Aina välillä on sellaisia hetkiä,
kun on jo sängyssä ja sattumien kautta päätyykin aamuyöllä
nauttimaan pisaraa jotakin hyvää. Joskus se on rommia, yleensä
viskiä.
Tällaisena kevättalven yönä onkin
hyvä hetki, tai no koskapa ei olisi hyvä hetki? Korkata tiukkaa
japanilaista. Hehe.
Ai kappas, sieltähän se
puujalkapalkinto tuleekin.
Istahdan sohvalle ja rikon hiljaisuuden
avaamalla radion. En voi osaa vastustaa tätä Yöradion tuomaa
shamanistista vaikutusta itseeni tällaisina öinä, kun ajatukseni
liitävät pitkin moottoritietä.
Nikka from the barrel on 51,4% viskiä.
Ilmeisesti siis tynnyrivahvuista sellaista. Japanihan on monessa
mielessä kiintoisa viskivaltio tuotantomäärien, että yllättävän
laadun suhteen.
Se ei ole niin kosiskeleva, kuin
skottilaiset tislaamot ylämaiden ja suolanpärskeisten
kanervanummien kera, tai omaa sellaista Tex Willer-fiilistä, mitä
Yhdysvalloista tulevissa Bourboneissa on.
Nikka on varsin kaunis tapaus
kulmikkaassa 0,5l pullossa. Näemmä myös A-marketissa tätä
kaupataan melko poskettomaan hintaan (+55€), itse poistin pullon
liki puolella hinnalla Saksasta.
Nikka From The Barrel on siitä
jännittävä tuote, etten aluksi antanut sille mitään arvoa. Nyt
tissuteltuani tätä jokusen kerran se avautuu hitaasti. Toffeista
mallaskarkkia, kukkia ja pientä vaniljais/kanelista/muskottista
mausteisuutta. Keveä kuivattu aprikoosi pyörii nenässä myös. Se
ei vyörytä kaikkea lujalla intensiteetillä, vaan hiljaisella,
hieman mystisellä soitannalla.
Maussa tamminen vanilja ja toffeisuus
ovat esillä, hedelmää ja maustepussia. Päättyen 51,4%
lämmittävään poltteeseen, ilman epäpuhtauksia.
Kokonaisuus tuntuu keskitäyteläisesti
laadukkaalta, mutta mitään paremman päädyn
Speyside-Sherry-tynnyrivahvuista ilotulitusta tämä ei ole. Hyvää
tekemistä, yllättävän hyvää, sillä lasinikin on taas tyhjä.
Kello laahaa kohti kolmea ja radio soittaa pop-iskelmää yössä.
Haluaisin oikeastaan fiilistellä tätä
hetkeä, seisoa hetken terassilla ja katsella tähtitaivaan
reunustamaan pimeään hiljaisuuteen ja kuunnella vain satunnaisia
pöllöjen soidinkutsuja poltellen pientä sikaria ja ihmetellen
hetken kauneutta. Silti istun tässä ja mietin miksi Radio Suomella
tuntuu olevan laajempi kattaus musiikkia, kuin monella kaupallisella
putiikilla. Absurdia. Harkitsen toista lasia, avaan oven ja astun
lopulta yöhön.. Vain pullo jää päivystämään lähettimen,
kenties se nauttii taustalla soivasta Mikko Kuustosesta enemmän, tai
kenties hän odottaa vielä merisäätä.
Näin joulukuussa porilaiskouvolalaisen kaamoksen keskellä
mietin viittä asiaa, jotka kiinnostavat just nyt. Siis viis jollain
tasolla juomiseen liittyvää asiaa. Ei tässä nyt Sinuhea kuitenkaan olla
kirjoittamassa uudestaan, vaikka joistain muista novelleista leffoja
uusitaan joka vuos.
1. Pilsner. Siis Keller. Siis
haluaisin vaan sellasta samean pehmeää viljanektaria, jossa olis
tuplasti Urkkia enempi humalaa, mutta pelkkää old school eurokamaa.
