Vuosi 2026: Juomat, jotka potkivat takaisin

 

Heräsin vuoteen 2026 niin kuin mies herää huonoon ideaan: suu kuivana, pää täynnä kysymyksiä ja pöydällä juoma, jota en muistanut ostaneeni. Etiketissä luki jotain fermented / adaptive / post-alcoholic experience. Join sen silti. Se maistui siltä kuin kombucha olisi käynyt terapiassa ja palannut sieltä passiivis-aggressiivisena. Se kertoi emojeilla ja giffeillä saaneensa mt-diagnoosin koska se on in, no cap.

Tervetuloa juomatrendeihin 2026. Tämä ei ole viinilista. Tämä on selviytymisopas. Pakkaa kompassi, hellekypärä ja sukella savannille.

---

1. Alkoholi ei ole kuollut – se on vain saanut diagnoosin

Kaikki puhuvat “alkoholin jälkeisestä ajasta”, mutta se on paskapuhetta. Alkoholi ei ole lähdössä mihinkään. Se vain piiloutuu, vaihtaa vaatteet ja valehtelee iästään baarin ovella.

2026:ssa juodaan edelleen, mutta juodaan strategisesti. 4–6 % ei ole enää session, se on “mindful”. Väkevät ovat palanneet, mutta pienemmissä annoksissa, suuremmalla tarinalla ja oudolla etikalla.

Pullossa, purkissa, rasiassa, hillopurkissa, tupperwaressa lukee:

• tynnyri 

• metsänreuna

• yksi mies, joka erosi vaimostaan, graafisella sarjakuvalla
  
  

Ja se myy.

---

2. Fermentaatio on uusi uskonto

Jos juomaa ei ole:

• hapatettu

• villihiivalla pilattu

• käynyt väärässä astiassa

…se on epäilyttävä.

Vuonna 2026 kaikki kuplivat. Olut, viini, limonadi, tee, kahvi, vesi, ehkä myös suru. Hiiva on uusi sankari, ja kirkas juoma on epäluotettavaa. Sameus on rehellisyyttä.

Kombucha ei ole enää trendi – se on infrastruktuuri. Sen päälle rakennetaan:

• humaloituja hybridijuomia

• matala-alkoholista viiniä, joka väittää olevansa olut

• olutta, joka väittää olevansa terveysjuoma

Ja kaikki maistuu siltä, että jotain tapahtui, mutta kukaan ei täysin hallinnut sitä. Juuri niin kuin pitääkin.

---

3. Funktionaalinen juominen (eli: miksi tämä tuntuu tältä?)

Vuonna 2026 kukaan ei juo “vain juodakseen”. Jokaisella juomalla on väite.

Tämä rentouttaa.
Tämä keskittyy.
Tämä auttaa nukkumaan.
Tämä auttaa olemaan puhumatta kusipäille. (Tämä on tärkein, juon sitä aina ennen olutfestareita).

Adaptogeenit, nootroopit, CBD:n serkut, yrtit jotka kuulostavat Tolkienin haltiakielellä koodatulta D&D-henkiseltä happounelta. Kukaan ei tiedä toimivatko ne, mutta etiketti on vakuuttava ja olo… erilainen. Ehkä placebo, ehkä kemia, ehkä se että olit yksin hiljaa viisi minuuttia?

Ja rehellisesti: se riittää.

---

4. Katkeruus on uusi makeus, tai siis oispa

Sokeri on pannassa. Katkeruus on tullut tilalle, eikä se pyydä anteeksi.

2026:ssa juomat:

• maistuvat greipiltä, kuorelta ja pettymykseltä

• polttavat vähän lompakossa, vaikka eivät sisällä chiliä

• vaativat opettelua

Tämä ei ole virhe, tämä on valinta. Makea on helppoa. Katkera sanoo: “istu alas ja keskity.”

Negroni ei ole enää cocktail, se on filosofia. Amaroja juodaan sellaisenaan. IPA ei pyydä anteeksi 90 IBUa – se kysyy miksi et kestä. 

---

5. Paikallisuus menee överiksi

Ennen riitti, että juoma oli “suomalainen”. Vuonna 2026 se on:

• tietystä metsiköstä

• kerätty tiistaina

• jonkun äidin tyttönimellä

Etiketissä lukee koordinaatit. Valmistaja seisoo pullon vieressä ja tuijottaa sinua silmiin ratti kädessä, kun avaat sen. Tämä ei ole brändi, tämä on kohtaaminen.

