Yö Betoniviidakossa

 Tämä tarina on aiemmin julkaistu Lahtikko lehdessä, mutta julkaisen tämän novellin nyt täälläkin.

 -------------------------------

Marraskuu harmauden kuu. Taivaalta sataa etäisesti X-tran tiskirättejä muistuttavia esineitä. Sää ei tiedä sataisiko hän vettä, räntää, vai lunta. Kesäisin tämä harmaa betonilähiö on myös maan kuumin city. Silti Kouvostoliitto näyttää oikeat kasvonsa vasta marraskuussa, ilman mandoliinipuuta torilla.

Junamatka on sujunut kerrankin aikataulussa ja ravintolavaunussa vallinnut pikkujoulutunnelma tartutti myös minuun keveän muovimukimaisen nousuhumalan. En tosin ymmärrä miksen saanut mehumukiini pilliä? Lähes yhtä makeaa oli kuitenkin tämä nimeltämainitsemattoman panimon unohdettava vaalea keskiketterä. Kaipasin koko matkan ajan vain oransseja muovituoleja, pieniä tuhkakuppeja ja pajatsokoneita Hankkijan-lippisten kera. Sellaista kadonnutta Essonbaari tunnelmaa, Kaurismäkeläisesti, tietenkin. Sitä kadonnutta 80-luvun alkua, jolloin ravintolaan pääsi vain kovat kaulassa tilaamaan sillivoileipää ja A-olutta.

Juna lipuu laiturille hitaasti ja myöhässä.

Kouvolan rautatieaseman betoniset laiturit saavat sydämeni hymyilemään. Ajatukset karkaavat yhteen täydelliseen ja kylmään iltaan, kauniisiin kasvoihin kotoisiin. Havahdun ajatuksistani vasta nähdessäni tutun näyn: venäläismummot kymmenine matkalaukkuineen, vaksit hölkkäämässä kohti pussikaljoittelevia teinejä kohden, tuulipukuiset sedät sammuneena asemahallin penkeille, R-kioskin vanhentuneen kahvin, eli ns. huoltoasemapaahdon tuoksun ja paikkakuntalaisten vähättelevän sävyn puhua kotikaupungistaan. Tuosta mainettaan paremmasta kodista, joka ottaa turpaan vain kunnan hyvävelikerhon jahkailuista ja köydenvedosta rakennetaanko suolle uusi sairaala, vai kauppakeskus?
Polttelen odotellessani pitkiä savuja ja naukkailen Ed-pulloon jemmaamaani viskiä. Siihen pulloon ei edes konnari halua kajota ilman etälamautinta ja taikaviittaa kaasunaamarilla.

Tervehdin paikalle vaappunutta lumiukkoa, joka paljastuu vanhaksi aseveljekseni paheiden maailmassa ja tarjoan joko parasta Ediä, tai kylmää olutta laukustani keskellä kylmää iltaa. Viski maistuu, en ylläty. Pullo palautuu minulle tyhjänä. Katselen ystävääni ja huomaan jälleen ihmetteleväni hänen pukeutumistyyliään. Kuten aina hän on vetänyt puvun päälleen. Sillä kuulemma liha irtoaa.

Kaverini on sitä mieltä että tarvitsemme avuksemme takamaiden tohtorin. Itse kavahdan tätä heittonakin. Jo ajatus sen inksalaisen piripään seurasta saa ihoni ei kanan, mutta ehkä punatulkunlihalle. Toverini on kuitenkin linjauspäissään jo puhelimessa tilaamassa ja tislaamassa nappeja nousuihin, tasoittavia laskuihin, rommia minulle, tequilaa hänelle ja hyviä joulupipareita pikkujouluihin för allihuuppa. 

Suuntaamme tovia myöhemmin taskut täynnä joulun iloa kohti kävelykatu Manskia. Räntää sataa jo vaakasuoraan ja keskustan valot luovat pikkujoulukauden tunnelmaa kätkien sisälleen kravattipakkoja, irtoseksiä, pettämistä, cocktaileja, haureutta ja sodomaa. Aloitamme sieltä, mistä aina. Kouvolan bonuskortin vihreältä nummelta: Old Tomista. Kättelen kyypparia ja tilaan ison Guinnessin. Se tuntuu vapauttavalta ja aloittelevalta. Paikassa oli joskus varsin lentävä tunnelma, mutta jokin on hukassa tänä iltana. Istumme ainoaan vapaaseen pöytään B-miesten loossiin. Ystäväni avaa puhelinluettelon kartan pöydälle ja avaamme illan. En tiedä montako ”Hitler kuulee”-videota olemme nähneet, mutta tällä kertaa nurkkapöydässä suunnitellaan kaupungin valtausta katu kadulta, tuoppi tuopilta. Koska Kouvola ei lähde meistä, emmekä me Kouvolasta; päätämme yksissä tuumin juoda itsemme ja kaupungin mukavaksi. Sellaiseksi nallekarhun harmaaksi: ”So cute and fluffy that we're going to die.”

Siirrymme ulos polttelemaan ja nauttimaan piparia. ”Kato toi krakasetähän on joku kunnallispamppu”. Siirrän katseeni vieressä nojailevaan setämieheen, joka pysyy pystyssä vain avustajansa toimesta. Setä sammaltaa vieressä tupakoiville neideille. Levy vain on pysähtynyt vaaliteemoihin ja neulakin on kulunut: ”Miää omistaisin koko kylän, mut persut sitä ja vasemmisto tätä. Meillä kokoomuksessa on aina ajettu meidän yrrittäjien asmaa. Haluuks typsyt lähtee kattoon kel on kylän suurin kypärä ja letku letkeä, haha. Oho miult tippu satanen hankeen.”

Käännän päätäni neitien puoleen ja pyydän pakenemaan paikalta kenties sosiaalisempiin kuvioihin ja haastan heidät sovellettuun 110m aitajuoksuun kouvolalaisittain. Siinä vältellään niin sammuvia jouluntähtiä, kuin pokejakin ravintolan ovelta ovelle. Viimeiset kymmenen metriä saa kulkea vapaasti, mutta voittaja on se joka tilaa Amarillosssa ensimmäisenä? 

Päästyäni Lasihelmen, eli lasarin eteen kaverini puuskuttaa, että mitä v..ua miäs? Totean että halusin pelastaa neidit karmealta kohtalolta. ”Miks sie käskit neitokaiset rilloon?”

