Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


maanantai 23. lokakuuta 2017

Sessio-kirjoitussarja: Keskari ja minä


 


Tämä kirjoitus, okei laulu, on osa ensimmäistä suomalaisten olutblogien Sessio-kirjoitussarjaa, jossa aiheena on tällä kertaa: keskiolut. Tästä tarkemmin kirjoitussarjasta lähemmin Tuopillinen-blogissa.

Keskiolut, keppana, iso kolmonen.. Kyllä runosuoni sykkii näinkin läheisessä aiheessa, joskin virallisesti jo kuopatussa sellaisessa. III veroluokka poistui jo 1995, mutta edelleen hän elää kansan, meidän keskuudessamme. Oikeastaan ennakoiden olisi ollut mahtavaa saada keskikeppanan tuore sokkomaistelu tulille tähän, mutta ei. Runoilin nostalgiapäissäni kauniin värssyn, joka kuullostaa aivan Tommi "Leijonaharja" Läntisen klassikolta.
ps. Edelliseen sokkotestiin pääsee muuten tästä. Nyt opiskelette vain sanat ulkoa ja seuraavalla kerralla karaokessa (hyi) voitte ihastuttaa, hämmästyttää ja kummastuttaa monta pientä kulkijaa tällä versiolla. Kippis.



 Keskari ja minä


Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisin kuppilaan,
mmm, keskarin aika,
kun ohra alkaa tuoksua,
mmm, euron tuoppeja, tarjolla vain everstiä,
ja niin minä kävelen
kohti tiskin laitaa,
missä hanasta kylmää lasketaan
ja vaahdollekin, kyyppari tilaa antaa

On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin
On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin


Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisin kuppilaan,
mmm, valomerkin aikaan,
kun portsari huokuu uhoa,
ja niin minä nautin.. katkeruudesta,
kuinka meillä on liki aina,
ollut kolmea tolppaa,
ja ensi puraisu Karjalaa,
se sydämeen asti puhaltaa

On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin
On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisin kuppilaan,
mm, juuri tässä paikassa,
kun seitinohuessa huojun,
suuri Karhu-tuoppi kädessä,
ja niin minä kävelen
kohti tiskin laitaa,
ja tuuli puhaltaa Berliinin muurille
Se iloni, suruni huutoa kantaa

Keskari ja minä
Olvi ja minä
Koffi ja minä
Lappari ja minä


Remember to support your local establishments

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Miksi keskiolut pitäisi siirtää Alkoon?


Alkoholipoliittisen keskustelun vetäessä henkeään ja iltapäivälehtien siirtyessä kilvan kertomaan työelämästä syrjäytyneistä, kuin hakien lyhytkatseista populismia ”Tuet pois”-sloganeilla haluamatta katsoa kolikon toista puolta. Koen paitsi pientä närkästymistä, mutta myös halua koittaa ymmärtää asioita toisinpäin. Eli matkata korkinkääntöpuolelle, mutta käänteisesti. Koska tässä mediassa puhutaan alkoholista, jätämme te-toimistojen mölyn toisaalle ja pureudumme toverini Vesan heittämään lyhyeen ajatukseen syvemmin. Sellaisella THL:n hyväksymällä ja leimaamalla tavalla.
Pitäisikö ns. kolmosolut, eli keskiolut siirtää Alkoon?

Keppana Alkoon?


Pitäisi.

Koska alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn kannalta tehokkain yksittäinen keino on siirtää tämä meitä suomalaisia juovuttavin tuote Alkoon, jolloin paitsi haitat vähenisivät, mutta myös valtion kirstuun kilahtaisi entistä enemmän veroeuroja.
Sinne samaan paikkaan kylmien seinien ja aivan liian kirkkaiden valaisimien sekaan tulisi kärrätä myös limuviinat, liian kirkkaan väriset alkoholijuomat (etenkin naiset villitsevät pinkit juomat), juomat joita juodaan pillillä, sekä alkoholipurukumit, liköörikonvehdit ja muut viinatötteröt strösselillä. Tällöin näiden vaarallisten tuotteiden valvonta ja myynti olisi parhaiden asiantuntijoiden käsissä ja monopoli pelastuisi, sekä sen myötä kasa työpaikkoja. Vaikka kuulemani mukaan Alko onkin onneton sitouttamaan työntekijöitään yritykseensä (kuten suuri osa isänmaan firmoista muutenkin). Tällöin myynti olisi vastuullista, haitat vähenisivät, koska maaginen Alkon seinä ja sen hermeettisesti suljettu ovi estävät alkoholismia ja muita sosiaalisia ongelmia leviämästä.

Nuorison villitsevä kaljajäätelö pillillä

 "Ruokakauppaan voidaan tuoda ne karmean pahanmakuiset ja katkerat juomat Alkosta"


Entäpä maitokaupat? Mitä tarjota pirkkalavan tilalla sisäänvetotuotteena? 
No tämähän ratkeaa nyt aivan loogisesti pääteltynä, jos yllä esitellyn kaltaiset tuotteet ovat saatanasta ja saatana ei kuulu Suomeen, joten se manataan nyt helposti pois (kiitos yhdelle Piholle tästä kielikuvasta).

