Hyvää joulua

Tämän myötä.. Hyvää ja maltaisen maltillisen humalaista joulua tuopin äärelle.

Mitä antaa olutharrastajalle joululahjaksi?

Tämä joulu ei ole lunta tulvillaan. Pelkästään harmaata räntää ja sellaista synkkää yhteiskunnallista kehitystä täynnä, joka saa se mieleni minttukaakaon voimalla laukkaamaan jo kuusen alle piiloon.
Tässä puun alla voinkin rauhoittua ja miettiä mitä olutharrastajalle hankkisi joululahjaksi?
Tavanomaisesti muotiblogit olisivat täynnä maksettuja mainoksia ja linkkejä astiastoihin, kynsistudioihin ja vaatekauppoihin. Koska haluan erota hieman tästä kaupallisesta hysteriasta joka valtaa maat ja taivaat heti, kun joulukalenterin ensimmäisestä luukusta pujahtaa pahan makuista suklaata.

Sieltä voi tulla myös myyrä

Voisi ajatella kaikkea Alkon lahjakortin, tai laatikollisen hyvää olutta jostain aivan muualta väliltä. Toisaalla kuulemma osataan jopa paketoida putelit, joka on selvästi perusalkolaisten skillsien epämukavuusalueella. Mutta ei..

Tavallaan olutlasejakin tarvitsee, eikös? Harrastaja potee alati alennuskompleksia ja impotenssia jos naapurin blogisti jostain Keravalta voi nauttia oluensa oikeasta Chimay-lasista, tai herra ties aidosta SpieRiedelglausta ja itse joutuu tyytymään lähibaarista puhalletuihin 0,5l Karhu-tuoppeihin.
Kuitenkin kaikilla meillähän on laseja? Liian helppoa siis.

Kirpputoreilta, Huutonetistä ja Toreilta voisi bongailla harrastajalle oheiskrääsää. Kaikillahan pitäisi kuitenkin olla puinen Karjala-kello seinällä, parit oranssi Lahtikkoa olohuoneen nurkassa, Koffin korkinavaajaa ja parit hauskat julisteet sellaisilta panimoilta, kuten Guinness, tai Heineken?
Silti se on vain materiaa ja krääsää.

Kotiolutharrastaja varmaan tarvitsisi sen yhden uuden mittarin, jota ilmankin selviää, mutta kaikilla tosipanopojilla(-ja tytöillä, koska kuulemma tytötkin panee) on sellainen. Pari kiloa mallasta ja sitä C-kirjaimella alkavaa vaikeasti lausuttavaa humalaa kans. Kotikeittäjällä on aina tarpeita ja keskeneräisiä projekteja.. Ainakin silloin kun pääsee irti internetin mutukeskusteluista.
Tämäkin tuntuisi liian helpolta ja kuitenkaan kaikki ei pane, jotkut vaan juo ja ovat vaan aseks..siis ajuovoja ja muita menninkäisiä.

Mitä sitten antaisi lahjaksi? Minäpä kerron mitä tätä pohtiessa tapahtui.
Tässä kuusen alla istuessani ja puun runkoa kosketellessani pieni tähdenlento loisti taivaalla. Vaelsin sen perässä halki jäisen kaupungin, outojen valojen, kokien pelkoa taksissa Mustakallion tunnelissa, nauttien kiljua jossakin Kärpäsessä.
Viimein olin perillä. Hurmostila valtasi mielen ja valaistuin.
Antakaa toisillenne aikaa. Antakaa läheisyyttä. Olkaa läsnä. Unohtakaa tavara, netflix, alkoholi, päihteet, kiire.. Keskittykää siihen lähellä olevaan ihmiseen, eläimeen, puuhun, mielikuvitusystävään, tai pehmoleluun.
Haaveilkaa, naurakaa, koskekaa, keskustelkaa, flirttailkaa ja ennen kaikkea rakastakaa. Tällaisina aikoina, kun taivas vihmoo räntää ja tätä palloa ohjataan ylhäältä kohti kadotusta ovat inhimillisyys, humaanisuus, empatia, sympatia, antaminen, auttaminen, kuunteleminen ja keskustelu avaimia kohti parempaa huomista.
Joulua odotellessa siis.

Klassikotkin sen tietävät?

