Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois A

Se kesä oli lämmin. Kuten kaikki lapsuuden kesät olivat. Hitaita, pitkiä, kuumia, jokunen viikko töitä, muuten pelkkää joutenoloa. Rusketusraidat soi radiossa ja harva olisi arvannut miten pitkälle tuo neitokaksikko pääseekään musiikkiurillaan.

Se kesä oli sellainen, jolloin Hartsu oli palauttanut syystä, tai toisesta Mallasjuoman muinaisen Erikoisen takaisin myyntiin. Tietysti meillekin sitä oli ostettu pari korillista. Lasipulloja tietty. Tölkithän olivat kalliita, epäesteettisiä ja pakostikin kalja oli pullosta parempaa.
Sinä kesänä, niinä iltoina, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa, siis olutta, miten vain.
Kun minulta myöhemmin kysyttiin kenen luvalla olin tyhjentänyt koreja vastasin tietysti: ”Omalla luvalla”. Se oli röyhkeää, mutta kovennettua en joutunut seisomaan.

Siitä asti Erikoisella on ollut erikoinen asema muistoissani. Viime vuonna Lotilassa ponnistettiin Lahden Erikois Pils tuotantoon. Onhan sitä tullut tässä nautittua, mutta eihän se ole samaa, kuin vihreä etikettinen ”Erikoinen”.

Nyt kuitenkin kävi niin, että vihreässä tölkissä hän saapui takaisin. Ei Jeesus, mutta melkein. Erikois A. Harmi ettei siinä perinteisessä kotimaisessa kaljapullossa, ei siis siinä nostalgiapullossa vaan kovaa tahtia katoavassa 0,33l kaljapullossa. Tänään kauniina kevätpäivänä pinkaisin mammuttimarkkinoille ostamaan pari purkkia. Toisen join janooni puistossa, koska sää oli näti ja mieli teki virvoketta, kesää, rusketusraitoja ja puistokemian oppituntia. Toinen on lasissani, siis tuopissa. Ihan tuopin ääressä. Tietysti satun omistamaan aidot Mallasjuoman Lahden A-olut tuopit. Tästä kiitos kirpputoreja ratsanneen siskoni.

Entäpä olut nyt?

Makeahkon maltainen ja raikas. Minusta oluiden, joiden funktio on pelkästään kiskominen isoista tuopeista ja sosialisointi samalla, arvioiminen on sinällään turhaa. Tällöin ympäristö on sisältöä tärkeämpi. Hyvin puhdas, hyvin virheetön. Tylsää toki, eikö? Mutta ainakaan tässä ei töki mikään, mitä ei voi kaikista tämän maan perusoluista sanoa. Sopii suomalaiseen suuhun, kuin makaronilaatikko maanantai-iltana.

Toki nykyisellään sitä aina toivoisi reilumpaa katkeron puraisua ja sitä ihanan voimafantasiaa, jossa Saaz, Hersbrücker ja kumppanit tekevät suussa taikojaan. Tekisi mieli myös kysyä onko oikeasti kannattavaa valmistaa puolta kymmentä likipitäen samanlaista tuotetta? Aura, Karjala, Lapin Kulta, Erikois Pils, Erikois A, Erikois Kesä.Vastaan: Ilmeisesti. Kyllähän meille aina helppo, nostalginen, tuttu vaalea lager uppoaa ja sitä faktaa ei poista yhdenkään pienpanimon tuotteet.
Se taas pitäisikö, niin miusta ei tarvitse. Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia. Kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkansa on? Tulipas eskarifiilis. Taidan mennä leikkiin legoilla välillä. Menkää teki.

 HLS: 4/10

Yö Betoniviidakossa

 Tämä tarina on aiemmin julkaistu Lahtikko lehdessä, mutta julkaisen tämän novellin nyt täälläkin.

 -------------------------------

Marraskuu harmauden kuu. Taivaalta sataa etäisesti X-tran tiskirättejä muistuttavia esineitä. Sää ei tiedä sataisiko hän vettä, räntää, vai lunta. Kesäisin tämä harmaa betonilähiö on myös maan kuumin city. Silti Kouvostoliitto näyttää oikeat kasvonsa vasta marraskuussa, ilman mandoliinipuuta torilla.

Junamatka on sujunut kerrankin aikataulussa ja ravintolavaunussa vallinnut pikkujoulutunnelma tartutti myös minuun keveän muovimukimaisen nousuhumalan. En tosin ymmärrä miksen saanut mehumukiini pilliä? Lähes yhtä makeaa oli kuitenkin tämä nimeltämainitsemattoman panimon unohdettava vaalea keskiketterä. Kaipasin koko matkan ajan vain oransseja muovituoleja, pieniä tuhkakuppeja ja pajatsokoneita Hankkijan-lippisten kera. Sellaista kadonnutta Essonbaari tunnelmaa, Kaurismäkeläisesti, tietenkin. Sitä kadonnutta 80-luvun alkua, jolloin ravintolaan pääsi vain kovat kaulassa tilaamaan sillivoileipää ja A-olutta.

Juna lipuu laiturille hitaasti ja myöhässä.

