Olutarvioissa: Sinebrychoff Karhu Ruis IPA

Sinebrchoffilta on vuosien varrelta nähty monenlaisia virityksiä, joista hyvin moni unohtui yhtä nopeasti kuin saapuikin markkinoille. Surfer, Puolukka-Stout, Rock, Korpisavu, jne.

Silti ajoittain ”Koffilla” on väläytelty hyvääkin tekemistä ja edes pientä pysyvyyttä. Koff APA nyt vaikkapa esimerkiksi.

Kun näin Karhun Ruis IPA:n kuvan somessa kuukausi takaperin, ajattelin: ”Onpa siisti fotosoppaus”. Tänään hän on todellinen.

Tölkin ulkoasun Karhu-teksti tuo muuten tyyliltään jännästi ihan Suomenlinnan mieleen.

Mutta siis Ruis-IPA. 5,3%. Sinebrychoffilta.  Melekosta.
 Ruis on siitä jännä mallas, että se on hirveän vähän käytetty mallas/vilja suhteessa meidän suhteeseemme rukiin kanssa. Toki siinä on tekniset ongelmansa, eikä se mitenkään kaikkialle sovi, mutta ajatelkaapa vaikka Sahtia? Miltei haluaisin nähdä nyt Kerava/Lahti/Iisalmi akselilta Sahdin.

Sitten mä heräsin.

Okei. Ruis IPA. Siis mitä v..a. Karhu. Valkoisessa tölkissä. Nyt on kyllä hämmentävän paljon juttuja, jotka eivät sovi samaan laskuun, eivätkä edes laskimeen. Ei anneta sen häiritä, vaan suhautetaan ilta käyntiin.

Ulkoisesti samean punertavanruskeaa colakarkkia ja kuravetä. Vaahto kestää hienosti, joten nuuhkitaanpa.

Kyllä sieltä tiiättekö ihan oikeita asioita on. Lempeää sitrusta, vähän havua ja reilusti maltaisia sävyjä. Makeutta, karkkia ja mausteisuutta. Ehkä vähän tukkoinen ja ujo, mutta lähtökohdat huomioiden hämmentävää ajatella lasissa olevan Karhua.

Maussa on pientä saippuaisuutta, sitrusta ja puuta. Karhean makeaa mallasta, toffeeta ja keskiasteiset katkerot.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen. Juotava, tasapainoinen, vaikkei olekaan kaikkein raikkain IPA.

Karhu Ruis IPA on oikeastaan loppujen lopuksi hyvin perinteinen tuote, mutta kaikkea muuta Sinebrychoffin vinkkelistä. Kenties panimon jännin tuote vuosikymmeniin? Onks se hyvää? On omalla tavallaan. Odotin jotakin hyvin kliinistä näkemystä, mutta tässä on yllättävän paljon jerkkua, rosoa ja särmää lähtökohtiin nähden. 5-10v sitten tämä olisi mullistanut maailmaa. Nyt se vaan hukkuu massaan, jossa ruokakaupassa liki jokaikinen kotimainen panimotuote on joko: Vaalea lager, tms, tai apaipa-sektorilla. Toki hemmetin hienoa nähdä tällaista Koffilta, etenkin kun tätä tulee varmasti löytämään läpi kesän 6€/l hintaan jokaisesta lähikaupasta kylmähyllystä. Toisaalta, taas edelleen pienpanimo Nokiaa saa usein alle vitosella litra, mikä näiden isojen suhteen on ihan käsittämätöntä hinnan puolesta. Hölmöiltä rahat pois?

Toisaalta.. Kilpailu tällä segmentillä on kovaa ja snadisti (suurista) Olvilla on vieläkin etulyöntiasema valikoimallaan, eikä mitenkään sovi unohtaa Laitilaa, edellä mainittua Nokiaa, Saimaata tai jopa Stadia samassa tölkki-apaipa kategoriassa.
Todettakoon loppuun, että vaikkapa burgerin kera potentiaali tällä Karhulla on tässä joukossa varsin miellyttävää. ”Never underestimate the power of malt”.

HLS: 6/10

Olutarvioissa: "Battle of Pirkanmaa"

”Ja vaahdossa näen kuplan valkean
Ja mä istun ja juon
Kunnes itseni tuopissa nään
Kun täytyn ja kuohun
Ja lopulta tyhjäksi jään ”

Piti vain kipaista kaupassa. Tiedättehän. Ei mitään suurta ostoslistaa, vähän vaan puutteita kaapeissa. Silti jos olette kuten minä, ette voi olla piipahtamatta juomaosastolla. Ihan vaan vilkaisemassa olisiko mitään uutta. Yleensä ei, mutta tällä kertaa olin hämmentynyt. Lähi-markettini, siis Citymarket, oli uusinut hyllyjään toden teolla. Päätin näppituntumalta kahmaista kasan bissejä ostoskoriini ja oikaista mässyhyllyjen kautta kassalle. Jotta näillä oluilla olisi jokin punainen lanka, niin nimettäköön tätä vaikkapa ”Battle of Pirkanmaaksi”. Sillä sieltähän nämä kaikki tulee, kyl mää tiiän, nääs. 