Rakkaudella Schlenkerlaan

Moi.
Tota.. Halusin vaan kertoa..
Että..
Join kauden ekan savukinkun..
Siis Schlenkerlan Urbockin
Ei oltu silleen niinku nähty.
Ainakaan vuosisataan.. Tai vuoteen. Who knows?
Kun koskin pulloon.. Se tuntu taialta.
Vanha suola janotti samantien.
Ja savuisuus tais käydä silmiin..
Joku tippa ainakin.
No anyway. Kohtaaminen oli hellää.
Savukinkkuista rakkautta sen nestemäisessä muodossaan.
Herkkää tantraa, kosketuksia, hellyyttä, tuntikausia..
Ei kuitenkaan pelkkää vaniljaa, vaan tervanjuontia myös.
Ehkä tykkään snadisti bdsm:stä, koska se tuntui niin hyvältä?
Saunapalvia ja siirappia. Pehmeää kermaisuutta. Tais joku kissakin naukua.
Kehräs ainakin kupilla.
Lopulta sinä lähdit, minä jäin pitelemään lasiasi.
Yksin sunnuntai-illassa, lumisateessa ja tuiskussa.
Joulun taikaa kävi ilmassa sen kauniin hetken ilman mistelinoksia.
Hetken uskoin unelmaan, mutta kaikki kaunis aina katoaa.
Jälkesi häipyivät ensin hangesta, sitten suustani, muttei koskaan mielestäni.
Pitelen edelleen lasia toivoen, luottaen, että tapaamme taas.
Kuin kaksi toisilleen vierasta, silti niin tuttua.
Rakkaudella sinun Schlenkerlani.

Pikatestissä: Alkon verkkokauppa

Kuten useimmat teistä ehkä ovatkin jo huomanneet: Alko avasi oman verkkokauppansa eilen.
Oikeasti ei kai pitäisi puhua verkkokaupasta, koska tuotteita ei toimiteta lähipostiin, ei matkahuoltoon, saati kotiovelle, vaan tilaajan on itse siirrettävä laiska takapuolensa pitkäripaisen kahvaa kohden.
Lyhyesti: Rekisteröidy verkkopankin lävitse (varmennus), klikkaile tuotteet ostoskoriin, maksa ja nouda haluamastasi Alkosta. Pidemmät ohjeet ja ehdot tästä.

Meinasin loppuun kirjoittaa vain, että: "Kokeilin palvelua, se oli ruma".
Nopealla empiirisellä vertailulla lukuisiin verkkokauppoihin, niin juoma, kuin muullakin puolella:
Sivusto on no... Voisin kuvailla sitä kovasti negatiivisilla adjektiiveilla, mutta koska äiti käski näkemään myös rumissa ankanpoikasissa kauneutta, niin.. Öö sieltä saa viinaa netistä, klikkailemalla. Siis kaikille teille Jorma Valdemar Huttusille tiedoksi: Ei tarvitse pelätä että asioidessa hyllyjen välissä rikkoo pulloja, tai että tarvitsee katsoa viereisen Tero-Kaarinan mielipahaa, kun et ostakaan pisaraa konua, tai sitä yhtä viiniä, jossa oli joku eläin siin kuvassa, joka oli ehkä punkkua tai sitten ei.

Oikeastaan vain yksi seikka ärsytti ja vetäisin koko hemapa-pussin nenään, jos nokkani ei olisi ollut jo täynnä. Opiskelijabudjetin eväät näes. Asiaan.. Juomien hintojen fontti on häiritsevällä tavalla yhtenevä lähikaupan tarjousjauhelihan kanssa, joten mielleyhtymä on väärä. Haluan juomista, en lisää pakastevihanneksia. Oikeesti tällähän ei ole väliä sitten yhtään, mutta yksi: "Pahoitin mieleni, kun ne koirankakat on siellä hangella" kuuluu tekstiin.

Koska kuten tekstistä näette olen joko idiootti, tai sitten vaan väritän vähän juttua tikusta, vai tikkuviinasta.
Kuitenkin meni tovi tajuta, että ylävalikoista saa rajattua esimerkiksi kaikki kotimaiset tuotteet näkyviin, tai rajata alatyyleittäin, tai täyteläisyyden mukaan. Myymäläsaatavuudetkin löytyvät jokaisesta juomasta.
Selasin verkkokauppaa melko runsaasti ja oletattehan, että seuraavaksi tulisi tehdä juttu tuotteiden noudosta ja keskustella syvällisiä toimitusajoista?

