Tolpast Apaa ja helteist gultuurimatgailua Raumal

Tiedättehän niitä hetkiä, kun taivaltaa pitkään auringossa miettien niitä lapsuuden pitkiä kuumia kesiä, alkaa usein janottamaan vietävästi. Helteinen iltapäivä kutsui nytkin vilvoittelemaan miellyttävälle keitaalle erämaassa. Paitsi, että erämaa oli muuttunut hyvin vaigia gielisegsi kyläksi. Fiksummat tökkäisivät neulan johonkin Arabian niemimaan kohdalle kartassa, mutta nyt oltiin kaukana Raumal ast.

Piti kysyä paikalliselta länsimaantietäjältä ja sahtikeisari Metsäjoelta neuvoa. Vaelsin sitten tähteä seuraten elokuiselle terassille.

Tai pikemminkin lähtöruudun kautta suoraan vankil.. Meinaan Old Copper's:iin. Tähän Rauman entiselle poliisiasemalle, joka on seissyt yli sadan vuoden ajan tähyilemässä milloin minkäkinlaisen kulkijain perään.

Kyseessä on ilmeisesti kylän ainoa baari, juottola ja vesireikä, jossa olisi jotakin paikallista tarjolla?

Kaapeissa näin miellyttävän paljon erilaisia pullotteita, mutta koska epäluuloni lukuisten panimoiden pullotuotteita kohtaan on hyvinkin suuri, päätin tietysti päätyä hanaan. Tolpasta Lindenin Apaa siis, NEIPA:n sijasta. Miksi? Se on ehkä jonkin Pilsin lisäksi mainio keino tsekata panimon perustekemisen taso. Toiseksi... Vaikkakin tyyli on erityisesti suurlähettiläs Lahtisen mieleen, etenkin mitä Tirran listoja olen tarkastellut, ja vaikka itse puhuin tämän suuntaisten ”ipojen” puolesta jo herran vuonna 2013(vai 14?) kenenkään käsittämättä, niin oma saturaatiopisteeni on toistaiseksi saavutettu.

No mitenkätä se apa maistui?


Kiitos kysymästä.. No eihän se apalta maistunut, mutta se oli pirun hyvä oluena.

Kaunis utuisen keltainen reilulla vaahtokukalla. Puhtaat lasit ja miellyttävä palvelu ymmärrettävästi suomeksi vauhditti tätä kokemusta. Tuoksusta päätellen todella tuoretta. Hyvät liki pellettimäiset humalat, tropiikkia ja sitrusta. Lievästi kuivaa keksiä ja reilusti purevat katkerot. Sellaista keskitäyteläistä ja suuta reilusti supistavaa. Ihanata.

Nyt kysytte, että mitenkä niin ei apaa? No olen sen verran old school, että suurin osa nykyään”apana” markkinoitava olut ei miusta sovi ihan tyyliin, jonka benchmark on edelleen se yksi Sierra Nevada Pale Ale. Se saattaa toki tuoreena maistua vahvemmin, mutta monet 65ebua ja 4,5% rungolla varustetut binekset ei komppaa sillä tasapainolla, jota imho tyylissään pitäisi.
Juotavuus, helppous ja se mallas katoaa kokonaan. IPA:t ja muut sitte erikseen, antaa mennä vaan ja räjäyttäkää minut sillä ihanalla käpyisällä metholisuudella. Työntäkää anukseeni sitä Citraa ja huuhdelkaa sieluni CCCC-humalien marssilla, vetopasuunoiden ja käyrätorvien tahdissa, mutta jättäkää apa ja amber vähän vähemmälle.

Oluenahan tää oli edelleen iha hito hyvää kamaa.
Suosittelen hanasta, kuin myös Old Copper'sia jos hoodeilla pyöritte, vaikkakin terden soundtrack kuullosti vieraillessa samalta mitä Amarillon, eli sitä "Etelä-Eurooppalaista rantabaarijumputusta". Olette varoitettuja, mut rohgest peremmäl, gyl sielt ain ygs nurgg sulgii löyty.

Oskari-Tirra sinne ja takaisin

Tammikuisena lauantaina istuin kahvila Oskarissa ihmettelemässä jälleen sitä, kuinka paljon kakkua voi ihminen syödä täyteen vatsaan. No aika paljon tietenkin.

Kuitenkin siinä Oskarin vanhoilla penkeillä ja hämyisessä tunnelmassa istuessa aika juoksi, kuin Wienin kahviloissa ikään. Siis madellen hitaasti kohti santsikuppia. Jokaisen suupalan myötä teki mieli jälleen hymyillä. Jälleen juustokakku oli osoittautunut oivaksi valinnaksi, eikä vastapäätä istuneen neidon raakakakkukaan pahaa ollut. Ainoa varjo tällaisessa paratiisissa oli tietysti kahvi. Kahvista en ole ehtinyt kirjoittamaan, mutta minusta on aina synti ja häpeä koko Suomen kahvilakulttuurissa se, että jos kahvila on miellyttävä ja ”paakelssi” puoli on kunnossa on tarjolla vain tunnin seissyttä Juhla Mokkaa. Kenties myös kallista ja heikosti tehtyä Cappuccinoa(vetistä).
Jos mieli tekisikin tuoretta, vasta jauhettua pienpaahtimokahvia, niin silloin taas on, jostain hemmetin syystä, istuttava jossakin postimerkin kokoisessa lasikopissa. Vieläpä ilman ihanan kermaisenmarjaista wieneriä, kermamunkkia ja juustokakkua.

Samalla tätä outoa dilemmaa pohtiessani alkoi päässä kuitenkin jyskyttää ajatus: ”Oispa kaljaa”. Mieleni teki jo tätä edeltävänä päivänä vaappua läheiseen kippolaan ja tilata tuoppi. Tiedättehän sen fiiliksen: Tuntea se lämmin, lievästi juopunut tunnelma ja huurteinen, kylmä lasi kädessä pitkästä, pitkästä aikaa. Se ensimmäinen puraisu..ai, ai, ai.
Oikeastaan miksei tällaisissa sympaattisissa vanhoihin puurakennuksiin rakennetuissa, lievästi maalaisromantiikkaa henkivissä kahviloissa ole koskaan miellyttävää kuppilapuolta, josta saisi myös jonkun hyvän oluen nisun kaveriksi, sillivoileivällä, tai ilman? Siinä pysyisi parisuhdekin kuosissa, kun molemmat voisivat nauttia suosikkieineitään samalla rennosti jutustellen ja kuunnellen korkeintaan hiljaista loungea.

Ei auta. Pakko oli saada bisseä. Koko tammikuu on mennyt oluen puolesta kuivasti. Ei vaan ole  kiinnostanut "niin" paljoa ja olenkin havainnut ravistimen olevan pitkästä aikaa pesussa yhä uudestaan ja uudestaan. Kysyinkin: ”Käydääks yksil Tirras?”.
”No jos haluut, en oo käyny koskaan”. Tästähän tulee ihan kulttuurimatka siis, mietin.
Jo pikkuteatterin ovella janoisten sankareita tervehtii lämmin, yrttissavuinen hengähdys. Kumppanini miettii jo ääneen, että mihin v..n luolaan tässä ollaan menossa ja minua vähän naurattaa. Yleensä tämä tuoksu ennakoi vain leppoista tunnelmaa.
Tirrassa ei ole vaihteeksi ketään. Lauantain alkuilta kuitenkin. Kenties vakkarit ovat tipattomalla, ehkä parempi näin? Tilaan tiskiltä Brewskin Pangoa. Hinta on edullinen. Siihen ne hyvät puolet oikeastaan jäivätkin.

Kylmä olut hurmaa kädessä hetken, kivaa tropiikkia tuoksussa ja seuralaiseni hämmästelee edelleen, että mikä crackluola tämä on ja miksi olut tuoksuu hedelmämehulta?

Törmään jälleen tämän kuppilan hankalimpaan puoleen. Mistään tästä mestasta ei ikinä löydä rauhallista pöytää. Joko autiossa hallissa, tai tupakkakopin ja flipperin välissä.
Tunnelma on hiljaisuudesta huolimatta levoton. Ainoat asiakkaat pyörivät rauhattomasti edes taas pystymättä asettumaan mihinkään. Tavallaan ymmärrän heitä. Jokin paikan ilmapiirissä ei viehätä vieläkään ja ulkoa ennakoimani leppoinen olotila katoaa hiljakseen.
Olutkin tökkii jokaisella huikalla entistä enemmän. Hyvää IPA:a, mutta tänään ja tässä ei uppoa.
Teki mieli, mutta heti saatuaan tekeekin mieli heittää uusi lelu samaan pinoon muiden kanssa.

Saan lopulta tuopin tyhjäksi ja poistumme takaisin hankeen. Vaikka Tirra onkin nostanut päätään pienellä olutvalikoimallaan ja hinta on helkkari kerrankin fiksu edes jossakin.. En mitenkään koe, että haluaisin istua tässä Alastalon salissa yhtään ylimääräistä sivua kauempaa. Ehkä kaipaan pehmeyttä, loosseja, hämyä ja puheensorinaa enemmän, kuin nuhjuista kovuutta ja aivan liian kierroksilla käyviä asiakkaita.

