5 Oluttyyliä joita haluaisin juoda, mutta joita ei saa mistään

 

Hazy enough? Oottakaas ku tää kylmäks ja fysiikka tekee tehtävänsä

Kuten usein tapahtuu, olivat oluen jumalat suuressa viisaudessaan luonneet meille satoja oluttyyleejä. Silti me valitsimme heistä kolme, emmekä suostuneet juomaan vuosikausiin mitään muuta. Kas tällaisina hetkinä saattaa pienessä ihmisessä syttyä etäinen muistijälki, kuin lamppu pimeässä aitassa, joka valaisee koko kauniin kaikkeuden halki vain muistuttaakseen poissaolevista. Kaipaus on inhimillisen elämän perusperiaatteita, joita ilman eläminen olisi turhan helppoa. Kaipausta ihminen tarvitsee, aivan kuin lapiota ja perunaakin. Kaipauksesta ovat syntyneet useat maamme suuret teokset alkaen vaikkapa runoilijamestari Eino Leinosta.
Mekin kaipaamme nyt viittä kadotettua tuotetta ja tyyliä, joita haluaisimme nauttia hekumallisina hetkinä.Tämä ajatus syntyi kun kävin ravintolassa parilla. Asia jota en ole tehnyt sitten viime helmikuun. Pitäisi kai useamminkin, mutta en viihdy niissä itsekseni ja kuten tunnettua.. Porilaiset ovat isänmaan avoiminta väkeä :D

1. Black IPA aka Cascadian Dark Ale.

   BIPA ei myy, kukaan ei halua sitä. Kuinka sieluni ikävöikään sinua. Ihana yhdistelmä paahteisuutta ja humalaa. Ikiaikainen kilpailu sovittaa olutta tyyliin ja väitellä onko tämä nyt sitä vai jotain muuta (American Stout, kaipaan sitäkin samasta syystä) on siirtynyt kokonaan siihen onko olut neipaa vai ei. Cascadian Darkin loistava juotavuus ja makujen jylhä kirjo viehättävät. Ikävöin sinua.

2. Saison. 

   Saison kesä 2015 ei saapunut, ei edes vuonna 2021. Ja kun sanon Saison en tarkoita bretalla pilattuja, tai muillakaan Reinheitsgebotin ulkopuolisilla mausteilla tai oikeastaan kovin monella hiivakannallakaan tehtyjä. Dupontia isossa pullossa. Oi, olisipa. Se raikas funk rakastelemassa reilun karbonaation ja esterisen hedelmäisyyden ja pienten fenolien kanssa huikeassa tasapainossa kutsuu juomaan, eikä janottamaan (mitä harmittavan monet uudet ja makeat oluet tekevät). Samaan kategoriaan upotetaan vielä loputkin vaaleat belgit. 

    

   

   Muinoisen Oulun reissun paras tuote by far.
   

    

    

3. Imperial Stout/Porter.

    Eihän se ole kadonnut? Eipä. Vai onko? Tarkoitan nyt niitä alkukantaisia jyhkeitä pommeja ilman tynnyriä, laktoosia, kauraa, vaahtokarkkeja tai sammakkoeläimiä. Yeti, Gonzo, Storm King, Victory at sea, Speedway Stout. Kunnolla sitä katkeruutta ja paahdettua. Vanhan liiton C-humalaa, Chinookia ja Columbusta edestä ja takaa. Onneksi Plevnalla on Siperia edelleen.

    

   

   Kuvakin on vanha kuin taivas
   

    

    

4. Bitter. 

    Maltaan ja humalan viehättävä tasapainoilu, kenties vielä caskista. Juu, saahan sitä ESB:tä Alkosta onneksi, mutta kotimaassa tekijöiden määrä on suppea ja kärki kapea. Samaan nippuun voisi listata muutkin brittityylit, joista mainitsen kaksi aivan upeaa unohdettua: Old Ale & Wee Heavy/Scotch Ale. 

