5000 ja reittauskulttuurin joutsenlaulu

5000 reittausta ja siihen lopetin. Reittaamisen siis. Tästä piti uutisoida kyseisen oluen kera jo vuosia sitten. Se jäi ja nyt en edes muista mikä oli viimeinen arvioimani tuote. Ehkä se kertoo jotain koko genrestä, tai suhtautumisestani siihen. Kenties jotakin suhtautumisen muutoksestakin. 
Jos palataan jonnekin kymmenen vuoden taakse. Siihen aikaan jolloin Tuopin Ääressä aloitti, elimme aivan toisenlaisessa Suomessa ja maailmassa. Silloin ruokakaupan jännin olut oli ehkäpä Nokian Elowehnä, tai joku eksoottinen ja helvetin kallis britti-bitter. Silloin Alko oli näennäisen edullinen. Ayingerin Bräu-Weisseä sai alle 2,5€ pullon, Koffin, edelleen, erinomaista Porteria 1,7€/pullo ja spessupuolelta vaikkapa Slotskällansin IS kustansin 3,23€ ja Nönnön IPA reilusti alle vitosen. Siis silloin, kun Nøgne Ø edusti hekumaa, laatua ja isoa pulloa. 

Silloin oli luontevaa maistella miltei kaikki uutuudet, kirjoittaa niistä, jakaa kokemuksia, informoida. Nykyään lukiessani vanhoja juttujani paistaa pelkkä myötähäpeä. Kirjoitusasu paikoin puistattaa ja ne kuvat sillä kämäisellä pokkarilla, jonka tason ylittää nykyään marketin halvinkin luuri. 

Blogin ekoja kuvia. Erinomainen bisse edelleen.

Pyrin muutenkin välttämään näiden lukemista, sillä muuten en voisi koskaan julkaista mitään. Toiset kutsuvat sitä perfektionismiksi, toiset Jack Kerouac-syndroomaksi. Asiaan takaisin.
Reittaaminen oli blogien leipä ja siihen oli aikaa, paikka, halua. Silloin ei halunnut taklata alan muita aiheita, koska tunnisti ettei ymmärrä, tai halua kirjoittaa ns. ”oikeita” juttuja. 
 
Olisi pitänyt. Olisi pitänyt markkinoida, tehdä paremmin, myydä, brändätä, jne. Minut paremmin tuntevat ihmiset tietävät tämän dualismin. Toisaalta tekis, yleensä taas ei. Aihe, joka ansaitsisi oman iki-ihanan artikkelinsa muodikkaasti voimaannuttaen ja peraten omia henkilökohtaisia koukeroitaan. Valkoisia kuvia ja paljon feelgoodia. Hitto mulla karkaa mopo näillä harvoilla kerroilla kun kirjoitan, anteeksi. 

Jossain kohtaa muutin koko reittausfilosofian enemmän kännissä ja läpällä arvioiksi. Se oli kivaa aikansa, mutta lopulta oli todella vaikea scorettaa exceliin oikeita pisteitä. Olut on paitsi niin hiton tilannesidonnainen, että tuurisidonnainen tuote. Jos ensimmäisen nujertaa tulee vastaan kysymys:
Minkä ikäinen, mistä kohtaa tankkia, kuinka kauan kegi ollut hanassa, jos hana. Onko pesty, millainen stobe, millainen lämpötila, onko eränä millainen, jne. Koffin ollessa kyseessä ei tarvitsisi murehtia tällaisia. Suodata, pastöroi ja nauti kesästä, aina samaa. Paitsi juotaessa paskaisista hanoista. Sellaisesta kolmatta viikkoa auki olleesta tynnyristä ja rasvaisesta muovituopista. Smooth. 
 Vertailukelpoisuus ei toimi, vaikka kuinka päivittäisi aina ns. parhaimman kondiksen perusteella maailmassa jossa olutta kasvaa nykyään puussa. 

Puistokalja on aina pop. Ei mitään hajua mikä, mut väliäkös sen, muistan ketkä olivat läsnä.

Oli aika lopettaa. 5000 reittausta tuntui reilulta. En tiedä paljonko se olisi nykyään. Paljon enemmän ainakin. Kiinnitän edelleen huomiota siihen mitä juon, miten, mistä, miltä se maistuu, onko virheitä, mitä siinä on ja miten se voisi olla parempi, sekä myös miten se muuttuu iän myötä. Pyrin edelleen aktiivisesti maistamaan mieluummin planeetan parhaita, kuin naapurin ihan kivoja bineksiä. Minua kiinnostaa edelleen ihan helvetisti mihin olutala etenee, millaisia juomia halutaan juoda, mitkä trendaa, mitkä ei. 
Mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, löytää juomia, nauttia niistä ilman stressiä kirjoittamisesta ja arvioinnista. Mulle olut, siideri, lonkero, viski, rommi, cocktailit, tai vaikka limppari, ovat aina olleet ja toivottavasti tulevat aina olemaan osa sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa. 

Liika reittailu rajoittaa tätä ja ajan ollessa entistäkin vähempää haluan mieluummin käyttää sen ajan lipittämällä jääkylmää lonkeroa saunassa hyvien ystävien kera, kuin kirjoittamassa festareilla arviota jostakin 33p/3 tähteä, ihan kiva apa, raikas, sitruunainen ja karamellinen. Olisko Citraa tässäkin? Menee ihan hivenen IPA-osastolle katkeroiden puolesta, myöskin lievä tunkkaisuus syö pisteitä. Luonnollisesti myös työnikin rajoittaa tätä osastoa. Joku vääräleuka kyselikin miksen reittaa kotimaisia bissejä enään? Vastasin, että lupasin kirjoittaa vain hyvää:D 

Kyllä, mä olen laittanut paperia tulpaksi, koska ei ollut jäätä kannella, eikä jääpalakonetta messissä. Social.

Ei vaan Suomessakin taso koventuu koko ajan. Se on perhanan hyvä juttu. Nykyään Suomessa tehdään sellaista bisseä, että vuoden 2010 tasolla se saisi monen hifistin sukat pyörimään jaloissa. ”Uuu, tää IPA-buumi rantautuu viimeinkin Suomeen jäätävän tykillä tavalla ja ennen muita pohjoismaita”. Onneksi ala etenee, koska jos joutuisin juuttumaan tälle tasolle voisin tiputtaa pyyhkeen kehään ja lopettaa.

 Toki kehitys tuo paljon siistejä innovaatioita, kokeiluja, tyylejä, laitteita, raaka-aineita ja ennen kaikkea ihmisiä. Se mitä haluaisin tulevina vuosina nähdä olisi monipuolistuminen. Jos matkustan maakunnista muualle eivät taulut tyylien lukumäärissä muutu. Kymmenkunta vuotta sitten oluttyylit ravintoloissa olivat maakunnissa tätä: ”Vaalea Lager, vaalea lager, pils, hefeweiss, joku apa”.
Isoissa kaupungeissa taas sai aivan mitä vain: ”IPA, vaalea lager, esb, belgityylinen ale, apa, saison, wee heavy, porter, hefeweiss, jne”. 