Kouvolan rautatieaseman betoniset laiturit saavat sydämeni hymyilemään. Ajatukset karkaavat yhteen täydelliseen ja kylmään iltaan, kauniisiin kasvoihin kotoisiin. Havahdun ajatuksistani vasta nähdessäni tutun näyn: venäläismummot kymmenine matkalaukkuineen, vaksit hölkkäämässä kohti pussikaljoittelevia teinejä kohden, tuulipukuiset sedät sammuneena asemahallin penkeille, R-kioskin vanhentuneen kahvin, eli ns. huoltoasemapaahdon tuoksun ja paikkakuntalaisten vähättelevän sävyn puhua kotikaupungistaan. Tuosta mainettaan paremmasta kodista, joka ottaa turpaan vain kunnan hyvävelikerhon jahkailuista ja köydenvedosta rakennetaanko suolle uusi sairaala, vai kauppakeskus?
Polttelen odotellessani pitkiä savuja ja naukkailen Ed-pulloon jemmaamaani viskiä. Siihen pulloon ei edes konnari halua kajota ilman etälamautinta ja taikaviittaa kaasunaamarilla.

Tervehdin paikalle vaappunutta lumiukkoa, joka paljastuu vanhaksi aseveljekseni paheiden maailmassa ja tarjoan joko parasta Ediä, tai kylmää olutta laukustani keskellä kylmää iltaa. Viski maistuu, en ylläty. Pullo palautuu minulle tyhjänä. Katselen ystävääni ja huomaan jälleen ihmetteleväni hänen pukeutumistyyliään. Kuten aina hän on vetänyt puvun päälleen. Sillä kuulemma liha irtoaa.

Kaverini on sitä mieltä että tarvitsemme avuksemme takamaiden tohtorin. Itse kavahdan tätä heittonakin. Jo ajatus sen inksalaisen piripään seurasta saa ihoni ei kanan, mutta ehkä punatulkunlihalle. Toverini on kuitenkin linjauspäissään jo puhelimessa tilaamassa ja tislaamassa nappeja nousuihin, tasoittavia laskuihin, rommia minulle, tequilaa hänelle ja hyviä joulupipareita pikkujouluihin för allihuuppa. 

Suuntaamme tovia myöhemmin taskut täynnä joulun iloa kohti kävelykatu Manskia. Räntää sataa jo vaakasuoraan ja keskustan valot luovat pikkujoulukauden tunnelmaa kätkien sisälleen kravattipakkoja, irtoseksiä, pettämistä, cocktaileja, haureutta ja sodomaa. Aloitamme sieltä, mistä aina. Kouvolan bonuskortin vihreältä nummelta: Old Tomista. Kättelen kyypparia ja tilaan ison Guinnessin. Se tuntuu vapauttavalta ja aloittelevalta. Paikassa oli joskus varsin lentävä tunnelma, mutta jokin on hukassa tänä iltana. Istumme ainoaan vapaaseen pöytään B-miesten loossiin. Ystäväni avaa puhelinluettelon kartan pöydälle ja avaamme illan. En tiedä montako ”Hitler kuulee”-videota olemme nähneet, mutta tällä kertaa nurkkapöydässä suunnitellaan kaupungin valtausta katu kadulta, tuoppi tuopilta. Koska Kouvola ei lähde meistä, emmekä me Kouvolasta; päätämme yksissä tuumin juoda itsemme ja kaupungin mukavaksi. Sellaiseksi nallekarhun harmaaksi: ”So cute and fluffy that we're going to die.”

Siirrymme ulos polttelemaan ja nauttimaan piparia. ”Kato toi krakasetähän on joku kunnallispamppu”. Siirrän katseeni vieressä nojailevaan setämieheen, joka pysyy pystyssä vain avustajansa toimesta. Setä sammaltaa vieressä tupakoiville neideille. Levy vain on pysähtynyt vaaliteemoihin ja neulakin on kulunut: ”Miää omistaisin koko kylän, mut persut sitä ja vasemmisto tätä. Meillä kokoomuksessa on aina ajettu meidän yrrittäjien asmaa. Haluuks typsyt lähtee kattoon kel on kylän suurin kypärä ja letku letkeä, haha. Oho miult tippu satanen hankeen.”

Käännän päätäni neitien puoleen ja pyydän pakenemaan paikalta kenties sosiaalisempiin kuvioihin ja haastan heidät sovellettuun 110m aitajuoksuun kouvolalaisittain. Siinä vältellään niin sammuvia jouluntähtiä, kuin pokejakin ravintolan ovelta ovelle. Viimeiset kymmenen metriä saa kulkea vapaasti, mutta voittaja on se joka tilaa Amarillosssa ensimmäisenä? 

Päästyäni Lasihelmen, eli lasarin eteen kaverini puuskuttaa, että mitä v..ua miäs? Totean että halusin pelastaa neidit karmealta kohtalolta. ”Miks sie käskit neitokaiset rilloon?”

”Velihyvä; en kokenut kumpaakaan meidän arvoisiksemme”. Astelemme tähän vilkkuvien värivalojen kehtoon. Tilaamme tuopit ja vänrikit kavereiksi. Kiistelemme perinteisesti onko kyseessä vänskä, vai majuri, kunnes tilanteen keskeyttää sisään marssiva naisihminen, joka suuntaa oudon päättäväisesti pöytäämme ja istahtaa alas. En tajua mistä täti on tuttu, epäilen kaverini kaveriksi, kunnes täti avaa suunsa: ”..ttu min poikaystävä on kusipää.. *Kuusaalaista mongerrusta ja avautumista* Lähtekää ukot min luo, voisin nusaista siuu ja tota sin herrasmiesmäistä kaverias samal. Valitettavasti nämä herrasmiehet ovat varattuja herrasmiesjuomien kanssa. ”Ootteks te jotai v..n homoi”. Emme. Pelkästään herrasmiehiä, joita Kuusaa säikyttää ja jotka arvostavat kauneutta, että nautintoja aivan liikaa.

