Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kotipanimon Top-5 raaka-aineet

Kohta kymmenen vuotta olutta keiteltyäni pohdiskelin mitä kaikkea sitä on tullut sotkettua sekaisin. Samalla haarukoin reseptiikasta yhteisiä tekijöitä. Mietin, että mitä raaka-aineita suosin, mistä pidän ja mitä todennäköisesti käytän mielelläni jatkossakin.

Tämä onkin kotipanimon leikkimielinen Top-5 raaka-aineet:


Maltaat:

1. Viikkarin (Viking Maltin) Pale-Ale. Lahen vanha möyhö on sellaista sopivaa bulkkimallasta, jota voi upottaa surutta liki minkä tahansa oluen pohjalle. Käytetyin maltaani ansaitsee siis ansaitun sijoituksensa.

2. Thomas Fawcett Golden Promise. Okei, let's face it. Viikkarin maltaat ovat aika mietoja, mielestäni aivan liian, profiililtaan. Onneksi mallasta saa myös muualta ja vanha rakkauteni tätä keksisen makeahkoa mallasta kohtaan on pysyvää. Aina kun runko ei kestä kikkailuja ja pohjalle tarvitaan jotakin maukasta.

3. Kaura. Kaikissa muodoissaan. Oikeastaan kauran pitäisi varmaan olla ylempänä. Se on minun ehdoton suosikkini, jota laitan miltei kaikkeen. Ja miksen laittaisi? Maltaana pehmeän öljyistä ja täyteläisyyttä lisäävää. Karkkiversiona todella hyvänmakuista ja helkkari vie, pikakaurahiutaleitahan saa lähikaupastakin.

4. Weyermann Münich. Saksan suunnalta tämä on ollut varsin käytetty tuote monessa kotioluessani.

5.  Weyermann Cara-Rye. Tämä mallas on mielestäni varsin jännän makuinen ja soveltuu yllättävän siististi vähän kaikkeen.

(Maininnan arvoisia: Laihian Tuoppi-Ruismallas. Kotikaljamallas muistuttaa etäisesti cara-ryeta, mutta on todella intensiivinen, uniikki ja oikeasti todella maistuva mallas. Gotlannin savumallas. Lepällä savustettu hyvin vahvanmakuinen ja nuotiosavuinen mallas ilman pyökin tuomaa palvikinkkua, muttei mene myöskään sinne turvesavusteisen ääripäähän. Soisin juovani useamminkin).



Humalat:

1. Saaz. Oliko yllätys? Aina kun tätä Tsekkiläistä vihreää kultaa pääsee kippaamaan kunnolla, vähän lisää ja vielä enemmän tietää lopputuloksen olevan ihanata.

2. Amarillo. 'Rillo on melkoinen moniottelija, joka käy kaikkeen. Belgit, ipaapatdipat, Stoutit ja Portterit. Amarillo, ei petä koskaan.

3. Citra. Joo, ei pääse mihinkään. On se vaan trooppisella överiydellään ja sitruksisuudellaan niiiiin upeaa.

4. Motueka. Pidän paljon NZ-humalasta. Sielä on paljon uniikkeja ja kiintoisia lajikkeita, joista nostan Motuekan framille. Se tarjoilee reipasta limettistä-sitrusruohoa. Hedelmäinen, muttei liian. Motueka mahtuu moneen junaan ja useampaan olueeseen.

5. Magnum. On se. Tylsä. Vaan kun sitä saa aina, siis aina, kaikkialta ja edullisesti. Hoitaa katkerot talossa ja puutarhassa. Kenties eniten käyttämäni lajike?

(Maininnan arvoisia: Azacca. Vähän niinq Citra, tai Mosaic, tai mikä vaan uuden aallon trooppishedelmäpommi, paitsi että tämän saatavuus on yleensä hyvää. CTZ: Magnumin ohella toinen vakkari pakastimessani. )




Hiivat:

1. Wyeast 3711 French Saison. Tällä hiivalla on monet belgit keitelty, eikä se petä koskaan. Peto hiivaksi; joka käyttää kuivaksi, ei ole kranttu lämpötilan, tai humalan suhteen.

