Hartsun harmaa ja muita lonkeroisia tarinoita

Lauantai-ilta. Yöelämä lumisena tammikuuna. Moikkaat puolitutulle pokelle ovella, tunnet tahmaisen lattian jo eteisen kokolattiamatolla ja tartut messinkiseen kaiteeseen samalla kun kuljen eteenpäin. Musiikki kasvaa jokaisen askeleen myötä ja mietit mitä ihmettä? Taustalla ei soikaan Viikate, ei Lasten Hautausmaa, tai edes Motörhead.
Avaan tuulikaapin sisäoven ja kävelen nuhjuiselle tiskille. Pullokaapissa seisoo Karhua ja Jägermeisteria. Minun nuoruudessani ”Jekku” oli vanhojen pappojen juomaa ja itseasiassa... Niin oli Karhukin.
Jägermeister, sitä schaissen katkuista vatsalääkettä. Naurahdan itsekseni ja odotan Fernetin, tai Underbergin ilmestymistä limudiskojen suosikkilistalle. Never.

Tänään aion tehdä jotakin, jota en ole tehnyt vuosiin, eikä se ole jekun tilaamista, tai kylmän luppakorvan imailua kitusiini.
 Kylmät väreet valuvat selkääni pitkin musiikin tahtiin ja lompakko käsissäni tuntuu hikiseltä. Nojaan tiskille ja Ramstein alkaa soimaan, onhan täällä jotain entistäkin.
Lopulta baariminna saapuu luokseni. Nielaisen, se on menoa nyt:

”Tota, paa mulle yks lonkero”

”Otak sä jäitä siihen”

”Ööö, en?”

….........

Siinä se on.

Hartsun harmaa.

Ei saat..na.

Istun puiseen kuluneeseen pöytään ja katselen värivaloisesta ikkunasta ulos lumisateeseen hiljaisuuteen.

 Viereisen pöydän neljääkymmentä lähentelevät leidit aloittavat riittinsä huomattuaan olevani yksin liikenteessä.

”Ootsie yksin tääl?”

”Miks?”

Kerron olevani toimittaja suorittamassa juttua. Saan yllättäen seuraa, jota en suoranaisesti kaivannut. En kakkulapiolla, enkä Caterpillarilla.

”Siis sä oot tääl juomas yhtä lonkeroa?”

”Eihän tos oo mitää järkee”

Niin ei olekaan.
Toivoisin silti saavani suorittaa tämän pyhän riitin rauhassa. En ole juonut harmaata vuosiin. En itseasiassa niin pitkään aikaan, että ehdin jo unohtaa sen sokerisen maun. Sen valjusti greippisen katkun, johon sekoittuu vissyä, nostalgiaa, krapuloita, kaadettuja tuoppeja ja sekavia iltoja. Nuoruuden nousuja, alaikäisenä jännitettyjä hetkiä marketeissa ja kippoloissa.

Silti se ei oikeastaan maistu hyvältä, tai maistuu mutta aivan liian makealta.

”Tällaistako tämä taas olikin?”

Kuin kotiin olisi tullut, mutta joku on remontoinut ensin ja matkalta palaajakin on totaalisesti muuttunut. Perhonen on tullut kotelosta, tai mennyt takaisin toukaksi.

Leidit pyörittelevät päitään, kun kerron lasin pohjan koittaessa poistuvani. 

”Etsie lähtis tonne Mulliin meiän kans?”

Mietin kotimatkalla ensikohtaamisiamme. En oikeastaan ole aivan varma koska se on tapahtunut. Joskus teini-iässä, kun Golden Capin omenasiideri alkoi maistua pahalle, maistui harmaa jännästi erilaiselta. Raikkaalta. Kesäillalta maalaismaisemissa, kun yllä oli helvetin coolit reisitaskuiset maastohousut, joiden avulla pisteeni olivat aikanaan ala-asteella kohonneet tyttöjen silmissä. Kapp Ahlin verkkatakki lämmitti ohuesti, ohuessa yössä. Phillipsin cd-radio-kasettimankka suolsi Radio Mafiaa. Muistattehan Pietarinkadun Oilersin (sob), Leilan ja Annukan? Koe-eläinpuistoa ei tarvitse mainita.

 Sen muistavat kaikki, mutta tajusinpa juuri asiaa selvitellessäni jopa Metalliliiton kadonneen aalloilta tätä nykyä.

Tuo vanha kapine, radiomme, jonka antennin jatkoksi oli soviteltu tyhjä Koffin oluttölkki. Sellainen, jonka kyljessä oli se punainen rausku ja jonkinlainen ”kylmyysmittari”.

Meillä oli vanhempieni kanssa kirjoittamaton sääntö, jonka nojalla muutaman ”saunajuoman” juominen heidän seurassaan oli ihan ok, jopa alaikäisenä.

Kai se oli parempi, kuin kylillä nujakoiminen, ojaan oksentaminen ja päätön idiotismi? 

Vuosia myöhemmin Harmaa vaihtui bisseen ja jäi kuriositeetiksi. Se oli sitä kamaa, joka takasi hirveän darran. Sitä jota juotiin vain Onnelan euron hanoista, kun Karjala ei enään uponnut tuolla micmacien, toppien ja latvoista värjättyjen mimmien ihmemaassa, jossa Kelkkaa kului ja etujeejee oli kaikilla geelillä pystyssä (paitsi mulla, hehe).
 Myöhemmin harmaata tuli kesäisin imeskeltyä yksi, tai toinenkin pakollinen Rytmikatin häppäreillä. Siinä terassilla istuskellen ja alati hämmästellen miten tätä pystyykään juomaan. Loppuillasta yleensä helpommin.

Jossain tässä välissä tuli opittua lonkerotietämykseni kulmakivet ja säännöt:

a) Jos tölkissä ei lue ”OriGINal”, vaan ”Cool Grape” = älä osta.

b) Koffin lonkero = sama kohtalo, pl. Häppärit ja akuutti rahapula.

c) Makulonkerot ovat saatanasta. RIP Kultalonkero.

d) Brändylonkero on porvarillista, eli ihan ryypättävää.