Kumoamme juomamme ja suuntaamme hitaasti vaappuen kohti Rytmikattia, tai mikä Downtown se nykyään onkaan. Kama alkaa vaikuttaa ja poke ovella näyttää aivan mikkihiireltä. Koitan pidätellä nauruani ja tilaan mojiton tiskiltä. Tsekkaan fiiliksen ja päädymme lopulta johonkin hämyyn pöytään paikallisten metallistien kera. Yhdellä on naama täynnä metallinkeräysastiaa, toisella kaljupäällä Viikatteen huppari juroine ilmeineen luo vaan mielikuvan Joensuusta. Seurueen kolmas on olevinaan niin äijä partoineen. Hän on selvästi paikallinen älykkö. Pelaa shakkia läpällä ja osaa kuulemma laulaa Paula Koivuniemeä mutterissa ”lähes selvinpäin”. Harmaa Voice of Kouvola ei iske, mutta havaitsen sivusilmällä kaverini jo pokaavan naapuripöydästä viehkeää paikalle eksynyttä blondia. Hän pyytää lopulta kavereidensa kanssa polttelemaan hyvää Mielakkaan. ”Tää on miljoonatilaisuus, vähän kuin olis lelukaupan häät”. 

Löydän itseni pian Corollan takapenkiltä neitien seurasta. Kuski on selvästi katsonut kaikki Fast and furious-leffat. ”Oon Nikke, tää mun Corolla on Peppi”. Ootteks te niinku paikallisii, vai muute outoja. Kerron Nikelle, et ollaan entisiä lokaaleja samalla tarjoten kuskille matkakaljaa laukustani. Taskulämmin Koffin IVB tuntuu kurkuissamme lämpimältä etanolin ja pahvin sekoitukselta, mutta hyvässäkin tinassa pieni rosoisuus tuo vain rikkautta. Nikke soittaa räppiä ja on käymässä paikallista amista autopuolelta. Emme ylläty. Ystäväni on jo työn touhussa blondin kanssa. ”Se on varmaan se puku?” Mietin. Lopulta Nikke tiputtaa seurueemme suljetun mäkikeskuksen huoltotielle ja talsimme ylös. Hetkessä on jotain maagista. Kotikaupungit tuikkivat valot räntäisessä yössä, hyvää tupakkaa ja toivottavasti pian viilenevää kaljaakin. Jutut kulkevat riemukkaina ja nousuhumalaisina viileässä yössä. Blondin hiljaisempi ja ujompi frendi ”Anu vaan” levittää meille alustoja ja Nikkekin nousee ylös jerrykannun ja risujen kera. ”En oo jemmaas näit. Näitteks te sen videon tuubis?”.

 Maailma kevenee, havahdun jo nuotion loimotukseen. ”Tiiätsä sä mikä täs maailmas on pilal? Se ettei me välitetä toisista, hukutetaan ittemme vaan tavaraan, seinien sisälle ja somekuplaan”. Päätän tehdä ”Anun vaan” kanssa läheisyyttä. Löydämme pian yhteisen sävelen ja jokaisen marraskuisen tuulen tuoman puhalluksen jälkeen päädymme saman makuupussin alle.

….........

Herään seuraavana aamuna jäätävään päänsärkyyn jostakin asunnosta. Anu kömpii vierestä ylös ja laittaa meille kahvia. Syvä hiljaisuus vallitsee, kuten lähiöissä sunnuntaiaamuina yleensä. Ulkona maa on valkoinen ja talot harmaita. Tunnistan yhden, pian toisenkin. "Lehtomäki". Tuo 70-luvun politiikan mausoleumi keskellä metsää valtatien varressa, johon kärrättiin kaikki köyhät ja kipeät. Opiskelijat ja alkoholistit ja muutkin nistit. Myöhempien aikojen maahanmuuttajat ja kaikki muu, joita ei keskustaan haluttu. Viimeinen pysäkki ennen lopullista rappiota. Havahdun.  Viimein Anu saa suunsa auki. ”Tota.. Min piti kysyä tät siult jo eilen, mut..”

”Niin?”

”Miks vitus sul oli toi pingviini koko ajan matkas ja oisit sie halunnu Vilmanki tänne?”

”Katson sohvalle päätynyttä kaveriani ja kysyn kuka on Vilma?”

”Se min blondi frendi”

Hitaasti muistikuvat tarkentuvat ja kelaan Kouvolan tehneen taas temppunsa. Lopulta otamme ritolat. Minä ja pieni, pehmeä pingviini.

Matkaraportti: Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Minulta on viimeaikoina usein kysytty missä Tallinnan matkaraportti viipyy ja miksei siitä ole kukaan kirjoittanut juuri mitään? ”Siel oli kaikki niin lärvit, ettei kukaan muista mitään” Totesi eräs toveri vastikään. Mutta niin miksi ei?

Mietin tätä hetken, mutta oikeastaan minulla ei ole viimevuotiseen mitään lisättävää. Eikä oikeastaan mitään halua puuttua siihen mestariteokseen, jota tuo edellisvuotinen teksti oli. Harva jatko-osa yltää muutenkaan ensimmäistä paremmaksi ja tänäänkään Imperiumi ei iske vastaan.