2. Safale S05. Klassinen kuivahiiva, joka on osoittautunut melkoiseksi yleistekijäksi silloin kun hiivalta ei vaadita juuri muuta, kuin käymistä.

3. Saflager W34/70. Lagereiden työhevonen ratsastaa lämpötilojen suhteen yllättävän anteeksiantavasti. Tekee työnsä, eikä ole kertaakaan pettänyt. Se on paljon hiivalta se.

4. Safale S04. Menee pitkälle samaan kategoriaan S05:n kera. Tämän kanssa saa vain olla lämpötilojen kanssa tarkempi.

5. Wlp300. Tämä on vehnishiivojen suosikkini. Ilmeisesti Weihenstephanilta peräisin, ainakin joskus ollut, kanta. Moniin muihin verrattuna tämä on tuonut toistaiseksi parhaat tulokset minulla.

(Maininnan arvoisia: Wyeast 1007 German Ale. Aina kun pitäisi Altia panna, niin-> Wlp002/Wyeast 1968. Brittibittereissä tämä Fuller's(?) kanta on ollut onnistunein. Liekö mielleyhtymässä suurin syy?)




Tässäpä näitä. Oikeastaan varmaan kymmenet raaka-aineet ansaitsisivat maininnan, mutta mennään nyt tällä rajauksella. Mitkä ovat sinun suosikkejasi?

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Olutarvioissa: Omnipollo Selassie


Taas yksi Omnipollo. Omnipollo Selassie.

His Royal Majesty, Ras Tafari Makonnen, Haile Selassie I.
Eli pyhän kolminaisuuden voima. Ei hullumpi nimivalinta oluelle. Selassie oli Etiopian viimeinen keisari ja tarun mukaan kuningas Salomonin jälkeläinen. Myös tämän myötä ja kuten nimestä voidaan päätellä ilman laskinta, että herra näyttelee myös tärkeää roolia Rastafarismissa; Black Messiah. Alan jo digata tämän bissen nimeämispolitiikasta. Mausteina vaniljaa ja kahvia, Etiopiasta tietenkin. Tiesittehän, että kahvi on ilmeisesti sieltä kotoisin? Ai tiesitte. Entäpä sitä että tarun mukaan Indiana Jonesinkin etsimä liitonarkki sijaitsee Etiopiassa?

Selassien laittaa sen verran vipinää kinttuun, että kaivan levyhyllystä Marleyn Iron Zionin ja suuntaan auringonlaskun terassille nautiskelemaan. Se on kodin ainoa paikka, jossa ei ole vielä pahvilaatikoita.
Selassie on tyyliltään Imperial Stout ja se käväisi Alkossakin. Silloin joskus, kun sielä vielä oli kiintoisia oluita, eli viime vuonna. Jotenkin tämä uusi laki on tylsyttänyt valtion hyllyjä, vaikka voisi kuvitella sielä olevan nyt kaikkien aikojen sauma duunata hyllyt täyteen yli 5,5% tavaraa.

Mennäänpä tutustumaan yön mustaan messiaaseen.
Vaahtoaa hillitysti jättäen rusehtavaa pitsiä lasin reunaan. Tämä on hyvä merkki, sillä se kertoo ainakin paahdettuja maltaita olevan ns. ”tarpeeksi”, eli väri on lyöty musteenmustaksi.
Tuoksu on melkoista tykitystä. Paahteinen maltaisuus ja tumma suklaisuus kietoutuvat keinuvaan tanssiin yhdessä vaniljan ja kahvin kera muodostaen, kerrankin, jotakin osiaan suurempaa.
Ikäänkuin söisi nenällään hyvää suklaakakkua ja nuuhkisi mukillista hyvää tupla-espressoa samalla.
Ja kaikki on röyhkeän isosti kerroksittain esillä. Juuri tällaisesta minä pidän. Ei piilotella, ei säästellä, vaan tungetaan se kaurakeksi syvälle kuontaloon, lorautetaan litra hyvää Sidomoa päälle ja jyystetään kuormallinen niitä isoja vaniljatankoja kaveriksi.
Kaikki harmonisena kokonaisuutena. 