Joskaan tänään ei kamppailla Hakametsän herruudesta, tai siitä mistä saa parasta mustaamakkaraa, vaan ennemminkin esitellään kolme sikäläistä tuotetta, kolmelta panimolta ympäri pitäjää. Pyynikin American IPA, Nokian Keisari Pils, sekä Hopping Brewestersin Thunder Chief. Kaksi uuden ruokakaupparajan voittajaa ja yksi tuore tulokas ”vanhoilla volteilla”.

Toinen yhteinen tekijä on se, että kaikki kolme ovat jossain määrin hivenen päähän potkittuja. Sellaisia joiden arvoitus on välillä vähän niin ja näin. Sellaisia joiden tuotteista ei aina ole riemuhuutoja kiljahdellut. Ei omasta suustanikaan. Silti sellaisia, joilla on myös ollut aivan pistämättömän kovia tuotteita. Pyynikkin, Hopping Brewsters ja Nokian panimo. Lava on teidän.

Aloitellaanpa Pyynikiltä. Nyt siis 5,2% American IPA. Hintaa 2,99€/0,5l. 45Ebua. Pale ale, pils, cara- ja crystal maltaita. Humalalajikkeina: Cascade, Amarillo ja Citra. Voiko mennä vihkoon? Ei, ei pitäisi. Silti Pyynikki on toisinaan ollut sellainen ”ostin arvan” panimo, jonka tuotteet voivat olla Bourbon IS:n tapaisia tajunnanräjäyttäjiä, tai Fingerporin ja Jutin oloisia ”kaadanko viemäriin, vai en”. Silti viime aikoina tekemisen taso on parantunut huimasti, joten.. Kaadetaanpa:

Pyynikin American IPA tihkuu lasiini samean oranssin ruskeana jättäen laelleen varsin jämäkän vaahtokukan.

Tuoksu aloittelee tahtejaan melko hedelmäisen makealla otteella. Sitrusta, mangoa ja keksejä. Miellyttävän freesi on ensivaikutelma tällä kertaa Pyynikistä. Tuoksu on minusta miellyttävän tasapainoinen ja harmoninen. Sillai simppeliä no braineria, josta ei kenties löydy niitä kaikkein hekumallisimpia sävyjä, mutta helkkari ei yhtään virhettäkään. Good stuff.

Hörppiessä käy ilmiö, josta pidän. Unohdan oluen ja keskityn muuhun. Olut ei siis häiritse, vaan tarjoilee simppeliä hyvälaatuista poljentoa puuhasteluun. Greippiä, appelsiinia, tropiikkia ja karkkia. Hyvin klassista, hyvin onnistunutta keveää west coastia, joka liukuu hivenen öljyisenä suuhun. Katkerot ovat hallittuja. Ei yrttikatkeroista ”puraisin muuten pihkaa” fiilistä, vaan pehmeät sävyt, pehmeät kädet. Olen positiivisesti yllättynyt. Vaikka aina välillä panimolta on (minun mielestäni) tihkunut huteja ja juteja, niin viimeaikoina yhä enemmän onnistuneita keitoksia. Alkaisivatkohan oppirahat olla nyt maksettu? En tiedä, mutta ehkä jatkossa Pyynikki voisi tipahtaa koriini useammin.

HLS: 8/10

 

Minun pitäisi varmaan myöntää, että olen jo kertaalleen makustellut Hopping Brewestersin Thunder Chiefiä, mutta silloin näyte oli pieni ja taatusti tuore. Thunder Chief kruunattiin mennä vuonna Suomen Parhaimmaksi Olueksi. Hämmästelin hieman, sillä vaikka Akaassa onkin ”lentskarikaljaa” pantu jo paljon ei panimon apaipadipa-merestä ole oikein selkeää lipunkantajaa löytynyt. Maistettuani tätä pyörsin kaikki ajatukseni.
 

Harjoittelu oli tuottanut tulosta. Tasapaino ja olemus muistuttivat huomattavasti enemmän India Pale Aleja uudelta mantereelta, kuin sitä mitä meillä usein valmistetaan. Joten onkin antoisa nähdä onko taso pysynyt ja miten olut on säilynyt marketin kyykkyhyllyssä. Kyllä Suomen Paras Olut 2017, sijaitsi alimmalla hyllyllä alakulmassa. Hinta kuitenkin ihan kelpo n. 3,5€ pullolta ja leimaakin piisaa lokakuulle. Spekseissä: pale-ale ja Crystal50 maltaita, sekä 120ebun edestä humalaa: Magnum, Equinox, Cascade, Mosaic. Polkaistaanpa F105 käyntiin.

