Sessio#7-Olutcocktail

Tämän kuun olutblogisarjan aiheena oli Olutcocktail tuo Suomessa hämärässä paitsioasemassa majaileva drinkkityyppi.
Työstin aiheesta pitkästä aikaa oikein videomuodossa, jossa sekoittelen kaksi olutcocktailia, höpisen olutcocktaileista, annan ideoita ja käyn joitakin perusasioita lävitse. Joten ei muuta kuin shakerit esiin ja ravistellaan ässät hihoista:

Kotiolutta: Rabbit Street Witbier ja Vattu-Flanders

Sain viime syksynä keittopäivän päätteeksi pari korruptiopulloa Orimattilan parhaalta (ainoalta?) kotipanijalta, eli Rabbit Streetin Jussilta.
Pulloihin oli merkitty parasta jälkeen päiväykseksi marraskuun alku. No tässähän kävi niin, että unohdin nämä yksilöt tyystin hyllyn perälle.

Vuosikin ehti vaihtua, kunnes inventoidessani pulloja törmäsin näiden kahden yksilön epätoivoiseen yritykseen maastoutua pullojen sekaan, kuin kaksi kuusivuotiasta pallomereen.

Tyyleinä Witbier ja Flanders Red.

Kyselin hieman nolona Jussilta speksejä, mutta tarkat tiedot ovat kuulema kadonneet bittiavaruuden äärettömyyksiin.
Witissä on ilmeisesti ihan kaupallista nestehiivaa ja Rabbit Streetin tapaan ebuja on kevyesti ”vain” 40. Vähän korianteria ja appelsiinia. Mestari ei itse vaikuttanut kovin tyytyväiseltä tähän, mutta maistan silti.

Ensimmäinen havainto on malttamattomuus. Wit haluaisi vauhdilla pullosta lasiin ja kenties lasista suuhun. Vaahtoaa siis hyvin belgimäisesti muun ulkomuodon nojatessa klassiseen sameahkoon appelsiininkeltaisuuteen.

Tuoksu irroittelee hyvää jazzia. Hyvin tyylinmukaista mausteisuutta ja hedelmää. Korianteria päällä. Sitrusta, appelsiinia ja hieman pistävyyttä. Ei huono, ei ollenkaan.

Maussa mausteisuus ja hedelmä ottavat hieman takkiin korkahkon katkeruuden tuoman kuivuuden myötä. Vehnille tuttu keveä kuohkeus, taikinaisuus ja maltaisuus eivät pääse loistamaan. Kuivaa keksiä, sitrusta ja hentoa mausteisuutta. Nyanssit jäävät katkeruuden alle, vaikka raikasta onkin.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen, melko hiilihappoinen tuotos.

Tällä kertaa ei aivan napakymppiä Rabit Streetiltä, mutta ei tässä teknisesti suuria virheitäkään ole. Keveä, raikas, hyvä ja helppo juoda. Täyttää minusta witbierin tarkoituksen varsin soveliaasti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Astelleenpa Vattu-Flandersin pariin.

Ohops, onpas nättiä. Melko kirkkaan viininpunaista olutta hennolla vaahdolla.

Tuoksu nostaa kyllä hyvin perinteiset flanders red fiilikset salkoon. Viinikumia ja happamuutta. Vadelma sopii tähän yllättävän hyvällä svengillä. Punaisia marjoja ja keksiä. Siinämäärin autenttista tekemistä, että jos tämä olisi tullut kotimaisen 0,33l pullon sijaan Rodenbachin lekassa syyttäisin piratismista ja plagioinnista.

Ensimmäisella huikalla miltei vihloo hampaita. Vadelma tuntuu tässä enemmän herukkaiselta. Käynneitä marjoja, maltaisuutta ja joulupipareita. Funkkia on, mutta ei läheskään sanan pahimmassa merkityksessä. Esitys on kokonaisuutena yllättävän puhdaslinjainen.