Hiiteen nuuhkiminen. Olut on tehty juotavaksi. Nautiskellaan.. Max Romeo virittelee jo taustalla sellaisia vanhan liiton Roots soundeja, että harmittelen vain riippumaton puuttumista. Jumittava soundi ”Selassie Forever, king of kings”.
Maussa on reipasta liköörikaramellista makeutta, suklaakastiketta ja paksua vaniljatankoa. Kaiken kruunaa ja tasoittaa miellyttävän reipas paahteisuus ja kahvisuus. Itsehän en ole kahvioluiden suurin ystävä niiden ollessa usein harmittavan hapettuneen tunkkaisia. Tässä kaikki pelaa ja soi yhdessä.
Suutuntumaltaan todella paksu, täyteläinen moottoriöljy. Raskasta öljyä, mutta liukas juotava.
Mitähän tästä nyt sanoisi? Saattaa hyvinkin olla toistaiseksi tämän vuoden kovimpia oluita joita olen juonut ja nousee kyllä omilla listoilla aika kovaan seuraan muutenkin.
 Kuitenkin juuri tällaiset Impyt ovat omia suosikkejani, jopa kesällä. Uskomattoman kovaa tekemistä Omnipollolta. 




maanantai 28. toukokuuta 2018

Muuttomatkalla Poriin ja panimotyön maailmaan

 
 
 
 
" I traveled the world looking for understanding
Of the times that we live in
Hunting and gathering first hand information
Challenging definitions of sin
I traveled the world looking for lovers
Of the ultimate beauty but never settled in
I'm a wonderlust king
I stay on the run, let me out, let me be gone
In the world beat up road sign
I saw new history of a time, new history of time"


Emme useinkaan elämässämme tiedä sitä mihin kaikkialle päädymme. Minä tiedän vain sen, että matka on päämäärää tärkeämpi ja enemmän kuin kahden pisteen välinen matka. Se alkaa siitä, kun alkaa kulkemaan toiseen suuntaan, kuin se missä alku ja lähtöruutu sijaitsee.
Aihe on toki universaalilla tavalla alati innoittava, mutta ettei tämä uppoaisi loppuyön piipun tuoksuisiin sentimentaalisuuksiin lienee myönnettävä kellon tikittävän pikkutunteja kohden ja piippu.. Piippu on ollut kuuma, eikä katto kassista näy vieläkään. Siemailen Cointreau Rickeytä. Sellaista kurkun, mintun ja sitruksen ikiaikaista legomaisesti yhteensopivaa rakkaustarinaa.







Kuten pohjustuksesta voi päätellä on elämässä edessä jälleen yksi muutos, joka koskee oikeastaan myös tätä blogia. Tuopin Ääressä ylläpito kasailee nimittäin pahvilaatikoista linnoja kotiimme.
Pikitie kuljettaa pikkupoikaa kohti länttä. Sielä makaa Suomen Portlandiksi kutsuttu kylä, joka onnekseni muistuttaa hieman rakasta Kouvolaani. Siis täh?
No vapputunnelmissa katselin koneelta Hyviä Herroja ja naureskelin sen viehättävälle huumorille. Tänä triggeröitymisen ja somehölmöilyn kulta-aikana tuntui virkistävältä nähdä Paukun saunassa kuittailtavan kaikelle. ”Niinistö on kuin mulkku, se kasvaa tehtävänsä mukana”.
Selasin samalla sähköpostia, jonka spämmilaatikkoon oli tullut vallan erikoinen sähköposti, joka johti yhteen ja toinen toiseen.
Kunnes viimeinkin voin todeta siirtyväni Poriin työn perässä. Pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltani Ruosniemen Panimolta tuli yksinkertaisesti pyyntö harkita paikkaa heidän leivissään ja leirissään.
Aloitan tämän kiintoisan urakan Ruosniemessä lähiviikkoina täysipäiväisesti, joten tulkaahan tervehtimään.