Arvatkaapa mitä? Lopulta en saanut tilattua yhtikäs mitään.
Tämä pelkästään siksi, että avattuani neljä-viisi kertaa kiintoisan tuotteen ikkunan auki näen, ettei sitä ole verkkokaupasta tilattavissa, tai on ehkä joskus kuukauden päästä. Lopulta kyllästyin tähän leikkiin ja totesin, että Alko on itselläni niin lähellä ja koska sielä oikeastaan on jo valmiiksi kaikki muu... Arvaattehan loput?
 Kävin paikalla jalkaisin, pyörin hyllyjen välissä, juttelin myyjien kanssa ja havaitsin sen edelleen itselleni mukavimmaksi tavaksi asioida.
(Kyllä.. kaupasta saa myös rajattua tuotteet joiden toimitusaika venyy ja paukkuu, mutta enpäs tätä tajunnut siinä vaiheessa, kun into byroslavian rajoitteista vapautumisesta kiilsi kiiman lailla silmissäni).

Pidän silti Alkon verkkokauppaa hyvänä. Se avaa ovet ja tuotteet kaikille meille, teille ja heille, jotka asuvat Arkadian ovien ulottumattomissa ja se, se on palvelun paras puoli. Toisaalta voitaisiin miettiä muuttuiko mikään? Ymmärtääkseni kun tähänkin asti tavaraa on saanut siirrettyä myymälästä toiseen joko soittamalla, tai nykäisemällä sopivasti päällikköä/myyjää hihasta? Toki uusi palvelu on selkeämpi tapa toimia.
Loppuun lisään itkua hinnoista ja maustan sen sillä, ettei edes vuonna 2016 Alko pysty siihen, mihin niin monet muut verkkokaupat jo pystyvät.
"Postnordilta päivää.. Teille olisi laatikko tulossa, monelta olette kotona?"

Fiilistellen jouluoluita: Humalove Winter Moo ja Mikkeller Santa's little helper

En tiedä kuinka aloittaisin. Kertomalla jotakin jonka sinä todennäköisesti jo tiedät Alkon jouluoluista? Kuvailemalla säätä synkäksi ja myrskyiseksi, vai siitä kuinka keskitasoa saatanan pieni apul..eikun Joulupukin pikku apuri (Mikkeller Santa's little helper 2016) oli. Se upposi diipin Thurn und Taxis (lautapeli) session aikana aivan huomaamatta yhdenkään karvan nousematta pystyyn ja ihon menemättä kananlihalle. ”Naaah”. Leimasin sen KELA:n suomalla voimalla, pisteen voittoni jälkeen, luokkiin: ”Mukiinmenevä”, ”Ihan ok”, ”Ei muistikuvia”, 3,5 ilman papukaijamerkkiä, tai nuijittua kuuttimerkkiä.

Päätin vetäytyä Spotfyn äärelle juhlimaan suurta voittoani.

 Olen viimeaikoina tuhlannut aikaani tonkimalla itselleni uutta soundia sen sijaan, että jyystäisin vanhoja listojani puhki. Korkkaan oluen, jonka etiketistä en osaa päättää onko se ruma, vai niin ruma, että se on omaa jo camp-arvoa. Musta lehmä kokaii..lumessa. Jotain valkoista kuitenkin. Silti raaka-ainelistaus lupaa hyvää.. Kauraa, laktoosia, vaniljaa, suklaata... Kaikkea sellaista jota haluaisin, tai halusin käyttää joskus.
 