”Velihyvä; en kokenut kumpaakaan meidän arvoisiksemme”. Astelemme tähän vilkkuvien värivalojen kehtoon. Tilaamme tuopit ja vänrikit kavereiksi. Kiistelemme perinteisesti onko kyseessä vänskä, vai majuri, kunnes tilanteen keskeyttää sisään marssiva naisihminen, joka suuntaa oudon päättäväisesti pöytäämme ja istahtaa alas. En tajua mistä täti on tuttu, epäilen kaverini kaveriksi, kunnes täti avaa suunsa: ”..ttu min poikaystävä on kusipää.. *Kuusaalaista mongerrusta ja avautumista* Lähtekää ukot min luo, voisin nusaista siuu ja tota sin herrasmiesmäistä kaverias samal. Valitettavasti nämä herrasmiehet ovat varattuja herrasmiesjuomien kanssa. ”Ootteks te jotai v..n homoi”. Emme. Pelkästään herrasmiehiä, joita Kuusaa säikyttää ja jotka arvostavat kauneutta, että nautintoja aivan liikaa.

Kumoamme juomamme ja suuntaamme hitaasti vaappuen kohti Rytmikattia, tai mikä Downtown se nykyään onkaan. Kama alkaa vaikuttaa ja poke ovella näyttää aivan mikkihiireltä. Koitan pidätellä nauruani ja tilaan mojiton tiskiltä. Tsekkaan fiiliksen ja päädymme lopulta johonkin hämyyn pöytään paikallisten metallistien kera. Yhdellä on naama täynnä metallinkeräysastiaa, toisella kaljupäällä Viikatteen huppari juroine ilmeineen luo vaan mielikuvan Joensuusta. Seurueen kolmas on olevinaan niin äijä partoineen. Hän on selvästi paikallinen älykkö. Pelaa shakkia läpällä ja osaa kuulemma laulaa Paula Koivuniemeä mutterissa ”lähes selvinpäin”. Harmaa Voice of Kouvola ei iske, mutta havaitsen sivusilmällä kaverini jo pokaavan naapuripöydästä viehkeää paikalle eksynyttä blondia. Hän pyytää lopulta kavereidensa kanssa polttelemaan hyvää Mielakkaan. ”Tää on miljoonatilaisuus, vähän kuin olis lelukaupan häät”. 

Löydän itseni pian Corollan takapenkiltä neitien seurasta. Kuski on selvästi katsonut kaikki Fast and furious-leffat. ”Oon Nikke, tää mun Corolla on Peppi”. Ootteks te niinku paikallisii, vai muute outoja. Kerron Nikelle, et ollaan entisiä lokaaleja samalla tarjoten kuskille matkakaljaa laukustani. Taskulämmin Koffin IVB tuntuu kurkuissamme lämpimältä etanolin ja pahvin sekoitukselta, mutta hyvässäkin tinassa pieni rosoisuus tuo vain rikkautta. Nikke soittaa räppiä ja on käymässä paikallista amista autopuolelta. Emme ylläty. Ystäväni on jo työn touhussa blondin kanssa. ”Se on varmaan se puku?” Mietin. Lopulta Nikke tiputtaa seurueemme suljetun mäkikeskuksen huoltotielle ja talsimme ylös. Hetkessä on jotain maagista. Kotikaupungit tuikkivat valot räntäisessä yössä, hyvää tupakkaa ja toivottavasti pian viilenevää kaljaakin. Jutut kulkevat riemukkaina ja nousuhumalaisina viileässä yössä. Blondin hiljaisempi ja ujompi frendi ”Anu vaan” levittää meille alustoja ja Nikkekin nousee ylös jerrykannun ja risujen kera. ”En oo jemmaas näit. Näitteks te sen videon tuubis?”.

 Maailma kevenee, havahdun jo nuotion loimotukseen. ”Tiiätsä sä mikä täs maailmas on pilal? Se ettei me välitetä toisista, hukutetaan ittemme vaan tavaraan, seinien sisälle ja somekuplaan”. Päätän tehdä ”Anun vaan” kanssa läheisyyttä. Löydämme pian yhteisen sävelen ja jokaisen marraskuisen tuulen tuoman puhalluksen jälkeen päädymme saman makuupussin alle.

….........

Herään seuraavana aamuna jäätävään päänsärkyyn jostakin asunnosta. Anu kömpii vierestä ylös ja laittaa meille kahvia. Syvä hiljaisuus vallitsee, kuten lähiöissä sunnuntaiaamuina yleensä. Ulkona maa on valkoinen ja talot harmaita. Tunnistan yhden, pian toisenkin. "Lehtomäki". Tuo 70-luvun politiikan mausoleumi keskellä metsää valtatien varressa, johon kärrättiin kaikki köyhät ja kipeät. Opiskelijat ja alkoholistit ja muutkin nistit. Myöhempien aikojen maahanmuuttajat ja kaikki muu, joita ei keskustaan haluttu. Viimeinen pysäkki ennen lopullista rappiota. Havahdun.  Viimein Anu saa suunsa auki. ”Tota.. Min piti kysyä tät siult jo eilen, mut..”

”Niin?”

”Miks vitus sul oli toi pingviini koko ajan matkas ja oisit sie halunnu Vilmanki tänne?”

”Katson sohvalle päätynyttä kaveriani ja kysyn kuka on Vilma?”

”Se min blondi frendi”

Hitaasti muistikuvat tarkentuvat ja kelaan Kouvolan tehneen taas temppunsa. Lopulta otamme ritolat. Minä ja pieni, pehmeä pingviini.

Pari kylmää ja purkkipuhelimella Puolaan

Ihan tavallinen keskiviikko. Sellainen jota opiskelijapiireissä kutsutaan pikkulauantaiksi. No ainakin minun nuoruudessani kutsuttiin. Sellainen viikonpäivä, kun kalja maistuu nannalta euron hanasta ja mimmit ovat kuumia micmacin farmareissa ja napapaidoissaan. Tanssilattia on pelkkää hikeä, ”Pelimiestä”ja väpättäviä amisviiksiä täynnä.

Tänään kuitenkin korkkasin kotona pullon kotiolutta ja viritän modernin purkkipuhelimen tulille.

Vaikka ajatus on lähellä ”Call-911” maailmaa kilautan kaverille ilman Lassea, Villeä tai Jaajoa.