Ja tiedätkö mitä? Se toimii. Koska tässä maailmassa, missä kaikki on algoritmia ja paskaa, konkreettinen epätäydellisyys tuntuu luksukselta. Kehitysmaissa, Kelassa ja verotoimistossa tämä on hallittu aina. Odotamme kuukausimaksullisia jonosimulaattoreitta, jossa siis maksat ettet katsele mainoksia. Tämä oli sellainen, koska kukkarooni ei vieläkään kilahtanut mitään. Nautin nyt yhden sellaisen joka auttaa kirjoittamaan kusipäille?

---

6. Ei-alkoholinen ei ole enää rangaistus

Tämä on iso juttu, Huge L kaikille.

Vuonna 2026 holiton juoma ei ole:

• kompromissi

• autoilijan kyynel

• “ihan ok”

Se on oma lajinsa. Omalla hinnalla. Omalla luonteella. Omalla röyhkeydellä.

Holittomat oluet, jotka eivät maistu siltä kuin joku olisi pessyt lasin väärin, tai joku kollega jättänyt vierteen keittämättä. Mocktailit, jotka eivät esitä cocktailia vaan tekevät jotain muuta. Juomat, joita juodaan koska ne ovat hyviä, ei koska huomenna on työpäivä.

---

Ja sitten se rumempi totuus: halpa paska liikkuu aina

Kaiken tämän artesaanipsykodraaman alla on betonilattia, ja sen nimi on volyymi.

Vuonna 2026:

• halvin lager liikkuu edelleen eniten. Älä kysy missä ja miten se on tuotettu. Ei ainakaan Suomessa. 

• tarjousohjattu juominen ei ole kadonnut mihinkään

• ihmiset puhuvat vähemmän rahasta, mutta ajattelevat sitä enemmän. Puhe ei ole siitä mistä puute. Niin MarkoJariMikaAriJanneJoniMatias, katso vaikka seksielämääsi.  

Inflaatio, vuokrat, sähkölaskut. Kun arki kiristyy, halpa tuttu voittaa hienon erikoisen. Moni ostaa viikonloppuna yhden “hyvän jutun” – ja korin täyttää se vanha paha tuttu.

Halpa paska ei häviä. Se:

• keventyy vähän

• brändää itsensä “raikkaaksi”

• teeskentelee laatua etiketeillä ja sanalla clean

Ja se myy. Koska se on helppo, saatavilla ja ei vaadi mitään. Ei ajatusta, ei keskustelua, ei selitystä. 

Suurin osa meistä on niin jästipäitä, ettemme halua nähdä missä, miten ja kenen työpaikkoja vähentäen #privatelabelit pieraistaan, eivät edes omistajat. 

Et usko? Vilkaisepa onko taskussasi minkävärinen poonuskortti. Omani on kullitettu.  

---

Viimeinen totuus

2026 ei ole vuosi, jolloin kaikki juovat paremmin.
Se on vuosi, jolloin juominen polarisoituu.

Toisessa kädessä:
– tarkkaan tehty, pieni, katkera, paikallinen, kallis

Toisessa:
– kylmä, halpa, tuttu, riittävä

Ja useimmilla meistä molemmat. Eri iltoina. Eri mielentiloissa, eri pakko-oireisiin.

Jos joku väittää juovansa vain toista, hän valehtelee.
Todennäköisesti itselleen. Minäkin, ei tätä uutistodellisuutta kestä. 

Juomme vähemmän, mutta ajatellen enemmän. Juomme oudommin. Juomme tarinoita, prosesseja ja hetkiä. Ja joskus, kun ilta on pitkä ja todellisuus ohut, juomme silti liikaa.

Se ei ole trendi.
Se on ihmisyys.

 

Vuoden 2026 juomatrendit eivät ole kauniita.  

Ne ovat:

• ristiriitaisia

• vähän, paljon, neuroottisia

• täynnä yritystä voida paremmin maailmassa, joka ei tee sitä helpoksi

Ja siksi ne tuntuvat oikeilta. Ei oikeasti tunnu sanon, ja piilotan energiaveteni legojen taakse. Näin. 

Ah entä ne kaljatyylit: Arvaat sen ensimmäisen, ja sen taantumuksessa olevan toisen. 

Pinnan alla ei ole mitään. Kristallipalloa vaseliinilla hieroen; samat jotka innostuivat tsekkilagerista keksivät brittityylit sinne jonnekin westcoastpastryimperialhazysourin väliin. Ihan vaan koska se kutittelee pikkasen jostakin oudosta paikasta, vähän kuin rautsikan hyvinvointilaitoksesta poistuessa ja koska se on halpaa, sekin pätee rautsikkaan.

 Kaikki rupeavat tekemään lonkeroa, limua, vitanovaa, myyvät onlyfansia ja syövät lupauksensa miten eivät koskaan päädy ruokakaupan hyllylle, vai mitä? Lopulta panimot vetävät kuorossa aleksilla "vippaa mulle vitonen".