Hetki vaatii sopivaa soundia. Jotakin sopivan surrealistista, jossa maalataan kieli poskessa vivahteilla, lyyrisillä kikkailuilla, ristiriidoilla. Sellaista joka kutittaa tiettyä lohkoa aivoistani ja saa minut virnistämään pervolle nerokkuudelle ja ajatukselle: Kuinka montaa ihmistä tälläkin kipaleella voi ärsyttää? Kuinka monta tabua se ottaa esiin? Samalla mietin olutgenren tabuja. Niitä asioita, joita ei saa sanoa. Kuten kirjaimellisesti p**ista tuotteista, humalahakuisuudesta, viihdekäytöstä, sekakäytöstä, alkoholismista ja kaikesta siitä, joka on ajatuksen: ”Kaikille kaikkea, kuhan pikkutakeissa on kivaa ja voi muotiblogimaisesti kilistellä pikkulaseissa jotai IPASouria teennäisesti hymyillen” ulkopuolella. Aihepiiri kutittelee mieltäni jatkuvasti. Bloggaamisen reuna siis.. Harva sitä ajattelee ja harvempi on siellä käynyt. Se kohta, kun blogin kirjaimet muuttuvat viivoiksi ja hyperavaruus kutsuu. Voisimme todeta tämän johtuvan siitä, että ne ketkä ovat menneet reunan ylitse, eivät ole palanneet siitä kertomaan. Me muut taas.. Saatamme käydä sielä, jarruttaa ennen loppua ja kääntyä takaisin.. Tällä kertaa. Ja tälläkin kertaa totean, että Winter Moo on kyllä helkkarin maistuva makean laktoosinen, suklaakaakaoinen ja pehmeän paahteinen tapaus. Hyvää juotavaa, no bullshit. Sanoisin posetiivariseksi yllätykseksi, sellaiseksi jossa taustaraita on kohdallaan ja papukaija temppuilee. Kenties imho vaniljaa ehkä karvan liikaa, mutta tässä kohtaa se voidaan unohtaa. "Hyvää, tyylipuhdasta, tukevaa". "Kuumailmapalloileva siilimerkki".

Soundtrack juodessa:
Kuha – Tohtori Krabolan telekineettinen testilaboratorio

Risto – Elävä ihmisjumala

Ukkosmaine – Megaman II

Ukkosmaine - Salamaponi

Ultra Bra – Savanni nukahtaa

Poutatorvi – Rommikätkö

Dead Kennedys – Holiday in Cambodia

Miljoonasade – Tulkoon rakkaus

YUP – Mainosmiesten haamut

Kaikukasti – Lämpöö ja lempee

Saimaa – Matka mielen ytimeen

”On selvää, että Saatana kokee
asemansa uhatuksi.
Tohtorin tieteellinen läpimurto uhkaa
yllättäen Saatanan monopoliasemaa
telekinesian toimialueella.”

OlutExpo 2016 - Enteitä ja unia

Paikkansa rännän, loskan ja syystuulien keskellä vakiinnuttanut Olut Expo pidetään tulevana viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla.
Olen itse osallistumassa kokkareisiin kekkereihin jälleen, mutta tällä kertaa... Kirjoitankin festareista ennakon. Kävi nimittäin niin, että mieleni astui norsunluutornistaan toisiin sfääreihin ja yhtyi kosmokseen tavalla, jolla vain paatuneen alkoholistin aivot voivat tässä pimeydessä toimia. Tämän pitkän meditoivan hetken, jota jossakin viihteessä myös nukkumiseksi kutsutaan, näin tulevan festivaaliviikonlopun avauksen ja haluan nyt spoilata ja pilata tunnelman (melkoinen dickhead siis, vaikka Joffrey ei tässä kuolekaan).



----------- Sisältää spoilereita ja kirotusvirheitä joista en välitä jallupisaraakaan----------

Astuin tutuin askelein kohti kaapelitehdasta. Ilma oli kaunis ja poutainen, tuuli tuntui puhtailla hiuksillani, jotka olin juuri pessyt kahdesti asuntovaunussani kouvolalaisen keittiön apupojan vahtiessa suihkuhuoneen ovea. Pääsin aulaan asti ja havaitsin joukon tuttuja juovoja joiden mielestä ennen narikkaan kulkemista kannattaa juoda omat viinat pois, joten liityin seurueeseen ja reppuni olikin muuttunut kolmen litran hanaviiniastiaksi selässäni, paitsi että se oli täynnä kossua. Kilistelimme eliitin salakapakassa eli valvovan silmän alla juomiamme ja meinasimme tohinassa missata avajaisseremonian kokonaan.
Kipitin siis kiireesti narikkaan, josta vastasi erään huvipuiston ravintolapuolen päällikkö. Vänkäsin pitkään aiheesta; saako paikalle kulkea omissa kengissäni, vai onko minunkin pakko pitää vihreitä Crocs-sandaaleja jalassani. Lopulta tepastelin näissä kumitossuissa muiden perässä ja kuuntelin edeltä kantautunutta kuiskintaa, kuinka olen aina myöhässä ja jurrissa.
Festivaalialue oli hivenen muuttunut viime näkemästä. Avausohjelmassa oli edessä Queenin Bohemian Rhapsody-musikaali, jossa gladiaattoreiksi puetut järjestäjät lauloivat ja tanssivat kaapelitehtaan sisälle rakennetussa kalliossa, jonka eteen oli rakennettu elokuvista tuttu meriallas kaarnalaivoineen päivineen. Kummastelin tätä numeroa, mutta päättelin että en voi ymmärtää tätä koska tuhlasin liikaa aikaa narikassa tossuineni.