Saazia, Hallertauta, Styriania, yms. Joisin kärryllisen.
2. Kaikki viskipohjaiset drinkit.
Knobbia jäillä, pari tippaa omatekoista katkeroa "Krang-ostuura", loraus
vaahterasiirappia ja puserrettu slaissi appelsiininkuorta sekaan.
Maassa rauha ja juovolla autuas mieli.
3. Lonkeron mahtavaa toimivuutta saunajuomana. Oikeesti. Toisin kuin oluen kanssa, maistuu väljähtänyt harmaa vain mehulta.
4.
Kaikki antoisat ja vähän oudot kokeilut. Juotuani bourbon tynnyrissä
kypsytettyä punaviiniä alkoi mopo taas keulia. (parast punkkua muuten
koskaan). Mietin alkaisiko vanhoillinen maailma hyppäämään jo
olutkyldyyrin kelkkaan missä mikään ei ole pyhää?
Koska saan katajalla ja lepällä savustettua viskiä? Tai rommitynnyrissä kypsynyttä Sauvignon Blancia skumppana?
5. Odotan jo veriappelsiinien saapumista, koska Camparipulloni haluaisi jo kosketella teitä.
+1 En tiiä miksi, mutta myös keveät brittialet uppoaa tänä sesonkina upeasti. Ehkä musta on tullut vaan vanha ja äkäinen. Pelkkää pilssiä ja bitteriä vaan.
Tai sitten vain siksi, että molemmat ovat käymässä ikävän harvinaisiksi uutuuksien suhteen. Pelaan myös hitlerkortin, siis belgikortin pöytään samaan tikkiin.
Mediassa on pitkästä aikaa taas keskusteltu alkoholin verkkokaupasta, sen kitkemisestä ja keplotteluista EU:n kanssa.
Lyhykäisyydessään koko tilanteesta saa vain sen kuvan, että joko valtiovalta, että osa mediasta ei tunne lakia, tai vaihtoehtoisesti yrittää paitsi sumuttaa meitä lainkuuliaisia kansalaisia, että Euroopan unionia. Miksi? Koska alkoholi on mörkö. Alkon monopoliasemaa haluttaisiin edelleen pönkittää kansanterveyden aasilla ratsastaen.
En jaksa kuitenkaan toistaa kaikkia argumentteja asian puolesta ja vastaan, tai ampua näitä alas. Sen sijaan paljastan totuuden ja ammun alas yhden usein nähdyn hyvin räikeän väitteen.
Alkoholin etämyynti on täysin laillista (Piste).
Etämyynti tarkoittaa siis sitä, että minä tilaan EU:n sisältä verkkokaupasta xxx laatikollisen olutta, viskiä ja vodkaa suoraan kotiovelleni siten, että tavaran kuljetuksesta vastaa myyjä. Tämä käytännössä tekee myyjästä, huom. MYYJÄSTÄ, verovelvollisen Suomeen. Täten ei ole ostajan murhe hoitaako myyjä näitä veroja kotimaahan vai ei.
Tämän saman voimme todeta, vaikkapa verohallinnon palvelusta, joka ymmärtääkseni on Suomen valtion alainen palvelu, eikä siis vaikkapa Caymansaarten.
Näin yksinkertaista se on. Toki Tulli välillä availee laatikoita ja jättää lappujaan, sillä heillä ei juurikaan aikaa, eikä resursseja selvittää onko yksityishenkilö Y:n osto etäosto, vai etämyynti. Laput voi Etämyynnin kohdalla laittaa suoraan paperinkeräykseen.