Lauttamatka oli samanlainen helvetin esikartano kuin viimeksikin. Suosittelenkin Tallinan lauttaa läpileikkaukseksi suomalaisen sielun syvimpiin vesiin. Sieltä löydät kaiken sen viihdykkeen, mitä ilmeisesti me kaikki kaipaamme.. Baarin ja Pubin. Näiden erona on vain se, että toisessa tuolit ovat mukavammat. Molemmat vuorottelevat trubaduurin, joka vetää minkä tahansa Dylanin biisin kunhan toivoo Knockin on the heavens dooria, sekä sen tangomarkkinoiden kolmosen vuodelta kakstuhatta jotakin nojaamassa mikkiin vielä väsyneempänä kuin itse. Ja kun jompikumpi kyllästyy kaivetaan vuoronperään sitä v..n karaokea esiin. Eldankajärven jäätä ja muuta taakse jäänyttä elämää. Vaikka kuinka kaipaisin tupakansavua ja pajatsoja tuohon Kaurismäkeläiseen maailmaan, niin viimeistään paluumatkalla alkaa Veikot ja Penat linjaushumalassaan ärsyttämään. Onneksi Marja jakaa tiskillä jonotusoppia. Älykkäimmät ovat paenneet ruumaan menevän portaikon taakse luurit korvillaan katsellen pimeydestä, messinkikaiteiden takaa kuin metsän pelokkaat eläimet tuota sodomaa. Entäpä muksut? Nykivät Penan ja Veikon hihasta paf:n ei voittoa koneisiin pennejä, koska Ville Viikinkikin siirtyi Marjan kanssa ottamaan vähän Sorbusta ja Ruskaa. Kannella ylioppilastytöt laulavat yhdessä kuplapäissään ja loput ovat vallanneet Delin ”vain ruokailijoille” paikat katsellen ikkunasta apaattisesti ulos toivoen tämän piinan päättyvän mahdollisimman pian.

Tulevalle vuodelle mietinkin jo kansipelejä pelastusveneen alla.

Voi viikinkejä, voi viihdepäälliköitä. 

Matkakaljaa paatin aulassa. "Eihän tätä kestä selvinpäin"

Entäpä festarit itsessään? Samaa huttua kuin ennenkin uusilla mausteilla.

Toki paikalla oli varmaan yli puolet kotimaisesta pienpanimokentästä. Nämä kotimaan uljaasti Puskan tuulimyllyjä vastaan ratsastavat Don Quijotet mäskimelat tanassa. Siis aivan tuhannen päissään maistelemassa vapauden tuomia virvokkeita, niin minäkin.

Haistelimme uusia trendejä, mutta sen pikemminkin hämmästelimme niiden puutetta ja suomalaisten halua jonottaa. Eräällä belgialaispanimon Ruotsin haarakonttorin putiikilla oli kaiketi ämpäreitä jaossa. (Okei kyllä osa tavarasta tulee myös länsinaapurista).

Se toinen vuosikymmenen hypellä ratsastanut oli väsynyt ja toi tapahtumaan tarjolle jopa Punk IPA:a. Huisia. Oli siel myös se Tanskan haarakonttori, mutta ei siel mitään olutnörttikamaa ollut.

Tarjonnasta pystyi päätellä kolmekin asiaa:

1. Sour on lisännyt pinta-alaa. Mikä ihmetyttää minua kovin, mutta toki se tarjoilee kikkailuun entistä enemmän mahdollisuuksia.
2. Kaikki Imperial Stout on nykyään nimiltään niin pitkiä, ettei niitä jaksa kirjata ylös: Massivehyperbomb barrel aged in bourbon and oloroso barrels with dark chocolate, ethiopian coffee, madagascar vanilla and twisted with shennanigans.
    
3. Silti ihmiset tykkäävät perusbissestä. Meinaan Karjala oli äänestetty festarien parhaimmaksi olueksi. Ainakin hetkellisesti. Ihan mahtavaa.

Nykyinen paikka Kulttuurikatel oli helkutin päheä, joskaan ei aivan yhtä rappioromanttinen, kuin viime vuotinen. Sillä survivor-moodilla, jota jokainen tuleva rantojenmies tarvitsee pysyäkseen lämpimänä veneiden ja siltojen alla.

Ruokaa oli jo paremmin kuin viimeksi, joskin ulkona (onneksi ei satanut..), mutta jonot venyivät nytkin paikoin runsaiksi.

Oluiden osalta valikoimaa oli runsaasti, mutta sellaiset todelliset helmet loistivat poissaoloaan. Kenties ne löytyvät pian koittavasta Lahen SOPP:sta? Tiiättehän.. ”Tehtiin tällain Apa ja laitettiin siihen vähän tilliä sekaan”. Se toinen paikalle vaivautunut panimo repäisee ja tarjoilee kymmenen erinimistä, mutta samanlaista keskinkertaista IPA:a.

Mut hei, onneksi sielt saa Sahtia. Ei meinaan Tallinnas ollu. Eiku, ei tää ei ollu Reittausblogin tribuutti. Fiilis kuitenkin tekee paljon. Mulle festarit ovat sellaisia, joissa olut jää joka kerta enemmän sivuasiaksi sosiaalisoimisen takia. Joten bissestä ei saa sellaisia sävyjä ja sävärejä irti. Meinaan desin annos jääkylmää IS:ää vanhassa teollisuushallissa tuhannen muun ravihevosen kanssa, joiden silmien tilalla on vain lamput, joissa lukee ”mullemullemullemulle” ei tuo sellaista tunnetta, että olutkaan maistuisi niin täydelliseltä kuin se.. No nyt maistuu. Nönnöä. Parveke, Sunshine Reggae taustalla. Lämmin kesäilta ja muuten täydellinen hiljaisuus. 