Piipahdamme kotimatkalla Citymarketissa ihmettelemässä klassista ”Mitä tänään vielä syötäisiin” dilemmaa ja päätän katsastaa toiveikkaana oluthyllyjä. Bongaan Franziskanerin Weissen alaritsin kyykkyosastosta. Miltei tartun jo pulloon, mutta vilkaisen hintaa. Neljä fakin nelkytä. Siis 4,4€/0,5l perushyvää vehnää. Ei s...na saa jäädä. Se siitä ruokakauppojen hinnoittelun eduista verrattuna Alkon katteiden haukuntaan. Sielä se toki on myös pilvissä, mutta kahdeksan senttiä halvempana. Eli vain neljä kertaa sen, mitä Saksassa. Päätän keittää weisseä itse heti tilaisuuden tullen ja poistun tyhjin käsin kassan kautta kotiin.

Onneksi ruokakaupparajasta on myös positiivisiakin esimerkkejä. Vihreän muovin ritarit olivat sentään hinnoitelleet Prykmestar LuomuPilsin edes alle nelosella. Kaivan pullon jääkaapista esiin ja hetken pelkään sen aiheuttavan samanlaisen reaktion, kuin Brewskin Pango.

Voiko tämäkin vaan olla ihan hyvää, mutta sellaista ettei halua juoda tuoppia loppuun, saati tilata toista samanlaista?

Lasiin kaataessa alkaa mieli kuitenkin raksuttaa kohti kesää. Raikasta, ihanaa ruohikkoa ja kukkaketoa. Sitruunamelissaa, yrttiä ja viljapeltoa. Harvassa ovat olleet tyylissään paremmat kotimaiset. Raikas, rapsakka, suuta sopivasti supistava ja herkän tasapainoinen.
Kuitenkin juotavuus ja humaloinnin tuntu ovat tässä aivan toista tasoa, kuin Pangossa.
Jokaisen huikan jälkeen nimittäin tekee mieli juoda lisää ja pian huomaakin pullon tyhjenneen täysin huomaamatta ja kiroilee vain sitä, ettei ostanut toista.

Vaihteeksi oluen nauttiminen tuntuu suorastaan hyvältä ja jälleen saksatyylit kiinnostavat. Pitäisiköhän kuitenkin tilata lagerhiivaa samalla? Onko ikä iskemässä vastaan? Alanko kohta kämisemään siitä, miten sielut myydään humalalle ja Saksassa on kaikki paremmin? Siitä miksi kaikki olut on sitä diipadapaa nostaen omaa preferenssiäni jollekin korokkeelle ja valokeilaan ikäänkuin molempien nauttiminen sulkisi jotakin pois? En tiedä. Kuhan kelailen ja haaveilen edelleen hyvästä, edullisesta, suodattamattomasta, reippaasti-eurooppalaisella humalalla-humaloidusta Pilsneristä. Ehkä vähän tekis Weisseäkin mieli. Oispa kaljaa.

Lähiöbaarikierros: Möysä

Let's go

Lahtikko Radio ja Tuopin Ääressä piipahtivat loppusyksyisessä Möysän yössä. Uusi lähiö, uusi kierros ja vanha Lahti edessään.
Miltä näytti uusi Tripla? Miten hyvältä Laphroaig kymppi maistuu Joutjärven rannalla? Oliko Bar Monaco nimensä veroinen? Hyppää mukaan kierrokselle tällä satukasetilla, siis kuunnelmana:

Hylättyjen ostarien valtakunta

Tripla ja iso Karjala

Kovaa puuta ja Pikku Hukka

Mestari ja Sulka

Monacossa ihan Lahtelaista

Sessio#1: Keskari ja minä

 


Tämä kirjoitus, okei laulu, on osa ensimmäistä suomalaisten olutblogien Sessio-kirjoitussarjaa, jossa aiheena on tällä kertaa: keskiolut. Tästä tarkemmin kirjoitussarjasta lähemmin Tuopillinen-blogissa.

Keskiolut, keppana, iso kolmonen.. Kyllä runosuoni sykkii näinkin läheisessä aiheessa, joskin virallisesti jo kuopatussa sellaisessa. III veroluokka poistui jo 1995, mutta edelleen hän elää kansan, meidän keskuudessamme. Oikeastaan ennakoiden olisi ollut mahtavaa saada keskikeppanan tuore sokkomaistelu tulille tähän, mutta ei. Runoilin nostalgiapäissäni kauniin värssyn, joka kuullostaa aivan Tommi "Leijonaharja" Läntisen klassikolta.
ps. Edelliseen sokkotestiin pääsee muuten tästä. Nyt opiskelette vain sanat ulkoa ja seuraavalla kerralla karaokessa (hyi) voitte ihastuttaa, hämmästyttää ja kummastuttaa monta pientä kulkijaa tällä versiolla. Kippis.

 Keskari ja minä

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisin kuppilaan,
mmm, keskarin aika,
kun ohra alkaa tuoksua,

mmm, euron tuoppeja, tarjolla vain everstiä,
ja niin minä kävelen
kohti tiskin laitaa,
missä hanasta kylmää lasketaan
ja vaahdollekin, kyyppari tilaa antaa

On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin
On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisin kuppilaan,
mmm, valomerkin aikaan,
kun portsari huokuu uhoa,
ja niin minä nautin.. katkeruudesta,
kuinka meillä on liki aina,
ollut kolmea tolppaa,
ja ensi puraisu Karjalaa,

se sydämeen asti puhaltaa

On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin
On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisin kuppilaan,
mm, juuri tässä paikassa,
kun seitinohuessa huojun,

suuri Karhu-tuoppi kädessä,
ja niin minä kävelen
kohti tiskin laitaa,
ja tuuli puhaltaa Berliinin muurille
Se iloni, suruni huutoa kantaa

Keskari ja minä

Olvi ja minä

Koffi ja minä

Lappari ja minä

Remember to support your local establishments

Corona goes States aka Brooklyn Sound pre-partyt

Hola.
Koska blogista on tullut osa mediaa ja kirjoittajasta ilmeisesti seurapiirijournalisti, joka voisi soitella kohta seiskaan ja muihin ammattimedian rakastamiin julkaisuihin, saapui miullekin kutsu Brooklyn Breweryn Brooklyn Sound tapahtumaan.
Tapahtuman "pre-Sound" kokkareet pidettiin Yhdysvaltain suurlähetystössä mikä tarjosi vähintäänkin kiintoisat puitteet suihkuseurapiireissä uimiselle.
Näin siis ajattelin kutsun saatuani, mutta koska pieni gonzo-kärpänen puraisi jälleen mietin miten tapahtumaan saisi vähän twistiä ja väriä..
Sovitin päähäni siis mustaa barettia ja marssin lähimarketista hakemaan apuvoimia tehtävän toteuttamisessa. Koska blogin budjetti ei yltänyt vaahtosammuttimen, eikä edes rommipullon ostamiseen jouduin tyytymään toisiksi huonoimpaan vaihtoehtoon.
Nythän on niin, että suurlähetystöthän ovat aina populaarikulttuurisesti edustamansa valtion maaperällä toisen valtion alueella. Tässä keississä US&A on viime aikoina ollut lukuisasti mediassa esillä erään etelänaapurinsa kanssa jonkin muurijupakan takia.
Tuopin Ääressä ei voi katsella toimetonna moista hölmöilyä ja kantoikin sympatian puolesta kortensa kekoon totuuden viiri salossaan.
 Saanko esitellä: Meksikon kansalaisen, toverin aseissa ilman limeä ja päivän tähden: Coronan.

Hola mi nombre es Corona

Päätin siis viedä ja smuglata mehikon Yhdysvaltoihin kaikin taiteen sallimin keinoin. Lopulta hän oli ainoa meistä, joka oli paikalla sääntöjen sallimin keinoin.
Päivä alkoi kuitenkin lounaalla, viimeisellä aterialla ennen Rööperiä, Stone's:ssa, josta sain eräältä länsirannikon T-luupihvi pokerinaamalta ja RateBeer kuninkaalta tärpin. Lounasburgeri es-cortilla kybällä. En pitänyt, mutta hinta kohtasi laadun. Stone's:n burgerit eivät vaan imho toimi. Liikaa majoneesia, ja mauttomat täytteet huonossa pullassa. Pihvi oli kuitenkin ihan jees, lokaatio keskeinen ja hiljainen, sekä myyjättärien viehkeä olemus piristävää meille molemmille.