Nykyään tilanne on kääntynyt. Maakunnissa se on: ”vaalea lager, apa, IPA, pils, IPA, IPA, imperial stout”. Ja vastaavasti etenkin pk-seudulla: ” IPA, NEIPA, pastry-whatevö, sour, sour, NEIPA, NEIPA, sour”. Minulla ei lähtökohtaisesti ole mitään yhtäkään tyyliä vastaan, mutta yksipuolistuminen on minulle kuin paluu aikaan, jolloin sai valita nelosen ja kolmosen väliltä. Hellurei, kunhan on sarjakuvahahmot tölkissä ja mahdollisimman paljon adjektiiveja nimessä. 

Muistan, että tää pyöritti villasukat Lahen torille ja takaisin

Viimeistä virkettä jos vertaatte joitakin rivejä ylempään, ymmärrätte tämän minua koskevan jakautuneisuuden. 5000-arviota. Se on hyvä. 10 000 olisi pelottava. Sehän velvoittaisi jonkun pienpanimon tekemään jotakin väkisin väännettyä, eiku mä olisin tehnyt itse sellaisen mango-vadelma-sabro-galaxy-kaura, siis anteeksi. Imperial Ducks Dry Quadruple Hopped (IDDQD-H)
Quackermalted oatmeal fruited pastry pale ale with juicccccccccccyfrruuuit feat. Nitro.
Sitten mä heräsin. Se olisi liikaa.
Eikä olisi. Pelkästään litran tölkeissä ja 3l Erloissa, kunhan perustaa panimon eteen leirikoulun yöksi ja laulaa mun kanssa Kumbayaa juoden pelkkää Bud-Lightia. Lupaan että etiketissä olisi joko pingviini, ankka, joutsen, siili, pöllö, tai norppa. Oikeestaan kaikki voisivat olla, siis  6/5 eläimet.

Miksi Bud-lightia? Koska Anheuser on universumin paras panimo. 
Toivottavasti sattui. 
Just try to deny. Please.

Olut on hauska asia. Älä ota sitä vakavasti.

” 5000 This is the end of ratings my friend,I can't forgive, I won't forget

On and on, we untapp beers and
On and on, the ratebeer wars wage on and On and on, we sing our song for more, for more ”

2020 ja olutmaailman epätrendikkäät valinnat

Jotenkin olisi tylsähköä ennustaa tämän vuoden trendejä olutskenessä, sillä kaikki on oikeastaan jo nähtävillä. Sen sijaan ajattelin ennustaa ja kertoa kaikkea sitä mikä ei tunnu kiinnostavan ketään ja mitä ei tasan tule tapahtumaan.
Miksi? Ehkä tämä on vain sisäsyntyistä underdogien tsemppaamista, sekä pieni näpäytys olutmaailman ja hanataulujen tyylilajien kutistumiselle, että itseni ruoskimista.
Tässä on siis sekalaisessa järjestyksessä: TOP 12 Kaikki se mikä ei kiinnosta, mutta jossa olisi pengottavaa paljonkin.

 Tästä tuli hieman sellainen Pasa&Atpo tyylinen ”Eniten vituttaa olutkulttuurissa”, mutta kestääkähän tämä kieliposkessa suoritettu itselleni ja alalle irvailu.

1. Englantilainen humala.
   Nuo puumaiset, kukkaiset, marjaiset, oudoilla tavoilla hedelmäisiä ja metsäisiä sävyjä omaavat lajikkeet.
   Brittiläinen humala ei kiinnosta ketään. Paitsi sellaisia vanhoja panimoita, jotka heittävät hyppysellisen taikapellettiä keksisen vierteen sekaan ja taikovat joitakin unohtumattomia klassikoita. Silti cräääftkulttuuria ei kiinnosta. Tärkeämpää on vain upottaa sitä Citraa, Mosaicia, Ekuanotia ja Simcoeta kaikkeen (auts, sepäs osui ja upposi omaan nilkkaani). Jos asiaa ajatellaan kustannusmielessä olisivat brittilajikkeet kolmanneksen edullisempia ja, aivan uniikkeja. Odottelen siis innolla sitä oikeaa New ENGLAND IPA:a. Silti en tule sitä näkemään, koska ketäänhän tämä ei kiinnosta. 
   
   
   
   

   

   "Sano "Fuggles" baarissa ja sua katsotaan pistävästi"

   
   
   2. Mallas
   
   
   No niin. Nyt mennään jo syvälle. Sitähän on kaikessa ja kyllähän niitä mallasvetoisia lagereita tehdään hienosti ainakin Kiiskellä ja Takatalo&Tompurilla. Hitsi, kyllä tällä mielensä todellakin pahoittaa. Mallas ei vaan oikeasti kiinnosta ketään. ”Palepalealelalea ja vähän jotai karkkimallasta fiiliksen vuoks, sitte niitä humalalajikkeita iha vitust”.
   Kysykääpä tiskiltä kuinka monta humalalajiketta tavan Punavuorelainen osaa ja kääntäkääpä keskustelu mallaslajikkeisiin? Jos tarvitsette vielä lisää vettä kiukaalle, niin minäpä heitän. Entäpä mallastamojen erot? Ei kiinnosta, viikkarilta vaan, kun halvalla saa. Eihän kotimaisessa viljassa ole vikaa, eikä puolalaisessa, saati mallastusprosesseissa.
   Niin, kuten sanoin, tämä osasto laitetaan pölyttymään sinne arkistokaappiin sen vähän oudon arkistonhoitajan taakse joka tykkää kissoista ja keräilee etikettejä. Ei se ketään kiinnosta, vaikka mallas voisi olla uusi musta.
   
   
   
   3. Mäskäysohjelmat
   ”Häh, kyllähä se mäskätään. In 66c we trust”. Beta-Glukanaasitauoista tai Proteolyysitauoista on vielä joku hereillä oleva kuullut. Kuulema keittomäskäyksestäkin, mutta kun aletaan puhua glukoosien maksimoinneista, tai Hochkurzista niin viimeisetki pilkkivät korkilla kuhaa. Minäkin alkaisin, ellei olisi iso kippo mustaa kahvia työnnettynä nieluun, poikittain. Mäskäys,kiinnostaa vielä vähemmän mitä mallas. Koska nämä kaksi ovat läheisessä suhteessa toisiinsa tämä on kuin naapurin masan parisuhde-elämä. Ei kiinnosta, ellei äänieristys ole huono. Kuivahumaloinnin aikataulutus ja lajikkeet taas ovat kuin seuraisi kuninkaallisia Seiskasta. 
   