Loppusanat tiskiltä vierestä

Kaada lisää.  

Nyt oikeasti: kaada se kaikki, mitä on. 

Olutarvioissa: Vakka-Suomen NokkosPils

Lahen SOPP:n jäädessä tänä vuonna ikävästi välistä päätin ottaa hieman samalla fiiliksellä takaisin.

Perinteisestihän siellä on syöty letut, muikut, juotu kivisahdit, NokkosPilssit ja myöhästytty vikasta junasta.

Tänään päätin näistä klassikoista nauttia pullollisen erinomaiseksi todettua Vakka-Suomen NokkosPilsiä, joka on kyllä varsinainen kesän merkki.
 ”Kuu vehniksist kesään, Nokkospilssist ei päivääkää”. Eiks se sanonta näin menny? Levitin siis riippumattoni terdelle, täytin vesipiipun, korkkasin tuomisen ja aloitimme juomisen.

Tässäkin tuotteessa mielestäni huomioitavin seikka on päiväyksellä.
Meinaan, jos leima alkaa olemaan lopussa ovat nokkospuskan ihanan parahulttaiset aromit katoamassa johonkin olutjumalien päihtyneisiin suihin. Tuoreeltaan taas sitä pitäisi miltei tarjoilla suojahanskat käsissä.

Vahvuutta 5,2%, 30ebua lempeää katkeroa.
 Oon joskus miettiny, et täst sais siistin Sourin tehtyä?

Höpinät sikseen, keskitytään asiaan.

Ulkoisesti sameahkon kullankeltaista eliksiiriä kauniilla, pitsiä jättävällä vaahdolla.

Tuoksussa nokkosta. Saaz komppaa kivasti sen kanssa. Vihreää lehteä, ruohoa ja pehmeää maltaisuutta takana. Miltei yrttistä, muttei aivan.

Suussa nokkonen lyö ja tekee taikojaan. Vinkeää vihreyttä, ruohoa ja lisää nokkosia. Täähä on muute iha superfoodia. Lempeät, kukkaiset humalat. Katkero nipistää varsin tasapainoisesti.

Perästä kaikuen todella smoothin pehmeä suutuntuma saa suun aina vähän messingille. Kesä pullossa.

Ikävästi tämäkin pullo kohtaa loppunsa aivan liian nopeasti. NokkosPils tuo kesän puutarhaan, tai sitten se on riippumatto?
 Seuraavaksi varmaan letut, koska kivisahtia ei helkkari Porist saa. Sääli.
Hyvää Lahen SOPP:a. Etlariin on vissiin joku juttu eksymässä muutamin juomavinkein.

HLS: 7,5/10

Olutarvioissa: Kakola Hurlum Helles Lager

Pienpanimoiden lukumäärän kivutessa sadan huitteille korkattiin Lahdessa turkulaista Helsingistä ostettua ja VR:n kotiin junailemaa Kakola Brewingin Hurlumia.

TÄ-Uutiset toimitti Arto Halonen

”Kohta sata pienpanimoa”-todetaan uutisissa. Tämän kunniaksi päätettiin helteen kyllästämässä Lahdessa nauttia uunituoreen Kakola Brewingin olutta pohtien vain kahta asiaa: Onko Helles uhka vai mahdollisuus ja miksei pullon mukana tule Monopolin ”Vapaudut vankilasta-korttia”.

Kakola kuitenkin tunnettiin vuosikymmeniä vankilana. Nyt entisten muurien takaa nousee mäskin viekoitteleva tuoksu ohikulkijain nenään. Kaikista Kakolan tuotteista päätin, tavoilleni orjallisena, tyypata sen helpoimman ja puhtaimman tuotoksen tuoreelta panimolta.

Tämä siksi, ettei tällaisissa tuotteissa voida prosessin virheitä peitellä. Helles on armoton keittäjäänsä kohtaan. Lisäksi minulla on herkkä paikka, kesäisin, baijerilaistyylisiä tuotoksia kohtaan. Etenkin lämpömittarin kivutessa parinkymmenen paremmalle puolelle sitä haluaisi vain nauttia litran tuopista hyvää, raikasta olutta Biergartenin puolella ilman torvisoittokuntaa. 

 

Ulkoisesti Hurlum solisee lasiini kohtalaisen kirkkaan keltaisena. Vaahto on kohtuullinen ja kaunis. Se siitä. Ei tässä missikisoissa olla, vaikka vähän pitsiä jättääkin jälkeensä.

Aromipuolella hintsusti yrttisyyttä, taikinaisuutta ja keveää mallasleipää. Iisi, melko puhdas ja linjakas. Mikään ei häiritse, kaikkea on sopivassa mittasuhteessa.

