Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


lauantai 11. tammikuuta 2020

Korkinkääntöpuolella: Populistinen olutmanifesti


 


Se kaikki tapahtui nopeasti. Olin juomassa perjantai iltana valkoisen heteromiehen oikeudella vaaleaa oluttani ja näppäimistöni oikea Alt näppäin jumittui.
Syöksyin syvälle hulluuden kaninkoloon ja kerrankin koin maailman kokonaan ilman värejä.
Sovittelin sinistä kravattia ja mustaa paitaa. Ajoin hiukset, koska mu...lahan ei kasva karvaa(eikä järkeä) päässä. Ajattelin oluita, vaaleita oluita, kotimaista olutkulttuuria, sen kasvavia uhkia ja ajattelin, että näin minutkin valitaan seuraavaksi mestariksi, tirehtööriksi, tai ainakin joku jossakin peukuttaisi egoboostausta ja pienen kompensointia.




Olin syvästi tuskastunut siihen, että ulkomaiset panimot uhkaavat meidän perinteikkäitä, kansallisia panimoitamme viemällä maltaat lasten suusta työntämällä markkinoillemme barbariassa tuotettuja tuotteita ja ovat muuttaneet jokapäiväisen elantomme mein kampfiksi. Aikanaan meillä oli yhtenäisolutkulttuuri, vahva johto ja halu noudattaa kansallisia käytössääntöjä ravintoloissa. Kravatti oli pakollinen, naisia ei päästetty itsekseen suorittamaan haureuksia. Sillivoileipä riitti, ei tarvittu kebabia, eikä toisiin pöytiin huudeltu tuopin takaa. Nautittiin vain rauhassa meidän omia tuotteitamme. Ihmiset olivat onnellisia. Nyt maailma on kaaos, koska tätä kulttuuria murrettiin. Otetaan vapaasti vastaan kaikki oluet, mutta millä rahalla? Ravintoloissa asioiminen on vähentynyt merkittävästi, koska tavallinen suomalainen ei uskalla kulkea iltaisin ravintolaan kaikkien niiden vieraiden tuotteiden keskelle. Samalla ne ovat jyränneet ja syöneet meidän omat kolmosoluemme kohta kokonaan. Helsingin, Turun ja Tampereen alueelta on pian kantasuomalaiset karkoitettu näiden toisaalta tulleiden pelottavien oluiden suhteen. Joka muuta faktoina väittää, saati esittää, lupaan haukkua sinut sosialistisessa mediassa, uhriutua, maalittaa ja kostaa itsenäisyyspäivänä.
Tämä huomio vain siksi, että saan niin paljon yhteydenottoja tästä olutpaikkaturismista, vai miksikä sitä sanoa.


Olutilmasto ei ole muuttunut meidän toimestamme, se on muuttunut aina ja tasaisin väliajoin tämä totuus saattaa hämmentää Kalliossa asuvaa hipsteriä syleilemässä muualta tuotua NEIPA-tuoppiaan. Minä joisin tässä hysteriassa Sahtia pimeässä porkkana suussani, ellei minulla ja kanilla olisi sopimusta siitä kumpi kurkottaa porkkanaan ja kumpi kapsahtaa katajaan. Olutilmaston joskus jälleen tasaantuessa, voi tällainen valkoinen pilsmies nukkua yönsä rauhassa tietäen että farmarit ovat käytännössä lopettaneet tällaiset puheet humalapaloista ja himoista. Jos leikimme humalakiihkon johtuvan olutilmastonmuutoksesta ja unohdamme peltomme Keskustan ja Jumalan armoille, juomme pian pelkästään humalahakuisesti mekin. Tutkijat ovat tietysti olleet tästäkin montaa eri mieltä, mutta luottoni Twitterin hevosmiesten tietotoimistoon, fiilikseen ja pahoinvointiini humalahakuisuuden suhteen on hakattu kiveen, käymistankkiin ja korkin kääntöpuolen vitseihin. Luonnolisesti osaa näiden niin sanottujen tutkijoiden uskottavuudesta voidaan kyseenalaistaa, sillä hehän eivät tutki minun näkökantani oikeutuksen puolesta. Tämä on täysin pöyristyttävä jytky meille kaikille kansalaisille, jotka luotamme lakiin, järjestykseen ja suomalaiseen olutkulttuuriin. Joitakin näitä olutilmaston tutkijoita kehtaisin väittää näiden stadilaisten piipertäjien agitaattoreiksi. Samojen kaikkia oluita halaavien mielestä meidän hyllyillämme voisi olla hapanta tarjolla. Minä kerron teille, että siinä haihattelussa se ehkä myisi, mutta todellisuudessa purkitettu hapan ei myy, sillä ihmiset eivät osta sitä. Kyllä kansa tietää.
Toki faktahan on, että kaikki tällainen haihattelu, jossa maailma on avoin, ihana, jossa kaikille tummillekin oluille tilaa riittää ja jokainen olut on laulun arvoinen sataa vain meidän laariimme. Kohta halaajat väittävät tätä palloa pyöreäksikin. Uhriutuisin, jos täältä olutkaivosta voisin.