Siirryttyämme kylläisinä Rööperin entiselle työväen, nykyiselle juppihipsteri-alueelle nokka ohjasi kohti ketjukuppilaa. Sellaista joka näyttää liki samalta kaikkialla. Sellaista joka on tuoreiden uutisten perusteella kovasti omimassa sanaa "Punk" itselleen, mikä on pöyristyttävää. Kuuntelen kuitenkin tässä samalla Anti Flag ja Dead Kennedys-yhtyeitä. Sekaisin tietenkin.
Paikka oli tietenkin Brewdog Helsinki. Hiljainen hetki, sisään astuessa baarissa oli ehkä kaksi asiakasta, joista tunsin 50%. Bönthöö Bönthöö oli myös lähtenyt maakuntamatkalle ja eikä aikaakaan kun pöytä täyttyi muista kirjailijoista ja olutrunoilijoista. Toiset kulkivat sp..ratikalla, me kävelimme. Se on terveellistä ja samalla pystyi bongaamaan mm. itäisen suuren ja mahtavan lähetystön. Odotan Bakunin panimolta seuraavaksi bileitä täällä, kenties juoden viereisen kuppilan "My Name is Vladimiria" siinä samalla. Rauhan, panimorakkauden ja kollaboraatioiden nimessä.

Paikallista Donut Islandia

Saavuimme lopulta oikealle ovelle. Minua ja Coronaa jännitti. Tutun firman virka-asuisest sedät olivat saanneet tiimarista seriffin tähdet, mutteivat imukuppipyssyjä. Koska tällaiset tarkastukset olivat allekirjoittaneelle joskus jokapäiväistä kaurapuuroa en odottanut kumihanskojen napsumista ja muita käytettyjä kumijuttuja.
Lopulta olimme sisällä. Mikä on outoa, koska havaitsin jälkeenpäin, että allekirjoittaneella ei ole yhtään voimassaolevaa henkkaria. Se siitä high-securitysta. Coronan saapuessa Yhdysvaltoihin, land of the fat and home of the diabetes and fries:iin samalla tavalla, kuin lähes kaikki muutkin ystävänsä. Laillisesti, koska Corona ei ole saanut uimakoulussa "Pequeña Sirena", saati "Gran maestro de natación" arvoja.

Tapahtumaan olivat eksyneet myös muutama muu runoilija alkaen ikuista peräkärryään metsästävästä Ardesta, kuin Beerspectives, Hankala Asiakas, Vaahtosukelluksia ja moni muu. Terve vaan.
Tarjolla oli tietysti Brooklynia, harmittavasti ei isoja pulloja, ei mielenkiintoisia vaan niitä perinteisiä tuotteita. 
Silti who cares, ilmaisen viinan bileet?
 Uusi Naranjito oli.. No ihan kiva. Sitruksinen pale-ale, josta nimestään huolimatta sai appelsiininkuorta etsiä. --Mainos alkaa--- Olkoos silti huoleton, poikas valveil on. Nääs kesällä saattaa saapua jotakin appelsiininkuorimaisempaa hyllyyn ihan kotoisin voimin. ---Mainos päättyy--
Naposteltava oli itseasiassa oikein hyvää, mutta olisi kaivannut lautasia. Mestoille oli eksynyt oluthörhöjen ja journalismin kerman kuohun lisäksi jokunen muukin julkkis. llmeisesti ainakin herrat Heikelä ja Pulkkinen. Toinen radiosta ja toinen räppäri. Pöytäseurueeseen liittyi myös eräs toinen partasuu, jonka nimi oli ilmeisen vaikea muistaa (anteeksi, kiitos) Akseli Herlevi, jonka seurana suuntasimme, kuin sillit taksissa, jatkoille samaiseen lähtöruutuun kulkematta vankilan kautta. 

"Ei paskempi ruokakauppabisseksi"

"Glass.. There where I come, we don't need glass"

Eräs pikkukapunkilainen Espoosta tiesi Brewdogista saatavan tänä iltana Paradox Rye:ta.
Samalla jaoimme ilman pillejä pullon HopShottia (kotipanijoille, ei sitä uutetta) ja jonkin aurinkorasvatuubin. Samalla katselin innolla, kun osa jakoi maailman kaikkeuden parasta bisseä: Tactical Nuclear Pernguinia. Kyllä olen fanipoika, koska oluen nimestä saapuva yleisvaikutelma kohoaa samantien tappiin on tuote auttamattomasti vaan ihanaa pingviinimehua.     
Lopulta oli aika hypätä Coronan kanssa yöhön jättäen kaverina olleen IPA pullon jonkun reppuun. En muista kenen, mutta just sinä siel-> anna pojan olla pari viikkoa viel huoneenlämmössä pystyssä ennen kylmennystä ja oraali-iloja. 

Tämä siksikin, että minun piti vielä käydä hakemassa Pien puodista nippu pulloja matkaan, koska eihän alkoholisti selviä kotimatkaa kuivin suin. Coronasta tuli kuitenkin kaveri ja kavereihin ei kosketa. Ei kuulema ainakaan ilman limeä ja suolaa. En ymmärtänyt pointtia, mutta ehkä tällä tavalla Karjalastakin saa juomakelpoista? Otamme testiin keväämmällä.

Lopuksi ja erikseen: 
Kiitos seuralaisille, Brooklynille ja muille reissuun tavalla tai toisella vaikuttaneille tahoille.

"Buenas noches niños, corona cierra los ojos"

Lähiöbaarikierros: Kiveriö

”Sä kun oot kirjoitellu Lahen keskustan baareista, niin mitä jos tehtäis kierros jossain lähiössä?”
Siitä se ajatus sitten lähti muhimaan.
Miksi juuri lähiöt? Miksei? Lahti kun on mielestäni näin uuslahelaisena todella outo, tai sellainen vähän vinksahtanut kaupunki.
Kenties se on hämäläistä nyrjähtänyttä sisäänpäin lämpeämistä, kenties vain vanhan teollisuuskaupungin duunariasennetta, joka kummittelee edelleen vuosikymmenien jälkeenkin?

Avasimme kartan. Halusimme valita sellaisen kulmakunnan, jossa kuppiloita olisi reilusti, jotta näitä voisi vähän vertailla.

Samalla selvisi monia kiintoisia yksityiskohtia. Eräs näistä on oikeastaan se miksi valitsimme Kiveriön/Kivimaan. Verratessa muihin kulmakuntiin, joihin sana ”lähiö” sopisi paremmin on Kiveriössä aivan hemmetisti baareja.
 Halusimme selvittää miksi? Keitä sielä käy? Millaisia ne ovat ja millainen olisi perjantai-ilta lähiöbaarissa Lahdessa?

Lopulta istuimme triona Kiveriössä nauhurin kanssa, koska tokihan tässä oltiin laadukasta journalismia ja show:ta tekemässä.

Aloitimme kivenheiton päässä sijaitsevasta Tuoppi-baarista. Tämän läheisen kerrostalon kivijalassa olevan kuppilan ohi olin kulkenut usein. Usein havainnut jo aamupäivästä paikallisten olevan hyvässä nosteessa, tai laskussa, samaisen mestan edustalla. Tämä lupasi mielessäni hyvää.
Sisään astellessa havaitsin paikan olevan pieni, todella pieni sali kasalla pöytiä. Puuta, peiliä ja jukeboksia. Taustaraita ehtaa kasaria ja tiskillä Hartwallin edustusta. Valitsin kaapista oikein Polar Monkeys:n ”Craftbeer:n”. Mikä oli virhe tuotteen maistuessa lähinnä Nokian saapastehtaan ylijäämävaraston kivijalalta.
 Alkuilta oli rauhallinen ja vain puolenkymmentä muuta asiakasta kulautti työpäivän jälkeisiä, tai mietti miten Kingston Wall kirjoitetaan jukeboksissa oikein.
Paikasta näytti saavan ruokaakin. Ihan aitoa kotimaista pitsaa nimittäin. Nautimme juomamme ja katosimme kohti seuraavaa etappia.

Tuoppi@Tuoppi

Anan Pub sijaitsee puolestaan Kiveriön S-marketin läheisyydessä lounasravintola Einsteinin vieressä. Sisään astuessa oli, kuin muuri olisi ollut vastassa. Aika pysähtyi. Emme tienneet johtuiko se kanttisten kyräilystä, vai pelkästään siitä, että Doc Brown oli heittänyt meidät DeLoreanilla suoraan 80-luvulle.
Mustaa kangasjakkaraa, vanhoja setiä ja kasoittain tyhjiä pulloja. Tiskillä Speden rautakauppiassketsin omaista liki sanatonta ja eleetöntä palvelua. Likaisia laseja ja valmista mustaa ryssää tyhjissä kossupulloissa. Kaurismäkeläisestä ilmapiiristä puuttui vain pajatso ja iskelmä. Joimme nopeat ja katosimme. Emme kokeneet oloamme tervetulleiksi.

Seuraavaa kippolaa olin vierastanut lähtökohtaisesti eniten. Bar 69.
Usein ohi kulkiessa pihalla oleva jengi on todella outoa, joten.. Ovesta sisään, tiskiä kohti ja menoksi.
Neon valoa, tyhjiä seiniä, tyhjiä tuoleja, pari asiakasta notkumassa tiskiin. Isoja maalauksia mimmeistä seinillä, muttei tankoa. Hämmentävää. Ajattelin mielessäni tämän olevan se paikka, jossa Tuksu kuulee aplodit paikan molemmilta asiakkailta. Olvia tarjolla, tyydyin jalluun, kuten edellisessäkin. 69 on kuin yökerho väärässä paikassa ja väärillä asiakkailla. Sellainen joka ei tiedä pitäisikö paikallisten pitää dildokutsujaan täällä, vai soittaa vain tanssikamaa ysäriltä?
Seuraava etappi olisi mielikuvissani jotenkin miellyttäväksi tunnelmoimani Woodpub metsäpellontiellä.