Maistellessa meinaan unohtaa muistiinpanot, mikä on hemmetin hyvä merkki oluelta. Varsinkin tällaiselta. Keveän makeahkoa maltaisuutta, viljapeltoa ja taikinaa. Kepeä puraisu lopussa.

Teille ketkä mietitte mikä tällaisen erottaa vaikkapa Karjalasta, niin yksinkertaisesti puhtaus, maun pienet positiiviset nyanssit ja hento katkeruuden tuoma tasapainoisuus. Siis juotavuus ilman tökkimistä. Toki Pienen hintahaitarissa tämä on etenkin mielikuvaani verrattuna tyyris, mutta mainio avaus tulokkaalta.

Suutuntuma on keveähkö. Oikeastaan parhaista tyylinsä edustajista tämän erottaa vain tietynlainen kuohkeus ja raikkaus.

Kakolalle voidaan tämän yhden oluen perusteella ennustaa hyvää tulevaisuutta, mikäli muidenkin tuotteiden taso on yhtä korkealla teknisesti. Tietysti sellaisia asioita, kuin markkinointi ja saatavuus ei sovi vähätellä. Nyt mietin vaan, että missä miun vapaudut vankilasta kortti oikein on, menee muuten Unioninkadun osto sivu suun.

Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois A

Se kesä oli lämmin. Kuten kaikki lapsuuden kesät olivat. Hitaita, pitkiä, kuumia, jokunen viikko töitä, muuten pelkkää joutenoloa. Rusketusraidat soi radiossa ja harva olisi arvannut miten pitkälle tuo neitokaksikko pääseekään musiikkiurillaan.

Se kesä oli sellainen, jolloin Hartsu oli palauttanut syystä, tai toisesta Mallasjuoman muinaisen Erikoisen takaisin myyntiin. Tietysti meillekin sitä oli ostettu pari korillista. Lasipulloja tietty. Tölkithän olivat kalliita, epäesteettisiä ja pakostikin kalja oli pullosta parempaa.
Sinä kesänä, niinä iltoina, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa, siis olutta, miten vain.
Kun minulta myöhemmin kysyttiin kenen luvalla olin tyhjentänyt koreja vastasin tietysti: ”Omalla luvalla”. Se oli röyhkeää, mutta kovennettua en joutunut seisomaan.

Siitä asti Erikoisella on ollut erikoinen asema muistoissani. Viime vuonna Lotilassa ponnistettiin Lahden Erikois Pils tuotantoon. Onhan sitä tullut tässä nautittua, mutta eihän se ole samaa, kuin vihreä etikettinen ”Erikoinen”.

Nyt kuitenkin kävi niin, että vihreässä tölkissä hän saapui takaisin. Ei Jeesus, mutta melkein. Erikois A. Harmi ettei siinä perinteisessä kotimaisessa kaljapullossa, ei siis siinä nostalgiapullossa vaan kovaa tahtia katoavassa 0,33l kaljapullossa. Tänään kauniina kevätpäivänä pinkaisin mammuttimarkkinoille ostamaan pari purkkia. Toisen join janooni puistossa, koska sää oli näti ja mieli teki virvoketta, kesää, rusketusraitoja ja puistokemian oppituntia. Toinen on lasissani, siis tuopissa. Ihan tuopin ääressä. Tietysti satun omistamaan aidot Mallasjuoman Lahden A-olut tuopit. Tästä kiitos kirpputoreja ratsanneen siskoni.

Entäpä olut nyt?

Makeahkon maltainen ja raikas. Minusta oluiden, joiden funktio on pelkästään kiskominen isoista tuopeista ja sosialisointi samalla, arvioiminen on sinällään turhaa. Tällöin ympäristö on sisältöä tärkeämpi. Hyvin puhdas, hyvin virheetön. Tylsää toki, eikö? Mutta ainakaan tässä ei töki mikään, mitä ei voi kaikista tämän maan perusoluista sanoa. Sopii suomalaiseen suuhun, kuin makaronilaatikko maanantai-iltana.

Toki nykyisellään sitä aina toivoisi reilumpaa katkeron puraisua ja sitä ihanan voimafantasiaa, jossa Saaz, Hersbrücker ja kumppanit tekevät suussa taikojaan. Tekisi mieli myös kysyä onko oikeasti kannattavaa valmistaa puolta kymmentä likipitäen samanlaista tuotetta? Aura, Karjala, Lapin Kulta, Erikois Pils, Erikois A, Erikois Kesä.Vastaan: Ilmeisesti. Kyllähän meille aina helppo, nostalginen, tuttu vaalea lager uppoaa ja sitä faktaa ei poista yhdenkään pienpanimon tuotteet.
Se taas pitäisikö, niin miusta ei tarvitse. Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia. Kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkansa on? Tulipas eskarifiilis. Taidan mennä leikkiin legoilla välillä. Menkää teki.