Näillä kuljimme vuosia. Silti se peruslonkku jäi unholaan. Tuli olut, viskit, rommit, cocktailit, viinit ja ähky.

Dokasin silti mielelläni kaikki ”craft” lonkut, Long Kyröstä Ägräsiin. Juon niitä edelleen ajoittain. Silti se harmaa kummitteli mieltäni.

Voisiko se olla mistään kotoisin? Toimiiko se saunassa? Ja miltä Hartsun muut ”makulonkerot” nykyään maistuvat?

Päätin siis kipittää alkulähteille ja nauttia ensimmäisen harmaan rauhassa, alkulähteellä kippolassa.

Koska tämä ei tuonut täydellistä tyydytystä kokeilin harmaata vielä eri tilanteissa. Saunassa, paljussa, autossa, kotona. Tulin näiden empiiristen dokausten myötä, eli kliinisten tutkimusten jälkeen, siihen tulokseen, kuten edellä kuvasin. Se on korkeintaan saunassa kelvollista. Muuten.. Aivan s..nan makeaa, eikä oikeastaan greippistä. Saunassa 0,33l koko viehättää. Bisseen verrattuna pieni väljähtäminen ei haittaa, se maistuu mehulta.

Entäpä ne muut lonkerot? Siis Hartsun lonkut? Laitetaanpa ne testiin.

Ensimmäisenä testiin päätyi vihreä ”Vodka-Lime”. Jäi epäselväksi miksi tässä on, tai lukee sana vodka, mutta olkoon. Se maistuu miellyttävän kesäiseltä. Sellaiselta kesältä 2011. Poika saunoo ja vesi on lämmintä. Makeaa, vähän limettisen esanssista. Mikään ei varsinaisesti töki, semiraikas. Maistuu festareilta ilman oksennusta ja bajamajaa. Väärältä, mutta silti ihan juotavalta.

Seuraavaksi vanha viholliseni: Karpalo, tai siis ”Gin&Cranberry”. Tota noin. Ei tää karpalolta maistu. Mehua, jossa on uitettu puolukkaa ja lantrattu vissyllä ja viinalla. Ei paskaa, ei oikein mitään. Tältä alkoholismi varmaan tuntuu? Jokainen huikka on makeaa turhuutta.

Kolmantena korkkaamme keltaisen. Siis Gin&Lemon. No nyt tuumin. Maistuu vähän sitruunalta ja lievästi bitteriseltä. Happamahko lievä karvaus viehättää. Olisko ihan kiniiniäkin seassa siis? En tiedä. Toistaiseksi näistä suosikkini.

Neljäntenä ”tosi vahva”. Tai siis Strong, 7,5% Eikä oo lämpöö, eikä lempee. Viinaa piisaa. Selvästi hirvein näistä. Jos haluaisin vetää perseet, niin.. No Carillo on juotavampaa.

Viimeisenä Cassis, siis mustaherukka. Uuuh, Finrexin vibat kulkevat korkatessa pitkin selkää. Maistuu flunssalta ja mummon mehulta. Hyvää, pahaa, en ota selvää. Makeaa, mehua. Ei osu, ei upota. 

Kuten huomaatte jätin Lightin välistä. Oikeastaan jos tästä saisi sokerin kokonaan pois ilman makeutusaineita, voisin olla kiinnostunut? Liiat E-koodit, ei jatkoon edes hyllystä.

Aika on kenties hieman kullanut muistoja. Vaikka reisitaskuiset maastohousut löytyvät edelleen kaapista ei se tarkoita, että kaikki nostalgianlähteet olisivat kultaa. En kaipaa faxia takaisin, enkä 256kb:n internetiä. Sen sijaan aion jatkossakin juoda nostalgisen lonkeroannokseni aina halutessani.

Voin perustella sen fiilistelyllä, retroilulla. Toiset kuuntelevat edelleen Scooteria ja Martti Vainaan Pelimiestä. Toiset juovat edelleen Lonkkua lasipullosta ja rakentavat lumiukkoja.
Emme kasvaneet aikuisiksi, koska valitsimme niin.

.............

Ja onneksi niin.

Alkoholin tilaaminen ulkomailta... On täysin laillista

Mediassa on pitkästä aikaa taas keskusteltu alkoholin verkkokaupasta, sen kitkemisestä ja keplotteluista EU:n kanssa.
Lyhykäisyydessään koko tilanteesta saa vain sen kuvan, että joko valtiovalta, että osa mediasta ei tunne lakia, tai vaihtoehtoisesti yrittää paitsi sumuttaa meitä lainkuuliaisia kansalaisia, että Euroopan unionia. Miksi? Koska alkoholi on mörkö. Alkon monopoliasemaa haluttaisiin edelleen pönkittää kansanterveyden aasilla ratsastaen.
En jaksa kuitenkaan toistaa kaikkia argumentteja asian puolesta ja vastaan, tai ampua näitä alas. Sen sijaan paljastan totuuden ja ammun alas yhden usein nähdyn hyvin räikeän väitteen.

Alkoholin etämyynti on täysin laillista (Piste).

Etämyynti tarkoittaa siis sitä, että minä tilaan EU:n sisältä verkkokaupasta xxx laatikollisen olutta, viskiä ja vodkaa suoraan kotiovelleni siten, että tavaran kuljetuksesta vastaa myyjä. Tämä käytännössä tekee myyjästä, huom. MYYJÄSTÄ, verovelvollisen Suomeen. Täten ei ole ostajan murhe hoitaako myyjä näitä veroja kotimaahan vai ei.
Tämän saman voimme todeta, vaikkapa verohallinnon palvelusta, joka ymmärtääkseni on Suomen valtion alainen palvelu, eikä siis vaikkapa Caymansaarten.

Näin yksinkertaista se on. Toki Tulli välillä availee laatikoita ja jättää lappujaan, sillä heillä ei juurikaan aikaa, eikä resursseja selvittää onko yksityishenkilö Y:n osto etäosto, vai etämyynti. Laput voi Etämyynnin kohdalla laittaa suoraan paperinkeräykseen.