Suoraan Puolaan. Keskitysleirien keskelle, Katowicen kaupunkiin. Luurin päässä vastaa tuttu ääni, ja pian kuvakin eksyy pikselimössöisenä näytölleni. Skype on kutistanut maailmaa ja luo pian kevyistä kalsarikänneistä entistä omalaatuisemmat. Kauas on tultu takavuosien mesekeskusteluista ja köyhien huvipuistoduunarien iltamista, joissa bisset katosivat korista porukalla, vaikka kukaan ei ollutkaan livenä paikalla. Sillä liksalla ei aina kuppiloissa istuttu.

Morjestan vanhaa ystävääni ja huomaan ilokseni, että mikään ei katoa aseveljien välillä. Siinä missä toiset ystävystyvät kurkkusalaateissa, toiset rämpivät hikisinä Enterprisella ilman kapteeni Kirkkiä. Still Jim will Beam us up. Mietimme kaikkia niitä päiviä, öitä, hulluja retkiä, jurrisia päähänpistoja, naisia ja sinkkuvuosia.

IS maistuu lasissa hyvältä, ei kypsältä, mutta varttuneemmalta. Se sopii tunnelmaan. Joskus mietin mihin kaikki hullutukset katoavat ihmisen vanhentuessa. Itse en kuitenkaan tiedä mitään parempaa, kuin hypätä spontaanisti mitä oudompiin käänteisiin, fiiliksellä, hymyillen.

Tiedättehän. Niitä iltoja, jolloin kaverisi kysyy: ”Mitäs tänään?” ja sinä vastaat: ”Sitä samaa, mitä joka ilta, let's try to take over the world”.
Milloin olimme juosseet ja missanneet yön viimeisen junan, milloin pilanneet toisen tipattoman isolla pullolla Meantimen London Portteria kahdella lasilla. Joskus nauttineet jallukaakaot saunasta saapuneiden naapurien neitojen kanssa. Muuttaneet, eronneet, karanneet. Joskus kuljettiin kanarialla dyynien yli parin Mahoun voimalla. Joskus on nukuttu lehtikasassa, joskus yritetty neljältä aamuyöstä lähiökuppilaan sisään. Joskus jopa onnistuttu siinä. Vieläkään emme tajua biljardin hienouksia, emme sitä miksi eräässä ravintolassa tarvitsee maksaa narikka, vaikkei ole takkiakaan, sitä miksi yhdessä toisessa ilta saa aina randomin käännekohdan, mutta varsinkaan aina emme ymmärrä toisiamme.

Pitiks tää ukko nykiä oikeesti ylös?

Silti jollain todella Tom of Finland, eli miehisellä, tavalla tiedämme, että Top Gun ja siipimies on aina paikalla, kun sitä tarvitsee.

”Aika korkata seuraava olut Koposen kanssa” horisee Pulkkinen jossakin. Emelisse White Label BA Moonshine Barley Wine. Tarjoilee tenua, kiljua, ja ponua. Pervolla tavalla hyvää.
Yhteys Polskaan paukkuu ja pätkii. Epäilen ranskalaisen kämppiksen katselevan hd-tason jynkkyä 3d:nä samalla. Vaihtoehtoisesti Puolan hallitus, eli Kurwa, tunnetaan journalistien suurena ystävänä. Kenties tässä jaetaan liikaa tietoa? Naapurissa 6% parin Zlotyn Zywieck uppoaa kuulemma savolaisella nautinnolla kaikkien journalismin sääntöjen mukaisesti, siis omakohtaisesti tiedostaen välittämättä muista. Itse taas kittaan keskittyen kaikkeen muuhun, paitsi olennaiseen.

Muistelen kateellisena hintoja, noppapeli-iltoja Zubrowkan voimalla, linjauskännejä.. Niitä hetkiä, jolloin kaikki oli.. No niinkuin ennenkin.

Hellekypärä päässä, valmiina hyppäämään riippumatostani seuraavan vesipiipullisen ääreen.

Niihin hetkiin ikuisiin, jolloin saatoit yöllä kaljapäissäsi pysähtyä Lehtomäkeen johtavalle sillalle, siihen valtatie 6:n ylle. Pysähtyä hetkeksi ja vain tuijottaa valtatietä. Pieniä tulikärpäsiä, joilla jokaisella on jokin tarina. Samoin kuin lapsena mummolassa. Siinä rautatieaseman vieressä. Maagisia hetkiä yöllä, kun kaikki nukkuivat ja vain minä valvoin Tex Willerin kera odottaen mökille pääsyä. Kuunnellen, kuinka asemalta kaikuivat kuulutukset kutsuna, joita pakoon ei päässyt. Jokaisella junalla oli syynsä, suuntansa, päämääränsä.
Sellaisiin hetkiin, jolloin pystyi soittamaan samalta sillalta: "Tuu tänne kattoon tätä, mieletön fiilis".

"Pitäskö lähtee ajaan Jäämerelle uimaan ja kaljalle?", "Miks?", "No miksei?". Ja se riitti.
Keskustelut kumpuilevat menneestä tähän hetkeen ja tulevaan. Populaarikulttuurista politiikkaan ja yksityiselämään. Naurua ja kyyneliä. Olut loppuu, kuten ponukin aina. Salakavalasti ja hitaasti päähän iskien. Seitinohut ranskalainen valuu eteenpäin. Nautin lasin vettä ja tasoittelen viskitipalla. Soundi pamauttaa kuitenkin takaisin fiilikseen. Tiedostan illasta tulevan pitkän, tunnepitoisen ja silti hyväntahtoisen, josta koitan tässä jakaa pienen kyynelhelmen ja kohtalon murusen.
Kai tässä vain ihminen havainnollistaa itselleen, kuinka helppoa on vajota eiliseen. Kuinka lopulta muistot ja kokemukset ovat kaikki kaikessa. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa jokapäiväinen oluemme ja elää elämäämme joka päivä, joka hetki, jotta tulevaisuudessakin meillä olisi muistomme. Pätkä elettyä elämää, muutama lantti sitä koettua mammonaa, mielinmäärin kaljaa ja vähän hauskaa tupakkaa. Silti muistaen muutaman totuuden.
Nimittäin kesä tulee aina uudestaan. Silloinkin elämä on ihanaa aina kun sen väärin oivaltaa ja että parhaimmillaan.. Kun oikein kurottaa, voi omia varpaitasi koskettaa laiturin reunalta toiset, sellaiset jotka saavat sielusi hymyilemään sillä toisellakin tavalla, joka on ystävyyssuhteiden ulkopuolella. 
Viskikin loppuu lasista. Havahdun siihen hetkeen, jossa elämä vain on. Vaikka toisaalta haluaisin olla kevyesti jurrissa nauttimassa elämästäni ystävieni kanssa tiedän, että hetki on sinun. Kuljen peittosi alle ja kerron, että tää vartalo sun on, aivan päästä päähän. Tähän paikalleni kuitenkin jään, koska valitsen niin, koska ansaitset niin.