Olen kuullut paljon puhetta, että olutviha tulisi tehdä laittomaksi. Tämä rajoittaa maistelunvapautta aivan täysin. Maistelunvapaus on sitä, että voin maistaa, juoda, juuri sellaisia tuotteita joita inhoaa ja vihaa, laukoa näistä mielipiteet ja katsella kuinka joku tästä suuttuu ja uhriutua tästäkin. Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että maistelusta ei seuraa sanktioita, homoliittoja tai muuta epäasiallista. Kännissä saa vähän halata, nipistelläkin, mutta vain naista. Muuten nainen etsiköön uuuden miehen, Aatamin, muttei Eeroa, eikä ainakaan Liisaa tohvelitehtaasta, mutta ehkä mallastamosta.

Olutvallankumous voisi olla ovella. Yhteispohjoismaisessa rintamassamme pohdimme tätä nykyistä olutkulttuuriin moninaisuutta. Se on ongelma, koska sitä ylläpidetään sen kielteisistä puolista huolimatta. Liian kulttuurinen ja moninainen olutmaailma on heikko ja kestämätön, aivan kuten IPA-buumikin. Se tulee katoamaan Sahtikulttuurin tieltä kaikkialla, aivan kuten kommunismikin katosi. Ylipäänsä toivomme kollektiivisessa närkästyksessä, että tämä olutkulttuuriin rappio osuu erityisesti naisten nilkkaan. Niiden tämän kulttuurin edistäjien. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että IPA-kulttuuri ilman peräkärryä osuu omaan nilkkaan. Vaalea lagermies haluaisi vain rahdata teidät sinne Vermontiin, tai Portlandiin ja rakennetaan muuri ympärille. Katsellaan millainen olutmaailma siitä sitten syntyy. Voivat huudella hanatorneistaan ja tolppien nokistaan humalapäissään ööeöeöö. Naiset voidaan jättää tänne. Kyllä heidänkin peltojaan joku sitten kylvää, viljelee ja mallassatoa korjaa ilman huonoja vaikutteita ja tummia oluita.

-SyntaxError-
Formatoit aseman C:. Uudelleenalustetaanko ja päivitetään päivitys: Trollface_Russia_EmptyheadisGoldtofacism ?
Sinä suomalainen. Luetko sinäkin tällaista huuhaata päivittäin? Sellaista tunnepohjaista diipadaapaa vailla faktoja, vailla lähteitä. Kärjistystä, valheita ja trollausta. Näistä kysymällä sinut haukutaan, aletaan martyyriksi ja uhkaillaan. En halua tätä sontaa, en halua sitä myöskään olutkulttuurin pariin.
Annetaan kaikkien oluiden käydä, humaloiden kukkia ja koitetaan tehdä tästä vuosikymmenestä sivistyneempi, janoisempi, että parempi. Katkotaan valheelta siivet. Olemmehan kaikki samassa mallasveneessä, samassa villihiivaisessa käymisessä. Tulemme happamina, katkerina, makeina, hedelmäisinä, erilaisina, silti toivoen samaa. Parempaa. Toiveet voivat toteutua, muutos on varmaa ja selviytymisen elinehto on sopeutuminen.
Sopeutumisen alku on ymmärrys. Oluttyylit tulevat kasvamaan, panimot muuttumaan. Be prepaired. Rakkautta.




ps. 90% tästä tekstistä pohjautuu suoraan umpimielisten fas..populistien oikeisiin sanoihin ja tekoihin.


maanantai 23. joulukuuta 2019

Jouluaaton juomavalinnat kaudelle 2019


On aika paljastaa tämän vuoden juomavalinnat joulupöytään, saunaan ja muutenkin.
En ole jouluihminen ja mielestäni meikäläinen perinteinen jouluruoka on mautonta ja varsin tylsää, mutta koska sinne vanhemmille on jälleen matkattava olen valinnut seuraavat tuotteet sesonkiin:

  1. Joulusauna. Mittari kohoilee korkeuksissa keskellä kouvolalaista harmautta ja räntää. Jos sauna olisi edelleen minun lämmittämäni olisin kantanut sinne vähän kuusenoksia tuomaan tuoksua. Nykyään sähkökiukaan hoitaessa ja minun juodessani kahvia ja väitellessäni pikkuveljen kanssa jostakin, kuten maapallon pyöreydestä (hän on periaatteesta aina vastaan mitä sanonkaan, funny fellow) voin valita kohta alkavaan saunahetkeen hieman väriä: Hartsun harmaa, lasipullosta, tai Carillo lonkero, tai HDC/Olvin(?) Helsinki lonkku. Anyway lonkeroa saunaan. Väljähtyessään ja lämmetessään se maistuu mehulta ja kuumaa mehua pystyy juomaan, kuumaa bisseä taas ei.

    Carillo on ihanaa, kaikissa muodoissaan

  2. Välijuoma. Saunan päälle ruokaa odotellessa voi korkata väliin yhden kepeän. Jos talo tarjoaa, se on Koffin kolmentolpan punaista, jos omasta kassista se voisi olla vaikkapa Insinööri IPA:a. Tuota keveän raikasta moniottelijaa.