Next adventure waits
Tästä syystä jäävään itseni joidenkin arvioiden ulkopuolelle. En jatkossa arvioi Ruosniemen tuotteita, enkä aio mainita täällä myöskään vastaan tulevista...no.. pas..huon..heikommista tuotteista. Te tiedätte, kuten minäkin tiedän, ettei kaikki olut ole aina kultaa, tai kultaisessa kuosissa. Tuoretuote ei matkusta hyvin, varsinkaan suodattamattomien ja pastöroimattomien ihanassa maailmassa.
Sen sijaan lupaan kyllä hehkuttaa edelleen erinomaisia tuotteita ja jatkaa tällä valitsemallani linjalla ja tyylillä.
Toki osa varmasti kysyy voiko ihminen olla yhtäaikaa toimittaja ja kaupallisessa työssä? No en koe sitä varsinaisena esteenä. Blogi edustaa kuitenkin vain ylläpidon kulloistakin mielentilaa, fiilistä ja olemusta. Asia on tämän myötä myös avointa.

People say nothing is impossible, but I do nothing every day”

Kenties saatte kuulla tulevaisuudessa jossakin määrin yleisellä tasolla siitä millaista elämä on sielä tiskin takana ja pesuletkun ääressä sohlatessa loputtomia exceleitä lävitse?

Erinomainen huomautus valui juuri blogin toiselta toimittajalta. 

Tämähän ei ole pelkästään olutblogi, vaan juomablogi. Tarkoitus on jatkossakin tehdä enemmän juttuja myös drinkeistä, viskistä, rommista, ginistä ja eritoten kiusata viiniväkeäkin.
Miun mielestä kun yhdestä asiasta pitäminen ei sulje muita ulkopuolelle. Yhtäläisesti kehoitankin teitä kaikkia nauttimaan pilsistä siinä missä ipa:stakin, juomaan viskiä kolalla ja viiniä vesilasista.
Rennoin rantein, sillä ennenkaikkea.. Juomista nauttiminen on iloinen asia.

Joten Pori.. Here we come. Tiedän, et Lukko on kovaa valuuttaa. Yhtenä heinäkuun viikkona siel työllistetään kaikki hotellit, vaik vois luulla kahden tapahtuman jakamisen eri viikoille olevan kannattavampaa. Sielt saa Suomen parast kotiviiniä rypsiöljypullossa, karaokessa pitää laulaa Yötä, eikä hyvää lihamukia saa vieläkään mistään.
Noni, antaa mennä. Panomies vitsit voivat jälleen alkaa.


Tie päättynyt ei maailmalta
Ei pysähtynyt taakseen katsomaan
Tieltä pitkältä ja lavealta
Ei pystynyt hän koskaan palaamaan”

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Alkon mediapruuvi: Pelkkää kuplaa




Usein juhlapäivien aikana monen mieli tekee vähän kosteaa juhlajuomaa.
Näillä fiiliksillä päädyin Alkon mediapruuviin. Todennäköisesti viimeistä kertaa vähään aikaan, mutta siitä joskus tuonempana enemmän.

Valitettavasti tarjonnassa ei olutmielessä ollut paljon hurraamista ja näistäkin vähäisistä tuotteista  Tuopillinen kiteytti melkolailla omat ajatukseni.
Teinkin oluet läpi käytyäni jotakin tavallisesta poikkeavaa. Selasin harvaksi ja harmaaksi käyvässä seurassa pruuvimateriaalia havaiten kuplajuomaa olevan tarjolla. 
Päätin siis näin juhlan kunniaksi testata millaista juomaa nuo halvemmat samppanjat ovat verrattuna ihan tavalliseen skumppaan. Onko se Champagnen Terroir nyt niin erinomaista, että se oikeuttaa poskettomiin hintoihin? Tai onko muutaman kympin kuohuviineistä edes vastaamaan huutoon, saati sitten halvemmassa kyykkypäässä? Otetaanpa selvää.
Kunnon juovon tavoin, sylkykuppi jätettiin vain lukijoille. Pahoittelen.