Almost Speedway Stout @woodpub

Sisätilat jo perinteisemmät. Tummaa puuta, hirsirakennelmaa, loosseja. Arvoin juomaksi oikein Murphy's Irish Stoutin pitkästä, pitkästä aikaa. Saimme haastateltua täällä jopa paikallisia, joten edellisten jälkeen tämä tuntui myös miellyttävän perinteiseltä pubilta. Sellaiselta, jossa muut asiakkaat tai henkilökunta ei tuijota ja katsele nenänvarttaan pitkin.
 Syöksyimme juomien jälkeen takaisin yöhön ja kohti minulle tuntemattominta kulmaa. Kivimaan nurkilla sijaitseva Ravintola Meininki näytti yhdeltä omakotitalolta muiden joukossa. Täältäkin näyttäisi saavan einestä ja omistajattaren mukaan myös alueen halvimman tuopin. Tyydyin lonkeroon, olihan keli lähes kesäinen viikon kestäneiden pakkasten jälkeen.
Sisustukseltaan Meininki on vähän rauhaton ja nukkavieru. Leopardiraitaisia sohvia, puisia tuoleja ja pöytiä. Ikään kuin yökerhoa, baaria ja pubia olisi naitettu keskenään. Silti ikkunasta näkee vain viereiset omakotitalot pakkasyössä.
Lopulta viimeisen mutkan kautta lähemmäs keskustaa ja ravintola Erikaan.
Täällä olen piipahtanut toisinaan. Pullosta Franziskaneria ja kaapissa muuten tuttua juttua, eli Koffin House of Beeriä. Erika on isohko rakennus, loosseineen ja pöytineen. Täältäkin saa einestä, eli kanakoria sun muuta.
Fiilikseltään hyvin perinteinen heti keskustan ulkopuolelle jäävä suht rauhallinen kippola.
Lopulta oli aika summata, kätellä ja ideoida suuria. Ilta oli yllättävä hauska.

Lonkeroa kesän kunniaksi.

Mitä jäi käteen?
Se miten outoa alueen kuppilatiheys tavallaan on. Mietin johtuuko se Kiveriön/Kivimaan rakenteesta, jossa 60-luvulta on jäänyt paljon tyhjiä toimitiloja tänne? Alueen koosta? Vai mistä.
Valitettavasti olutmielessä lähiö ei paljastanut mitään yllättävää helmeä, kuten joskus saattaa käydä.
Entä asiakkaat? Samoja joita kaikkialla muuallakin. Duunareita nauttimassa kodin läheisyydessä parista stobesta, after work:n virittelijöitä, työttömiä, elämän koulun opiskelijoita. Ihmisiä. Tavallisia ihmisiä. Osa nuoria, osa vanhoja, osa fiksuja ja osa ei. Mitään järkevää vastausta ja tarinaa emme osaa vetää tästä otannasta siitä miksi joku baari on olemassa, tai minkä näköinen hänen asiakkaansa on. Tarinoita on, ihmisiä on. Mielikuvat taas joidenkin paikkojen kohdalla vahvistuivat ja toisien kohdalla laimenivat.
Oma Kiveriön/Kivimaan top-lista on:

1. Erika

2. Woodpub

3. Tuoppi

4. Meininki

5. 69

6. Anan pub

Tätä järjestystä ja mielikuvia olen valmis vaihtamaan tarpeen vaatiessa. En kuitenkaan usko vierailevani näissä kovin taajaan, mutta.. Koskaanhan ei tiedä kuka koputtaa ovelle ja kuka sen oven avaa.

Jäikö jokin paikka käymättä?
Onko sinulla omia kokemuksia? Pitäisikö Lahen lähiöbaareja kartoittaa jatkossa enemmän?

Kiitos herroille T&S seurasta.


Valmis kuunnelma ja satukasetti:

Korkin kääntöpuolella: Ikuisessa kaupungissa kaljalla

"Please be seated..."

Kaikui epäselvällä Turkin englannilla koneen kauittimista. Tutut sanat niin monelta lennolta, mutta olin liian keskittynyt hämmästelemään todella smoothia laskua ja edessä alkavaa lomaa.
Olin palannut sinne, missä olin jo kerran pettynyt. Sinne missä jokainen poikalapsi on Mario. Mario asuu nelikymppiseksi kotona. Mamman pizzaa saa kaikkialta ja jäätelöä kaikissa sateenkaaren väreissä. Mario on tyytyväinen, mutta myös maailman surkein asiakaspalvelija aina valmiina koijaamaan euron jostain ja toisen jostain muualta.
Kyllä Italia. Rehellisesti minua jännitti. Vai oliko se vain väsymystä herättyäni aamuyöstä lennolle? Vai alkavaa krapulaa koneessa tarjotun -ILMAISEN- alkoholitarjoilun myötä? Reittasin Efes Pilsnerin makrolagereiden tympeään pohjasakkaan, jossa sana pilsner ei tee oikeutta Urkille, mitenkään. Silti nostaen Turkish Airlinesille hellekypärää tästä hienoudesta.
Tällä kertaa olin saapunut sinne minne jokainen tie vie, kaupunkiin joka on ikuinen. Tuohon suureen ulkoilmamuseoon ja kirkkomaahan. Se voisi kuvauksen perusteella olla Kouvolakin. Rooma.
Olin valmistautunut henkisesti taskuvarkaisiin, hello sir-poikiin, Timoihin ja ukottajiin. Matkaseuralaisena oleva serkkuni ei tiedä mihin on astumassa, joten briiffaan häntä matkalla Terminin rautatieaseman kautta majapaikkaamme Via Sforzalla. Siinä 800m päässä kivikasoista.

Yks kivikasa tääkin.

Odottelimme B&B:n henkilökuntaan kuuluvaa setää pitkän tovin pihalla ja katselimme viereisen koulun touhua ja paikalla pyöriviä vanhempia. Pelkäsin kadun puoleista huonetta ja heräämistä joka jees..pyhän mariaguzeninanrich.. meteliin. Viimein setä, jälleen Mario, saapuu ja saamme tavaramme sisälle. Romatax, Romatax, Romatax.. Ylimääräistä sydänverta alkaa valumaan lompakostaimme saman tien. En tohdi kysyä onko Mario sama Mario joka oli aikanaan Grimaldi Linesilla onnistuneesti sössimässä lounastamme..
Pääsimme lopulta liikenteeseen ja meitä janotti. Kulttuurinnälkä voitti kuitenkin toviksi janoisen kulkurin kurkun kuivuuden. Ilta-auringon kajossa Forum Romanumin rauniot, pylväät ja muut antiikin ajoista paikalla maanneet kuubattar..eikun.. No jotain hello friendejähän täälläkin päivysti tuttuine kuvioineen. "Sorry, I'm not Your friend, try to hustle with someone less fortunate son". Ilta taittui pimeyteen. Circus Maximuksella ei näkynyt Ben Huria ja kohtasin elämäni rankimmat tien ylitykset etsiessämme kippolaa.

Lopulta Kari Grandit päätyivät Rooman illassa johonkin kummalliseen keskikaljabaariin.
Tiiättekö sellaiseen, joka näyttää samalta kaikkialla, tiskeineen ja surkean kapeine tiloineen. Aloin epäillä mallia otetun ainakin Kouvolan Wanhasta Mestarista tässä. Sellaiseen, jonka seinämaalaukset ja hassut tekstit naurattavat ensimmäiset kymmenen minuuttia, joista viimeiset viisi vain siksi että olimme väsyneitä.
Toisaalta juuri tämä kolo on lähin "craftbeerbar" meidän nurkillamme, näin kertoi kaikkivaltias ja hänen käskyään ei maallisen kulkijan tule uhmaaman. Hail RateBeer king of men and drunktanks.

Ja jotenkin.. On mukava aloittaa etäisesti tutusta ympäristöstä. Pehmeä lasku, näes jatkui vaan, koska Roomassa oli menossa "Scottish weekend". Kyllä, näin paljon kilttejä ja kuulin säkkipillejä, joten jouduimme useasti tsekkaamaan missä v..ssa oltiinkaan. Harmi ettei oma kiltti tullut messiin, ehkä sillä olisi tässä baarissa saanut alennusta?
Arvaatte oikein: BrewDog Rome näyttää samalta ja tuntuu samalta kuin muutkin ketjun Hesburgerit.
Hanoissa omia, mutta keskityin vierastarjonnan saapasmaan pieniin ja tuntemattomiin.
Kävimme täällä itseasiassa lopulta kahdesti ja jälkikäteen useista oluista; vain kaksi olutta jäi mieleen.
Toisesta lisää alla olevasta videosta ja toinen oli itseasiassa Paradox Heaven Hill, josta saimme kivan tarjouksen. Sellaisen josta ei kannattanut kieltäytyä.
 Sellaisen, jonka jälkeen pätkässä nautittu gelato laitakaupungin terassilla +10c lämpötilassa maistui taivaalta. Olihan makuina kuitenkin suklaa-tiramisu-kahvi.
Serkkuni avautuu jäätelön lomassa häistään, valitettavasti muuta en tästä keskustelusta muista, mutta se oli antoisaa näkökulmaa itselleni täysin vieraaseen maailmaan. En kuitenkaan ufoillut ja pyytänyt viemään johtajan luokse, koska olin jo johtajan luona, vaan kohti majapaikan punkkaa.