Vieressä kannettiin paareissa pihalle jo erästä sammunutta viinibloggaajaa laakerinlehtiseppele päässään. Tämän juotua gladiaattoreille tarkoitetut viinit. Sammuneen herran viimeiset sanat olivat kuulemma olleet latinaa ja käännettynä: "Moista pa..kaa ei tulisi täällä tarjota, elitismi on pilalla nyt".
Aloin jo katselemaan mistä saisin olutta lasiini, kun vieressä pyyhälsi etäisesti tutun oloisia naisihmisiä yhden lasin ja neljän pillin kera. Jotain hapanta oli jo lasissa. Kuljin portaita kohti kellaria, kun näin portaikkoon maalatun maalauksen. Tässä jteoksessa eräs toinen bloggaaja makasi makkurissa uimapatjalla altaassa. Lisäksi kuvassa hänen blogeista tuttu isänsä kalasteli lagerpurkkeja samasta altaasta. "Mykistävää".
Pian tapasin myös lasikuutioon laitetun blogilegendan, jonka kadonnutta matkapuhelinta etsittiin pitkin tyrmiä. Täältä syvyyden pimeimmästä pöydästä löysin lisää tuttuja. En kuitenkaan jäänyt heidän pöytäänsä, koska valitukset kaikuivat pitkin tytmän seiniä: "Ei oo vettä", "Juovo", "Jotai IPA:a vaan", "onon","Missä mun alkoholipoliittisesti korrekti keskiolueni on?".

Juostessani kohti valoa ja takaisin auringonpaisteeseen näin vielä kollegan kauppaamassa lehtiä. Sellaisella basaareista tutulla otteella, jossa teltan sisällä kiehui makeaa minttuteetä ja ohikulkevat opastettiin suoraan tämän myyntimies mynttisen puheille. Minuakin oltiin jo vetämässä telttaan, vaikken tarvinnut lehtiä, en vyötä ja aurinkolasejakin "vain katselin". Onnekseni kaverini kulki sattumalta ohi ja nykäisi ranteesta huutaen kamapäissään päin näköä: "Jätkä ei tiiä taas mistään mitään, tuu mukaan, maista tota tuhkakuppiolutta vähän, maista ny".
Hän raahasi minut aukealle johon tepasteli myös hemaiseva avokkeeni kaverinsa kera. Ihmettelin viimeistään tässä vaiheessa mitä ihmettä he täällä tekivät, mutta kuulemma siideriäkin on tarjolla.

Samassa aukiolle kaahasi timanttisesta jyystöstä pitävä kaverini pienellä autollaan, josta astui ulos koko Päätybaarin tenuntuoksuinen asiakaskunta etsimään a) alkoholia b) lonkeroa c) Bud Lightia d) Monopolilautaa. Valitettavasti viinani oli juotu jo aulassa ja monopolista en pidä. Aloin jo ehdottaa herrasväelle tutustumista viereiseen Alkoon näiden kaikkien toiveiden edessä, mutta samalla kuulin kovan kolauksen.
 Kolaus kuului, onneksi, omasta keittiöstäni ja mieleni palasi takaisin kehooni. Havahduin hymyileväni koko perverssille tulevaisuudelle.
Jään nyt odottamaan tätä tajunnan räjäyttävää spektaakkelia joka on selvästi edessä.
----------------------Spoilerit ja kirotusvirheet päättyvät, mutta jallupisara maistuisi-----------

Nähdään viikonloppuna.

Ps. Juomalistat löytyvät: http://olutexpo.fi/OlutExpo-2016-Tuotelistaus.pdf

Hetkiä parvekkeella rommilasin kera

Syyskuinen yö oli laskeutunut kaupungin valojen ylle sateisena ja täynnä ilotulituksia. Viikko tätä niin tuttua, mutta niin vierasta kaupunkia asettui taakseni. Takin tyhjennyttyä muuton ja uuden arjen touhuista alkoi sieluni huutaa tälle päivälle hedonismia ja eskapismia kaikesta.

