Tiskin Ääressä - Kymijoki Beer Festival

”No niin, ny tuoksuu taas paikat peretikalta. Juna lähtee kohta, nähdää maan.. eiku tiistain”.

Elokuu oli jälleen hiipinyt vaivihkaa luoksemme. Pimenevät illat, kauden viimeiset festarit.

Jälleen tie vei kohti Kouvolan Koriaa ja kesän parasta tapahtumaa. Kymijoki Beer Festivalia.

”Harmaasta kaupungista, kaukaisimmalle rannalle” Teharit soivat taustalla, kun käyn aamusta noutamassa entisestä lähikaupastani limeä. K-Market Vahtero. Oi muistoja. Täältä, tai siis Rossihallista, tai Laaksosen lähikaupasta minä kävin viiden vanhana ostamassa päärynämehujäätä, jonka aromin bongaan aina toisinaan joissakin Cascade-humaloiduissa tuotteissa sopivassa iässä.

Kämpän avaimet taskuun ja suunta kohti kuhisevaa festarialuetta. Jotenkin kasausvaiheessa on tiettyä fiilistä. Tovi aikaa moikata tuttuja tiskin takaa ja tutustua uusiin tuttavuuksiin. Vaihtaa kuulumisia, heittää herjaa ja joskus, joskus puhua (thanks to all gods) muustakin kuin oluesta.'

Meidän tiskimme on oikea insinöörityön taidon näyte. Hän on suuri arkku, johon kaikki festariroju mahtuu, jos osaa pelata palapelin oikein. Se on mystinen ja joskus pohjaton, kuin Eka Vekaran housut. Tästä syystä Ruosniemi on usein.. no nopein pystyttää ja purkaa. Ei hikoilla turhaan.

Tällä kertaa arpa oli osunut Takatakatakatalv.. Talon ja Tompurin viereen. Maailman mukavimman ja iloisimman Juha-Matin viereen. Tosin kaveriani lainaten ”Juha hymyilee jopa” :D
Jälleen kerran myös toinen perustaja Juha ja Keiky-Kimmo oli mukana.

Kuulema minäkin päivystin tiskin takana hetken lauantai-aamusta. Voi olla, että takatalon kortinlukijassa oli hetken häiriötä ja voi olla, että annokset olivat suuria. Voi myös olla, ettei festari ollut vielä auki ja Saimaan edustajan "pieni näyte" oli "hieman suurempi". Mitäs pienistä. Kyllä minä hoidan.

Tälle vuodelle muutoksiakin oli. Seamchipin rannekkeet olivat kadonneet ja pelkkä kortti kävisi. Minä pidän, koska kassakoneeseen asioiden erikseen lyöminen ja kolikoiden käsittely on hidasta.

Panimoita oli paikalla paljon. Enemmän, kuin Lahen SOPP:ssa. Melkoista. Ei siinä. Tiski auki, kaiuttimeen valmiiksi luotu ”Pelkkää Kouvolaa” sisältävä soittolista tykittämään soittoa, mistä erityisesti vanha ystäväni ja festari-isäntä Timppa tykkäsi. Erityisesti kun laitoin ohikulkiessa sopivasti soimaan hänen entisen bändinsä kipaleita, joissa viedään kovasti ”seitsemänteen taivaaseen”. Alku on aina hiljaista, joten vuorottelimme Ukulele-Antin kanssa. Käväisin Papulaarin tiskillä katsomassa miten luomani Betony x Papulaari x Ruosniemi Imperial Stout kylmäuutetulla Kouvolakahvilla toimii. (Ja hakemassa kahvia, paljon kahvia). Lettukahvila oli ruokapaikoista sopivasti vieressä, joten letut ja kahvit käsissä tiskille päivystämään. Kiitos lettutytöt.

Ei siinä. Jengiä tuli ja meni. Meidän kesäapulainen limelohkolla osoittautui aika vetäväksi.

”Tää o vähä ku Solia, mut v..sti parempaa”. Perjantai oli lopulta aika rauhallinen ja ehdin sopivasti moikkailla tuttuja ja turista. Kotifestarien paras ja no.. huonoin puoli on lukemattomissa tutuissa.

Kiva nähdä, mutta etenkin loppuillasta kun on kiire ja no.. Kaikki eivät aina hiffaa sitä, se käy vähän raskaaksi.

Nappasin panimolle myös uuden fanin kaverista, joka kulki ohitse paikallisen pikkubändin paita päällä. Vinkkasin tiskille kuuntelemaan soundia joka sattui juuri olemaan.. Koljosen tiekiista. Täyttä mukia ja kaveri jäi heittämään juttua. Tuli vielä lauantainakin päivällä kuuntelemaan ns. hyvää lokaalia soundia ja nauttimaan muutaman virvoittavan.

Lauantai lähti vähän paremmin liikenteeseen kuin edeltävän vuonna. Oli aika pitkä viikko takana, joten jatkoilemaan ei tullut lähdettyä. Kuitenkin sen verran väsyneesti, että Betonyn Juhiksen taikoma virvoike aloitti aamun C:llä. Taskulämmin tujaus Carilloa (kyllä, ihanaa) sai hymyn huulille heti aamusta.

Ehdimme käväistä ennen Korialle matkustamista Allun torikahvilassa, joka muuten on kesällä auki 24/7. Sieltä on usein nautittu yöruoka ja aamiainen samalla. Nappasimme myös tuoreen lehden, sillä Kouvolan Sanomat olivat halunneet tehdä allekirjoittaneesta jutun ja pakkohan se oli lukea, että morjestaa Old Tomin Anttoa, joka oli myös eksynyt aamukahville.

Lauantai oli jälleen pääpäivä.

Rutosti tuttuja, terve vaan. Samaa kiertelyä, kahvit ja letut. Burgeria ja Frisco Discoa. Limen leikkaamista ja lohkomista. Loppuillasta pelkkää isojen tuoppien kaatamista.

KBF on siitä ihana tapahtuma, että olut ei ole pääosassa. Kouvolalaiset ovat tajunneet missä tässä hommassa on kyse. Haetaan iso tuopillinen ja mennään juttelemaan ystävien kanssa. Kyläjuhla oluella, iso ulkoilma pubi. Ei läppäreitä, ei senttilitra-annoksia. Moikataan tuttuja, juodaan viskit päälle. Erästä myyjää lainatakseni: ”Nää juo viinaa ihan eritaval, kuin muualla”.