Gentlemen with GT

Kymijoki Beer Festival 2016 - Sadetta ja latotansseja?

Good beer, good company and the other guy

Sääennustus tulevalle viikonlopulle: Sadetta, sadetta, vettä, tihkua, harmautta.
Saattoi kuvitella marraskuun taivaan kaartuneen koko Kymenlaakson ylle juuri sinä viikonloppuna, kun oli aika matkata Korialle ja Kymijoki Beer Festivaleille. Siinä missä markkinapäällikkö suuri El Sol oli päättänyt vetää rokulia ja vettä tuli ämpäristä könysin, tällä kertaa, tilavaan bussiin kohti Koriaa.

Kerrankin festari, jonka vesitarjoilu pelaa täysillä.

KBF on nyt vakiinnuttanut paikkansa kotimaisessa olutfestivaalikalenterissa ja uusiutunut vuosi vuodelta.
Näin oli näppylät tälläkin kertaa. Aikaisemmin bändit olivat vetäneet itseoikeutetusti keikkansa tanssilavan suojissa. Nyt tälle vuodelle oli kasattu tanssilavan ulkopuolelle uusi ja katettu esiintymislava. Panimot puolestaan oli siirretty tämän alueen taakse nurmikentän reunoille yhdessä ruokakojujen kera.
Sijoittelu toimi mielestäni aiempaa paremmin, mutta silti imho pitäisin itse yhtyeet siellä missä sen tanssilavatunnelman ja Korian hengen saa paremmin aikaiseksi. Jolloin myös esiintyjiä karttava harrastaja saisi rauhassa juoda ja jakaa pientä tuoppiaan muun pöytäseurueen kesken vähintään neljällä pillillä.

Viime vuosilta tutut jonot loistivat poissaoloaan tällä erää. Kuulemani mukaan perjantaina oli jengiä ollut lopulta normaalisti (paljon) ja vaikka lauantain sää lupasi aluksi vain hc-harrastajien kokoontumisajoja (mie ja se toinen tyyppi) oli kahdeksan jälkeen poistuessani paikoin jo tungostakin.

Toinen syy jonojen hallintaan oli vuoden suurin uudistus: Lähimaksuranneke. Virittelin jo mielessäni viinarannekekohua tämänkin ylle, mutta tällä ei maksettukaan laskulla. Hommahan toimii niin, että rannekkeelle ladataan summa x ja tiskillä ei tarvitse, kuin vilauttaa ranneketta. Tämä nopeuttaa myyntitoimintaa kuitenkin melkoisesti. Silti... Kenties aurinko olisi toiminut tulikokeen tuojana tällekin; epäilen ettei nyt uutta kävijäennätystä kuitenkaan tehty?
Mitäpä muuta?
Panimokattaus käsitti tänä vuonna tiskit:

Vakka-Suomi
Bryggeri Hki
Malmgård
Maku Brewing
Teerenpeli
Hiisi

Ja erilliset tiskit vielä:

Diamond
Servaali (Pöhjala)
Gastropub Betony

Perjantain ensimmäiset maltaiset

Selvää lisäystä oli siis edelliseenkin vuoteen havaittavissa ja mielestäni tähän settiin mahtuisi vielä pari enemmänkin. Festivaalioluesta Kaiusta oli tarjolla nyt jo tovin Betonyn hanassa ollut "festarivahvuinen" 5,7% Kaiku, joka on jo selkeästi rotevampi tapaus maitokauppaversioon nähden. Juomia taisi kaikkiaan olla n. 150 erilaista alkaen Aja Bryggeristä, kulkien Foundersin kautta Stoneen. Norjasta näytti olevan Betonyn tiskillä reipas edustus ja viereisellä Servaalin tiskillä Pöhjalan hanoja. Harmi tosin ettei Öö:n eri versioita ollut hanassa.

Yleensä tässä saa nätin kuvan..

Ruokapuoli oli melkoista ilotulitusta verrattuna vaikkapa SOPP:n valikoimaan.. Ruisherkkua, Lamykins, Texas BBQ, Kattilan lähi-ja luomuruokaa, JK-streetfoodia ja Cuban Street Kitchenia. Hinnat toki festaritasoa, mutta laatu jotain aivan muuta verrattuna muutamien tapahtumien lämmitettyihin eineisiin ja makkaraperunoihin nähden.
Yllärinä paikalla oli myös paikallisen kahvikaupan ja kahvilan; Papulaarin tiski, että yleisön seassa vaellellut "Sysikymimies". Sysikymi on siis Papulaarin oma tummapaahtoinen kahvi. Eli voidaan todeta myös kahvitarjoilun olleen maukasta ja säähän sopivaa.
Sateesta huolimatta oma tunnelmani ja fiilikseni pysyi oikeastaan parempana kuin kenties koskaan näissä hipoissa. Tunnelma oli kenties juuri sateen takia lämmin ja välitön ja sama tuntui hehkuvan tiskien takaa. Jonkinlainen järkähtämätön usko siihen, että festareista tulee mainiot joka tapauksessa.
Ja tiedättekö.. Niin tulikin.
Oikeastaan tikkivihkoa selatessa ja maistiinpanoja kaivaessa havaitsin, että kahdessa päivässä vain toistakymmentä olutta. Käytin ilmeisesti ruuhkattomuuden edukseni ja sosialisoin tuttujen kasvojen kanssa tiskien takaa urakalla? Tai ehkä mie vaa makasin takaterassilla tuijotellen elokuiseen Kymijokeen lasissa hyvää tummaa, eikä juuri ketään koko terassilla? Tai kuivasin muille vieraille pöytiä ja penkkejä? Tai join tuttujakin tuotteita jossakin välissä?

Tää festari pyyhkii pöytää muilla?