Seuraavana päivänä ei ollut darraa. Se on ihmeellistä se vesi, vähän kuten elämäkin. Yhtä Dolce Vitaa vaan.
Havaitsen lukijoissa pientä pettymystä tämän asian suhteen, mutta ammattilaisalkoholisteina ja tottuneina tinneri-ihmisinä osaamme jo juoda toisin kuin monet vanhat sedät, tai nuoret pojat. Tai vähintäänkin häivyttää todellisuus pois mielistänne tällä tekstillä.
Hyvällä fiiliksellä lähdimme siis talssimaan kohti "keskustaa". Roomassa on nämä nähtävyydet linjattu ovelasti siten, että lopulta seisoimme Hard Rock Cafen edessä laulamassa Hard Rock Hallelujaa yhen Frankin kanssa.
Frank halusi välttämättä esitellä tonttinsa. Oli joku paikallinen kiho, vaikkei asu sopinut yhtään perinteiseen mustaan ja nahkaiseen rokkari skeneen, no emme mekään. Joten.. Eteenpäin.

Frankilla olikin hemmetti 44ha pihaa keskellä cityä ja niin iso koti, että vapaudenpatsas mahtui sisään jalustoineen. Me ihmettelimme huuli pyöreänä tätä massiivisuutta ja olimme jo keksimässä kilpaa omia uskontojamme fallossymbolein koristeltuina tietenkin. Jätettyämme Frankin tähän Vatikaaninakin tunnetuun kääpiövaltioon palasimme takaisin Italiaan ja suuntasimme Kallioon.
Tai miksi tätä paikallista hipsteri kaupunginosaa tulisikaan kutsua? Trastaveressä eksyimme myöskin kuppilaan. Tällä kertaa paikalliseen, jossa oli paikallisia, sekä iso kyltti kaikkivaltias RateBeer:ltä. Kertoen tämän Ma Che Siete Venuti a Fa:n olevan juottolana erinomainen. Tilasimme tuopit, isot sellaiset, minä otin hyvää saksalaista savuolutta, koska ei pystynyt IPA:a siinä kohtaa. Päättelin Italian pienpanimoilla olevan siihen samalainen obsessio, kuin kotimaankin.
Sen verran katkerasti jäin kuitenkin haikailemaan omaa kirkkoani ja lasikupuista autoa. Halusin siis sen palavan savuna ilmaan? Kuten se yks toinen Nerokin, joten päädyin toisen tuopin kohdalla tähän humalahakuiseen tuotteeseen.
Jokusen tuopin ja futispelin päätyttyä poistuimme hymyillen syömään.

Takahuoneen rauha @ Ma Che Siete Venuti a Fa.

Vastapäätä näytti olevan toinen mainio ravintola: Bir&Fud, jossa Luigi (C'mon, miten nää voi olla aina näin) löi listan pöytään ja paineli yhtä nopeasti karkuun. Pizzaa saisi vasta tuntia myöhemmin, joten joimme parit Tipo Pilsit ja muut hanatuotteet janoon odotellessamme. Pizza olikin erinomainen. Juuri tästä pohjasta ja kastikkeesta voisivat kotimaan karvakourat ottaa oppia. Ja kelatkaas, ei kinkku-aurajuusto-ananas-pekoni-kananmuna-maissilastu-smetana-nallekarkkia, vaan korkeintaan kolme täytettä. Tyylikästä.
Veistelimme vielä Stoutit ja Stouttiin tehdyt Tiramisut jälkiruuaksi ja poistuimme kassan kautta yöhön.

Todella hyvää pizzaa ja ulkonäkökin kuin käsityöläisoluessa.

Yritimme vielä juntteina Open Baladiniin sisälle, mutta poke oli sitä mieltä ettei Baladin ollutkaan kovin "Open" lauantai-iltana.
Nykäisimme siis hostellilla, varpaita teippaillessa, pullon kylmää Franziskaneria. Hetkeä aiemmin olimme käväisseet irkkubaarissa katsomassa miten juopuneet skotit bilettävät, mutta koska olimme aivan liian selviä tähän leikkiin päätimme jättää lattian rakkoisine kinttuinemme muille.
Koska seuraavana aamuna emme löytäneet Russelia raunioiden sisältäkään; eksyimme johonkin laitakaupungin kuppilaan pitämään sadetta ja nauttimaan parit birrat. Siinä istuessamme sadekin laantui, mutta tuoppi maistui jokaisen jälkeen sen verta paremmalta, että heitimme tittelit sikseen, kynät laukun nurkkaan ja.. Lähdimme. Emmehän halunneet juopua.. Keveässä seitinohuessa keksimme ne surkeimmat jutut ja ideat, joista ei sen enempää. Jos Italiasta puuttuu jotakin, niin se oli se toinen kaveri.

Oli siel leipääkin, kai?

Kävimme myös einestämässä mainiossa Baguetteria del Fico:ssa. Mukavasti laadukkaita oluita ja äärettömän hyviä täytettyjä leipiä. Koska olimme kivoja, komeita ja tunnettuja julkkiksia (Bloggari) sieläkin saimme ilmaista kakkua, ilman kaltereita. Tunnetustihan minun pihalleni panimot ja muut vain jonottavat tuodakseen huulieni eteen jotakin suuhun pantavaa, tai kurkkuun pantua, muttei tyttöjen panemaa kuitenkaan, niin tämä tepsii täälläkin. Tai sitten ei?

Veistelimme ilmaiset, siis ilmaiset, kakut. Syy meni vähän ohi korvien, mutta ostimme kuitenkin pullon loistavaa Rochefort 8:a kaveriksi, koska cappucinon nauttimisesta ei ollut kulunut kuin tovi.
Päätimmehän jo lähtiessämme, että meidän maitonaamojen on turha edes esittää paikallista, koska siltä emme näytä mitenkään, joten.. Cappucinoa nautimme paikallisten kummastellessa pöydässä ja päivä-aikaan, mamma mia. Etiketti-ihmisille ja osa-aikaisille Marioille; Tiskillä ja Espressoa.
Loppureissu kului sitten enempi vähempi seesteisissä tunnelmissa. Saimme ostettua mieluiset tuliaiset naisväelle otettuamme ensin parit härnäysfotot Guccin, Pravdan ja kymmenien muiden meille nevahööd logojen ja liikkeiden edessä. Jokunen tuoppikin toki upposi ja reissun viimeiset kaadoimme sielä kulman takana olleessa skottilaisessa.

Niitä hassuja BD:n seiniä. Oikeesti varsin siisti maalaus.

Mitä siis kertoa Roomasta ja oluesta?
Vaikka Crafti onkin kasvussa, sitä näkee pääasiassa vain sille pyhitetyissä ja vihk..viskivedellä valelluissa temppeleissä. Morettia ja Peronia, sekä muutamia muita kansainvälisiä huttuja näkee toki. Viinistä en sano mitään, en juonut, koska kaikki punkut ovat samanlaisia :D
Laadultaan tuli vastaan aikalailla kotimaista tasoa. Hyvää, muttei loistavaa. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta (se video).
Ehkä nokkelimmat huomaavat, että reissun päätarkoitus oli nauttia kivikasojen tuomasta hehkusta kevät-yössä. Historianörtille, minulle, tämä paikka aiheutti pysyvän bonerin joka laski vasta nähdessäni Helsingin ja lunta koneen ikkunasta. Arkitehtuuri, historia, tarinat, myytit, legendat ja mahdollisuus käydä kahdessa maassa ja samassa cityssä oli kutkuttavaa, eikä helmikuussa off-seasonin aikana ole kauheita jonojakaan.
Ylipäänsä.. Rooma puhdisti fiilikseni Italiasta ja edellisen reissun hampaankolo sai viimein kaipaamansa hammaslangan.
Rooma.. Ehkä joskus palaan penkomaan loputkin asiat joita en ehtinyt nähdä ja kokea? Sekä juomaan loputkin maltaiset makuelämyks.. Joita saa myös kotimaasta liki samaan hintaan ja samaan laatuun. Ei en ostanut itselleni tuliaisia, en pulloakaan. Matkustelen mieluiten käsimatkatavaroilla nääs. Sellainen oli Viipu..Rooma, muttei norjalaisten kaupunki.