    Tuoreena tää on iha jees

  3. Joulupöytä. Uuh, taas mennään ja väitellään sopiiko Cabernet Sauvignon joulupöytään. (Ei, mutta juokoon silti, ehkä se peittää ruuasta sen vähäisenkin maun). Minun valintani: Sahtia..No ei ole, siis ei ole, en nähnyt missään, enkä jaksanut keitellä itsekään. Joten hyvänä kakkosvaihtoehtona ihanaa Shepherd Neamen Bishops Fingeriä. Tarpeeksi makea korostaakseen imellytyksiä, porkkana-ja lanttulaatikoita ja tuoden pientä potkua perässä leikkaamaan rasvaa. 
    Bitteriä pöytään

  4. Välijuoma. Safkat syöty, kohta lahjat. Kouvostoliiton Siperian Slayer. 105Ebua ja kuivahumalaa, kuin DIPA:ssa. Kaiken kruunaa ronski paahteisuus ja liki 10% tuoma tasapaino kaikessa. 

    Punch out

  5. Lahjajuoma. OMG. Lapsuuden kohokohta on muuttunut painajaiseksi. Nyt sitä viinaa koneeseen, en kestä esittää onnellista saadessani taas jotakin kirppikselle tai roskiin menevää rojua. Kyllä olen mulkku, mutta tämä on aivan turhaa kun muita lapsia ei äidin lisäksi paikalla ole. Se riittää silti. Juomana: Taskulämmin jallu taskumatista. 

  6. Kahvi, jälkkäri ja pakollinen avec. Tiedättekö muuten onko missään muualla tätä tapaa vetää brenkkua kahvin kera? Valitsin anyway Vuorineuvos Salted Caramelia tähän. 

    Kaffeplöröt ja pieni viina

  7. Välijuoma. Noniin, nyt ne viinipullot aukeavat ja bileet alkavat. Juomavalinta: Kylmä kokis ja tippa rommia.


  8. Yömyssy. Puolet Hellesiä ja puolet limua. Radleria. Turha tässä on viskiä aukoa. Olemme jälleen selvinneet yhdestä koittelemuksesta. Iloitkaamme ja avatkaamme seuraava aamu kylmällä San Pellegrino Limonatalla.
     Tämän myötä hyvää joulua ja alkavaa vuotta 2020.

    Ihqut joulut just sulle










lauantai 23. marraskuuta 2019

Viinin Äärellä: Ensimmäinen erä


Tämä postaus on suoraa jatkoa ja tämän vaihtelevalla tahdilla etenevän vinkku-sarjan toinen luku.
Kuten avauksessa tulikin todettua omasta suhteestani punaviinien maailmaan ja kerrottua miksi haluan tehdä tämän syöksyn pää edellä viparilta suoraan syvyyksiin. Todennäköisesti hakaten päätäni kaakeleihin ja ihmetellen miksi mikään ei maistu miltään. Vai maistuuko? Saako jokin tuote sukat jalassani pyörimään ja pikkuhousut märiksi.
Aluksi ajattelin tehdä tästä samalla mockumentaryn kaikkeen siihen mitä inhoan lifestyle-blogeissa ja vlogeissa. Pelkistettyä pintaa, valkoisia pintoja, ja voimaannuttavaa ”Kaikki on just ihanan fantsua”. Pintaliitoa, suolakaramellimatchalattea ja vegaanisen ihania lihapullia<3
Lopulta en pystynyt siihen, joten jätän tämän tuonnemmaksi, kenties siihen darraiseen aamuun kun löydän stadin keskustasta aivan tavallisen kinkku-juustosämpylän ja ison kahvin.
Niin sitä punaviiniä.. On juotu.
Lyhyesti voisin sanoa, että kevyitä litkuja ja jättää tämän kirjoitelman tähän.
Sen sijaan minulla on iso lasi Schlenkerlan Eichea vieressä ja Juha Vainio laulaa taustalla nousuun auringon.

Aloitetaan.

Ensimmäisenä lasiin joutui mökille mukaan otettu Poesien Valpolicella Superiore 2014.
En ottanut selvää oliko tämä nyt Amaronea, Ripassoa, vai vain jotain punkkua. Hintaa karvan yli 25€, eli suolaista.
Ulkonäöltään.. No punkkua, how is that.
Tuoksuu miellyttävän paljon karhunvatukalle, kirsikalle ja herukoille. Ei kuitenkaan mannapuurolle ja mansikoille. Sob.
Makuhan lässähtää aivan täysin. Kevyttä herukkamehua, vettä ja hennot tanniinit. Lievä pettymys. Kuin laivan buffan hanaviiniä olisi boostattu marjaisella tuoksulla suoraan tax-freen neitien hyllystä. No okei. Tätä voi juoda inhoamatta itseään ja vuorta katkaravunkuoria.
HLS: Ihan anaalista. Kokonaisuus: 2,5/5. Säälistä annettu.