Tein asiaan liittyvän kokeen ja tilasin eräästä verkkokaupasta laatikollisen tuotteita kotiini. Sillä olin OlutExpon aikoihin flunssassa ja silloin jos joskus saattaa lompakko painaa kourassa, kun makaa kotona sohvalla kuumeisena. Hintataso oli mielestäni kohtuullinen ja tuotteet jokseenkin kiinnostavia. Olen vuosien varrella tilaillut hyvin useasta verkkokaupasta alkaen edesmenneestä Cracked Kettlestä edeten milloin mihinkin. Olen tilannut paitsi olutta myös siideriä, meadia, viskiä, giniä, rommia, vodkaa, liköörejä, yms. Tilaukset ovat aina tulleet kotiini ajallaan, hyvin paketoituina ja usein mukana on ollut muutakin sälää, kuten laseja, julisteitä, tarroja, rintanappeja ja sen sellaista.

Naksuteltuani tilauksen ostoskoriin ja maksettuani tilauksen paypalin lävitse läväytti tämä kauppa heti seuraavana päivänä tilauksen seurantakoodin suoraan meiliini (joskus tämä on tapahtunut seuraavan tunnin aikana, vaikka olisin tilannut kello 23 sunnuntai-iltana). En muista tällaista palvelua kovinkaan montaa kertaa saanneeni kotimaisista nettikaupoista.
Kuljetus Keski-Euroopasta Suomeen vei viisi päivää, joista tuttuun tapaan.. suurin osa kului kotimaan rahtiterminaaleissa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi tulppa on aina tässä päädyssä. Erityisesti pelästyin, kun näin kotimaassa paketin kuljettajana toimivan PostNordin.
Muistan edelleen kerrat, jolloin "Valitettavasti ette olleet kotona" lappu on vain tiputettu laatikosta alas ilman ovikellon soittoa, tai koputusta minun askarrellessa lounasta. Kuski ei kiinni juostessa edes pahoitellut tapausta. Tai ne muutamat kerrat, kun olen odottanut kotona oven vieressä toimitusta jota ei näy, koska "huppista tää jäi terminaaliin".
Silti tällä kertaa rahti oli minuutilleen aikataulussa. Ihan hämmentävää.
Toimitus oli itseasiassa nopeampi, kuin mitä Alkon verkkokaupalla kotimaassa ja vielä kotiovelle.

Miksi sitten tilata ulkomailta?
Koska maailma on täynnä upeita juomia, joita ei kotimaasta saa. Lisäksi hinnoittelu on usein hivenen maltillisempaa, koska kulurakenne on aivan toisenlainen. Olen utelias testaamaan millaisia tuotteita muualla valmistetaan, oppimaan uutta ja maistamaan uutta. Kyseessä ei ole se, että juoksisin hinnan perässä, sillä tietysti rahdin osuus kasvattaa pullokohtaisia kustannuksia ja ns. juotavaa olutta saa edullisesti paljon helpommallakin. Viskien ja muiden suhteen taas en allekirjoita edellistä. Hinta on paikoin liki puolet meikäläisestä..
Millaisia kokemuksia sinulla on asiasta? Oletko tilaillut jostakin ja haluat jakaa kokemuksesi? Sana on vapaa, minä taidan kaataa lasillisen American Wheatia ja siirtyä sohvalle.

Olutarvioissa: Mallaskosken Imperial Pine Cone Saison

Elokuu pyöräytti Alkoihin uusia kotimaisia tuotteita siinämäärin reippaasti, että pakko oli itsekin raahautua pitkäripaisen hyllyjen ääreen, siis muuallekin kuin viinihyllyn, josta on taloudessamme muodostunut se käytetyin puulaakin hylly.

Ensimmäisenä maistoon näistä muutamista kassiin osuneista päätyi Mallaskosken Imperial Pine Cone Saison. 

"Anteeks mtäh?"

Käpylehmiä ja vahvempi Saison Chinookilla? Ny on nii outoa, et miun on pakko maistaa.

Speksit olkaapas hyvä: 4,53€/0,33l. 7,2%, 38ebu. 

Eipä siinä sen kummempaa. Ihmetellään.
 Saison on kuitenkin suosikkityylejäni ja tässä on ilmeisesti vieläpä aina arvaamatonta Fantomen hiivakantaa. Melkoista soppaa. Maistetaanpa.

Mallaskosken Imperial Pine Cone Saison valuu lasiini samean oranssinruskeana. Vaahto jää kauniiksi sentin kerrokseksi varsinaisen hupuksi.

Tuoksu irroittelee korkatessa freesisti kuivattua banaania. Liki sahtimaisia viboja ilmassa. Makeutta, vierteisyyttä, estereitä ja hentoa mausteisuutta. Houkuttelee maistamaan.

Maussa lievää makeutta, joka kuivuu loppua kohden selvästi. Sekahedelmää, keksistä kuivuutta. Seassa parfyymista saippuaa, hentoa mausteisuutta mukana.

Suutuntumassa kuljetaan keskitäyteläisiä polkuja, käpylehmillä tai ilman.

Kokonaisuutta tarkastellessa.. Äääh. Tämä mikään gradu ole, se on olutta, se on juotavaa. Tuoppi tyhjenee ja maistuu. 7,2% lämmittää kevyesti. Ihan jees, pankki ei räjähdä, mutta ruuti pysyy kuivana.

Olutarvioissa: Omnipollo Selassie

Taas yksi Omnipollo. Omnipollo Selassie.

His Royal Majesty, Ras Tafari Makonnen, Haile Selassie I.

Eli pyhän kolminaisuuden voima. Ei hullumpi nimivalinta oluelle. Selassie oli Etiopian viimeinen keisari ja tarun mukaan kuningas Salomonin jälkeläinen. Myös tämän myötä ja kuten nimestä voidaan päätellä ilman laskinta, että herra näyttelee myös tärkeää roolia Rastafarismissa; Black Messiah. Alan jo digata tämän bissen nimeämispolitiikasta. Mausteina vaniljaa ja kahvia, Etiopiasta tietenkin. Tiesittehän, että kahvi on ilmeisesti sieltä kotoisin? Ai tiesitte. Entäpä sitä että tarun mukaan Indiana Jonesinkin etsimä liitonarkki sijaitsee Etiopiassa?