KBF tuntuu päässeen lastentaudeistaan eroon viimeistään nyt. Festivaalin osatessa uudistua ja kasvaa joka vuosi onkin kiintoisaa on nähdä mitä näemme ensi vuoden tapahtumassa? Lisää sadetta? Vai niitä latotansseja? Uusia tiskejä? Aurinkoa ja sujuvaa jonottamista? En tiedä. Tavallaan haluaisin vain, että festivaalien iloinen ja lämmin tunnelma pysyy yllä.
Kiitokset siis kohdalle osuneille tutuille ja uusille tutuille niin yleisön, kuin tiskienkin takaa. KBF tapaamme taas ensi kesänä uusin metkuin.

Valopää kiittää ja kuittaa

Blogi Lomalla

Hei arvoisa lukija.

Olen lomalla ja otan loppukuun pitkälti lomailun kannalta, joten uusia juttuja tihkuu varmaan elokuussa seuraavaksi. Minulle lomailu tarkoittaa pitkälti kaikkea sitä mikä tapahtuu kodin ulkopuolella ilman atk-laitteita. Kenties luontoa, matkailua, vapautta, ihmisiä, rauhaa ja muutamia tuoppeja. Riippumattoja, linnunlaulua, suuria kaupunkeja, tyhjiä aamuöisiä katuja ja ilman kiirettä.

Seuraavaksi minuun törmää todennäköisimmin Helsingin SOPP:ssa loppukuusta, joten nykikää vaan hihasta. 

Tuopin Ääressä toivottaa kaikille tasapuolisesti kiiretöntä heinäkuuta.

Kuinka valmistaa täydellinen Sour?

Koska Sourit ovat in, pop ja hip haluaa ylläpitokin kantaa kortensa kekoon tässäkin asiassa.
Suoritimme tutkivaa journalismia ja eläinkokeita etsiessämme täydellisen Sour:n kaavaa.
Alkuun voin todeta, etten omakohtaisesti näistä pahemmin välitä. Tyylin ollessa kovin itseään toistava ja yksipuolinen. Pidän kyllä kirpeästä mausta paljon, mutta jotenkin nämä jäävät usein muiden jalkoihin. Silti halusin koittaa siipiäni ja astua pois mukavuusalueeltani. Koitin löytää täydellisen reseptin ja uskon päätyneeni lopulta oikeaan suuntaan lähempää, kuin arvaattekaan.
Aihepiirin entusiastit voivat klikata itsensä vaikkapa tänne.
Joten hyvät naiset ja herrat.. Kuinka valmistetaan täydellinen Sour:

Suuri Päivä, Pieniä panimoita ja niitä oluitakin -SOPP Lahti'16

 

Prelude:

"Se päivä muutti kaiken"

Heräsin tuoreeseen Suuret Oluet, Pienet Panimot aamuun kerrankin Lahdesta. En Haminasta, tai Kouvolasta. Silmät turpeina tartuin puhelimeeni. Naputin sängyssä maatessa ja aamuauringon loistaessa ikkunasta luurista erittäin ratkaisevaa tietoa. Nuuhkaisin rohkaistuksesi viereiseltä tyynyltä töihin paenneen neidon huumaavaa tuoksua rohkaistukseksi. Meillä kaikilla on paheemme ja tapamme juopua. Tämä tapa on mielestäni kaikkein vaarallisin ja silti koukuttavin. Hetki on kuitenkin jännittävä. Kiipeän puhelimitse suoraan Tuomiovuorelle valmiina pudottautumaan alas ilman "One beer to rule them all:ia". Odottaen vain pahinta.

Laitan kuitenkin hetken kuluttuani puhelimeni pöydälle tuulettaen. Koira katselee suurilla nappisilmillään touhuani ja kipittää lähemmäs kerjäämään pakollista aamuista rapsutusta. Olen yhtä hymyä.
Päätän samalta seisomalta lähteä ottamaan ystävästäni ja monivuotisesta SOPP-veteraanista; Pastori J:stä kopin vähän etuajassa. Marssin liki helteisen Lahden ostamaan kukkia muistaen etteivät ruusut selviä tässä taloudessa koskaan. Kerrankin sääkin suosii. Aina ei tämä kaupunki ole suosinut, mutta nyt.. Kerrankin tähdet ovat oikeassa asennossa. Vaapun hikisenä kukkien kanssa vihreän taulun talosta sisään ja joudun jonotushommiin. Päätän valita tarkkailupaikan tolpan takaa ja heti kun rouva edestäni katoaa hyppään salamana esiin. Sekunnit vaihtuvat minuuteiksi ja jälkisoija valuu, kuin sadevesi Salppurin hyppyrimäistä ukonilmalla. Sellaista on ilmassa tänäänkin. Viimein hyppään piilostani esiin. Ojennan kukat erittäin hämmentyneelle ihmiselle ja kysyn: "Hei kaunis neito. Muutetaanko syksyllä yhteen?"
Poistun yhtä nopeasti hakemaan matkajäätelön ja tapaamaan töistä karannutta pastori J:tä. Hän huomaa riemuni, joten päätämme yhdessä pyhittää vähän vettä ja kastaa suuta. SOPP-Lahti siintää edessä.

...............

Vaappuessamme puiston halki kohti tuttua Veskun rantaa törmään äkkiä isoon kasaan tuttuja. Kuten minäkin; He ovat valitettavan aliarvostettuja vieraita puistoissa mustavalkoisine kasvoineen tekemässä työtään nurmikon kunnon eteen. Jään hetkeksi virnistelemään ja kaakattamaan valkoposkihanhimafian kanssa. Mainioita veijareita.

Juttelemme J:n kanssa matkalla iskuosaston pienuudesta ja kaatuneista tovereista. Suunnittelemme matkaa Savonmaan suuriruhtinaan tykö. Sinne mistä kaikki hyvät sotaretket aina alkavat: Puolasta. Päätämme varata lennot ja ennenkuin huomaammekaan olemme ohittaneet portinvartijan, kuin saksalaiset edellämainitun valtion rajalla syksyllä ´39. Samalla nopeudella käsiimme on eksynyt tuttu SOPP-tuoppi; tuo kesän suurin hitti sitten Einin ja Kesän ja Yön.