Tällöin ruokakauppaan voidaan tuoda ne karmean pahanmakuiset ja katkerat juomat Alkosta, koska nehän eivät aiheuta haittoja. Ajatelkaapa vaikkapa jotain IPA:a. Sehän on niin helvetin katkeraa pajunkuoriuutetta, ettei sitä juo Einarikaan. Väriltään usein jotain samean ruskeaa lientä, eli ei kiihota nuoria naisia ryyppäämään. Tai mitenkätä tuo Imperial Stout? Sehän on niin vahvaa, tukevaa, ettei sitä halua kiskoa lavallista kerralla, toisinkuin taskulämmintä Koffia. Tämä logiikka todistettiin jo taannoin, kun ko. Keravalaisen piti poistaa tienvarresta se suuri tölkki, ettei tee välittömästi mieli vetää lärvejä. Tätä samaa ongelmaa ei ole Imperial Stoutin kanssa, joten Sinebrychoff voi varmaan korvata punaisen tölkin Portteripullolla?

Eli kyllä. Keskiolut Alkoon haittoja aiheuttamasta ja Alkosta voidaan vapauttaa samalla hyllytilaa ja niitä pahanmakuisia katkeria ja ihmeellisiä juomia ruokakauppaan, koska nehän eivät aiheuta haittoja, sillä eihän niitä kukaan halua juoda kuitenkaan. 

R10. Liikaa outoja makuja, liian makea, liian vahva, ei tätä kukaan halua juoda sixpackia, eli kauppaan?

Näin isänmaa on nyt puollustettu, pelastettu ja vapautettu väärän viinan vankilasta. Odotan Pekka Puskalta ja muilta SoTe-limuviinapampuilta nyt siis FB-kaveripyyntöjä, fistbumbeja, Kepun jäsenkirjaa Paavo Väyrysen nimikirjoituksella ja lisää todellisuuden hämärtämiseen kykeneviä lausuntoja.

perjantai 13. lokakuuta 2017

Perjantaipullo: Wesala Ever After APA

Perjantaipullona tänään Wesalan Ever After Apa.

Aluksi ajattelin jättää postaamatta blogiin ja siirtää tämän jutun Facebook Exclusive only-osastolle, mutta sitten se jokin klikkasi päässäni ja ihan helkkarin pitkästä aikaa oli kiva kirjoittaa.
Tämä olut on siis keitelty tuttavapariskunnan hääolueksi. Konseptia arvostan; olihan serkkunikin häissä olut nimeltä "Hää O(lut)". Kuuleman mukaan häissä oli kehuja sadellut ja koska mielijuomani on ilmainen alkoholi en miettinyt hetkeäkään, kun tätä minulle tarjottiin.
Ever After ehti maata jääkaapissa nimensä mukaisesti Forever and after that. Kuitenkin Lahden kakkosolutblogin Bönthöö, Bönthöön julkaistessa oman juttunsa sain viimeisen kimmokkeen korkata tämän tässä ja nyt. Tavalla, jolla vain mies voi ottaa oluensa. Herkästi, mutta vaativasti. Kyllä. Tänään olisi pelkkää vaniljaa?

Okei ennen vaniljaa, vähän insinöörien vaniljaa ja meidän kuolevaisten parisuhdeterapiaa. Numeroita ja speksejä: Maltaat: Pale ale, Munich, Vehnä, Hunajamallas. Humalat: Olicana, Rakau, Cascade. Hiivana S05. Ebuja 48 ja alkoholia 6%.



"Pelkkää puoliksi tyhjää terassilämmintä tuoppia Cherin terassilla maanantaiaamuna?" 