   
   4. Vesi
   ”Jaatota, se tulee hanasta, siis Porissa raanasta. ”
   Veden kemia ei vaan nappaa. Kiva jos vähän kipsiä laitetaan, kuulema tulee rapeampaa.
   Maitohapolla ph:ta vielä alas, mitäpä muuta. 
   Pehmeä vesi on Suomessa siunaus panimoille, mutta myös vitsaus koska sille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Kuitenkin mineraalitasapaino tekee vesistä erimakuisia ja sitä nyt kuitenkin on se 90-96% stobesta. Silti se ei kiinnosta, vaikka sitä on eniten. Jätevesistä puhumattakaan.
   
   
   5. Tsekkiläiset oluet
   Hohhoijaa. Urkkihan on ihan hyvää ja sitä Krusovicea saa kaikkialta. Umpitylsiä. Silti teknisesti äärettömän vaikeita oluttyylejä tasapainotella pehmeän maltaisuuden, diasetyylin ja ruohoisen humalan kanssa. Erityisesti ketään ei kiinnosta kun otetaan esiin Tummat ja keihäänkärkenä Polotmavy. Jos jouduit googlaamaan viimeisen-> proofs my point.
   
   

   

   "Tsekki? Olen käynyt"

   
   6. Belgialaiset hiivakannat
   
   
   Belgit on niin last season, last decade, vai last century?
   Silti niitä arvostetaan ja pidetään, mutta ei niitä näe missään muualla, kuin Alkon hyllyillä ja harrastajien tilauslaatikoissa.
   Rochefort, Orval, Duvel, Karmeliet, Chimay, De Dolle, Het Anker, Hoegaarden, Chouffe, jne.
   Hiivan käsittely, kannat, käymislämmöt.. Oma erityinen maailmansa, johon kukaan ei hyppää ilman brettaa ja Saisonia, mieluiten yhdessä ja maustettuna kermaviilillä ja marjoilla. Edellinen kiinnosti? Entä pehmeän mausteisen hedelmäinen Blond? Niinpä. Ei kiinnosta. Nimetkääpä kotimainen Quadrupel? Niinpä.
   
   

   

   Tripel. On se.

   
   
    
   7. Ruis
   Juu kyllä kiitos ei. Ei lisättävää, mutta oispa kauraa, sameaa, appelsiinimehua ja... eiku, puhunko oluesta vai Kaslinkin uudesta kaurajuomasta? Jos tässä haluttaisiin oikein vääntää veistä, niin Laihian Tuoppi-ruismallas. Uniikki tuote, mutta joku kotikaljamallas pullahiivan kera rakennustyömaan lounasruokalassa. Yyh, no thanks.
   
   8. Savuoluet
   
   
   Kuten tiedämme meillä on paljon erilaisia puulajikkeita. Niiden kaikkien tuottama savu on erilaista. Silti koska tämäkin liippaa sitä mallaspuolta, niin eihän se kiinnosta. Schenkerlaa voi tilata jouluksi kotiin, mutta muuten ei nappaa. 
   
   

   

   "Pistä unohdettu klassikko valumaan"

   
   9. Pohjoismaiset perinneoluet
   Sahti mainittu. Ei oikein lähde, mutta ootteko kuulleet Drickusta? Ette, se kiinnostaa vielä vähemmän, koska Ruotsista apinoidaan vain sitä yhtä Omnipolloa, kunhan se maistuu paakkelsilta, eikä sahdilta ja savulta. Kts. Edelliset, mutta ei, ei niin ei. 
   
   
   10. Radler
   Siis bisseä, joka maistuu sitruslimulta ja on keveää. Paitsi jos sen nimeää Micro-LemonfizzHZYDDHNEIL:si. Kuulema low abv-kategoriassa on kasvua, samoin mehulta maistuvissa oluissa. Tadaa, yhdistin nämä yhdeksi vanhaksi saksalaiseksi.. Aivan, eihän se kiinnosta ketään näin.
   
   

   

   "Hazy, fruity, light, sweet ja sitten se sana Radler"

   
   
   11. Ravintolat
   Jos kippola ei ole keskustassa ja sieltä ei saa just tän hypepanimon kamaa jokaisesta hanasta sitä 0,2l annosta kolmella pillillä tarjoiltuna edukkaaseen hintaan niin että sisustus on vähän retroa, muttei kitchiä, vähän hämyisää, muttei mitään puolipaneelia ja messinkiä, sillee uutta, mutta vanhaa, muttei liian vanhaa, eikä mitään muovista. Uusi, mutta elämää nähnyt, ei nuhjuinen, mutta vähän, hipsteri, muttei liian, asiakkaita, muttei liikaa ja ruoka olis tosi jees, mutta en aterioi siltikään, niin mun piti siis sanoa, että voisin käydä, kerran.
    Tilaan vaan kotiin ja käyn festareilla kerran kesässä tuskailemassa pieniä näytteitä ja nekään ei maistu läppärin ääressä. Bissekippolat ei vaan kiinnosta ilman taulukkolaskentaa ja kolmen tuopin Untappd mahista ilman tekstiä, koska eihän kirjoittaminenkaan kiinnosta enään ketään. Näkeehän sen tämänkin blogin postausmääristäkin.
   
   

   

   "Sopivasti asiakkaita, oikea annoskoko?"

   
    
   
   
   
   
   12. Brut IPA, Black IPA, White IPA, Belgian IPA
   Siis jotai IPAA. Ei kuitenkaan tällaista IPA:a. Vastahan nämä tulivat, juuri opimme pitämään, silti so last season, ellei Brewski tekis? Odotan edelleen NEBIPA:n tuloa. Siis samean Brown IPA:n, jonka kohdalla voidaan miettiä onks se hapettunu vai ei, koska jos siinä on jotai muuta mallasta, kuin.. Eiku ei, turha niitä on mainita, eihän ne maltaat kiinnostaneet. Black IPA. Salaa kaipaan, samoin White IPA:a, siis sitä wittihiivaista. Joo ei se kyllä kiinnosta, joku belgialainen tekosyy kikkailla, kikkaillaan vaan sillä mangopiltillä.
   