Seuraavana testiin päätyi paria viikkoa myöhemmin Louis Latour Pinot Noir 2017. Burgundya, joka on klassinen viinialue sekin. Kuuleman mukaan kun laittaa satkuja pöytään näistä löytää ne Sidewaysin hehkuttamat sävyt. Hintaa kai jotain 10-15€.
Kevyttä viinimarjaa ja hedelmiä tuoksussa. Ei liikauta, muuta kuin kättä kohti pikkusuolaista.
Maussa paljon keveyttä, tanniinit kuivaavat hennosti suuta lopussa. Notkeaa ja parempi kuin se laivan hanaviini, ei ihan hapanta. Sellainen ryypättävä pussiviini, mutta vaihtaisin Sorbukseen samantie jos haluaisin edes jotakin makua. Ei pahaa, ei hyvää, naah 2,5/5. HLS: Semi heikko.


Kolmantena viininä maisteltiin Castello Di Albolan Chianti Classico 2015.
Tiesin Chiantin kevyeksi dokausjuomaksi ja siihen tarkoitukseen se ajoikin asiansa.
Keveän herukkais/kirsikkainen kokonaisuus. Kevyimmät tanniinit so far. Juotava, notkea, kevyt, vetinen, mitäänsanomaton. Pullo katosi vauhdilla. Arvio: 2/5, HLS: Naah.


Ensimmäisen erän jälkeen ei koettu suuria tunteita. Toisaalta en oikeastaan odottanut näiltä suuria sävyjä. Pelkään silti että en tule koskaan kokemaan samanlaista ilotulitusta ja vuoristorataa mitä oluisiin tutustuessa joskus, jeesus, miltei 15v sitten. Silloin varsinkin ekat pirter/weisse/ipa-kokemukset ovat edelleen muistissa. ”Miten mikään voi maistua tällaiselta suussa”.
Punaviinien matka kohti ydintä on siis alkanut ja hyllyssä on vielä rutkasti juomista mm. Bordeaux, Venetto, Ripasso, Rioja, jne. Kyllä jätin tarkoituksella Euroopan ulkopuoliset alueet välistä. Tiedän kyllä montakin maistuvaa Syrahia ja Zinfandelia, erityisesti Apothicin viskitynnyrissä kypsytetty oli aika muikeaa. Chilen umpitylsät Cabernetit ja Argentiinan Malbecit unohdan, eivät lyö kunnaria. Tämä postaussetti keskittyy siis old school alueisiin täällä vanhan Euroopan taivaan alla. Katsotaan mitä seuraavalla kerralla osuu mukiin.


sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Viinin Äärellä - Alku

Mitä teille tulee mieleen sanasta ”punaviini”?

Minulle tämä juoma on edustanut vuosien ajan eräänlaista mustaa aukkoa, johon en halua koskea peläten katoavani kokonaan. Graalin maljaa, josta en halua ottaa huikkaa peläten sen olevan jälleen yksi marjamehuinen ja tanniininen kokemus. Kuin ajaisi DX Corolalla parkissa ykkösvaihteella moottoria huudattaen ja luulisi, että kohta lohkeaa muutakin (ei lohkea, paitsi paikat hampaista).
Vuosien ajan olen kuitenkin ajoittain antanut hänelle uuden mahdollisuuden. Pettyen aina uudestaan. Joulupöydässä tyypatut keveät mehumaiset Merlot:t Chilestä jätin huikan jälkeen muille ja korkkasin mieluummin kylmästä Koffin kolmosen. Kyllä, mieluummin. Illemmalla suurieleisesti tarjotut Chateau-alkuiset ja pape-lopuiset viinit, jotka maistuivat samalta, paitsi lisänä oli homeinen maakellari. En pidä homejuustoista, en tiedä miksi haluaisin juomani maistuvan sellaiselta edes aikoina, jolloin oluidenkin on oltava leikkimielisiä tyyliin: ”Beetroot and sour marshmallow by wet beaver brewing”. Laivan buffassa hanaviini, itseasiassa molemmat, saivat lähinnä oksennusrefleksin aikaiseksi jo ennen Maarianhaminaa totuttuani sen tulevan vasta seuraavana aamuna, kun yrittää vaappua Slussenin mäkkäriin juomaan kylmää kokista, mikäli närästys antaa myöten.

Tai ne useat lahjaksi saadut, pois jaetut ja Sangriaksi taiotut pullot? Ne pirskeistä ylijäänneet hanaviinipakkaukset, joiden happaman säilykekirsikkainen aromi tökkii jo pahvimukiin kaadettaessa. Punaviini. Nemesis. Maailman vanhimpia ja tunkkaisimpia juomia. Ei kokeilunhaluja, ei mittavia tynnyriohjelmia, pelkkää ”Terroir” höpötystä ja kerran purskuteltua myyntiä satojen vuosien työstä. Ehkä viinibisnes ja snobit voisivat oppia olutkulttuurista ja räiskeestä vähän ja toisinpäin?
Silti olen päättänyt antaa sille mahdollisuuksia. Tänä syksynä olen päättänyt opiskella tämän juoman salat ihan silkkaa uteliaisuuttani ja koska kaikissa asuu pieni masokisti.
Oikeastaan olen jo törmännyt muutamiin joista jollain tasolla pidin. Tilasin siis summanmutikassa saksasta laatikollisen viiniä.
Käytännössä aion lähiaikoina kahlata klassisia viinialueita ja viinejä pääsääntöisesti Euroopasta lävitse.
Bourdeaux, Burgundy, Ripasso, Rioja, Barrolo, Amarone, jne.