No. Yhdyn siinä mielessä Bönthöö, Bönthöön näkemykseen brittivibasta, mutta onhan tää ihan suunmukaista. Mallaspohjassa on miellyttävää pähkinäisyyttä ja makeutta, johon miedohko humalaprofiili natsaa hienosti. Hedelmää, keksiä ja vähän marmeladia, mutta myös kukkia ja greippiä. Katkerot eivät ammu yli, eivätkä jää vajaiksi. Tasapaino onkin tässä Vesan tuotteessa avainsana. Se on hallittua.
Joo ehkä myös harmaan hillittyä Hollolalaista lapsiperheen arkea lokakuussa, kun vettä sataa vaakasuunnassa sumupullosta ja edes keltainen Rukan sadetakki ei tuo tarpeeksi modernia räiskettä sateen värjäämälle autiolle hiekkalaatikolle.
Eleettömyys johtaakin ajatukset auttamatta uudestaan Englantiin. Teetä, tupakkatakkeja ja snobeja ajamassa Bentleyllä golfkerholle. Se tuntuu väistämättä uudestaan tylsältä aikoina, jolloin jokaisen oluen tulisi räjähtää suussa(jos räjähti, niin Isis otti vastuun), polttaa isoa sikaria piripäissään ja ajaa vuoden '69 Corvetella pihaan naamalla samanlainen ilme, kuin Nicholsonilla Hohdon lopussa: "Here's Johnny". Tarvitseeko kaiken olla niin hip, hop, lop? Tarvitseeko jokaisen oluen olla mieltä mullistava elämys? Sellainen täydellisesti feikattu Instagramkuva eksoottisesta kohteesta? 
Koska muutenhan elämä ei ole mitään, vain sadetta Hollolalaisella hiekkalaatikolla? Pelkkää puoliksi tyhjää terassilämmintä tuoppia Cherin terassilla maanantaiaamuna? Mut, hei eihän se riitä, et on mukavaa. Sen täytyy olla paljon parempaa?
En tiedä, koska olut, kuten kaikki kauniit asiat elämässä on mielialasta kiinni. Irrationaalisia spontaaneja fiiliksiä, joita yritämme jotenkin luetteloida ja järjestää kaikessa järjettömyydessään. Tänään Ever After maistuu. Ei ehkä rakastumisen polttavalla huumalla, muttei tässä terapiaankaan tarvitse kulkea ovia paiskoen.
 Enemmänkin tasaisen miellyttävä hetki, jonka aikana muistat syyt miksi rakastuit ja se.. Se saa aina hymyilemään, vaikka tupakkatakki päällä lähiössä lokakuussa.



Soittolista juodessa:

PMMP-Tässäkö Elämä on
Litku Klemetti-Juna Kainuuseen
Jefferson Airplane-Somebody to Love
Maija Vilkkumaa-Mä haluun naimisiin
Rise Against-Savior
Ultra Bra-Siirrän sokeriastiaa
REO Speedwagon-Takit on the run
Glass Tiger-Don't Forget Me(When I'm Gone)
Erasure-Always
Queen-Who wants to live forever
Topi Sorsakoski-Eeva

tiistai 10. lokakuuta 2017

Lyhyesti: Sinebrychoff Schwarzweizen & Mallaskosken Frost Bite

Ruokakauppojen hyllyihin oli eksynyt muutamia uutuuksia, joista tänään pikapika-arvioissa uutuudet Mallaskoskelta ja Sinebrychoffilta.



Tällä kertaa "Koffilla" on keitetty Suomen Olutmestari kilpailun voittaja Miika Korpelan kera mustaa weisseä. "Suomen Olutmestarin Schwarz-Weizen saa arominsa Hallertau–humalalajikkeesta. Maltaina on käytetty Pilsner-, vehnä-, Caramel- ja Dark ale -mallasta."
Vähän mietin näinköhän mustaoluen paahde ja weissen esterit kolauttaisivat näissä turnajaisissa  kypäriään vastakkain, mutta alta paljastuikin ihan perinteinen Dunkel-Weizen, eli tumma vehnäolut, jonka väri nyt vaan on vähän tavallista no.. tummempi. Enempi neilikkaa, kuin banaania. Kevyesti hedelmää, vähän mallaslimppuista makeutta ja pieniä sahtimaisia viboja kaikuu jostakin kaukaa. Helppoa ja keveää ruokajuomaa, joka kärsii lähinnä liian pienestä esteritasosta, että maitokaupparajan takia turhan keveästä rungosta jättäen loppuvaikutelman hieman kovaksi ja hiilihappoiseksi. Nauti ja unohda? Potentiaalia kuitenkin ja miellyttävä markettilisä.

  
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Mallaskoskella on lähdetty syksyisiin halla-aamuihin uudella lagerilla. Humalapuolelta panimo tiedottaa tässä olevan Saphiria ja Cascadea seassa. Tuoksu viehättää yksinkertaisella konstailemattomuudellaan. Sellaista rapean kuivaa keksiä, johon on ympätty vihreän teen yrttisyyttä, sekä kukkaisuutta. Silleen vähän kuin Pils tyyliin, muttei kuitenkaan. Pieniä nyansseja jokaisella suullisella. Ajaa asiansa, mutta mieli tekisi kerralla 0,5l, eikä 0,33l. Meinaan sellaista simppeliä, mutta nautittavaa. Tässä on samaa fiilistä, siis fiilistä, kuin vaikkapa Urkin kanssa. Mieli tekee jokaisen huikan jälkeen vähän lisää, vaikkei olut hifistely-nauttimismielessä mitään ilotulitusta olekaan. Vaikka vuodenaika tuntuukin tällaiselle raikkaalle terassijuomalle täysin väärältä, niin siinä on kuitenkin miellyttävää potentiaalia saunaolueksi.



keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Ruokaa oluesta: Mallassämpylät ja falafelit