 HLS: 4/10

Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois Kesä

Kaikessa hiljaisuudessa Lotilan tehtailla on pitkästä aikaa tuotettu uusia tuotoksia.
Viime keväänä paluun tehnyt Lahden Erikoinen on saanut kavereikseen Erikois Kesän, myös A on tehnyt paluun ja ilmeisesti tulossa on myös Erikois Vehnä.
Minä nappasin tietysti Erikois Kesän kaupasta mukaani, sillä edellinen juttu Olvin kesäoluesta jätti fiilikset päälle, vaan ei soittolistaa.

Oikeastaan pääasiallisin syy innostua olivat etiketissä mainitut humalalajikkeet: Chinook, Cascade, Amarillo. Voisiko tästä alkaa hartsun valloitus jo kahden muun suuren viitoittamalla humalavetoisemmalla tiellä? Erityisesti huomio kiinnittyi myös ebu lukemaan: 16. "Pakko olla aromia" ajattelin.
A.n jätin hyllylle odottamaan suurempaa nostalgisointifiilistelyä, sillä tänä viikonloppuna ei vaan ollut aikaa tällaiselle tripille kohti nuoruutta.
Kavuttuani takaisin vuoren päälle, kyllä Lahti on mäkinen kylä, löin purkin pakastimeen ja kiroilin tovin Lahen niukkaakin niukempaa St. Patricks Day tarjontaa. Olinhan jo tottunut vuosien saatossa räävittömän rankkaan biletykseen, jossa taustaraita oli koko illan pelkkiä timantteja: Dubliners, Flogging Molly, Dropkick Murphys, Pogues, Rumjacks, Chieftains, jne. Samalla tolpista valui hyvässä kunnossa olevaa Isoa "G":tä, Guinness, puoleen hintaan. Tällaisina kosteina iltoina saattoi yhdessä illassa tippua se kymmenkunta pinttiä ennen grillin kautta takaisin lähtöruutuun kiertämistä.
Mutta ei.. Ei Lahes. Tyydyin siis viilentämään Hartwallia ja nauttimaan purkin Muprhysia, koska korvikkeilla oli tultava toimeen. Lopulta Lahden Erikois Kesä oli tarpeeksi kylmää ja havahduin näistä takavuosien kultaisista muistoista.

Vaalean kullankeltainen ja poreileva. Puhdas ja maltainen. Kevyt ja mitäänsanomaton. Käytä ja heitä. Silti hinta pumpattu liki kolmoseen, eli pienpanimoiden kanssa samalle tasolle.
Tuli lievästi huijattu olo. Lapparia täysmaltaana vale-etiketillä?
Sama kuin markkinoisi vadelmalimuna vissyä. Tyhjiä lupauksia? Eniten kuitenkin hämmästyttää talon taito käyttää kalliimpia raaka-aineita ja saada ne täysin katoamaan lopputuotteesta ja löytää vielä palleja laittaa tämä etikettiin. Eihän tässä tietysti oluena, siis vaaleana lagerina mitään vikaa ole, mutta ennakko-odotukset murskattiin kyllä nyt turhan lujasti. Taidan jatkossa tyytyä vain kuplavesiin ja limppareihin. Nyt sitä Murphya ja taustaraitaa Tämä pitää unohtaa, ja nopeasti.

HLS: 3/10

Lyhyesti: Sinebrychoff Schwarzweizen & Mallaskosken Frost Bite

Ruokakauppojen hyllyihin oli eksynyt muutamia uutuuksia, joista tänään pikapika-arvioissa uutuudet Mallaskoskelta ja Sinebrychoffilta.

Tällä kertaa "Koffilla" on keitetty Suomen Olutmestari kilpailun voittaja Miika Korpelan kera mustaa weisseä. "Suomen Olutmestarin Schwarz-Weizen saa arominsa Hallertau–humalalajikkeesta. Maltaina on käytetty Pilsner-, vehnä-, Caramel- ja Dark ale -mallasta."
Vähän mietin näinköhän mustaoluen paahde ja weissen esterit kolauttaisivat näissä turnajaisissa  kypäriään vastakkain, mutta alta paljastuikin ihan perinteinen Dunkel-Weizen, eli tumma vehnäolut, jonka väri nyt vaan on vähän tavallista no.. tummempi. Enempi neilikkaa, kuin banaania. Kevyesti hedelmää, vähän mallaslimppuista makeutta ja pieniä sahtimaisia viboja kaikuu jostakin kaukaa. Helppoa ja keveää ruokajuomaa, joka kärsii lähinnä liian pienestä esteritasosta, että maitokaupparajan takia turhan keveästä rungosta jättäen loppuvaikutelman hieman kovaksi ja hiilihappoiseksi. Nauti ja unohda? Potentiaalia kuitenkin ja miellyttävä markettilisä.