Tein asiaan liittyvän kokeen ja tilasin eräästä verkkokaupasta laatikollisen tuotteita kotiini. Sillä olin OlutExpon aikoihin flunssassa ja silloin jos joskus saattaa lompakko painaa kourassa, kun makaa kotona sohvalla kuumeisena. Hintataso oli mielestäni kohtuullinen ja tuotteet jokseenkin kiinnostavia. Olen vuosien varrella tilaillut hyvin useasta verkkokaupasta alkaen edesmenneestä Cracked Kettlestä edeten milloin mihinkin. Olen tilannut paitsi olutta myös siideriä, meadia, viskiä, giniä, rommia, vodkaa, liköörejä, yms. Tilaukset ovat aina tulleet kotiini ajallaan, hyvin paketoituina ja usein mukana on ollut muutakin sälää, kuten laseja, julisteitä, tarroja, rintanappeja ja sen sellaista.
Naksuteltuani tilauksen ostoskoriin ja maksettuani tilauksen paypalin lävitse läväytti tämä kauppa heti seuraavana päivänä tilauksen seurantakoodin suoraan meiliini (joskus tämä on tapahtunut seuraavan tunnin aikana, vaikka olisin tilannut kello 23 sunnuntai-iltana). En muista tällaista palvelua kovinkaan montaa kertaa saanneeni kotimaisista nettikaupoista.
Kuljetus Keski-Euroopasta Suomeen vei viisi päivää, joista tuttuun tapaan.. suurin osa kului kotimaan rahtiterminaaleissa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi tulppa on aina tässä päädyssä. Erityisesti pelästyin, kun näin kotimaassa paketin kuljettajana toimivan PostNordin.
Muistan edelleen kerrat, jolloin "Valitettavasti ette olleet kotona" lappu on vain tiputettu laatikosta alas ilman ovikellon soittoa, tai koputusta minun askarrellessa lounasta. Kuski ei kiinni juostessa edes pahoitellut tapausta. Tai ne muutamat kerrat, kun olen odottanut kotona oven vieressä toimitusta jota ei näy, koska "huppista tää jäi terminaaliin".
Silti tällä kertaa rahti oli minuutilleen aikataulussa. Ihan hämmentävää.
Toimitus oli itseasiassa nopeampi, kuin mitä Alkon verkkokaupalla kotimaassa ja vielä kotiovelle.
Miksi sitten tilata ulkomailta?
Koska maailma on täynnä upeita juomia, joita ei kotimaasta saa. Lisäksi hinnoittelu on usein hivenen maltillisempaa, koska kulurakenne on aivan toisenlainen. Olen utelias testaamaan millaisia tuotteita muualla valmistetaan, oppimaan uutta ja maistamaan uutta. Kyseessä ei ole se, että juoksisin hinnan perässä, sillä tietysti rahdin osuus kasvattaa pullokohtaisia kustannuksia ja ns. juotavaa olutta saa edullisesti paljon helpommallakin. Viskien ja muiden suhteen taas en allekirjoita edellistä. Hinta on paikoin liki puolet meikäläisestä..
Millaisia kokemuksia sinulla on asiasta? Oletko tilaillut jostakin ja haluat jakaa kokemuksesi? Sana on vapaa, minä taidan kaataa lasillisen American Wheatia ja siirtyä sohvalle.
" I traveled the world looking for understanding Of the times that we live in Hunting and gathering first hand information Challenging definitions of sin
I traveled the world looking for lovers Of the ultimate beauty but never settled in
I'm a wonderlust king I stay on the run, let me out, let me be gone In the world beat up road sign I saw new history of a time, new history of time"
Emme useinkaan elämässämme tiedä
sitä mihin kaikkialle päädymme. Minä tiedän vain sen, että
matka on päämäärää tärkeämpi ja enemmän kuin kahden pisteen
välinen matka. Se alkaa siitä, kun alkaa kulkemaan toiseen
suuntaan, kuin se missä alku ja lähtöruutu sijaitsee.
Aihe on toki universaalilla tavalla
alati innoittava, mutta ettei tämä uppoaisi loppuyön piipun
tuoksuisiin sentimentaalisuuksiin lienee myönnettävä kellon
tikittävän pikkutunteja kohden ja piippu.. Piippu on ollut kuuma,
eikä katto kassista näy vieläkään. Siemailen Cointreau Rickeytä.