Viereisellä tiskillä tarjotaan myös vauvamukiksi ristimäämme 1dl tuoppia. Harmi ettei siihen saa nokkaa, mutta kenties pilli ajaisi saman asian? Toisaalta olen nokallisten ystävä, mutta kuultuani Helsingissä olevasta tapahtumasta päätän tasa-arvon mukaisesti, että pillillinen olisi yhtä hyvä.
Selattuamme tovin aurinkoisen terassin penkeillä listaa mietimme yhteen ääneen, että tapahtuma-alue on käynyt pesukoneessa ja joku on säätänyt 40c kirjopyykin 80c:seen. Kutistusta tapahtunut mielestämme?

Startti oli hidas

Unohdamme murheet ja kilautamme maljat päivän voitolle ja seuraavat Pave Maijaselle ja Ankronikan poissaololle.

Positiivisesti havaitsen yllättävän paljon kiintoisaa juomista ja erittäin ilolla ihania Imperial Stouttejakin on jokunen mukana. Kyllä se minulle maistuu hellepäivänäkin, vaikka pari vuotta takaperin Kuninkaankartanon Tyykkiä juodessani samalle ajatukselle lähinnä naurettiin.
Tänään nauran kuitenkin minä. Elämälle, Dolce Vita:lle ja sille ettei kumpikaan ottanut aurinkorasvaa, tai Aloe Vera:aa mukaan.

Päivän hartain hetki koetaan siinä kohtaa, kun mukiin eksyy suurin klassikko: Kivisahti. Ei Soppia ilman tätä nektaria. Epäilen vahvasti alueen aitojen, natolankojen, vesihautojen ja konekivääritornien romahtavan sinä päivänä kun festareilta ei saisi tätä, tai sahtia ollenkaan. Lopulta minua aletaan kaipaamaan lavalle. Luulen hetken, että taustalla soi pian Frederikin miestrippari ja tartun tangosta kiinni, kunnes havaitsen hänen pyhyytensä tuoreen olutsommelier Majasen kapuavan stagelta alas.
 Saan päähäni pitkästä aikaa kuulokkeet ja käsiini tuoreen Lahtikko lehden. Joudun vannomaan Lahen Bönthör-paholaiselle, kymppipaidalle ja tämän Bob Marley:ta muistuttavalle muurahaismiehelle, että laitan lehden varmasti kehyksiin takan päälle. Miettien samalla, että takka rivitalossa voisi olla ihan paikallaan. Etenkin talvi-iltoina maatessa norpannahka taljalla, liekkien loimutessa ja seurana vain edellä mainittu naisihminen sekä skumppapullo jäissä.
Havahdun realiteetteihin ja vaan nyökytän päätäni. Lopulta kertoen huikentelevia tarinoita mm. Tom of Finland-oluesta (eka joka panee, maksaa rojaltit), Pridesta ja siitä toisesta festarista, jostain humalanpalveluksesta. Isolla kirkolla sekin. En muistanutkaan, että radion tekeminen olikin niin lystiä.

You're listening Limuradio

....
-Warning contains mumbling about Governments Camping School- 
Inttijuttuna: Pidin aikanaan radiohäirinnästä koulutusta valtion vehkeillä. Vehkeet lopettivat-aina-toimintansa puolessa päivässä, jolloin piti ottaa ohjat ja huudella vaan "Radio-Häirintä". Äärettömän tylsää ja typerää, kunnes keksin, että... "Hei.. Täst tuli just Radio Häirintä; päivittäinen piraattiradio propagandalla". Lopulta ohjeistettiin vähän hillitsemään, koska alokkaat eivät keskittyneet koulutukseen, vaan radio-ohjelman kuunteluun. Otin tämän kehuna ja seuraavana päivänä koksutkin jäi jumiin. Se oli varsin lystikäs viikko se.
.........

Pian kuitenkin lähetysaika päättyi ja minua infottiin seurueemme lisääntyneen myös SOPP-neitsyytensä menettäneellä henkilöllä, joten loppuilta menikin rattoisasti mukin ja SOPP salojen selvittämisessä. Bändikin oli, yhtään biisiä en kuullut. En tiedä oliko tämä hyvä vai huono, koska pienessä nousukiidossa on aina mukava veistää yhteislaulua. Tosin viimeksi minut uhattiin heittää lentokoneesta ulos, jos en lopeta. Ilmeisesti ensimmäisen ja viimeisen hyvän lahtelaispumpun aiheeseen sopiva kipale ei toiminut. Haluatteko kuulla sen? Ei se mitään laulan sen silti:
"Ota vastaan mitä saat
Se toisten kanssa jaa
Vain pieni pala paperia
Lakikirjat tieteen kumoaa

Kun lentää lentokonetta
Aa-aaa
Lentää lentokonetta"

Illalla oli jo tungostakin

Lopulta oli pakko taipua ja todeta, että tämän vuoden paras olut tuli kenties Laitilan tiskiltä. Pyydän anteeksi Savukataja rakkaani.. Mutta Imperiaalin Bourbon versio oli todella mahtava. Kalkkiviivoille voisi nousta Bryggerin Sofian rommitynnyriversio. Kepeämmistä voisin mainita yhden Kaiun sieltä Hiiden tiskiltä, mutta odotan mieluummin sen vahvemman version maistamista. Vehnissä on aina se jännä, ettei koskaan tiedä mitä hiivan kanssa käy, joten nostin illan viimeisen tuopin Weihenstephanerin Alkemian taidoille.
....................

Epilogue

Lopulta päädyin sinne, mistä olin aamulla noussutkin. Se on erittäin jännä fiilis, että ei tarvitse kipittää viimeiseen junaan. Niin jännä, että koitan ottaa tavaksi. Ai joo.. Blogisti siirtyy pois ympyräkaupungista ja muuttaa "Tsigagoon" heti syystuulen puhaltaessa purjeisiin. Joten älkää ihmetelkö, jos heinäkuusta tulee ns. tekstiköyhä kuukausi.. Muitakin kiintoisia juttuja on hissukseen ilmassa, joten.. Stay Tuned.

 
...................

Kiitos ja anteeksi:

Neiti X
Archie the doggie fox
Pastori J.
Bönthör
AntFarm
LiMu-radion väki
Lahtikon toimitus
SOPP-asiakkaat ja Staff
Panimot
Sorsat

Tuopin Ääressä jää odottamaan ensi suvea ja muistuttaa, että SOPP-rundi jatkuu Stadissa ja vinkkaa kaikille maan parhaimmista olutfestareista Korialla;)

Miksi Kymenlaaksossa ei ole panimoita?

