Pari kylmää ja purkkipuhelimella Puolaan

Ihan tavallinen keskiviikko. Sellainen jota opiskelijapiireissä kutsutaan pikkulauantaiksi. No ainakin minun nuoruudessani kutsuttiin. Sellainen viikonpäivä, kun kalja maistuu nannalta euron hanasta ja mimmit ovat kuumia micmacin farmareissa ja napapaidoissaan. Tanssilattia on pelkkää hikeä, ”Pelimiestä”ja väpättäviä amisviiksiä täynnä.

Tänään kuitenkin korkkasin kotona pullon kotiolutta ja viritän modernin purkkipuhelimen tulille.

Vaikka ajatus on lähellä ”Call-911” maailmaa kilautan kaverille ilman Lassea, Villeä tai Jaajoa.

Suoraan Puolaan. Keskitysleirien keskelle, Katowicen kaupunkiin. Luurin päässä vastaa tuttu ääni, ja pian kuvakin eksyy pikselimössöisenä näytölleni. Skype on kutistanut maailmaa ja luo pian kevyistä kalsarikänneistä entistä omalaatuisemmat. Kauas on tultu takavuosien mesekeskusteluista ja köyhien huvipuistoduunarien iltamista, joissa bisset katosivat korista porukalla, vaikka kukaan ei ollutkaan livenä paikalla. Sillä liksalla ei aina kuppiloissa istuttu.

Morjestan vanhaa ystävääni ja huomaan ilokseni, että mikään ei katoa aseveljien välillä. Siinä missä toiset ystävystyvät kurkkusalaateissa, toiset rämpivät hikisinä Enterprisella ilman kapteeni Kirkkiä. Still Jim will Beam us up. Mietimme kaikkia niitä päiviä, öitä, hulluja retkiä, jurrisia päähänpistoja, naisia ja sinkkuvuosia.

IS maistuu lasissa hyvältä, ei kypsältä, mutta varttuneemmalta. Se sopii tunnelmaan. Joskus mietin mihin kaikki hullutukset katoavat ihmisen vanhentuessa. Itse en kuitenkaan tiedä mitään parempaa, kuin hypätä spontaanisti mitä oudompiin käänteisiin, fiiliksellä, hymyillen.

Tiedättehän. Niitä iltoja, jolloin kaverisi kysyy: ”Mitäs tänään?” ja sinä vastaat: ”Sitä samaa, mitä joka ilta, let's try to take over the world”.
Milloin olimme juosseet ja missanneet yön viimeisen junan, milloin pilanneet toisen tipattoman isolla pullolla Meantimen London Portteria kahdella lasilla. Joskus nauttineet jallukaakaot saunasta saapuneiden naapurien neitojen kanssa. Muuttaneet, eronneet, karanneet. Joskus kuljettiin kanarialla dyynien yli parin Mahoun voimalla. Joskus on nukuttu lehtikasassa, joskus yritetty neljältä aamuyöstä lähiökuppilaan sisään. Joskus jopa onnistuttu siinä. Vieläkään emme tajua biljardin hienouksia, emme sitä miksi eräässä ravintolassa tarvitsee maksaa narikka, vaikkei ole takkiakaan, sitä miksi yhdessä toisessa ilta saa aina randomin käännekohdan, mutta varsinkaan aina emme ymmärrä toisiamme.

Pitiks tää ukko nykiä oikeesti ylös?

Silti jollain todella Tom of Finland, eli miehisellä, tavalla tiedämme, että Top Gun ja siipimies on aina paikalla, kun sitä tarvitsee.