Ensimmäinen lievä antipatiahan syntyy ähkystä. On aivan mahdoton tietää, tai löytää sellaisia viinejä, joita voisi pitää kunkin alueen, tai ”tyylin” benchmarkina. Oluista me kaikki tiedämme tällaisia: Guinness, SNPA, Fuller's ESB, Schlenkerla Urbock, Weihenstephan Hefeweiss, Urquell, Duvel, R10, Tripel Karmeliet, Bud-Light, Kilkenny, jne. En yksinkertaisesti löytänyt tällaista selkeää listausta viineistä mistään, joten valitsin arvalla. En kalleinta, en halvinta, mutta suhteellisen suositun siltä väliltä. Valkkareissa tämä yleensä toimii, joten miksei myös punaisissa?

Tätä pohjustusta kirjoittaessa olemme, kyllä monikossa, en luota pelkkään omaan mielipiteeseeni, tissutelleet jo parikin näistä pois ilman draamaa. Näistä tuonempana lisää.
Loppuun utelenkin hyviä viinivinkkejä alueet, tyylit, rypäleet, sun muut unohtaen?
Ja kyllä..
Minulle ABC on aina tarkoittanut oikeasti: Barrel aged Chardonnay? Yeeees please. Minä pidän tynnyreistä ja rotevuudesta.. Palaamme syksyllä siis viinin äärellä.



sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Reseptin Ääressä: Hipsteribisset ja kuumimmat trendit yhes koos






Tänään reseptin ääressä lähtee päihtyneen panimomestarin tielle. Mitä saadaan aikaan, kun heitetään pilsnerit nurkkaan ja kaikki ”tää on pale ale jännäl mausteel” seinään.
Miten saadaan aikaan sellaista twistiä, jengaa ja ruuvia, että bisse on niin kiero, että stadilainen hipsterireittaajakin porautuu Kalliossa nurmeen ja ihmettelee ”Wow, what a ride”.
Jottei tämä olisi aivan liian helppoa heitän kolme päissäni keksimää olutta tiskiin. Näissä ei ole mitään järkeä, mutta eihän elämässäkään. Jos olut saa oikeasti maistua liki kultalonkerolta, mutta sellaista ei oikeasti ”voi” ostaa, jos maailma palaa ympäriltämme ja se ”ei ainakaan ole meidän ongelmamme”, minä kaivan bensakannua esiin teille.

Olut 1. Koska kaiken pitää olla sameaa ja tulla mielellään ulkolaisessa, graafisesti yksinkertaisessa, mutta nerokkaassa geometrisessa purkissa. Esittelen teille ”one beer to crush them all:n”.

Candyfloss shortcake glittered tdh milkshake neipa with fruits and nitro. (Festareilla tätä saa vain slushkoneesta, lasina koverrettu ananas, johon lyödään vielä vähän savua hatun alle.)
Koska kyseessä on kuitenkin kotiolutpostaus, muutetaanpa tällainen hulluus pienempään muotoon.
No tällaisen mallaspohjahan rakennetaan näin:

65% Pale Ale/Golden Ale/Vienna
15% Kauramallasta
10% Golden Naked Oats (Simpsonin)
5% Melanoidimallas
5% Laktoosi

Mäskiin laitetaan yksi paistettu ja pilkottu kakkupohja. Sillä miten se maistuu lopputuloksessa ei ole tietenkään mitään väliä, imago, tekeminen, jne.
15min 1g/l Citra ja samat valitsemaasi ns. Trooppista aromihumalaa (Mosaic, Amarillo, Azacca, Nelson Sauvin, Motueka, Comet, Galaxy, Calypso,Ekuanot, Idaho 7, Bravo, Jarrylo, jne
Whirlpool/Hopstand: 2g/l Citra+Valitsemasi edellinen humala+valitse toinen. Lisätään myös 1l/l trooppista hedelmämehua.
Käytetään vaikkapas S04:lla.
Kuivahumaloidaan: 1 erä suoraan pönttöön ennen käymistä samalla setillä mitä whirlpooliin laitoit.
2: Samat lajikkeet, mutta 1,5g/l ennen käymisen päättymistä, eli muutama pykälä ennen fg:a. Tällöin voidaan lisätä hieman vanilja-aromia sekaan (candyfloss).
3: Kolme päivää ennen astiointia lisätään jälleen sama satsi humalaa.
Siirretään kegiin sen syötävän glitterin kera, koska c'mon, pullokäyminen ei toimi. Sekoitetaan typpi/hiilariseosta, tarvitset nitrohanan siis tässä. Miksi nitroa? No miksi ei? Saa kivan vaahdon, on erilaista kuin kaverien räpellykset ja tekee bissestäsi samettia, mikä sopii nimeen.

Okei se oli aika iisiä.