Roskasta ruokaa



Eräänä liian kauniina keittopäivänä (siis oluen valmistuspäivänä) lapioin rupaa biojäteastiaan. Olin juuri mäskännyt ja odottelin vierteen kiehumista. Sellaisena päivänä, jolloin oikeasti pitäisi ottaa ilo irti ja syöksyä ulos aurinkoon, eikä istua kylpyhuoneenlattialla multitaskaamassa kymmentä asiaa.
Työtä tehdessä sitten ajattelin oluen ekologisuutta ja sitä miten näppärää olisi, jos olisi vaikka kotieläimiä, jotka söisivät tämän. Vatsaa alkoi jo kurnimaan ja mietin:
”Voisiko mallasrupaa käyttää ruuanlaitossa?”
Siitä se kuuluisa ajatus sitten lähti.
Otin toiseen astiaan läjän tuota käytettyä rouhetta ja päätin leipoa siitä leipää. Joitakin kuukausia, vai vuosia? Myöhemmin istuin Fafas:issa syömässä falafeleja miettien mikä niiden rakenteesta tulee etäisesti mieleen. Lamppu syttyi taas ja seuraavalla kerralla edessäni olikin mallasfalafeleja. Tänään jaan molempien reseptit teille. Pahoittelen hieman kuvien laatua, mutta pitkän keittopäivän päätteeksi minua ei yksinkertaisesti huvita lähteä edes ajattelemaan täydellisen feikkien ruokablogikuvien asettelua, valaistusta ja räpsimistä;)


Mallassämpylät

Raaka-aineet:


5 dl
vettä

1 pss

kuivahiivaa tai paketti tuorehiivaa

2 rkl
hunajaa

3 tl
suolaa

3 dl

Mallasta (mäskättyä, eli rapaa/rupaa)

1 l
sämpyläjauhoja

2 rkl
oliiviöljyä


Ohjeet:

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola sekä hunaja.
Sekoita joukkoon noin puolet jauhoista, mallas ja sen jälkeen öljy. Lisää loput jauhoista ja alusta kimmoisaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä, tai yön yli kylmässä. Rullaa pötköksi, leikkaa 8-12 osaan ja pyörittele palloiksi.
Anna sämpylöiden kohota vielä puoli tuntia ennen paistamista.
Voitele sämpylät vedellä juuri ennen paistamista
Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia riippuen sämpylöiden koosta.


Ohje on peräisin täältä.
Soveltaminen omia kokemuksiani.

Lopputulos:

Meheviä sämpylöitä, joihin mallas tuo vähän rakennetta, happamuutta ja makua lisää. Olutsuositus: Maltaisen makea bock, karamellinen brown ale, tai siirappinen dubbel.

So gooooddd that U need to lick your mittens


-----------------------------------------------------------------

Mallasfalafelit

Raaka-aineet:

n. 4dl Mallasta (mäskättyä, eli rupaa/rapaa)
½ sipuli hienoksi pilkottuna
3 valkosipulinkynttä
0,3 dl silputtua persiljaa
0,5 dl silputtua korianteria
(2 rkl perunajauhoja, auttaa taikinan pysymistä kasassa)
1 tl suolaa
2 tl juustokuminaa
2 tl korianteria rouhittuna
2tl Ras El Hanout mausteseosta
ripaus cayennea/chiliä maun mukaan
rouhaus mustapippuria myllystä
(tahinia maun mukaan)
1 tl soodaa liuotettuna 2 rkl vettä
(seesaminsiemeniä)
(rypsiöljyä paistamiseen, paitsi jos paistat uunissa)

Ohjeet:

Mittaa kaikki ainekset soodavettä lukuun ottamatta tehosekoittimeen ja sekoita yhtenäiseksi massaksi. Vaihtoehtoisesti sauvasekoittimella kulhossa. Massan ei tarvitse olla täysin sileää, vaan rakenteeltaan hiukan karkeaa.
  • Laita massa jääkaappiin vetäytymään 1-2 tunniksi. Massa voi vetäytyä vaikka seuraavaan päiväänkin siellä.
  • Sekoita vetäytymisen jälkeen soodavesi taikinaan.
  • Pyörittele massasta palloja ja kierittele ne seesaminsiemenissä, kunnes saavat runsaan kuorrutuksen.
  • Kypsennä falafelit: Uppopaista 180 asteisessa öljyssä molemmilta puolin kullanruskeiksi TAI paista pannulla öljyssä TAI voitele öljyllä ja paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia, kunnes näyttävät ovat kullanruskeita.
Lets mix

Ohje on peräisin täältä.
Soveltaminen omia kokemuksiani ja ajatuksiani.