   

   

   "Kuha on Hazya ja sarjakuvahahmo etiketissä"

   
   Vai onko näin?
   En viitsinyt mainita bitteriä, skottialeja, saksalaista humalaa, jne. Silti tässä nykyisessä olutkulttuurissa, jossa myynnin edistämiseksi pitää kaikessa olla jokin twisti, mielellään citrainen twisti jollain hedelmällä ja uusien tuotteiden jatkuva tykitys markkinoilla luo kuvan, jossa mikään ei ole stabiilia, eikä mitään tuotetta voida hioa. Sama koskee kaikkea. Tv-viihde on nopeatempoista, jossa Monty Python-tyylinen kuiva vitsin hiominen ja nokkeluus, joka jää katsojan aivotyön varaan on muuttunut alleviivatuksi Realityksi. Maailma on käsissä, tieto kulkee taskussa, eikä edes baarissa käydä juttelemassa ja väittelemässä kuka tekikään eniten maaleja vuoden 1994 futiksen mm-kisoissa?
   
   Kaikki muuttuu, kärjistyy, nopeassa tempossa ja Darwinia mukaillen parhaiten selviävät ne jotka muuttuvat mukana helpoiten. Siksi tykitys, siksi muutos. Onneksi joitakin stabiileja peruskiviä löytyy olutpuoleltakin ja tämän kunniaksi korkkaan vuoden ensimmäisen Pirterin ja huuhdon sen ehkä myöhemmin jollakin marjasourilla. Vastarinta on turhaa, mutta kaiken muutoksen keskellä haluaisin minäkin, ettei kaikkien oluiden tarvitsisi olla samanlaisia. Perusraaka-aineissa ja prosessin vaiheissa olisi rutkasti mahdollisuuksia uusille oivalluksille. Sitä ennen taotaan sitä kuumaa rautaa ja toivotaan, toivotaan jotain muutakin.

Reseptin Ääressä: Hipsteribisset ja kuumimmat trendit yhes koos

Tänään reseptin ääressä lähtee päihtyneen panimomestarin tielle. Mitä saadaan aikaan, kun heitetään pilsnerit nurkkaan ja kaikki ”tää on pale ale jännäl mausteel” seinään.

Miten saadaan aikaan sellaista twistiä, jengaa ja ruuvia, että bisse on niin kiero, että stadilainen hipsterireittaajakin porautuu Kalliossa nurmeen ja ihmettelee ”Wow, what a ride”.

Jottei tämä olisi aivan liian helppoa heitän kolme päissäni keksimää olutta tiskiin. Näissä ei ole mitään järkeä, mutta eihän elämässäkään. Jos olut saa oikeasti maistua liki kultalonkerolta, mutta sellaista ei oikeasti ”voi” ostaa, jos maailma palaa ympäriltämme ja se ”ei ainakaan ole meidän ongelmamme”, minä kaivan bensakannua esiin teille.

Olut 1. Koska kaiken pitää olla sameaa ja tulla mielellään ulkolaisessa, graafisesti yksinkertaisessa, mutta nerokkaassa geometrisessa purkissa. Esittelen teille ”one beer to crush them all:n”.

Candyfloss shortcake glittered tdh milkshake neipa with fruits and nitro. (Festareilla tätä saa vain slushkoneesta, lasina koverrettu ananas, johon lyödään vielä vähän savua hatun alle.)

Koska kyseessä on kuitenkin kotiolutpostaus, muutetaanpa tällainen hulluus pienempään muotoon.

No tällaisen mallaspohjahan rakennetaan näin:

65% Pale Ale/Golden Ale/Vienna

15% Kauramallasta

10% Golden Naked Oats (Simpsonin)

5% Melanoidimallas

5% Laktoosi

Mäskiin laitetaan yksi paistettu ja pilkottu kakkupohja. Sillä miten se maistuu lopputuloksessa ei ole tietenkään mitään väliä, imago, tekeminen, jne.

15min 1g/l Citra ja samat valitsemaasi ns. Trooppista aromihumalaa (Mosaic, Amarillo, Azacca, Nelson Sauvin, Motueka, Comet, Galaxy, Calypso,Ekuanot, Idaho 7, Bravo, Jarrylo, jne

Whirlpool/Hopstand: 2g/l Citra+Valitsemasi edellinen humala+valitse toinen. Lisätään myös 1l/l trooppista hedelmämehua.

Käytetään vaikkapas S04:lla.

Kuivahumaloidaan: 1 erä suoraan pönttöön ennen käymistä samalla setillä mitä whirlpooliin laitoit.

2: Samat lajikkeet, mutta 1,5g/l ennen käymisen päättymistä, eli muutama pykälä ennen fg:a. Tällöin voidaan lisätä hieman vanilja-aromia sekaan (candyfloss).

3: Kolme päivää ennen astiointia lisätään jälleen sama satsi humalaa.

Siirretään kegiin sen syötävän glitterin kera, koska c'mon, pullokäyminen ei toimi. Sekoitetaan typpi/hiilariseosta, tarvitset nitrohanan siis tässä. Miksi nitroa? No miksi ei? Saa kivan vaahdon, on erilaista kuin kaverien räpellykset ja tekee bissestäsi samettia, mikä sopii nimeen.

Okei se oli aika iisiä.

Mennäänpäs seuraavaan.

Tropical Fruit cocktail with raspberries Brut Sour with vanilla, red mountain salt and kveik yeast.

Ai että millaista. Liian helppoa. Hei laitetaas tää tynnyriin, eli lisätääns loppuun vielä Aged in used Chardonnay.. ei riitä, Blanc de Blancs? Ei, siispä Champagne barrels. Noni.

Viskataas tähän vaikkapa:

50% Pale ale

40% Vehnämallasta

10% kaurahiutaleita

Hapatetaan vierre ennen keittoa jollakin laktokannalla. Keitellään, lisätään wp vaiheessa 15ebun verran jotain hipsterihumalaa, citra on aina hyvä. Laita citraa. Ja sitä suolaa maun mukaan.

Käytetään kveik-kannalla, jollakin niistä, kuumassa käy kuivaksi, jos ei, lisää vaikka skumppahiivaa ja entsyymiä, niin käy kivasti loppuun (Brut). Lisätään käymispönttöön kiehautetut 1l/l vattua ja 0,5l+0,5l valitsemiasi trooppisia hedelmiä. Nämä kannattaa vetää vaikkapa blenderillä soseeksi. (Mango, passion, papaija, ananas, pitaija, litsi, rambutan, karambola, longaani,kumkvatti, ananaskirsikka, annoona, jne). Nämä, vanilja ja chardonnayssa kuukauden päivät uitettuja ranskalaisia tammilastuja sekaan.

Unohdetaan muutamaksi viikoksi ja annetaan hiivan käyttää loputkin sokerit.

Pistetään pulloon, tai kegiin. Muistetaan laittaa sanat: Grand Cru vielä etikettiin.