Sellaista kurkun, mintun ja sitruksen ikiaikaista legomaisesti
yhteensopivaa rakkaustarinaa.
Kuten pohjustuksesta voi päätellä on
elämässä edessä jälleen yksi muutos, joka koskee oikeastaan myös
tätä blogia. Tuopin Ääressä ylläpito kasailee nimittäin
pahvilaatikoista linnoja kotiimme.
Pikitie kuljettaa pikkupoikaa kohti
länttä. Sielä makaa Suomen Portlandiksi kutsuttu kylä, joka
onnekseni muistuttaa hieman rakasta Kouvolaani. Siis täh?
No vapputunnelmissa katselin koneelta
Hyviä Herroja ja naureskelin sen viehättävälle huumorille. Tänä
triggeröitymisen ja somehölmöilyn kulta-aikana tuntui
virkistävältä nähdä Paukun saunassa kuittailtavan kaikelle.
”Niinistö on kuin mulkku, se kasvaa tehtävänsä mukana”.
Selasin samalla sähköpostia, jonka
spämmilaatikkoon oli tullut vallan erikoinen sähköposti, joka
johti yhteen ja toinen toiseen.
Kunnes viimeinkin voin todeta
siirtyväni Poriin työn perässä. Pitkäaikaiselta
yhteistyökumppaniltani Ruosniemen Panimolta tuli yksinkertaisesti
pyyntö harkita paikkaa heidän leivissään ja leirissään.
Aloitan tämän kiintoisan urakan
Ruosniemessä lähiviikkoina täysipäiväisesti, joten tulkaahan tervehtimään.
Next adventure waits
Tästä syystä jäävään itseni
joidenkin arvioiden ulkopuolelle. En jatkossa arvioi Ruosniemen
tuotteita, enkä aio mainita täällä myöskään vastaan
tulevista...no.. pas..huon..heikommista tuotteista. Te tiedätte,
kuten minäkin tiedän, ettei kaikki olut ole aina kultaa, tai
kultaisessa kuosissa. Tuoretuote ei matkusta hyvin, varsinkaan
suodattamattomien ja pastöroimattomien ihanassa maailmassa.
Sen sijaan lupaan kyllä hehkuttaa
edelleen erinomaisia tuotteita ja jatkaa tällä valitsemallani
linjalla ja tyylillä.
Toki osa varmasti kysyy voiko ihminen
olla yhtäaikaa toimittaja ja kaupallisessa työssä? No en koe sitä
varsinaisena esteenä. Blogi edustaa kuitenkin vain ylläpidon
kulloistakin mielentilaa, fiilistä ja olemusta. Asia on tämän
myötä myös avointa.
”People say nothing is impossible,
but I do nothing every day”
Kenties saatte kuulla tulevaisuudessa
jossakin määrin yleisellä tasolla siitä millaista elämä on
sielä tiskin takana ja pesuletkun ääressä sohlatessa loputtomia
exceleitä lävitse?
Erinomainen huomautus valui juuri
blogin toiselta toimittajalta.
Tämähän ei ole pelkästään
olutblogi, vaan juomablogi. Tarkoitus on jatkossakin tehdä enemmän
juttuja myös drinkeistä, viskistä, rommista, ginistä ja eritoten
kiusata viiniväkeäkin.
Miun mielestä kun yhdestä asiasta
pitäminen ei sulje muita ulkopuolelle. Yhtäläisesti kehoitankin
teitä kaikkia nauttimaan pilsistä siinä missä ipa:stakin, juomaan
viskiä kolalla ja viiniä vesilasista.
Rennoin rantein, sillä ennenkaikkea..
Juomista nauttiminen on iloinen asia.