Kouvolan kurjat kuppilat

Saan ajoittain uteluita etenkin kavereiltani vanhan kotikuntani kaljoittelupaikoista ja preferensseistäni. Mittavan pohjatyön, tuopin kallistelujen ja lukemattomien sumuisten, kosteiden ja hauskojen iltojen perästä päätin kasata kaiken yhdeksi listaksi. Osin tämä lista palvelkoot kaverini kanssa työn alla olevaa lautapeli-projektia (lue: ikuisuusprojektia). Tätä listaa on ja tekstiä on väännetty nyt.. Hyvin pitkään ja viimein se on valmis.

En ole kotona asunut kohta viiteen vuoteen ja paljon on asioita muuttunut. Osa parempaan, osa huonompaan suuntaan ja aion olla nyt avoin, suora, sarkastinen, julma k..sipää ja kaikkea muuta. Eli mihin mennä Kouvolassa oluelle? Mitä odottaa miltäkin juomareiältä? Mihin baariin et pääse edes selvin päin sisään ja missä sattuu aina jotakin outoa? Kurjat Kuppilat tyyliin en aio säästellä, koska positiivisella palautteellahan ei tee mitään.. Ainakaan Kouvolassa :D Teksti on pelkkää sarkastista kuittailua rakkaille ravintoloille, mutta rivien välissä on kyllä totuuttakin.

Toim. Huom. Artikkeli käsittelee vain Kouvolan, siis sen vanhan kaupungin kuppiloita. Ja rajauksena keskustan alueelta. Vaikka maakuntamatkailu onkin avartavaa, niin näitä voidaan joskus täytellä lisää, jos löydän tarpeeksi huonon syyn vierailla kaukomailla Kaipiaisissa. Epäilen että löysin sen juuri:D Lähiöbaareista voisin tehdä joskus oman juttusarjan, jos kaikkiin uskaltautuisi selvin päin sisälle.

Lähdetäänpä liikenteeseen ytimestä, eli rautatieasemalta.

Ravintola Kaisa, Hallituskatu 3

Kaisa, jonka kaikki kartsanuoret ja vanhemmat muistavat Monttuna on se assan, siis rautatieaseman alakerran kuppila. Täällä asuvat kaikki cityn bilispro:t. Paikasta löytyy myös oma biljardiseura punainen kuula, eli siis Red Ball. Kuten sanottua. Mene sinne pelaamaan ja kuuntelemaan vit..lua niin näiltä prospelaajilta ja joskus henkilökunnaltakin. Välillä se on ihan piristävää sarkasmia, välillä ei. Asioin itse tässä reiässä äärettömän harvoin, joten joudun lähettämään jonkun kirjeenvaihtaja selviytymään täältä ulos.

Suurehko 175 paikkainen ravintola, pari screeniä lähinnä ihqsuomileijonatpelaajääkkistä varten. Asiakas pc:ltä pystyi ennen tarkistamaan ravivihjeet ja imailtua työvuoron aikaista taukolimpparia. Yleensä varsin rauhallinen tunnelma, vaikka onkin hivenen nuhjuinen interiööriltään. Eli sopiva minulle, pitäisi varmaan käydä useamminkin, bongaamassa assan ohikulkijoita ja puhaltelemassa nollia alokkaille.

Kenelle: Punaisen Kuulan kausikorttilaisille ja "yhdet ennen junaa".

Bar Cafe Columbia, Hallituskatu 3

Columbia on se ison kioskin näköinen rakennus assan edessä. Nimensä mukaisesti täältä saa kahviakin ja pikkusuolaista pullan lisäksi, mutta ei tämä mikään konditoria kuitenkaan ole. Hanassa perusbulkkia, kaapissa sitä kivaa mitä kivaa Hartwallilta löytyy, eli 1836 is your choice. Edessä on iso ja yleensä helteinen terassi, josta voi bongata busseja ja autoja. Ihmisten kyttäilyyn on sitten toiset ravintolat. Palvelusta en uskalla sanoa mitään, se on sellaista peruskouvolalaista ystävällisyyttä ilman lämpöä. Sisätilat ovat pienehköt ja muistuttavat paitsi kioskia, myös geneeristä kahvilaa.

Kenelle: Yhdet ennen bussia ja aamupäivällä terassille-ihmiset.

Wanha Mestari, Kouvolankatu 11

Mestari, eli messu sijaitsee hotelli Cumuluksen vieressä. Ketjumestan Kouvolalainen jatkumo on keveästi sisustettu vanhoilla rautatieaiheisilla tavaroilla, joita voi bongata jos toi kiikarit mukanaan. Muuten Mestari on pitkä, paikoin kapea ja ahdas pubityylinen ratkaisu. Joskus paikasta sai kaupungin huonoimman Guinnessin, tiedä saako enään. Juomapuoli on, tai oli ainakin olematonta, mutta paikka kompensoi tieto/musavisoilla ja bingoillaan. Ruoka on paikasta testaamatta, mutta ulkonäöllisesti samaa geneeristä kanakoriaperunoillajatikkuvihanneksilla kuin muuallakin.

Asiakaskunta on vaihtelevaa, mutta vahvasti vanhempaa, kuin muualla. Täällä voi ajoittain myös ottaa ja hävitä rahansa maailman helpoimmassa uhkapelissä, eli black jackissa, tai katsoa miten herkkämieliset vittuilevat sedät ottavat itseensä kun antaa takaisin. Ylipäänsä ehkä kaupungin kouvolalaisin kuppila ilmeettömyydellään ja vähän geneerisellä mitäänsanomattomuudellaan.

Kenelle: Hotellin asiakkaille ja teille jotka haluatte kurkistaa geneeriseen ja valmiiksi pureskeltuun maailmaan, jossa ruokailu abc:llä olisi kesän kohokohta.

Ravintola Popsis, Oikokatu 2

Popsis, siis poppari on myynnissä (winkwink). Popsis on kaupungin vanhimpia kuppiloita ja se näkyy myös asiakaskunnassa. Tunnetaan kaupungin toisena karaokehelvettinä, jossa mammat ja papat vetävät kilpaa Popedaa. Sisustuksen puolesta menneet vuosikymmenet näkyvät täälläkin hienosti ja paikkaa voitaisiinkin markkinoida kuppilana jossa aika pysähtyi 80/90-luvun taitteessa. Erityismaininnan saa paikan muoviset pöytäliinat. Popparista saa myös lounasta, jota en ole koskaan evästänyt täällä karaokefobiani takia. Hanassa muistaakseni Karjalaa, eli tämäkin paikka on Hartwallin.

Kenelle:  Yli 40-vuotiaille, jotka harkitsevat tiukasti tämän, Mutterin ja Speden väliltä. Karaokeväelle, jotka miettivät vain tämän ja Mutterin väliltä.

Irish Pub Old Tom, Käsityöläiskatu 4.

Old Tom, kaverien kesken Tomppa, tai vaan tomtom on puiston laidalla oleva Irkku Pubi, joka aikanaan tunnettiin varsin hyvästä tunnelmastaan, nykyään KooKoon fani-illoista ja tuhansista screeneistään. Pienehkö, mutta maukkaasti sisustettu ravintola, josta voi vieras bongata niitä detaljeja lattiasta kattoon. En suosittele makaamista kuitenkaan, koska viikonloppuillat ovat toivottoman ahtaita. Kesäisin viereinen terassi, eli terde on kaupungin parhaimpia vehreällä olemuksellaan ja ajoittaisella Weihenstephan hanallaan. Olutpiireissä edelleen kaupungin ykkönen. Miksi? Koska kukaan muu ei ole kirinyt paikan alamäessä.

Kyllä on ihan myönnettävä ettei valikoima tunnu kauheasti vaihtuvan, tai pitäisikö sanoa, että jos joskus uutuudet olivat oikeasti uutuuksia, kuten: Goose Islandin Bourbon Countya, Nönnön Dragonwortia, De Molenia, Siperiaa, Art Tom Alesta nyt puhumattakaan (joo oli pakko) ja muuta hifimpää. Nyt Foundersin All-Dayn tasoisia ihan kivoja, mutta näitä on joka paikassa uutuuksia. Sanoinko jo Fuller's? Viskihyllystä en ota tolkkua, aina olen päihtynyt kun olen siihen kajonnut. Voisin myös todeta asiantuntemuksen olevan vähissä käsissä tänä päivänä, mikä on valitettavaa paikalle joka on kuitenkin itselleni tärkeä ja jonka pitäisi olla olutkulttuurin tyyssija keskellä harmautta.

Ruokalista sentään on uusittu, eli pientä snacksia saa edelleen, uutta en ole kokeillut. Torstaisin pubivisaa, jos olen kaupungissa tervetuloa ottamaan takkiin. Viikonloppuisin paikka täyttyy hassuista oranssimustista faneista, joiden huumorintaju ei kestä pelaajakysymystä: "Jos olisit nallekarkki, minkä värinen nallekarkki olisit".

Paikassa on piano, mutta liian harvoin sille löytyy soittajaa. Hintataso on taattua S-mafiaa, eli lompakkosi kevenee vauhdilla, onneksi liitutaulun hinnoista ei tungoksessa saa selvää ja silmät voi laittaa kiinni visakorttia vinguttaessa.

Kenelle: Humalaiset pikkukihot vihreällä kortilla, jotka luulevat ostavansa laatua, koska se on kallista. Muille alkuillan aloitteluun tai oikeasti iltapäivän afterworkiin.