  
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mallaskoskella on lähdetty syksyisiin halla-aamuihin uudella lagerilla. Humalapuolelta panimo tiedottaa tässä olevan Saphiria ja Cascadea seassa. Tuoksu viehättää yksinkertaisella konstailemattomuudellaan. Sellaista rapean kuivaa keksiä, johon on ympätty vihreän teen yrttisyyttä, sekä kukkaisuutta. Silleen vähän kuin Pils tyyliin, muttei kuitenkaan. Pieniä nyansseja jokaisella suullisella. Ajaa asiansa, mutta mieli tekisi kerralla 0,5l, eikä 0,33l. Meinaan sellaista simppeliä, mutta nautittavaa. Tässä on samaa fiilistä, siis fiilistä, kuin vaikkapa Urkin kanssa. Mieli tekee jokaisen huikan jälkeen vähän lisää, vaikkei olut hifistely-nauttimismielessä mitään ilotulitusta olekaan. Vaikka vuodenaika tuntuukin tällaiselle raikkaalle terassijuomalle täysin väärältä, niin siinä on kuitenkin miellyttävää potentiaalia saunaolueksi.

Sandelsia jätskikoneesta

Jo jonkin aikaa slushkoneet ovat tehneet uutta tulemistaan oluen tarjoiluvälineenä. Ymmärtääkseni kyseessä on kenties Kirin Ichibanin alkuperäinen keksintö ja tapa tarjoilla Nipponin ihmisille juomista. Konehan on periaatteessa aivan tavallinen slushkone, mutta siinä myös materiaan puhalletaan ilmaa samalla saaden vaahdosta hyvinkin pehmismäistä.
Koska konsepti on yhtä aikaa mahtava, mutta samalla osoittautunut liiankin hipsteriviiksiseksi päätimme nostaa panoksia peliin. Nokittaa slushkone aidolla jäätelökoneella ja korvata cool&hip Omnipollot sun muut niillä tuotteilla, joita alun alkaen slushkoneeseen oli tarkoitus laittaa. Lisäksi tälläkertaa sana "Ice beer" jäisestä hanasta jäisi pahasti kakkoseksi. Luontevasti kaikki tarjoiltaisiin mahdollisimman hipsteristi.
Joten... Kiitos&Anteeksi, nauttikkaa:

Unboxing ja maisto: Ruosniemen näytelaatikko

Ruosniemeltä ottivat yhteyttä ja tarjosivat tuoreita näytteitä. Ilmaisen kaljan ollessa opiskelijan retkulle, jotakin josta ei voi kieltäytyä päädymme tähän hetkeen. Hetkeen, jossa kuriiri soittaa ovikelloa ja lyö paketin kouraan. Eli viritellään pitkästä, pitkästä aikaa kameraa ja katsotaan mitä laatikko on syönyt. Laatu on sontaa, äänet hanurista, ja käsikirjoitus edelleen sielä Ylen päätoimittajan pöydällä, mutta so what. Joulu on taas:

Olutarvioissa: Koff American Lager

Tour de Sinebrychoff jatkukoon.
Raa'an nallekarhun lisäksi Sinebrychoffin tämän kevään uutuuksiin kuuluu myös mielenkiintoisempi tapaus Koff American Lager.
 Speksejä: 4,5%, 10ebc ja 28ebua. Humalalajikkeina Cascade ja Citra.

What can go wrong?
Cascade ja Citra pelittävät kimpassa omien kokemuksieni mukaan nätisti. Joko niin, että Cascade tavallaan buustaa kukkaisuudellaan ja päärynäjäätelöllä Citran jo valmiiksi reipasta aromimaailmaa, tai toisinpäin. Tällöin Cascade on pääosassa, mutta Citra luo trooppishedelmäisyyttä tuttuun palettiin.

Hyvässä lykyssä AL:ssä olisi vähintäänkin aineksia sauna/puistopuolelle. Parhaassa se voisi pistää kampoihin Stapan American Lagerille, mutta se olisi jo paljon se. Paljon enempää ei markettipuolen Premium Lagerilta voi vaatia. 

American Lager tihkuu nauhana lasiini. Laelleen hän jättää kohtuullisesti vaahtoa. Visuaalinen ilme on sameahkon kellertävää, sellaista lievästä dehydraatiosta kärsivää. No.. U know.. minkä väristä.