Tästä voisi aasinsillan kautta puhua Lehen Monky Businness-keissistä. Lehe, jota itse pidän keskinkertaisen ruumillistumana, eli melko täydellisenä pienpanimona? (ehehe). Kaatoi Westyn ihanata 12:ta kegiin ja tarjoili sitä omanaan. Westvleteren 12 on siis yksi kaikkien aikojen parhaimpia oluita reittaamisen historiassa. (Tuoreena jättää vähän kylmäksi, imho). Lehe ihmetteli stuntin paljastaessaan miksei kelvannut? Itse rehellisesti repesin täydellisesti ja tempun ansiosta panimon status nousikin papereissani hetkeksi suoraan Viron kärkeen. ”Ihan mahtavaa, näitä lisää”.

Odotankin innolla sen yhden ruotsalaisen jäätelökoneista valuvan aitoa Kopparbergin sidukkaa seuraavalla kerralla. Oikeastaan aihepiiri hyppäisi jäniksenä nopeasti koko reittauskulttuuriin, mutta ei mennä sinne. Eletään vaan satumaisessa kuplassa mieluummin.

Out of buckets?

Toisenlainen kupla oli kuitenkin edessä heti lähtöaamuna. Vaelsimme suomalaisturismin sydämeen kohti sataman viereistä varastoaluetta. Lootsilla kävi kuhina. Kotimaan busseja oli pihalla, kuin Kampin terminaalissa aamuruuhkassa. Rullakoita, Saaremaa-packeja, turpeita kasvoja, jurrisia tätejä työntämässä lastenvaunuissa hanaviinilaatikoita. Irvokasta, mutta silti niin ymmärrettävää.

Kuten maasta pois muuttava herra tämän totesi tilatessaan viskin jäillä. Miksi jäillä? ”On Suomi köyhä, siksi jää”. 

Pervosti mietin mitä lähialkossa todettaisiin, jos sunnuntaiaamuna olisi ovien edessä parikymmentä bussia hakemassa juomista.. Lisää duunia? Paremmat valikoimat? Matalammat hinnat? Ja sitten minäkin heräsin. Paitsi toki, että jäisivät sunnuntaina nuolemaan tahmaisia näppejään.

Siinä missä raittiusliike odottaa vain sopivaa tilaisuutta kieltää matkustajatuonti odottavat nämä samat laivanlastaajat ja bussien ahtaajat vain edullisen nopeaa yhteyttä Puolaan, tai Latviaan. Sinne satumaahan, jossa se vinetto on vielä halvempaa. Meanwhile kotimaassa kepulat vatuloivat pitäisikö tulevassa laissa lonkero jättää Alkoon vai ei. Lillukanvarsia suhteessa tuontiin.

No kuitenkin. Matkailu avartaa ja Tallinn Craft Beer Weekend vapauttaa. Teretulemast.

-----------------

Ja loppuun vielä muutamat fotot:

Kädet palaa, eikä ees oikeella tavalla

Siisti mesta kyllä

Sauna Sessoon ei toimi suihkussa. Been there, done that

Suomalainen aamiainen?

Olutarvioissa: Pyynikin Mosaic Lager ja Dammer Pils

Hikinen iltapäivä taittuu kohti iltaa. Varjot pitenevät ja jano.. Jano on kasvanut. 

Pysähdyn matkalla Aatun valintaan, natsisiwaan, eli Lidliin. Lidl on menneen vuoden aikana nostanut buumin myötä valikoimiinsa muutamia pienpanimotuotteita. Pääasiassa Soria, Pyynikkiä, Suomenlinnaa ja Laitilaa. Sekaan on ujutettu parit Brewdogit ja Paulanerit myös perinteisten Veikkojen, Perlenbacherien ja Grafenwalderien sekaan. 

Silmäni bongaavat hyllyiltä samantien pari uutuutta: Pyyninkin Mosaic Lager ja Dammer Pils. 
Helkkari.. Lompakkoa kuumoittaa, mutta hintalappu on vielä hallittavissa. Samalla mietin menneitä kokemuksiani Pyynikin kanssa. Tummat ovat olleet yleensä perhanan kovia, mutta vaaleissa on ollut enemmän huteja, kuin osumia. Mielessä painaa erityisesti taannoiset Juti ja Fingerpori, jotka no.. Olivat laadullisesti enempi vähempi pilalla. Voisiko kuitenkin puhtaat Lager-hiivat pelastaa? Janottaa. Teen kompromissin ja nappaan molemmat, sekä yhden saksalaisen weissen, ettei harmittaisi jos tulisikin kaksi kotimaista hutia.

Suihkun kautta alan väsäämään vesipiippua kuntoon. Nautiskelun, hekuman ja sodoman turmiollinen kiilto silmissäni siirrän toimistoa ulos. Väännän helposti laulettavaa kotimaista kesäistä humppaa taustalle. Tiiätteks.. Ajellaan Tandemilla, juodaan kesäviiniä ja kuunnellaan sitä suomirokkia. Ihanata. Inhoan karaokea,mutta yhteislauluillat voisivat olla poikaa. Sielussani asuu siis pieni ruotsalainen, joka kaipaa jotakin Skanssenia jokaiseen kylään, jokaiseen kapakkaan? Ei ihan.