Pari 1:

Hattingley Valley Classic Reserve Brut vs Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut.

Britit vs Ranska. Klassikkomatsi, jopa ilman Jean D' Arcia. ”FF” on siis 45€ hintaluokkaan uppoava samppanja ja Hattingley kympin edullisempi skumppa.
Tuomio: Kuplaa, suussa kuplii ja kuohuaa. Nenässä hentoja eroja, joita ei osaa määritellä liittyen hedelmäisyyteen. Joisin molempia, vaikka ovatkin pirun kuivia. Hapokkuutta piisaa, mutta kumpikaan ei oikeastaan tarjoa minkäänlaista diipimpää, tai isompaa otetta, josta varsinaisesti pitäisin. Mineraalisuutta, mutta se ei ole minun juttuni, vissyt vissyinä.
Pari 2:

Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut vs Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec

Italia vs Ranska. Huh, jäätävän pitkiä nimiä. Pistää miettimään, korreloiko nimen pituus laatua, tai hintaa? Meinaan Freixenet on nimeltään ihastuttavan lyhyt,  hinnaltaan edullinen ja no... Ei mistään kotoisin maultaan. Hintaa Italialla n. 35€ ja Ranskalla n. 40€.

Tuomio: Jänniä ovat sävyerot ja niin hentoisia, että voisi puhaltaa kuplista..kuplia? Ajatukset juoksee Italian kohdalla Proseccoon, mutta tuttua päärynäistä mehujäätelöä ei löydy. Enempi omenaa, kuiva ja hapokas. Ei iske, tai vähän iskee. Parempi, kuin Hattingley, ehkä Fleurya parempi, muttei lätkässä. Loppua kohden oikeastaan huikka huikalta maistuvampi.
Nicolas, siis Nikke kavereiden kesken on puoli kuiva, tai makea, what ever. Yleensä kuivat skumpat viehättävät silloin, kun niistä löytyy sellainen pommacinen tamminen luumuisuus, vanilja ja karviaismaisuus. Silti tämän on yllättävän pätevä. Persikka/aprikoosi-akselia. Pirskahtelevampi kuplaisuus, kuten samppanjassa kai pitäisikin?

Pari 3:

Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut vs Montaudon Grand Rose Champagne Brut.

Rose-skumppien loppuottelussa Etelä-Afrikka vs Ranska. Grahamkeksi on 20€ hintaluokassa ja Montaudon 30€. Rose on vähän sellainen..tuota noin.. Ei myöskään minun juttuni. Sellainen kulutusvinkku, joka kelpaa lähinnä picnic..eiku ei. Pastan kaverina se pelaa. En löydä oikein käyttöä, jossa valkkari tai skumppa ei olisi mieluisampi vaihtoehto.

Tuomio: Ah, onneksi kuivaa ovat. Herukoita ja mansikanlehteä? Tekisi mieli sanoa, että häivä jotain pähkinää molemmissa? Huomaan siemailevani halvempaa Grahamia alati enemmän, se viehättää syystä tai toisesta enemmän. Montaudon on vaan.. Vähän mitäänsanomaton tämän hintaiseksi tuotteeksi. Melkein joisin mieluummin, tai ostaisin? Hyvää Montenegrolaista Rose:ta 2€/l paikallisen lähimarketin kyykkyhyllystä. Se ei maistu millekään, mutta mikään ei myöskään kiusaa. Joskus Budweiskin on pienpanimotuotteita parempi veto.
Pari 4:

Villiera Tradition Brut vs Stellenhurst Chenin Blanc Brut

Okei. Samppanjasta seuraavaan. Hinnaltaan molemmat ovat kympin luokkaa, mutta Villiera on puolikas, siis 0,375l pullo, eli korreloiko tuplahinta laatua? Etelä-Afrikka vs Etelä-Afrikka.