Niin miksei ole?

Otinpa käsiini puhelinluettelon ja kaivoin sieltä Suomen kartan tutkien sen kauniita saloja ja laajoja metsiä. Kuvitellen tuhannet kaupungit ja ihmiset, kuin pienet muurahaiset ahertamassa..Stop.. Tämä ei ollutkaan Suomi-Filmin dokumentti, vaan asiaan.
Otin tussin käteeni ja ympyröin kartasta jokaisen tietämäni paikkakunnan ja panimon. Eteläinen läntti tätä maata on todella hyvin miinoitettu, mutta yksi on joukosta poissa, Kymenlaaksoa sielä ei näy. Miksi? Niin.. Olen tähän kysymykseen vastannut niin kovin usein.
Kaikki ajatelmat tässä ovat vain omaa spekulaatiotani sisältäen niitä ilkeitä havaintoja. Joten jos tapoihinne kuuluu "kymiläisittäin" nykäistä koko he-ma-pa pussi nenään, niin ottakaapa Kouvolasta mallia ja nyökyttäkää kilpaa "Niinhän se on". Edellinen lausahdus on muuten lähtöisin takavuosilta, jolloin paikallisessa oli puhe urheilusta ja kun seudun pyhää lehmää moitittiin surkeaksi.. Mitä tekikään paikallinen fani? Nyökytti päätään ja totesi "Niinhän se on".

Mallaskuupasta asiaan

1. Maantiede. Kasvukolmio ulottuu akselille: Hki-Kehä III-ulkomaailm.. Okei. Hesa-Turgunen-Tampesteri.
Tämän kolmion sisälle ja reunoille jäävät mm. Salo-Lahti-Porvoo-Hämeenlinna-Pori-Rauma-Forssa, jne.
Kymenlaakso taas on sudenkuopassa. Se on kulttuurillinen sekametelisoppa ja kauttakulku/mökkimaakunta. Se ei halua olla Uuttamaatta, ei sovi Hämeeseen, eikä oikein Etelä-Karjalaankaan. Kaikilla muilla maakunnilla on imho vahvempi paikallisidentiteetti jo mielikuvien kannalta.
Jos tarkastellaan asukaslukua, niin faktahan on, että Kouvola on Suomen suurin panimoton kaupunki.
Silti Kymessä ihmiset asuvat lopulta tavallaan harvassa ja Kouvolakin koostuu enempi vanhojen kuntien taajamista, kuin varsinaisesta kaupungista. Kotka itsessään taas on suurempi taajamana toki. Toisaalta taas panimoita on pystytetty menestyksekkäästi myös maaseutujen pieniin kyliinkin. Koska tämä aihe sivuaa kaikkia muita käsitellään sitä myös kohdissa 2-4.

2. Osaaminen ja tilat. Kysyin aikanaan Puupposen Lassilta Hamk:n oluen valmistuskurssilla, että onko Kymestä ollut tulijoita. Lassi mietti hetken hiljaa, puisteli partaansa ja totesi, ettei muista minun lisäkseni muita olleen.
Kotiolutpuolella Kymenlaakso hiihtelee luonnollisesti perässä. Tai sitten uudet harrastajat eivät pidä meteliä itsestään, eivätkä tuotteistaan? Sen sijaan voisi kuvitella, että tehtaiden alasajojen päälle seudulla olisi kosolti teknistä osaamista? Ja ehkä tyhjiä toimitilojakin? Ja vuokrathan täällä ovat edulliset? Kyllä ja ei. Teknistä osaamista Kymessä on aina ollut ja varmasti tulee olemaan, mutta empiiristen havaintojen puitteissa kyseessä on enemmistön osaisesti vanhempia herroja, jotka nauttivat kyllä oluesta, mutta eivät ajattele sitä marketin halvinta lavaa pidemmälle. Tilat taas ovat pääsääntöisesti suuria, liian suuria ja/tai matalia, ongelmallisia veden kanssa, jne. Vuokraa taas täälläkin kyllä osataan pyytää erityisesti muista kuin vuokrakiinteistöistä (jotka ovat myös imho tyyriitä). Silti on ilahduttavaa nähdä olutkulttuurin hienoisesti nostavan päätään täälläkin. Sen näkee kaupoissa, sen näkee ravintoloissa ja ihmisissäkin. Hitaasti.
Sitten sekin fakta, että kun maakunnassa ei ole vuosikymmeniin ole ollut panimoa, ei malliakaan ole. Ei paikkaa josta oppia, tai tehdä yhteistyötä. Ala on yksinkertaisesti vieras, eikä osaajia ole.

3. Kulttuuri. Maakunnan ikärakenteen muuttuessa yhä vanhemmaksi, töiden ja investointien karatessa muualle, sekä AMK:n rapistuessa mitä jää jäljelle? Vanhoja ihmisiä? Ei aivan, mutta on siinä totuuttakin. Rehellisestihän voidaan myöntää pienpanimoiden osuuden koko maan markkinoista olevan valtavan pieni, mutta kasvava. Siinä kasvussa toki auttavat Laitilan ja Nokian litramäärät. Kulutuspohjahan on siis pääsääntöisesti sitä mitä valtaosa juo muuallakin. Jolloin pienemmällä asukasluvulla voidaan ajatella kulutuksenkin olevan suhteessa pienempää myös pienpanimoiden osalta?
Sitten on se kulttuuri muuten. Kymenlaaksolaiset ovat pirstaleinen porukka pienellä alueella. Etelä ja Pohjoinen kamppailevat kaikessa. Samalla nurkkakuntaisuutta löytyy alueiden sisältäkin. Kotka ja Hamina kisaavat keskenään, vaikka ovat kasvaneet lähes yhteen. Pohjoisessa taas jokaisella pienellä (entisellä) kunnalla on selkeää nurinaa emäkaupunkia kohtaan; osin syystä ja osin suotta. Vaikka ajat eivät ole enään sellaisia, että jos Kouvolasta lähti Kuusaalle, ei takaisin päässyt ilman mustelmia, niin jotain samankaltaista henkeä alueella on edelleen. Yksinkertaisesti köydenvedon sijaan pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, mutta se vaatii varmaan vielä muutaman sukupolven? Tällaiselle pohjalle voi olla vaikea rakentaa paikallisuuteen nojaavaa yritystä, koska se miellettäisiin automaattisesti "naapurin" kaljaksi. Huomaatteko keveän, mutta tosipohjaisen liioittelun? Sitten on yrittäminen. Koen yrittämisen täällä olevan malliltaan enempi Kainuuta, kuin Pohjanmaata. Muiden menestys ei motivoi, vaan katkeroittaa. Vanhempanikin pitävät Kymenlaaksolaisia kaikista ihmisistä kateellisimpina toisilleen ja kenties se köydenveto syntyykin osin siitä? Miksi toisen menestyksestä ei voi ilahtua? Miksi se ei sytytä: "Hei ku toikin pärjäs, ni miekin"?
Toisaalta tämäkin liittyy etäisesti kohtaan yksi; maantiede. Toisaalta taas Kymestä on perinteisesti ollut hemmetin hyvät yhteydet muualle ja ovat edelleen. Kouvola on rautateiden solmukohta ja Kotka klassinen merikaupunki. Alueen historia on rikasta ja kulttuuriperimä vahvasti sellaista, jota voisi sopivasti tuotteilla ja brändäämisellä hyödyntää? Paikallisuus on kuitenkin kasvussa, mutta osaavatko ihmiset vielä ottaa tuotteita omakseen? Hehkuttaa niitä? Rakastaa niitä? Niin myötä, kuin vastoinkäymisissä?