Ulkoisesti samean oranssinkeltaista olutta, joka jättää kivasti pitsiä ja hyvän, kestävän vaahdon päälleen.

Tuoksussa on iskua. Hemmetin reipasta trooppishedelmäistä ”tatsia”, greippiä ja vienosti toffeista mallasta pohjalla. Ei mitään ”in your face” räjähdystä, mutta rynnäköi maaliin mallikkaasti.

Maussa on se tämän oluen juttu. Makeus on selkeää, muttei päälleliimattua, tai tasapainotonta. Sitrus, greippi ja se isolla vaihteella oleva hedelmäisyys ovat mahtavassa tasapainossa. Jälkipoltossa hain evä ei kutita suuta, mutta havuja on hiihdetty sekaan vienosti.

Suussa olut tuntuu keskitäyteläiseltä ja hieman öljyiseltä. Raikas tuotos, jossa juotavuus on kohdillaan.

Kuten jo pohjustin alussa, niin tätä juodessa on helppoa ymmärtää se miksi tämä olut palkittiin. Toivottavasti Hopping Brewsters jatkaa Thunder Chiefin viitoittamalla ilmasillalla tuotteidensa kanssa. 

HLS: 7,5/10

Entäpä kolmas ajoittain päähän potkituksi joutunut Nokia? Sama panimo, jota monet ylistivät takavuosina suurena edelläkävijänä? Elowehnä, Luomu (Pils), 66. Nokia oli 2010-luvun taitteen aikana useasti se podiumille nostettu ja kiitelty yritys, joka ei valitettavasti saanut 66:ta uuteen lentoon huippukovan alun jälkeen. Tämän jälkeen uutuustuotteet ovat olleet vähissä, mutta silti Nokialla on ollut usein paikka minun ostoskorissani. Aina kun on tarve edulliselle, mutta maistuvalle käyttöoluelle voi huoletta kääntyä ”suurien pienien” pariin. 

Entäpä nyt? Mielestäni Pils sopii upeasti Nokian tuoteportfolioon ja koska se on yksi suosikkityyleistäni, niin.. Tietysti se on edessäni. Hintaa n. 2,4€/0,5l. 38Ebua Magnumia, Hallertaun Traditionia, sekä ”sesongin aromihumala”, eli sitä mitä sattuu kaapissa olemaan.
Tiedän, tiedän. Osa triggeröityy ja pahoittaa nyt mieltään urakalla tasalaatuisuuden alttarilla vuohia uhraten ja tekstaripalstalle kirjoitellen. Vaikka käytäntö onkin alalla hyvin yleinen ei siitä kauhean usein huudella, eli avoimuus +1. What about the beer, man? No harvemmin käyttämääni Nokian lasiin on ilmestynyt pieni vekki, mutta ei anneta estetiikan häiritä.

Lasissa kirkkaan kullankeltaista olutta, vaahtoaa keskiasteisesti hunnuten.

Tuoksu.. No sehän on ihan perinteistä tekemistä, kuten pitääkin. Ruohoa on leikattu ja kyllä tämä ruohoa leikatessa menisikin. Oispa kesä.. Viljaisuutta ja mallasta. Häivä vihannesta taka-alalla, onneksi ei häiritsevästi kuitenkaan. Simppeliä.

Maussa on sellainen ominaisuus, että huomaan tuopin olevan puolillaan ennen tähän pääsyä. Olut tekee siis sille tarkoitetun tehtävänsä. Keveä maltaisuus, vilja ja heinä vievät ajatuksia Suomi-Filmin maalaismaisemiin, joissa Ansa kaipaa edelleen Taunoaan. Rapsakkaa ruohoisuutta, puree nipistellen. Taustalla oleva vihanneksen häivähdys ei, onneksi, hyppää tarpeeksi korkealle. ”vegetables can't jump”.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja helposti juotava uutuus.

Nokialta tämä Pils onnistuu varsin mainiosti. Se ei ehkä ole se valtakunnan tarjonnan jännittävin ja monimuotoisin olut, tai edes Pils, mutta alle vitosen litrahinnalla se tulee löytymään minunkin koristani aina toisinaan. 