Selassien laittaa sen verran vipinää kinttuun, että kaivan levyhyllystä Marleyn Iron Zionin ja suuntaan auringonlaskun terassille nautiskelemaan. Se on kodin ainoa paikka, jossa ei ole vielä pahvilaatikoita.

Selassie on tyyliltään Imperial Stout ja se käväisi Alkossakin. Silloin joskus, kun sielä vielä oli kiintoisia oluita, eli viime vuonna. Jotenkin tämä uusi laki on tylsyttänyt valtion hyllyjä, vaikka voisi kuvitella sielä olevan nyt kaikkien aikojen sauma duunata hyllyt täyteen yli 5,5% tavaraa.

Mennäänpä tutustumaan yön mustaan messiaaseen.

Vaahtoaa hillitysti jättäen rusehtavaa pitsiä lasin reunaan. Tämä on hyvä merkki, sillä se kertoo ainakin paahdettuja maltaita olevan ns. ”tarpeeksi”, eli väri on lyöty musteenmustaksi.

Tuoksu on melkoista tykitystä. Paahteinen maltaisuus ja tumma suklaisuus kietoutuvat keinuvaan tanssiin yhdessä vaniljan ja kahvin kera muodostaen, kerrankin, jotakin osiaan suurempaa.

Ikäänkuin söisi nenällään hyvää suklaakakkua ja nuuhkisi mukillista hyvää tupla-espressoa samalla.

Ja kaikki on röyhkeän isosti kerroksittain esillä. Juuri tällaisesta minä pidän. Ei piilotella, ei säästellä, vaan tungetaan se kaurakeksi syvälle kuontaloon, lorautetaan litra hyvää Sidomoa päälle ja jyystetään kuormallinen niitä isoja vaniljatankoja kaveriksi.

Kaikki harmonisena kokonaisuutena. 

Hiiteen nuuhkiminen. Olut on tehty juotavaksi. Nautiskellaan.. Max Romeo virittelee jo taustalla sellaisia vanhan liiton Roots soundeja, että harmittelen vain riippumaton puuttumista. Jumittava soundi ”Selassie Forever, king of kings”.

Maussa on reipasta liköörikaramellista makeutta, suklaakastiketta ja paksua vaniljatankoa. Kaiken kruunaa ja tasoittaa miellyttävän reipas paahteisuus ja kahvisuus. Itsehän en ole kahvioluiden suurin ystävä niiden ollessa usein harmittavan hapettuneen tunkkaisia. Tässä kaikki pelaa ja soi yhdessä.

Suutuntumaltaan todella paksu, täyteläinen moottoriöljy. Raskasta öljyä, mutta liukas juotava.

Mitähän tästä nyt sanoisi? Saattaa hyvinkin olla toistaiseksi tämän vuoden kovimpia oluita joita olen juonut ja nousee kyllä omilla listoilla aika kovaan seuraan muutenkin.

 Kuitenkin juuri tällaiset Impyt ovat omia suosikkejani, jopa kesällä. Uskomattoman kovaa tekemistä Omnipollolta. 

Alkon mediapruuvi: Pelkkää kuplaa

Usein juhlapäivien aikana monen mieli tekee vähän kosteaa juhlajuomaa.

Näillä fiiliksillä päädyin Alkon mediapruuviin. Todennäköisesti viimeistä kertaa vähään aikaan, mutta siitä joskus tuonempana enemmän.

Valitettavasti tarjonnassa ei olutmielessä ollut paljon hurraamista ja näistäkin vähäisistä tuotteista  Tuopillinen kiteytti melkolailla omat ajatukseni.

Teinkin oluet läpi käytyäni jotakin tavallisesta poikkeavaa. Selasin harvaksi ja harmaaksi käyvässä seurassa pruuvimateriaalia havaiten kuplajuomaa olevan tarjolla. 

Päätin siis näin juhlan kunniaksi testata millaista juomaa nuo halvemmat samppanjat ovat verrattuna ihan tavalliseen skumppaan. Onko se Champagnen Terroir nyt niin erinomaista, että se oikeuttaa poskettomiin hintoihin? Tai onko muutaman kympin kuohuviineistä edes vastaamaan huutoon, saati sitten halvemmassa kyykkypäässä? Otetaanpa selvää.

Kunnon juovon tavoin, sylkykuppi jätettiin vain lukijoille. Pahoittelen.

Pari 1:

Hattingley Valley Classic Reserve Brut vs Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut.

Britit vs Ranska. Klassikkomatsi, jopa ilman Jean D' Arcia. ”FF” on siis 45€ hintaluokkaan uppoava samppanja ja Hattingley kympin edullisempi skumppa.

Tuomio: Kuplaa, suussa kuplii ja kuohuaa. Nenässä hentoja eroja, joita ei osaa määritellä liittyen hedelmäisyyteen. Joisin molempia, vaikka ovatkin pirun kuivia. Hapokkuutta piisaa, mutta kumpikaan ei oikeastaan tarjoa minkäänlaista diipimpää, tai isompaa otetta, josta varsinaisesti pitäisin. Mineraalisuutta, mutta se ei ole minun juttuni, vissyt vissyinä.

Pari 2:

Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut vs Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec

Italia vs Ranska. Huh, jäätävän pitkiä nimiä. Pistää miettimään, korreloiko nimen pituus laatua, tai hintaa? Meinaan Freixenet on nimeltään ihastuttavan lyhyt,  hinnaltaan edullinen ja no... Ei mistään kotoisin maultaan. Hintaa Italialla n. 35€ ja Ranskalla n. 40€.

Tuomio: Jänniä ovat sävyerot ja niin hentoisia, että voisi puhaltaa kuplista..kuplia? Ajatukset juoksee Italian kohdalla Proseccoon, mutta tuttua päärynäistä mehujäätelöä ei löydy. Enempi omenaa, kuiva ja hapokas. Ei iske, tai vähän iskee. Parempi, kuin Hattingley, ehkä Fleurya parempi, muttei lätkässä. Loppua kohden oikeastaan huikka huikalta maistuvampi.