”Aika korkata seuraava olut Koposen kanssa” horisee Pulkkinen jossakin. Emelisse White Label BA Moonshine Barley Wine. Tarjoilee tenua, kiljua, ja ponua. Pervolla tavalla hyvää.
Yhteys Polskaan paukkuu ja pätkii. Epäilen ranskalaisen kämppiksen katselevan hd-tason jynkkyä 3d:nä samalla. Vaihtoehtoisesti Puolan hallitus, eli Kurwa, tunnetaan journalistien suurena ystävänä. Kenties tässä jaetaan liikaa tietoa? Naapurissa 6% parin Zlotyn Zywieck uppoaa kuulemma savolaisella nautinnolla kaikkien journalismin sääntöjen mukaisesti, siis omakohtaisesti tiedostaen välittämättä muista. Itse taas kittaan keskittyen kaikkeen muuhun, paitsi olennaiseen.

Muistelen kateellisena hintoja, noppapeli-iltoja Zubrowkan voimalla, linjauskännejä.. Niitä hetkiä, jolloin kaikki oli.. No niinkuin ennenkin.

Hellekypärä päässä, valmiina hyppäämään riippumatostani seuraavan vesipiipullisen ääreen.

Niihin hetkiin ikuisiin, jolloin saatoit yöllä kaljapäissäsi pysähtyä Lehtomäkeen johtavalle sillalle, siihen valtatie 6:n ylle. Pysähtyä hetkeksi ja vain tuijottaa valtatietä. Pieniä tulikärpäsiä, joilla jokaisella on jokin tarina. Samoin kuin lapsena mummolassa. Siinä rautatieaseman vieressä. Maagisia hetkiä yöllä, kun kaikki nukkuivat ja vain minä valvoin Tex Willerin kera odottaen mökille pääsyä. Kuunnellen, kuinka asemalta kaikuivat kuulutukset kutsuna, joita pakoon ei päässyt. Jokaisella junalla oli syynsä, suuntansa, päämääränsä.
Sellaisiin hetkiin, jolloin pystyi soittamaan samalta sillalta: "Tuu tänne kattoon tätä, mieletön fiilis".

"Pitäskö lähtee ajaan Jäämerelle uimaan ja kaljalle?", "Miks?", "No miksei?". Ja se riitti.
Keskustelut kumpuilevat menneestä tähän hetkeen ja tulevaan. Populaarikulttuurista politiikkaan ja yksityiselämään. Naurua ja kyyneliä. Olut loppuu, kuten ponukin aina. Salakavalasti ja hitaasti päähän iskien. Seitinohut ranskalainen valuu eteenpäin. Nautin lasin vettä ja tasoittelen viskitipalla. Soundi pamauttaa kuitenkin takaisin fiilikseen. Tiedostan illasta tulevan pitkän, tunnepitoisen ja silti hyväntahtoisen, josta koitan tässä jakaa pienen kyynelhelmen ja kohtalon murusen.
Kai tässä vain ihminen havainnollistaa itselleen, kuinka helppoa on vajota eiliseen. Kuinka lopulta muistot ja kokemukset ovat kaikki kaikessa. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa jokapäiväinen oluemme ja elää elämäämme joka päivä, joka hetki, jotta tulevaisuudessakin meillä olisi muistomme. Pätkä elettyä elämää, muutama lantti sitä koettua mammonaa, mielinmäärin kaljaa ja vähän hauskaa tupakkaa. Silti muistaen muutaman totuuden.
Nimittäin kesä tulee aina uudestaan. Silloinkin elämä on ihanaa aina kun sen väärin oivaltaa ja että parhaimmillaan.. Kun oikein kurottaa, voi omia varpaitasi koskettaa laiturin reunalta toiset, sellaiset jotka saavat sielusi hymyilemään sillä toisellakin tavalla, joka on ystävyyssuhteiden ulkopuolella. 
Viskikin loppuu lasista. Havahdun siihen hetkeen, jossa elämä vain on. Vaikka toisaalta haluaisin olla kevyesti jurrissa nauttimassa elämästäni ystävieni kanssa tiedän, että hetki on sinun. Kuljen peittosi alle ja kerron, että tää vartalo sun on, aivan päästä päähän. Tähän paikalleni kuitenkin jään, koska valitsen niin, koska ansaitset niin.