HLS: 7/10

"Kuule istuta vielä se omenapuu,
vaikka tuli jo tukkaasi nuolee
Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu
Vaikka huomenna aurinko kuolee
Hyvin mielin voin vierelläs vilkuttaa,
kun maailma hautaansa nilkuttaa"

Uutta maitokaupasta? Hartwall Erikois IPA, Olvi American Brown Ale ja Fat Lizard Track Day

Jos päivittelin jo KOFF IPA:n kohdalla koko juttua, niin kyllä tämä käsissä pyörivä Hartwallin Erikois IPA aiheuttaa jopa kovempaa hämmennystä.
Siinä missä Sinebrychoffilla on kuitenkin tuotettu vaikkapa legendaarista Porteria vuosikymmeniä on Hartsu vaipunut talvihorrokseen jo vuosia sitten. Väläytellen ajoittain edes jotakin uutta. Siis nörttimielessä "uutta", eli lähinnä Lapparin eri variaatioita. En viitsi edes mainita muualla tuotettuja Hopventures/Polar Monkeys-sarjoja. Olin kuitenkin tippua tuolilta kuultuani tästä. "Ale"+Hartwall = Can't compute, error. Siis aivan huikeaa hei.
Tämän Erikois IPA:n piti tulla ulos jo keväällä, mutta ilmeisesti talon sisällä ei oltu tyytyväisiä tulokseen.
Mikäli asia on näin, niin tämähän on oikeastaan vähän helkkarin mahtava seikka. Näin pitääkin toimia; miksi laskea jotakin joka ei ole kunnossa myyntiin, vaikka sillä käärisikin muutaman markan taskunpohjalle?
Aloin myös miettiä koska viimeksi Hartwall on valmistanut myyntiin asti "pintahiivaolutta". En muista millään, joten paremman tiedon puutteessa julistan tämän panimon historian ensimmäiseksi?

Utuisen kuparinkeltaista olutta kohtalaisella vaahdolla.
Tuoksu on..tota noin.. Siis onko? Hentoa sitrusta, greippiä. Hedelmäisyys käy nenässä, kuin lähetyssaarnaaja ovella. Kadoten nopeasti takaisin yöhön.
Maussa on jo vähän enemmän otetta. Kevyttä kuivan keksistä mallasta ja oikeastaan miellyttävää greippis-sitruksista jääteetä ja hedelmäkaramellia. Loppuliuku on kepeää ja puista. Katkero näykkii, muttei pure. Mikä onkin usein miellyttävämpää, muttei näin.
Suutuntumaltaan Erikois IPA on liki keskitäyteläinen. Keveähköä olutta, jopa vähän vetistä sellaista.
Hartwall yrittää edes. Upeaa. Onko Erikois IPA erikoista, tai upeaa? Ei. Erikois IPA on keveä keskitason "IPA", tai oikeastaan Sessio IPA.
Silti kuten odottaa voi hän on mielettömän kliini, mutta kenties jopa liiankin. Se mikä erottaa tämän kilpakumppanien Koffin/Olvin vastaavista on oikeastaan vähän sama mikä erottaa massatuotetut artistit toisistaan.
Toiset ovat edes vähän omaperäisempiä ja rosoisempia sillai hyvällä tavalla. Vaikka kyseessä onkin melkoinen päänavaus tuottaa Lahes "pintahiivaa" ja vielä "IPA:a", niin harmittavan puolitien tuote on kyseessä. Haluaisin sympata enemmän, mutta ei pysty.
Ehdottomasti käyttöolut potentiaalia olisi, mutta.. Se pakollinen mutta: Samalla hinnalla saa parempaakin. Samassa 3€/0,5l kategoriassa hartsu kilpailee mm. Saimaan, Nokian, Stapan, Laitilan jne tuotteita vastaan, kuin myös muita isojakin. Ja tällä kertaa ne muut isot ovat vaan parempia. Kenties tässä kuitenkin olisi potentiaalia hypätä tuoreen Mattsonin panimon (Hartwallin uusi "pienpanimo") kanssa parempaan ja parempaan. Tosin en perskohtaisesti pidä koko Mattson nimestä ja kummastelen miksei vaikka "Mallasjuoma" olisi käynyt? Samalla olis voitu kaivaa vanhat Aurinko-juomat naftaliinista ja siirtyä artesaanilimppareiden reviireille brändin ja uusvanhan lasipullon voimin. No anyway pisteet:

HLS: 6/10

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kun nyt tuli tuo Olvi mainittua niin mainitaanpa, että Olvi yllätti melkein housut nilkassa minut vastikään. Olin pari viikkoa sitten istahtamassa kaakelilaboratorioon koeponnistamaan, mutta ovikello soi juuri ennen kuin ehdin tarttua saniteettitiloihin johtavaan oven kahvaan. Koska tuntia aiemmin oven takana tiedusteltiin uskonko Jeesukseen? (Kyllä, koska historia väittää tällaisen kaverin eläneen ja taidan itsekin tietää yhden Jesuksen Epsanjasta, ole). Epäilin saman hyvin pukeutuneen partion olevan sielä uudestaan keskustellakseen vaikkapa Thorista tällä kertaa. (Miksi näiden pitää muuten nopeasti vilkaistuna näyttää poliisipartiolta, tai muilta hsl-lipuntarkastajanatseilta?).
No kuitenkin kuriiri seisoi oven takana. Ihmettelin, koska en ollut tilannut mitään. Tai oikeasti ihmettelin, mistä lähtien Post Nord on osannut soittaa ovikelloa, mutta kai siihenkin joku yrityskonsultti on kurssin keksinyt. Paketti oli kuitenkin Olvilta ja sisälsi näytteitä. Näiden joukossa varsin juotava viime syksynä blogissakin vieraillut ruokaolut, eli X-mas IPA ja aivan uusi American Brown Ale. Brownit ovat minun mielestäni valtavan käytännöllisiä ruokajuomia ja sellaisia "eioovälii"seurustelubissejä, joiden kanssa ei tarvitse analysoida kauhean pitkään lasin sisältöä. Eli mikroskoopin voi jättää kotiin sen päätä kiristävän vanteen kanssa.
Se on myös ihanan epämuodikas ja monien kaihtama. Ehkä siksi samaistunkin browniin ja harkitsenkin sen vuoksi suihkurusketusta Newcastlella? Okei humalalajikkeina tässä tuotteessa: Mt. Hood, Columbus, Willamette. 35ebua kuitenkin, koska "American".

 Sameahkon ruskeaa olutta varsin kauniilla vaahdolla.
Koko olemus on varsin keksinen. Sellaista paahtoleipäi/keksisen kuivaa paahdetta. Leipää, vähän lakritsaa joukossa. Keveä, humala tuoksuu geneerisesti seassa.
Maussa on tavallaan lievää makeutta, joka ei pääse koskaan esiin, koska 4,7%. Leipää, keksiä, keksiä ja leipää, mutta miedosti. Kukkais/havuista humalaa on annosteltu kohtaan "raikas, muttei voimakas".
 Keskitäyteläinen olut, joka uppoaa hyvin helposti alas. Olville on pakko nostaa hattua. Taklata paitsi jälleen tuonne vieraaseen "ale" maailmaan, mutta vieläpä Brownin voimin. Se onnistuu niin hyvin, kuin miltei voi kuvitella näillä spekseillä ilman kikkailuja. Ruokajuomana ja viihdekäytössä American Brown Ale löytää varmasti  ystävänsä.

HLS: 11/10, koska näyte.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ja loppuun jotakin aivan muuta. Vierailin pitkästä aikaa kenties Helsingin lempikaupassani, eli Pienessä. Vierailin? No taisin jäädä pitkäksi aikaa suustani kiinni, mutta ehdin tehdä hieman ostoksiakin siinä sivussa. Osasta näistä pyysin teiltä mielipidettä sen suhteen minkä haluaisitte nähdä blogissa ja ykköseksi nousi tämä Fat Lizardin Track Day. Tyylinä Sessio IPA, humalapuolella Columbus ja Citra. Oikeastaan nappasin tämän, koska Fat Lizard on jäännyt vähän paitsioon ja tutkan alle. Panimon tuotteiden saatavuus ei oikein yllä kauas Lahteen asti ja toisekseen.. Rakastan tuota 360-tölkkiä innovaationa. 

Niksipirkkamaisesti tyhjä sellainen käy moneen, kuten vaikkapa pullonkorkkien roskakoriksi. Siitä voi sitten laskea paljonko brenkkua kuluu ja kyllähän sitä eduskunnan mukaan kuluu.. Mitenkäs se olikaan.. Tuula Haataisen suusta: "THL:n tietojen mukaan ja tilastojen mukaan suomalaiset saavat kuluttamastaan alkoholista 90 prosenttia oluen kautta". Kiitos Tuula ja THL näistä tilastovääristelyistä. Meinaan.. Kyllä minunkin kaikki 70 päivittäistä pulloani vievät korkkiroskiksia jokusen per päivä. Asiaan, asiaan.

Kuparinpunertava olut keskitason vaahdolla.

Tuoksu puskee varsin miellyttävästi trooppista sekahedelmää esiin. Käpyä, öljyjä ja hiven karamellia taustalla. Maussa pehmeä maltaisuus lyö kättä pehmeän öljyisen humalan kanssa. Sitrusta, hedelmää, pihkaa ja mentholia. Jotenkin selkeä ja hallitun oloinen kokonaisuus, jossa tasapaino ja hyvä humalointi kohtaavat toisensa todella upealla lopputuloksella. ”Tällasta Sessio-IPA:n pitäisi olla”. Ja mikä parasta.. Ei liikaa yrttikatkeroita ja mäntysuopia seassa.

 Keskitäyteläinen olut, jossa sopiva hiilihappotaso ja vieno öljyisyys yhdistyvät hyvinkin mieluisasti.

Fat Lizardia olen toistaiseksi pitänyt vain yhtenä kymmenistä ”Ihan kiva” pikkupanimoista, mutta hitaasti heidänkin tuotteistaan on tullut hyvinkin laadukkaan oloisia. 