Nicolas, siis Nikke kavereiden kesken on puoli kuiva, tai makea, what ever. Yleensä kuivat skumpat viehättävät silloin, kun niistä löytyy sellainen pommacinen tamminen luumuisuus, vanilja ja karviaismaisuus. Silti tämän on yllättävän pätevä. Persikka/aprikoosi-akselia. Pirskahtelevampi kuplaisuus, kuten samppanjassa kai pitäisikin?

Pari 3:

Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut vs Montaudon Grand Rose Champagne Brut.

Rose-skumppien loppuottelussa Etelä-Afrikka vs Ranska. Grahamkeksi on 20€ hintaluokassa ja Montaudon 30€. Rose on vähän sellainen..tuota noin.. Ei myöskään minun juttuni. Sellainen kulutusvinkku, joka kelpaa lähinnä picnic..eiku ei. Pastan kaverina se pelaa. En löydä oikein käyttöä, jossa valkkari tai skumppa ei olisi mieluisampi vaihtoehto.

Tuomio: Ah, onneksi kuivaa ovat. Herukoita ja mansikanlehteä? Tekisi mieli sanoa, että häivä jotain pähkinää molemmissa? Huomaan siemailevani halvempaa Grahamia alati enemmän, se viehättää syystä tai toisesta enemmän. Montaudon on vaan.. Vähän mitäänsanomaton tämän hintaiseksi tuotteeksi. Melkein joisin mieluummin, tai ostaisin? Hyvää Montenegrolaista Rose:ta 2€/l paikallisen lähimarketin kyykkyhyllystä. Se ei maistu millekään, mutta mikään ei myöskään kiusaa. Joskus Budweiskin on pienpanimotuotteita parempi veto.

Pari 4:

Villiera Tradition Brut vs Stellenhurst Chenin Blanc Brut

Okei. Samppanjasta seuraavaan. Hinnaltaan molemmat ovat kympin luokkaa, mutta Villiera on puolikas, siis 0,375l pullo, eli korreloiko tuplahinta laatua? Etelä-Afrikka vs Etelä-Afrikka.

Tuomio: Nyt on paha erottaa. Hiusten halkomista. Toinen tuo enempi omppua ja mineraalia, toinen taas makeampaa hedelmää. Kuivaa, kivat poreet. Villiera on ehkä vähän kuivempi, joskin erot ovat pieniä. En pystyisi näistä kahdesta sanomaan kumpaan suuntaan viisari heilahtaisi hinnan puolesta näin tissutellessa, enkä oikein laadunkaan. Hyviä molemmat, ihan kärkeä tässä tastingissa.

Rosvosektori: 

 Hana-awaka Sparkling Sake

Sakea. Kuohuvan pirteänä. Mitä ihmettä?
Hintaa: 7€/0,25l, eli melko kallis, mutta kuriositeettiarvosta ja söpön pinkin pullon vuoksi pakkohan tätä on kokeilla.

Tuomio: Uuh.. Nyt on makeaa. Tämä on sitä hunajamelonia. Kukkia ja melonia samassa pöydässä. Jännä tämä hiilihappoinen fiilis, poreilee reilusti. Pitäisi olla jokin perus Gekkeikan, tai Yunmai vieressä verrokkina, mutta ei huono. Oikeastaan jopa miellyttävä, mutta meloni ampuu vähän yli.

Lopputulos, eli parasta jälkeen järjestys, luotiin La Torrefazionen kahvipöydässä tasoitellessa hiipivää hilpeyttä.

1. Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec
2. Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut
3. Stellenhurst Chenin Blanc Brut
4. Villiera Tradition Brut
5. Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut
6. Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut
7. Hattingley Valley Classic Reserve Brut
8. Montaudon Grand Rose Champagne Brut

Hajatelmia: Ei en tiedä viineistä mitään, eikä oikeastaan kukaan muukaan. Tai siis miusta niissä on niin paljon vaihtelua jo viinitalojen ja vuosikertojenkin välillä, että sellainen olutmainen yleistäminen siitä, miltä mikäkin rypäle maistuu on liian tuskaista opiskeltavaa. 

Harvasta viinistä pidän, monet ovat kyllä juotavia, mutta juomatyyppi ei aiheuta minkäänlaisia wow-elämyksiä. Sellainen posketon revittely tyylillä on jotenkin tiessään. Yleistäen, viinit ovat, kuin joisi marketista 3€ Apaa. Ihan hyvää, ajaa asiansa, mutta ei aiheuta väristyksiä. 

Tämä tasting oli todella kiintoisa näin. Opin ainakin sen, että hinta ei korreloi laatua omassa suussani. En tiedä vieläkään millainen olisi unelmien skumppani? Uuden maailman Sauvignon Blancin, Rieslingin ja Gewürtzaminerin yhdistelmä viskitynnyrin vaniljalla, reilusti paahdetta, vaniljaa, trooppista hedelmää, karviaisia. Kuiva ja hapokas, samppanjamenetelmällä?
Ihmeitä odotellessa, hyvää hellekesän alkua. Juokaa sangriaa, parasta viinistä.

Rommin Ääressä-Port Mourant vs Plantation XO

Tuopin Ääressä maisteli taannoin paria rommia keväisissä merkeissä.
Rommeina loistavat Port Mourant  Guyanasta, sekä upea Plantation XO Barbadokselta.

Mihin kuljit Põhjala ja ken on Taanilinn?