Lopputulos:
Yllätin itsenikin. Idea oli aivan hullu, mutta maku on todella lähellä oikeaa. Lisäksi omatekoisissa on kerrankin sopivasti mausteita ja potkua. Rapea päältä, mehevä sisältä. Huomiona lähinnä se, ettei mallasrouhe ole kenties aivan niin kiinteää liisteriä, kuin kikherne/härkäpapu viritykset, joten massasta tulee vähän hankalampi työstää.
Olutsuositus: Rapsakka Pils, Pale Ale, tai Bitter.
Mukana myös soijanugettien jämät. Kastikkeena/dippinä yhdistelmä: majoneesia, partasuujogurttia, valkosipulia, minttua ja sitruunamehua.


tiistai 26. syyskuuta 2017

Uutta maitokaupasta? Hartwall Erikois IPA, Olvi American Brown Ale ja Fat Lizard Track Day



Jos päivittelin jo KOFF IPA:n kohdalla koko juttua, niin kyllä tämä käsissä pyörivä Hartwallin Erikois IPA aiheuttaa jopa kovempaa hämmennystä.
Siinä missä Sinebrychoffilla on kuitenkin tuotettu vaikkapa legendaarista Porteria vuosikymmeniä on Hartsu vaipunut talvihorrokseen jo vuosia sitten. Väläytellen ajoittain edes jotakin uutta. Siis nörttimielessä "uutta", eli lähinnä Lapparin eri variaatioita. En viitsi edes mainita muualla tuotettuja Hopventures/Polar Monkeys-sarjoja. Olin kuitenkin tippua tuolilta kuultuani tästä. "Ale"+Hartwall = Can't compute, error. Siis aivan huikeaa hei.
Tämän Erikois IPA:n piti tulla ulos jo keväällä, mutta ilmeisesti talon sisällä ei oltu tyytyväisiä tulokseen.
Mikäli asia on näin, niin tämähän on oikeastaan vähän helkkarin mahtava seikka. Näin pitääkin toimia; miksi laskea jotakin joka ei ole kunnossa myyntiin, vaikka sillä käärisikin muutaman markan taskunpohjalle?
Aloin myös miettiä koska viimeksi Hartwall on valmistanut myyntiin asti "pintahiivaolutta". En muista millään, joten paremman tiedon puutteessa julistan tämän panimon historian ensimmäiseksi?






Utuisen kuparinkeltaista olutta kohtalaisella vaahdolla.
Tuoksu on..tota noin.. Siis onko? Hentoa sitrusta, greippiä. Hedelmäisyys käy nenässä, kuin lähetyssaarnaaja ovella. Kadoten nopeasti takaisin yöhön.
Maussa on jo vähän enemmän otetta. Kevyttä kuivan keksistä mallasta ja oikeastaan miellyttävää greippis-sitruksista jääteetä ja hedelmäkaramellia. Loppuliuku on kepeää ja puista. Katkero näykkii, muttei pure. Mikä onkin usein miellyttävämpää, muttei näin.
Suutuntumaltaan Erikois IPA on liki keskitäyteläinen. Keveähköä olutta, jopa vähän vetistä sellaista.
Hartwall yrittää edes. Upeaa. Onko Erikois IPA erikoista, tai upeaa? Ei. Erikois IPA on keveä keskitason "IPA", tai oikeastaan Sessio IPA.
Silti kuten odottaa voi hän on mielettömän kliini, mutta kenties jopa liiankin. Se mikä erottaa tämän kilpakumppanien Koffin/Olvin vastaavista on oikeastaan vähän sama mikä erottaa massatuotetut artistit toisistaan.
Toiset ovat edes vähän omaperäisempiä ja rosoisempia sillai hyvällä tavalla. Vaikka kyseessä onkin melkoinen päänavaus tuottaa Lahes "pintahiivaa" ja vielä "IPA:a", niin harmittavan puolitien tuote on kyseessä. Haluaisin sympata enemmän, mutta ei pysty.
Ehdottomasti käyttöolut potentiaalia olisi, mutta.. Se pakollinen mutta: Samalla hinnalla saa parempaakin. Samassa 3€/0,5l kategoriassa hartsu kilpailee mm. Saimaan, Nokian, Stapan, Laitilan jne tuotteita vastaan, kuin myös muita isojakin. Ja tällä kertaa ne muut isot ovat vaan parempia. Kenties tässä kuitenkin olisi potentiaalia hypätä tuoreen Mattsonin panimon (Hartwallin uusi "pienpanimo") kanssa parempaan ja parempaan. Tosin en perskohtaisesti pidä koko Mattson nimestä ja kummastelen miksei vaikka "Mallasjuoma" olisi käynyt? Samalla olis voitu kaivaa vanhat Aurinko-juomat naftaliinista ja siirtyä artesaanilimppareiden reviireille brändin ja uusvanhan lasipullon voimin. No anyway pisteet:

HLS: 6/10

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Kun nyt tuli tuo Olvi mainittua niin mainitaanpa, että Olvi yllätti melkein housut nilkassa minut vastikään. Olin pari viikkoa sitten istahtamassa kaakelilaboratorioon koeponnistamaan, mutta ovikello soi juuri ennen kuin ehdin tarttua saniteettitiloihin johtavaan oven kahvaan. Koska tuntia aiemmin oven takana tiedusteltiin uskonko Jeesukseen? (Kyllä, koska historia väittää tällaisen kaverin eläneen ja taidan itsekin tietää yhden Jesuksen Epsanjasta, ole). Epäilin saman hyvin pukeutuneen partion olevan sielä uudestaan keskustellakseen vaikkapa Thorista tällä kertaa. (Miksi näiden pitää muuten nopeasti vilkaistuna näyttää poliisipartiolta, tai muilta hsl-lipuntarkastajanatseilta?).
No kuitenkin kuriiri seisoi oven takana. Ihmettelin, koska en ollut tilannut mitään. Tai oikeasti ihmettelin, mistä lähtien Post Nord on osannut soittaa ovikelloa, mutta kai siihenkin joku yrityskonsultti on kurssin keksinyt. Paketti oli kuitenkin Olvilta ja sisälsi näytteitä. Näiden joukossa varsin juotava viime syksynä blogissakin vieraillut ruokaolut, eli X-mas IPA ja aivan uusi American Brown Ale. Brownit ovat minun mielestäni valtavan käytännöllisiä ruokajuomia ja sellaisia "eioovälii"seurustelubissejä, joiden kanssa ei tarvitse analysoida kauhean pitkään lasin sisältöä. Eli mikroskoopin voi jättää kotiin sen päätä kiristävän vanteen kanssa.
Se on myös ihanan epämuodikas ja monien kaihtama. Ehkä siksi samaistunkin browniin ja harkitsenkin sen vuoksi suihkurusketusta Newcastlella? Okei humalalajikkeina tässä tuotteessa: Mt. Hood, Columbus, Willamette. 35ebua kuitenkin, koska "American".


 Sameahkon ruskeaa olutta varsin kauniilla vaahdolla.
Koko olemus on varsin keksinen. Sellaista paahtoleipäi/keksisen kuivaa paahdetta. Leipää, vähän lakritsaa joukossa. Keveä, humala tuoksuu geneerisesti seassa.
Maussa on tavallaan lievää makeutta, joka ei pääse koskaan esiin, koska 4,7%. Leipää, keksiä, keksiä ja leipää, mutta miedosti. Kukkais/havuista humalaa on annosteltu kohtaan "raikas, muttei voimakas".
 Keskitäyteläinen olut, joka uppoaa hyvin helposti alas. Olville on pakko nostaa hattua. Taklata paitsi jälleen tuonne vieraaseen "ale" maailmaan, mutta vieläpä Brownin voimin. Se onnistuu niin hyvin, kuin miltei voi kuvitella näillä spekseillä ilman kikkailuja. Ruokajuomana ja viihdekäytössä American Brown Ale löytää varmasti  ystävänsä.


HLS: 11/10, koska näyte.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------




Ja loppuun jotakin aivan muuta. Vierailin pitkästä aikaa kenties Helsingin lempikaupassani, eli Pienessä. Vierailin? No taisin jäädä pitkäksi aikaa suustani kiinni, mutta ehdin tehdä hieman ostoksiakin siinä sivussa. Osasta näistä pyysin teiltä mielipidettä sen suhteen minkä haluaisitte nähdä blogissa ja ykköseksi nousi tämä Fat Lizardin Track Day. Tyylinä Sessio IPA, humalapuolella Columbus ja Citra. Oikeastaan nappasin tämän, koska Fat Lizard on jäännyt vähän paitsioon ja tutkan alle. Panimon tuotteiden saatavuus ei oikein yllä kauas Lahteen asti ja toisekseen.. Rakastan tuota 360-tölkkiä innovaationa. 
Niksipirkkamaisesti tyhjä sellainen käy moneen, kuten vaikkapa pullonkorkkien roskakoriksi. Siitä voi sitten laskea paljonko brenkkua kuluu ja kyllähän sitä eduskunnan mukaan kuluu.. Mitenkäs se olikaan.. Tuula Haataisen suusta: "THL:n tietojen mukaan ja tilastojen mukaan suomalaiset saavat kuluttamastaan alkoholista 90 prosenttia oluen kautta". Kiitos Tuula ja THL näistä tilastovääristelyistä. Meinaan.. Kyllä minunkin kaikki 70 päivittäistä pulloani vievät korkkiroskiksia jokusen per päivä. Asiaan, asiaan.



Kuparinpunertava olut keskitason vaahdolla.
Tuoksu puskee varsin miellyttävästi trooppista sekahedelmää esiin. Käpyä, öljyjä ja hiven karamellia taustalla. Maussa pehmeä maltaisuus lyö kättä pehmeän öljyisen humalan kanssa. Sitrusta, hedelmää, pihkaa ja mentholia. Jotenkin selkeä ja hallitun oloinen kokonaisuus, jossa tasapaino ja hyvä humalointi kohtaavat toisensa todella upealla lopputuloksella. ”Tällasta Sessio-IPA:n pitäisi olla”. Ja mikä parasta.. Ei liikaa yrttikatkeroita ja mäntysuopia seassa.
 Keskitäyteläinen olut, jossa sopiva hiilihappotaso ja vieno öljyisyys yhdistyvät hyvinkin mieluisasti.
Fat Lizardia olen toistaiseksi pitänyt vain yhtenä kymmenistä ”Ihan kiva” pikkupanimoista, mutta hitaasti heidänkin tuotteistaan on tullut hyvinkin laadukkaan oloisia. 