HLS: 7/10

Tuplasti kotipolttoista New Englandia: Wesala NEDIPA ja Harjun Hay Zee

Iltaa.
 Mielestäni tämän kotiolut- ja juomaharrastuksen ehdotonta suolaa on päästä maistelemaan myös muiden tuotoksia. Kuriirit ovatkin polkaisseet jälleen jääkaappiini erinäisiä näytteitä kovasti pinnalle nousseesta Vermont IPA/New England IPA tyylistä. Tai no tyylistä ja tyylistä. Tämähän on siis India Pale Alea, joka poikkeaa vain vähän tyylin perinteisestä (amerikkalaisesti siis) päästä. NEIPA:sta kirjoittelin taannoin jutunkin sikäli mikäli tyyli on sinulle vieras.
Tämän iltaiset ottelijat saapuvat läheltä ja kaukaa. Toinen kaukaa Hollolasta ja toinen läheltä Lappeenrannasta. Etäisyys on vain henkistä ja matkat pään sisällä usein jännittäviä.
Toinen on Wesala Brewingin Double Dry hopped Double Everything IIPA ja toinen Harjun Hay Zee NEIPA.
Speksataanpa vähän, koska numeraalinen statistiikka aiheuttaa kuitenkin kaikissa meissä pikkuinsinööreissä välitöntä housujen kohoamista, tai kastumista.

Wesala:

7,7%, 46ebua.
Pale-Ale, kauramallas, vehnämallas, kaurahiutale, hapanmallas, laktoosi. Humalat: El Dorado, Citra ja Mosaic. Hiivana Safale S04. Humalista 2% on laitettu keittoon, 40% Whirlpooliin ja loput kuivahumalaksi. Tämä näyte saapui tuoreeltaan growlerina kegistä.
------------------------
Ajatukset: Ebut vaikuttavat näennäisesti pieniltä, joskin lisäysmääriä katsellessa lupaa hyvää. Lisäksi koska kegit ja CO2 tekevät helkkaristi tässä tyylissä.

Harju: 

6,5%, 190ebua.
Pale-Ale, Cara-Pale, kaurahiutale. Humalaosastoa: Summit, Calypso, Magnum, Simcoe, Mandarina Bavaria, Cascade. Hiivana Safale S05.

Ajatukset: Jäätävät ebut ja melkoinen humalacocktail. Pullokäynyt, mikä on todennäköisesti syönyt aromia?
---------------------
Aloitamme tämän iltaisen kiertoajelun IPA:n ihmemaassa Harjusta. Lappeenranta: Mikki on teillä.

Hay Zee kaatuu lasiin. 

Sameahkon kullankeltaista olutta kohtuullisen hyvällä ja kestävällä vaahdolla.

Tuoksu irrottelee makeaa hedelmää. Persikkaa tai nektariinia? Hento havuisuus koittaa pilkistellä alta esiin, mutta jää puolitiehen odottamaan. Tuoksu on toki puhdas ja sillai ihan miellyttävä, mutta jotenkin odotus 190ebun NEIPA vasarasta tekee tästä hentoisen pettymyksen intensiteetin osalta.

Maistetaan.. Maltaisuus miltei maistuu ennen reipasta humalan puraisua. Yrttikatkeroa, sitrusta, havuja. Keveää hedelmäisyyttä mukana, mutta loppuliuku on todella pitkä, katkera ja vähän karvas.

Wow. Kyllä tässä takapotkua piisaa, vaikkei ehkä aivan omalta ”mukavuusalueeltani”. Jälleen flavori/aromiosasto on hieman liikaa piilossa.

Suutuntumaltaan Hay Zee uppoaa jonnekin keskitäyteläisen ja kohtalaisen täyteläisen välille. Ollen muuten keveähkö ennen lopun tiukkaa tykitystä.

Onko tämä nyt sitten NEIPA vai ei? Ei. Enempikin perinteinen IPA. Ei siksi, että näennäinen kirkkaus ei ole sitä sameaa mehuosastoa, vaan koska balanssi ja aromi. NEIPA:n pitäisi olla enemmän aromipuolen ilotulitusta katkeruuden jäädessä lähinnä nimelliseksi. Suutuntuman ollessa pehmeä, mutta täynnä humalaöljyjä.

Jos unohdetaan tällainen hörhöily, niin Hay Zee:ssä ei ole mitään vikaa. Kliini olut, ei virheitä. Kaikki hyvän IPA:n tunnusmerkit täyttyvät, vaikka itse pitäisinkin kevyemmästä katkeruudesta ja isommasta aromista on tämä kyllä pullokäyneeksi IPA:si yllättävän jees.

Ja Wesalaan. Go Hollola.