Gentlemen with GT

Olutarvioissa: Hair Of The Dog Adam

”Red hot mama
Down light charmer
Time's come to pay your dues

Now you're messin' with a
Son of a bitch”

1993.

Muistatteko? Mtv3 ja kolmoskanava yhdistyivät, Jurassic Park tuli leffateattereihin, 112 jyräsi 000:n, Onnenpyörä alkoi, minä aloitin koulutieni ja Hair Of The Dog:n panimo perustettiin Portlandissa.

Olutpiireissä koirankarvapanimoa voidaan pitää paitsi tavallaan pioneerina, mutta sillä on myös tietynlainen asema erittäin hypetettynä panimona. "Dogin" tuotteet ovat yksinkertaisesti keränneet vuosien ajan harrastajien varauksetonta ihailua.

Tämä voidaan lukea myös niin, ettei panimolta ole koskaan tullut ulos yhtään huonoa olutta. Nimittäin selaamalla kuningas RateBeer:n tilastoja voidaan vain hämmästellä kauniita lukuja ja ilmeisen upeita tuotteita.
Panimon tuotteista kuitenkin muutama on ns. ylitse muiden. Yksi yksilö tästä parhauden edustajistosta on tänään täällä. 

Hän on Adam. 

Panimon vanhimpia (vai vanhin) tuotteita. Tyyliltään "Perinteinen Ale". Tässä oluttyylissä hän on RB:n perusteella ns. "Maailman paras". Se on paljon se.

Adam on ilmeisesti yritys luoda uudestaan kuollut oluttyyli, mikä on ehkä tarkoituksenmukaisempaa, kuin tehdä "Sahtia, joka ei ole sahtia". Näin.. Näen jo ainakin Raumalla yhden sedän nyökyttelevän hyväksyvästi päätään kodassaan. Asiaan. Adambier oli ilmeisesti Altbierin esi-isä. Tumma, vahva, vuosia kypsytetty ja hapan olut. Vaikka jumaloinkin historiaa ja nippelitietoa, siitä on tylsä kirjoittaa. Kuin esseetä vääntäisi. Jätän tämän siis muille koirille. Barclay Perkinsin jutun aiheesta voi tsekata tästä.

Minä taas palan halusta korkata ja maistaa onko Adam hypen arvoista?

Adam valuu tihkuen lasiini. Syvän ruskeaa olutta, mutta vaahtoa ei halua syntyä.

Tuoksu tarjoilee kuivattuja hedelmiä, nahkaa ja tupakkaa. Makeaa, lähes siirappista maltaisuutta piisaa yhdessä vienon paahteisuuden kera. Sellasta kevyttä Kulta Katriinaa vaan, ei mitään herkullisia espressopaahteita tosiaan.

Maku lyö jo uutta vaihdetta tiskiin, vaikkei tässä aivan Steve McQueen ja Bullit leffan vaihteluihin ylletäkään. Reilu maltainen makeus laulaa elefanttimarssia ja kerää mukaan yhden uuden toverin.

Savuisuuden. Hentoa, vähän turpeisen oloista savua tosiaan. Paahteisuus leikkii Hamlettia. ”Ollakko, vai eikö olla kahvista, vai kaakaoista”. Tuoksun kuivatun hedelmäisyyden voima säilyy edelleen vahvana tässä yksilössä. Lämmetessään Adam antaa hieman suolaisuuttakin. Jälkiliuku puraisee hennosti ja suuhun jää pehmeää Julieta koon madurosikaria.

Suutuntuma on kenties yllättävin osa-alue. Adam on todella smoothia Eternian prinssinektaria. Paksua ja öljyistä. Yhtä aikaa juotavuus on pelottavan helppoa ja alkoholi piilottelee edelleen. Hänkään ei jaksa Hamlettia.

Hair Of The Dog neitsyys poistui, mutta kaiken hypen jälkeen oliko sen arvoista?
Ei. Älkää ymmärtäkö väärin. Adam on erinomainen olut, mutta ei ammu niin isolla tykillä, kuin niin monet muut tänä päivänä. Teknisesti tätä voisi pitää upeana sommitelmana erilaisia maltaita, käymistä ja makuja suoraan ajalta, jolloin nappiverkkarit vasta tekivät tuloaan.
Pisteet: 3 koirankarvaa, 2 He-Mania Skeletorin kera ja puolikas omena.

                                 Loppuun vielä bonussektorina vähän nostalgiaa

Kaupoista kadonneet juomat: Lahden Erikoinen

Mikäpä olisi kiintoisampi tapa aloittaa tämä vuosi blogissa, kuin muistelemalla menneitä. Niitä aikoja, kun itse tutustuin koko alkoholijuomakulttuuriin. Silloin mopoikäisenä ei kavereiden kanssa liiemmin tullut kuppiin syljettyä. Itse taisin taipaleen aloittaa Golden Capin omenasiiderillä ja edetä lonkeron kautta kaljan maailmaan.  Tämä ensimmäinen osio tulee käsittelemään tapausta, joka on minulle kaikkein läheisin.

lähde: www.ess.fi

Elettiin muistaakseni kesää 2004-2005? Kun kotiin oli ilmestynyt korillinen jotakin, jonka tunnistin lapsuudesta tutuksi. Hän oli entisen Mallasjuoman, sittemmin Hartwallin (Lahden) Erikoinen (Tai virallisesti kai Erikoisolut).

Erikoinen oli poistunut tuotannosta jo muinoin, mutta mastokaupungin 100-vuotiskemujen kunniaksi Hartwall elvytti vanhan kuolleista. Aikoinaan Mallasjuoma oli kuitenkin ollut kotimaan suurin panimo ja Erikoinen maan kenties myydyin olut(?). Lopulta Hartwall ja Sinebrychoff kirivät ohi 80-luvulla ja lopulta Hartwall osti Mallasjuoman kokonaan vuonna 1988. Hissukseen kaikki yrityksen vanhat tuotemerkit ajettiin alas aina Aurinko Jaffasta Siniseen asti.
Erikoinen näkyi Sinisen( se ritarikalja) ohella silloin kaikkialla. Tuopeissa, tuhkakupeissa, kelloissa, kylteissä, mainoksissa. U name it, they did it.

Erikoinen pysyi uusintakierroksellaan tuotannossa vuoteen 2006 asti ja katosi taas ajan unholaan. Siihen samaan paikkaan, mihin joutuivat baarien pienet tuhkakupit, oranssit muovituolit, jukeboksit, pajatsot. Kesoilin paahtuneen kahvin tuoksu yhdistettynä pokeriautomaatin tuplausmusiikkiin. Aurinko Jaffat, Hankkijan lippikset, Roope-setä säästölippaat ja koko Kaurismäkeläinen; juro, vinksahtanut ja ikuiseen kasvuun uskova maailma.

Silti sinä kesänä, sinä iltana, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa.

Lähde: www.antikvariaatti.net

 Jollain tasolla olen kaivannut ja pelännyt Erikoisen paluuta. Se ei kuitenkaan toisi sitä samaa tunnetta, eikä maistuisi samalta kuitenkaan. Silti se voisi tuoda takaisin hetken, jolloin maailma oli vähän iisimpi, limua sai lasipullossa ja baareissa kukaan ei selannut tinderiä. Mainoksissa olisi patukkaa kulman takana, valokuvat voisi kehittää Helioksella ja Lada olisi edelleen lujaa laatua ja avaruusajan teknologiaa. Positiivisempi ja vähän naiivimpi.

Pakolliset mainosvideot loppuun:

Ehkä julminta mitä tämän tekstin jälkeen voisi tapahtua tapahtui juuri. En olisi eilen tätä uskonut, mutta: http://www.ess.fi/uutiset/talous/art2335088