Joten Pori.. Here we come. Tiedän, et
Lukko on kovaa valuuttaa. Yhtenä heinäkuun viikkona siel
työllistetään kaikki hotellit, vaik vois luulla kahden tapahtuman
jakamisen eri viikoille olevan kannattavampaa. Sielt saa Suomen
parast kotiviiniä rypsiöljypullossa, karaokessa pitää laulaa
Yötä, eikä hyvää lihamukia saa vieläkään mistään.
Noni, antaa mennä. Panomies vitsit voivat jälleen alkaa.
Valtiovallan
siirtyessä alkoholipolitiikassa askeleen verran nykypäivään (ja
ottaessa samalla kaksi askelta taakse ”työttömien
aktivointimallin” kanssa) onkin aika pohtia mitä tämä
käytännössä tarkoittaa satunnaisen tavalliselle kuluttajalle? Unohdamme tarkoituksella terveydenhuololliset vaikutukset ja keskitymme vain tavanomaisiin kuluttajiin, että tuottajiin.
Avataanpa
tähän nyt ensimmäiseksi muistutuksena ne tärkeimmät muutokset:
-
-
-
-
Tyhjältä
näyttää. No katsotaanpa sitten ne toiseksi tärkeimmät muutokset:
Kaupat
saavat alkaa myymään 5,5% tuotteita. Tämä sisältää myös
sekoitukset, eli ne pahat, hyvin pahat ”limuviinat”. Tästä
rajan osumisesta maagisesti juuri tuohon lukemaan voidaan varmaan
onnitella Hartwallia ja ”harmaata”.
Pienpanimot
saavat alkaa myymään korkeintaan 12% olutta ulos
valmistuspaikaltaan. Tähän tulee rajoitus siten, että
tämä laki koskee vain alle 500 000l/a tuottavia yrityksiä. Tämän ylittävät saavat ilmeisesti myydä ulos vain uuden ruokakaupparajan mukaisia tuotteita. Eli
hernekeittopurkit ja jauhot katoavat hyllyiltä, samoin entinen
Berliinin muuri (4,7% raja). Antoisa kysymys, johon en toistaiseksi
löytänyt yksiselitteistä vastausta onkin: Koskee tämä myös
siidereitä, lonkeroita, simaa ja muita juomatuotteita?
Anniskelulupia
muutettaisiin siten, että jatkossa yhdellä luvalla saisi
anniskella kaikkia alkoholijuomia. Eli luvista C-B-A siirrytään
pois.
Ravintoloiden
ei enää tarvitsisi hakea erillisiä jatkoaikalupia anniskelun
jatkamiselle kello 01.30:n jälkeen. Eli kun kysytään kenen
luvalla, vastaa Lehto ravintoloiden puolesta: ”Omalla luvalla”.
Väkevien
verkkohinnastot tulevat sallituiksi muillekin kuin Alkolle ja
Tallinnan laivoille. Eli ensi vuoden Olut&Viski Expossa voidaan
julkaista myös tisleet?
Jatkossa
ravintolat palaavat jälleen mainostamaan häppäreitä.
Sekä
jollakin tasolla voivat hakea luvat myydä ilmeisesti max 5,5%
tuotteita ulos, kuten kaupatkin, eli kello 21 asti. Eli jos
ajattelit noutavasi Growlerin Siperiaa siihen puolen yön jälkeiseen
filosofiseen hetkeen... Voitte kansani haudata nuo ihanat haaveet.
Alkot
saavat olla auki jopa kello 21 asti. Kyllä tässä ollaan nyt tiellä
turmioon
Kotioluen valmistustaparajoite katoaa myös, eli kiljusta tulee laillista muillekin, kuin suuryrityksille. Tislaus pysyy valitettavasti kiellettynä edelleen.
Ja
miten tämä kaikki tulee näkymään heti 2018? Ensimmäinen
fakta onkin, ettei se tarkoita, tai muuta, mitään vielä pitkään
aikaan. Katsokaas, vaikka laki muuttuisi, eivät käytännöt muutu
hetkessä.
Nimittäin
jos ajattelemme, vaikkapa marketteja, lienee varmaa etteivät hyllyt
pullistele tammikuusta uusia max 5,5% tuotteita. Miksi? Koska
päätös tapahtui vasta joulukuusta ja vähittäiskaupalla on aivan
varmasti nykyisenkin rajan tuotteita varastossa vielä pitkään.
Toisekseen: Meidän panimomme ovat tottuneet valmistamaan 4,7%
tuotteita, joita on varmasti panimoiden varastoissa vielä pitkään.
Kolmanneksi tulemme näkemään pitkän aikakauden, jossa osa
tuottajista pitäytyy matalammassa vahvuudessa, koska tottumus ja
hinta. Lopullisen muutoksen, tai muuttumattomuuden mihinkään teemme
me kuluttajat. Alammeko suosia astetta vahvempia, vai pitäydymmekö
tutussa ja turvallisessa? Olutnörttien jenit eivät tällöin tässä
kassassa paina puupenniä enempää. Oikeastaan tälläkään ei
ole mitään käytännön väliä kuluttajien kannalta, mutta kenties
isompien panimoiden kannalta taas on. Pienet pystyvät paremmin
joustamaan ja varioimaan eri tyylisiä oluita niiden ”oikeassa”
vahvuudessa. Tuopin Ääressä uskookin, että jatkossakin lavatavara
myydään vanhassa vahvuudessa ja pientuottajat siirtynevät hitaasti
tietyissä tyyleissä oikeisiin lukuihin alkoholiprosentin suhteen.
Panimoiden
ulosmyynnistä taas, mikä on todella mahtava uudistus, kestänee
tovi. Ylläpito epäilee, että jo valmiiksi ylityöllistetyiltä
AVI/Valvira-akselilta tulee jossakin vaiheessa ohjeistus siitä,
miten tämä ulosmyynti tulee suorittaa. Koska byroslavia, epäilemme
vähintäänkin kravattipakkoa, myyntirajoituksia ja sillivoileivän
tilaamista samalla. Nimittäin tällä hetkellä, kun asiasta ei
ole ennakkopäätöksiä ja lain astuessa voimaan vasta tammikuusta
(lopullisesti kokonaisuudessaan maaliskuussa) epäilemme tässä
menevän pitkälle kevääseen, että jos olitte suunnitelleet
hiihtolomareissua pakettiautolla panimolle, niin malttakaapa vielä
tovi.
Ravintoloiden
osalta häppärimainonta alkanee heti vuodenvaihteen jälkeen, joskin
kanttikset tiettävät kyllä nämä paikat. ”Euron hanat, muttei
kuitenkaan kaikki hanat, mutta emme mainitse erikseen mitkä hanat”.
Häppärithäppärit
Lopulta muutokset ovat pieniä, mutta oikean suuntaisia.
Oikeastihan koko Alkon monopoli olisi pitänyt purkaa ja
ravintoloiden Alvia pudottaa unohtaen samalla
alkoholiveronkorotukset. Nykyisellään on aivan päivän selvää,
että Viinarallia Tallinna/Latvia suunnasta tämä ei jarruta sitten
yhtään.
Kenties
mielenkiintoisin ja harrastajaa eniten älähdyttävä ja hälyttävä
puoli on edelleen auki. Nimittäin valtiolla pohditaan kuumeisesti
miten etämyynnin saisi kiellettyä, ilman että EU puuttuisi
laittomuuteen. Sipilän hallitus osoittaa tässä varmasti
samanlaista suuryritys mentaliteettia, jossa omalla edulla asiat
kierretään ja piiloitetaan. Toiset jemmaa vaan EU:lta ja kansalta,
toiset verottajalta(valtiolta) ja siten kansalta. Ylläpidon käykin
jo valmiiksi sääli meitä kaikkia Tullista tilaajiin tämän
taivaanrantaan piirtyvän myrskyn edessä. No positiivisesti:
Mitä kaikkea hyvää sitten kauppaan voisi päätyä:
Tässä
muutamia loistavia oluita, joita voimme odottaa näkevämme
myymälöissä, eli maahantuojillekin tämä muutos tuo enemmän työtä:
Fuller's
London Porter
Weihenstephan
Hefe-Weissbier (ja Ayinger Bräu-Weisse monien muiden saksalaisten oluiden tapaan.)