Olut viilenee pakastimessa sopivasti, piippu palaa ja kirjoituskone on iskussaan. 

Ensimmäisenä lasiin solahtaa Mosaic Lager. Mosaic on yksi näistä uuden aallon suosituista humalalajikkeista, josta itse povasin muutama vuosi sitten seuraavaa Citraa.

Ulkoisesti kauniin sameahkoa kultaista olutta hennolla vaahdolla.

Jos tuoksussa onkin pientä villasukkaista tunkkaisuutta, mutta alla piilevä vieno trooppishedelmäinen ote mustikkapensaalla viehättää. Jopa siinä määrin, että mietin pitäisikö oluita ja vesipiippua ruveta parittamaan, kuten ruokaa? Jos tämä olisi vähän överimpää tykitystä kenties Adalyan Blue Moon sopisi kaveriksi (mustikka-minttu).

Maussa pieni tunkkaisuus muuttuu ja poistuu. Kevyen viljaista mallaspohjaa, kuivaa keksiä jota humalointi täydentää. Hentoa tropiikkia, sitrusta ja sellaista mosaicin ominaismakua, josta en pääse koskaan kiinni. ”Hedelmää, joka on ollut villasukassa”.

Keveää, iisiä. Grillausbisseä selkeästi. Toimii janoon ja yllättää edellisten pettymysten jälkeen. Pakko korkata se Pils..

Tätä asiaa ajatellessani telepaattinen yhteys toimii taas ja sisältä kaikuu huikkaus: ”Otatko tän oluen täältä kaapista”. Muy bueno.

Dammeri valuu pikamarssia lasiin. Edellistä vaaleampaa ja sameampaa. Vaahto kestää aavistuksen paremmin.

Tuoksu tarjoaa keveää ruohoisuutta, kukkia ja marjapensaan lehtiä. Iisiä, ei suurta jytkyä.

Maussa on hyvin hentoa vihanneskeittoa. Onneksi ruohoisuus ja kukkaketo peittävät tätä. Hennosti maltaista makeutta häämöttää taivaanrannassa. Kokonaisuus valuu kuitenkin positiiviseksi.

Keveää, kohtalaisen raikasta ja helppoa juotavaa. Toki voisi toivoa vielä vähän puhtautta ja pari lapiollista lisää humalaa sekaan.

Oikeastaan loppuun voisi todeta sen miten hemmetin paljon pidän rapealla kädellä humaloiduista pilsseistä/pilsnereistä (suodattamattomista sellaisista). En kaipaa jenkkikamaa niihin, koska eurooppalaisessa humalassa on vaan sitä jotakin joka kutittaa mieltä ihan hemmetisti nykyään. 

Arvosana molemmista:

HLS: 4/10

Krapulan oireet ja hoito

Avaat aamulla silmäsi. Päässä humisee ja suussa maistuu naapurin kissan kusi. Ihmettelet miten ihmeessä se on päässyt liskojen yön aikana makuuhuoneeseen? Yrität nousta ylös ja kulkea tarkistamaan onko ovi tiirikoitu mokoman katin toimesta auki. Havahdut ja huomaat, että olet nukkunut vaatteet päällä jalat tyynyllä. Miettien edelleen, että mitähän vattua?

Kaiken pahan alku ja juuri?

Paha olo, sanko lattialla. Olohuoneessa on ilmeisesti asioinut alkoholismista kärsinyt norsulauma. Mietit mihin ihmeeseen on tarvittu noin paljon laseja? Meinaat oksentaa kun kaadat taskulämmintä keppanaa puoliksi juoduista pulloista viemäriin. Lautapelivuoret peittyvät sipsinmuruihin ja tyhiin karamellipusseihin. Keittiössä on puoliksi syöty kebab riisillä. Eihän kukaan halua syödä kebabia riisillä? No ei ilmeisesti. Tärisyttää, ruoka ei maistu, mutta vesi, vesi on jumalten nektaria kuolevaisille ja juuri nyt olen kuolevainen.

Krapula.. Tuo meille kaikille ammattialkoholisteille, hörhöille, satunnaiskokeilijoille ja viihdekäyttäjille yleinen ammattitauti ja työtapaturma ilman läheltä piti-lappuja. Hän on käynyt meillä jokaisella. Miten siitä selvitä? Se lie yksilöllistä. Omat suosikkini aion nyt paljastaa teille jakaen darrapäivän vaiheisiin ja siihen sopiviin lääkkeisiin.

Nää normiaamut?

Aamu:

Tai no iltapäivä, se hetki kun nousee ja karmea todellisuus iskee vasten pleksiä. Maksa vinkuu, niin ettei parane kaupungille lähteä. Näkökyvyttömät jäisivät vain autojen alle luultuuan vinkunaa liikennevalojen merkkiääneksi. Makaa siis sohvalla. Netflix and chill saa ihan uuden merkityksen. Varaan vettä, jääteetä ja spritea. Kun pystyy, niin 800mg buranaa, multivitamiinitabletti, närästyslääke ja matkapahoinvointilääke kera kahden voileivän parantaa oloa. Joskus voi löytää puoliksi syödyn sipsipussin jolla voi loiventaa oloa ennen voileipä ja lääkintä annosta.

Ilta:

Olo alkaa kohenemaan ja nälkä kasvaa. Yleensä muutkin halut, mutta koska emme kulje elämän ja erotiikan polkuja tässä blogissa ihanine yksityiskohtineen, niin mennäänpä ruokaan.