 

”Tää o iha erilain, ei oo asvalttikenttää ja aitaa”, tai ”Miten nää o näi iloisia”. Kyllä, juuri näistä syistä minä pidän tästä. Miljöö, ihmiset, iloiset ihmiset, eivät liian naamat, eivät tappele, nauttivat ja heittävät juttua. Kai se on se Savo-Karjalaisen kulttuurin sulamispiste, jossa on annoksia sarkastisesta ja ei niin vakavasti ottavasta jengistä. Lopulta illan viimeiset hitaat tuopit, hanat pesuun ja pääsin kerrankin jeesaamaan Bryggeri Helsingin tiskin pakkaamisessa, eli Majasen Ollia lainaten ”Tetriksessä”. Lopulta hörpättyämme viimeiset stobet oli aika poistua ja jäädä odottamaan taas tulevaa kesää ja sitä yhtä viikonloppua. Kouvola on kiva, outo ja omalaatuinen. Parhaimmillaan tällainen ja paskimmillaan räntäsateisen harmaa jono yökerhosta nakkikioskille. Valoja yössä, nousuja, laskuja, kadotettuja ystäviä ja nukkumista lehtikasassa.

Sanovat ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Siksi mikään ei voita palauttavaa saunaa, yhtä kylmää radleria ja omaa sänkyä kotoisessa Porissa. Kiitos KBF-väki, Betony, Papulaari, talkoolaiset, panimot ja ruokatiskit. Erityisesti asiakkaat. Oli mukavaa, taas.

Tiskin Takaa: Kymijoki Beer Festival 2018

Kymijoki Beer Festival sodittiin, tarjoiltiin ja juotiin tyhjäksi jälleen mennä viikonloppuna.

Takin ollessa melkoisen tyhjä festareiden jäljiltä ja työviikon seuratessa heti perässä ehdin vasta nyt jäsennellä hajatuksiani.

Tällä kertaa en ollut asiakkaana, vaan meidän tiskin takana, joten sillai vinkkeli oli erilainen. Vähän.

Lähtöasetelma ja korttien jako tähän viikonloppuun käytiin jo aiemmin. Jälleen Porin Winstonin takapihalla oli jotku kaljakinkerit, mutta mie matkustin mieluummin latotansseihin ihmettelemään sitä miten tää festari on ihan omanlaisensa?

Porin takia meidän miehistömme joutui jakautumaan minun ja Tj ”Isomugin” (terkkui vaa) suunnatessa Korialle. Jo tiskiä pystyttäessä fiilis oli kuin maalaismarkkinoilla. Nurmikenttää ja hiekkaa. Kaukana olivat Stadin mukulakivet ja hiostavat asvaltit. Idylliä rikkoi vain tiskimme helkkarin upea taustaraita täynnä pelkkää kotipaikkakunnan soundia alkaen Viikatteesta, päättyen jonnekin Lasten Hautausmaan ja Tuure Kilpeläisen rytmeihin. Oikeastaan perjantai meni suhteellisen rauhallisesti tiliä tehdessä ja ihmisten kanssa mukavia haastellessa. 

Skills approved

Hei, täyttäisiks sie min mukin?

Naapuritiskin valikoima ilahdutti <3

Porttien suljettua hörpättiin porukalla muiden duunarien kera muutamat janojuomat ja tajuttiin, että mehän ollaa kaikki samas majapaikas, joten jatkettiin sitten panimoväen baarikierroksella Kouvolan yöelämässä varoen visusti kulkematta yhteenkään vähäänkään hipsteriin kuppilaan, ts. Betonyyn, Tomppaan, tai muuhun ”craftikippolaan” ihan vaan, koska matkaopas, minä, päätin näin.

Loppuyöst ei sen enempää, se olisi ansainnut oman sekavan kuunnelmansa?

Onneks o peruskauraa baaris, vai?

Lauantai valkeni seesteisenä, väsyneenä neljän tunnin yöunien ja hotelliaamiaspöydän pekoniannoksen jälkeisissä hiilari- ja rasvanousuissa vaelsimme jälleen rikospaikalle.

Oikeastaan lauantai oli alkuun hyvin hiljainen, mutta perinteisesti kellon osoittaessa viittä alkoi jonoakin kasautumaan ja kuudelta, kun kassakone lauloi ihanasti ja tuoppia tuli valutettua urakalla sanoivat maksulaitteet itsensä irti. 

"Saisko Siltsun erikoisen? Ai piripintaan vai? Joo"

Kun tästä aikanaan selvittiin voin vain nätisti todeta ihmisten olleen tähän nähden kärsivällisiä, eiku ei, jotai aivan muuta? No ainaki kaikki halusivat nopeasti isoa tuoppia jonojen kierrellessä, kuin yhes Tallinnalaisessa festarissa, yhen ruots..belg..no sen O:lla alkavan pan.. brändin tiskille.

Siinä ei sitten mennytkään kauaa, kuin meiltä otti ja loppui oluet kesken. Pian tämä sama ilmiö siirtyi tiskiltä toiselle ja lopulta, kun tuhka laskeutui, kuu valaisi taistelukenttää ja korpit nokkivat ruumii.. Oli aika laskea tappioita, taisteluväsymys, koettelemukset näkyivät kaikkien ilmeistä. Ei tarvinnut kysellä miten meni, sillä pian olimme kulkematta lähtöruudun kautta, samalla terassilla etsimässä lääkintämiestä, tai ainakin hyvin heikkoa palvelua?

Voipuneita, kaikkensa antaneita, aika velikultia ja pari siskoakin. 

Vihreet binest, kyl vaa

Mitä tähän voisi oikein todeta? Tai sanoa, jota en olisi aikaisempina vuosina todennut?

Kouvola yllättää, positiivisesti. Se idylli, se maisema, se tunnelma.

Se ihmispaljous, tutut, tuntemattomat ja tulevat tutut. Se mielettömän typerryttävä yhteishenki, joka notkuu ajoittain rajoilla, joissa ei tiedä lähteekö lapasesta, vai pysyykö pulkka vielä perässä, on yksinkertaisesti riemastuttavaa.

Isot kiitokset erityisesti taisteluparilleni ja suurpiällysmiehelle, joka osoittautui yllättävän notkeaksi kaupparatsuksi tilanteen tullen.

Kiitokset panimojengille kuittailuista, yhteishengestä ja seurasta.