    

   

   Ola Dubhit joskus kauan sitten
   

    

    

5. Barley Wine. 

   Enkä tälläkään kertaa tarkoita tynnyröityjä, tai leikittelyjä, enkä sitä makeaa brittivarianttia, vaan jätän tämän tähän: Sierra Nevada Bigfoot. 

    

   Ylipäänsä ja erikseen haluaisin mainita, oikeastaa pyytää.. Saisimmeko sen IBU/EBU-sodan takaisin. Minä pidän katkeroista ja kaipaan teitä. Sitä odotellessa maustan tässä neipaa Camparilla ja juon sen jäiden kera Tonicin kanssa pillillä. Koska miksi ei?
   

   ps. Tulossa kolajuomien sokkomaistelu, vesipiippujuttua, yms, yms. Podcast on koronan vuoksi jäissä kunnes maailma asettuu siihen pisteeseen, että haluan kutsua ihmisiä vieraaksi, tai matkustaa heidän perässään. Toistaiseksi pelkästään mikillä perseiltyä teatteria, joita saattaa tulla teaserina ulos joskus keväämmällä. 

   
   

   
   

5000 ja reittauskulttuurin joutsenlaulu

5000 reittausta ja siihen lopetin. Reittaamisen siis. Tästä piti uutisoida kyseisen oluen kera jo vuosia sitten. Se jäi ja nyt en edes muista mikä oli viimeinen arvioimani tuote. Ehkä se kertoo jotain koko genrestä, tai suhtautumisestani siihen. Kenties jotakin suhtautumisen muutoksestakin. 
Jos palataan jonnekin kymmenen vuoden taakse. Siihen aikaan jolloin Tuopin Ääressä aloitti, elimme aivan toisenlaisessa Suomessa ja maailmassa. Silloin ruokakaupan jännin olut oli ehkäpä Nokian Elowehnä, tai joku eksoottinen ja helvetin kallis britti-bitter. Silloin Alko oli näennäisen edullinen. Ayingerin Bräu-Weisseä sai alle 2,5€ pullon, Koffin, edelleen, erinomaista Porteria 1,7€/pullo ja spessupuolelta vaikkapa Slotskällansin IS kustansin 3,23€ ja Nönnön IPA reilusti alle vitosen. Siis silloin, kun Nøgne Ø edusti hekumaa, laatua ja isoa pulloa. 

Silloin oli luontevaa maistella miltei kaikki uutuudet, kirjoittaa niistä, jakaa kokemuksia, informoida. Nykyään lukiessani vanhoja juttujani paistaa pelkkä myötähäpeä. Kirjoitusasu paikoin puistattaa ja ne kuvat sillä kämäisellä pokkarilla, jonka tason ylittää nykyään marketin halvinkin luuri. 

Blogin ekoja kuvia. Erinomainen bisse edelleen.

Pyrin muutenkin välttämään näiden lukemista, sillä muuten en voisi koskaan julkaista mitään. Toiset kutsuvat sitä perfektionismiksi, toiset Jack Kerouac-syndroomaksi. Asiaan takaisin.
Reittaaminen oli blogien leipä ja siihen oli aikaa, paikka, halua. Silloin ei halunnut taklata alan muita aiheita, koska tunnisti ettei ymmärrä, tai halua kirjoittaa ns. ”oikeita” juttuja. 
 
Olisi pitänyt. Olisi pitänyt markkinoida, tehdä paremmin, myydä, brändätä, jne. Minut paremmin tuntevat ihmiset tietävät tämän dualismin. Toisaalta tekis, yleensä taas ei. Aihe, joka ansaitsisi oman iki-ihanan artikkelinsa muodikkaasti voimaannuttaen ja peraten omia henkilökohtaisia koukeroitaan. Valkoisia kuvia ja paljon feelgoodia. Hitto mulla karkaa mopo näillä harvoilla kerroilla kun kirjoitan, anteeksi. 

Jossain kohtaa muutin koko reittausfilosofian enemmän kännissä ja läpällä arvioiksi. Se oli kivaa aikansa, mutta lopulta oli todella vaikea scorettaa exceliin oikeita pisteitä. Olut on paitsi niin hiton tilannesidonnainen, että tuurisidonnainen tuote. Jos ensimmäisen nujertaa tulee vastaan kysymys:
Minkä ikäinen, mistä kohtaa tankkia, kuinka kauan kegi ollut hanassa, jos hana. Onko pesty, millainen stobe, millainen lämpötila, onko eränä millainen, jne. Koffin ollessa kyseessä ei tarvitsisi murehtia tällaisia. Suodata, pastöroi ja nauti kesästä, aina samaa. Paitsi juotaessa paskaisista hanoista. Sellaisesta kolmatta viikkoa auki olleesta tynnyristä ja rasvaisesta muovituopista. Smooth. 
 Vertailukelpoisuus ei toimi, vaikka kuinka päivittäisi aina ns. parhaimman kondiksen perusteella maailmassa jossa olutta kasvaa nykyään puussa. 

Puistokalja on aina pop. Ei mitään hajua mikä, mut väliäkös sen, muistan ketkä olivat läsnä.

Oli aika lopettaa. 5000 reittausta tuntui reilulta. En tiedä paljonko se olisi nykyään. Paljon enemmän ainakin. Kiinnitän edelleen huomiota siihen mitä juon, miten, mistä, miltä se maistuu, onko virheitä, mitä siinä on ja miten se voisi olla parempi, sekä myös miten se muuttuu iän myötä. Pyrin edelleen aktiivisesti maistamaan mieluummin planeetan parhaita, kuin naapurin ihan kivoja bineksiä. Minua kiinnostaa edelleen ihan helvetisti mihin olutala etenee, millaisia juomia halutaan juoda, mitkä trendaa, mitkä ei. 
Mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, löytää juomia, nauttia niistä ilman stressiä kirjoittamisesta ja arvioinnista. Mulle olut, siideri, lonkero, viski, rommi, cocktailit, tai vaikka limppari, ovat aina olleet ja toivottavasti tulevat aina olemaan osa sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa. 

Liika reittailu rajoittaa tätä ja ajan ollessa entistäkin vähempää haluan mieluummin käyttää sen ajan lipittämällä jääkylmää lonkeroa saunassa hyvien ystävien kera, kuin kirjoittamassa festareilla arviota jostakin 33p/3 tähteä, ihan kiva apa, raikas, sitruunainen ja karamellinen. Olisko Citraa tässäkin? Menee ihan hivenen IPA-osastolle katkeroiden puolesta, myöskin lievä tunkkaisuus syö pisteitä. Luonnollisesti myös työnikin rajoittaa tätä osastoa. Joku vääräleuka kyselikin miksen reittaa kotimaisia bissejä enään? Vastasin, että lupasin kirjoittaa vain hyvää:D 

Kyllä, mä olen laittanut paperia tulpaksi, koska ei ollut jäätä kannella, eikä jääpalakonetta messissä. Social.

Ei vaan Suomessakin taso koventuu koko ajan. Se on perhanan hyvä juttu. Nykyään Suomessa tehdään sellaista bisseä, että vuoden 2010 tasolla se saisi monen hifistin sukat pyörimään jaloissa. ”Uuu, tää IPA-buumi rantautuu viimeinkin Suomeen jäätävän tykillä tavalla ja ennen muita pohjoismaita”. Onneksi ala etenee, koska jos joutuisin juuttumaan tälle tasolle voisin tiputtaa pyyhkeen kehään ja lopettaa.

 Toki kehitys tuo paljon siistejä innovaatioita, kokeiluja, tyylejä, laitteita, raaka-aineita ja ennen kaikkea ihmisiä. Se mitä haluaisin tulevina vuosina nähdä olisi monipuolistuminen. Jos matkustan maakunnista muualle eivät taulut tyylien lukumäärissä muutu. Kymmenkunta vuotta sitten oluttyylit ravintoloissa olivat maakunnissa tätä: ”Vaalea Lager, vaalea lager, pils, hefeweiss, joku apa”.
Isoissa kaupungeissa taas sai aivan mitä vain: ”IPA, vaalea lager, esb, belgityylinen ale, apa, saison, wee heavy, porter, hefeweiss, jne”. 

Nykyään tilanne on kääntynyt. Maakunnissa se on: ”vaalea lager, apa, IPA, pils, IPA, IPA, imperial stout”. Ja vastaavasti etenkin pk-seudulla: ” IPA, NEIPA, pastry-whatevö, sour, sour, NEIPA, NEIPA, sour”. Minulla ei lähtökohtaisesti ole mitään yhtäkään tyyliä vastaan, mutta yksipuolistuminen on minulle kuin paluu aikaan, jolloin sai valita nelosen ja kolmosen väliltä. Hellurei, kunhan on sarjakuvahahmot tölkissä ja mahdollisimman paljon adjektiiveja nimessä. 

Muistan, että tää pyöritti villasukat Lahen torille ja takaisin

Viimeistä virkettä jos vertaatte joitakin rivejä ylempään, ymmärrätte tämän minua koskevan jakautuneisuuden. 5000-arviota. Se on hyvä. 10 000 olisi pelottava. Sehän velvoittaisi jonkun pienpanimon tekemään jotakin väkisin väännettyä, eiku mä olisin tehnyt itse sellaisen mango-vadelma-sabro-galaxy-kaura, siis anteeksi. Imperial Ducks Dry Quadruple Hopped (IDDQD-H)
Quackermalted oatmeal fruited pastry pale ale with juicccccccccccyfrruuuit feat. Nitro.
Sitten mä heräsin. Se olisi liikaa.
Eikä olisi. Pelkästään litran tölkeissä ja 3l Erloissa, kunhan perustaa panimon eteen leirikoulun yöksi ja laulaa mun kanssa Kumbayaa juoden pelkkää Bud-Lightia. Lupaan että etiketissä olisi joko pingviini, ankka, joutsen, siili, pöllö, tai norppa. Oikeestaan kaikki voisivat olla, siis  6/5 eläimet.

Miksi Bud-lightia? Koska Anheuser on universumin paras panimo. 
Toivottavasti sattui. 
Just try to deny. Please.

Olut on hauska asia. Älä ota sitä vakavasti.

” 5000 This is the end of ratings my friend,I can't forgive, I won't forget

On and on, we untapp beers and
On and on, the ratebeer wars wage on and On and on, we sing our song for more, for more ”

5 Vaikeinta oluttyyliä valmistaa kotona

Pari vuotta takaperin kirjoitin artikkelin, jossa pohdittiin viittä helpointa oluttyyliä valmistaa kotona. Jonkinasteinen looginen jatkumo tälle jutulle on nyt edessäsi.
Viisi vaikeinta oluttyyliä valmistaa itse kotona.
Tämä listaus on tietysti vain minun mielipiteeni tähän asiaan, joten otan erittäin mielelläni myös teidän näkemyksiänne vastaan tonne alakerran kommenttiosioon, tai vaikka naamakirjan puolelle. Oluttyylit eivät ole varsinaisesti missään järjestyksessä ja lisähuomiona jätän jutusta ulos alkoholittomat/matala-alkoholiset näiden omien vaikeuksien takia.


1. Lambic

Ensimmäisenä tietysti ensimmäisenä mieleen ponnistanut tyyli. Virallisestihan tätä voisi valmistaa vain Belgiassa tiettyjen ehtojen mukaisesti. Lambicilla on luonnollisesti vieläpä E.U:n tuotesuoja (tsg), kuten vaikkapa Sampanjalla (ihq tää suomenkielinen nimi). Jos unohdamme nämä ja mietimme asiaa vain prosessin kannalta on edessä paitsi melkoisesti tavallisesti poikkeavia vaiheita, paljon pitkiä tynnyrikypsytyksiä, blendausta, käymisenkontrollointia ja todennäköisesti myös mikrobiologiaa, että puhtaanapidon vaikeuksia. Blogisti nostaakin hattua kaikille näille valmistajille Belgiassa.

Mustialan kattiloita

2. "Keveä vaalea lager"

Bud-Light ja mitä näitä nyt on.
On aivan helkkarin vaikeaa tuottaa teknisesti liki vissyvetinen olut (joka ei ole pilalla) ilman virheitä. Lisäksi kotioloissa tämä vaatisi vieläpä suodatuksen päälle, eli hiilihapotuksen muuten, kuin käymisteitse. Raaka-aine valinnat, prosessitekniikka, käymiskontrolli ja puhtaus on oltava aivan huippuluokkaa, jotta tällaiseen kykenee. Siksipä itse pidänkin esim. Anheuser-Buschin panimoa kenties maailman teknisesti parhaimpana panimona.

Mittaukset&Muistiinpanot takaavat jatkuvuutta

3. Tripel

Vaalea, keveä, kompleksinen, jossa on juuri oikeanlainen tasapaino ja sitten se yli 7,5% alkoholia. Tämä yhdistelmä syöksyy helposti yli jossakin kohdassa. Yleisesti lopputulos on joko aivan liian makea, tai fenolit/esterit/alkoholisuus läikkyy ylitse.
Toki tämän tyylin oluiden ja ns. "Vahvojen Belgityylisten Ale" oluiden ero on hiuksen hieno ja joskus vain pelkkää hiusten halkomista, kun kyseessä on vaalea olut.

4. Tsekkityyliset Lagerit

Siinä missä monet saksatyylit ovat vielä kohtalaisesti pantavia (Pils, Alt,jne)  (ehehe) uppoavat tsekit jo aivan toiseen luokkaan. Puhtaita, helppoja, joissa on juuri tietynlainen profiili maltaan, humalan ja hiivan aromien kanssa. Hallittu pieni diasetyylisyys, Saazin käyttö, vanhoja mäskäystekniikoita, Määrin mallasta ja pehmeää pohjavettä. Yhdistelmänä mielestäni luokassa hankala, etenkin kotona.

5. "Huippuolut"

Koska en osaa valita lukuisista käsillä olevista tyyleistä viidettä (mm. Eisbock, Quadrupel, Helles, Berliner Weisse ja muut Sourit, Kölsch, jne).  

Todettakoon, että vaikeinta on tuottaa mikä tahansa tyyli niin, että tuote olisi laadullisesti kansainvälistä huippua, pysyisi tasalaatuisena (eli olisi toistettavissa) ja säilyisi hyvin (eli mikrobiologisesti tarpeeksi puhdas).

Tämä on vaikeaa kotona, sillä se on vaikeaa kaupallisella tasollakin.
Juotavan oluen valmistaminen on helppoa, tyylinmukaisen vähän vaikeampaa tyylistä riippuen, mutta tyylinsä huipun todella vaikeaa, jopa harvinaista. Joskus näinkin kuitenkin käy, mutta olisiko se olut toistettavissa? Entä miten se säilyisi? Joissakin asioissa tämä on kotona helpompaa, koska tuotanto harvoin on jatkuvaa. Eli sinun ja minun välineeni eivät ole jatkuvasti märkiä, kosteita, lämpimiä, täynnä makeaa syötävää ulkopuolisille kannoille. Toisaalta taas harvalla meistä on niin helposti puhdistettavaa ympäristöä, tai niin vahvoja kemikaaleja puhdistukseen.

Kirjoissa asuu tieto, mutta vasta päässä ymmärrys.

Loppujen lopuksi uskon, että kaikki tyylit olisivat tietysti keitettävissä myös kotona. Silti on selvää, että osa on vaikeampia, kuin muut. Osa tyyleistä on myös muita muodikkaampia ja osa on vaipunut liki kuriositeetin asemaan kenties ponnistaakseen joskus takaisin.