Darrapizza ja vanukas. Eli opiskelijabudjettiin sopiva Rainbow lätty pakastimesta uuniin tuunattuna. Kananmunaa, paljon. Vähän chiliä ja pepperonia. Uunista tultuaan ehdottomasti bbq-kastiketta päälle.. Helkkari, tässähän alkaa toivomaan krapulaista piehtarointia ihanan rasvan kanssa. Ruokajuomaksi radleria. Sopivasti tasoittelevaa ja sopivasti sitä sitruslimua. Jos ei pysty, niin sitten vaan limua.

 Jälkiruuaksi suklaavanukasta, tai jäätelöä. Mielellään sellaista, jossa on kermavaahtoa päällä. Siihen voi laittaa myös nonparelleja ihan vaan koska huumori piristää. Suklaa parantaa myös mielialaa. Nyt voi jo kokeilla mukillista kahvia.

Tässä kohtaa on ehdottomasti noustava ylös ja ulos, mielellään jo aiemmin.
Olemme empiirisissä eläinkokeissamme havainneet rennon ulkoilun parantavan vaikutuksen olevan laaja ja pysyvä. Suosimme ylläpidon kesken erityisesti kevyttä fribagolf-kierrosta kera Nokian Elowehnän, tai minkä tahansa muun jääkaapista yllättäen löytyvän kylmän oluen kera. Suorituksen jälkeen voi palkita itsensä jäätelöllä.

Food of kings

Yö:

Koska nälkä kasvaa syödessä voi iltapalaksi vääntää vielä mikrojuustoleivät. Ihan parasta. Ruispalaa, rasvaa, pepperonia, tomaattia ja juustoa. Koko komeus mikroon, pari minuuttia ja juusto sulaa sievästi päälle. Maustetaan valkosipulijauheella ja nautitaan lopun jääteen kera. Varataan tulevaksi yöksi vesipullo ja unilääke käden ulottuville, koska koskaan ei tiedä uusiutuuko liskojen yö. Olen kuullut myös kauhutarinoita kahden päivän vapinoista, mutta koska luoja auta.. En ole vielä, puupäätä koputtaen, kokenut moista

So good, feeling so fat

Ylipäätään pohdimme sitä, miksi, oi miksi? Vaikkapa venäläinen tapa syödä ja juoda samalla on niin pihkuran monimutkainen ilmiö? Se tasaisi touhua kummasti seuraavana päivänä, parhaassa tapauksessa ennaltaehkäisten tulevat katastrofit kotona ja puutarhassa.
Että hyvää vapun jälkeistä elämää vaan meille kuolevaisille.

Unboxing ja maisto: Ruosniemen näytelaatikko

Ruosniemeltä ottivat yhteyttä ja tarjosivat tuoreita näytteitä. Ilmaisen kaljan ollessa opiskelijan retkulle, jotakin josta ei voi kieltäytyä päädymme tähän hetkeen. Hetkeen, jossa kuriiri soittaa ovikelloa ja lyö paketin kouraan. Eli viritellään pitkästä, pitkästä aikaa kameraa ja katsotaan mitä laatikko on syönyt. Laatu on sontaa, äänet hanurista, ja käsikirjoitus edelleen sielä Ylen päätoimittajan pöydällä, mutta so what. Joulu on taas:

Olutarvioissa: Koff American Lager

Tour de Sinebrychoff jatkukoon.
Raa'an nallekarhun lisäksi Sinebrychoffin tämän kevään uutuuksiin kuuluu myös mielenkiintoisempi tapaus Koff American Lager.
 Speksejä: 4,5%, 10ebc ja 28ebua. Humalalajikkeina Cascade ja Citra.

What can go wrong?
Cascade ja Citra pelittävät kimpassa omien kokemuksieni mukaan nätisti. Joko niin, että Cascade tavallaan buustaa kukkaisuudellaan ja päärynäjäätelöllä Citran jo valmiiksi reipasta aromimaailmaa, tai toisinpäin. Tällöin Cascade on pääosassa, mutta Citra luo trooppishedelmäisyyttä tuttuun palettiin.

Hyvässä lykyssä AL:ssä olisi vähintäänkin aineksia sauna/puistopuolelle. Parhaassa se voisi pistää kampoihin Stapan American Lagerille, mutta se olisi jo paljon se. Paljon enempää ei markettipuolen Premium Lagerilta voi vaatia. 

American Lager tihkuu nauhana lasiini. Laelleen hän jättää kohtuullisesti vaahtoa. Visuaalinen ilme on sameahkon kellertävää, sellaista lievästä dehydraatiosta kärsivää. No.. U know.. minkä väristä.

Olut tarjoilee veikatuista kombinaatioista selvästi Cascade-voittoista marssia. Kukkaa puskaa tutulla sitruksisella ”pirkan päärynäpuikolla”. Keveää hedelmäisyyttä seassa, mutta mallaspohja jää liki kokonaan statistin virkaan. Ensi fiilis: Keveä, ei huono. Kenties se voisi olla ronskimpi mallaspohjaltaan, jolloin humalaakin voisi olla enemmän. Kokonaisuus on selvästi tasapainoinen jälkimaun liukuessa ohueen pastillisuuteen ja keveisiin katkeroihin. Ainoastaan vienosti tunkkainen loppu rokottaa yleisfiilistä.