HLS: 7/10

lauantai 23. syyskuuta 2017

Alkon uutuuksia ja Alkoholipoliittista alkoholismia


This aint no Politically Correct

 "Mä olen kukka, jonka kylmä katse raiskaa, ja minun toiveet kaikki valuu hiekkaan Ja sateet tulee ja minut maahan paiskaa, en miekkaan tartu ja silti hukun miekkaan, hukun miekkaan"

Alkoholipoliittisen väännön jälkeiset päivät olivat harmaita. Poliitikkojen sanoma oli selkeä. Olen alkoholisti, koska olen suomalainen. Pinkit etiketit kieltämättä viehättävät, ahmin liköörikonvehteja viihdemielessä ja nuuskan sijasta jauhan purukumia tipalla kossua. Varsinkin kesäisin rakastan nauttia jallun makuista limuviinajäätelöä laiturin nokassa räntäsateessa kuunnellen Popedan Oodia Jaloviinalle.
Talssin kuitenkin sateessa kohti rautatieasemaa. Kello ei ole edes kahdeksaa aamulla ja kolkuttelen märissä kengissäni lähiökuppilan ovea janoisena. Olenhan menettänyt kaiken toivon selvitä, joten Pekka Puska&Co. Miksi edes yrittää?
Alkoholilain suuntavaihtoehdot


Vaellan apaattisena muiden apaattisten alkoholistien kanssa kohti lähijuna zetaa ilman salamapartiota. Katselen kyynisenä vieressä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle meneviä pikkulapsia. ”Voi tulevia alkoholisteja”. Luulin nuorison olevan koko ajan selvempää, mutta nyt joudun piilottelemaan liköörikonvehtejani, ettei tahmatassujen alamäki alkaisi liian makeasti. Liian aikaisin. Yhtä aikaisin vie Zeta meitä yhtä sateiseen pääkaupunkiin, jossa hiljaisuus on vallannut turut ja torit.
Siirryn pakollisen kahvikupin kautta vahvempiin päihteisiin. Alko oli kutsunut minutkin, juopuneen toimittajan piilokonvehteineen aina pääkonttorille asti aivan sen toisen pää(ttömyys)konttorin viereen. Edessä olisi ilmaisen viinan bileet, eikun sivistynyt maistelutuokio täynnä uusia tuotteita ja tietoa. ”Who Am I kidding?”

Tuhansien rantoj..järvien maa


Olen jo kulkemassa alkoholia, sellaista helakan väristä kohden, kunnes minulle todetaan: ”Meillä ei ole ollut tapana keskustella täällä”. Käännyn kannoillani. ”Herraisä, viini-ihmisiä”. Onneksi löydän tutun maltaan tuoksun jostakin läheltä. Miellyttävää.. Kaadan jo ensimmäistä Löwenbrauta lasiini ja ihmettelen missä litran tuopit ja lederhosenit torvisoittokuntineen?
Samalla alkaa kuitenkin tilaisuuden pakollinen info. Tämän ehdottomasti antoisimmat seikat liittyivät oikeastaan ekologisuuteen, mikä jopa oikeasti kiinnosti näin ympäristöalaa opiskelevan mieltä. Toki tärkein uudistus on tuleva ”Vegaaninen” merkintä sellaisiin tuotteisiin jotka sopivat ”vegeille”. Tämä on loistavaa, koska miultakin udellaan aika ajoin onko mikäkin olut vegaaninen vai ei?

Tulossa lokakuussa

Asiaan.. Maistelin nopeasti bruuvin germaanit lävitse. Vivahde eroja, mutta päällä edelleen loistava tasapaino, juotavuus ja sellainen miellyttävä helppous. Juotavia, niin juotavia. Koska Suomessa? Niinku eurolla puol litraa hyvää bisseä? Kotimaan katraasta Saimaan Oktoberfest löi jo uusia kierroksia koneeseen. Katkerot purivat yllättävän tiukasti aamukoomaisessa suussa, vaikka vain Magnumin&Saazin voimalla. 

Ison-Kallan Tuhansien järvien Pils oli melkoista rymistelyä. N. 60-65ebua jenkkikamaa ja keveähkö runko. Vähän sekavan oloinen ”nyt hitosti kaikkea ja lujaa” fiilis. Viereinen Foundersin PC Pils oli rauhallisempi verrokki. Jos toisessa ajettiin Mersulla kirkkoon möyrittiin Savossa jeepillä metsässä.
Seuraavaksi jotain ihan muuta. Jandrain Jandrain Jandrain Jandrain.. Jotakin jossa levy oli päällä nimessä koko ajan. Belgityylistä ”wheat alea”, ei kuitenkaan witbieriä. Hiivakannan esterit puskivat mausteiden lisäksi reipasta hedelmätiskiä. Tavallaan vakuuttava, tavallaan ei. Elementtejä jotka ovat todella miellyttäviä ja päinvastoin.