Olut tarjoilee veikatuista kombinaatioista selvästi Cascade-voittoista marssia. Kukkaa puskaa tutulla sitruksisella ”pirkan päärynäpuikolla”. Keveää hedelmäisyyttä seassa, mutta mallaspohja jää liki kokonaan statistin virkaan. Ensi fiilis: Keveä, ei huono. Kenties se voisi olla ronskimpi mallaspohjaltaan, jolloin humalaakin voisi olla enemmän. Kokonaisuus on selvästi tasapainoinen jälkimaun liukuessa ohueen pastillisuuteen ja keveisiin katkeroihin. Ainoastaan vienosti tunkkainen loppu rokottaa yleisfiilistä.

Toki tämä on aavistuksen pliisu vaikkapa Stapaan nähden. Toisaalta tämä on selvästi parasta Koffia Apa:n jälkeen. Sinebrychoff tarjoilee taas yhden vaihtoehdon kesän rientoihin. American Lageria voisi ajatella klassisesti myös grillausoluena, mutta keksin siihenkin monia parempia vaihtoehtoja samasta hintaryhmästä.

Toisaalta tällä saa varmaan peruskuluttajien tutustumiskynnystä alemmas kohti pienpanimokamaa ja hyvässä lykyssä uusia harrastajia. Lisäksi HoB (House of Beer) paikkoihin tämä tuo taas yhden ihan kohtalaisen vaihtoehdon lisää. Silti ottaisin minä tahansa päivänä mieluummin Brooklyn Lagerin, kuin tämän, mutta se kynnys, se kynnys..

HLS Indeksi: 

Kolme tuoppia (+1 extrapiste). 

Litrahinta: n. 6€

HLS: 6p/10-> Ylempi keskitaso.

Lyhyesti lagerin valmistamisesta kotona

Tänään voisi olla hyvä päivä puhua, siis kirjoittaa, lagerista. Tarkalleen sen keittämisestä ja siitä miksi se on muka jotenkin niin vaikeaa.
Mennä viikkoisten hyvien uutisten siivittämänä on mukava kirjoitella kotioluesta. Nimittäin kesälle 2014 suunnittelemani Kymijoki Beer Festivalin festariolut Suomenlinnan Kaiku otti ja vei kultaa Helsinki Beer Festivalin kilpailussa kategoriassa 5 "Amerikkalaistyylinen Vaalea Ale". Tästä isoin kiitos Suokille, sekä KBF-tiimille.
Olutta keitettiin täksi kevääksi hieman yllättäen uusi erä vanhalla reseptillä (vaikka imho voisin sitä vielä vähän viilata) ja nyt kävi näin. No tänään voinkin pienessä voiton luomassa kuplassa kirjoittaa jostain aivan muusta.

Lagerit ovat usein kotipanijoille jonkinlainen Graalin malja. Jotain vaikeaa, jotain johon ei haluta tarttua.
Osittain tämä onkin näin.. Harvan kotiolutharrastus kuitenkaan alkaa sillä halulla keittää Koffia kotonaan. Moni lyttää helposti nämä tyylit, tai pitää niitä vaikeina. Lagerien kirjo on kuitenkin suuri. Doppelbockeista monien savuoluiden kautta Pilsnereihin ja muodikkaisiin C-humala vetoisiin versioihin.
En voi kutsua itseäni asiantuntijaksi näiden oluiden valmistuksessa, mutta nyt muutamien kokeilujen jäljiltä hämmästelen itsekin miten tavallaan vaivatonta se on.. Ja tavallaan paljon vaivalloisempaa, kuin sen Apa:n keittäminen.
Isoimpana erona prosessissa on tietysti lämpötila. Tarkalleen käymislämpötila ja sen kontrollointi. Ne onnekkaat joilla on rakennettu jonkinlainen kylmäkaappi antureilla, releillä ja muilla stereoilla varustettuna pääsevät helpolla. Itse joudun käyttämään lagerini rivarini varastossa vain sellaiseen vuodenaikaan, kun lämpötila pysyy suhteellisen tasaisesti 0-15c välissä, kuten nyt. Toisaalta olen lukenut myös artikkeleja, joissa lagerhiivoja on kokeiltu käyttää liki 20c ilman suurempia yllätyksiä. Tämä tietysti sotii ns. kaikkea opittua vastaan, joten eläinkokeet ovat vielä jäänneet minulta suorittamatta. Toinen tähän läheisesti liittyvä seikka on hiivausmäärät. Lager tarvitsee selvästi enemmän hiivaa, kuin "Ale":t. Kotona tarkoittaen yhden pussin sijaan kahta pussia, tai huomattavasti suurempaa startteria.