Toki tämä on aavistuksen pliisu vaikkapa Stapaan nähden. Toisaalta tämä on selvästi parasta Koffia Apa:n jälkeen. Sinebrychoff tarjoilee taas yhden vaihtoehdon kesän rientoihin. American Lageria voisi ajatella klassisesti myös grillausoluena, mutta keksin siihenkin monia parempia vaihtoehtoja samasta hintaryhmästä.

Toisaalta tällä saa varmaan peruskuluttajien tutustumiskynnystä alemmas kohti pienpanimokamaa ja hyvässä lykyssä uusia harrastajia. Lisäksi HoB (House of Beer) paikkoihin tämä tuo taas yhden ihan kohtalaisen vaihtoehdon lisää. Silti ottaisin minä tahansa päivänä mieluummin Brooklyn Lagerin, kuin tämän, mutta se kynnys, se kynnys..

HLS Indeksi: 

Kolme tuoppia (+1 extrapiste). 

Litrahinta: n. 6€

HLS: 6p/10-> Ylempi keskitaso.

Olutarvioissa: Karhu Raaka

Raakaa Karhua? Ei edes mediumia? Purkissa ei kuitenkaan ole mainintaa trikiineistä.

Pieni teksti etiketin alla kertoi tämän olevan suodattamatonta. Hieraisen silmiäni.

”Pakko ostaa”. Päässäni lipuu hetken utuisia kuvia tsekeistä. Union baarin jukeboksi oli imaissut jo kasan kolikoita. Paksun tupakansavun ja vesipiipun käryn takaa näki, kuinka pienehkössä baarissa jengi tanssi pöydillä jurrissa ja pehmeän maukas nefiltrova kustansi ehkä euron stobelta. Neidit pöydässämme olivat viehkeitä ja kieli universaalia.. 

Havahdun vasta kotimatkalla muistoista. Se suodattamaton oli hyvää, eli kaikki suodattamaton on oltava hyvää?

Silti Karhu? Kuka edes juo Karhua? Korkinkääntöpuolella tiedämme tavanomaisen Karhun juojan olevan neljäkymppinen Popedaa huudattava ja persuja äänestävä kaljamahainen varastomies Vantaalta. Mutta entäpä Raaka? Kenties vihervassari Vaasasta, joka salaa ajattelee peruskuluttajien olevan juntimpia ja häntä täten alemmalla tasolla. Silti pinnan alla kupliva epävarmuus kasvaa tällaisina aikoina ja sisällään hänkin haluaisi edes kerran laulaa jurrissa Ukkometsoa? Minäkin haluaisin, mutta tyydyn epävireisesti Juiceen.

Jännästi voisi luulla tämän olevan suodattamatonta keskiketterää. Sitä aaltopahvin makuista hennosti makeaa ja tunkkaista tavaraa?
Pieni selvitystyö kertoo tässä kuitenkin olevan ohran lisäksi vehnää. Raaka on ilmeisesti täysmallasta. Humaloitu Saazilla ja Cascadella. Väriluvuksi on saatu 14ebc ja katkeroita 22 ebua. Eli lukujen perusteella lähimpänä ”Tuplahumalaa”.

Raaka nalle sanoo tsuffffff

Ensimmäinen hörppy purkista lyö tutun kotimaisen metallisen tunkkaisuuden vasten miun turpaani.

Lasiin kaadettaessa tummahkon oranssia olutta keskitasoisella vaahdolla. Sameahkoa toki.

Tuoksussa irtoaa kotimaista viljapeltoa. Tai kotimaista makrolageria? Miten vain. Heinäistä ja hennosti makeaa. Pahvisuus väijyy tutusti taustalla. Keveä ja mitäänsanomaton. Ei aiheuta impatessa sellaisia antipatioita, kuin tavallinen ”pelkkä Karhu”.

Maussa suodattamattomuus tuo hieman pehmeyttä profiiliin. Maltaista makeutta, viljaa ja heinää. Taustalla kummittelee hyvin hentoa kukkaista humalaa, joka näykkäisee hellästi suunpielestä nielaistessa. Jännä kyllä ei ollenkaan tunkkaisuutta. Periaatteessa ei kauheasti muutakaan, mutta mieluummin näin päin. 

Suutuntuma on keveä ja helposti juotava. Vetisyyttä on, mutta vain vähän. Easy drinkin'.

Karhu Raaka osoittautuu finaaliin edetessä ehkäpä sarjansa toistaiseksi parhaimmaksi tuotteeksi. En tiedä onko se paljon vai vähän. Ehkä molempia. Se on yhtä aikaa mitäänsanomattoman vaisu tuote, mutta tällä kertaa mikään ei sinällään häiritse. Siinä on vienon hentoja makuja, suodattamattomuuden tuomaa pehmeyttä ja vienoa aromikkuutta. Kuitenkaan mistään maistuvasta "Ein Kellerbier, bitte" tyylisestä hekumasta ei voi puhua ilman Karhun villapaitaa, pipoa, käsineitä, Pate Mustajärvi-naamaria ja fanilaseja. En kuitenkaan koe, että tällä olisi nykyisillä maitokauppavalikoimilla minulle jatkossa mitään annettavaa edes sauna/puistobissenä. Toisaalta jos tätä olisi nurkkabaarissa hanassa sen tavanomaisen tilalla voisin harkita mieluummin tämän tilaamista, kuin yli-ikäistä Polar Monkeys tuotetta. 

HLS: 2,5 tuoppia/6€/l. Ei ekstrapisteitä. -> 4/10. (Alempi keskitaso).