Aamu alkaa A:lla?



Seuraavaksi tapahtuu odottamaton siirtyminen sinne mihin pitikin. Viinapurkkaan.
Saku Antvärk IPA. Toivon hyvää hinta laatusuhdetta.. Mutta jostain tulee kokoajan purukumin tuoksua. Sellaista makeaa hedelmäpurkkaa veivattavasta markan automaatista. Jänniä leipäisiä brittifiiliksiä seassa. Onko Citran hedelmäisyys vaihdettu kuiviin hedelmiin?
 ”Viinapurkka, kyllä eduskunta on kaukonäköistä, muttta tämä purkkahan tulee Virosta matkustajatuontina”. 2€/0,33l. Tämän hintaista IPA:n pitäisi olla, mielellään ainakin. Kepee, ei oo häpee, muttei innosta uusintaan.
Tässä kohtaa alkoholi tekee temppunsa. Enter the seitinohut. Ilmeisesti pitäisi purskuttaa ja sylkeä, mutta luonto ei anna periksi. Tuijotan mykkänä kulkien eteenpäin kohti kanapee vatia. Hörppään matkajuomana aka matkakaljana tipan Sonnisaaren Humalajaa. Erinomainen kuosi. Mahtavaa öljyä ja hedelmiä. Edelleen the Suomi IPA.

Brooklyn Defender IPA toimii ruokajuomana. Ns. ”mallas ipa” on ruoka ipa. House flavoria esillä. Hennosti karkkia, maltaisuutta ja paahtoleipää greipin ja kukkakedon lisäksi. Iisiä ja juotavaa.
Katselen Roguen Dead Guy Alea. En koskaan ole pitänyt siitä. Enkä pidä nytkään. Liian viinainen. Ehkä minussa on vikaa, koska pitäisihän tuon liki sarjakuvaetikettisen import tuotteen, joka maistuu viinalle viehättää suomalaista kännistä mieltäni?
Stone Tangerin Express IPA. Lisää IPA:a. Speksit todella kiehtovat. Mandariinia ja ananas murskaa, Azaccaa, Mosaicia, You name it, It has it. Odotan jotakin Stone goes Brewski kokemusta... Jaaaaa en saa sitä. Perus Stonea. Eli todella hyvä, mutta sillai vähän vanha ja tylsä. Keski-ikäinen insinööri, jolla on uusi wunderbaum. No pullon ikä jäi katsomatta, että->


Hyvää, mutta ei hintansa arvoista


Sitten niitä tummia. Harmittavasti kaksi ja epäilen juoneeni molemmat, mutta sehän ei meinaa mitään. On antoisaa reitata uudestaan ja verrata tulosten vertailukelpoisuutta.

To Öl Moccachino Messiah. Kahvibrownia. Olen yhden aivan erinomaisen tällaisen juonut; Surlyn Coffee Benderin. Laittakaapa korvan taakse se. To Öl tarjoaa no kahvia. Ja sitten sitä helkkarin tunkkaista tuhkakupinpohjaa ja sikarin perää, jota savuisuus vain korostaa. Ei jatkoon, vaikka arvaan yhden Tonin rakastavan tätä, kuin pohjoismaista hyvinvointivaltiota<3

Mikkeller Chipotle Porter onnistuu jo paremmin. Todella miellyttävä kombo paahdetta, suklaata, chiliä ja savua. Tosin liian keveä runko kostautuu vähän lopussa, mutta alle 7% varsin kelvollinen suoritus yhdistää vielä chili tähän.
Olen jo pakkaamassa kamojani, mutta kas.. Siideriä.. Jos sitä vielä ehtis.. Ja ehtiihän sitä.

Kerisarac Cidre Breton tuotti tuoksun puolesta pienen Wow:n. Nyt ymmärretään antaa. Maku unohtaa koko asian ja jälkimaku katoaa, kuten toivo krapula-aamuina.
Rankkaa omenaa, calvadosta. Hyvä siideri, hyvä hinta.
Verrokkina toimiva Teerenpelin Juhlasiideri lyö ensimmäisenä asetonit kurkkuun. Tasaantuu vähän. Keltaisia omenoita, makeahkoa, helppoa. Sellaista suomisiideriä. Ihan kiva, mutta vaan ihan kiva.
Poistun toimiston kautta takaisin sateeseen kohti Pientä ja uusia nousuja miettien mistä saisin edes yhden limuviinapuikon illaksi.

"Voi teitä, joista alkaa kuolemamme Voi teitä, joita vapaus kahlitsee Kengät hankaa meidän jalkojamme"