Sameaa appelsiinimehua hyvällä vaahdolla.
Tuoksu polttaa pahimmat lentobensat jo aluksi jättäen tilalle
trooppishedelmäistä cocktailia, käpyä ja lisää kerosiinia. Mallasta on
jossain ollut, joskus. Humalaisuus on melkoista ilotulitusta ja gangbangia.
Maussa raaka käpyisyys ja pellettimäisyys tuo vähän mentolimaisuutta
sekaan. Hedelmää ja vähän pihkaisuutta seassa. Mallas esittää pelkkää
statistia ja sessio on vain humalan showcasea. Jälkimaku palaa suuhun,
pieksee ja polttaa. Peräkärry on ns. Täynnä.
Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen. IIPA ei ehkä ole aivan niin
smoothia kuin moni muu tämän suuntauksen edustaja, mutat mitä väliä. 

Dipa, joka ei maistu pihkaiselle kinuskille, eikä alkoholikaan puske esiin. Kyllä
minä niin mieleni hyvitin tästä. On nimittäin samanlaista kuin omani ennen
pulloa. Voimme siis jälleen todeta, että tyyli ei toimi kotioloissa
pullokäyneenä. Liikaa happea, käymistä ja liikaa aikaa.

 On toki totta, että, näitä ei ikääntyneenä juo kukaan ja mainitsemani pihkakinuski taas muuttuu enempi american strongiksi vanhana. 

Silti ipaapadipatripa on tuoretuote, joka pitäisi juoda mahdollisimman fressinä.
Pervolla tavalla tämä olut oli todella ihanaa. Heittämällä tämän vuoden
top3 dipa osastoa. Voisi jopa sanoa: If U can't stand the hops, stay out of
this bottle.

Täydellisen IPA:n metsästys: Maisto

Ja hän on lasissa.. Kukako? No jo talvella alkaneen Reittausblogi vs Tuopin Ääressä Battle Of IPA:n jälkimainingeissa synnytetty ja ideoitu "Täydellinen IPA".

Kauniin samean oranssina. Lähes läpinäkymätön olut muistuttaa tältä osin hieman hefeweisseä parhaimmillaan. Vaahtoaa reilusti saippuakuplaista vaahtoa jääden pikkurillin paksuiseksi kerrokseksi oluen päälle. Vaahdon jättäessä vähän pitsiä lasiin voin todeta ulkonäön olevan pitkälti kunnossa.

Tuoksu on.. huumaava. Kaupan hedelmähylly on upotettu lasiini. Tropiikkia piisaa litsin ja mandariinin ja perinteisen sitruksen lisäksi. Toki myös sellaista Mosaicin tuomaa hedelmäkiiselliä, vähän viinikumia ja nallekarkkia. Maltaista makeutta ja jyväshyvän keksiä uppoutuu alle. Miellyttävää, voimakasta ja hyvin erilaista.

Maussa on sitrusvetoisuutta. Tropiikin ottaessa taustakuoron roolia. Simcoe iskee sopivasti pihkaisuutta tuoden kaivattua balanssia tähän. Keksinen maltaisuus on keveästi mukana, mutta kyllä tämä on humalan juhlaa tälläkin kertaa. Oikeastaan kaipaisin sellaista hentoa pellettimäisyyttä tähän, jotta fiilis olisi euforinen. Loppuliuku on ehdottomasti kiintoisin seikka. Katkero ei pure tiukasti, vaan näykkii hellästi runsaan öljyisyyden kera kadoten suusta kuin hattara konsanaan.

Suutuntuma on kohtalaisen täyteläistä, öljyisyyttä on niin humalan, kuin kaurankin osalta. Todella smoothia ja juotavaa. Itseasiassa niin juotavaa, että havaitsen lasillisen kadonneen huomaamatta.

IPA.. Muotia, tai ei se on ollut aina lempioluitani. Silti niin kovin harvoin se pääsee ihastuttamaan. And when it does.. Ikävää kehua omia oluitani, mutta tämä on omaan suuhuni kenties paras? Suomi-IPA. Jos maku olisi vähän intensiivisempi ja katkeroita ehkä jokunen ebun puraisu enemmän..
Nyt mietin vaan miten mainiolta tämä maistuisi sopivassa kaupallisessa mielessä. Tiiätteks, siirrot ja astioinnit ilman hapen tuhoavaa vaikutusta? No mitäpä näitä spekuloimaan.. Good Beer, No Shit.

Täydellisen IPA:n metsästys – Keittoraportaasi

Kävimme talven mittaan Reittausblogin Harri ”Hayke” Metsäjoen kanssa kamppailuun täydellisestä IPA:sta. Tämän Battle of IPA:n päättyessä ratkaisemattomaan tasapeliin juonimme seuraavan loogisen askeleen. Suunnittelemme yhdessä yhteisen, täydellisen, IPA reseptin.

Mutta mitä on täydellisyys? Se on mitä kellekin. Itse kaipaan aromivetoista juicy fruittia ja trooppishedelmäistä coctailia, öljyisenä ja käpyisenä. Sopivalla lähes pellettimäisellä katkeruudella, joka jatkuu smoothina alusta loppuun. Tiedostaen tämän vaikeuden kotioloissa otimme härkää sarvista ja pellettiä pussista. Eilen 22.3 ehdin keittää omani.

IPA:n, tai minkä tahansa humalavetoisen ongelma kotioloissa on happi. Jos saisin siirrettyä olueni ja kuivahumaloitua ilman happea, sekä pullotettua olisin jo pitkällä.

Koska tiedän teidän olevan pohjattoman uteliaita käytetyn reseptin suhteen julkaisen sen nyt sellaisena, kuin itse keitin:

Eräkoko: n. 18l

Ominaispaino: 1.065

Ebc: 12

Ebu: n. 60-70

Vesi: Käsitelty siten, että kloridi-sulfaattipitoisuudet olivat n. 150-100, mäskin ph säädetty maitohapolla 5.3.

Mallaspohja:

4,5kg Pale Ale

0,6kg Kaurahiutale

0,5kg Münich

Mäskäysohjelma: 60min / 67c, 15min / 76c.

Keitto: 90min

Humalointi:

60min/ 25g Warrior

0min 25g kutakin: Citra, Simcoe, Mosaic

Hopstand 80c / 20min: 25g kutakin: Citra Simcoe, Mosaic.

Suunniteltu kuivahumalointi:

Vaihe 1: 25g Citra, 25g Mosaic, 10g Simcoe.

Vaihe 2: 40g Citra, 25g Mosaic, 10g Simcoe.

Tämä elää vielä sen mukaan, siirränkö sekundääriin vai en, eli lyönkö kuitenkin kaiken kerrallaan n. 5pvä ennen pullotusta, vai kahdessa osassa. Jälkimmäisessä eka satsi 3pvä ennen siirtoa ja seuraava kakkospyttyyn 5pvä ennen pullotusta. Katsellaan..

Hiivakanta: Wyeast London Ale III/1318

Käymislämpötila: Jäähdytetty 15c, hiivattu ja annettu vapaasti nousta n. 21c.

---------------------------------------------------------

No mitenkäs se keittopäivä eteni?

Hyvin kiitos kysymästä. Allekirjoittanut alkaa hissukseen pääsemään GrainFatheriin sisälle, sillä tehokkuus on nyt parantunut jokaisen satsin myötä. Vrt. 63%-75%. 

Lets mash again, like we did last summer

Mäskäys eteni, kuin tanssi sen kummemitta murheitta. Siivilöinti kävi nyt nätisti sopivalla virtauksella vieden n. 20-30min aikaa. Mäski itsessään oli melkoista puuroa jo hiutaleiden suurehkosta määrästä johtuen.

OG ennen keittoa oli jopa 1.059, joten käteen jäi keiton jäljiltä n. 1080 vierrettä, eli sain laimentaa parilla litralla vettä, koska DIPA:a tässä ei oltu panemassa.

Tällä kertaa tein sellaisen tempun, mielestäni fiksun, että pidin siivilöinnin jälkeen tunnin paussin.  Miksi? Että ehdin laittaa ruokaa ja syödä välissä keiton mennessä melko myöhään kuitenkin.

Sokerivajarit ja paneminen on inhottava yhdistelmä, siitä ei nauti mies, eikä mela.

Keitto ja jäähdytys meni siis myöskin mukiin. 

 Tässähän auttoi se, että tein näppärän siiviläpussin vanhasta pussimäskäyspussista, rautalangasta ja vanhasta mäskimelasta. Tämä siis siksi, että viimeksi pumppu tuntui olevan ajoittain humalamuhjusta ja keiton saostumista tukossa (se voisi oikeasti olla tehokkaampikin). Nyt ei mitään ongelmaa.

 Oikeasti todella keveä keittopäivä, joten.. Nyt jäämme odottamaan lopputulosta. Koitan vielä kehitellä tuon hapen minimointiin jotakin? Hiilidioksidia varmaan ainakin tulen siirroissa hyödyntämään.

Edellisen erän outoja seikkoja oli pullokohtaiset erot. Oli muutamia todella mainioita pulloja, sekä muutamia todella huonoja? Johtuen kenties siitä mistä kohtaa käymispyttyä mikäkin leka oli täytetty?  

Silti hassua, koska olut oli kuitenkin siirretty pullotusastiaan sokerin kanssa, jolloin sen luulisi sekoittuvan ja tasoittuvan? Ikäkään ei yksin selitä tätä, sillä satsin viimeinen pullo oli todella upea.

 Pohdittavaa siis riittää, mutta hyvin mielin kohta kevätaurinkoa.