Uutuuksia Koffilta ja Hartwallilta

Perjantainen kirjastoreissu johti harhapolkuja pitkin lähikaupan bineshyllylle.

Vaikka voisin kirjoittaa siitä, miten tärkeitä harhapolut, eli satunnaiset eksymiset, ex-tempore ideat ja muut yllytyshulluilut ovat elämässä, keskityn silti kerrankin olennaiseen. Nimittäin kävikin niin, että isot pojat olivat lastanneet uutuuksia hyllyjen täydeltä.

Hartsulta olivat ilmestyneet tuore NEIPA (kelatkaa Hartsulta), sekä ihanaa appelsiinikiljua, siis lonkkua appelsiinilla. Isompi yllätys oli Koffin vastaus ja lataus. Peräti kolme uutuutta. Asun joko tynnyrissä ja tankissa(true), mutta nyt tuli aivan puskista tavaraa. Apaa, lageria ja Ipaa.

0,33l purkeissa kakkosella. Uhka, vai mahdollisuus? Rahat vai kolmipyörä?

Kaikki vanhat pettymykset huuhtoutuivat humalankuvat silmissä ostoskoriini ja kassan kautta saunakaljoiksi.

Osuuko, uppoaako ja jos ei, niin miksi?

Aloitan hörpöttelyn Koffin Escape Route Pale Ale:sta. ”Pakene tavanomaista ja kaada olutlasiin aimo annos seikkailua”. Kuulostaa kohtalokkaalta, tai aivan minulta.

Vahvuutta 5% ja humalalajikkeina modernit klassikot: Citra&Mosaic, jotka muistatte varmaan vuosien takaa Suokin Kaiusta, jolla pyyhittiin pöytää HBF:llä.

Ebuista ei mainintaa, mutta mitä väliä? Kuhan olis aromia tarpeeks. (verkosta 38ebu)

Mietin samalla putoaako näiden myötä Koffin APA ja IPA tuotannosta? Olis pitäny varmaan ostaa verrokiksi? Etenkin kun humalalajikkeet ovat mielikuvissa samoja, joskin alkoholiprosentit eivät täsmää? Samaa kamaa, viilattua vai uutta?

Maistellaan, oikeasti pelkkään janoon suoraan tölkistä?

Kullankeltaista bisseä, vaahtoaa ihan näppärästi.

Tuoksussa jumbojet on jäännyt tankkaamatta. Paahtoleipää ja keksiä. Keveää herukanlehteä ja karviaista. Ei tule jytkyä. Mieto, mutta puhdas. Mielikuvissa sniidusti parempaa kuin Koff APA, sillä se hentoinen tunkkaisuus on tiessään. Dokattavaa, saunabissepotentiaalia piisaa etenkin tässä tölkkikoossa.

(Mainos)

Toisaalta taas samaan hintaan saa myös nimeltämainitsemattomia kotimaisia pienpanimotuotteita 0,5l purkissa ja pikkuisen enemmän lisäämällä jo oikein hyvää Porist.

(Mainos päättyy)

LaunchPad (McQuck) hoppy lager.. Eli uusi American Lager? 32 ebua Cascadea ja Citraa.

Oljenkeltaista ja ihan jeppis vaahto tässäkin. Se ulkonäöstä.

Tämä tarjoilee vähän keveää ruohoisen vihreää (vihannesta), pilsmaltaasta, tai muuten. Cascaden tuttu kukkaisuus tulee kivasti esiin. Kuivaa ja suht raikasta. Citra menee vähän hukkaan raaka-aineena, mutta mikäs siinä. Ihan juotavaa, vaikka lagermasennuksessani ottaisin nuo ebut mieluummin pelkkänä saazina vastaan.

Fist Pump IPA. Tällä varmaan viitataan edellisen, nykyisen, hallituksen kikyloikkaan. En tiedä montako työpaikkaa aktivoitiin näillä pumpeilla, mutta tässä oluessa humalat ovat... tädää yllättävät Citra, Mosaic ja Cascade. Tais olla hyvä tukkudiili?

Ulkoisesti hypätään taas enempi kupariseen päähän.

Tuoksu irroittelee kukkaa ja hedelmää. Herukkaa ja lehteä tässäkin. Ikäänkuin kolmas itteraatio samasta pyörästä. Ei tässä mitään vikaa ole, mutta alkaa näillä jaloilla olla jo toistoa ilmassa. Tasapainoa, päärynäpuikkoa ja keveästi katkeruutta. Olisihan tämä ollut vuonna 2013 vielä ihan käsittämätön olut, mutta aikojen tiskivedet ovat pesseet ylitse ja kovaa, mikä kertoo kaiketi olutkulttuurin saturoitumisesta, kun tällaiset perusvarmat, puhtaat ja klassiset eivät aiheuta kuin olan kohautuksen tänään. Hyvää olutta, ei mitään vikaa. That's it. Koffilassa on päästy vapaa-Surfereista eroon ja löydetty humalallekin käyttistä, vähän varovaista toki nyky mittapuussa, eikä mallaspohjatkaan ole kotimaisella viikkarikärjellä mitään ilotulitusta.

Haluaisin kovasti pitää tällaisesta juotavasta, puhtaasta ja harmittomasta markettibissestä, etenkin aikoina jolloin harva pikkuputiikki pystyy tuottamaan yhtä puhdaslinjaista tavaraa. Silti ovat kaiken maapallon hurlumhei-juomat vienneet ja tuhonneet suuni. Makuaistini on pahoinpidelty, eivätkä varovaiset oluet vaan riitä.

Silti pieni pala sieluani on aina myyty klassikoille ja pioneereille. Valitettavasti Koffilta siihen pystyy vain ihana Porter.

Entäpäs kilpailijan leirissä?

Hartwallin Erikois NEIPA saapuu kijavassa liki nostalgiahenkisessä purkissaan ja alleviivaa eroa Koffin ”Crafthenkisiin” purkkeihin.

5,5% Mosaic, Motueka, Hüll Melon ja Citra. 35Ebu. Oikeasti minun henkilökohtaisessa kategoriasani IPA alkaa vasta 6% jälkeen ja yli 50ebun jälkeen. Apa/Sessio IPA?

Aavistuksen samea ja hyvävaahtoinen tuotos, joka tuoksuu hieman limonadimaiselta.

Sekahedelmäsosetta ja kukkaisuutta, muttei tarpeeksi. Sellainen nuuhkaisu karkkiaskiin?

Jos unohdetaan tyylimääritelmä ja tätä miksattaisiin selvästi paahtoleipäisempään (Pale, Golden Ale, Vienna, Mynkki, Cookie, CaraPale-100, Dextrin) mixiin voisi toimia ihan kelpo APA:na.

Maussa samaa sekahedelmää, josta ei saa kunnolla otetta. Raikas, puhdaspiirteinen, mutta ei selvästi omaa NEIPA:n äärimmilleen viritettyä mehuisuutta, humalamäärää, tai mallaspohjan pehmeyttä.

Oluena kuitenkin kädessä on ehkä Erikois Vehnä ja varauksin uusi Pils, (tai no Pils ja Pils) unohtaen panimon maistuvin olut koskaan.

Pohdiskelen samalla sitä, että jos olisin muutama vuosi takaperin kirjoittaessani koko oluttyylistä maininnut Hartwallin tekevän tällaisen vuonna 2019, olisiko minulle naurettu ja kuinka paskaisesti?

Entä jos ennustan seuraavassa aallossa saapuvat ”Glitter-Brutit” ja ”Sinnepäin olevat marjasourit”?

Samalla pähkäilen, etenkin viimepäivien uutisointien valossa, käykö tässä vielä niin, että isot pojat haluavat jatkaa pienten leivän syömistä tällaisilla?

Kärjistyykö kilpailu, niin että kuluttajat alkavat suosimaan isojen ”puhtaita perustyylisiä”, tai ”vähän sinnepäin” tehtyjä oluita, joissa viljellään pienpanimomaailmassa tuttuja termejä ja ulkoasuja, joista häivytetään kevyesti omaa alkuperäänsä?

Toisaalta onko tällä mitään väliä? Saavathan käsityöläiset alati näkyvyyttä valtakunnanmediassa helposti. Ihan vaan kertomalla, että joutuvat noudattamaan lakia. En tiedä kertooko tämä enemmän mediasta, mediahaluista, vai yrityselämästä?

 Final Verdict: 

Koska panimoalalla ja olutkylddyyrissä on oltava positiivinen (paitsi Lahessa hiihdettäessä *Rumpusoolo*):
Ihanata kaljaa kaikki. Dokaushengessä liian mietoa ja tyyristä, nautiskeluhengessä liian mitäänsanomatonta. Sopii siis kaikkeen siltä väliltä. Ihanaa.

Hartsun harmaa ja muita lonkeroisia tarinoita

Lauantai-ilta. Yöelämä lumisena tammikuuna. Moikkaat puolitutulle pokelle ovella, tunnet tahmaisen lattian jo eteisen kokolattiamatolla ja tartut messinkiseen kaiteeseen samalla kun kuljen eteenpäin. Musiikki kasvaa jokaisen askeleen myötä ja mietit mitä ihmettä? Taustalla ei soikaan Viikate, ei Lasten Hautausmaa, tai edes Motörhead.
Avaan tuulikaapin sisäoven ja kävelen nuhjuiselle tiskille. Pullokaapissa seisoo Karhua ja Jägermeisteria. Minun nuoruudessani ”Jekku” oli vanhojen pappojen juomaa ja itseasiassa... Niin oli Karhukin.
Jägermeister, sitä schaissen katkuista vatsalääkettä. Naurahdan itsekseni ja odotan Fernetin, tai Underbergin ilmestymistä limudiskojen suosikkilistalle. Never.

Tänään aion tehdä jotakin, jota en ole tehnyt vuosiin, eikä se ole jekun tilaamista, tai kylmän luppakorvan imailua kitusiini.
 Kylmät väreet valuvat selkääni pitkin musiikin tahtiin ja lompakko käsissäni tuntuu hikiseltä. Nojaan tiskille ja Ramstein alkaa soimaan, onhan täällä jotain entistäkin.
Lopulta baariminna saapuu luokseni. Nielaisen, se on menoa nyt:

”Tota, paa mulle yks lonkero”

”Otak sä jäitä siihen”

”Ööö, en?”

….........

Siinä se on.

Hartsun harmaa.

Ei saat..na.

Istun puiseen kuluneeseen pöytään ja katselen värivaloisesta ikkunasta ulos lumisateeseen hiljaisuuteen.

 Viereisen pöydän neljääkymmentä lähentelevät leidit aloittavat riittinsä huomattuaan olevani yksin liikenteessä.

”Ootsie yksin tääl?”

”Miks?”

Kerron olevani toimittaja suorittamassa juttua. Saan yllättäen seuraa, jota en suoranaisesti kaivannut. En kakkulapiolla, enkä Caterpillarilla.

”Siis sä oot tääl juomas yhtä lonkeroa?”

”Eihän tos oo mitää järkee”

Niin ei olekaan.
Toivoisin silti saavani suorittaa tämän pyhän riitin rauhassa. En ole juonut harmaata vuosiin. En itseasiassa niin pitkään aikaan, että ehdin jo unohtaa sen sokerisen maun. Sen valjusti greippisen katkun, johon sekoittuu vissyä, nostalgiaa, krapuloita, kaadettuja tuoppeja ja sekavia iltoja. Nuoruuden nousuja, alaikäisenä jännitettyjä hetkiä marketeissa ja kippoloissa.

Silti se ei oikeastaan maistu hyvältä, tai maistuu mutta aivan liian makealta.

”Tällaistako tämä taas olikin?”

Kuin kotiin olisi tullut, mutta joku on remontoinut ensin ja matkalta palaajakin on totaalisesti muuttunut. Perhonen on tullut kotelosta, tai mennyt takaisin toukaksi.

Leidit pyörittelevät päitään, kun kerron lasin pohjan koittaessa poistuvani. 

”Etsie lähtis tonne Mulliin meiän kans?”

Mietin kotimatkalla ensikohtaamisiamme. En oikeastaan ole aivan varma koska se on tapahtunut. Joskus teini-iässä, kun Golden Capin omenasiideri alkoi maistua pahalle, maistui harmaa jännästi erilaiselta. Raikkaalta. Kesäillalta maalaismaisemissa, kun yllä oli helvetin coolit reisitaskuiset maastohousut, joiden avulla pisteeni olivat aikanaan ala-asteella kohonneet tyttöjen silmissä. Kapp Ahlin verkkatakki lämmitti ohuesti, ohuessa yössä. Phillipsin cd-radio-kasettimankka suolsi Radio Mafiaa. Muistattehan Pietarinkadun Oilersin (sob), Leilan ja Annukan? Koe-eläinpuistoa ei tarvitse mainita.

 Sen muistavat kaikki, mutta tajusinpa juuri asiaa selvitellessäni jopa Metalliliiton kadonneen aalloilta tätä nykyä.

Tuo vanha kapine, radiomme, jonka antennin jatkoksi oli soviteltu tyhjä Koffin oluttölkki. Sellainen, jonka kyljessä oli se punainen rausku ja jonkinlainen ”kylmyysmittari”.

Meillä oli vanhempieni kanssa kirjoittamaton sääntö, jonka nojalla muutaman ”saunajuoman” juominen heidän seurassaan oli ihan ok, jopa alaikäisenä.

Kai se oli parempi, kuin kylillä nujakoiminen, ojaan oksentaminen ja päätön idiotismi? 

Vuosia myöhemmin Harmaa vaihtui bisseen ja jäi kuriositeetiksi. Se oli sitä kamaa, joka takasi hirveän darran. Sitä jota juotiin vain Onnelan euron hanoista, kun Karjala ei enään uponnut tuolla micmacien, toppien ja latvoista värjättyjen mimmien ihmemaassa, jossa Kelkkaa kului ja etujeejee oli kaikilla geelillä pystyssä (paitsi mulla, hehe).
 Myöhemmin harmaata tuli kesäisin imeskeltyä yksi, tai toinenkin pakollinen Rytmikatin häppäreillä. Siinä terassilla istuskellen ja alati hämmästellen miten tätä pystyykään juomaan. Loppuillasta yleensä helpommin.

Jossain tässä välissä tuli opittua lonkerotietämykseni kulmakivet ja säännöt:

a) Jos tölkissä ei lue ”OriGINal”, vaan ”Cool Grape” = älä osta.

b) Koffin lonkero = sama kohtalo, pl. Häppärit ja akuutti rahapula.

c) Makulonkerot ovat saatanasta. RIP Kultalonkero.

d) Brändylonkero on porvarillista, eli ihan ryypättävää.

Näillä kuljimme vuosia. Silti se peruslonkku jäi unholaan. Tuli olut, viskit, rommit, cocktailit, viinit ja ähky.

Dokasin silti mielelläni kaikki ”craft” lonkut, Long Kyröstä Ägräsiin. Juon niitä edelleen ajoittain. Silti se harmaa kummitteli mieltäni.

Voisiko se olla mistään kotoisin? Toimiiko se saunassa? Ja miltä Hartsun muut ”makulonkerot” nykyään maistuvat?

Päätin siis kipittää alkulähteille ja nauttia ensimmäisen harmaan rauhassa, alkulähteellä kippolassa.

Koska tämä ei tuonut täydellistä tyydytystä kokeilin harmaata vielä eri tilanteissa. Saunassa, paljussa, autossa, kotona. Tulin näiden empiiristen dokausten myötä, eli kliinisten tutkimusten jälkeen, siihen tulokseen, kuten edellä kuvasin. Se on korkeintaan saunassa kelvollista. Muuten.. Aivan s..nan makeaa, eikä oikeastaan greippistä. Saunassa 0,33l koko viehättää. Bisseen verrattuna pieni väljähtäminen ei haittaa, se maistuu mehulta.

Entäpä ne muut lonkerot? Siis Hartsun lonkut? Laitetaanpa ne testiin.

Ensimmäisenä testiin päätyi vihreä ”Vodka-Lime”. Jäi epäselväksi miksi tässä on, tai lukee sana vodka, mutta olkoon. Se maistuu miellyttävän kesäiseltä. Sellaiselta kesältä 2011. Poika saunoo ja vesi on lämmintä. Makeaa, vähän limettisen esanssista. Mikään ei varsinaisesti töki, semiraikas. Maistuu festareilta ilman oksennusta ja bajamajaa. Väärältä, mutta silti ihan juotavalta.

Seuraavaksi vanha viholliseni: Karpalo, tai siis ”Gin&Cranberry”. Tota noin. Ei tää karpalolta maistu. Mehua, jossa on uitettu puolukkaa ja lantrattu vissyllä ja viinalla. Ei paskaa, ei oikein mitään. Tältä alkoholismi varmaan tuntuu? Jokainen huikka on makeaa turhuutta.

Kolmantena korkkaamme keltaisen. Siis Gin&Lemon. No nyt tuumin. Maistuu vähän sitruunalta ja lievästi bitteriseltä. Happamahko lievä karvaus viehättää. Olisko ihan kiniiniäkin seassa siis? En tiedä. Toistaiseksi näistä suosikkini.

Neljäntenä ”tosi vahva”. Tai siis Strong, 7,5% Eikä oo lämpöö, eikä lempee. Viinaa piisaa. Selvästi hirvein näistä. Jos haluaisin vetää perseet, niin.. No Carillo on juotavampaa.

Viimeisenä Cassis, siis mustaherukka. Uuuh, Finrexin vibat kulkevat korkatessa pitkin selkää. Maistuu flunssalta ja mummon mehulta. Hyvää, pahaa, en ota selvää. Makeaa, mehua. Ei osu, ei upota. 

Kuten huomaatte jätin Lightin välistä. Oikeastaan jos tästä saisi sokerin kokonaan pois ilman makeutusaineita, voisin olla kiinnostunut? Liiat E-koodit, ei jatkoon edes hyllystä.

Aika on kenties hieman kullanut muistoja. Vaikka reisitaskuiset maastohousut löytyvät edelleen kaapista ei se tarkoita, että kaikki nostalgianlähteet olisivat kultaa. En kaipaa faxia takaisin, enkä 256kb:n internetiä. Sen sijaan aion jatkossakin juoda nostalgisen lonkeroannokseni aina halutessani.

Voin perustella sen fiilistelyllä, retroilulla. Toiset kuuntelevat edelleen Scooteria ja Martti Vainaan Pelimiestä. Toiset juovat edelleen Lonkkua lasipullosta ja rakentavat lumiukkoja.
Emme kasvaneet aikuisiksi, koska valitsimme niin.

.............

Ja onneksi niin.

Pikafiilistelyissä:Keisari IPA, Atlanta Pils ja Erikois Vehnä

Nokialta tihkuu uutuuksia tosiaan melko harvoin ja tämän kauden uutuuksista tuore Pils osoittautui varsin rapsakaksi janojuomaksi moneen käyttöön. Keisari tuoteperhe laajeni kuitenkin vielä IPA:lla.
Tähän pitäisi varmaan lisätä 66-referenssi, mutta mennään mieluummin asiaan.
Hörppäsin tämän kuvan Gumbon seuralaisena. Itse suorastaan rakastan näitä Louisianan herkkuja. Tiedättehän sitä ihanaa mausteisuuden ja umamin ja raikkauden tykitystä. Soul food = comfort food.
Nokia ei rehellisesti hurmannut tällä kertaa.
Olut on lasissa toki oikein kaunis, mutta tuoksun iskiessä sekaan lisää vihannesta kääntyi peukalo varovasti alaspäin. Maussa on muuten oikein hyviäkin elementtejä. Sitrusta, keksiä ja sopiva katkeron tasapaino, mutta se sama purkkivihannes ja perunan keittoliemi on eksynyt sinnekin. Harmi, koska pidän Nokiasta ja erityisesti sen hinnoittelusta. Onneksi panimolla on kuitenkin paljon hyviä tuotteita ja tuore Pils pelastaa paljon. Silti vanhoilla meriiteillä ratsastaminen tämän päivän tiukasti maailman tuulia nuuhkivassa "skenessä" voi olla riski. Toisaalta taas panimon perustekeminen on kuosissa ja kokonsa puolesta sillä ei ole hätää.

Laitila puolestaan on hypännyt oudosti tuttujen Kukko ja Kievari-sarjojen ulkopuolelle tällä Atlanta Pilsillä. Luonnollisesti se houkutteli kokeilemaan seuraavana päivänä saman evään kera.
Toki sana "pils" on tällaisessa jenkkihumala namedroppailussa jo hieman tuulesta temmattu, mutta sana on vapaa.
Ulkoiseseti perhanan nätti tämäkin. Tuoksu iskee jo aivan toisella tavalla Nokiaan verrattuna. Osat ovat kääntyneet "isojen pienien" maailmassa siten, että Laitilan vanha vihanneksisuus on näemmä luovutettu Nokialle. Puhdasta jenkkihumalan tykitystä. Sielä ne sitrushedelmät ja greipin mokomat uivat rintauintia toistensa kanssa kilpaa nieluuni. Raikas, rapea, katkerahko. Todella hyvää tekemistä.

Pataleivän kera teki mieli ratsastaa hieman Tuopillisen vesille voikkari ja kalja teemalla.
Hartwall, jonka kauden uutuudet ovat olleet mieluisan lukuisat, joskin pitkälti tutut ja turvalliset laittaa nyt jotain aivan muuta. Herraisä. Tämähän on oikea weisse, eikä mitään 1836 White Lager toisintoa. Suodattamaton. Siis kelatkaa, Hartsulta suodattamaton weisse, oikea hefeweizen.
Tuoksu on todella lupaava. Hyvät hennot banaaniset kypsät hedelmät, vieno neilikkaisuus ja pullataikinamaisuus purkalla. Todella pehmeää ja tasapainoista tavaraa. Voisin miltei kokeilla tulitikkuleikkejä ja todeta tässä olevan paras kotimainen markettivehnis ja kenties Hartwallin parhain olut vuosikausiin?

Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois A

Se kesä oli lämmin. Kuten kaikki lapsuuden kesät olivat. Hitaita, pitkiä, kuumia, jokunen viikko töitä, muuten pelkkää joutenoloa. Rusketusraidat soi radiossa ja harva olisi arvannut miten pitkälle tuo neitokaksikko pääseekään musiikkiurillaan.

Se kesä oli sellainen, jolloin Hartsu oli palauttanut syystä, tai toisesta Mallasjuoman muinaisen Erikoisen takaisin myyntiin. Tietysti meillekin sitä oli ostettu pari korillista. Lasipulloja tietty. Tölkithän olivat kalliita, epäesteettisiä ja pakostikin kalja oli pullosta parempaa.
Sinä kesänä, niinä iltoina, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa, siis olutta, miten vain.
Kun minulta myöhemmin kysyttiin kenen luvalla olin tyhjentänyt koreja vastasin tietysti: ”Omalla luvalla”. Se oli röyhkeää, mutta kovennettua en joutunut seisomaan.

Siitä asti Erikoisella on ollut erikoinen asema muistoissani. Viime vuonna Lotilassa ponnistettiin Lahden Erikois Pils tuotantoon. Onhan sitä tullut tässä nautittua, mutta eihän se ole samaa, kuin vihreä etikettinen ”Erikoinen”.

Nyt kuitenkin kävi niin, että vihreässä tölkissä hän saapui takaisin. Ei Jeesus, mutta melkein. Erikois A. Harmi ettei siinä perinteisessä kotimaisessa kaljapullossa, ei siis siinä nostalgiapullossa vaan kovaa tahtia katoavassa 0,33l kaljapullossa. Tänään kauniina kevätpäivänä pinkaisin mammuttimarkkinoille ostamaan pari purkkia. Toisen join janooni puistossa, koska sää oli näti ja mieli teki virvoketta, kesää, rusketusraitoja ja puistokemian oppituntia. Toinen on lasissani, siis tuopissa. Ihan tuopin ääressä. Tietysti satun omistamaan aidot Mallasjuoman Lahden A-olut tuopit. Tästä kiitos kirpputoreja ratsanneen siskoni.

Entäpä olut nyt?

Makeahkon maltainen ja raikas. Minusta oluiden, joiden funktio on pelkästään kiskominen isoista tuopeista ja sosialisointi samalla, arvioiminen on sinällään turhaa. Tällöin ympäristö on sisältöä tärkeämpi. Hyvin puhdas, hyvin virheetön. Tylsää toki, eikö? Mutta ainakaan tässä ei töki mikään, mitä ei voi kaikista tämän maan perusoluista sanoa. Sopii suomalaiseen suuhun, kuin makaronilaatikko maanantai-iltana.

Toki nykyisellään sitä aina toivoisi reilumpaa katkeron puraisua ja sitä ihanan voimafantasiaa, jossa Saaz, Hersbrücker ja kumppanit tekevät suussa taikojaan. Tekisi mieli myös kysyä onko oikeasti kannattavaa valmistaa puolta kymmentä likipitäen samanlaista tuotetta? Aura, Karjala, Lapin Kulta, Erikois Pils, Erikois A, Erikois Kesä.Vastaan: Ilmeisesti. Kyllähän meille aina helppo, nostalginen, tuttu vaalea lager uppoaa ja sitä faktaa ei poista yhdenkään pienpanimon tuotteet.
Se taas pitäisikö, niin miusta ei tarvitse. Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia. Kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkansa on? Tulipas eskarifiilis. Taidan mennä leikkiin legoilla välillä. Menkää teki.

 HLS: 4/10

Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois Kesä

Kaikessa hiljaisuudessa Lotilan tehtailla on pitkästä aikaa tuotettu uusia tuotoksia.
Viime keväänä paluun tehnyt Lahden Erikoinen on saanut kavereikseen Erikois Kesän, myös A on tehnyt paluun ja ilmeisesti tulossa on myös Erikois Vehnä.
Minä nappasin tietysti Erikois Kesän kaupasta mukaani, sillä edellinen juttu Olvin kesäoluesta jätti fiilikset päälle, vaan ei soittolistaa.

Oikeastaan pääasiallisin syy innostua olivat etiketissä mainitut humalalajikkeet: Chinook, Cascade, Amarillo. Voisiko tästä alkaa hartsun valloitus jo kahden muun suuren viitoittamalla humalavetoisemmalla tiellä? Erityisesti huomio kiinnittyi myös ebu lukemaan: 16. "Pakko olla aromia" ajattelin.
A.n jätin hyllylle odottamaan suurempaa nostalgisointifiilistelyä, sillä tänä viikonloppuna ei vaan ollut aikaa tällaiselle tripille kohti nuoruutta.
Kavuttuani takaisin vuoren päälle, kyllä Lahti on mäkinen kylä, löin purkin pakastimeen ja kiroilin tovin Lahen niukkaakin niukempaa St. Patricks Day tarjontaa. Olinhan jo tottunut vuosien saatossa räävittömän rankkaan biletykseen, jossa taustaraita oli koko illan pelkkiä timantteja: Dubliners, Flogging Molly, Dropkick Murphys, Pogues, Rumjacks, Chieftains, jne. Samalla tolpista valui hyvässä kunnossa olevaa Isoa "G":tä, Guinness, puoleen hintaan. Tällaisina kosteina iltoina saattoi yhdessä illassa tippua se kymmenkunta pinttiä ennen grillin kautta takaisin lähtöruutuun kiertämistä.
Mutta ei.. Ei Lahes. Tyydyin siis viilentämään Hartwallia ja nauttimaan purkin Muprhysia, koska korvikkeilla oli tultava toimeen. Lopulta Lahden Erikois Kesä oli tarpeeksi kylmää ja havahduin näistä takavuosien kultaisista muistoista.

Vaalean kullankeltainen ja poreileva. Puhdas ja maltainen. Kevyt ja mitäänsanomaton. Käytä ja heitä. Silti hinta pumpattu liki kolmoseen, eli pienpanimoiden kanssa samalle tasolle.
Tuli lievästi huijattu olo. Lapparia täysmaltaana vale-etiketillä?
Sama kuin markkinoisi vadelmalimuna vissyä. Tyhjiä lupauksia? Eniten kuitenkin hämmästyttää talon taito käyttää kalliimpia raaka-aineita ja saada ne täysin katoamaan lopputuotteesta ja löytää vielä palleja laittaa tämä etikettiin. Eihän tässä tietysti oluena, siis vaaleana lagerina mitään vikaa ole, mutta ennakko-odotukset murskattiin kyllä nyt turhan lujasti. Taidan jatkossa tyytyä vain kuplavesiin ja limppareihin. Nyt sitä Murphya ja taustaraitaa Tämä pitää unohtaa, ja nopeasti.

HLS: 3/10

Uutta maitokaupasta? Hartwall Erikois IPA, Olvi American Brown Ale ja Fat Lizard Track Day

Jos päivittelin jo KOFF IPA:n kohdalla koko juttua, niin kyllä tämä käsissä pyörivä Hartwallin Erikois IPA aiheuttaa jopa kovempaa hämmennystä.
Siinä missä Sinebrychoffilla on kuitenkin tuotettu vaikkapa legendaarista Porteria vuosikymmeniä on Hartsu vaipunut talvihorrokseen jo vuosia sitten. Väläytellen ajoittain edes jotakin uutta. Siis nörttimielessä "uutta", eli lähinnä Lapparin eri variaatioita. En viitsi edes mainita muualla tuotettuja Hopventures/Polar Monkeys-sarjoja. Olin kuitenkin tippua tuolilta kuultuani tästä. "Ale"+Hartwall = Can't compute, error. Siis aivan huikeaa hei.
Tämän Erikois IPA:n piti tulla ulos jo keväällä, mutta ilmeisesti talon sisällä ei oltu tyytyväisiä tulokseen.
Mikäli asia on näin, niin tämähän on oikeastaan vähän helkkarin mahtava seikka. Näin pitääkin toimia; miksi laskea jotakin joka ei ole kunnossa myyntiin, vaikka sillä käärisikin muutaman markan taskunpohjalle?
Aloin myös miettiä koska viimeksi Hartwall on valmistanut myyntiin asti "pintahiivaolutta". En muista millään, joten paremman tiedon puutteessa julistan tämän panimon historian ensimmäiseksi?

Utuisen kuparinkeltaista olutta kohtalaisella vaahdolla.
Tuoksu on..tota noin.. Siis onko? Hentoa sitrusta, greippiä. Hedelmäisyys käy nenässä, kuin lähetyssaarnaaja ovella. Kadoten nopeasti takaisin yöhön.
Maussa on jo vähän enemmän otetta. Kevyttä kuivan keksistä mallasta ja oikeastaan miellyttävää greippis-sitruksista jääteetä ja hedelmäkaramellia. Loppuliuku on kepeää ja puista. Katkero näykkii, muttei pure. Mikä onkin usein miellyttävämpää, muttei näin.
Suutuntumaltaan Erikois IPA on liki keskitäyteläinen. Keveähköä olutta, jopa vähän vetistä sellaista.
Hartwall yrittää edes. Upeaa. Onko Erikois IPA erikoista, tai upeaa? Ei. Erikois IPA on keveä keskitason "IPA", tai oikeastaan Sessio IPA.
Silti kuten odottaa voi hän on mielettömän kliini, mutta kenties jopa liiankin. Se mikä erottaa tämän kilpakumppanien Koffin/Olvin vastaavista on oikeastaan vähän sama mikä erottaa massatuotetut artistit toisistaan.
Toiset ovat edes vähän omaperäisempiä ja rosoisempia sillai hyvällä tavalla. Vaikka kyseessä onkin melkoinen päänavaus tuottaa Lahes "pintahiivaa" ja vielä "IPA:a", niin harmittavan puolitien tuote on kyseessä. Haluaisin sympata enemmän, mutta ei pysty.
Ehdottomasti käyttöolut potentiaalia olisi, mutta.. Se pakollinen mutta: Samalla hinnalla saa parempaakin. Samassa 3€/0,5l kategoriassa hartsu kilpailee mm. Saimaan, Nokian, Stapan, Laitilan jne tuotteita vastaan, kuin myös muita isojakin. Ja tällä kertaa ne muut isot ovat vaan parempia. Kenties tässä kuitenkin olisi potentiaalia hypätä tuoreen Mattsonin panimon (Hartwallin uusi "pienpanimo") kanssa parempaan ja parempaan. Tosin en perskohtaisesti pidä koko Mattson nimestä ja kummastelen miksei vaikka "Mallasjuoma" olisi käynyt? Samalla olis voitu kaivaa vanhat Aurinko-juomat naftaliinista ja siirtyä artesaanilimppareiden reviireille brändin ja uusvanhan lasipullon voimin. No anyway pisteet:

HLS: 6/10

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kun nyt tuli tuo Olvi mainittua niin mainitaanpa, että Olvi yllätti melkein housut nilkassa minut vastikään. Olin pari viikkoa sitten istahtamassa kaakelilaboratorioon koeponnistamaan, mutta ovikello soi juuri ennen kuin ehdin tarttua saniteettitiloihin johtavaan oven kahvaan. Koska tuntia aiemmin oven takana tiedusteltiin uskonko Jeesukseen? (Kyllä, koska historia väittää tällaisen kaverin eläneen ja taidan itsekin tietää yhden Jesuksen Epsanjasta, ole). Epäilin saman hyvin pukeutuneen partion olevan sielä uudestaan keskustellakseen vaikkapa Thorista tällä kertaa. (Miksi näiden pitää muuten nopeasti vilkaistuna näyttää poliisipartiolta, tai muilta hsl-lipuntarkastajanatseilta?).
No kuitenkin kuriiri seisoi oven takana. Ihmettelin, koska en ollut tilannut mitään. Tai oikeasti ihmettelin, mistä lähtien Post Nord on osannut soittaa ovikelloa, mutta kai siihenkin joku yrityskonsultti on kurssin keksinyt. Paketti oli kuitenkin Olvilta ja sisälsi näytteitä. Näiden joukossa varsin juotava viime syksynä blogissakin vieraillut ruokaolut, eli X-mas IPA ja aivan uusi American Brown Ale. Brownit ovat minun mielestäni valtavan käytännöllisiä ruokajuomia ja sellaisia "eioovälii"seurustelubissejä, joiden kanssa ei tarvitse analysoida kauhean pitkään lasin sisältöä. Eli mikroskoopin voi jättää kotiin sen päätä kiristävän vanteen kanssa.
Se on myös ihanan epämuodikas ja monien kaihtama. Ehkä siksi samaistunkin browniin ja harkitsenkin sen vuoksi suihkurusketusta Newcastlella? Okei humalalajikkeina tässä tuotteessa: Mt. Hood, Columbus, Willamette. 35ebua kuitenkin, koska "American".

 Sameahkon ruskeaa olutta varsin kauniilla vaahdolla.
Koko olemus on varsin keksinen. Sellaista paahtoleipäi/keksisen kuivaa paahdetta. Leipää, vähän lakritsaa joukossa. Keveä, humala tuoksuu geneerisesti seassa.
Maussa on tavallaan lievää makeutta, joka ei pääse koskaan esiin, koska 4,7%. Leipää, keksiä, keksiä ja leipää, mutta miedosti. Kukkais/havuista humalaa on annosteltu kohtaan "raikas, muttei voimakas".
 Keskitäyteläinen olut, joka uppoaa hyvin helposti alas. Olville on pakko nostaa hattua. Taklata paitsi jälleen tuonne vieraaseen "ale" maailmaan, mutta vieläpä Brownin voimin. Se onnistuu niin hyvin, kuin miltei voi kuvitella näillä spekseillä ilman kikkailuja. Ruokajuomana ja viihdekäytössä American Brown Ale löytää varmasti  ystävänsä.

HLS: 11/10, koska näyte.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ja loppuun jotakin aivan muuta. Vierailin pitkästä aikaa kenties Helsingin lempikaupassani, eli Pienessä. Vierailin? No taisin jäädä pitkäksi aikaa suustani kiinni, mutta ehdin tehdä hieman ostoksiakin siinä sivussa. Osasta näistä pyysin teiltä mielipidettä sen suhteen minkä haluaisitte nähdä blogissa ja ykköseksi nousi tämä Fat Lizardin Track Day. Tyylinä Sessio IPA, humalapuolella Columbus ja Citra. Oikeastaan nappasin tämän, koska Fat Lizard on jäännyt vähän paitsioon ja tutkan alle. Panimon tuotteiden saatavuus ei oikein yllä kauas Lahteen asti ja toisekseen.. Rakastan tuota 360-tölkkiä innovaationa. 

Niksipirkkamaisesti tyhjä sellainen käy moneen, kuten vaikkapa pullonkorkkien roskakoriksi. Siitä voi sitten laskea paljonko brenkkua kuluu ja kyllähän sitä eduskunnan mukaan kuluu.. Mitenkäs se olikaan.. Tuula Haataisen suusta: "THL:n tietojen mukaan ja tilastojen mukaan suomalaiset saavat kuluttamastaan alkoholista 90 prosenttia oluen kautta". Kiitos Tuula ja THL näistä tilastovääristelyistä. Meinaan.. Kyllä minunkin kaikki 70 päivittäistä pulloani vievät korkkiroskiksia jokusen per päivä. Asiaan, asiaan.

Kuparinpunertava olut keskitason vaahdolla.

Tuoksu puskee varsin miellyttävästi trooppista sekahedelmää esiin. Käpyä, öljyjä ja hiven karamellia taustalla. Maussa pehmeä maltaisuus lyö kättä pehmeän öljyisen humalan kanssa. Sitrusta, hedelmää, pihkaa ja mentholia. Jotenkin selkeä ja hallitun oloinen kokonaisuus, jossa tasapaino ja hyvä humalointi kohtaavat toisensa todella upealla lopputuloksella. ”Tällasta Sessio-IPA:n pitäisi olla”. Ja mikä parasta.. Ei liikaa yrttikatkeroita ja mäntysuopia seassa.

 Keskitäyteläinen olut, jossa sopiva hiilihappotaso ja vieno öljyisyys yhdistyvät hyvinkin mieluisasti.

Fat Lizardia olen toistaiseksi pitänyt vain yhtenä kymmenistä ”Ihan kiva” pikkupanimoista, mutta hitaasti heidänkin tuotteistaan on tullut hyvinkin laadukkaan oloisia. 

HLS: 7/10

Lähiöbaarikierros: Kiveriö

”Sä kun oot kirjoitellu Lahen keskustan baareista, niin mitä jos tehtäis kierros jossain lähiössä?”
Siitä se ajatus sitten lähti muhimaan.
Miksi juuri lähiöt? Miksei? Lahti kun on mielestäni näin uuslahelaisena todella outo, tai sellainen vähän vinksahtanut kaupunki.
Kenties se on hämäläistä nyrjähtänyttä sisäänpäin lämpeämistä, kenties vain vanhan teollisuuskaupungin duunariasennetta, joka kummittelee edelleen vuosikymmenien jälkeenkin?

Avasimme kartan. Halusimme valita sellaisen kulmakunnan, jossa kuppiloita olisi reilusti, jotta näitä voisi vähän vertailla.

Samalla selvisi monia kiintoisia yksityiskohtia. Eräs näistä on oikeastaan se miksi valitsimme Kiveriön/Kivimaan. Verratessa muihin kulmakuntiin, joihin sana ”lähiö” sopisi paremmin on Kiveriössä aivan hemmetisti baareja.
 Halusimme selvittää miksi? Keitä sielä käy? Millaisia ne ovat ja millainen olisi perjantai-ilta lähiöbaarissa Lahdessa?

Lopulta istuimme triona Kiveriössä nauhurin kanssa, koska tokihan tässä oltiin laadukasta journalismia ja show:ta tekemässä.

Aloitimme kivenheiton päässä sijaitsevasta Tuoppi-baarista. Tämän läheisen kerrostalon kivijalassa olevan kuppilan ohi olin kulkenut usein. Usein havainnut jo aamupäivästä paikallisten olevan hyvässä nosteessa, tai laskussa, samaisen mestan edustalla. Tämä lupasi mielessäni hyvää.
Sisään astellessa havaitsin paikan olevan pieni, todella pieni sali kasalla pöytiä. Puuta, peiliä ja jukeboksia. Taustaraita ehtaa kasaria ja tiskillä Hartwallin edustusta. Valitsin kaapista oikein Polar Monkeys:n ”Craftbeer:n”. Mikä oli virhe tuotteen maistuessa lähinnä Nokian saapastehtaan ylijäämävaraston kivijalalta.
 Alkuilta oli rauhallinen ja vain puolenkymmentä muuta asiakasta kulautti työpäivän jälkeisiä, tai mietti miten Kingston Wall kirjoitetaan jukeboksissa oikein.
Paikasta näytti saavan ruokaakin. Ihan aitoa kotimaista pitsaa nimittäin. Nautimme juomamme ja katosimme kohti seuraavaa etappia.

Tuoppi@Tuoppi

Anan Pub sijaitsee puolestaan Kiveriön S-marketin läheisyydessä lounasravintola Einsteinin vieressä. Sisään astuessa oli, kuin muuri olisi ollut vastassa. Aika pysähtyi. Emme tienneet johtuiko se kanttisten kyräilystä, vai pelkästään siitä, että Doc Brown oli heittänyt meidät DeLoreanilla suoraan 80-luvulle.
Mustaa kangasjakkaraa, vanhoja setiä ja kasoittain tyhjiä pulloja. Tiskillä Speden rautakauppiassketsin omaista liki sanatonta ja eleetöntä palvelua. Likaisia laseja ja valmista mustaa ryssää tyhjissä kossupulloissa. Kaurismäkeläisestä ilmapiiristä puuttui vain pajatso ja iskelmä. Joimme nopeat ja katosimme. Emme kokeneet oloamme tervetulleiksi.

Seuraavaa kippolaa olin vierastanut lähtökohtaisesti eniten. Bar 69.
Usein ohi kulkiessa pihalla oleva jengi on todella outoa, joten.. Ovesta sisään, tiskiä kohti ja menoksi.
Neon valoa, tyhjiä seiniä, tyhjiä tuoleja, pari asiakasta notkumassa tiskiin. Isoja maalauksia mimmeistä seinillä, muttei tankoa. Hämmentävää. Ajattelin mielessäni tämän olevan se paikka, jossa Tuksu kuulee aplodit paikan molemmilta asiakkailta. Olvia tarjolla, tyydyin jalluun, kuten edellisessäkin. 69 on kuin yökerho väärässä paikassa ja väärillä asiakkailla. Sellainen joka ei tiedä pitäisikö paikallisten pitää dildokutsujaan täällä, vai soittaa vain tanssikamaa ysäriltä?
Seuraava etappi olisi mielikuvissani jotenkin miellyttäväksi tunnelmoimani Woodpub metsäpellontiellä.

Almost Speedway Stout @woodpub

Sisätilat jo perinteisemmät. Tummaa puuta, hirsirakennelmaa, loosseja. Arvoin juomaksi oikein Murphy's Irish Stoutin pitkästä, pitkästä aikaa. Saimme haastateltua täällä jopa paikallisia, joten edellisten jälkeen tämä tuntui myös miellyttävän perinteiseltä pubilta. Sellaiselta, jossa muut asiakkaat tai henkilökunta ei tuijota ja katsele nenänvarttaan pitkin.
 Syöksyimme juomien jälkeen takaisin yöhön ja kohti minulle tuntemattominta kulmaa. Kivimaan nurkilla sijaitseva Ravintola Meininki näytti yhdeltä omakotitalolta muiden joukossa. Täältäkin näyttäisi saavan einestä ja omistajattaren mukaan myös alueen halvimman tuopin. Tyydyin lonkeroon, olihan keli lähes kesäinen viikon kestäneiden pakkasten jälkeen.
Sisustukseltaan Meininki on vähän rauhaton ja nukkavieru. Leopardiraitaisia sohvia, puisia tuoleja ja pöytiä. Ikään kuin yökerhoa, baaria ja pubia olisi naitettu keskenään. Silti ikkunasta näkee vain viereiset omakotitalot pakkasyössä.
Lopulta viimeisen mutkan kautta lähemmäs keskustaa ja ravintola Erikaan.
Täällä olen piipahtanut toisinaan. Pullosta Franziskaneria ja kaapissa muuten tuttua juttua, eli Koffin House of Beeriä. Erika on isohko rakennus, loosseineen ja pöytineen. Täältäkin saa einestä, eli kanakoria sun muuta.
Fiilikseltään hyvin perinteinen heti keskustan ulkopuolelle jäävä suht rauhallinen kippola.
Lopulta oli aika summata, kätellä ja ideoida suuria. Ilta oli yllättävä hauska.

Lonkeroa kesän kunniaksi.

Mitä jäi käteen?
Se miten outoa alueen kuppilatiheys tavallaan on. Mietin johtuuko se Kiveriön/Kivimaan rakenteesta, jossa 60-luvulta on jäänyt paljon tyhjiä toimitiloja tänne? Alueen koosta? Vai mistä.
Valitettavasti olutmielessä lähiö ei paljastanut mitään yllättävää helmeä, kuten joskus saattaa käydä.
Entä asiakkaat? Samoja joita kaikkialla muuallakin. Duunareita nauttimassa kodin läheisyydessä parista stobesta, after work:n virittelijöitä, työttömiä, elämän koulun opiskelijoita. Ihmisiä. Tavallisia ihmisiä. Osa nuoria, osa vanhoja, osa fiksuja ja osa ei. Mitään järkevää vastausta ja tarinaa emme osaa vetää tästä otannasta siitä miksi joku baari on olemassa, tai minkä näköinen hänen asiakkaansa on. Tarinoita on, ihmisiä on. Mielikuvat taas joidenkin paikkojen kohdalla vahvistuivat ja toisien kohdalla laimenivat.
Oma Kiveriön/Kivimaan top-lista on:

1. Erika

2. Woodpub

3. Tuoppi

4. Meininki

5. 69

6. Anan pub

Tätä järjestystä ja mielikuvia olen valmis vaihtamaan tarpeen vaatiessa. En kuitenkaan usko vierailevani näissä kovin taajaan, mutta.. Koskaanhan ei tiedä kuka koputtaa ovelle ja kuka sen oven avaa.

Jäikö jokin paikka käymättä?
Onko sinulla omia kokemuksia? Pitäisikö Lahen lähiöbaareja kartoittaa jatkossa enemmän?

Kiitos herroille T&S seurasta.


Valmis kuunnelma ja satukasetti:

Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois Pils

"Ei oo Lahden voittanutta". Vai onko?

Kuten aiemmin todettua: Hartwall toi Erikoisen takaisin. 

Yllättävää on se, että panimolta tulikin ulos sekä Pils, että IPA-versiot. Hämmentävää. Ensimmäinen ajatus on toki se, että tulevatko molemmat ulos Lahdesta?

Toinen ja päällimmäisin on tietysti se, että miksi edellisellä kierroksella ollutta ja 80/90-luvulla edustanutta vihreäetikettistä versiota ei ilmestynyt? Toki Mallasjuomalla oli ollut tuotannossa samanniminen ja pitkälti samannäköinenkin ”Erikois pilsneri” jo aiemmin.

No.. Koska tuote osui ruokakaupassa silmiini oli tätä pakko raapaista pullollinen mukaan.

Tässä ensipuraisut ilman sen syvempää analysointia ja speksausta. Koetamme bongata IPA:kin jossain mutkassa maistoon.

Lasiin valuu kirkkaan keltaista olutta jättäen laelleen keskiasteisen, mutta nopeasti katoavan vaahtolakin.

Nuuhkaisu paljastaa, että kyseessä on oikeasti pikemminkin vaalea lager, kuin pils.
Tuttua kotimaista tuoksua. Keveää viljapeltoa ja hennosti ruohoa. Kuitenkin niin, että mukaan on saatu tutut pahvit sun muut. Nopeasti fiilistellen kiroilen, ettei Auraa ole vieressä, koska näissä on tavallaan vähän samaakin. Yksipuolista, iisiä, tylsää, bulkkia. Ei säväytä edes retrosti, eli asia hanskassa.

Maussa kevyttä heinäisyyttä, vihreää viljaa ja hennosti pahvia. Jälkimaku puraisee näykkien karheasti. 25 ja risat ebua ei potki omalla kohdallani, mutta toisaalta en olekaan kärkikohderyhmää.

Suutuntuma on keveä, vähän vetinen ja todella helposti juotava.

Lahden Erikois Pilsistä saa etsiä sanan Pils kantamuotoa. Erikoinen on edelleen vaalea lager. Kenties hartsun näkökulmasta rohkea, reipas, miehekäs, retrosti iso kalja..siis pils. Kiitämme nostalgisesta pläjäyksestä ja brändäyksestä Lahtikoita myöten, mutta.. Ei. Jos tuote olisi kaupattu rehdisti ihan vaan peruskeppana siitä perinteisestä lasipullosta eurolla, ilman premiumlisiä, niin kellossa voisi olla toinen ääni. Nyt.. fiilis on vähän kaksijakoinen. Toisaalta hauska nähdä vanha tuttu(joka ei ole tuttu, heh). Toisaalta taas.. Aahh.. Miksi odotinkaan mitään? 

Vaaleeta laakeria hinnalla, jolla irtoaisi ”isomman makuinen” pienpanimotuotekin (karvan alle 6€/l).

 Lahden, Brändin ja Nostalgian takia. Erikoinen. Olkaa hyvä.

Kolmannelta kantilta katsoen; Kenties hanassa tämä voisi toimia sillä vitosen Karjala-tuoppi hinnalla?

The Original one

ps. Toisaalta kiva, ettei ollu oikeesti pils. Ny tän saa mukaan marketin sokkolagermaisteluun messiin. 

Kyllä aiomme uusia tämän testin. Siitä on kuitenkin jo vuosikausia ja muutamia muutoksia on markkinoilla nähty.
Tästä ja blogin tuoreesta logosta (juhuu, viimeinkin sain jäsenneltyä päässäni mitä haluan ja tarpeeksi hullun ystävän sen toteuttamaan. Kiitos vieraskynä Sam Graystone tästä isosti) voi jakaa palautetta. Kuulisimme myös mielellämme mitä peruslagereita juuri sinä haluaisit nähdä seuraavassa maistelussa ja miksi?

Kaupoista kadonneet juomat: Lahden Erikoinen

Mikäpä olisi kiintoisampi tapa aloittaa tämä vuosi blogissa, kuin muistelemalla menneitä. Niitä aikoja, kun itse tutustuin koko alkoholijuomakulttuuriin. Silloin mopoikäisenä ei kavereiden kanssa liiemmin tullut kuppiin syljettyä. Itse taisin taipaleen aloittaa Golden Capin omenasiiderillä ja edetä lonkeron kautta kaljan maailmaan.  Tämä ensimmäinen osio tulee käsittelemään tapausta, joka on minulle kaikkein läheisin.

lähde: www.ess.fi

Elettiin muistaakseni kesää 2004-2005? Kun kotiin oli ilmestynyt korillinen jotakin, jonka tunnistin lapsuudesta tutuksi. Hän oli entisen Mallasjuoman, sittemmin Hartwallin (Lahden) Erikoinen (Tai virallisesti kai Erikoisolut).

Erikoinen oli poistunut tuotannosta jo muinoin, mutta mastokaupungin 100-vuotiskemujen kunniaksi Hartwall elvytti vanhan kuolleista. Aikoinaan Mallasjuoma oli kuitenkin ollut kotimaan suurin panimo ja Erikoinen maan kenties myydyin olut(?). Lopulta Hartwall ja Sinebrychoff kirivät ohi 80-luvulla ja lopulta Hartwall osti Mallasjuoman kokonaan vuonna 1988. Hissukseen kaikki yrityksen vanhat tuotemerkit ajettiin alas aina Aurinko Jaffasta Siniseen asti.
Erikoinen näkyi Sinisen( se ritarikalja) ohella silloin kaikkialla. Tuopeissa, tuhkakupeissa, kelloissa, kylteissä, mainoksissa. U name it, they did it.

Erikoinen pysyi uusintakierroksellaan tuotannossa vuoteen 2006 asti ja katosi taas ajan unholaan. Siihen samaan paikkaan, mihin joutuivat baarien pienet tuhkakupit, oranssit muovituolit, jukeboksit, pajatsot. Kesoilin paahtuneen kahvin tuoksu yhdistettynä pokeriautomaatin tuplausmusiikkiin. Aurinko Jaffat, Hankkijan lippikset, Roope-setä säästölippaat ja koko Kaurismäkeläinen; juro, vinksahtanut ja ikuiseen kasvuun uskova maailma.

Silti sinä kesänä, sinä iltana, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa.

Lähde: www.antikvariaatti.net

 Jollain tasolla olen kaivannut ja pelännyt Erikoisen paluuta. Se ei kuitenkaan toisi sitä samaa tunnetta, eikä maistuisi samalta kuitenkaan. Silti se voisi tuoda takaisin hetken, jolloin maailma oli vähän iisimpi, limua sai lasipullossa ja baareissa kukaan ei selannut tinderiä. Mainoksissa olisi patukkaa kulman takana, valokuvat voisi kehittää Helioksella ja Lada olisi edelleen lujaa laatua ja avaruusajan teknologiaa. Positiivisempi ja vähän naiivimpi.

Pakolliset mainosvideot loppuun:

Ehkä julminta mitä tämän tekstin jälkeen voisi tapahtua tapahtui juuri. En olisi eilen tätä uskonut, mutta: http://www.ess.fi/uutiset/talous/art2335088

Mitä Wit.. - Hartwallin ja Koffin "lähes" kotimaiset Witbierit

 Keväisin ja vappua kohden etenkin mieleni tekee keväisiä makuja. Yksi sellainen on tiettysti raikas Witbier, joka toki toimii parhaiten kesän helteillä. Niinä hetkinä, kun aurinko paistaa helteisesti terassille hyväillen talven patinoimaa ruumista. Niihin hetkiin, kun ei ole kiire mihinkään ja letkeä kesäsoundi raikaa mankasta.
Silti juuri keväällä alkaa tuo kesän ja sen tuomien malttamattomien houkutusten kiusaus olemaan niin suuri, että kesäoluetkin maistuvat taas.
Tälle vuodelle kaksi suurta kotimaista: Sinebrychoff ja Hartwall ovat valmistaneet omat maitokauppavahvuiset Witbier:nsä. Vai ovatko?
Koffin Brewmasters Collection Belgian Wheat on valmistettu emoyhtiö Carlsbergin toimesta Tanskassa. Kilpailussa Hartwall ei jää pekkaa pahemmaksi, vaan tuo HopVenture Belgian Wheat:n suoraan Kalnapilikseltä Latviasta.
Ovelasti voisi siis liki luulla, että näitä keitettäisiin ihan kotoisin voimin, mutta tuleehan se Fosterskin..eiku.
No ei kiusata isoja poikia enempää, vaan maistetaanpa näitä "simoja" pikaisesti:

HopVenture: Samean keltaista olutta tihkuu lasiini. Tiiviillä pienikuplaisella vaahdolla.Ihan tyylin mukaista kyllä

Tuoksutellaan ja maistellaanpa.. Keveä. Sitruksisuutta, vähän mausteisuutta. Etupäässä vehnäisyyttä. Tasapaino hennosti makeuden suunnassa. Tarjoilee suussa korianteria ja vähän sitruunaisuutta. Vetisyyttä mukana, mutta suutuntuma on miellyttävän pehmeä ja lähes kermaisa, vaikkakin kevyt.

Ei huono-toteaisi tanssituomari. Raikas, keveä, janojuomainen. Vai tylsähkö ja vetinen? Maista ja tuomitse itse.

&

Brewmasters Collection Belgian Wheat:
Ulkoisesti kovin samankaltainen Hartwallin vastaavaan kanssa. Kenties ei aivan niin samea? Keltaista ja pienikuplaista tämäkin.

Purukumisuus puskee esiin tölkkiä avatessa ja tasaantuu pian. Korianteri tuntuu nyt tuoksussakin. Hedelmäestereitä ja vähän sitrusta. Jos edellinen oli hillitysti maltaisempi, tämä on hillitysti hiivaisempi ja mausteisempi. Hentoa saippuaisuutta mukana.

Maussa mausteet leikittelevät hennosti hedelmäisyyden kanssa yhdistyen keveään vehnäisyteen.

Suutuntumaltaan vähän raskaampi ja kovempi. Kenties enemmän hiilihappoja tässä? Ei tosin niin vetinen kuin Hartwallin vastaava. Toki raikas, keveä ja janojuomainen tämäkin. Omaan makuuni tämä istuu hieman Hartwallia paremmin, mutta vain aavistuksen. 

Kokeilin ottaa vielä 50/50 sekoituksen molempia ja tämä kombo on mielestäni jopa toimiva. Silti.. Taidan jatkossakin ostaa ruokakaupoista Witbierin janooni Saimaan Brewer's Special Belgian Wheatia. On ainakin kotimaista. Eikä siinä. On toki mahdollista että molempia "isoja" kuluu kesän mittaan myös.
Mukavaa vappua kaikille heliumpalloille ja simasuille.