Kiitokset järjestäjätaholle, ruokakauppiaille ja talkoolaisille, huikeet duunii vaikkei aina meniskään niinku Vahteronmäes (Kvlan Beverly Hills).

Kiitokset kaikille vierailijoille, erityisesti teille jotka tyhjensitte meidän kegit innolla ja antaumuksella.

Kättä pystyy, millä muul festaril on tällain maisema?

Ai pitiks niist oluista mainita jotai? Emmää vaa tierä, mut ei ne paskempii olleet ja hyvin maistui.
Sedät kaakost sanovat jotain aina panemisest, mut mie sanon ennemmin, et aina on juotu.

Kymijoki Beer Festival: Juomasuositukset

 

Kymijoki Beer Festival tulee taas viikonloppuna.

Juomalistojen ollessa viimeinkin julki ajattelin heittää tärpit kolmelle maistelijalle.

He ovat: Pertsa Peruskuluttaja , jonka mielijuomaa on ”marketin halvin ja joskus kossuvissyllä, tai kolalla”.

Maire Maistelija, joka kokeilee sattumanvaraisesti juomia sen mukaan, miten kiva etiketti niillä kulloinkin on ja jos ei ole, niin Sol kelpaa aina.

Ja Oili Olutentusiasti, jolle kelpaa vain viidessä tynnyrissä marinoitu vaahtokarkeilla ja pistaasiesanssilla kylvetetty.. No mikä vaan yli 10%, mutta tykkää salaa alle 4% lagereista.

Kasasin siis kolmelle, ei niin kovin stereotyypiselle, juojalle kolme olutta maistettavaksi:

Pertsa:

Ruosniemen Kaiku No10:

Kymmenes Kaiku on tällä kertaa, yleisön pyynnöstä, hyvin helppo, mutta luonteikkaan puhdaslinjainen lager. Vai Keller, vai Dortmunder, vai Helles? Who cares, se on nii iisiä, että täyttä tuoppia ja ääntä kohden. Kyllä maistuu.

Takatalo & Tompuri Kaski Helles:

Enää ei tarvi arvata tyyliä. Virolahdelta hyvin helppoa kaato-olutta, kuten maestro itse asiaa kuvaili.

Kuulema aina on pantu, mutta tämänkin kohdalla voisi todeta vain, että aina on juotu.

Hoppa Mk1 Pale Lager:

Kuusaalta vaaleeta laakeria. Tuuppa siis sinne, eiku tiskille. Uusi panimo on aina villi kortti, mutta osuisko vaalea lager Pertsalle? Tähdet kertovat.

Maire:

Malmgård Arctic Circle Ale:

Vahva, tukeva, illan viimeiset hitaat? Katajaa ja ruista, tarviiks muuta?

Donut Island Andrea:

Hapanta, kirpeää, raikasta, kirsikkaa. Sopii kesäkeleille ja herättää ainakin keskustelua. Sourit on in, hip ja cool, juo vaikket pitäisikään.

Maku Brewing Jotain Hefeweizenia:

Onko kivempaa kesäisempää olutta, kuin iso tuopillinen weisseä? Ei miustakaan. Täydellistä terdekamaa, eli täydellistä festarikamaa.

Oili:

Ruosniemen Betony IPA:

Jotai tommost sameet ipaa tippus, iha hitost uppos humalaa sekaan. Emmää tierä kuka semmottist haluu juora, mut ei tota kauheest muualt saa. Eli destination beer, eli RB 100/100, koska ny on vaikea tikki, Korialt asti.

Vakka-Suomen Prykmestar SavuKataja:

Suosituksissa vuodesta toiseen, mutta ohan se vuodesta toiseen yksi maan kovimmista oluista. Nimensä mukaisesti savua ja katajaa ihan kunnolla, ei tarvi miettiä ”oliks täs ny oikeest savumallasta vai ei?”. Lusikalla ei anneta, vaan lapiolla.

Bryggeri Hki Sofia:

Sofiankadun ihana musta jättiläinen viekoittelee luokseen usein kahvisen suklaisilla aromeillaan. Paahdetta kesäyöhön, Yes Sir I can Boogie, after a few of these.

---------------------------

Että tällaisilla eväillä. Koko juomalista ja kattaushan löytyy täältä

Nähään festareil tiskin takaa.

Tiskin takaa: SOPP-Helsinki

Siitä oli kulunut jo neljä vuotta, neljä kesää. Siitä kun viimeksi tallustin hikisellä rautatientorilla kauden päätapahtumassa SOPP-Helsingissä.

Tälläkin kerralla oli kuumaa ja kuivaa, kuin Ruisrockissa ikään. Ruotsinlaivojen sijaan saisin ihmetellä lähes samaa kokoluokkaa olevia ihm.. eiku jonoa vesipisteelle. Toisin kuin aiemmin minun oli määrä olla töissä. Siis duunissa katsomassa muiden dokausta. Ei, ei, ei. En tiedä mitään vastenmielisempää, kuin tietyllä asenteella varustetut keski-ikäiset nousuhumalan viimeisessä vaiheessa, samalla kun itse pitäisi olla vuoden aasiakaspalvelija ja tarjota vielä lisää juomista.
 ”Jesus, miten tää jengi jaksaa vuodesta toiseen?”

Kävelin meidän tiskillemme nousevassa kofeiinipärinässä nautittuani tuplaespresson vauhdissa jostakin Kampin keskuksen lukuisista tukkoisista kahviloista.

Nopean esittelyn ja statusscheckin jälkeen oli aika ottaa hanaa sarvista ja kaataa ensimmäistä kertaa jollekin kaljaa maksusta. Outo fiilis.
Jossain vaiheessa havaitsin, etten oikeastaan mieti koko asiaa, vaan toimin. Olen aina sanonut vahvuudekseni vuosien kokemuksen mitä moninaisemmista palvelukyldyyrin työtehtävistä, joten varsin nopeasti pääsin itseni kanssa taas sinuiksi uudessa tilanteessa, mutta silti vanhaa suolaa janoten. 

Se tuntui oudolta, silti tutulta. Ei leipälajilta, mutta sellaiselta mitä säbän pelaaja tuntee laittaessaan hokkareita jalkaan. Perusteet ovat tuttuja, mutta silti erilaisia.

Oikeastaan lopulta fiilis kääntyi epäuskoisesta ja uteliaasta siihen, että snadisti oli kiva turista mukavien ihmisten kanssa oluesta. Ainaha se on, mutta asetelma on erilainen riippuen miten päin tiskiä nojaillaan.