Muistan ensikosketukseni Põhjalaan. Oli kesä 2012 ja olin kävellyt pitkän hikisen päivän helteisessä Tallinnassa pitkin mukulakivikatuja. Päädyin johonkin vanhan kaupungin kuppilaan, jossa oli sisällä vielä kuumempi ja nuhjuisempi.
Olin tilannut kippolassa eteeni tämän tuoreen ja hieman jo nimeä saanneen panimon ensimmäisiä tuotoksia: Rukkirääk. Se oli keveä hennosti rukiinen konstailematon olut. Ei aiheuttanut tutinaa tennissukissa, eikä sandaaleissani. Myöhempien aikojen pyhien oluiden parissa sitten taas Uus Maailm ja etenkin joskus tykissä kunnossa ollut Virmalised räväytti jo hieman.
Oikeastaan pajatso tyhjeni ilman pianonkieltä välissä vasta Öön kohdalla. Oli upeaa nähdä etelänaapurissa liki Brewdogin tasoista kuhinaa. Aikojen ja niiden vesien virratessa on Nõmmellä tehty ja kotona/baarissa/festareilla juotu. Jossakin kohtaa tuntui jo, että alkaako Põhjala turtumaan ja tyytymään vain Viron ykköstilaan panimona? Mitaliähky, palkintokahvia ja pullaa vatsat täynnä? Saturaatiopiste? Ei. Oikeastaan näin ei koskaan käynyt, vaan muut tuottajat ajoivat hitaasti rinnalle. Tiedättehän ne sellaiset, joiden vanhat tuotokset kelpasivat korkeintaan koriin lähiön Rimissä pikkutunneilla. Hetkinä, jolloin laitamyötäisessä ajateli euron Pühastejen ja Öllenauttejen menevän edes jotenkin alas hintalaatusuhteensa turvin ja kiroillen miksi Eestissä sipsipussit ovat mikroskooppisia.

Jossain kohtaa kilpailua samoista markkinoista ja asiakkaista on vain liikaa. Sellaisina hetkinä moni vanhempi tekijä jumittuu pommikuoppaan, eikä nouse sieltä ylös. Esimerkkinä vaikkapa takavuosien suuri suosikkini ja panimo, jonka etiketit huusivat parhautta, laatua ja hypeä: ”Nönnö Ö”.

Kuitenkin.. Põhjalalta on koko ajan tullut uutuuksia tasaisesti ulos. Silti muiden lyödessä keittoon mitä vinkeämpiä mausteita ja twistejä on Põhjala tuottanut korkeintaan keskinkertaisuutta. Alkoiko ote lipsua? Ei. Yksi sana: Laatu. Laatu ei koskaan lakannut olemasta, se vaan lakkasi tuottamasta yhtä tiukasti brändättyjä ja olutnörttien märkiä päiväunia palvelevia tuotteita. Kun Pühaste pani huikeaa Lime-Gosea oli ruokakaupassa aivan liian perinteinen Meri. Silti uskollisesti join liki jokaisen uutuuden useasti pettyen ja palaten yön selässä Öö:n pariin. Kunnes näin tämän ja päätin jälleen luottaa Põhjalan taikaan. 

 

Taanilinn

Liki 15% Imperial Stout yhdessä verrattoman To Ölin kera. Hintaa toki aivan liikaa, mutta kerran elämässä? RateBeer kertoo yksipuolisesti tämän olevan panimon kovin tuotos ja se lataa melkoiset ennakkoasetelmat, jotka voivat vain kaaduta korttitalona tahmealle kapakkapöydälle. Pime ÖÖ PX löi aikanaan sellaiset kierrokset, että olisin huikan jälkeen liittynyt seurakunnan jäseneksi Guyanaan.

Speksataanpa lisää Taanilinnaa suoraan putiikin sivuilta: ”Malts: Pilsner malt, Oats, Cara 150, Melanoid malt, Chocolate malt, Cara Amber, Special B, Chocolate Rye, Demerara Sugar

Hops: Magnum, Goldings, Cinnamon, Aniseed, Orange Zest”.

Eli keittiön kaapit tyhjentyivät kerralla? Tämä on vieläpä kypsytetty konjakkitynnyreissä, mikä on pieni kysymysmerkki. En ole brenkun ystäviä ja yksikään konutynnyrissä ollut olut ei mielestäni ole edennyt parempaan suuntaan, vaan se pistävä viinamaisuus löytyy alta aina. Entä tänään?
Buckle up and sit sticky?

 


Tsuff. Hän suhahtaa vienosti matkallaan muistoihin.
Ulkoisesti Taanilinn on hyvin perinteinen IS. Musta olut hennolla beigellä pitsilakilla.
Tuoksu alkaa kuitenkin polkemaan, kuin kilpapyöräilijä vuoristoetapilla. Ns. jerkkua piisaa.
Ja paljon kaikkea. -Insert the adjective warnings-

Huikeat vaniljaiset paahteet lakritsan ja siirapin kera. Maitosuklaata, karamellia ja syvää imelää katkeruutta. Kuivattuja hedelmiä seassa. Monimuotoinen, mutta niin mahtavan harmoninen. Isoa isolla Iillä. Oikeastaan koko Päätalo huutomerkillä.

Maussa on mieluisa juonikuvio. Alkaen paahdetulla sokerisella siirappisuudella, edeten lakritsan ja hedelmän saatteleman syvään mustaan aukkoon, jossa paahteinen maltaisuus, suklaa ja keveä katkeruus jalostavat kokonaisuudesta jotakin osiaan suurempaa. Efekteinä keveä mausteisuus ja tynnyrin herkät sävyt saavat yleisön taputtamaan. Eikä tippaakaan viinaa, ei edes limuviinaa. Paras konutynnyribisse evö.

Suutuntuma on miellyttävän öljyisen samettinen. Paksua samettisohvaa suoraan lapsuudesta, johon tuudittautua ja hukkua.

Taanilinn ei ehkä lähde mukaan esanssikilpa-ajoihin yhden mustalaispanimon kanssa, vaan osoittaa että ihan perinteisellä mallas+tynnyri tavaralla voidaan tuottaa uskomattoman huikeita päänsisäisiä maailmoja. Räjäyttää kyllä keveästi pankkia, vaikka hinta onkin pelkkää kryptoniittia.

Huikeaa tekemistä. Lakki, päästä, unelmoikaamme.

HLS: 7,5/10

Alkon käsityöläisoluet: Tasting

Helmikuinen aamu oli taas vienyt juovon kohti pääkaupungin ihmeitä.

Osa varmaan luuli tähän liittyvän jääkiekkomailoja ja poneja? Tai sillä isolla talolla olleeseen väkijoukkoon soluttautumista ilmaisen ämpärin, tai bensan, tai bensaämpärin toivossa, niin ei.