Levollisena ja kiitollisena raahasin toimistoni parvekkeelle. Avaan pitkästä aikaa läppärin, kaivan taustalle soundia ja tanssahdellen täytän piippuni pesää Al-Fakherin tupla-omenalla.

Tänään en aio kirjoittaa oluesta. Vaan rommista ja omasta suhteestani tähän sokeriruokoiseen ja melassiseen juomaan.

Sateen rummuttaessa parvekkeemme ikkunoita ja myrskylyhdyn heiluessa muistelen ensimmäistä kohtaamistamme. Epäilen sen olleen joskus...köh..alaikäisenä. Niitä kokeiluita erittäin maukkaan tsekkiläisen rommin ja kokiksen kera. Siirtyen siitä opiskeluvuosien persaukisiin tumma Baltic ja kokis kokeiluihin. Harrastuksen pitkittyessä erivärisiin ja niin järjettömiä krapula-aamuja aiheuttaneisiin sekoituksiin.

Oikeastaan oikea rakkaus lajiin, siis juomaan, syttyi kaiketi reilu viisi vuotta takaperin. Olimme kaveriporukalla klassisella uudenvuoden risteilyllä Tukholmaan ja takaisin. Sellaisella jossa skumppaa oli liikaa, olut taskulämmintä ja juomapelit kohtalokkaita. Sellaisella, jossa aamiainen keskipäivällä täristen Slussenin mäkkärissä rajoittui kokikseen ja Systembolagetissakin piti asioida aurinkolasit lärvillä. Sellainen, jossa varsinainen tri krabola iski vasta Helsingin rautatieasemalla.

"Story of"

Yhdellä tällaisella reissulla kouraani tarttui tax-freestä korea, mutta edullinen pullo. Hän vaikutti kiintoisalta ja hyvältä lisältä baarikaappiini.
Sama pullo on tänä iltana edessäni. Hän on Angostura 1919.

Pullo jonka olen muistanut rakkautena suurena, ilona sieluissain, valona yössä vain.

Angostura itsessään on luonnollisesti kohtalaisen suuri juomatalo Trinidad&Tobagosta, joka tunnetaan varsinkin Angostura Bitteristä. Kyseistä katkeroa on sadoissa drinkeissä alkaen Old Fashioned:sta.

1919 on blendattu tynnyreissä kypsynyt tisle, jonka vanhin sekoite on kahdeksanvuotiasta.

Aikanaan tätä sai karvan yli kahdella kympillä laivalta ja Alko vierailun aikoihin pullote taisi kustantaa vähän alle neljä kymppiä.

Väännän soundin kohti Karibiaa, koska tämä yksinkertaisesti vaatii annoksen Cafe Tropicalin hengessä tapahtuvaa sessiota.

Ulkoisesti kyseessä on perinteinen kullankeltainen rommi. Tuoksussa hän tarjoilee miellyttävästi edelleen silloin ihastuttanutta vaniljaista karamellisuutta ja trooppista hedelmäisyyttä. Melassia ja tammea.

Maku alkaa nektarisella makeudella yhdistyen vienosti tammeen ja vaniljaan. Puuta on vähän mukana. Maku on oikeastaan melko lyhyt, jossa tavallaan makeus ja kuivuus tasapainottavat toisiaan.
Olen joskus tehnyt tästä niin Cuba Libreä, kuin Mojitoakin. Silti mielestäni tämä rommi toimii parhaiten juuri tällaisenaan. Kesän viimeisen illan lämmikkeenä piipun ja Buena Vista Social Clubin kaverina pitkälle yöhön. Rommi virtaa, ajatukset kääntyvät palmuihin, kosmiseen yhteyteen kaiken olevaisen kanssa. Siihen kuinka pieniä olemme, siihen kuinka paljon pahaa ihminen aiheuttaa ympäristölleen.  En itsekkään syöttänyt tänään veskun sorsille pullaakaan. So bad..
Ambulanssi kiitää Kiveriön yössä. Vettä sataa alastomille kaduille ja kellastuneiden lehtien päälle pesemään kesää pois. Surullinen kitara valittaa korvissani keveiden bossa nova rytmien kera. Ikään kuin tällä illalla, tällä hetkellä olisi jokin itseään suurempi tarkoitus. Siitä en tiedä mitään. Nautin tyytyväisenä pitkiä henkosia piipustani, rommistani ja elämisen kauneudesta. Tällaisia hetkiä voi kokea vain harvoin. Aivan ja tervetuloa takaisin.