Lopulta olikin jo aika päättää oma vuoro ja siirtyä tiskin toiselle puolelle omaan elementtiini. Uida kuin norppa katiskassa. Ahtaasti, mutta sulavasti kiersin tiskejä, moikkasin tuttuja ja nautin virvokkeista. Itseasiassa siinä määrin, etten tenhyt yhdestäkään minkäänlaisia maistiinpanoja. Ei vaan jaksa enää.

Iha hyvii bissei oli, pari yllätyspulloa, lonkkua, tislettä, siideriä.. Olen kaikkijuomainen, oo siekii.

Isoin hatunnosto kaikille joilla oli jotakin muotityyleistä poikkeavia. Se on vaan riemastuttavaa juoda vaikkapa Dry Stouttia kesäyössä.

Loppuyöstä henkilökunnan jatkaessa pikkutunneille vaapuin hotellille nukkumaan herätäkseni muutaman tunnin päästä siihen, että olin sotkeutunut puhelinlaturiin, luurin pyöriessä jossakin lakanoissa ja huoneen valojen palaessa. Hyviä reissuja, aamuyöllä suihkuun.

HBF 2018-Pelkkää kuvaa

Olarin tiski oli tyylikäs ja maistuva.

Niitä inhoja vaikuttajia tukkimassa ja turisemassa

Mustan Virran haarniska on vaan niin siisti

Oispa kaljaa, siis Kaffirlimen lehteä ja palea alea

Pano-raama

Tuju oli raikas tuulahdus

Festareiden paras tuote: Big Tex bbq

Ägräs ja tasoittavat limuviinat

Kotimatkalla kohtasin kuutin

Tasoittavat Nokialaiset kotona

Mitä tapahtui Ant Festillä? Me kävimme paikalla, katso huikea lopputulos

”Meil oli ideana pitää TirraTorvessa olutfestarit joskus talvel”

”Wooot, onks tossa mitään järkee? Tai hitto, ehkä just siks houkuttava idis”

About näillä sanoilla kuulin Ant Festistä ensimmäisen kerran. Oli kesäinen iltapäivä ja seurue oli kokoontunut nauttimaan eväitä Fellmanninpuistoon. Tiedättehän sen komean joutsenpatsaan viereen. Tai eväitä ja eväitä.. Epäilimme tarjolla olleen Lahen laadukkain olutvalikoima, sillä tekijämiehet aina jo kuopattua Pajaa myöten olivat paikalla.

En kerro paljonko sitä vettä virtasi, mutta jokunen diureettinen valutettu ja rakkaudella nautittu litra myöhemmin olin kirkkaana ja hävyttömän autiona päivänä juoksemassa hikihatussa kohti Loviisankadun hyvinvointilaitosta: Tirraa.

Sisään astuttuani havaitsin mihin kaikki intiaanit olivat kadonneet. Saluunassa tupa oli täynnä iloista puheensorinaa ja tiskin takanakin riitti hymyä, tai no tiedättehän kyllä. Se yksi setä jopa yritti.

Oikeastaan meinasin kirjoittaa tähän juttuun vain, että paikalta sai bisseä ja otsikoida se kutakuinkin: ”Mitä tapahtui Ant Festillä? Me kävimme paikalla, katso huikea lopputulos”.

Sehän riittää. Eikös olutfestarien pääanti kuitenkin ole tota toi juominen ja journalismin pelkkä otsikoiden luominen?

 Eli yhtälön ratkaisu osoittautui odotettua suuremmaksi.

Oikeastaan koko tapahtumassa ei ollut pitkässä juoksussa mitään järkeä. Tuoda nyt Tirraan/Torveen, tuohon ikiaikaiseen rokkipyhättöön ja kansanravintolaan huikea, mutta pieni kattaus. Minifestari, eikä mikään taptakeover.
Pyydetään pienpaahtimo Kahiwalta kahvia ja edelleen Lahti.. Ihan synti ja häpeä tukea Meiran ja Pauligin monopolia, kun sataman kupeessa paahdetaan huikean hyvää, tuoretta kahvia. Otetaan Cafe Caribialta vanhaa roots-reggaeta ja hyvää evästä. Lopulta laitetaan kaikki mahdottomat yhtälöt shakeriin kuivana ja ihmetellään miten molempina iltoina tupa on aivan täynnä. 

Ehkä hulluinta ja huikeinta kaikessa on Tirra. Siis Tirra. Ei sitä halua vieläkään ymmärtää olutravintolaksi. Jos asiaa verrattaisiin toisiin kaupunkeihin, epäilen että aiheuttaisi pientä wtf-ihmettelyä, mikäli Kotkan Kairoon, Kouvolan Pyöreään Torppaan, tai vaikkapa entiseen Kuopion Anturaan lyötäisiin vastaava valikoima.

Festareilla itsessään valikoima koostui pitkälti Pienen tuomista erinomaisista tuotteista, joista suurin osa oli B-kirjaimella alkavia: Brewski, Brew By Numbers, Brekkeriet. Lisäksi Kanavan panimo oli keittänyt Farmin kanssa kollaboraationa EPA/Bitter-osastolle osuvan Tulipyörä-festivaalioluen. Olin erittäin tyylistä hyvilläni, sillä sanalla sanoen se palauttaa vielä uskoa olutkentän leveyteen. Sillä hissukseen koko genre on ajautumassa siihen, missä oluet ovat tyyleiltään vain: apaipadipa, marja sour ja joku pils, tai sitten ei. Hämmästelen erityisesti sitä, mihin hiivavetoiset tuotteet ovat häviämässä? Ts. Belgit ovat kotimaassa tyystin katoamassa, brittityylit ja muut saksalaiset ovat kokonaan katveessa. Kenties se ansaitsisi oman artikkelinsa, sillai hallitsemattoman kärjistetysti?
No anyway, Kanavan vattusour oli helkkarin onnistunut tuote myös. Donut Island oli tuonut paitsi yatzynopat, mutta myös tutut Frisco Discot ja muut. Todettakoon, että Musta Munkki oli todella hyvässä kunnossa. Sahtiakin oli parilta tuottajalta, kuten jokaisessa itseään kunnioittavassa oluttapahtumassa pitäisikin.

Kääntöpuolelta voisi kämistä joistakin pikku yksityiskohdista, mutta kenties tilasta johtuen, tai siitä huolimatta Ant Fest oli kenties yksi parhaimmista ensimmäistä kertaa vedettävistä oluttapahtumista, joissa olen käynyt aiheuttamassa pahennusta ja nauttimassa muutaman kylmän siinä samalla.

Kuitenkin se tärkein on tunnelma.

Olen edelleen sitä mieltä, että Tirra on liian halli ja kolkko sellainen iloiseen päiväkaljoitteluun, mutta tilan täyttyessä Torvea myöten kelkka kääntyy ja vaakakuppi heilahtaa. Minunkin piti käydä vain parilla, mutta kaksitoista tuntia myöhemmin.. No olin jo liki kotimatkalla. Kai sitä ihminen voi silloin sanoa viihtyneensä? Toki tuttuja, uusia tuttuja ja yllättäviä kohtaamisia mahtui iltaan, eli kiitokset läsnäolijoille. Nautinnollisinta oluttapahtumat ovat silloin, kun lasissa oleva tuote ei vie päähuomiota, vaan hämyisessä nurkkapöydässä laaditut maailmanvalloitussuunnitelmat. Pilke vilkkuu silmäkulmassa, herja lentää, olut kiinnostaa, piippu palaa ja maailma.. maailma on meille kaikille hetken parempi paikka.

Omasta ja muiden paikallisten puolesta voidaan varmaankin kollektiivisesti todeta, että toivottavasti Ant Fest ottaa paikkansa myös tulevina vuosina aina hieman muuttuen ja pikkuvioista oppien.

Good Job mates.

"Kirjoita blogia
Jaa sitä pokkana
Vastaanota tuotteita
Kehu niitä blogissa
Laita väleihin kuvia
Yksityiskohdista"

Olutta ja Expoo-Olut Expo 2017

Olen vuosia ihmetellyt Olut Expon ajankohtaa vuoden ikävimpänä aikana. Aikana, jolloin harmaa taivas rakastelee harmaiden betonisten rakennusten kanssa kilpaa. Tuuli puhaltaa jäämereltä lunta tupaan jokaisen kulkijan sieluun asti. Ei kauheasti tee mieli juoda.
Ehkä juuri siksi Mikki Nymanin tiimiä voidaan pitää neroina. Expo soittelee suloista säveltä menneestä kesästä tuoden valonpilkahduksen pimeyteen. Kuin koko olutväen omat huomattavan seesteiset pikkujoulut.

Tänäkin vuonna askel vei jo aamupäivästä kohti loskaista Kaapelitehdasta matkakaljan siivittämänä. Ja kuten tavallista muitakin tuttuja mediapersoonia oli hiihtänyt paikalle. Kuka susia pakoon, kuka todellisuutta. Kaikki kokoontuneet, kuin tontut joulupuurolle kuulemaan herran sanaa.

Avainasiat tälle vuodelle, eli tophipjasiististicool-osio:

1. Korkeista maksuvälineenä eroon.
   Tämä oli mielestäni vuoden paras uudistus. Maksuranneke/kortti on toiminut jo muissakin tapahtumissa alkaen Korian latotansseista lähtien mallikkaasti. Vähemmän häsläämistä ja vähemmän tavaraa mukana. Silti hieman jäin kaipaamaan KBF:n systeemiä, jossa rahaa pystyi siirtämään itse suoraan kortille ja palautus tapahtui myös enempi vähempi automaagisesti. 
   
   
2. Ruokastudio. Siisti lava, taatusti hyvä tiimi tekemässä ja tarjoamassa yleisölle. Ainoa kysymysmerkki oli mielestäni siinä, että riittäisivätkö annoksia kaikille ja miten jakelu tapahtuisi? No en ehtinyt ottaa asiasta omakohtaisesti selvää, mutta todella hyvä ja kiintoisa uudistus.
   
   
3. Data festareiden ympäristöproggiksista silitti Ympäristötekniikan opiskelijan mieltä myötäkarvaan.
   
   
4. Pekka Puska vieraili tapahtumassa. Kenties herra oli menossa Fat Lizardin osastolle valvomaan Randallin käyttöä, kuten asiasta mitään tietämättä somessa leukailin. Kiinnostaisi kuulla mitä herra oli mieltä?
   
   
5. Suppeammin tiskejä ja parempi ”kotiolutmaailma”. Eli enemmän tilaa. Yleensä kannattaisin suurempaa määrää tiskejä, mutta koska Expossa niitä on muutenkin ns. reilusti, tuntui uudistus varsin perustellulta ja hyvältä. Tilaa riittikin, ei ruuhkaisuutta. 
   
   
   
   
   

"Juodessa olisin halunnut köllähtää divaanille fiilistelemään"

Meediotunnin päätteksi otin kopin Lahtikkoradion Samulista ja kiersimme tiskejä, ja joimme lientä.

Oikeastaan voisin päättää katsauksen tähän? Ai en?

Tiskejä analysoidessa pidin ihan helkkaristi siitä erilaisuudesta. Traditionaalisten baaritiskijäljitelmien lisäksi vaikkapa Brooklynin viehättävä Lounge, tai yleensä festareiden komein tiski-palkinnon pokaava Fiskarsin vihreä paku tekevät sellaista pientä kutitusta muuten varsin tylsässä Kaapelitehtaan miljöössä.

Tisleitä en tänä vuonna tyypannut, mutta näitäkin näytti olevan varsin sopivasti esillä #viskigate. Sen sijaan esimerkiksi Kuura Ciderin tiskillä oli mainiota real-cideriä suoraan caskista pumpattuna.

Oluista, siis maistamistani, ehdottoman hehkutuksen arvoisiksi nousivat ainakin Hiiden loistava ja tahmea Ikii-Urson B.A Oloroso-versio. Todellista hekumaa, jota juodessa olisin halunnut köllähtää divaanille fiilistelemään. Pyynikin Motti-Sahti oli todella onnistunutta ja edusti ilmeisesti liian vähäisen Sahtiannin kärkeä Fiskarsin tuotoksen kera. Itselleni tapahtuman odotetuin tuote oli niinkin erikoinen, kuin Fuller's:n London Priden suodattamaton versio. Todella smoothia kamaa. Kiinnosti koska oma Bitteri on juuri pullossa->

Sourpuolen parhaimmisto edusti ainakin Tankerin Pretty Hard. Ihqua punaista vattua. Eniten tietysti hipsterviiksiä heilutti kovaa vauhtia kohti kotimaan kärkeä nouseva Cool Head.
Erityisesti muutamilla NEIPA versioilla (Over the Galaxies ja Triple NEIPA) panimo kosiskeli jo juomaan. Ja mikäpä juodessa, kun molemmat olivat todella hyvässä tikissä. Silti ehkä eniten pidin heidän Heavy Sunshine Tonka Bean-Imperial Portteristaan. Tonka on kyllä jännästi lunastanut viime vuosina monia lupauksia olutrintamalla. Porttereista puheenollen.. Ruosniemen tiskillä oli yllätyspulloina harvinaista Betony 45100-Portteria.

Koska tämä raportti venyisi ja paukkuisi, jos käsittelisin jokaisen juodun tuotteen, kiintoisan keskustelun, tai hullun idean, niin aloitetaanpa loppuyhteenveto.

Olut-ja Viski Expo 2017 tarjoili jälleen juuri sopivasti uutta ja vanhaa. Vähän lainattua, muttei kauheasti sinistä. Koska tämä sääntö toimii morsiuspuvussakin ohjenuorana, niin miksei Expossakin? Eikä siinä. Expo on vakiinnuttanut hienosti paikkansa loppusyksyn viimeisenä tempauksena ennen koko ”skenen” vaipumista talviteloille. Nämä kesäkauden päättäjäiset olivat nytkin miellyttävää makujen ilotulitusta sosiaalisesti.
Poistuin itse jo varhain välttääkseni pahimman deliriumin. Mastokaupungissa oli kuitenkin alkamassa Saimaan keikka samana iltana.

 

 

Olutfestaribingo

Kesä tulee ja kaiken maapallon rokkifes..korjataanpas hiphop ja pop-festarit saapuvat. Rehellistä rockiahan ei festareilla ole vuosiin näkynyt, tai ainakaan kuulunut. Sitten on niitä festareita johon mennään ottamaan mukia, niitä kutsutaan olutfestareiksi. Nämä tapahtuvat lisääntyvät vuosi vuodelta eksponentiaalisesti, kuten pienet hedelmäkärpäsparvet elokuisina iltoina kukkamullassa.
Alkavan kesän ja festarikauden kunniaksi päätimmekin julkaista kivaa tekemistä. Ei se ei valitettavasti ole aikuistenvärityskirja, vaan jotain sosiaalisempaa.
Sellaista olutfestarien henkeen sopivaa. Eli tämä on kaikille teille 25-50v valkoisille craftbeerhipsterjackbellysexual miähille ja niille parille oudosti mukana pyörivälle "tytötkinpaneery" neidoille. (Saatamme hieman liioitella; mutta mietimme että kumpaan suuntaan ja missä kohtaa). Meinaan tämä on: Olutfestaribingo.

Etsitkö sinä tekemistä pöytäseurueellesi? Vai oletko yksinäinen susi ruutupaidassa höhöttämässä itseksesi? Tai aivan liian arka lähestymään muita vieraita? Kaipaatko muutakin puheenaihetta, kuin mitä humalaa juomassasi metsämansikalle maustetussa IPA:ssa on? Voi teitä kullannuppuja, nyt teillä on mahdollisuus pelastaa itsenne ja ystävänne pulasta ja ahdingosta.

Tuttuun tapaan ensimmäisenä oikean rivin pystyyn, vinoon tai vaakaan saannut ja BINGO:n huutanut voittaa. Toimitus suosittelee muiden tarjoavan tarkkakorvaiselle, nenäiselle ja haukankatseiselle tulevalle kerrostalokyylälle kierroksen, tai viimeistään koko lapun täyttäneelle.

Joku sanoo: Citra, Mosaic, tai Amarillo	Festariesitteestä puuttuu juomasi olut	Karhu-lippis	Kuulet valituksen vesitarjoilusta	Hipsteriviikset
Juot Sahtia	Sana: "Maitokaupparaja, berliininmuuri, tai 4,7%-raja"	Joku juo siideriä	Sukat sandaaleissa	Läppäri jossakin
Bongaat humalaisen	Mitä tahansa markkinajargonia: "Puhtaista kotimaisista raaka-aineista"	Juomassasi oluessa on jotakin vikaa, mutta suomalaisena et kehtaa palauttaa	Joku nuuhkii lasiaan	Taxia pihaan
Jollekin lasketaan väärä olut lasiin	Ruutupaita	Joku sanoo: RateBeer, Olutopas, tai Untappd	"Se yksi joka aina vaan näppäilee puhelinta"	Sataa vettä
Pave Maijanen	Kaljamaha	Bongaat muistiinpanovälineet	Lasissasi on: IPA, tai Sour	Haluamasi olut on loppunut

Tallinn Craft Beer Weekend '16 - Festivalid

Päivä kääntyi jo iltapäivän puolelle, kun väsynyt kaksikkomme lähti vaihtamaan paperia paperiksi, eli lippuja rannekkeiksi. Sisäinen tietotoimistomme oli kuullut faksilla villin huhun, että Põhjalan helposti puhuvassa (Speakeasy) ravintolassa tämä onnistuisi. Fistbumppasimme ajatukselle, että pääsemme jonottamatta sisään, kuin rokkitähdet konsanaan. Tämän ajatuksen kunniaksi piti nauttia Rimistä eurolla haalittuja ja shanghaijattuja mallasjuomia. Samalla ynnäillen, että pelkkä alkoholivero ei voi selittää hintaeroa kotimaan hintatasoon.
Päädyimme ottamaan taksin, joka lopulta löysi tämän ravintolaksikin kutsuttavan vanerihäkin.
Kieltämättä rappioromanttinen matkamme alkoi jo neuvostomaisista lähiöistä, mutta tämä lastulevystä ja aaltopellistä kyhätty työmaaparakkia muistuttava koppi olisi siis Viron upeimman panimon ravintola. Cool. Kiiltoa sen mattamustassa pinnassa ei ainakaan ole.
Paitsi meidän silmissämme. Olimmehan alunperin Kouvolasta.