4. Investoinnit. Liittyen kohtaan kaksi. Panimoala voi olla hypetetty, olut on hiptseriviiksistä, uutisissa pankit kantavat rahaa, kuin vain pyytää. Todellisuus on kuitenkin kovin toista. Hypeä on, kasvua on. Hipsteriviiksiä olen alueella nähnyt vain muutamat ja molemmille voisin lahjoittaa ilmaisen Gilletten:D
Investoijat haluavat näinä aikoina..Hemmetti.. Kaikkina aikoina mahdollisimman suuren tuoton,  mahdollisimman pienellä työllä. Panimoista ei sitä Suomesta saa. Jos oluen valmistaminen olisi tuottoisaa, panimoita olisi enemmän, ne olisivat suurempia ja tuotteet edullisempia. Tähän tietysti vaikuttavat kalliit kulut (raaka-aineet ovat toki halpoja), verot, byrokratian kankeus, kalliit alkuinvestoinnit ja myynnin vaikeus.
Edelliseen on tulossa tietysti minimaalisia helpotuksia, jos uusi laki menee nykyisin muutoksin lävitse.
Näinpä ollen ala on kaiken likoonlaittavia pellepelottomia varten. Tämän asian paras puoli on tietysti se, että minä näen mieluummin köyhiä, mutta intohimoisia tekijöitä, kuin rikkaita, mutta intohimottomia panijoita. Kymenlaaksossa vaan ei ole kumpaakaan. Rehellisesti litrat olisivat fiksusti niin pieniä, että sen työllistävä ja tuottava vaikutus ei ulottuisi pitkään aikaan muutamaa ihmistä suuremmaksi. Ellei investointi olisi suuri ja kasvua haettaisiin jo lähtökohtaisesti rohkeasti muualtakin. Jolloin kysymyksessä olisi jälleen se kuuluisa kolikko.

Yksinkertaisesti voidaan uskoa kaiken olevan vain ajan kysymys, milloin rahatalous kohtaa tietotaidon ja luovan hulluuden, sekä innovoinnin. Esteitä on toki tälläkin tiellä, mutta osaa niistä voidaan käyttää jopa paikallistuntemuksella hyväkseen. En silti uskalla lähteä veikkaamaan aihepiiristä: Mitä, Missä ja Koska.

Lisää kuvateksti

Entäpä minä itse? Niin.. Monessa mäskissä uitettu ja jonkun kaupallisenkin myrkyn luonut? Jos jonkinmoisia kontakteja omaava ihminen?
Toistaiseksi kukaan ei ole koputtanut oveeni Roope-Setä porsaan kanssa ja pyytänyt luomaan tätä hulluutta.
En silti sano, etteikö näitä projekteja olisi ollut.
En nimittäin näe itseäni yrittäjänä. Sitä se monivuotinen palkallinen työ teettää, että alkaa arvostaa sellaisia asioita, kuin lomia ja säännöllistä tuloa? En pidä stressistä, en unettomista öistä. En ole ahne, en sinällään himoa valtaa, tai mitaleja rintaani. En ole "niin" rahan perään, mutta pienituloisena ei huvita hypätä tyhjän päälle heittämään arpakuutiota, jossa joku saa ykkösen ja joku kutosen. Yksinkertaisesti minulla ei ole varaa sellaiseen leikkiin. Oikeastaan vaakakupissa pitkälti painaa sekin, etten tiedä yrittämisestä mitään ja raha-asiat eivät ole minun juttuni. Tekninen ymmärrykseni ei ole sellaista, että osaisin tuhattaiturimaisesti korjata kaiken, mutta sitten on asioita joissa olen hyvä. Olen erinomainen luomaan, perfektionisti asioissa joista pidän ja nautin luovasta ongelmanratkaisusta, monimutkaisten asioiden ymmärtämisestä. Silti vain silloin, kun asia on lähellä sydäntäni. Tarpeeksi hullu tavoittelemaan suuria, etenkin silloin kun ne ovat arvojeni mukaisia ja rikkomaan rajoja. 
"They want a career that capitalizes on their unique abilities, coincides with their values, and ignites their drives and passions."
Eli voitaisiin kuvitella hypoteettisessa maailmassa; Että kun minulle antaa nurkan jossa touhuta omiani olisi jälki sellaista, jota kehtaa esitellä? Tai tässä tapauksessa nauttia? Kyllä minä olen tällainen lievästi taidesieluinen, tunteva idealisti. Se ei ehkä tee elämästä helppoa, mutta pahuksen nautinnollista. Voisin siis sanoa, että nettitreffimäisesti: "Sinä rikas käytännönläheinen talousasioiden ja yrittämisen päälle ymmärtävä insinööri, joka rakastat olutta, omaat suuren ja hyvän sydämen ja olet vähän boheemi. Sinua kaipaa seutukunnan paras osaaja luomaan yhdessä jotakin toisiamme suurempaa. Ethän tarjoa ruokapalkkaa, vaik olenkin perso hyvälle ruualle. Markkinointi ois kiva, mut ei pakollinen".