Mennäänpäs seuraavaan.
Tropical Fruit cocktail with raspberries Brut Sour with vanilla, red mountain salt and kveik yeast.
Ai että millaista. Liian helppoa. Hei laitetaas tää tynnyriin, eli lisätääns loppuun vielä Aged in used Chardonnay.. ei riitä, Blanc de Blancs? Ei, siispä Champagne barrels. Noni.

Viskataas tähän vaikkapa:
50% Pale ale
40% Vehnämallasta
10% kaurahiutaleita

Hapatetaan vierre ennen keittoa jollakin laktokannalla. Keitellään, lisätään wp vaiheessa 15ebun verran jotain hipsterihumalaa, citra on aina hyvä. Laita citraa. Ja sitä suolaa maun mukaan.
Käytetään kveik-kannalla, jollakin niistä, kuumassa käy kuivaksi, jos ei, lisää vaikka skumppahiivaa ja entsyymiä, niin käy kivasti loppuun (Brut). Lisätään käymispönttöön kiehautetut 1l/l vattua ja 0,5l+0,5l valitsemiasi trooppisia hedelmiä. Nämä kannattaa vetää vaikkapa blenderillä soseeksi. (Mango, passion, papaija, ananas, pitaija, litsi, rambutan, karambola, longaani,kumkvatti, ananaskirsikka, annoona, jne). Nämä, vanilja ja chardonnayssa kuukauden päivät uitettuja ranskalaisia tammilastuja sekaan.
Unohdetaan muutamaksi viikoksi ja annetaan hiivan käyttää loputkin sokerit.
Pistetään pulloon, tai kegiin. Muistetaan laittaa sanat: Grand Cru vielä etikettiin.

Toisaalta kaikkein helpoin tapa on duunata vain 12% Imperial Stout ja tynnyröidä se jossakin hyvässä tynnyrissä. Tämä pitää vain brändätä ja launchata kerran vuodessa erilaisine numeroituine versioineen ulos. Mielellään vain yhdestä paikasta. Asiakkaan on tietysti ensin suoritettava jokin eksklusiivinen testi, joka ylevöittää ja nostaa tietysti egoa. Kaiken maistava ja oluiden perässä matkustava superreittaaja ei voi jättää tällaista välistä, kertaakaan.
Malliesimerkkinä toimikoon vaikkapas Goose Islandin aivan loistava Bourbon County Stout nostettuna Russian Riverin Pliny The Youngerin potenssiin.

Näin olemme tänään luonneet kolme aivan käsittämätöntä tuotetta. Koska suutani kuivaa, taidan kaapia yhden kylmän Ayingerin Bräu-Weissen ja jättää teidät hämmentyneinä keittelemään elämää ja maailmaa suurempia oluita. Toisaalta sitä voisi käydä myös kaupasta ostamassa sitä mansikka-karambola lonkkua ja vaihtaa sen etikettiä toiseen. Kenties pari pisaraa katkeroa sekaan ja hipsterijuoma on valmis? Up to U. Joisin itsekin. 
Olutskene on ihana, kuhan ei ota sitä vakavasti.

tiistai 27. elokuuta 2019

Tiskin Ääressä - Kymijoki Beer Festival


”No niin, ny tuoksuu taas paikat peretikalta. Juna lähtee kohta, nähdää maan.. eiku tiistain”.

Elokuu oli jälleen hiipinyt vaivihkaa luoksemme. Pimenevät illat, kauden viimeiset festarit.
Jälleen tie vei kohti Kouvolan Koriaa ja kesän parasta tapahtumaa. Kymijoki Beer Festivalia.
”Harmaasta kaupungista, kaukaisimmalle rannalle” Teharit soivat taustalla, kun käyn aamusta noutamassa entisestä lähikaupastani limeä. K-Market Vahtero. Oi muistoja. Täältä, tai siis Rossihallista, tai Laaksosen lähikaupasta minä kävin viiden vanhana ostamassa päärynämehujäätä, jonka aromin bongaan aina toisinaan joissakin Cascade-humaloiduissa tuotteissa sopivassa iässä.
Kämpän avaimet taskuun ja suunta kohti kuhisevaa festarialuetta. Jotenkin kasausvaiheessa on tiettyä fiilistä. Tovi aikaa moikata tuttuja tiskin takaa ja tutustua uusiin tuttavuuksiin. Vaihtaa kuulumisia, heittää herjaa ja joskus, joskus puhua (thanks to all gods) muustakin kuin oluesta.'



Meidän tiskimme on oikea insinöörityön taidon näyte. Hän on suuri arkku, johon kaikki festariroju mahtuu, jos osaa pelata palapelin oikein. Se on mystinen ja joskus pohjaton, kuin Eka Vekaran housut. Tästä syystä Ruosniemi on usein.. no nopein pystyttää ja purkaa. Ei hikoilla turhaan.
Tällä kertaa arpa oli osunut Takatakatakatalv.. Talon ja Tompurin viereen. Maailman mukavimman ja iloisimman Juha-Matin viereen. Tosin kaveriani lainaten ”Juha hymyilee jopa” :D
Jälleen kerran myös toinen perustaja Juha ja Keiky-Kimmo oli mukana.
Kuulema minäkin päivystin tiskin takana hetken lauantai-aamusta. Voi olla, että takatalon kortinlukijassa oli hetken häiriötä ja voi olla, että annokset olivat suuria. Voi myös olla, ettei festari ollut vielä auki ja Saimaan edustajan "pieni näyte" oli "hieman suurempi". Mitäs pienistä. Kyllä minä hoidan.