Tuomio: Nyt on paha erottaa. Hiusten halkomista. Toinen tuo enempi omppua ja mineraalia, toinen taas makeampaa hedelmää. Kuivaa, kivat poreet. Villiera on ehkä vähän kuivempi, joskin erot ovat pieniä. En pystyisi näistä kahdesta sanomaan kumpaan suuntaan viisari heilahtaisi hinnan puolesta näin tissutellessa, enkä oikein laadunkaan. Hyviä molemmat, ihan kärkeä tässä tastingissa.

Rosvosektori: 

 Hana-awaka Sparkling Sake

Sakea. Kuohuvan pirteänä. Mitä ihmettä?
Hintaa: 7€/0,25l, eli melko kallis, mutta kuriositeettiarvosta ja söpön pinkin pullon vuoksi pakkohan tätä on kokeilla.
Tuomio: Uuh.. Nyt on makeaa. Tämä on sitä hunajamelonia. Kukkia ja melonia samassa pöydässä. Jännä tämä hiilihappoinen fiilis, poreilee reilusti. Pitäisi olla jokin perus Gekkeikan, tai Yunmai vieressä verrokkina, mutta ei huono. Oikeastaan jopa miellyttävä, mutta meloni ampuu vähän yli.

Lopputulos, eli parasta jälkeen järjestys, luotiin La Torrefazionen kahvipöydässä tasoitellessa hiipivää hilpeyttä.

  1. Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec
  2. Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut
  3. Stellenhurst Chenin Blanc Brut
  4. Villiera Tradition Brut
  5. Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut
  6. Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut
  7. Hattingley Valley Classic Reserve Brut
  8. Montaudon Grand Rose Champagne Brut
Hajatelmia: Ei en tiedä viineistä mitään, eikä oikeastaan kukaan muukaan. Tai siis miusta niissä on niin paljon vaihtelua jo viinitalojen ja vuosikertojenkin välillä, että sellainen olutmainen yleistäminen siitä, miltä mikäkin rypäle maistuu on liian tuskaista opiskeltavaa. 
Harvasta viinistä pidän, monet ovat kyllä juotavia, mutta juomatyyppi ei aiheuta minkäänlaisia wow-elämyksiä. Sellainen posketon revittely tyylillä on jotenkin tiessään. Yleistäen, viinit ovat, kuin joisi marketista 3€ Apaa. Ihan hyvää, ajaa asiansa, mutta ei aiheuta väristyksiä. 

Tämä tasting oli todella kiintoisa näin. Opin ainakin sen, että hinta ei korreloi laatua omassa suussani. En tiedä vieläkään millainen olisi unelmien skumppani? Uuden maailman Sauvignon Blancin, Rieslingin ja Gewürtzaminerin yhdistelmä viskitynnyrin vaniljalla, reilusti paahdetta, vaniljaa, trooppista hedelmää, karviaisia. Kuiva ja hapokas, samppanjamenetelmällä?
Ihmeitä odotellessa, hyvää hellekesän alkua. Juokaa sangriaa, parasta viinistä.



torstai 17. toukokuuta 2018

Olutvinkkejä köyhille

Kokoomuksen Susanna Kosken innoittamana myös Tuopin Ääressä kokee kantavansa yhteiskuntavastuuta autuaan tietämättömänä mitä olutlitra maksaa.
Tästä syystä onkin hyvä jakaa monokkeli vilkkuen muutama käytännön vinkki:

- Laita joka kuukausi tisleitä ja viinejä säästöön, ei kuitenkaan Sahtia.
- Myy ylimääräiset panimo-osakkeet ja tsekkaa muiden enkelisijoittamiesi start-up tislaamojen tilanne, eli ovatko lähettäneet sen tonnin t-paidan vai ei?
- Kotonakin voi silloin tällöin tehdä olutta, tai uuden lain myötä myös kiljua. Ei aina tarvitse mennä   ravintolaan dokaamaan.
- Olutmatkaillakin voi edullisesti. Esim. Saksa on edullisempi, kuin joku Helsinki.
- Laita toinen panimosi/viinitilasi/tislaamosi vuokralle.
- Jotkut halvemmatkin oluet ovat ihan juotavia.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Rommin Ääressä-Port Mourant vs Plantation XO



