Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

5000 ja reittauskulttuurin joutsenlaulu









5000 reittausta ja siihen lopetin. Reittaamisen siis. Tästä piti uutisoida kyseisen oluen kera jo vuosia sitten. Se jäi ja nyt en edes muista mikä oli viimeinen arvioimani tuote. Ehkä se kertoo jotain koko genrestä, tai suhtautumisestani siihen. Kenties jotakin suhtautumisen muutoksestakin. 
Jos palataan jonnekin kymmenen vuoden taakse. Siihen aikaan jolloin Tuopin Ääressä aloitti, elimme aivan toisenlaisessa Suomessa ja maailmassa. Silloin ruokakaupan jännin olut oli ehkäpä Nokian Elowehnä, tai joku eksoottinen ja helvetin kallis britti-bitter. Silloin Alko oli näennäisen edullinen. Ayingerin Bräu-Weisseä sai alle 2,5€ pullon, Koffin, edelleen, erinomaista Porteria 1,7€/pullo ja spessupuolelta vaikkapa Slotskällansin IS kustansin 3,23€ ja Nönnön IPA reilusti alle vitosen. Siis silloin, kun Nøgne Ø edusti hekumaa, laatua ja isoa pulloa. 

Silloin oli luontevaa maistella miltei kaikki uutuudet, kirjoittaa niistä, jakaa kokemuksia, informoida. Nykyään lukiessani vanhoja juttujani paistaa pelkkä myötähäpeä. Kirjoitusasu paikoin puistattaa ja ne kuvat sillä kämäisellä pokkarilla, jonka tason ylittää nykyään marketin halvinkin luuri. 




Blogin ekoja kuvia. Erinomainen bisse edelleen.




Pyrin muutenkin välttämään näiden lukemista, sillä muuten en voisi koskaan julkaista mitään. Toiset kutsuvat sitä perfektionismiksi, toiset Jack Kerouac-syndroomaksi. Asiaan takaisin.
Reittaaminen oli blogien leipä ja siihen oli aikaa, paikka, halua. Silloin ei halunnut taklata alan muita aiheita, koska tunnisti ettei ymmärrä, tai halua kirjoittaa ns. ”oikeita” juttuja. 
 
Olisi pitänyt. Olisi pitänyt markkinoida, tehdä paremmin, myydä, brändätä, jne. Minut paremmin tuntevat ihmiset tietävät tämän dualismin. Toisaalta tekis, yleensä taas ei. Aihe, joka ansaitsisi oman iki-ihanan artikkelinsa muodikkaasti voimaannuttaen ja peraten omia henkilökohtaisia koukeroitaan. Valkoisia kuvia ja paljon feelgoodia. Hitto mulla karkaa mopo näillä harvoilla kerroilla kun kirjoitan, anteeksi. 

Jossain kohtaa muutin koko reittausfilosofian enemmän kännissä ja läpällä arvioiksi. Se oli kivaa aikansa, mutta lopulta oli todella vaikea scorettaa exceliin oikeita pisteitä. Olut on paitsi niin hiton tilannesidonnainen, että tuurisidonnainen tuote. Jos ensimmäisen nujertaa tulee vastaan kysymys:
Minkä ikäinen, mistä kohtaa tankkia, kuinka kauan kegi ollut hanassa, jos hana. Onko pesty, millainen stobe, millainen lämpötila, onko eränä millainen, jne. Koffin ollessa kyseessä ei tarvitsisi murehtia tällaisia. Suodata, pastöroi ja nauti kesästä, aina samaa. Paitsi juotaessa paskaisista hanoista. Sellaisesta kolmatta viikkoa auki olleesta tynnyristä ja rasvaisesta muovituopista. Smooth. 

 Vertailukelpoisuus ei toimi, vaikka kuinka päivittäisi aina ns. parhaimman kondiksen perusteella maailmassa jossa olutta kasvaa nykyään puussa. 





Puistokalja on aina pop. Ei mitään hajua mikä, mut väliäkös sen, muistan ketkä olivat läsnä.


Oli aika lopettaa. 5000 reittausta tuntui reilulta. En tiedä paljonko se olisi nykyään. Paljon enemmän ainakin. Kiinnitän edelleen huomiota siihen mitä juon, miten, mistä, miltä se maistuu, onko virheitä, mitä siinä on ja miten se voisi olla parempi, sekä myös miten se muuttuu iän myötä. Pyrin edelleen aktiivisesti maistamaan mieluummin planeetan parhaita, kuin naapurin ihan kivoja bineksiä. Minua kiinnostaa edelleen ihan helvetisti mihin olutala etenee, millaisia juomia halutaan juoda, mitkä trendaa, mitkä ei. 
Mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, löytää juomia, nauttia niistä ilman stressiä kirjoittamisesta ja arvioinnista. Mulle olut, siideri, lonkero, viski, rommi, cocktailit, tai vaikka limppari, ovat aina olleet ja toivottavasti tulevat aina olemaan osa sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa. 


Liika reittailu rajoittaa tätä ja ajan ollessa entistäkin vähempää haluan mieluummin käyttää sen ajan lipittämällä jääkylmää lonkeroa saunassa hyvien ystävien kera, kuin kirjoittamassa festareilla arviota jostakin 33p/3 tähteä, ihan kiva apa, raikas, sitruunainen ja karamellinen. Olisko Citraa tässäkin? Menee ihan hivenen IPA-osastolle katkeroiden puolesta, myöskin lievä tunkkaisuus syö pisteitä. Luonnollisesti myös työnikin rajoittaa tätä osastoa. Joku vääräleuka kyselikin miksen reittaa kotimaisia bissejä enään? Vastasin, että lupasin kirjoittaa vain hyvää:D 






Kyllä, mä olen laittanut paperia tulpaksi, koska ei ollut jäätä kannella, eikä jääpalakonetta messissä. Social.
Ei vaan Suomessakin taso koventuu koko ajan. Se on perhanan hyvä juttu. Nykyään Suomessa tehdään sellaista bisseä, että vuoden 2010 tasolla se saisi monen hifistin sukat pyörimään jaloissa. ”Uuu, tää IPA-buumi rantautuu viimeinkin Suomeen jäätävän tykillä tavalla ja ennen muita pohjoismaita”. Onneksi ala etenee, koska jos joutuisin juuttumaan tälle tasolle voisin tiputtaa pyyhkeen kehään ja lopettaa.