Tälle vuodelle muutoksiakin oli. Seamchipin rannekkeet olivat kadonneet ja pelkkä kortti kävisi. Minä pidän, koska kassakoneeseen asioiden erikseen lyöminen ja kolikoiden käsittely on hidasta.
Panimoita oli paikalla paljon. Enemmän, kuin Lahen SOPP:ssa. Melkoista. Ei siinä. Tiski auki, kaiuttimeen valmiiksi luotu ”Pelkkää Kouvolaa” sisältävä soittolista tykittämään soittoa, mistä erityisesti vanha ystäväni ja festari-isäntä Timppa tykkäsi. Erityisesti kun laitoin ohikulkiessa sopivasti soimaan hänen entisen bändinsä kipaleita, joissa viedään kovasti ”seitsemänteen taivaaseen”. Alku on aina hiljaista, joten vuorottelimme Ukulele-Antin kanssa. Käväisin Papulaarin tiskillä katsomassa miten luomani Betony x Papulaari x Ruosniemi Imperial Stout kylmäuutetulla Kouvolakahvilla toimii. (Ja hakemassa kahvia, paljon kahvia). Lettukahvila oli ruokapaikoista sopivasti vieressä, joten letut ja kahvit käsissä tiskille päivystämään. Kiitos lettutytöt.
Ei siinä. Jengiä tuli ja meni. Meidän kesäapulainen limelohkolla osoittautui aika vetäväksi.
”Tää o vähä ku Solia, mut v..sti parempaa”. Perjantai oli lopulta aika rauhallinen ja ehdin sopivasti moikkailla tuttuja ja turista. Kotifestarien paras ja no.. huonoin puoli on lukemattomissa tutuissa.
Kiva nähdä, mutta etenkin loppuillasta kun on kiire ja no.. Kaikki eivät aina hiffaa sitä, se käy vähän raskaaksi.


Nappasin panimolle myös uuden fanin kaverista, joka kulki ohitse paikallisen pikkubändin paita päällä. Vinkkasin tiskille kuuntelemaan soundia joka sattui juuri olemaan.. Koljosen tiekiista. Täyttä mukia ja kaveri jäi heittämään juttua. Tuli vielä lauantainakin päivällä kuuntelemaan ns. hyvää lokaalia soundia ja nauttimaan muutaman virvoittavan.
Lauantai lähti vähän paremmin liikenteeseen kuin edeltävän vuonna. Oli aika pitkä viikko takana, joten jatkoilemaan ei tullut lähdettyä. Kuitenkin sen verran väsyneesti, että Betonyn Juhiksen taikoma virvoike aloitti aamun C:llä. Taskulämmin tujaus Carilloa (kyllä, ihanaa) sai hymyn huulille heti aamusta.
Ehdimme käväistä ennen Korialle matkustamista Allun torikahvilassa, joka muuten on kesällä auki 24/7. Sieltä on usein nautittu yöruoka ja aamiainen samalla. Nappasimme myös tuoreen lehden, sillä Kouvolan Sanomat olivat halunneet tehdä allekirjoittaneesta jutun ja pakkohan se oli lukea, että morjestaa Old Tomin Anttoa, joka oli myös eksynyt aamukahville.
Lauantai oli jälleen pääpäivä.


Rutosti tuttuja, terve vaan. Samaa kiertelyä, kahvit ja letut. Burgeria ja Frisco Discoa. Limen leikkaamista ja lohkomista. Loppuillasta pelkkää isojen tuoppien kaatamista.
KBF on siitä ihana tapahtuma, että olut ei ole pääosassa. Kouvolalaiset ovat tajunneet missä tässä hommassa on kyse. Haetaan iso tuopillinen ja mennään juttelemaan ystävien kanssa. Kyläjuhla oluella, iso ulkoilma pubi. Ei läppäreitä, ei senttilitra-annoksia. Moikataan tuttuja, juodaan viskit päälle. Erästä myyjää lainatakseni: ”Nää juo viinaa ihan eritaval, kuin muualla”.


”Tää o iha erilain, ei oo asvalttikenttää ja aitaa”, tai ”Miten nää o näi iloisia”. Kyllä, juuri näistä syistä minä pidän tästä. Miljöö, ihmiset, iloiset ihmiset, eivät liian naamat, eivät tappele, nauttivat ja heittävät juttua. Kai se on se Savo-Karjalaisen kulttuurin sulamispiste, jossa on annoksia sarkastisesta ja ei niin vakavasti ottavasta jengistä. Lopulta illan viimeiset hitaat tuopit, hanat pesuun ja pääsin kerrankin jeesaamaan Bryggeri Helsingin tiskin pakkaamisessa, eli Majasen Ollia lainaten ”Tetriksessä”. Lopulta hörpättyämme viimeiset stobet oli aika poistua ja jäädä odottamaan taas tulevaa kesää ja sitä yhtä viikonloppua. Kouvola on kiva, outo ja omalaatuinen. Parhaimmillaan tällainen ja paskimmillaan räntäsateisen harmaa jono yökerhosta nakkikioskille. Valoja yössä, nousuja, laskuja, kadotettuja ystäviä ja nukkumista lehtikasassa.
Sanovat ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Siksi mikään ei voita palauttavaa saunaa, yhtä kylmää radleria ja omaa sänkyä kotoisessa Porissa. Kiitos KBF-väki, Betony, Papulaari, talkoolaiset, panimot ja ruokatiskit. Erityisesti asiakkaat. Oli mukavaa, taas.