Bar Q, Salpausselänkatu 25

Bar Q sijaitsee ns. Bermudan kolmiossa. Tässä tilassa on viimeisen 10v aikana toiminut lukematon läjä baareja, joita kuuluu tavan mukaan koittaa muistella aina käydessä. Virtanen in memoriam. Q:ssa ei bissellä hifistellä, mutta jotain Newcastlea saa suoraan pullosta käsiin, jos hanabulkki ei kelpaa, eikä mieli tee sateenkaarijuomia tähtisädetikuilla. Yläkerrasta löytyy muutama parhaat päivänsä nähnyt bilispöytä ja kaupungin ehkä toiseksi huonoimmat saniteettitilat katin jälkeen.

Alakerrassa oli ainakin ennen tanssilattia, joka tuli tunnetuksi todella tahmaisesta pinnastaan ja tuhansista lasinsiruistaan. Joskus alakerta oli teemoitettu tyylikkäästi 70-luvun henkeen, mutta mikään tyylikäs juttuhan ei Kouvolassa kestä, vaan kaikkien on oltava samasta puusta veistettyjä pärjätäkseen. Kaupungin ravintolaelämää voisi kuvailla Kouvolalainen tapa yrittää: "Kaikille kaikkea, muttei kenellekään oikeasti mitään".

Q on usein kovin tyhjä ja rauhallinen atmosfääriltään, mutta viikonloppuisin paikan täyttää se osuus nuorisosta jotka ovat joko kokeilunhaluisia, tai "liian vanhoja niinq Rilloon". Palvelu on pääsääntöisesti ihan mukiinmenevää, mutta ruuhka-aikana et halua asioida täällä.. Trust me, been there, done that and still waiting for my t-shirt.

Kenelle: Kaikille, muttei kenellekään. Teille jotka luulette sen poikkeavan kaupungin muista yökerhoista alakerran osalta.

Pub 23, Kouvolankatu 23

Yhden pikavisiitin osalta numerobaari, eli kakskolmonen on keskustan laidalla sijaitsevan Turistihovi mot..hotellin kuppila. Tavallaan henkii hentoa "esson baari" tunnelmaa jos kalusteet olisivat oranssia muovituolia, eikä puuta ja hanoista irtoaisi Lahden A:ta.

Kenelle: Niille joille Turistihovi tuntuu oikealta hotellilta.

House of Rock, Kouvolankatu 28

House of Rock, eli Rokki, eli HoRo. Muuttamassa mystiseen paikkaan, joka on salaisuus, mutta jonka kaikki tietävät silti (edit. julkistettiin juuri, eli entisen Onnelan ja "mitä näitä muita samanlaisia seduloita siinä olikaan" paikalle Cumuluksen taloon). Horo on Kouvolan rokkiväen koti, eli jos nahka on asusi muutenkin kuin eroottisessa Madonna mielessä löydät täältä kotisi. Tiskillä joko yrmeää, tai vähemmän yrmeää väkeä riippuen miten hyvin tunnet henkilökunnan. Rokissa on keikkoja, niissä jokin neverhööd bändi vetää puolikkaalle salille asenteella jotakin josta et saa selvää. Samalla paikallisten fanityttöjen sydänten pamppaillessa pitkätukille, koska onhan kitaraa vinguttava partasuu aina jumala.

Juomalistalta löydät kivan 1836-sarjan lahtelaisen, tai todella jännän tumman tsekkiläisen. Uuden paikan interiööristä ja muusta ei uskalla luvata, mutta en usko konseptin muuttuvan suuntaan enkä toiseen. Se pelaa, kuten tukkahevi 80-luvulla.

Kenelle: Partasuiset Jack Danielsilta tuoksuvat wannabe rock starat seudun tuhansista kellaribändeistä.

Amarillo, Kauppalankatu 13

Amarillo tuo ääsväen texmexiltä tuoksuva teinihelvetti tunnetaan täälläkin vain rillona.

Iltaisin tästä keskitason ruokalasta kuoriutuu baari ja yökerho "naitti". Täydellinen kaikille alle 20-vuotiaille joiden elämään nyt kuuluvat sekoilut, oksentelut vessaan ja niiden neonväristen sokerijuomien läikyttäminen lattioille. Musiikista en v..u sano mitään, se on niin kamalaa, että absoluuttinen sävelkorvani särkyisi, kuten Karjala-tuopit baarin lattialle. Se on myös niin kovalla, että vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen tapahtuu vain viittomakielellä, tai aktiivikuulosuojainten avulla. Kuitenkin ravintolan terassi muistetaan vielä edeltäjänsä Illusionin ajoista hikisenä, aurinkoisena ja suurena, mutta yöaikaan valitettavan rähinäalttiina. Yöaikaan palvelu on kankeaa, koska henkilökunta ei kuule ja sinä et puhu kuin Norjaa posliinipuhelimella.

Sisustusteknisesti paikassa ei ole mitään mieleen jäävää, koska yleensä tänne eksyessä ei ole ollut kovin vastaanottavassa tilassa tunteihin, mikä on itsesuojelun kannalta vain parempi.

Kenelle: Alle 20-kesäisille ja niille joilla on pervoja kytköksiä paikan tanssilattialle.

Holvi Bar&Cafe, Kauppalankatu 9

Holvi on kävelykadulla sijaitseva pikkuinen kuppila isomman, eli Amarillon vieressä. Holvi on oikeastaan sympaattinen, mutta kooltaan entisen Lahden Metron tasoinen kaksi pöytää ja tuoli. Sisältä vähän nuhjuisen oloinen, mutta asiakaskuntaan sopiva kansankuppilamainen.

Terassi on elävä ja ns. oikealla puolella katua, eli aurinko yltää tännekin joskus paistaessaan tornitalojen takaa kerran kesässä.

Kahvi on taattua Kesoilpaahtoa ja olut sitä perusbulkkia pienellä kaapilla josta jännin juttu taisi olla takavuosien Affligem Blond. Olen joskus nähnyt paikassa Stallhagenin kausihanan, mutta se taisi olla hetkenä kun kuvittelin Kouvolan nousevan suosta, eli uneksin, koska siihen en koskaan sen jälkeen törmännyt. Paikasta saa kuitenkin viiniä hanasta, mikä on uutta, ellei ole koskaan matkustanut punaisilla laivoilla ja syön..juonnut buffetissa marjamehua tanniinilla ja etanolilla.  

Palvelua on, mutta yhtä sarkastista setää kaipaan tiskin takaa. Kertovat myös, että paikasta saa myös pullaa ja niitä outoja italialaisia kahveja koneesta, mutta en ole kokeillut.

Kenelle: Niille jotka eivät osanneet valita mitään muutakaan kuppilaa omakseen. Kesäaikana myös niille, jotka nauttivat kahvinsa lomasta kytätä, kyykyttää ja arvioida ohikulkevia olioita.

Erotic Club Madonna, Huoltokatu 9

Ai täältä saa kaljaakin? Kyllä.. Huoltokadun pimeässä porttikongissa sijaitseva tissibaari on varsin rento jos pääset sisälle asti siis. Muistan paikassa olleen mukavat sohvat ja sopivasti rauhaa jauhaa potaskaa, vaikka vähän väliä joku mimmi onkin iholla tissit pystyssä kiehnäämässä rahan perässä. Joko kerjäten laiskasta esityksestään tippiä, tai tarjoten huonolla soomella lihaisia palveluitaan toisaalla.

Kenelle: "Kerran elämässä" tai jos et ole sisäistänyt joko nettipornon olemassa oloa, tai et pääse näin lähelle paljasta pintaa muuten.

Ravintola Lasihelmi, Keskikatu 6

"Lasihelmi.. Ei s..tana et oo tosissas". Lasari on tuo Hansan kylkeen jäävä kummallinen kapakka. Sillä tuntuu olevan outo maine kaupungin väellä ja osittain ansaittu. Outo kuvailee paikkaa parhaiten. En muista yhtään tylsää iltaa täällä, koska asiakaskunta on joko todella jurrissa, tai muuten vain outoa. Eli juuri minunlaistani? Sisätila hohtaa outoa sinertävänpunertavaa valoa, joten tunnelma on kuin istuisi kasvilampun alla pysyvästi. Hanoissa perusbulkkia, mutta kaapista olen onnistuneesti kotiuttanut suuhuni niin Lammin Pöllöä, kuin Brooklynin Eipa:kin. Ei mitään erikoista, mutta bulkin lisäksi myös joskus juotavaakin. Bingoa, pubivisaa ja jotain jami-iltoja Tuomari Nurmion tahtiin täällä pidetään silloin, kun asiakkaat pystyvät näihin keskittymään. Takavuosina panineja oli tarjolla, nykytilanteesta en ole ottanut selvää, koska en ole ollut niin selvä. Palvelu on ymmärrettävistä syistä kulmien alta kyräilevää ja jäykkää, mutta asiallista. Edessä olevaa kahta pöytää voi kai kutsua terassiksi, tai sitten ei?