Speakeasy. Lastulevyä ja raksatyömaata

Sisätiloissa vaikutti olevan pientä tungosta molempien sisällä olevien asiakkaiden muodossa, joten siirryimme terassin puolelle. Terden kaapelikeloista ja vanerilevyistä kyhätyt pöydät ja vieressä olevan rakennustyömaan fallistiset koneet saivat minut kaivamaan laukustani suojakypärän, lasit ja hanskat.
Tunnelmaan päästyäni löysin muita korkeamman syöttötuolin, tai kuninkaanjakkaran ja nostin bootsini reteästi pöydälle. Odottaen että kauniit virolaistarjoilijat kantavat kylmää juomista huulilleni ja leyhyttelevät palmunoksilla hipiääni tässä etelän keväässä. Anniskelualuetta rajaava järeä aita sai olomme turvalliseksi. Nyt eivät kaiken maailman pikkulapset kirmaa alaikäisinä ravintolaan aivan työmaan lävitse etsimään sitä hassua haipulloa janoonsa. Fistbump tällekin.

Havaitsimme kuitenkin Rolexissa ajan juoksevan, (mainos?) joten kengitimme keppihevosemme ja ratsastimme kohti festivaalialuetta. Lähietäisyydellä alkoi kuitenkin paitsi janottamaan vietävästi, mutta myös hetkellinen ajatus eksymisestä kalvamaan mieltämme.
Onneksi järjestäjät olivat uhranneet muutaman kyltin ja ohikulkijan matkanvarrelle, joten janoiset tietäjät saapuivat ilman suitsukkeita perille.. Jonottamaan.
Tämä oli tietysti valtaisa pettymys, koska blogin maine ei ollut yltänyt etelään, saati edes ravintola Tigerin VIP-alueelle asti. Olin jo varautunut laittamaan tukan hyvin, koska kaverillani näkyi kello ja marssimaan suoraan sisään. Onneksi jäimme ulos.. Sillä jos ravintola edusti rappion hekumaa, niin tämä Noblessersadamin rakennus oli kuin pyyhkäisy menneisyyteen.
Fiilistelin talonvaltausta entisen Suuren ja Mahtavan satama-alueella olevan niin Punkkia, ettei Brewdogin tiskillä käy kukaan. Rappeutunutta betonia, teollisuusmaisuutta, jätesäkkejä ikkunoiden paikalla koleassa alkuillan tuulessa ja hippejä. Tanskalaisia ruutupaitoja vahattuine viiksineen en nähnyt ja aloin välittömästi kehittelemään Tuopin Ääressä-Olutfestari bingoa; ainakin ruutupaidasta, kokoparrasta, vahatuista viiksistä, TBone:sta, läppäristä ja valituista termeistä(IPAmainen, Citra, kaakaoinen, karhulippis, Mikkeller, jne)  saa kirjaimen. Vaviskaa kesän SOPP:t.
Sisältä paljastui jotain vielä upeampaa. Nimittäin rakennuslämppäreitä, noita isojen käsien kuivaajia, joiden edessä helikopterikin pyörii paremmin kuin pelkässä kevättuulessa. Loppuillasta havaitsin parhaiden bileiden olevan lämppärin luona, jossa eksyneet sielut kaipasivat hieman lämpöä. Ja tunnetusti olenhan hyvin lämminhenkinen ihminen jakamaan lämpöä.

Kylmää, harmaata, teollista, kaunista

Niin se tila.. Aivan huikeaa punkkia, grungea ja post-apokalyptista fiilistä täynnä oleva halli. Oikeastaan kaksi, mutta toisessa oli ehkä maailman hirvein akustiikka, eikä yhtään teemaan sopivaa punkbändiä, koska kyllä minä vähän Pelle Miljoonaa tähän olisin kaivannut. Setämies pyöritti ajatukselleni päätä kaivaten jotakin yhtyettä, jossa olisi kenties Islantilaisia aöäkösiä, vielä edellistä rujompia ihmisiä murisemassa entisessä kaasukammiossa. Epävireisen kitaran ja tuuban kera katsellen kuinka kirkot, maat ja taivaat palaisivat karrelle. Lyriikoilla, joista edes Eino Leino ei olisi ottanut selvää ilman kuulolaitetta ja paria pulloa absinttia. Ja ei, en ole vieläkään nähnyt Jane Fondaa vhs:llä.
Havahduin ajatuksesta absinttitynnyrissä kypsytetystä Saisonista, kun tajusin kuulevani suomea. Suomea kaikkialta, tuttuja punakoita ja pönäköitä naamoja, muita tuttuja piirteitäkin alkoi hahmottumaan verkkokalvoilleni. Ammattialkoholisteja, harrastajia ja panomiehiä. Pelästyin, että olenkin Blade Runnerin uusintaversion kuvauksissa, jossa kaikki muut ovat androideja. Päätimme soluttautua taas sekaan ja tarrasin pikkiriikkiseen kuppiini lujasti.

 Tarvitsin olutta ja se minua. Onnekkaasti paikalla oli tätä jumalaista juomaa yllinkyllin taltuttamaan janoani. Samalla tajuten näiden olevan jälleen yksi sellainen tapahtuma, jossa mukini ei tyhjene mitenkään. Suurin huoleni oli kuitenkin erään tiskin etäisesti tutun sedän aivan liian suuri hipstermuki. Se oli falloksena suurempi kuin meidän kuolevaisten ja tämän vanhan rokkitähden aurakin säteili niin kirkkaasti, että varasin aurinkolasit seuraavalle päivälle.
Katselin massaa. Suomalaisia. Tuntien heidän, meidän, juomatapamme, että loppuillasta saattaisi paikallisen AA-yhdistyksen feissareilla olla kysyntää.. Ruuhkaksi asti. Harmi kyllä en muista loppuillasta tällaista, sillä en lopulta muistanut siitä mitään. Paitsi sen faktan, ettei kokkelia kannata edes kokkelivetkulien sniffata levylautaselta, ihmiset eivät osaa päättää seuraavaa juomaansa ja että olen punainen nallekarkki. Tapahtuneesta on olemassa videomateriaalia, mutta se on lähes yhtä palonarkaa, kuin edellinenkin blogipostaukseni, tai sitten eräs vyöperäinen näytelmä viime keväältä?

Tuttuja tuntui illan mittaan riittävän; kättelyitä, tarinointia, korttien jakoa, pussin puristeluvinkkejä, nimikirjoituksia rintoihin, selkääni taputeltiin useasti, tai sitten se oli kaveri joka halusi saada minut oksentamaan? Miten outoa, en yleensä laatoita juodessani. Ylipäänsä kannatan kaakelointihommien jättämistä ammattilaisille aikoina, jolloin hometalot pääsevät otsikoihin heti Haluatko Miljonääriksi ja seksiwowklikkaamua-uutisten perään. Totuus ja tutkiva journalismi on kuitenkin aikamme ja median hienoimpia asioita.