Sen verran loskaista kevättä alkaa olemaan ilmassa, että Alkon käsityöläisoluet ovat saapumassa monopolin hyllille. Tämä tietysti aiheutti vääjämätöntä vipinää villasukissani, että hyppäsin aamun ensimmäiseen koomajunaan litkimään bisseä.

Pääkallollinnan kellarissa, eli tynnyrissä, tapahtuneessa väkijuomien kulutustapahtumassa olivat läsnä kaikki muut paitsi: Ison-Kallan Cardinal IPA(Miksei Cardiant IPA, olis siisti bändiolutkin viel), Flying Dutchman (onneksi, säästyy kirjoituskoneessa mustetta) ja Hiisin Pöllöhillo. Tai no Pöllöhillohan olisi blogin eka 6/5, ihan vaan koska pöllö mainittu ja yleisvaikutelma nousee stratosfääriin samantien. Pöllökalja hillolla, ihan parasta. (Ookoo, se liittyy talkkunaan oikeasti, mut pöllökalja, mikä pöllökalja). 

Jätin tutuista oluista Laitilan Kukon reittaamatta, mutta 5,5% versionakin se on varsin mainio olut jopa tyylissään. Kaikista muista on lyhyt luonnehdinta.

Asiaan:

Saimaan Pilsner Luomu 3,84€/0,5l

Saimaa avaa aamun, valkaisee nenän ja kalibroi maun. Kullankeltainen ja viljaisen ruohoinen tapaus. Ei aivan lähde lentoon kuitenkaan. Rapsakkaa pilsua, vähän keveää hedelmää seassa. Perussettiä, mutta ei huono sellainen. Hinta kuitenkin 2x sen mitä tällaisen pitäisi olla. Perushyvä saksatyylinen pils.

Vakka-Suomen Kölsch 4,95€/0,5l

Vaspilta viimeinkin Kölsch. Loistavaa. Hyvin puhdaslinjainen tapaus hennolla hedelmällä ja omenaisuudella. Raikas, iisi, melkolailla tyylinsä mukainen, eli tylsä? Hyvä perusolut ja kun tietää tyylin vaikeuden valmistamisen suhteen voi nostaa hattua. Sopii Vaspin portfolioon kivasti maalaismaisella sävyllään.

Bryggeri Helsinki Wald Forest Pale Ale  4,52€/0,33l

Meripihkaan vivahtava väriltään tämä. Jännä kombo havua ja rosmariinia aromissa. Aiheuttaa paljon fiiliksiä ja mielikuvia, en tiedä miten menisi jos en tietäisi nimeä, eli brändi+1. Keveää toffeista mallasta, leipää, kinuskia ja hedelmää. Rosmariini vie vähän olutta, mutta balanssi on jälleen valtavan hyvä. Ruokien kaveriksi? Toimii loistavasti tarjolla olleen ”silli-kaviaari perunan” kera.

Lammin Naakka ”Strong Ale”  5,9€/0,33l

Lammi tarjoilee tuttuja sahtimaisia piirteitä. Makeaa mallasta, karkkia ja limppua. Banaania ja katajaa. Viehkoja sävyjä pyöreästi. Miellyttää taas kerran. Ei kikkoja, vaan sellaista ”nordic style ale” meininkiä, jota soisi näkevän enemmänkin näin puhdaslinjaisena. Tykkään.

Rocking Bear Brewers Tuorsniemi Bitter  4,98€/0,33l

Bitter Suomesta? Samean oranssinpunainen sävy tässä.

Hedelmäistä hiivaisuutta, puuta, multaa ja pähkinää. Sekavasti. Selkeä linjakkuus ja peribrittiläisen hienostuneen yksinkertaisuuden maailma on hieman hukassa. Jos tilaisin Wishistä Jaguarin se maistuisi tältä? En tiedä toisiko keveä suodatus ja kypsytys piirteitä paremmin esiin?

Kimito British Rye  4,8€/0,33l

Bitteriä ruismaltaalla? Talven Kaiku 2?
Punaruskeaa olutta. Ulkonäkö varsin nättiä.

Tämä irrottelee puolestaan kuivattuja hedelmiä ja marjoja reilusti. Jälkimaussa tuttuja rukiin piirteitä. Keveää puumaisuutta seassa. Parempi, kuin RBB joskaan ei aivan osu maaliin, niin hipoo jo tolppaa. Välttää tunkkaisuuden ja tuhkaisuuden helmasynnin kotimaisella brittirintamalla. Kaipaisi vähän puraisua lisää ja vähemmän marjaisuutta. Tyyli on todella vaikea ainakin kotimaisille yrityksille, joten kaikki kunnia Suomenlinnan ja Malmgårdin suuntaan kenties parhaista onnistumisista. Ei tämä huono ole, mutta tällä hinnalla ei osu minun suuhuni.

Fiskars Drikkekammerat Pale Ale  4,98€/0,33l

82ebua ja Fiskars? Mitä tää on? Kuka vastaa?

Kullankeltainen olut kätkee alleen yllätyksen. Hyvin veikeän funkyn aromin, josta en saa tarkkaa koppia. Hunajakenno+brittihedelmä+mansikkainen käymisaromi+keksi+talli = tämä. Hiivasta käydään naapuripöydässä keskustelua. Greippiä maussa, sekä samaa vinkeää sivumakua. Onko humalaisin Fiskars/Rekola koskaan? Ehkä? Olut joka on annoksen jälkeen edelleen kysymysmerkki. Jännä. Melkein tekisi mieli tyypata uudestaan, tai sitten ei. En tiedä pidänkö vaiko en. 

Ruosniemen Lomittaja Mandarina Saison  4,19€/0,33l

Lomittajasta uusi editio. Mietin vaan leikilläni salaa mistä ajatus Mandarinasta?

Hedelmää, jee. Reilut, mutta hyvin tasapainossa olevat valkopippuriset aromit hiivasta. Appelsiinia seassa ja puree kivasti kuivattaen suuta. Kenties jopa parempi, kuin perus Lomittaja? On. Raikas ja kesäinen. Oispa kesä, biitsi, hiekkalinna ja hiekkalinna täynnä Mandarinaa.