Toisaalta kaikkein helpoin tapa on duunata vain 12% Imperial Stout ja tynnyröidä se jossakin hyvässä tynnyrissä. Tämä pitää vain brändätä ja launchata kerran vuodessa erilaisine numeroituine versioineen ulos. Mielellään vain yhdestä paikasta. Asiakkaan on tietysti ensin suoritettava jokin eksklusiivinen testi, joka ylevöittää ja nostaa tietysti egoa. Kaiken maistava ja oluiden perässä matkustava superreittaaja ei voi jättää tällaista välistä, kertaakaan.

Malliesimerkkinä toimikoon vaikkapas Goose Islandin aivan loistava Bourbon County Stout nostettuna Russian Riverin Pliny The Youngerin potenssiin.

Näin olemme tänään luonneet kolme aivan käsittämätöntä tuotetta. Koska suutani kuivaa, taidan kaapia yhden kylmän Ayingerin Bräu-Weissen ja jättää teidät hämmentyneinä keittelemään elämää ja maailmaa suurempia oluita. Toisaalta sitä voisi käydä myös kaupasta ostamassa sitä mansikka-karambola lonkkua ja vaihtaa sen etikettiä toiseen. Kenties pari pisaraa katkeroa sekaan ja hipsterijuoma on valmis? Up to U. Joisin itsekin. 

Olutskene on ihana, kuhan ei ota sitä vakavasti.

Uutuuksia Koffilta ja Hartwallilta

Perjantainen kirjastoreissu johti harhapolkuja pitkin lähikaupan bineshyllylle.

Vaikka voisin kirjoittaa siitä, miten tärkeitä harhapolut, eli satunnaiset eksymiset, ex-tempore ideat ja muut yllytyshulluilut ovat elämässä, keskityn silti kerrankin olennaiseen. Nimittäin kävikin niin, että isot pojat olivat lastanneet uutuuksia hyllyjen täydeltä.

Hartsulta olivat ilmestyneet tuore NEIPA (kelatkaa Hartsulta), sekä ihanaa appelsiinikiljua, siis lonkkua appelsiinilla. Isompi yllätys oli Koffin vastaus ja lataus. Peräti kolme uutuutta. Asun joko tynnyrissä ja tankissa(true), mutta nyt tuli aivan puskista tavaraa. Apaa, lageria ja Ipaa.

0,33l purkeissa kakkosella. Uhka, vai mahdollisuus? Rahat vai kolmipyörä?

Kaikki vanhat pettymykset huuhtoutuivat humalankuvat silmissä ostoskoriini ja kassan kautta saunakaljoiksi.

Osuuko, uppoaako ja jos ei, niin miksi?

Aloitan hörpöttelyn Koffin Escape Route Pale Ale:sta. ”Pakene tavanomaista ja kaada olutlasiin aimo annos seikkailua”. Kuulostaa kohtalokkaalta, tai aivan minulta.

Vahvuutta 5% ja humalalajikkeina modernit klassikot: Citra&Mosaic, jotka muistatte varmaan vuosien takaa Suokin Kaiusta, jolla pyyhittiin pöytää HBF:llä.

Ebuista ei mainintaa, mutta mitä väliä? Kuhan olis aromia tarpeeks. (verkosta 38ebu)

Mietin samalla putoaako näiden myötä Koffin APA ja IPA tuotannosta? Olis pitäny varmaan ostaa verrokiksi? Etenkin kun humalalajikkeet ovat mielikuvissa samoja, joskin alkoholiprosentit eivät täsmää? Samaa kamaa, viilattua vai uutta?

Maistellaan, oikeasti pelkkään janoon suoraan tölkistä?

Kullankeltaista bisseä, vaahtoaa ihan näppärästi.

Tuoksussa jumbojet on jäännyt tankkaamatta. Paahtoleipää ja keksiä. Keveää herukanlehteä ja karviaista. Ei tule jytkyä. Mieto, mutta puhdas. Mielikuvissa sniidusti parempaa kuin Koff APA, sillä se hentoinen tunkkaisuus on tiessään. Dokattavaa, saunabissepotentiaalia piisaa etenkin tässä tölkkikoossa.

(Mainos)

Toisaalta taas samaan hintaan saa myös nimeltämainitsemattomia kotimaisia pienpanimotuotteita 0,5l purkissa ja pikkuisen enemmän lisäämällä jo oikein hyvää Porist.

(Mainos päättyy)

LaunchPad (McQuck) hoppy lager.. Eli uusi American Lager? 32 ebua Cascadea ja Citraa.

Oljenkeltaista ja ihan jeppis vaahto tässäkin. Se ulkonäöstä.

Tämä tarjoilee vähän keveää ruohoisen vihreää (vihannesta), pilsmaltaasta, tai muuten. Cascaden tuttu kukkaisuus tulee kivasti esiin. Kuivaa ja suht raikasta. Citra menee vähän hukkaan raaka-aineena, mutta mikäs siinä. Ihan juotavaa, vaikka lagermasennuksessani ottaisin nuo ebut mieluummin pelkkänä saazina vastaan.

Fist Pump IPA. Tällä varmaan viitataan edellisen, nykyisen, hallituksen kikyloikkaan. En tiedä montako työpaikkaa aktivoitiin näillä pumpeilla, mutta tässä oluessa humalat ovat... tädää yllättävät Citra, Mosaic ja Cascade. Tais olla hyvä tukkudiili?

Ulkoisesti hypätään taas enempi kupariseen päähän.

Tuoksu irroittelee kukkaa ja hedelmää. Herukkaa ja lehteä tässäkin. Ikäänkuin kolmas itteraatio samasta pyörästä. Ei tässä mitään vikaa ole, mutta alkaa näillä jaloilla olla jo toistoa ilmassa. Tasapainoa, päärynäpuikkoa ja keveästi katkeruutta. Olisihan tämä ollut vuonna 2013 vielä ihan käsittämätön olut, mutta aikojen tiskivedet ovat pesseet ylitse ja kovaa, mikä kertoo kaiketi olutkulttuurin saturoitumisesta, kun tällaiset perusvarmat, puhtaat ja klassiset eivät aiheuta kuin olan kohautuksen tänään. Hyvää olutta, ei mitään vikaa. That's it. Koffilassa on päästy vapaa-Surfereista eroon ja löydetty humalallekin käyttistä, vähän varovaista toki nyky mittapuussa, eikä mallaspohjatkaan ole kotimaisella viikkarikärjellä mitään ilotulitusta.

Haluaisin kovasti pitää tällaisesta juotavasta, puhtaasta ja harmittomasta markettibissestä, etenkin aikoina jolloin harva pikkuputiikki pystyy tuottamaan yhtä puhdaslinjaista tavaraa. Silti ovat kaiken maapallon hurlumhei-juomat vienneet ja tuhonneet suuni. Makuaistini on pahoinpidelty, eivätkä varovaiset oluet vaan riitä.

Silti pieni pala sieluani on aina myyty klassikoille ja pioneereille. Valitettavasti Koffilta siihen pystyy vain ihana Porter.

Entäpäs kilpailijan leirissä?

Hartwallin Erikois NEIPA saapuu kijavassa liki nostalgiahenkisessä purkissaan ja alleviivaa eroa Koffin ”Crafthenkisiin” purkkeihin.

5,5% Mosaic, Motueka, Hüll Melon ja Citra. 35Ebu. Oikeasti minun henkilökohtaisessa kategoriasani IPA alkaa vasta 6% jälkeen ja yli 50ebun jälkeen. Apa/Sessio IPA?

Aavistuksen samea ja hyvävaahtoinen tuotos, joka tuoksuu hieman limonadimaiselta.

Sekahedelmäsosetta ja kukkaisuutta, muttei tarpeeksi. Sellainen nuuhkaisu karkkiaskiin?

Jos unohdetaan tyylimääritelmä ja tätä miksattaisiin selvästi paahtoleipäisempään (Pale, Golden Ale, Vienna, Mynkki, Cookie, CaraPale-100, Dextrin) mixiin voisi toimia ihan kelpo APA:na.

Maussa samaa sekahedelmää, josta ei saa kunnolla otetta. Raikas, puhdaspiirteinen, mutta ei selvästi omaa NEIPA:n äärimmilleen viritettyä mehuisuutta, humalamäärää, tai mallaspohjan pehmeyttä.

Oluena kuitenkin kädessä on ehkä Erikois Vehnä ja varauksin uusi Pils, (tai no Pils ja Pils) unohtaen panimon maistuvin olut koskaan.

Pohdiskelen samalla sitä, että jos olisin muutama vuosi takaperin kirjoittaessani koko oluttyylistä maininnut Hartwallin tekevän tällaisen vuonna 2019, olisiko minulle naurettu ja kuinka paskaisesti?

Entä jos ennustan seuraavassa aallossa saapuvat ”Glitter-Brutit” ja ”Sinnepäin olevat marjasourit”?

Samalla pähkäilen, etenkin viimepäivien uutisointien valossa, käykö tässä vielä niin, että isot pojat haluavat jatkaa pienten leivän syömistä tällaisilla?

Kärjistyykö kilpailu, niin että kuluttajat alkavat suosimaan isojen ”puhtaita perustyylisiä”, tai ”vähän sinnepäin” tehtyjä oluita, joissa viljellään pienpanimomaailmassa tuttuja termejä ja ulkoasuja, joista häivytetään kevyesti omaa alkuperäänsä?

Toisaalta onko tällä mitään väliä? Saavathan käsityöläiset alati näkyvyyttä valtakunnanmediassa helposti. Ihan vaan kertomalla, että joutuvat noudattamaan lakia. En tiedä kertooko tämä enemmän mediasta, mediahaluista, vai yrityselämästä?

 Final Verdict: 

Koska panimoalalla ja olutkylddyyrissä on oltava positiivinen (paitsi Lahessa hiihdettäessä *Rumpusoolo*):
Ihanata kaljaa kaikki. Dokaushengessä liian mietoa ja tyyristä, nautiskeluhengessä liian mitäänsanomatonta. Sopii siis kaikkeen siltä väliltä. Ihanaa.

Sessio#7-Olutcocktail

Tämän kuun olutblogisarjan aiheena oli Olutcocktail tuo Suomessa hämärässä paitsioasemassa majaileva drinkkityyppi.
Työstin aiheesta pitkästä aikaa oikein videomuodossa, jossa sekoittelen kaksi olutcocktailia, höpisen olutcocktaileista, annan ideoita ja käyn joitakin perusasioita lävitse. Joten ei muuta kuin shakerit esiin ja ravistellaan ässät hihoista:

Korkinkääntöpuolella: Vuoden 2018 oikeat oluttrendit

Olen lukenut lukuisia artikkeleja siitä, mitkä ovat vuoden 2018 oluttrendejä ja olen hyvin vahvasti sillai eri mieltä kaikesta.

Yleisesti toistuneet asiat ovat olleet: ”Craftolut kuolee, se on nyt indie bisseä”, ”NEIPA, Sour, Craf..Indie Lager, Kikkailut ja Sessio-oluet”.

Tiedättekö yhtään mikä on vuoden 2018 megatrendi? Se on se sama, mikä on ollut megatrendi likipitäen viimeisen vuosisadan. Kyllä. Vaalea Lager.

Ja mitä tuohon Craft vs. Indie osioon tulee, niin se hämmentää. Siis siinä mielessä, että mikä ihmeen hinku meillä ihmisillä on lokeroida kaikkea? Mielellään pieniin laatikoihin. Korjaan.. Pieniin omiin laatikoihin, joita ei jaeta muille, ehkä pienelle piirille, jos sillekään.

Siis miksi panimoita pitää kategorioida: ”Iso, Iso, Iso, Liian iso, Crafti, Entinen Crafti nyt iso, Entinen crafti, nykyinen Indie”?
Eikö ole olemassa vain panimoita? Siis yrityksiä jotka tekevät tuotteita kuluttajille? Miksi niitä pitää jaotella? Kuka saa jaotella? Kuka jakaa toisille hihahuiveja ja saa heittää tiiliä ikkunoihin?
Miksi minä en saa kivittää ketään? Vai saanko?
Voin vielä ymmärtää, että tuotteita jaotellaan niiden ominaisuuksien mukaan, mutta mitä ominaisuuksia eri panimoilla on? Itsenäisiä? Entäs jakelukanavat? Maahantuojat? Saatavuuden mukaan? Jaotellaanko panimot ibujen sijaan tehdasneliöiden mukaisesti? Pisin parta kokonaisuudessa, vai jaettuna työntekijöiden määrällä? Entä jos tytötkin pan..eiku?
Määrääkö keittokoko, vai käymistankkien määrä jaottelun? Humalan määrä tonneissa? Esanssien käyttö yhden mustalaispanimon mittapuulla?

En tiedä, mutta kyllä tämä hämmentää ja minun tekisi niin mielenipahoittaa ja kirjoittaa sanomalehden tekstaripalstalle, tai someen.. Eiku, ei en ole tosissani. Kela pääni sisällä lähti käsistä ja oli aivan liian hauskaa lokeroida, mutta saanko kuitenkaan lokeroida? Entä lonkeroida? 

Tässä on kuitenkin vuoden 2018 "oikeat" trendit Suomessa:

1. Vaalea lager.
2. Original Long Drink (ja pian tulevat aidot pirkat, rainbow:t, k-menut, x-trat ja muut euroshopperit).
3. Viinaralli Vir..Latviaan.
4. Ylihintaiset tuontioluet.
5. Taistelu hyllytilasta.
   
   Kaikki muu on valitettavasti vielä kuplan sisäistä fanfictionia. Ei siinä, minäkin pidän siitä. Hehkutan ja jumaloin (hyvin tehtyä) NEIPAA, keskustelen turhanpäiväisistä asioista alkaen sameudesta, päättyen kulloisenkin marjakombinaation toimivivuuteen Gosessa. Ihmettelen savustettuamaapähkinävoikirsikkahattaraportteria kilpaa muiden kanssa, mutta realistisesti kuplan ulkopuolella on se missä loput 99% elävät ja se, se määrää kulutuksen. Valitettavaa, mutta kun hyväksyy faktat ja jättää fanboy-lasit välillä hyllylle voi tehdä riemastuttavia havaintoja itsestään.
   Ja nyt odottelen vain indierahaa niiltä entisiltä craftpan..Eiku. 
   Hyvää alkanutta vuotta. Älkää ottako sitä vakavasti.

Olutta ja Expoo-Olut Expo 2017

Olen vuosia ihmetellyt Olut Expon ajankohtaa vuoden ikävimpänä aikana. Aikana, jolloin harmaa taivas rakastelee harmaiden betonisten rakennusten kanssa kilpaa. Tuuli puhaltaa jäämereltä lunta tupaan jokaisen kulkijan sieluun asti. Ei kauheasti tee mieli juoda.
Ehkä juuri siksi Mikki Nymanin tiimiä voidaan pitää neroina. Expo soittelee suloista säveltä menneestä kesästä tuoden valonpilkahduksen pimeyteen. Kuin koko olutväen omat huomattavan seesteiset pikkujoulut.

Tänäkin vuonna askel vei jo aamupäivästä kohti loskaista Kaapelitehdasta matkakaljan siivittämänä. Ja kuten tavallista muitakin tuttuja mediapersoonia oli hiihtänyt paikalle. Kuka susia pakoon, kuka todellisuutta. Kaikki kokoontuneet, kuin tontut joulupuurolle kuulemaan herran sanaa.

Avainasiat tälle vuodelle, eli tophipjasiististicool-osio:

1. Korkeista maksuvälineenä eroon.
   Tämä oli mielestäni vuoden paras uudistus. Maksuranneke/kortti on toiminut jo muissakin tapahtumissa alkaen Korian latotansseista lähtien mallikkaasti. Vähemmän häsläämistä ja vähemmän tavaraa mukana. Silti hieman jäin kaipaamaan KBF:n systeemiä, jossa rahaa pystyi siirtämään itse suoraan kortille ja palautus tapahtui myös enempi vähempi automaagisesti. 
   
   
2. Ruokastudio. Siisti lava, taatusti hyvä tiimi tekemässä ja tarjoamassa yleisölle. Ainoa kysymysmerkki oli mielestäni siinä, että riittäisivätkö annoksia kaikille ja miten jakelu tapahtuisi? No en ehtinyt ottaa asiasta omakohtaisesti selvää, mutta todella hyvä ja kiintoisa uudistus.
   
   
3. Data festareiden ympäristöproggiksista silitti Ympäristötekniikan opiskelijan mieltä myötäkarvaan.
   
   
4. Pekka Puska vieraili tapahtumassa. Kenties herra oli menossa Fat Lizardin osastolle valvomaan Randallin käyttöä, kuten asiasta mitään tietämättä somessa leukailin. Kiinnostaisi kuulla mitä herra oli mieltä?
   
   
5. Suppeammin tiskejä ja parempi ”kotiolutmaailma”. Eli enemmän tilaa. Yleensä kannattaisin suurempaa määrää tiskejä, mutta koska Expossa niitä on muutenkin ns. reilusti, tuntui uudistus varsin perustellulta ja hyvältä. Tilaa riittikin, ei ruuhkaisuutta. 
   
   
   
   
   

"Juodessa olisin halunnut köllähtää divaanille fiilistelemään"

Meediotunnin päätteksi otin kopin Lahtikkoradion Samulista ja kiersimme tiskejä, ja joimme lientä.

Oikeastaan voisin päättää katsauksen tähän? Ai en?

Tiskejä analysoidessa pidin ihan helkkaristi siitä erilaisuudesta. Traditionaalisten baaritiskijäljitelmien lisäksi vaikkapa Brooklynin viehättävä Lounge, tai yleensä festareiden komein tiski-palkinnon pokaava Fiskarsin vihreä paku tekevät sellaista pientä kutitusta muuten varsin tylsässä Kaapelitehtaan miljöössä.

Tisleitä en tänä vuonna tyypannut, mutta näitäkin näytti olevan varsin sopivasti esillä #viskigate. Sen sijaan esimerkiksi Kuura Ciderin tiskillä oli mainiota real-cideriä suoraan caskista pumpattuna.

Oluista, siis maistamistani, ehdottoman hehkutuksen arvoisiksi nousivat ainakin Hiiden loistava ja tahmea Ikii-Urson B.A Oloroso-versio. Todellista hekumaa, jota juodessa olisin halunnut köllähtää divaanille fiilistelemään. Pyynikin Motti-Sahti oli todella onnistunutta ja edusti ilmeisesti liian vähäisen Sahtiannin kärkeä Fiskarsin tuotoksen kera. Itselleni tapahtuman odotetuin tuote oli niinkin erikoinen, kuin Fuller's:n London Priden suodattamaton versio. Todella smoothia kamaa. Kiinnosti koska oma Bitteri on juuri pullossa->

Sourpuolen parhaimmisto edusti ainakin Tankerin Pretty Hard. Ihqua punaista vattua. Eniten tietysti hipsterviiksiä heilutti kovaa vauhtia kohti kotimaan kärkeä nouseva Cool Head.
Erityisesti muutamilla NEIPA versioilla (Over the Galaxies ja Triple NEIPA) panimo kosiskeli jo juomaan. Ja mikäpä juodessa, kun molemmat olivat todella hyvässä tikissä. Silti ehkä eniten pidin heidän Heavy Sunshine Tonka Bean-Imperial Portteristaan. Tonka on kyllä jännästi lunastanut viime vuosina monia lupauksia olutrintamalla. Porttereista puheenollen.. Ruosniemen tiskillä oli yllätyspulloina harvinaista Betony 45100-Portteria.

Koska tämä raportti venyisi ja paukkuisi, jos käsittelisin jokaisen juodun tuotteen, kiintoisan keskustelun, tai hullun idean, niin aloitetaanpa loppuyhteenveto.

Olut-ja Viski Expo 2017 tarjoili jälleen juuri sopivasti uutta ja vanhaa. Vähän lainattua, muttei kauheasti sinistä. Koska tämä sääntö toimii morsiuspuvussakin ohjenuorana, niin miksei Expossakin? Eikä siinä. Expo on vakiinnuttanut hienosti paikkansa loppusyksyn viimeisenä tempauksena ennen koko ”skenen” vaipumista talviteloille. Nämä kesäkauden päättäjäiset olivat nytkin miellyttävää makujen ilotulitusta sosiaalisesti.
Poistuin itse jo varhain välttääkseni pahimman deliriumin. Mastokaupungissa oli kuitenkin alkamassa Saimaan keikka samana iltana.

 

 

Tuplasti kotipolttoista New Englandia: Wesala NEDIPA ja Harjun Hay Zee

Iltaa.
 Mielestäni tämän kotiolut- ja juomaharrastuksen ehdotonta suolaa on päästä maistelemaan myös muiden tuotoksia. Kuriirit ovatkin polkaisseet jälleen jääkaappiini erinäisiä näytteitä kovasti pinnalle nousseesta Vermont IPA/New England IPA tyylistä. Tai no tyylistä ja tyylistä. Tämähän on siis India Pale Alea, joka poikkeaa vain vähän tyylin perinteisestä (amerikkalaisesti siis) päästä. NEIPA:sta kirjoittelin taannoin jutunkin sikäli mikäli tyyli on sinulle vieras.
Tämän iltaiset ottelijat saapuvat läheltä ja kaukaa. Toinen kaukaa Hollolasta ja toinen läheltä Lappeenrannasta. Etäisyys on vain henkistä ja matkat pään sisällä usein jännittäviä.
Toinen on Wesala Brewingin Double Dry hopped Double Everything IIPA ja toinen Harjun Hay Zee NEIPA.
Speksataanpa vähän, koska numeraalinen statistiikka aiheuttaa kuitenkin kaikissa meissä pikkuinsinööreissä välitöntä housujen kohoamista, tai kastumista.

Wesala:

7,7%, 46ebua.
Pale-Ale, kauramallas, vehnämallas, kaurahiutale, hapanmallas, laktoosi. Humalat: El Dorado, Citra ja Mosaic. Hiivana Safale S04. Humalista 2% on laitettu keittoon, 40% Whirlpooliin ja loput kuivahumalaksi. Tämä näyte saapui tuoreeltaan growlerina kegistä.
------------------------
Ajatukset: Ebut vaikuttavat näennäisesti pieniltä, joskin lisäysmääriä katsellessa lupaa hyvää. Lisäksi koska kegit ja CO2 tekevät helkkaristi tässä tyylissä.

Harju: 

6,5%, 190ebua.
Pale-Ale, Cara-Pale, kaurahiutale. Humalaosastoa: Summit, Calypso, Magnum, Simcoe, Mandarina Bavaria, Cascade. Hiivana Safale S05.

Ajatukset: Jäätävät ebut ja melkoinen humalacocktail. Pullokäynyt, mikä on todennäköisesti syönyt aromia?
---------------------
Aloitamme tämän iltaisen kiertoajelun IPA:n ihmemaassa Harjusta. Lappeenranta: Mikki on teillä.

Hay Zee kaatuu lasiin. 

Sameahkon kullankeltaista olutta kohtuullisen hyvällä ja kestävällä vaahdolla.

Tuoksu irrottelee makeaa hedelmää. Persikkaa tai nektariinia? Hento havuisuus koittaa pilkistellä alta esiin, mutta jää puolitiehen odottamaan. Tuoksu on toki puhdas ja sillai ihan miellyttävä, mutta jotenkin odotus 190ebun NEIPA vasarasta tekee tästä hentoisen pettymyksen intensiteetin osalta.

Maistetaan.. Maltaisuus miltei maistuu ennen reipasta humalan puraisua. Yrttikatkeroa, sitrusta, havuja. Keveää hedelmäisyyttä mukana, mutta loppuliuku on todella pitkä, katkera ja vähän karvas.

Wow. Kyllä tässä takapotkua piisaa, vaikkei ehkä aivan omalta ”mukavuusalueeltani”. Jälleen flavori/aromiosasto on hieman liikaa piilossa.

Suutuntumaltaan Hay Zee uppoaa jonnekin keskitäyteläisen ja kohtalaisen täyteläisen välille. Ollen muuten keveähkö ennen lopun tiukkaa tykitystä.

Onko tämä nyt sitten NEIPA vai ei? Ei. Enempikin perinteinen IPA. Ei siksi, että näennäinen kirkkaus ei ole sitä sameaa mehuosastoa, vaan koska balanssi ja aromi. NEIPA:n pitäisi olla enemmän aromipuolen ilotulitusta katkeruuden jäädessä lähinnä nimelliseksi. Suutuntuman ollessa pehmeä, mutta täynnä humalaöljyjä.

Jos unohdetaan tällainen hörhöily, niin Hay Zee:ssä ei ole mitään vikaa. Kliini olut, ei virheitä. Kaikki hyvän IPA:n tunnusmerkit täyttyvät, vaikka itse pitäisinkin kevyemmästä katkeruudesta ja isommasta aromista on tämä kyllä pullokäyneeksi IPA:si yllättävän jees.

Ja Wesalaan. Go Hollola.

Sameaa appelsiinimehua hyvällä vaahdolla.
Tuoksu polttaa pahimmat lentobensat jo aluksi jättäen tilalle
trooppishedelmäistä cocktailia, käpyä ja lisää kerosiinia. Mallasta on
jossain ollut, joskus. Humalaisuus on melkoista ilotulitusta ja gangbangia.
Maussa raaka käpyisyys ja pellettimäisyys tuo vähän mentolimaisuutta
sekaan. Hedelmää ja vähän pihkaisuutta seassa. Mallas esittää pelkkää
statistia ja sessio on vain humalan showcasea. Jälkimaku palaa suuhun,
pieksee ja polttaa. Peräkärry on ns. Täynnä.
Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen. IIPA ei ehkä ole aivan niin
smoothia kuin moni muu tämän suuntauksen edustaja, mutat mitä väliä. 

Dipa, joka ei maistu pihkaiselle kinuskille, eikä alkoholikaan puske esiin. Kyllä
minä niin mieleni hyvitin tästä. On nimittäin samanlaista kuin omani ennen
pulloa. Voimme siis jälleen todeta, että tyyli ei toimi kotioloissa
pullokäyneenä. Liikaa happea, käymistä ja liikaa aikaa.

 On toki totta, että, näitä ei ikääntyneenä juo kukaan ja mainitsemani pihkakinuski taas muuttuu enempi american strongiksi vanhana. 

Silti ipaapadipatripa on tuoretuote, joka pitäisi juoda mahdollisimman fressinä.
Pervolla tavalla tämä olut oli todella ihanaa. Heittämällä tämän vuoden
top3 dipa osastoa. Voisi jopa sanoa: If U can't stand the hops, stay out of
this bottle.