Todella huikeaa tekemistä kyllä tämän oluen osalta. Nyt on ns. osunut mallaspohja, hiivakanta, käsittely ja käyminen melkolailla nappiin. Vadelmakaan ei onneksi lyö aivan överiksi, koska tässä tyylissä sellaista ei kaipaisi.

Olipas jälleen varsin mallikkaita kotioluita lasissa. Kiitos Rabbit Streetille näistä näytteistä.

Mitä Wit.. - Hartwallin ja Koffin "lähes" kotimaiset Witbierit

 Keväisin ja vappua kohden etenkin mieleni tekee keväisiä makuja. Yksi sellainen on tiettysti raikas Witbier, joka toki toimii parhaiten kesän helteillä. Niinä hetkinä, kun aurinko paistaa helteisesti terassille hyväillen talven patinoimaa ruumista. Niihin hetkiin, kun ei ole kiire mihinkään ja letkeä kesäsoundi raikaa mankasta.
Silti juuri keväällä alkaa tuo kesän ja sen tuomien malttamattomien houkutusten kiusaus olemaan niin suuri, että kesäoluetkin maistuvat taas.
Tälle vuodelle kaksi suurta kotimaista: Sinebrychoff ja Hartwall ovat valmistaneet omat maitokauppavahvuiset Witbier:nsä. Vai ovatko?
Koffin Brewmasters Collection Belgian Wheat on valmistettu emoyhtiö Carlsbergin toimesta Tanskassa. Kilpailussa Hartwall ei jää pekkaa pahemmaksi, vaan tuo HopVenture Belgian Wheat:n suoraan Kalnapilikseltä Latviasta.
Ovelasti voisi siis liki luulla, että näitä keitettäisiin ihan kotoisin voimin, mutta tuleehan se Fosterskin..eiku.
No ei kiusata isoja poikia enempää, vaan maistetaanpa näitä "simoja" pikaisesti:

HopVenture: Samean keltaista olutta tihkuu lasiini. Tiiviillä pienikuplaisella vaahdolla.Ihan tyylin mukaista kyllä

Tuoksutellaan ja maistellaanpa.. Keveä. Sitruksisuutta, vähän mausteisuutta. Etupäässä vehnäisyyttä. Tasapaino hennosti makeuden suunnassa. Tarjoilee suussa korianteria ja vähän sitruunaisuutta. Vetisyyttä mukana, mutta suutuntuma on miellyttävän pehmeä ja lähes kermaisa, vaikkakin kevyt.

Ei huono-toteaisi tanssituomari. Raikas, keveä, janojuomainen. Vai tylsähkö ja vetinen? Maista ja tuomitse itse.

&

Brewmasters Collection Belgian Wheat:
Ulkoisesti kovin samankaltainen Hartwallin vastaavaan kanssa. Kenties ei aivan niin samea? Keltaista ja pienikuplaista tämäkin.

Purukumisuus puskee esiin tölkkiä avatessa ja tasaantuu pian. Korianteri tuntuu nyt tuoksussakin. Hedelmäestereitä ja vähän sitrusta. Jos edellinen oli hillitysti maltaisempi, tämä on hillitysti hiivaisempi ja mausteisempi. Hentoa saippuaisuutta mukana.

Maussa mausteet leikittelevät hennosti hedelmäisyyden kanssa yhdistyen keveään vehnäisyteen.

Suutuntumaltaan vähän raskaampi ja kovempi. Kenties enemmän hiilihappoja tässä? Ei tosin niin vetinen kuin Hartwallin vastaava. Toki raikas, keveä ja janojuomainen tämäkin. Omaan makuuni tämä istuu hieman Hartwallia paremmin, mutta vain aavistuksen. 

Kokeilin ottaa vielä 50/50 sekoituksen molempia ja tämä kombo on mielestäni jopa toimiva. Silti.. Taidan jatkossakin ostaa ruokakaupoista Witbierin janooni Saimaan Brewer's Special Belgian Wheatia. On ainakin kotimaista. Eikä siinä. On toki mahdollista että molempia "isoja" kuluu kesän mittaan myös.
Mukavaa vappua kaikille heliumpalloille ja simasuille.