Pidän.

Maku Farmhouse Ale 4,33€/0,33l

Keltaista on. Vähän funkya sitrusta ja saisonmaisia piirteitä mausteisuuden kanssa. Odotin brettapommia, mutta sainkin vähän funkyn saisonin. Ei siinä, pidän kyllä. Sitruunankuorta j a korianteria. Yllättävän freesi fiilis, muttei niin kesäinen kuin Ruosniemen.

Radbrew Don of Wasteland Saison   4,65€/0,33l

Uusinta. Aina pitää antaa mahdollisuus tähän ja nyt se kannatti. Tämä oli kesällä hyvinkin inhaa, mutta nyt tarjoilee tuoreen raikasta otettaan. Etiketistä +1. Sitrusta, keksiä, hedelmätiskiä. Kolmikosta se helpoin ottelija. Keveä, sellainen entry level tuote. Ei huono, ollenkaan, mutta jää kyllä Makun, että Ruosniemen varjoon.

Suomenlinnan Kealakekua IPA  4,93€/0,33l

Yritäppä tilata tätä baarissa.. "Yks Kealekakkekka" "Siis Kelkka vai?"
Samean keltainen olut. Trooppista hedelmää riittää. Kissanpissat päällä, pellettiä alla. Joku Suokilla tietää millaisena ipa:ni haluan siis. Välttää upeasti mäntysuovan ja yliampuvan karkean pihkaisuuden ja pysyy smoothin pehmeänä loppuun asti. Paras Suokin IPA so far. Yksinkertaisesti helkkarin hyvä häästääg #onkstääsitäneipaakuonsameeta

Honkavuori 694 Tupla-IPA  4,74€/0,33l

Punaruskeaa olutta. Varsin kaunis lasi.

Vaan ei s.. Kyllä puskee nyt paksut karamellisiirapit nenään diasetyylin kera. Paahtoleipää seassa. DIPA? Oikeesti? Tota noinaa.. Ei.

Paksua mallaslimppua, pähkinää, ruisleipää. Brittifiilistä enemmän, mitä aiemmissa. Honkavuorelle ihan vaan vinkiksi: Perusmallas+sokeri, muuta ei dipa:ssa tarvita uutelähteinä. Lisäkonsultaatio yhteystiedoissa. Oluena ja vaikka brittistrongina, tjs. Ei hassumpi, ehkä turhan makea vaan omaan suuhuni.

Mallaskosken True DIPA  4,97€/0,33l

Oranssinpunaista. No niin.. Tää tuoksuu Tupla-IPA:lta. Ihan sillai klassisesti.

Karkkia, muttei ammu yli. Pihkaa, havuja ja greippiä. Vissiin single hop Centennial osastoa. Pelottavan helppoa juoda 9% tuotteeksi. Old School, mutta hyvällä tavalla.

Beer Hunter's Hermansson Barley Wine 15,15€/0,75l

Hunulta kaunis suuri pullo, siitä +1.

Syvän punaruskeaa tavaraa. Vahvat kinuskit ja toffeet päälle kera keveän paahteisuuden.

Kuivahedelmäkakkua ja viinikumia taustailemassa. Hennosti appelsiinia. Muhkea ja lämmittävä tuotos omaa selkeää kypsytyspotentiaalia. Saisiko tämän viskitynnyriin? 

 

Teerenpeli Hullujussi   4,34€/0,33l

Mustaa. Selkeät paahteisen kahviset maltaisuudet pinnalla. Kuivaa, tummaa suklaata ja keveää makeutta seassa. Yllättävän helppoa juoda ja tutusti taattua Teeren tasapainoa. Ei kikkoja, vaan simppeliä perustekemistä.

Tuju Export Stout Nro:2  5,04€/0,33l

Edellistä selvästi makeampi ja vähemmän paahteisempi. Kuivaa hedelmää, luumua ja kaakaota. Lakua ja karkkia. Brittivibat ovat vahvasti läsnä tässäkin, mutta hyvällä tavalla. Oivaa tekemistä.

Malmgård Imperial Oatmeal Stout  6,58€/0,5l

Täytyy myöntää, että lataan tähän jo odotuksia..

Mustaa.. Paahdetta ja suklaata. Alla hedelmää ja vienoa mustikkaisuutta. Kahvista pehmeyttä ilman tuhkaisuutta. Kokemuksena yllättävän, vai liian, helposti lähestyttävä. Balanssi ja juotavuus todella hyvällä levelillä, mutta nyansseiltaan ei yllä millään tyylin huipulle. Hyvää silti.

Orava Brewing Orwellian Nightmare Imperial Stout  7,05€/0,33l

Ilmeisesti Cool Headilla tehty IS tämä?

Paksu, musta ja paahteinen. Ei kuitenkaan ns. tarpeeksi, eli sellainen ihana moottoriöljyinen tahmeus ja suuta supistava paahde ei ole tämän oluen Zen, Jing tai Jang. Enemmänkin siirappia ja kahvisuutta, joskaan ei niin paahteinen mitä Malmgård. Hyvä olut, muttei minusta hintansa väärti mitenkään. 

 

Yhteenvetoa:

Kattaus on tänä vuonna tyylillisesti miellyttävän laaja, joskaan mitään väistämätöntä hittiä näistä oluista tuskin löytyy. Parhaat paperit ehdottomasti Suokille ja Malmgårdille, joskin livauttaisin salaa vähän Lammia, että Bryggeriä tähän joukkoon jokerikortteina. Molemmilla on viehättävää potentiaalia ruuan kanssa.

Oikeastaan kaikki pitkän linjan panimot pärjäsivät jälleen mainiosti ja uusiltakaan ei mitään aivan todellista hutia. Muutama vaatisi vain reseptiikka/prosessipuolelle lisää duunia.  

Kokonaisuudessaan nihilistisesti sanoen "Ihan kiva, muttei tarpeeksi kiva hinta/laatusuhteeltaan". Iloisemmalla ilmeellä voidaan todeta valikoimassa olevan likipitäen jokaiselle jotakin.

Mitä sinun ostoskoriisi näistä päättyy?