Tuopin Ääressä maisteli taannoin paria rommia keväisissä merkeissä.
Rommeina loistavat Port Mourant  Guyanasta, sekä upea Plantation XO Barbadokselta.


tiistai 8. toukokuuta 2018

Olutarvioissa: Kakola Hurlum Helles Lager


Pienpanimoiden lukumäärän kivutessa sadan huitteille korkattiin Lahdessa turkulaista Helsingistä ostettua ja VR:n kotiin junailemaa Kakola Brewingin Hurlumia.


TÄ-Uutiset toimitti Arto Halonen


”Kohta sata pienpanimoa”-todetaan uutisissa. Tämän kunniaksi päätettiin helteen kyllästämässä Lahdessa nauttia uunituoreen Kakola Brewingin olutta pohtien vain kahta asiaa: Onko Helles uhka vai mahdollisuus ja miksei pullon mukana tule Monopolin ”Vapaudut vankilasta-korttia”.
Kakola kuitenkin tunnettiin vuosikymmeniä vankilana. Nyt entisten muurien takaa nousee mäskin viekoitteleva tuoksu ohikulkijain nenään. Kaikista Kakolan tuotteista päätin, tavoilleni orjallisena, tyypata sen helpoimman ja puhtaimman tuotoksen tuoreelta panimolta.
Tämä siksi, ettei tällaisissa tuotteissa voida prosessin virheitä peitellä. Helles on armoton keittäjäänsä kohtaan. Lisäksi minulla on herkkä paikka, kesäisin, baijerilaistyylisiä tuotoksia kohtaan. Etenkin lämpömittarin kivutessa parinkymmenen paremmalle puolelle sitä haluaisi vain nauttia litran tuopista hyvää, raikasta olutta Biergartenin puolella ilman torvisoittokuntaa. 

 

Ulkoisesti Hurlum solisee lasiini kohtalaisen kirkkaan keltaisena. Vaahto on kohtuullinen ja kaunis. Se siitä. Ei tässä missikisoissa olla, vaikka vähän pitsiä jättääkin jälkeensä.
Aromipuolella hintsusti yrttisyyttä, taikinaisuutta ja keveää mallasleipää. Iisi, melko puhdas ja linjakas. Mikään ei häiritse, kaikkea on sopivassa mittasuhteessa.
Maistellessa meinaan unohtaa muistiinpanot, mikä on hemmetin hyvä merkki oluelta. Varsinkin tällaiselta. Keveän makeahkoa maltaisuutta, viljapeltoa ja taikinaa. Kepeä puraisu lopussa.
Teille ketkä mietitte mikä tällaisen erottaa vaikkapa Karjalasta, niin yksinkertaisesti puhtaus, maun pienet positiiviset nyanssit ja hento katkeruuden tuoma tasapainoisuus. Siis juotavuus ilman tökkimistä. Toki Pienen hintahaitarissa tämä on etenkin mielikuvaani verrattuna tyyris, mutta mainio avaus tulokkaalta.
Suutuntuma on keveähkö. Oikeastaan parhaista tyylinsä edustajista tämän erottaa vain tietynlainen kuohkeus ja raikkaus.
Kakolalle voidaan tämän yhden oluen perusteella ennustaa hyvää tulevaisuutta, mikäli muidenkin tuotteiden taso on yhtä korkealla teknisesti. Tietysti sellaisia asioita, kuin markkinointi ja saatavuus ei sovi vähätellä. Nyt mietin vaan, että missä miun vapaudut vankilasta kortti oikein on, menee muuten Unioninkadun osto sivu suun.