maanantai 29. heinäkuuta 2019

Rantojen juomat uusissa kuoseissa: Sorbus Cocktail vs Carillo Bitter






Alkon nykyisellään nuutunut valikoima voi paikoin olla pieni aikahyppy takavuosille. Etenkin jos erehtyy jonnekin vinkkuhyllyjen taakse ihmettelemään miten Gin Lemon pyörii edelleen valikoimissa? Tii, kun on jo tarttumassa Gambinapulloon, havaitseekin lonkerohyllyssä jotakin todella hämmentävää. Niin outoa, että iso G jää ulottumattomiin. Etiketti on tutun oloinen takavuosilta. Siinä jumalauta lukee SORBUS. Kyllä tästäkin edesmenneestä pihlajaisen ihanasta klassikosta on tehty lonker..Cocktailia, siis Ready to Drinkiä.
Oikeastaan kiinnostelee lähinnä se, että periaatteessa Sorbusta on tehty lonkkua varten lisää? Ei kai, sillä pulloa en löydä, mutta saisikohan sen takaisin? Ainakin kaikkiin pieniin maaseudun puulaakeihi jonotettavaksi asti.
Sorbushan oli siis aperitiivi, pihlajanmarjaviini. Klassinen kierrekorkin narahdus takasi 15% edestä hintatietoisille iloa. Soppa syntyi jo 1935 ja eli vuoteen 2010. Se taitaa olla edelleen ainoa Alkosta poistunut juoma, jonka paluuta varten jokin kansanliike voisi syntyä helpommin, kuin markan paluun puolesta. Niin vahva on tunneside marjavinkkuun edelleen.


Toinen, edelleen olemassaoleva, klassikko on myös saannut lonkeroversion. Hän on myös kotimainen ja minun pervoja suosikkejani. CARILLOOOOOO.
Tämä 50v ikäinen ihanan katkeran makea, punainen ilojuoma on sulostuttanut meitä puolukan, karpalon ja pihlajan sävyillään.
Päivittäistavarakaupan hyllyltä tämän tosin poimin, jotenkin nämä kaksi ansaitsevat oman tekstinsä rinnakkain dokattuna, suoraan pullosta. Tähän ei tarvitse laseja, ei jäitä eikä pillejä. Venettä jonka alle hautautua minulla ei ole, mutta kipparilakki päässä pääsee jo vähän tunnelmaan. Etenkin jos soitattaa huoltsikkaiskelmää toinen, toisen perään näitä juodessa.



Ei muuta kuin korkkia pois.

Carillo tarjoilee ensi huikalla makean mehumaista punaista marjaa. Puolukkaa ja pihlajaa. Kevyttä metsäkangasta seassa. Tästä mausta pidän, sitä samaa fiilistä on usein HDC Ginissä, sekä Olvin puolukkalonkussa. Loppuvedossa ihanaa katkeruutta. Ajatukset laukkaavat yhteen mökki-iltaan, Carillopulloon ja eeppiseen noppapeliin. Marjaa ja raikkautta. Oikein suunmyötäistä.

Sorbusta tupaan. Ensimmäinen huikka paljastaa, että tuttua on, muttei kuitenkaan. Makeaa vinkkua laivan buffan hanasta spritella. Hauskasti tämä tekee kunniaa sopalle. Pientä marjaisuutta, happamuutta, keveää katkeruutta seassa kääntyen taas varsin makeaan loppuliukuun. Keveät pihlajanmarjat Sorbus.
 Näistä kahdesta ottaisin toisen Carillon.


Playlist juodessa:

Irwin Goodman - Suruton nuoruusaika
Juha Vainio - Matkalla Pohjoiseen
Leena Vanamo - Viet itsekontrollin
Frederik - Titanic
Leevi & Leavings: Pohjois-Karjala
Kake Singers: Me halutaan olla neekereitä
Katri Helena: Maailman lapset
Jamppa Tuominen: Kerro kuiskaten tunteesi
Ami Aspelund: Fantasiaa
Jukka Kuoppamäki: Kultaa tai kunniaa
Riki Sorsa: Muuttohaukka
Markku Aro: Katso luontoa ja huomaa
Pepe Willberg: Sotilaat, kansat, maat
Tuomari Nurmio: Valo Yössä
Kirka: Kaksin rannalla yksinäiset
Eini: Kesä ja yö
Taiska: Villi vapauden kaipuu
Mikko Alatalo: Sun on oltava viilee