 Toki kehitys tuo paljon siistejä innovaatioita, kokeiluja, tyylejä, laitteita, raaka-aineita ja ennen kaikkea ihmisiä. Se mitä haluaisin tulevina vuosina nähdä olisi monipuolistuminen. Jos matkustan maakunnista muualle eivät taulut tyylien lukumäärissä muutu. Kymmenkunta vuotta sitten oluttyylit ravintoloissa olivat maakunnissa tätä: ”Vaalea Lager, vaalea lager, pils, hefeweiss, joku apa”.
Isoissa kaupungeissa taas sai aivan mitä vain: ”IPA, vaalea lager, esb, belgityylinen ale, apa, saison, wee heavy, porter, hefeweiss, jne”. 


Nykyään tilanne on kääntynyt. Maakunnissa se on: ”vaalea lager, apa, IPA, pils, IPA, IPA, imperial stout”. Ja vastaavasti etenkin pk-seudulla: ” IPA, NEIPA, pastry-whatevö, sour, sour, NEIPA, NEIPA, sour”. Minulla ei lähtökohtaisesti ole mitään yhtäkään tyyliä vastaan, mutta yksipuolistuminen on minulle kuin paluu aikaan, jolloin sai valita nelosen ja kolmosen väliltä. Hellurei, kunhan on sarjakuvahahmot tölkissä ja mahdollisimman paljon adjektiiveja nimessä. 







Muistan, että tää pyöritti villasukat Lahen torille ja takaisin

Viimeistä virkettä jos vertaatte joitakin rivejä ylempään, ymmärrätte tämän minua koskevan jakautuneisuuden. 5000-arviota. Se on hyvä. 10 000 olisi pelottava. Sehän velvoittaisi jonkun pienpanimon tekemään jotakin väkisin väännettyä, eiku mä olisin tehnyt itse sellaisen mango-vadelma-sabro-galaxy-kaura, siis anteeksi. Imperial Ducks Dry Quadruple Hopped (IDDQD-H)
Quackermalted oatmeal fruited pastry pale ale with juicccccccccccyfrruuuit feat. Nitro.

Sitten mä heräsin. Se olisi liikaa.
Eikä olisi. Pelkästään litran tölkeissä ja 3l Erloissa, kunhan perustaa panimon eteen leirikoulun yöksi ja laulaa mun kanssa Kumbayaa juoden pelkkää Bud-Lightia. Lupaan että etiketissä olisi joko pingviini, ankka, joutsen, siili, pöllö, tai norppa. Oikeestaan kaikki voisivat olla, siis  6/5 eläimet.

Miksi Bud-lightia? Koska Anheuser on universumin paras panimo. 
Toivottavasti sattui. 
Just try to deny. Please.
Olut on hauska asia. Älä ota sitä vakavasti.







” 5000 This is the end of ratings my friend,I can't forgive, I won't forget

On and on, we untapp beers and
On and on, the ratebeer wars wage on and On and on, we sing our song for more, for more ”





maanantai 27. tammikuuta 2020

2020 ja olutmaailman epätrendikkäät valinnat

Jotenkin olisi tylsähköä ennustaa tämän vuoden trendejä olutskenessä, sillä kaikki on oikeastaan jo nähtävillä. Sen sijaan ajattelin ennustaa ja kertoa kaikkea sitä mikä ei tunnu kiinnostavan ketään ja mitä ei tasan tule tapahtumaan.
Miksi? Ehkä tämä on vain sisäsyntyistä underdogien tsemppaamista, sekä pieni näpäytys olutmaailman ja hanataulujen tyylilajien kutistumiselle, että itseni ruoskimista.
Tässä on siis sekalaisessa järjestyksessä: TOP 12 Kaikki se mikä ei kiinnosta, mutta jossa olisi pengottavaa paljonkin.
 Tästä tuli hieman sellainen Pasa&Atpo tyylinen ”Eniten vituttaa olutkulttuurissa”, mutta kestääkähän tämä kieliposkessa suoritettu itselleni ja alalle irvailu.


  1. Englantilainen humala.
    Nuo puumaiset, kukkaiset, marjaiset, oudoilla tavoilla hedelmäisiä ja metsäisiä sävyjä omaavat lajikkeet.
    Brittiläinen humala ei kiinnosta ketään. Paitsi sellaisia vanhoja panimoita, jotka heittävät hyppysellisen taikapellettiä keksisen vierteen sekaan ja taikovat joitakin unohtumattomia klassikoita. Silti cräääftkulttuuria ei kiinnosta. Tärkeämpää on vain upottaa sitä Citraa, Mosaicia, Ekuanotia ja Simcoeta kaikkeen (auts, sepäs osui ja upposi omaan nilkkaani). Jos asiaa ajatellaan kustannusmielessä olisivat brittilajikkeet kolmanneksen edullisempia ja, aivan uniikkeja. Odottelen siis innolla sitä oikeaa New ENGLAND IPA:a. Silti en tule sitä näkemään, koska ketäänhän tämä ei kiinnosta. 


    "Sano "Fuggles" baarissa ja sua katsotaan pistävästi"


    2. Mallas

    No niin. Nyt mennään jo syvälle. Sitähän on kaikessa ja kyllähän niitä mallasvetoisia lagereita tehdään hienosti ainakin Kiiskellä ja Takatalo&Tompurilla. Hitsi, kyllä tällä mielensä todellakin pahoittaa. Mallas ei vaan oikeasti kiinnosta ketään. ”Palepalealelalea ja vähän jotai karkkimallasta fiiliksen vuoks, sitte niitä humalalajikkeita iha vitust”.
    Kysykääpä tiskiltä kuinka monta humalalajiketta tavan Punavuorelainen osaa ja kääntäkääpä keskustelu mallaslajikkeisiin? Jos tarvitsette vielä lisää vettä kiukaalle, niin minäpä heitän. Entäpä mallastamojen erot? Ei kiinnosta, viikkarilta vaan, kun halvalla saa. Eihän kotimaisessa viljassa ole vikaa, eikä puolalaisessa, saati mallastusprosesseissa.
    Niin, kuten sanoin, tämä osasto laitetaan pölyttymään sinne arkistokaappiin sen vähän oudon arkistonhoitajan taakse joka tykkää kissoista ja keräilee etikettejä. Ei se ketään kiinnosta, vaikka mallas voisi olla uusi musta.


    3. Mäskäysohjelmat
    ”Häh, kyllähä se mäskätään. In 66c we trust”. Beta-Glukanaasitauoista tai Proteolyysitauoista on vielä joku hereillä oleva kuullut. Kuulema keittomäskäyksestäkin, mutta kun aletaan puhua glukoosien maksimoinneista, tai Hochkurzista niin viimeisetki pilkkivät korkilla kuhaa. Minäkin alkaisin, ellei olisi iso kippo mustaa kahvia työnnettynä nieluun, poikittain. Mäskäys,kiinnostaa vielä vähemmän mitä mallas. Koska nämä kaksi ovat läheisessä suhteessa toisiinsa tämä on kuin naapurin masan parisuhde-elämä. Ei kiinnosta, ellei äänieristys ole huono. Kuivahumaloinnin aikataulutus ja lajikkeet taas ovat kuin seuraisi kuninkaallisia Seiskasta. 

    4. Vesi
    ”Jaatota, se tulee hanasta, siis Porissa raanasta. ”
    Veden kemia ei vaan nappaa. Kiva jos vähän kipsiä laitetaan, kuulema tulee rapeampaa.
    Maitohapolla ph:ta vielä alas, mitäpä muuta. 
    Pehmeä vesi on Suomessa siunaus panimoille, mutta myös vitsaus koska sille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Kuitenkin mineraalitasapaino tekee vesistä erimakuisia ja sitä nyt kuitenkin on se 90-96% stobesta. Silti se ei kiinnosta, vaikka sitä on eniten. Jätevesistä puhumattakaan.

    5. Tsekkiläiset oluet
    Hohhoijaa. Urkkihan on ihan hyvää ja sitä Krusovicea saa kaikkialta. Umpitylsiä. Silti teknisesti äärettömän vaikeita oluttyylejä tasapainotella pehmeän maltaisuuden, diasetyylin ja ruohoisen humalan kanssa. Erityisesti ketään ei kiinnosta kun otetaan esiin Tummat ja keihäänkärkenä Polotmavy. Jos jouduit googlaamaan viimeisen-> proofs my point.

    "Tsekki? Olen käynyt"

    6. Belgialaiset hiivakannat

    Belgit on niin last season, last decade, vai last century?
    Silti niitä arvostetaan ja pidetään, mutta ei niitä näe missään muualla, kuin Alkon hyllyillä ja harrastajien tilauslaatikoissa.
    Rochefort, Orval, Duvel, Karmeliet, Chimay, De Dolle, Het Anker, Hoegaarden, Chouffe, jne.
    Hiivan käsittely, kannat, käymislämmöt.. Oma erityinen maailmansa, johon kukaan ei hyppää ilman brettaa ja Saisonia, mieluiten yhdessä ja maustettuna kermaviilillä ja marjoilla. Edellinen kiinnosti? Entä pehmeän mausteisen hedelmäinen Blond? Niinpä. Ei kiinnosta. Nimetkääpä kotimainen Quadrupel? Niinpä.

    Tripel. On se.


     
    7. Ruis
    Juu kyllä kiitos ei. Ei lisättävää, mutta oispa kauraa, sameaa, appelsiinimehua ja... eiku, puhunko oluesta vai Kaslinkin uudesta kaurajuomasta? Jos tässä haluttaisiin oikein vääntää veistä, niin Laihian Tuoppi-ruismallas. Uniikki tuote, mutta joku kotikaljamallas pullahiivan kera rakennustyömaan lounasruokalassa. Yyh, no thanks.

    8. Savuoluet

    Kuten tiedämme meillä on paljon erilaisia puulajikkeita. Niiden kaikkien tuottama savu on erilaista. Silti koska tämäkin liippaa sitä mallaspuolta, niin eihän se kiinnosta. Schenkerlaa voi tilata jouluksi kotiin, mutta muuten ei nappaa. 

    "Pistä unohdettu klassikko valumaan"

    9. Pohjoismaiset perinneoluet
    Sahti mainittu. Ei oikein lähde, mutta ootteko kuulleet Drickusta? Ette, se kiinnostaa vielä vähemmän, koska Ruotsista apinoidaan vain sitä yhtä Omnipolloa, kunhan se maistuu paakkelsilta, eikä sahdilta ja savulta. Kts. Edelliset, mutta ei, ei niin ei. 

    10. Radler
    Siis bisseä, joka maistuu sitruslimulta ja on keveää. Paitsi jos sen nimeää Micro-LemonfizzHZYDDHNEIL:si. Kuulema low abv-kategoriassa on kasvua, samoin mehulta maistuvissa oluissa. Tadaa, yhdistin nämä yhdeksi vanhaksi saksalaiseksi.. Aivan, eihän se kiinnosta ketään näin.

    "Hazy, fruity, light, sweet ja sitten se sana Radler"

    11. Ravintolat
    Jos kippola ei ole keskustassa ja sieltä ei saa just tän hypepanimon kamaa jokaisesta hanasta sitä 0,2l annosta kolmella pillillä tarjoiltuna edukkaaseen hintaan niin että sisustus on vähän retroa, muttei kitchiä, vähän hämyisää, muttei mitään puolipaneelia ja messinkiä, sillee uutta, mutta vanhaa, muttei liian vanhaa, eikä mitään muovista. Uusi, mutta elämää nähnyt, ei nuhjuinen, mutta vähän, hipsteri, muttei liian, asiakkaita, muttei liikaa ja ruoka olis tosi jees, mutta en aterioi siltikään, niin mun piti siis sanoa, että voisin käydä, kerran.
     Tilaan vaan kotiin ja käyn festareilla kerran kesässä tuskailemassa pieniä näytteitä ja nekään ei maistu läppärin ääressä. Bissekippolat ei vaan kiinnosta ilman taulukkolaskentaa ja kolmen tuopin Untappd mahista ilman tekstiä, koska eihän kirjoittaminenkaan kiinnosta enään ketään. Näkeehän sen tämänkin blogin postausmääristäkin.

    "Sopivasti asiakkaita, oikea annoskoko?"

     


    12. Brut IPA, Black IPA, White IPA, Belgian IPA
    Siis jotai IPAA. Ei kuitenkaan tällaista IPA:a. Vastahan nämä tulivat, juuri opimme pitämään, silti so last season, ellei Brewski tekis? Odotan edelleen NEBIPA:n tuloa. Siis samean Brown IPA:n, jonka kohdalla voidaan miettiä onks se hapettunu vai ei, koska jos siinä on jotai muuta mallasta, kuin.. Eiku ei, turha niitä on mainita, eihän ne maltaat kiinnostaneet. Black IPA. Salaa kaipaan, samoin White IPA:a, siis sitä wittihiivaista. Joo ei se kyllä kiinnosta, joku belgialainen tekosyy kikkailla, kikkaillaan vaan sillä mangopiltillä.

    "Kuha on Hazya ja sarjakuvahahmo etiketissä"

    Vai onko näin?
    En viitsinyt mainita bitteriä, skottialeja, saksalaista humalaa, jne. Silti tässä nykyisessä olutkulttuurissa, jossa myynnin edistämiseksi pitää kaikessa olla jokin twisti, mielellään citrainen twisti jollain hedelmällä ja uusien tuotteiden jatkuva tykitys markkinoilla luo kuvan, jossa mikään ei ole stabiilia, eikä mitään tuotetta voida hioa. Sama koskee kaikkea. Tv-viihde on nopeatempoista, jossa Monty Python-tyylinen kuiva vitsin hiominen ja nokkeluus, joka jää katsojan aivotyön varaan on muuttunut alleviivatuksi Realityksi. Maailma on käsissä, tieto kulkee taskussa, eikä edes baarissa käydä juttelemassa ja väittelemässä kuka tekikään eniten maaleja vuoden 1994 futiksen mm-kisoissa?

    Kaikki muuttuu, kärjistyy, nopeassa tempossa ja Darwinia mukaillen parhaiten selviävät ne jotka muuttuvat mukana helpoiten. Siksi tykitys, siksi muutos. Onneksi joitakin stabiileja peruskiviä löytyy olutpuoleltakin ja tämän kunniaksi korkkaan vuoden ensimmäisen Pirterin ja huuhdon sen ehkä myöhemmin jollakin marjasourilla. Vastarinta on turhaa, mutta kaiken muutoksen keskellä haluaisin minäkin, ettei kaikkien oluiden tarvitsisi olla samanlaisia. Perusraaka-aineissa ja prosessin vaiheissa olisi rutkasti mahdollisuuksia uusille oivalluksille. Sitä ennen taotaan sitä kuumaa rautaa ja toivotaan, toivotaan jotain muutakin.






lauantai 11. tammikuuta 2020

Korkinkääntöpuolella: Populistinen olutmanifesti


 


Se kaikki tapahtui nopeasti. Olin juomassa perjantai iltana valkoisen heteromiehen oikeudella vaaleaa oluttani ja näppäimistöni oikea Alt näppäin jumittui.
Syöksyin syvälle hulluuden kaninkoloon ja kerrankin koin maailman kokonaan ilman värejä.
Sovittelin sinistä kravattia ja mustaa paitaa. Ajoin hiukset, koska mu...lahan ei kasva karvaa(eikä järkeä) päässä. Ajattelin oluita, vaaleita oluita, kotimaista olutkulttuuria, sen kasvavia uhkia ja ajattelin, että näin minutkin valitaan seuraavaksi mestariksi, tirehtööriksi, tai ainakin joku jossakin peukuttaisi egoboostausta ja pienen kompensointia.




Olin syvästi tuskastunut siihen, että ulkomaiset panimot uhkaavat meidän perinteikkäitä, kansallisia panimoitamme viemällä maltaat lasten suusta työntämällä markkinoillemme barbariassa tuotettuja tuotteita ja ovat muuttaneet jokapäiväisen elantomme mein kampfiksi. Aikanaan meillä oli yhtenäisolutkulttuuri, vahva johto ja halu noudattaa kansallisia käytössääntöjä ravintoloissa. Kravatti oli pakollinen, naisia ei päästetty itsekseen suorittamaan haureuksia. Sillivoileipä riitti, ei tarvittu kebabia, eikä toisiin pöytiin huudeltu tuopin takaa. Nautittiin vain rauhassa meidän omia tuotteitamme. Ihmiset olivat onnellisia. Nyt maailma on kaaos, koska tätä kulttuuria murrettiin. Otetaan vapaasti vastaan kaikki oluet, mutta millä rahalla? Ravintoloissa asioiminen on vähentynyt merkittävästi, koska tavallinen suomalainen ei uskalla kulkea iltaisin ravintolaan kaikkien niiden vieraiden tuotteiden keskelle. Samalla ne ovat jyränneet ja syöneet meidän omat kolmosoluemme kohta kokonaan. Helsingin, Turun ja Tampereen alueelta on pian kantasuomalaiset karkoitettu näiden toisaalta tulleiden pelottavien oluiden suhteen. Joka muuta faktoina väittää, saati esittää, lupaan haukkua sinut sosialistisessa mediassa, uhriutua, maalittaa ja kostaa itsenäisyyspäivänä.
Tämä huomio vain siksi, että saan niin paljon yhteydenottoja tästä olutpaikkaturismista, vai miksikä sitä sanoa.


Olutilmasto ei ole muuttunut meidän toimestamme, se on muuttunut aina ja tasaisin väliajoin tämä totuus saattaa hämmentää Kalliossa asuvaa hipsteriä syleilemässä muualta tuotua NEIPA-tuoppiaan. Minä joisin tässä hysteriassa Sahtia pimeässä porkkana suussani, ellei minulla ja kanilla olisi sopimusta siitä kumpi kurkottaa porkkanaan ja kumpi kapsahtaa katajaan. Olutilmaston joskus jälleen tasaantuessa, voi tällainen valkoinen pilsmies nukkua yönsä rauhassa tietäen että farmarit ovat käytännössä lopettaneet tällaiset puheet humalapaloista ja himoista. Jos leikimme humalakiihkon johtuvan olutilmastonmuutoksesta ja unohdamme peltomme Keskustan ja Jumalan armoille, juomme pian pelkästään humalahakuisesti mekin. Tutkijat ovat tietysti olleet tästäkin montaa eri mieltä, mutta luottoni Twitterin hevosmiesten tietotoimistoon, fiilikseen ja pahoinvointiini humalahakuisuuden suhteen on hakattu kiveen, käymistankkiin ja korkin kääntöpuolen vitseihin. Luonnolisesti osaa näiden niin sanottujen tutkijoiden uskottavuudesta voidaan kyseenalaistaa, sillä hehän eivät tutki minun näkökantani oikeutuksen puolesta. Tämä on täysin pöyristyttävä jytky meille kaikille kansalaisille, jotka luotamme lakiin, järjestykseen ja suomalaiseen olutkulttuuriin. Joitakin näitä olutilmaston tutkijoita kehtaisin väittää näiden stadilaisten piipertäjien agitaattoreiksi. Samojen kaikkia oluita halaavien mielestä meidän hyllyillämme voisi olla hapanta tarjolla. Minä kerron teille, että siinä haihattelussa se ehkä myisi, mutta todellisuudessa purkitettu hapan ei myy, sillä ihmiset eivät osta sitä. Kyllä kansa tietää.
Toki faktahan on, että kaikki tällainen haihattelu, jossa maailma on avoin, ihana, jossa kaikille tummillekin oluille tilaa riittää ja jokainen olut on laulun arvoinen sataa vain meidän laariimme. Kohta halaajat väittävät tätä palloa pyöreäksikin. Uhriutuisin, jos täältä olutkaivosta voisin.


Olen kuullut paljon puhetta, että olutviha tulisi tehdä laittomaksi. Tämä rajoittaa maistelunvapautta aivan täysin. Maistelunvapaus on sitä, että voin maistaa, juoda, juuri sellaisia tuotteita joita inhoaa ja vihaa, laukoa näistä mielipiteet ja katsella kuinka joku tästä suuttuu ja uhriutua tästäkin. Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että maistelusta ei seuraa sanktioita, homoliittoja tai muuta epäasiallista. Kännissä saa vähän halata, nipistelläkin, mutta vain naista. Muuten nainen etsiköön uuuden miehen, Aatamin, muttei Eeroa, eikä ainakaan Liisaa tohvelitehtaasta, mutta ehkä mallastamosta.

Olutvallankumous voisi olla ovella. Yhteispohjoismaisessa rintamassamme pohdimme tätä nykyistä olutkulttuuriin moninaisuutta. Se on ongelma, koska sitä ylläpidetään sen kielteisistä puolista huolimatta. Liian kulttuurinen ja moninainen olutmaailma on heikko ja kestämätön, aivan kuten IPA-buumikin. Se tulee katoamaan Sahtikulttuurin tieltä kaikkialla, aivan kuten kommunismikin katosi. Ylipäänsä toivomme kollektiivisessa närkästyksessä, että tämä olutkulttuuriin rappio osuu erityisesti naisten nilkkaan. Niiden tämän kulttuurin edistäjien. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että IPA-kulttuuri ilman peräkärryä osuu omaan nilkkaan. Vaalea lagermies haluaisi vain rahdata teidät sinne Vermontiin, tai Portlandiin ja rakennetaan muuri ympärille. Katsellaan millainen olutmaailma siitä sitten syntyy. Voivat huudella hanatorneistaan ja tolppien nokistaan humalapäissään ööeöeöö. Naiset voidaan jättää tänne. Kyllä heidänkin peltojaan joku sitten kylvää, viljelee ja mallassatoa korjaa ilman huonoja vaikutteita ja tummia oluita.

-SyntaxError-
Formatoit aseman C:. Uudelleenalustetaanko ja päivitetään päivitys: Trollface_Russia_EmptyheadisGoldtofacism ?
Sinä suomalainen. Luetko sinäkin tällaista huuhaata päivittäin? Sellaista tunnepohjaista diipadaapaa vailla faktoja, vailla lähteitä. Kärjistystä, valheita ja trollausta. Näistä kysymällä sinut haukutaan, aletaan martyyriksi ja uhkaillaan. En halua tätä sontaa, en halua sitä myöskään olutkulttuurin pariin.
Annetaan kaikkien oluiden käydä, humaloiden kukkia ja koitetaan tehdä tästä vuosikymmenestä sivistyneempi, janoisempi, että parempi. Katkotaan valheelta siivet. Olemmehan kaikki samassa mallasveneessä, samassa villihiivaisessa käymisessä. Tulemme happamina, katkerina, makeina, hedelmäisinä, erilaisina, silti toivoen samaa. Parempaa. Toiveet voivat toteutua, muutos on varmaa ja selviytymisen elinehto on sopeutuminen.
Sopeutumisen alku on ymmärrys. Oluttyylit tulevat kasvamaan, panimot muuttumaan. Be prepaired. Rakkautta.




ps. 90% tästä tekstistä pohjautuu suoraan umpimielisten fas..populistien oikeisiin sanoihin ja tekoihin.


maanantai 23. joulukuuta 2019

Jouluaaton juomavalinnat kaudelle 2019


On aika paljastaa tämän vuoden juomavalinnat joulupöytään, saunaan ja muutenkin.
En ole jouluihminen ja mielestäni meikäläinen perinteinen jouluruoka on mautonta ja varsin tylsää, mutta koska sinne vanhemmille on jälleen matkattava olen valinnut seuraavat tuotteet sesonkiin:

  1. Joulusauna. Mittari kohoilee korkeuksissa keskellä kouvolalaista harmautta ja räntää. Jos sauna olisi edelleen minun lämmittämäni olisin kantanut sinne vähän kuusenoksia tuomaan tuoksua. Nykyään sähkökiukaan hoitaessa ja minun juodessani kahvia ja väitellessäni pikkuveljen kanssa jostakin, kuten maapallon pyöreydestä (hän on periaatteesta aina vastaan mitä sanonkaan, funny fellow) voin valita kohta alkavaan saunahetkeen hieman väriä: Hartsun harmaa, lasipullosta, tai Carillo lonkero, tai HDC/Olvin(?) Helsinki lonkku. Anyway lonkeroa saunaan. Väljähtyessään ja lämmetessään se maistuu mehulta ja kuumaa mehua pystyy juomaan, kuumaa bisseä taas ei.

    Carillo on ihanaa, kaikissa muodoissaan

  2. Välijuoma. Saunan päälle ruokaa odotellessa voi korkata väliin yhden kepeän. Jos talo tarjoaa, se on Koffin kolmentolpan punaista, jos omasta kassista se voisi olla vaikkapa Insinööri IPA:a. Tuota keveän raikasta moniottelijaa.


    Tuoreena tää on iha jees

  3. Joulupöytä. Uuh, taas mennään ja väitellään sopiiko Cabernet Sauvignon joulupöytään. (Ei, mutta juokoon silti, ehkä se peittää ruuasta sen vähäisenkin maun). Minun valintani: Sahtia..No ei ole, siis ei ole, en nähnyt missään, enkä jaksanut keitellä itsekään. Joten hyvänä kakkosvaihtoehtona ihanaa Shepherd Neamen Bishops Fingeriä. Tarpeeksi makea korostaakseen imellytyksiä, porkkana-ja lanttulaatikoita ja tuoden pientä potkua perässä leikkaamaan rasvaa. 
    Bitteriä pöytään

  4. Välijuoma. Safkat syöty, kohta lahjat. Kouvostoliiton Siperian Slayer. 105Ebua ja kuivahumalaa, kuin DIPA:ssa. Kaiken kruunaa ronski paahteisuus ja liki 10% tuoma tasapaino kaikessa. 

    Punch out

  5. Lahjajuoma. OMG. Lapsuuden kohokohta on muuttunut painajaiseksi. Nyt sitä viinaa koneeseen, en kestä esittää onnellista saadessani taas jotakin kirppikselle tai roskiin menevää rojua. Kyllä olen mulkku, mutta tämä on aivan turhaa kun muita lapsia ei äidin lisäksi paikalla ole. Se riittää silti. Juomana: Taskulämmin jallu taskumatista. 

  6. Kahvi, jälkkäri ja pakollinen avec. Tiedättekö muuten onko missään muualla tätä tapaa vetää brenkkua kahvin kera? Valitsin anyway Vuorineuvos Salted Caramelia tähän. 

    Kaffeplöröt ja pieni viina

  7. Välijuoma. Noniin, nyt ne viinipullot aukeavat ja bileet alkavat. Juomavalinta: Kylmä kokis ja tippa rommia.


  8. Yömyssy. Puolet Hellesiä ja puolet limua. Radleria. Turha tässä on viskiä aukoa. Olemme jälleen selvinneet yhdestä koittelemuksesta. Iloitkaamme ja avatkaamme seuraava aamu kylmällä San Pellegrino Limonatalla.
     Tämän myötä hyvää joulua ja alkavaa vuotta 2020.

    Ihqut joulut just sulle










lauantai 23. marraskuuta 2019

Viinin Äärellä: Ensimmäinen erä


Tämä postaus on suoraa jatkoa ja tämän vaihtelevalla tahdilla etenevän vinkku-sarjan toinen luku.
Kuten avauksessa tulikin todettua omasta suhteestani punaviinien maailmaan ja kerrottua miksi haluan tehdä tämän syöksyn pää edellä viparilta suoraan syvyyksiin. Todennäköisesti hakaten päätäni kaakeleihin ja ihmetellen miksi mikään ei maistu miltään. Vai maistuuko? Saako jokin tuote sukat jalassani pyörimään ja pikkuhousut märiksi.
Aluksi ajattelin tehdä tästä samalla mockumentaryn kaikkeen siihen mitä inhoan lifestyle-blogeissa ja vlogeissa. Pelkistettyä pintaa, valkoisia pintoja, ja voimaannuttavaa ”Kaikki on just ihanan fantsua”. Pintaliitoa, suolakaramellimatchalattea ja vegaanisen ihania lihapullia<3
Lopulta en pystynyt siihen, joten jätän tämän tuonnemmaksi, kenties siihen darraiseen aamuun kun löydän stadin keskustasta aivan tavallisen kinkku-juustosämpylän ja ison kahvin.
Niin sitä punaviiniä.. On juotu.
Lyhyesti voisin sanoa, että kevyitä litkuja ja jättää tämän kirjoitelman tähän.
Sen sijaan minulla on iso lasi Schlenkerlan Eichea vieressä ja Juha Vainio laulaa taustalla nousuun auringon.

Aloitetaan.

Ensimmäisenä lasiin joutui mökille mukaan otettu Poesien Valpolicella Superiore 2014.
En ottanut selvää oliko tämä nyt Amaronea, Ripassoa, vai vain jotain punkkua. Hintaa karvan yli 25€, eli suolaista.
Ulkonäöltään.. No punkkua, how is that.
Tuoksuu miellyttävän paljon karhunvatukalle, kirsikalle ja herukoille. Ei kuitenkaan mannapuurolle ja mansikoille. Sob.
Makuhan lässähtää aivan täysin. Kevyttä herukkamehua, vettä ja hennot tanniinit. Lievä pettymys. Kuin laivan buffan hanaviiniä olisi boostattu marjaisella tuoksulla suoraan tax-freen neitien hyllystä. No okei. Tätä voi juoda inhoamatta itseään ja vuorta katkaravunkuoria.
HLS: Ihan anaalista. Kokonaisuus: 2,5/5. Säälistä annettu.




Seuraavana testiin päätyi paria viikkoa myöhemmin Louis Latour Pinot Noir 2017. Burgundya, joka on klassinen viinialue sekin. Kuuleman mukaan kun laittaa satkuja pöytään näistä löytää ne Sidewaysin hehkuttamat sävyt. Hintaa kai jotain 10-15€.
Kevyttä viinimarjaa ja hedelmiä tuoksussa. Ei liikauta, muuta kuin kättä kohti pikkusuolaista.
Maussa paljon keveyttä, tanniinit kuivaavat hennosti suuta lopussa. Notkeaa ja parempi kuin se laivan hanaviini, ei ihan hapanta. Sellainen ryypättävä pussiviini, mutta vaihtaisin Sorbukseen samantie jos haluaisin edes jotakin makua. Ei pahaa, ei hyvää, naah 2,5/5. HLS: Semi heikko.


Kolmantena viininä maisteltiin Castello Di Albolan Chianti Classico 2015.
Tiesin Chiantin kevyeksi dokausjuomaksi ja siihen tarkoitukseen se ajoikin asiansa.
Keveän herukkais/kirsikkainen kokonaisuus. Kevyimmät tanniinit so far. Juotava, notkea, kevyt, vetinen, mitäänsanomaton. Pullo katosi vauhdilla. Arvio: 2/5, HLS: Naah.


Ensimmäisen erän jälkeen ei koettu suuria tunteita. Toisaalta en oikeastaan odottanut näiltä suuria sävyjä. Pelkään silti että en tule koskaan kokemaan samanlaista ilotulitusta ja vuoristorataa mitä oluisiin tutustuessa joskus, jeesus, miltei 15v sitten. Silloin varsinkin ekat pirter/weisse/ipa-kokemukset ovat edelleen muistissa. ”Miten mikään voi maistua tällaiselta suussa”.
Punaviinien matka kohti ydintä on siis alkanut ja hyllyssä on vielä rutkasti juomista mm. Bordeaux, Venetto, Ripasso, Rioja, jne. Kyllä jätin tarkoituksella Euroopan ulkopuoliset alueet välistä. Tiedän kyllä montakin maistuvaa Syrahia ja Zinfandelia, erityisesti Apothicin viskitynnyrissä kypsytetty oli aika muikeaa. Chilen umpitylsät Cabernetit ja Argentiinan Malbecit unohdan, eivät lyö kunnaria. Tämä postaussetti keskittyy siis old school alueisiin täällä vanhan Euroopan taivaan alla. Katsotaan mitä seuraavalla kerralla osuu mukiin.


sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Viinin Äärellä - Alku

Mitä teille tulee mieleen sanasta ”punaviini”?

Minulle tämä juoma on edustanut vuosien ajan eräänlaista mustaa aukkoa, johon en halua koskea peläten katoavani kokonaan. Graalin maljaa, josta en halua ottaa huikkaa peläten sen olevan jälleen yksi marjamehuinen ja tanniininen kokemus. Kuin ajaisi DX Corolalla parkissa ykkösvaihteella moottoria huudattaen ja luulisi, että kohta lohkeaa muutakin (ei lohkea, paitsi paikat hampaista).
Vuosien ajan olen kuitenkin ajoittain antanut hänelle uuden mahdollisuuden. Pettyen aina uudestaan. Joulupöydässä tyypatut keveät mehumaiset Merlot:t Chilestä jätin huikan jälkeen muille ja korkkasin mieluummin kylmästä Koffin kolmosen. Kyllä, mieluummin. Illemmalla suurieleisesti tarjotut Chateau-alkuiset ja pape-lopuiset viinit, jotka maistuivat samalta, paitsi lisänä oli homeinen maakellari. En pidä homejuustoista, en tiedä miksi haluaisin juomani maistuvan sellaiselta edes aikoina, jolloin oluidenkin on oltava leikkimielisiä tyyliin: ”Beetroot and sour marshmallow by wet beaver brewing”. Laivan buffassa hanaviini, itseasiassa molemmat, saivat lähinnä oksennusrefleksin aikaiseksi jo ennen Maarianhaminaa totuttuani sen tulevan vasta seuraavana aamuna, kun yrittää vaappua Slussenin mäkkäriin juomaan kylmää kokista, mikäli närästys antaa myöten.

Tai ne useat lahjaksi saadut, pois jaetut ja Sangriaksi taiotut pullot? Ne pirskeistä ylijäänneet hanaviinipakkaukset, joiden happaman säilykekirsikkainen aromi tökkii jo pahvimukiin kaadettaessa. Punaviini. Nemesis. Maailman vanhimpia ja tunkkaisimpia juomia. Ei kokeilunhaluja, ei mittavia tynnyriohjelmia, pelkkää ”Terroir” höpötystä ja kerran purskuteltua myyntiä satojen vuosien työstä. Ehkä viinibisnes ja snobit voisivat oppia olutkulttuurista ja räiskeestä vähän ja toisinpäin?
Silti olen päättänyt antaa sille mahdollisuuksia. Tänä syksynä olen päättänyt opiskella tämän juoman salat ihan silkkaa uteliaisuuttani ja koska kaikissa asuu pieni masokisti.
Oikeastaan olen jo törmännyt muutamiin joista jollain tasolla pidin. Tilasin siis summanmutikassa saksasta laatikollisen viiniä.
Käytännössä aion lähiaikoina kahlata klassisia viinialueita ja viinejä pääsääntöisesti Euroopasta lävitse.
Bourdeaux, Burgundy, Ripasso, Rioja, Barrolo, Amarone, jne.

Ensimmäinen lievä antipatiahan syntyy ähkystä. On aivan mahdoton tietää, tai löytää sellaisia viinejä, joita voisi pitää kunkin alueen, tai ”tyylin” benchmarkina. Oluista me kaikki tiedämme tällaisia: Guinness, SNPA, Fuller's ESB, Schlenkerla Urbock, Weihenstephan Hefeweiss, Urquell, Duvel, R10, Tripel Karmeliet, Bud-Light, Kilkenny, jne. En yksinkertaisesti löytänyt tällaista selkeää listausta viineistä mistään, joten valitsin arvalla. En kalleinta, en halvinta, mutta suhteellisen suositun siltä väliltä. Valkkareissa tämä yleensä toimii, joten miksei myös punaisissa?

Tätä pohjustusta kirjoittaessa olemme, kyllä monikossa, en luota pelkkään omaan mielipiteeseeni, tissutelleet jo parikin näistä pois ilman draamaa. Näistä tuonempana lisää.
Loppuun utelenkin hyviä viinivinkkejä alueet, tyylit, rypäleet, sun muut unohtaen?
Ja kyllä..
Minulle ABC on aina tarkoittanut oikeasti: Barrel aged Chardonnay? Yeeees please. Minä pidän tynnyreistä ja rotevuudesta.. Palaamme syksyllä siis viinin äärellä.



sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Reseptin Ääressä: Hipsteribisset ja kuumimmat trendit yhes koos






Tänään reseptin ääressä lähtee päihtyneen panimomestarin tielle. Mitä saadaan aikaan, kun heitetään pilsnerit nurkkaan ja kaikki ”tää on pale ale jännäl mausteel” seinään.
Miten saadaan aikaan sellaista twistiä, jengaa ja ruuvia, että bisse on niin kiero, että stadilainen hipsterireittaajakin porautuu Kalliossa nurmeen ja ihmettelee ”Wow, what a ride”.
Jottei tämä olisi aivan liian helppoa heitän kolme päissäni keksimää olutta tiskiin. Näissä ei ole mitään järkeä, mutta eihän elämässäkään. Jos olut saa oikeasti maistua liki kultalonkerolta, mutta sellaista ei oikeasti ”voi” ostaa, jos maailma palaa ympäriltämme ja se ”ei ainakaan ole meidän ongelmamme”, minä kaivan bensakannua esiin teille.

Olut 1. Koska kaiken pitää olla sameaa ja tulla mielellään ulkolaisessa, graafisesti yksinkertaisessa, mutta nerokkaassa geometrisessa purkissa. Esittelen teille ”one beer to crush them all:n”.

Candyfloss shortcake glittered tdh milkshake neipa with fruits and nitro. (Festareilla tätä saa vain slushkoneesta, lasina koverrettu ananas, johon lyödään vielä vähän savua hatun alle.)
Koska kyseessä on kuitenkin kotiolutpostaus, muutetaanpa tällainen hulluus pienempään muotoon.
No tällaisen mallaspohjahan rakennetaan näin:

65% Pale Ale/Golden Ale/Vienna
15% Kauramallasta
10% Golden Naked Oats (Simpsonin)
5% Melanoidimallas
5% Laktoosi

Mäskiin laitetaan yksi paistettu ja pilkottu kakkupohja. Sillä miten se maistuu lopputuloksessa ei ole tietenkään mitään väliä, imago, tekeminen, jne.
15min 1g/l Citra ja samat valitsemaasi ns. Trooppista aromihumalaa (Mosaic, Amarillo, Azacca, Nelson Sauvin, Motueka, Comet, Galaxy, Calypso,Ekuanot, Idaho 7, Bravo, Jarrylo, jne
Whirlpool/Hopstand: 2g/l Citra+Valitsemasi edellinen humala+valitse toinen. Lisätään myös 1l/l trooppista hedelmämehua.
Käytetään vaikkapas S04:lla.
Kuivahumaloidaan: 1 erä suoraan pönttöön ennen käymistä samalla setillä mitä whirlpooliin laitoit.
2: Samat lajikkeet, mutta 1,5g/l ennen käymisen päättymistä, eli muutama pykälä ennen fg:a. Tällöin voidaan lisätä hieman vanilja-aromia sekaan (candyfloss).
3: Kolme päivää ennen astiointia lisätään jälleen sama satsi humalaa.
Siirretään kegiin sen syötävän glitterin kera, koska c'mon, pullokäyminen ei toimi. Sekoitetaan typpi/hiilariseosta, tarvitset nitrohanan siis tässä. Miksi nitroa? No miksi ei? Saa kivan vaahdon, on erilaista kuin kaverien räpellykset ja tekee bissestäsi samettia, mikä sopii nimeen.

Okei se oli aika iisiä.

Mennäänpäs seuraavaan.
Tropical Fruit cocktail with raspberries Brut Sour with vanilla, red mountain salt and kveik yeast.
Ai että millaista. Liian helppoa. Hei laitetaas tää tynnyriin, eli lisätääns loppuun vielä Aged in used Chardonnay.. ei riitä, Blanc de Blancs? Ei, siispä Champagne barrels. Noni.

Viskataas tähän vaikkapa:
50% Pale ale
40% Vehnämallasta
10% kaurahiutaleita

Hapatetaan vierre ennen keittoa jollakin laktokannalla. Keitellään, lisätään wp vaiheessa 15ebun verran jotain hipsterihumalaa, citra on aina hyvä. Laita citraa. Ja sitä suolaa maun mukaan.
Käytetään kveik-kannalla, jollakin niistä, kuumassa käy kuivaksi, jos ei, lisää vaikka skumppahiivaa ja entsyymiä, niin käy kivasti loppuun (Brut). Lisätään käymispönttöön kiehautetut 1l/l vattua ja 0,5l+0,5l valitsemiasi trooppisia hedelmiä. Nämä kannattaa vetää vaikkapa blenderillä soseeksi. (Mango, passion, papaija, ananas, pitaija, litsi, rambutan, karambola, longaani,kumkvatti, ananaskirsikka, annoona, jne). Nämä, vanilja ja chardonnayssa kuukauden päivät uitettuja ranskalaisia tammilastuja sekaan.
Unohdetaan muutamaksi viikoksi ja annetaan hiivan käyttää loputkin sokerit.
Pistetään pulloon, tai kegiin. Muistetaan laittaa sanat: Grand Cru vielä etikettiin.

Toisaalta kaikkein helpoin tapa on duunata vain 12% Imperial Stout ja tynnyröidä se jossakin hyvässä tynnyrissä. Tämä pitää vain brändätä ja launchata kerran vuodessa erilaisine numeroituine versioineen ulos. Mielellään vain yhdestä paikasta. Asiakkaan on tietysti ensin suoritettava jokin eksklusiivinen testi, joka ylevöittää ja nostaa tietysti egoa. Kaiken maistava ja oluiden perässä matkustava superreittaaja ei voi jättää tällaista välistä, kertaakaan.
Malliesimerkkinä toimikoon vaikkapas Goose Islandin aivan loistava Bourbon County Stout nostettuna Russian Riverin Pliny The Youngerin potenssiin.

Näin olemme tänään luonneet kolme aivan käsittämätöntä tuotetta. Koska suutani kuivaa, taidan kaapia yhden kylmän Ayingerin Bräu-Weissen ja jättää teidät hämmentyneinä keittelemään elämää ja maailmaa suurempia oluita. Toisaalta sitä voisi käydä myös kaupasta ostamassa sitä mansikka-karambola lonkkua ja vaihtaa sen etikettiä toiseen. Kenties pari pisaraa katkeroa sekaan ja hipsterijuoma on valmis? Up to U. Joisin itsekin. 
Olutskene on ihana, kuhan ei ota sitä vakavasti.