En tiedä miten selvisimme hotelliin, mutta epäilen vauhtia olleen tarpeeksi. Jotenkin jäi niin paheellinen fiilis siitä, ettei alueen ympärillä ollut 3km korkeita aitoja natolangalla, tarkka-ampujatorneilla ja maihinnousukenkäisillä Kekkosilla susikoira Roi:neen päivineen.
Lompakkoa ei tarvinnut, ei seteleiden taikomista kolikoiksi, tai pullonkorkeiksi. Ei kuittikasoja aamulla, ei jonottamista Visaa vinguttamaan, vaan kertarykäisyllä sisään ja juo niin paljon kuin haluat, tai ehdit.
Moraalinen krapulahan tästä vapaudesta seurasi. Sen verran hyvin on kansanterveyslaitos, sosiaaliministeriö ja muut "asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta päätetään siitä kuitenkin" järjestöt, puskat ja muut hoitaneet asiansa. Jouduin heti aamusta pyllistämään, kumartamaan muutaman kerran kohti posliinipilaria, tekemään ave mariat ja katumaan syntejäni. Valitettavasti en oppinut puhumaan kielillä norjaa, joten jokin tässä yhtälössä oli vialla.
Syytin katkerasti myös käsittämättömiä jonoja niille parille nakkikioskille, joita tapahtumaan oli saatu. Olen kuitenkin erittäin huono kansalainen, enkä lähde jonottamaan Burger Kingin avajaisiin, saati ilmaisten Orthexin ämpärien perään paikalliselle Tokmannille räntäsateeseen. Ehkä ensi vuodelle varaamme retkikeittimen ja maistuvan pussikeiton mukaan. Sekin pieksisi muutamien festareiden ylihintaiset mozzarellatikut.

Pilsneriä aam..iltapäivään

Aloitimme toisen päivän Põrgussa. Jo sisään mennessä havaitsin tuntevani puolet paikalla olleista krapulaansa hoitavista ammattilaisista. En tiedä millä eväin he olivat selvinneet yöstä, mutta oma selviämiseni alkoi vasta päivän toisella aamiaisella, lounaalla ja illallisella. Põrgu, eli manala on Tallinnalainen todella tyylikäs kellariravintola, sellainen jokaisen itseäänkunniottavan tulevan maailmanvalloittajan koti, johon päivä ei paista. Täydellinen niihin suunnitelmiin siis, jotka eivät kestä päivänvaloa, mutta silti haluat keskiaikaisen miljöön ja pari maukasta suodattamatonta pilsneriä kylkeen.
Koska päivä oli muuten liki edellisen toisinto, muttei crescendo, ei festareilta parane mainita kuin ehdottomasti parhaat oluet. Nimittäin heti paikalle kaasuttaessamme havaitsimme kaukoputkesta Tallinan Crap Beer Festival olevan menossa täyttä häkää. Niitä ihanan miehekkäitä 1,5l muovipulloja täynnä halvinta ja vahvinta bisseä janoisille. Ilman mitään helkkarin Sherry-tynnyreitä, maustekaappia ja liito-oravannahkapulloja. Sellaista jolla voi firman saunaillassa pönkittää varastomiehen egoa Vantaalta ja lyödä pöytään litran Karhua isomman falloksen.


Seuraavana aamuna ryöväsimme Stockalta reput täyteen juomista ja pörrässimme SuperAlkossa katsomassa laatikkoleikkejä. Kotiin vaappuessani jäin kelailemaan kotikatuni pimeyttä katulamppujen ollessa pois päältä. Joten kilometri pimeydessä metsän ympäröimänä ja tähtitaivaan alla sai mieleni todella runolliseksi. Sekä nopeasti pohtimaan mitä tältä tripiltä jäi mieleen. Siispä:

Mitä festareilta jäi oikeassa elämässä olutmielessä minun mielestäni käteen?

Parim:

1. Bakunin. Jännä miten Lening..eiku Pietarista ponnistava panimo löi festareilla luun kurkkuun monille muille. Erityismaininta: Eclipse IS oli hekumaa ja rakkautta.
2. Mallaskoski: Onnea, ollaan jo aika kaukana siitä fiiliksestä mikä minulla oli panimosta vuosia: "Vaalee, vai Tumma Kuohu".
3. Katalonia. Vanhana La Resistencia asiakkaana lämmitti mieltä, että kaikki pienpanimot Iberian niemimaalta olivat tältä alueelta.
4. Buddelship. Helkkarin mukavia sällejä ja ainoat joilla oli boltseja lyödä Red Lager ja Schwartzbier hanaan yhtä aikaa. (Harmi ettei Schwartz ollut kaksinen).
5. Kaikki muutkin upeat Imperial Stoutit, kuten se Yellow Belly jälleen, tai Pime öö PX BA, tai.. tai...
6. Pesupisteet ja ilmaista vettä, reilusti. (CBC:n käytävähanoja ei tosin ollut).

Puudulik:

1. Mikkeller.. Oliko paukut jätetty CBC (Copenhagen Beer Celebrationiin, josta tämä festari on selkeä kiinalainen kopio)? Ilman Brunch Weaselia olisin voinut skipata kokonaan.
2. Mihin ne Stonen loput kegit hukkuivat matkalla? Todella ikävää, vaikka tarjolla olleet oluet olivatkin tyylikkäitä.
3. BrewDog. Oli niiiiin säälittävä näky. Yksin, nurkassa. Ehkä This Is Lagerit ja Pony Clubit, sun muut olivat jo käynneet tutuiksi kaikille vieraille? Toki Vagabond ja Lager tavallaan fiksujakin vetoja monessa mielessä, mutta muu tarjonta jäi kylmästi muiden tennareihin.
4. Ruokatarjoilu oli hidasta, jonoisaa ja vähäistä.
5. Missä olivat laskiämpärit ensimmäisenä päivänä? Minun suussani ilmeisesti?
6. Ei tää toki mikään CBC ole, mutta pahuksen hieno tapahtuma silti.

Ylläpito kiittää kaikkia ja pahoittelee, jos meni humalakäpy kärsään. (Oikeesti lainaisin sitä yhtä Tuulen Viemää lainausta, mutta sen te tiiätte lukemattakin).

Thanks TCBW