Kenelle: Huuruisille ja omalaatuisille olioille, joita kävelykadun terdeiltä bongataan kilpaa.

Club Touba, Keskikatu 6

Tuuba on soitin, Touba on kaupunki Senegalissa ja myös entinen Riviera. Paikka on aution ostoskeskuksen sisäpuolella Lasihelmen yläpuolella. Eli silleen mauttomasti, kuten etelässäkin on tapana ollut näitä sijoittaa. Touba on jotakin yökerhon ja baarin sekoitusta etnomeiningillä. Eli sillä, että paikalle on haalittu muutama mauton kirpparilöytö ja seeprakuvioisia somisteita rottingin lisäksi. That's Africa for U in Kouvola. Täältä janoisen ei kannata tilata kuin lonkeroa, tai laittaa baariminnat kunnolla paineeseen ja pyytää niitä monenkirjavia värikkäitä drinksuja..pillillä.

Ennen muinoin Rivierassa oli myös karaoke, ei taida olla enään. Silloin oli mahdollista olla tiskillä ja kuulla toisella korvalla jonkun vetävän nuotin vierestä "Aikuista Naista" ja toisella jotakin jossa toistuu basson "boom", pari turhaa räppikuviota ja elektronista tinttatanttaa sielullisesti tyhjän voimalauseen kera. Nyt jäljellä on kaiketi vain tanssilattian tahmainen puoli. Koska nykyisessä paikassa olen asioinut vain kerran, enkä muista kuin v..ksen, niin en voi palvelusta sanoa mitään. Jäämme toimituksessa pohtimaan oliko tämä nyt hyvä vai huono asia.

Kenelle: Niille 20-vuotiaille jotka on "Niin vanhoi niinq johqin Rilloon c¨mon"

Bar Downtown, Kivimiehenkatu 6

Downtown, eli siis Katti meille ja Sippari teille. Torin laidalla sijaitseva opiskelijaväen ja joskus myös rokkiväen kansoittama kuppila. Täällä tapaat kaikki ne vanhat tutut joita et välitä tapaavasi. Se on viereisen Amk-opiskelijoiden ikiaikainen suosikki tuntemattomista syistä, mutta tutkimattomia ovat Kyamkin tiet muutenkin. Katista sai joskus kaupungin parhaat burgerit, nyt niitä samoja nauravianakkikoreja kuin muualtakin. Hanoissa Karhua, tuota ylvästä mmmiestenjuomaa, mutta oli siellä joskus, hetken, Koffin kausiletkukin. Kepeät mullat hänen muistolleen. Kaapista löytyi joskus jopa Hardcore IPA:a ja Schlenkerlaa, kepeät mullat heillekin.

Paikan terassi on kohtalaisen elävä ilta-aikaan, sisätilat lähinnä viikonloppuisin. Kellarissa pidettiin joskus hevikaraokea, jota olen kuullut monen kaihoavan takaisin. Nyt siellä esiintyy joskus joku, josta todennäköisesti et ole koskaan kuullut, eli horon pahin kilpailija tällä saralla. Paikan wc ansaitsee erityismaininnan kenties yhtenä kaupungin törkyisimmistä ränneistään, risoista ovistaan ja käsipyyhepaperista, jota oli joskus viime vuosituhannen puolella. Kenties paikalliset opiskelijat pihistävät tämän mennessään? En tiedä, sielä on kaikki rempallaan, haalariväki perseetolallaa.. Kuitenkin lettupäivät, visat ja kisat tuovat paikkaan kaivattua puhtia, vaikka onkin ollut alamäessä tämäkin vanhus since 2015.

Kenelle: Olet stereotyyppinen opiskelija, jolle Touba&Rillo akseli on liikaa, mutta et uskalla syvemmälle kaupunkiin nyt, etkä osaa myöhemminkään.

Ravintola Pyöreä Torppa, Kivimiehenkatu 2

Pyöreä Torppa, siis Mutteri johtuen ravintolan muodosta, on kaupungin vanhimpia ravintoloita. Se tunnetaan paitsi kuivasta lohileivästään, joka oli olemassa jo silloin Kekkoslovakian kultavuosina. Kyllä juuri sellainen eväs, jota kukaan ei halunnut syödä silloinkaan.

Mutteri tunnetaan myös pokeistaan, jotka eväävät sisäänpääsysi selvänä, jos näytät siltä ettet kuulu karaokekansaan ja et halua maksaa erikseen sisään ja erikseen narikkaa, vaikkei sinulla ole takkiakaan. Hanoissa lapparia, jopa A:ta, mikä luo ja kasvattaa paikan nostalgista arvoa, vaikkei kravattipakkoa sentään olekaan. En kuitenkaan suosittele huutelemaan vieraisiin pöytiin mitään. Tämän paikan synkkä salaisuus on karaoke. Karaokea aamusta iltaan, illasta aamuun. Vanhoja setiä, vanhoja tätejä, jotka ovat kovia pyytämään ja sanomaan. "Saanks mmä sanoo..". Tiskillä ihan näppärää palvelua, mutta jälleen muistikuvani ovat huuruiset, koska eihän tänne selvänä tulla, eikä edes pääse. Top trick: Tule paikalle vanhemman tädin kanssa jo valmiiksi. Ravintola on periaatteessa tilava, mutta myös ahdas ja hieman sekava.

Kenelle: Järjenvastainen pakkomielle laulaa, tai ikäsi on jo lähempänä sataa, kuin nollaa.

Ravintola Aula, Hovioikeudenkatu 2

Aula, eli Vaakuna, on hotelli Vaakunan "Baari, ravintola, terassi". Vaakunan kulta-aika jäi 90-luvulle ja entisen Nightclub Marilynin raunioilta nousi loungemainen? Aula. Tilaa on on niin paljon, että toisen asiakkaan löytäminen on jo ihan baaripeli sinällään. Sisustus on sellaista uudenkarheaa ja vähän sielutonta pubityylistä, mutta pehmeää laiskanlinnaa täynnä. Kuppilan parasta antia on kuitenkin juomavalikoima, sillä vaikka hanat ovatkin peruskauraa löytyy pullolistalta yleensä jo jotakin antoisaa. Myös siideripuolelta.

Terde on suuri patio, mutta sekään ei täyty kuin Vaakuna piknikin aikoihin kesällä. Paikka on yksinkertaisesti aina käydessäni lähes pystyyn kuollut, joten tunnelma on tiessään, vaikka kuinka terassilla soisikin tiukka Ibiza soundi. Kuuluu myös peljättyyn Escortti perheeseen, eli vihreällä muovilla olet kuningas ja maailman omistaja täälläkin.

Kenelle: Hotellin asiakkaille ja satunnaisille ohikulkijoille, jotka nauttivat yksityisyydestään ja halusta eskapismiin julkisissa tiloissa.

--------------

Vaan kaksi on joukosta poissa, Speden Saluunaa siellä ei näy. On Mulliganskin muissa karkeloissa, sillä minä en siellä käy. Kyllä kahden baarin aukko sivistyksessä vielä. Spede on eläkeläisten kansoittama kuppila aution Hansa keskuksen sisällä. Se oli menevä mesta aikaan kun keskuksen sijasta paikalla oli hansa kortteli ja ns. "tuhannen makkurin aukio" (karsinan terassia unohtamatta). Nyt sitä kansoittaa kaupungin eläkeläiset muistelemassa noita Kouvolan kultaisia vuosikymmeniä miettien miten hernekeittoa saisi vieläkin yöpalaksi baari-illan jälkeen.

Mulligans taas on Messun yläkerrassa oleva baari, joka tunnetaan puumista ja likaisista sedistään. Se on kaikkien kouvolatukkaisten yh-äitien iskupaikka ja henkinen kotiluola betonisavannin keskellä. Tästä syystä kaltaiseni komea, mutta hyväsydäminen ihminen olisi pelkkää riistaa tässä paikassa, enkä toisekseen pidä liian helpoista naisista.

Erityismaininta:

Ravintola Neville, Salpausselänkatu 27

Vaikka Neville on pääasiassa ruokaravintola, niin paikan juomakaappi ansaitsee oman mainintansa. Jouluolut aikaan pistäytymisen arvoinen vaihtoehto, mutta muuten voit valita kymmenistä brittibittereistä omasi. Ruokalista paikassa ei vaihdu, joten Kentuckyn kanaa voit tilata ilman Menua. Laskun saat kyllä siinä kohtaa, kun virittelet ulkotakkia päällesi, muussa yhteydessä voit nauttia pitkästä ja rauhallisesta illasta muovisten kaktusten keskellä.

Kenelle: Brittiolut faneille ja heille, jotka eivät pidä muutoksista.

-----------

Nyt mietin vain kuinka moni kuppilan pitäjä imaisee hemapa pussin nokkaansa tästä synkästä huumoripläjäyksestä ja estää minun sisäänpääsyni jatkossa :D Kyllä täältä uupuu samalla hyvää ruokaa ja itse pantua olutta tarjoileva, överiä viihdettä esittävä, erinomaista palvelua ja ylilyöntien harmaalla alueella kulkeva kansan kuppila. Loppukevennyksenä nostalgiaa teille: