Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


lauantai 17. helmikuuta 2018

Mihin kuljit Põhjala ja ken on Taanilinn?

Muistan ensikosketukseni Põhjalaan. Oli kesä 2012 ja olin kävellyt pitkän hikisen päivän helteisessä Tallinnassa pitkin mukulakivikatuja. Päädyin johonkin vanhan kaupungin kuppilaan, jossa oli sisällä vielä kuumempi ja nuhjuisempi.
Olin tilannut kippolassa eteeni tämän tuoreen ja hieman jo nimeä saanneen panimon ensimmäisiä tuotoksia: Rukkirääk. Se oli keveä hennosti rukiinen konstailematon olut. Ei aiheuttanut tutinaa tennissukissa, eikä sandaaleissani. Myöhempien aikojen pyhien oluiden parissa sitten taas Uus Maailm ja etenkin joskus tykissä kunnossa ollut Virmalised räväytti jo hieman.
Oikeastaan pajatso tyhjeni ilman pianonkieltä välissä vasta Öön kohdalla. Oli upeaa nähdä etelänaapurissa liki Brewdogin tasoista kuhinaa. Aikojen ja niiden vesien virratessa on Nõmmellä tehty ja kotona/baarissa/festareilla juotu. Jossakin kohtaa tuntui jo, että alkaako Põhjala turtumaan ja tyytymään vain Viron ykköstilaan panimona? Mitaliähky, palkintokahvia ja pullaa vatsat täynnä? Saturaatiopiste? Ei. Oikeastaan näin ei koskaan käynyt, vaan muut tuottajat ajoivat hitaasti rinnalle. Tiedättehän ne sellaiset, joiden vanhat tuotokset kelpasivat korkeintaan koriin lähiön Rimissä pikkutunneilla. Hetkinä, jolloin laitamyötäisessä ajateli euron Pühastejen ja Öllenauttejen menevän edes jotenkin alas hintalaatusuhteensa turvin ja kiroillen miksi Eestissä sipsipussit ovat mikroskooppisia.



Jossain kohtaa kilpailua samoista markkinoista ja asiakkaista on vain liikaa. Sellaisina hetkinä moni vanhempi tekijä jumittuu pommikuoppaan, eikä nouse sieltä ylös. Esimerkkinä vaikkapa takavuosien suuri suosikkini ja panimo, jonka etiketit huusivat parhautta, laatua ja hypeä: ”Nönnö Ö”.
Kuitenkin.. Põhjalalta on koko ajan tullut uutuuksia tasaisesti ulos. Silti muiden lyödessä keittoon mitä vinkeämpiä mausteita ja twistejä on Põhjala tuottanut korkeintaan keskinkertaisuutta. Alkoiko ote lipsua? Ei. Yksi sana: Laatu. Laatu ei koskaan lakannut olemasta, se vaan lakkasi tuottamasta yhtä tiukasti brändättyjä ja olutnörttien märkiä päiväunia palvelevia tuotteita. Kun Pühaste pani huikeaa Lime-Gosea oli ruokakaupassa aivan liian perinteinen Meri. Silti uskollisesti join liki jokaisen uutuuden useasti pettyen ja palaten yön selässä Öö:n pariin. Kunnes näin tämän ja päätin jälleen luottaa Põhjalan taikaan. 
 
Taanilinn
Liki 15% Imperial Stout yhdessä verrattoman To Ölin kera. Hintaa toki aivan liikaa, mutta kerran elämässä? RateBeer kertoo yksipuolisesti tämän olevan panimon kovin tuotos ja se lataa melkoiset ennakkoasetelmat, jotka voivat vain kaaduta korttitalona tahmealle kapakkapöydälle. Pime ÖÖ PX löi aikanaan sellaiset kierrokset, että olisin huikan jälkeen liittynyt seurakunnan jäseneksi Guyanaan.
Speksataanpa lisää Taanilinnaa suoraan putiikin sivuilta: ”Malts: Pilsner malt, Oats, Cara 150, Melanoid malt, Chocolate malt, Cara Amber, Special B, Chocolate Rye, Demerara Sugar
Hops: Magnum, Goldings, Cinnamon, Aniseed, Orange Zest”.

Eli keittiön kaapit tyhjentyivät kerralla? Tämä on vieläpä kypsytetty konjakkitynnyreissä, mikä on pieni kysymysmerkki. En ole brenkun ystäviä ja yksikään konutynnyrissä ollut olut ei mielestäni ole edennyt parempaan suuntaan, vaan se pistävä viinamaisuus löytyy alta aina. Entä tänään?
Buckle up and sit sticky?

 


Tsuff. Hän suhahtaa vienosti matkallaan muistoihin.
Ulkoisesti Taanilinn on hyvin perinteinen IS. Musta olut hennolla beigellä pitsilakilla.
Tuoksu alkaa kuitenkin polkemaan, kuin kilpapyöräilijä vuoristoetapilla. Ns. jerkkua piisaa.
Ja paljon kaikkea. -Insert the adjective warnings-
Huikeat vaniljaiset paahteet lakritsan ja siirapin kera. Maitosuklaata, karamellia ja syvää imelää katkeruutta. Kuivattuja hedelmiä seassa. Monimuotoinen, mutta niin mahtavan harmoninen. Isoa isolla Iillä. Oikeastaan koko Päätalo huutomerkillä.
Maussa on mieluisa juonikuvio. Alkaen paahdetulla sokerisella siirappisuudella, edeten lakritsan ja hedelmän saatteleman syvään mustaan aukkoon, jossa paahteinen maltaisuus, suklaa ja keveä katkeruus jalostavat kokonaisuudesta jotakin osiaan suurempaa. Efekteinä keveä mausteisuus ja tynnyrin herkät sävyt saavat yleisön taputtamaan. Eikä tippaakaan viinaa, ei edes limuviinaa. Paras konutynnyribisse evö.
Suutuntuma on miellyttävän öljyisen samettinen. Paksua samettisohvaa suoraan lapsuudesta, johon tuudittautua ja hukkua.
Taanilinn ei ehkä lähde mukaan esanssikilpa-ajoihin yhden mustalaispanimon kanssa, vaan osoittaa että ihan perinteisellä mallas+tynnyri tavaralla voidaan tuottaa uskomattoman huikeita päänsisäisiä maailmoja. Räjäyttää kyllä keveästi pankkia, vaikka hinta onkin pelkkää kryptoniittia.
Huikeaa tekemistä. Lakki, päästä, unelmoikaamme.

HLS: 7,5/10

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hiisi Pöllöhillö - Ei pöllömpää

And now something completely different..


Koska me kaikki tiedämme, että pöllöteemaisen oluen reittaaminen on minulle täysin turhaa, niin tehdään jotain ihan muuta. Päätin kutsua paikalle ulkopuolisen asiantuntijaraadin, jonka perehtyneisyyttä tällaisiin tuotteisiin ei käy kyseenalaistaminen. Astun siis itse askeleen taaksepäin ja tyydyn raportoimaan tämän todellisen pro-tastingin kohokohdat. Kuuletteko tekin muuten hennon huhuilun, sekä Shellin mainoksen tässä lauseessa: Hiisin Pöllöhillo, Alkosta.
Aloitamme kommenteista:


"Pöllöhillo, oikeesti?"
"AWWWWWW"
"Sweetspottausta" 
"I'm Gonna drink it owl night long"
"Osaan varmaan lentää tämän jälkeen?"
"Ei pöllömpää"
"Preying for some more"
"Huu on Juu"
"Mustikkapuska, ilman Pekkaa"
"Hoot, it was fun"
"Pillin kanssa olisi parempaa"
"Todellinen seksi-wow, missä voi klikata?"
"Ei sakkaa, edes huippukorkeudessa"







Ja siirrymme raportaasin kuvakavalkaadiin:


 
Raati esittäytyy pullon kera



Ensikosketus on tärkeä



Tarkastuksessa pullon tyhjyys ja mahdollinen sakka


























Tynnyreitä etiketissä, joten tunnelmaa haettiin tasapainoon



Viskositeetin tarkistamista


Kestääkö aromi ja vaahto aivan loppuun asti?





And the ultimate score?




Raati toteaa tuotteen erinomaisen sopivaksi: "Huikeaan yleisilmeeseen ei ole nokalla koputtamista".

torstai 8. helmikuuta 2018

Kolmesti Nilkkoa

Onko "Give love a chance" sama kuin "Give brewery a new chance?"

Siinäpä kysymystä kerrakseen. Juotuani taannoin muutamia uusien panimoiden tuotteita, havaitsin isoksi pettymyksekseni näiden olleen liian vanhoja, hapettuneita ja tunkkaisia (usein kuollutta hiivaa).
Koska ei ole reilua tuomaroida panimoa yhdeltä otannalta (Vai onko?) päätin antaa toisen mahdollisuuden. Usein elämässä se on ollut vain mahdollisuus pettyä entistä pahemmin, mutta joskus, joskus harvoin se on ollut avain uuteen onneen.
Olisiko näin tänäänkin, kun edessä on peräti kolme Mäntyharjulaisen Nilkko Brewingin tuotetta? Viimeksi nautittu Rascal kärsi iästä, mutta nyt oluet olivat tuoreempia. Muutama tuoreeltaan panimolta ja yksi ilmeisesti 2-3kk vanha, eli siis ruokakauppatermein: "Riittävä".
Tuotteet ovat Lucky, Korra ja Nelson.
Tyyleiltään ilmeisesti siis: (samassa järjestyksessä) IPA, Black IPA, sekä Golden/Blond Ale.



Aloitetaanpa kevyestä päästä.

Nelson, tuo kurre-etikettinen tienaa tietysti etiketistään +1 pisteen. Diggaan näistä lievästi Itäblokin hellyttävää animaatioskeneä muistuttavista etiketeistä.
Ulkoisesti samean oranssinkeltaista olutta. Vaahtoaa ihan nätisti ja vaahto tuntuu kestävän hienosti.
Tuoksu polkaisee hennon hedelmäisyyden ja greipin kuoren lisäksi ikävän tunkkaista pahvisuutta. Harmi, mutta tällä kertaa heikot sävyt eivät yllä Rascalin vastaaviin.
Maussa on paljon samoja aspekteja. Hedelmiä, keveää maltaisuutta ja pistävää tunkkaisuutta. Helppo juoda, kuten pitääkin, mutta kokonaisuus ei lähde lentoon. Prosessissa on vielä hiomista, tai sitten laitteisto ei anna myöten. Tällä kertaa veikkaisin tähän päätyneen liikaa hiivasoluja, jotka yhdessä keveän hapettumisen ja hyllyiän ohella pääsevät laskemaan laatua. Ei kuitenkaan sillai täydellisesti pilalla, pikemminkin seassa on pieni virhearomi. Ei mene nyt kävyt tasan.








Lucky IPA. No nyt on ilvestä ja ravintolavahvuista. Kas ravintolassa olenkin.

Ulkoisesti varsin nätti tämäkin. Kirkkaampi, kultaoranssia ja vaahto kestää tässäkin hyvin.
Vähän jännittää jo. Onneksi tuoksu osoittaa tämän olevan kunnossa. "Yleishumalainen". Vähän käpyä, havua, hedelmää, sitrusta. Simppeliä, ei kikkailua, ei rymistelyä. Maun keveä hunajakeksisyys viehättää, kun päälle laittaa vähän tämän appelsiinimarmeladia ja pyyhkii kaiken mäntyisellä katkeruudella pois. Hienostunut tasapaino ja juotavuus viehättää. Sellainen IPA, jota voisi juoda muutaman miettimättä sen kummempia, mutta kuitenkin niin ettei olut ala tökkimään. Hyvää duunia.



Korra. Ai vitsi.. Lintuetiketissä. Tiedättekös mitä se tarkoittaa? Eeppisen tyylikäs ja minua kosiskeleva yllätys aiheuttaa yleisvaikutelman ylilatauksen. Maximum overdrive ja ehta Penguin Aproves stamp.
Kyllä, olen helposti miellytettävissä ja korruptoitavissa. Toiset kaipaa vaan kärryä humalaa, minulle riittää vaikka vain tämä palokärki etiketissä.

Sysimusta olut. Vaahto edelleen nättiä tässäkin.
Korra on Black IPA:si vain turhan paahteinen. Keveä American Stout tulee mieleen koko ajan tissutellessa. Kahvia, kahvia, paahdetta, mäntyä. Lipsuu jo hieman tuhkakupin puolelle, mutta pysyy nippanappa kasassa. Lakua ja lakut suusta putsaavat katkerot. Keveäksi stoutiksi oikein mainio tuote, mutta Black IPA:si ei tyylinmukainen. So what. Täydellinen yleisfiilis tästä jää kuitenkin.



Yhteenvetona:

Tuoreus vaikuttaisi olevan Nilkon tapauksessa aivan avainasemassa. Tämä maistelu osoittaa jälleen sen miksi olut on tuoretuote. Sekä erityisesti sen; miksi kauppojen ei pitäisi vaatia utopistisia vuoden leimoja mikropanimoiden tuotteilta, joita tulisi kaupata tuoretiskiltä ja kylmästä, eikä lämpimiltä nurkkahyllyiltä.
Mäntyharjulle tsemppiä valitsemallenne tielle. Ainakin pullojen ulkonäkö miellyttää omaa silmääni ja se on harvinaista minulle Suomen mittakaavassa.

perjantai 2. helmikuuta 2018

Alkon käsityöläisoluet: Tasting

Helmikuinen aamu oli taas vienyt juovon kohti pääkaupungin ihmeitä.
Osa varmaan luuli tähän liittyvän jääkiekkomailoja ja poneja? Tai sillä isolla talolla olleeseen väkijoukkoon soluttautumista ilmaisen ämpärin, tai bensan, tai bensaämpärin toivossa, niin ei.
Sen verran loskaista kevättä alkaa olemaan ilmassa, että Alkon käsityöläisoluet ovat saapumassa monopolin hyllille. Tämä tietysti aiheutti vääjämätöntä vipinää villasukissani, että hyppäsin aamun ensimmäiseen koomajunaan litkimään bisseä.
Pääkallollinnan kellarissa, eli tynnyrissä, tapahtuneessa väkijuomien kulutustapahtumassa olivat läsnä kaikki muut paitsi: Ison-Kallan Cardinal IPA(Miksei Cardiant IPA, olis siisti bändiolutkin viel), Flying Dutchman (onneksi, säästyy kirjoituskoneessa mustetta) ja Hiisin Pöllöhillo. Tai no Pöllöhillohan olisi blogin eka 6/5, ihan vaan koska pöllö mainittu ja yleisvaikutelma nousee stratosfääriin samantien. Pöllökalja hillolla, ihan parasta. (Ookoo, se liittyy talkkunaan oikeasti, mut pöllökalja, mikä pöllökalja). 

Jätin tutuista oluista Laitilan Kukon reittaamatta, mutta 5,5% versionakin se on varsin mainio olut jopa tyylissään. Kaikista muista on lyhyt luonnehdinta.
Asiaan:


Saimaan Pilsner Luomu 3,84€/0,5l

Saimaa avaa aamun, valkaisee nenän ja kalibroi maun. Kullankeltainen ja viljaisen ruohoinen tapaus. Ei aivan lähde lentoon kuitenkaan. Rapsakkaa pilsua, vähän keveää hedelmää seassa. Perussettiä, mutta ei huono sellainen. Hinta kuitenkin 2x sen mitä tällaisen pitäisi olla. Perushyvä saksatyylinen pils.









Vakka-Suomen Kölsch 4,95€/0,5l

Vaspilta viimeinkin Kölsch. Loistavaa. Hyvin puhdaslinjainen tapaus hennolla hedelmällä ja omenaisuudella. Raikas, iisi, melkolailla tyylinsä mukainen, eli tylsä? Hyvä perusolut ja kun tietää tyylin vaikeuden valmistamisen suhteen voi nostaa hattua. Sopii Vaspin portfolioon kivasti maalaismaisella sävyllään.





Bryggeri Helsinki Wald Forest Pale Ale  4,52€/0,33l

Meripihkaan vivahtava väriltään tämä. Jännä kombo havua ja rosmariinia aromissa. Aiheuttaa paljon fiiliksiä ja mielikuvia, en tiedä miten menisi jos en tietäisi nimeä, eli brändi+1. Keveää toffeista mallasta, leipää, kinuskia ja hedelmää. Rosmariini vie vähän olutta, mutta balanssi on jälleen valtavan hyvä. Ruokien kaveriksi? Toimii loistavasti tarjolla olleen ”silli-kaviaari perunan” kera.





Lammin Naakka ”Strong Ale”  5,9€/0,33l

Lammi tarjoilee tuttuja sahtimaisia piirteitä. Makeaa mallasta, karkkia ja limppua. Banaania ja katajaa. Viehkoja sävyjä pyöreästi. Miellyttää taas kerran. Ei kikkoja, vaan sellaista ”nordic style ale” meininkiä, jota soisi näkevän enemmänkin näin puhdaslinjaisena. Tykkään.




Rocking Bear Brewers Tuorsniemi Bitter  4,98€/0,33l

Bitter Suomesta? Samean oranssinpunainen sävy tässä.
Hedelmäistä hiivaisuutta, puuta, multaa ja pähkinää. Sekavasti. Selkeä linjakkuus ja peribrittiläisen hienostuneen yksinkertaisuuden maailma on hieman hukassa. Jos tilaisin Wishistä Jaguarin se maistuisi tältä? En tiedä toisiko keveä suodatus ja kypsytys piirteitä paremmin esiin?









Kimito British Rye  4,8€/0,33l

Bitteriä ruismaltaalla? Talven Kaiku 2?
Punaruskeaa olutta. Ulkonäkö varsin nättiä.
Tämä irrottelee puolestaan kuivattuja hedelmiä ja marjoja reilusti. Jälkimaussa tuttuja rukiin piirteitä. Keveää puumaisuutta seassa. Parempi, kuin RBB joskaan ei aivan osu maaliin, niin hipoo jo tolppaa. Välttää tunkkaisuuden ja tuhkaisuuden helmasynnin kotimaisella brittirintamalla. Kaipaisi vähän puraisua lisää ja vähemmän marjaisuutta. Tyyli on todella vaikea ainakin kotimaisille yrityksille, joten kaikki kunnia Suomenlinnan ja Malmgårdin suuntaan kenties parhaista onnistumisista. Ei tämä huono ole, mutta tällä hinnalla ei osu minun suuhuni.


Fiskars Drikkekammerat Pale Ale  4,98€/0,33l

82ebua ja Fiskars? Mitä tää on? Kuka vastaa?
Kullankeltainen olut kätkee alleen yllätyksen. Hyvin veikeän funkyn aromin, josta en saa tarkkaa koppia. Hunajakenno+brittihedelmä+mansikkainen käymisaromi+keksi+talli = tämä. Hiivasta käydään naapuripöydässä keskustelua. Greippiä maussa, sekä samaa vinkeää sivumakua. Onko humalaisin Fiskars/Rekola koskaan? Ehkä? Olut joka on annoksen jälkeen edelleen kysymysmerkki. Jännä. Melkein tekisi mieli tyypata uudestaan, tai sitten ei. En tiedä pidänkö vaiko en. 







Ruosniemen Lomittaja Mandarina Saison  4,19€/0,33l

Lomittajasta uusi editio. Mietin vaan leikilläni salaa mistä ajatus Mandarinasta?
Hedelmää, jee. Reilut, mutta hyvin tasapainossa olevat valkopippuriset aromit hiivasta. Appelsiinia seassa ja puree kivasti kuivattaen suuta. Kenties jopa parempi, kuin perus Lomittaja? On. Raikas ja kesäinen. Oispa kesä, biitsi, hiekkalinna ja hiekkalinna täynnä Mandarinaa.
Pidän.




Maku Farmhouse Ale 4,33€/0,33l

Keltaista on. Vähän funkya sitrusta ja saisonmaisia piirteitä mausteisuuden kanssa. Odotin brettapommia, mutta sainkin vähän funkyn saisonin. Ei siinä, pidän kyllä. Sitruunankuorta j a korianteria. Yllättävän freesi fiilis, muttei niin kesäinen kuin Ruosniemen.







Radbrew Don of Wasteland Saison   4,65€/0,33l


Uusinta. Aina pitää antaa mahdollisuus tähän ja nyt se kannatti. Tämä oli kesällä hyvinkin inhaa, mutta nyt tarjoilee tuoreen raikasta otettaan. Etiketistä +1. Sitrusta, keksiä, hedelmätiskiä. Kolmikosta se helpoin ottelija. Keveä, sellainen entry level tuote. Ei huono, ollenkaan, mutta jää kyllä Makun, että Ruosniemen varjoon.








Suomenlinnan Kealakekua IPA  4,93€/0,33l

Yritäppä tilata tätä baarissa.. "Yks Kealekakkekka" "Siis Kelkka vai?"
Samean keltainen olut. Trooppista hedelmää riittää. Kissanpissat päällä, pellettiä alla. Joku Suokilla tietää millaisena ipa:ni haluan siis. Välttää upeasti mäntysuovan ja yliampuvan karkean pihkaisuuden ja pysyy smoothin pehmeänä loppuun asti. Paras Suokin IPA so far. Yksinkertaisesti helkkarin hyvä häästääg #onkstääsitäneipaakuonsameeta






Honkavuori 694 Tupla-IPA  4,74€/0,33l

Punaruskeaa olutta. Varsin kaunis lasi.
Vaan ei s.. Kyllä puskee nyt paksut karamellisiirapit nenään diasetyylin kera. Paahtoleipää seassa. DIPA? Oikeesti? Tota noinaa.. Ei.
Paksua mallaslimppua, pähkinää, ruisleipää. Brittifiilistä enemmän, mitä aiemmissa. Honkavuorelle ihan vaan vinkiksi: Perusmallas+sokeri, muuta ei dipa:ssa tarvita uutelähteinä. Lisäkonsultaatio yhteystiedoissa. Oluena ja vaikka brittistrongina, tjs. Ei hassumpi, ehkä turhan makea vaan omaan suuhuni.








Mallaskosken True DIPA  4,97€/0,33l

Oranssinpunaista. No niin.. Tää tuoksuu Tupla-IPA:lta. Ihan sillai klassisesti.
Karkkia, muttei ammu yli. Pihkaa, havuja ja greippiä. Vissiin single hop Centennial osastoa. Pelottavan helppoa juoda 9% tuotteeksi. Old School, mutta hyvällä tavalla.






Beer Hunter's Hermansson Barley Wine 15,15€/0,75l

Hunulta kaunis suuri pullo, siitä +1.
Syvän punaruskeaa tavaraa. Vahvat kinuskit ja toffeet päälle kera keveän paahteisuuden.
Kuivahedelmäkakkua ja viinikumia taustailemassa. Hennosti appelsiinia. Muhkea ja lämmittävä tuotos omaa selkeää kypsytyspotentiaalia. Saisiko tämän viskitynnyriin? 





Teerenpeli Hullujussi   4,34€/0,33l

Mustaa. Selkeät paahteisen kahviset maltaisuudet pinnalla. Kuivaa, tummaa suklaata ja keveää makeutta seassa. Yllättävän helppoa juoda ja tutusti taattua Teeren tasapainoa. Ei kikkoja, vaan simppeliä perustekemistä.





Tuju Export Stout Nro:2  5,04€/0,33l

Edellistä selvästi makeampi ja vähemmän paahteisempi. Kuivaa hedelmää, luumua ja kaakaota. Lakua ja karkkia. Brittivibat ovat vahvasti läsnä tässäkin, mutta hyvällä tavalla. Oivaa tekemistä.





Malmgård Imperial Oatmeal Stout  6,58€/0,5l

Täytyy myöntää, että lataan tähän jo odotuksia..
Mustaa.. Paahdetta ja suklaata. Alla hedelmää ja vienoa mustikkaisuutta. Kahvista pehmeyttä ilman tuhkaisuutta. Kokemuksena yllättävän, vai liian, helposti lähestyttävä. Balanssi ja juotavuus todella hyvällä levelillä, mutta nyansseiltaan ei yllä millään tyylin huipulle. Hyvää silti.





Orava Brewing Orwellian Nightmare Imperial Stout  7,05€/0,33l

Ilmeisesti Cool Headilla tehty IS tämä?
Paksu, musta ja paahteinen. Ei kuitenkaan ns. tarpeeksi, eli sellainen ihana moottoriöljyinen tahmeus ja suuta supistava paahde ei ole tämän oluen Zen, Jing tai Jang. Enemmänkin siirappia ja kahvisuutta, joskaan ei niin paahteinen mitä Malmgård. Hyvä olut, muttei minusta hintansa väärti mitenkään. 




Yhteenvetoa:
Kattaus on tänä vuonna tyylillisesti miellyttävän laaja, joskaan mitään väistämätöntä hittiä näistä oluista tuskin löytyy. Parhaat paperit ehdottomasti Suokille ja Malmgårdille, joskin livauttaisin salaa vähän Lammia, että Bryggeriä tähän joukkoon jokerikortteina. Molemmilla on viehättävää potentiaalia ruuan kanssa.
Oikeastaan kaikki pitkän linjan panimot pärjäsivät jälleen mainiosti ja uusiltakaan ei mitään aivan todellista hutia. Muutama vaatisi vain reseptiikka/prosessipuolelle lisää duunia.  
Kokonaisuudessaan nihilistisesti sanoen "Ihan kiva, muttei tarpeeksi kiva hinta/laatusuhteeltaan". Iloisemmalla ilmeellä voidaan todeta valikoimassa olevan likipitäen jokaiselle jotakin.
Mitä sinun ostoskoriisi näistä päättyy?

perjantai 26. tammikuuta 2018

Meadin taikaa: B. Nektar The Mutant Killer Zombie Manhattan Project Thingy




Koska aina ei jaksa olutta, niin tällaisiin ihmiselon mystisiin hetkiin on hyvä olla vaihtoehtoja. Korvikehuumeita, muttei korjaussarjaa.
Harvoin kuitenkaan tällaisina hetkinä on tunnelma yhtä odottava, kiinnostava, tai sellainen että jaksaisi oikeasti kaivaa kirjoituskonetta esiin. Syövyttää vikkelällä happojazzilla tajuntaansa ja upota hetkeen ilman olutta, viskiä, rommia, tai helkkari edes sitä tynnyrikypsytettyä Uusi-Seelantilaista Sauvignon Blancia...skumppana. Ei en ole sellaista vielä nähnyt, mutta hei viiniteollisuus.. Te olette ihan helkkarin tylsiä.

Tänään edessä on 10% alkoholia. 0,5l lähes viinaa. Se on punaista ja makeaa, muttei Popedaa. Limuviinaa? Sellaista joka hurmaa nuoret naiset? Kenties siksi olen lukittautunut tänne ylös Kotkanpesän syvimpään bunkkeriin?
B. Nektar The Mutant Killer Zombie Manhattan Project Thingy. Aye, alan epäillä yhteyttä tämän meaderyn ja erään Flying Dutchmanin välillä.
B. Nektar, teille jotka ette tiedä, on kenties tämän pyöreän(vai littanan?)pallon paras ”siman”valmistaja.
Mead = Sima. Vappusima = kiljua, capiche?
Toivottavasti meni nyt lapsuus pilalle kaikilta. 

Selitetäänpä hieman prosessia. Mead/Sima siis valmistetaan hunajasta, vedestä ja hiivasta käymisteitse. B. Nektarilla ilmeisesti hiivaa joudutaan sekoittamaan useasti käymisen aikana, koska hunaja on ilmeisen itsepäistä käymisen suhteen.Pääkäymisen jälkeen sima ajetaan tynnyreihin, tai tankkeihin kypsymään, kunnes simamestari(?) päättää siman olevan valmista suodatettavaksi ja astioitavaksi. Siis ilman varsinaisia aikatauluja, tai ominaispainoja. Prosessi muistuttaakin enemmän vaikkapa sitä viinin valmistusta.
Ajallisesti puhumme noin kolmen kuukaudesta vuoteen kestävästä prosessista.
Lisäksi on otettava huomioon hunajan keräys kennoista, sekä kennojen hoito, että mehiläisten hyvinvoinnista välittäminen. Hyvin työlästä siis.
Tänään edessä oleva nimihirviö puolestaan on omenasimaa, johon on lisätty ”luontaista kirsikka aromia” ja kokonaisuus on kypsytetty käytetyissä ruisviskitynnyreissä. Kerrottakoon siis, että B. Nektarilla hipsteriviikset värähtelevät. On hedelmää, tynnyriä, marjaa ja maustetta. Ja hemmetti miksei olisi? Jos jälki on tällaista; tarkoitus pyhittää keinot.
 
Muistutettakoon, että en pidä hunajasta ja sen varsin vahvan inhottavasta aromista yhtään. Tämä huomioiden olen havainnut vuosien varrella näiden B. Nektarin tuotteiden olevan (pari hunajahirviötä poislukien) aivan käsittämättömän hyviä. Laatu on yksinkertaisesti aina jäätävän kova. Myös siidereissä. Pidän erityisesti Dude's Rug siideristä, joka keikkuu omien siideritilastojeni yksinäisenä ykkösenä. Luonnollisesti B. Nektarin saatavuus on inhottavan heikkoa. Oma pullokin on muinaista tilaustavaraa suoraan mustasta pörssistä. Korkataanpa.


Ulkoisesti..No limuviinaa. Heleän mehukatin punaista.
Tuoksu irrottelee happaman tallista omenaa. Johon kirpeä kirsikkapurukumi yhdistyy jännästi. Seassa on selkeä häivähdys viskitynnyriä. Vähän lämmettyään marjaisuutta, makeutta, piirakkaa.
Viehkeä, miellyttävä, vähän kukkainen.
Maku tarjoilee melkolailla upean tasapainon makeuden ja happamuuden kanssa. Sweet&Sour, sellaista kirsikkaista kirpeää irtokarkkia. Helkkarin hyvää. Mehukasta, siis suutuntumassa on selvästi muutakin kuin vettä ja kuplaa. Hentojen sävyjen leikkiä kielessä ja mielessä. Omppua? Marjoja? Sitrusta? Siirappia vai happamuutta? 10% täysin piilossa ja juotavuus on pelottavan helposti uppoavaa. Itseasiassa siinä määrin, että ihana seitinohut nostaa päätään ja olo on miellyttävän kuulas. Haluaisin vain upota sohvaan lasi kädessä hymyillen.


B. Nektar on taikaa. On aivan hämmentävä kokemus nautiskella jostakin näin marginaaliasemassa olevasta juomasta näinkin paljon. Just magic, pure magic.


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Oskari-Tirra sinne ja takaisin




Tammikuisena lauantaina istuin kahvila Oskarissa ihmettelemässä jälleen sitä, kuinka paljon kakkua voi ihminen syödä täyteen vatsaan. No aika paljon tietenkin.
Kuitenkin siinä Oskarin vanhoilla penkeillä ja hämyisessä tunnelmassa istuessa aika juoksi, kuin Wienin kahviloissa ikään. Siis madellen hitaasti kohti santsikuppia. Jokaisen suupalan myötä teki mieli jälleen hymyillä. Jälleen juustokakku oli osoittautunut oivaksi valinnaksi, eikä vastapäätä istuneen neidon raakakakkukaan pahaa ollut. Ainoa varjo tällaisessa paratiisissa oli tietysti kahvi. Kahvista en ole ehtinyt kirjoittamaan, mutta minusta on aina synti ja häpeä koko Suomen kahvilakulttuurissa se, että jos kahvila on miellyttävä ja ”paakelssi” puoli on kunnossa on tarjolla vain tunnin seissyttä Juhla Mokkaa. Kenties myös kallista ja heikosti tehtyä Cappuccinoa(vetistä).
Jos mieli tekisikin tuoretta, vasta jauhettua pienpaahtimokahvia, niin silloin taas on, jostain hemmetin syystä, istuttava jossakin postimerkin kokoisessa lasikopissa. Vieläpä ilman ihanan kermaisenmarjaista wieneriä, kermamunkkia ja juustokakkua.
Samalla tätä outoa dilemmaa pohtiessani alkoi päässä kuitenkin jyskyttää ajatus: ”Oispa kaljaa”. Mieleni teki jo tätä edeltävänä päivänä vaappua läheiseen kippolaan ja tilata tuoppi. Tiedättehän sen fiiliksen: Tuntea se lämmin, lievästi juopunut tunnelma ja huurteinen, kylmä lasi kädessä pitkästä, pitkästä aikaa. Se ensimmäinen puraisu..ai, ai, ai.
Oikeastaan miksei tällaisissa sympaattisissa vanhoihin puurakennuksiin rakennetuissa, lievästi maalaisromantiikkaa henkivissä kahviloissa ole koskaan miellyttävää kuppilapuolta, josta saisi myös jonkun hyvän oluen nisun kaveriksi, sillivoileivällä, tai ilman? Siinä pysyisi parisuhdekin kuosissa, kun molemmat voisivat nauttia suosikkieineitään samalla rennosti jutustellen ja kuunnellen korkeintaan hiljaista loungea.






Ei auta. Pakko oli saada bisseä. Koko tammikuu on mennyt oluen puolesta kuivasti. Ei vaan ole  kiinnostanut "niin" paljoa ja olenkin havainnut ravistimen olevan pitkästä aikaa pesussa yhä uudestaan ja uudestaan. Kysyinkin: ”Käydääks yksil Tirras?”.
”No jos haluut, en oo käyny koskaan”. Tästähän tulee ihan kulttuurimatka siis, mietin.
Jo pikkuteatterin ovella janoisten sankareita tervehtii lämmin, yrttissavuinen hengähdys. Kumppanini miettii jo ääneen, että mihin v..n luolaan tässä ollaan menossa ja minua vähän naurattaa. Yleensä tämä tuoksu ennakoi vain leppoista tunnelmaa.
Tirrassa ei ole vaihteeksi ketään. Lauantain alkuilta kuitenkin. Kenties vakkarit ovat tipattomalla, ehkä parempi näin? Tilaan tiskiltä Brewskin Pangoa. Hinta on edullinen. Siihen ne hyvät puolet oikeastaan jäivätkin.

Kylmä olut hurmaa kädessä hetken, kivaa tropiikkia tuoksussa ja seuralaiseni hämmästelee edelleen, että mikä crackluola tämä on ja miksi olut tuoksuu hedelmämehulta?
Törmään jälleen tämän kuppilan hankalimpaan puoleen. Mistään tästä mestasta ei ikinä löydä rauhallista pöytää. Joko autiossa hallissa, tai tupakkakopin ja flipperin välissä.
Tunnelma on hiljaisuudesta huolimatta levoton. Ainoat asiakkaat pyörivät rauhattomasti edes taas pystymättä asettumaan mihinkään. Tavallaan ymmärrän heitä. Jokin paikan ilmapiirissä ei viehätä vieläkään ja ulkoa ennakoimani leppoinen olotila katoaa hiljakseen.
Olutkin tökkii jokaisella huikalla entistä enemmän. Hyvää IPA:a, mutta tänään ja tässä ei uppoa.
Teki mieli, mutta heti saatuaan tekeekin mieli heittää uusi lelu samaan pinoon muiden kanssa.
Saan lopulta tuopin tyhjäksi ja poistumme takaisin hankeen. Vaikka Tirra onkin nostanut päätään pienellä olutvalikoimallaan ja hinta on helkkari kerrankin fiksu edes jossakin.. En mitenkään koe, että haluaisin istua tässä Alastalon salissa yhtään ylimääräistä sivua kauempaa. Ehkä kaipaan pehmeyttä, loosseja, hämyä ja puheensorinaa enemmän, kuin nuhjuista kovuutta ja aivan liian kierroksilla käyviä asiakkaita.

Piipahdamme kotimatkalla Citymarketissa ihmettelemässä klassista ”Mitä tänään vielä syötäisiin” dilemmaa ja päätän katsastaa toiveikkaana oluthyllyjä. Bongaan Franziskanerin Weissen alaritsin kyykkyosastosta. Miltei tartun jo pulloon, mutta vilkaisen hintaa. Neljä fakin nelkytä. Siis 4,4€/0,5l perushyvää vehnää. Ei s...na saa jäädä. Se siitä ruokakauppojen hinnoittelun eduista verrattuna Alkon katteiden haukuntaan. Sielä se toki on myös pilvissä, mutta kahdeksan senttiä halvempana. Eli vain neljä kertaa sen, mitä Saksassa. Päätän keittää weisseä itse heti tilaisuuden tullen ja poistun tyhjin käsin kassan kautta kotiin.
Onneksi ruokakaupparajasta on myös positiivisiakin esimerkkejä. Vihreän muovin ritarit olivat sentään hinnoitelleet Prykmestar LuomuPilsin edes alle nelosella. Kaivan pullon jääkaapista esiin ja hetken pelkään sen aiheuttavan samanlaisen reaktion, kuin Brewskin Pango.
Voiko tämäkin vaan olla ihan hyvää, mutta sellaista ettei halua juoda tuoppia loppuun, saati tilata toista samanlaista?

Lasiin kaataessa alkaa mieli kuitenkin raksuttaa kohti kesää. Raikasta, ihanaa ruohikkoa ja kukkaketoa. Sitruunamelissaa, yrttiä ja viljapeltoa. Harvassa ovat olleet tyylissään paremmat kotimaiset. Raikas, rapsakka, suuta sopivasti supistava ja herkän tasapainoinen.
Kuitenkin juotavuus ja humaloinnin tuntu ovat tässä aivan toista tasoa, kuin Pangossa.
Jokaisen huikan jälkeen nimittäin tekee mieli juoda lisää ja pian huomaakin pullon tyhjenneen täysin huomaamatta ja kiroilee vain sitä, ettei ostanut toista.
Vaihteeksi oluen nauttiminen tuntuu suorastaan hyvältä ja jälleen saksatyylit kiinnostavat. Pitäisiköhän kuitenkin tilata lagerhiivaa samalla? Onko ikä iskemässä vastaan? Alanko kohta kämisemään siitä, miten sielut myydään humalalle ja Saksassa on kaikki paremmin? Siitä miksi kaikki olut on sitä diipadapaa nostaen omaa preferenssiäni jollekin korokkeelle ja valokeilaan ikäänkuin molempien nauttiminen sulkisi jotakin pois? En tiedä. Kuhan kelailen ja haaveilen edelleen hyvästä, edullisesta, suodattamattomasta, reippaasti-eurooppalaisella humalalla-humaloidusta Pilsneristä. Ehkä vähän tekis Weisseäkin mieli. Oispa kaljaa.