Toinen ero tulee yleensä itse resepteissä. Vaaleat tyylit ovat kaupallisessa maailmassa yleensä hyvin yksinkertaisia, mutta kotona voi hieman ottaa taiteellisia vapauksia, mikäli jokin asia on perusteltua.
Oma lähestymistapani on koittaa luoda värin puitteissa hyvin reilu mallaspohja ja sen johdosta humaloida tavallista tiukemmin. Jolloin periaatteessa samankaltaiseen lopputulokseen pääsisi halvemmalla keveämmällä pohjalla ja humaloinnilla.. Samankaltaisuus ei vaan ole samanlaisuutta. Mielestäni tässä yhtälössä on vähän samaa, kuin kastikkeiden valmistuksessa. On helppoja oikoteitä ja todella puhtaita makuja. Tai sitten vaikeampia, mutta rikkaampia.
Silti lagerit ovat "kliinejä" ja virheet, sekä tasapainottomuus iskevät sormille herkästi. Monissa alatyyleissä pienet virheet reseptissä ja prosessissa maistuvat, koska mikään ei peitä niitä. Tärkeää onkin luoda tarpeeksi yksinkertainen resepti halutun tyylin mukaisesti. "Keep it simple, keep it clean and pack it full of flavours" näin keittiötermein.  Tärkeää onkin valita juuri oikeat raaka-aineet kulloiseenkin tyyliin.

Olen nyt keittänyt paitsi Kellerbieriä viime syksynä, mutta myös Pilsneriä juuri vastikään. Näistä kahdesta pidin Kellerin hyvin traditionaalisena. Pilssiä, paljon Münchenia ja Melanoidimallasta. Vain 25ebua Hallertaueria. Ainoana twistinä, tai perinteisenä konstina, mäskäsin tämän keittomäskäämällä.
Keittomäskäyksessähän mäskiä nostetaan erilliseen kattilaan keittymään, joka takaisin päämäskin sekaan palauttaessa nostaa tämän lämpötilaa. Metodin etuna ovat ns. Maillardin reaktiot, eli karamellisoituminen. Kaupallisessa maailmassa tämä muinaisjäänne on käytössä pisimmän kaavan kautta vaikkapa Pilsner Urquellin valmistuksessa. Keittomäskäys vie hyvin paljon aikaa, joten tästäkin syystä sitä harvemmin näkee missään. Toisaalta toisena osatekijänä harva laitteisto taipuu tähän klassiseen tapaan. Nostan siis hattua Plzenin suuntaan. Lopputulos viime talvelta oli mehevän maltainen, makeahko ja vähän kukkainen, että puhdas lager. Onnistunut lopputulos sai välittömästi kaipaamaan rapeampaa. Oli kuitenkin odotettava talven pakkasten ylitse, koska varastoni on heikosti eristetty..
Nyt käymässä oleva olut taas on vähän toisenlainen. Se on suodattamaton Pilsner, eli kaiketi Kellerbier tavallaan sekin?
Keittomäskäyksen sijaan (onnistuisi kikkailemalla myös Grainfatherilla) mäskäsin modernisti useassa lämpötilassa. Miksi? Silkkaa uteliaisuutta ja koska voin. Perinteiseen Urquell apinointiin verrattuna:
- Aivan vääriä maltaita, Plzenissä pelkkää vaaleaa Määriläistä Pils-mallasta.
- Ei kolmikeittomäskäystä ja humaloinnissakin on muutakin kuin vain Saazia.
- Hiivakin on alkuperältään Weihenstephanin, eikä tuota samanlaista profiilia.

Resepti yleisluontoisesti:

17l. Og 1.053. Ebu: 45-50. Ebc: 10

89% Pilsnermallas
9% Münichmallas
2% Melanoidimallas

Mäskätty:
15min /55c
40min /65c
20min /72c
15min /78c

Keitto: 90min

60min: 40ebu Saaz+Northern Brewer
30min 25g Saaz
10min 25g Hallertauer Mittelfruh
0min 35g Saaz+20g Hallertauer Mittelfruh

Hiivakanta: Saflager W34/70.

Käymislämpötila: "Vaihteleva sään mukaisesti". Hiivattu +13c, tänä aamuna +12c.

Mitä tuli opittua? Grainfatherin pumppu on ärsyttävän tehoton, siirtämään olutta käymisastiaan, joskin samalla ehtii ilmata vierteen hyvin akvaariopumpulla..
Prosessi oli jälleen yllättävän tehokasta ja jouduin taas laimentamaan vierrettä (oletus 72%->79%).

Suosittelen kaikkia jo alkeet oppineita kokeilemaan lagerointeja. Kuten todettua. Vaatii omat niksinsä, mutta on yllättävän helppoa lopulta.
Muita kuulumisia: Täydellinen IPA menee viikon päästä pulloon ja ensi viikonloppuna pitäisi keittää serkun hääolut. Tyyliltään kaikkien suuresti inhoama: Brown Ale. Sitä ennen: Mukavaa kevään alkua kaikille.. Kesää, grillausta ja rapsakkaa pilssiä odotellessa..