Aecht
Schlenkerla Rauchbier Märzen
Dupont
Saison Biologique
Brooklyn
Lager
Cantillon
Kriek (Lou Pepeä myöten)
Malmgård/Huvila
ESB
VASP
LuomuPils
Stone Pale Ale
St.
Bernardus Wit
Tulossa: Lisää mahdollisuuksia panna oluet oikeaan vahvuuteen
Lisäksi
uusi raja takaa panimoille mahdollisuuden luoda uutta ja panna oluita
paitsi oikeassa vahvuudessa, mutta myös uusissa tyyleissä.
Veikkaamme myös, että tällä hetkellä panimot tuskailevat
onnellisina? Joulukiireiden keskellä sen suhteen, miten paljon
tuotanto voi kasvaa, keskon ja sokkarin soppareiden uusimisen kanssa,
oman myymäläpuolen ja sen miten paljon uuden rajan mukaista 5,5%
tuotetta uskaltaa painaa ja samalla toisella puolella kaupunkia
painetaan varmaankin yötä päivää rahaa, siis Hartsun harmaata
jokaiseen kioskiin asti. Samalla tuo toinen kaupungin hiljainen
jättiläinen tietää, että mallasta menee kaikkialle jatkossa
ainakin vähän enemmän.
Sen sijaan THL/SoTe/Ehyt,ym puolella odotellaan jo maailmanlopun koittavan. Elämme mielenkiintoista talvea, ystävä
hyvä. Miten sinä uskot muutoksen näkyvän arjessasi?
Varmaankin huomasitte blogin Facebook-jatkumossa olleenpullonkorkkikilpailun? Teille, ketkä ette ole vielä liittyneet ryhmään, niin suosittelen klikkaamaan itsenne sisältöön sisään. Facebookin puolellekasautuvat kaikki pienemmät uutiset ja ajatukset, sekä tällaiset
skabat.
Asiaan.
0,33l tölkkiin oli siis vajaan 4kk (n. 100Vrk:n) aikana kasautunut
peräti 67 korkkia. Näistä vajaa 40 oli kotioluita. Tämä laittoi miettimään omaa alkoholinkulutustani. Näissä luvuissahan eivät
ole mukana tölkkioluet, eivätkä esimerkiksi ravintoloissa nautitut tuopit..
Eli pienellä laskutoimituksella voimme päätellä, että päivässä kertyy n. 0,7 olutta.
Tämä on mielestäni ihan kohtalaisesti, sillä en juo joka päivä.
Toisaalta kyseessä on kesä ja loma-aika, joka jotenkin tuppaa
nostamaan kulutusta. Toki osa korkeista ei ole pelkästään itse
tyhjentämistäni pulloista, mutta keskiarvo on silti liki yksi per
päivä. Ehkä kiintoisinta tässä on vielä se, etten heinäkuussa
ollut pahemmin kotona, enkä edes Suomessa. Voidaan myös olettaa, että jokaista ostettua pullo-olutta kohden on kulunut ainakin yksi tölkki, sillä suosin niitä normaalisti mieluummin, kuin pulloja. Jolloin kokonaismäärä kasvaisi n. sataan. Okei, edelleen aikalailla yksi per päivä. Jos tähän lukuun ynnäisi kaikki reissuissa juodut, ravintoloissa nautitut, sekä puistossa pussikaljoina kiskotut nousisi kulutus edelleen. Lyhyellä otannalla (tilitiedoista) pyöristelen keskiarvoa jonnekin 1,3-1,5:n nurkille.
Miltä
tämä teistä kuulostaa? Kuinka paljon on paljon?
DIY ja säästä
Palataanpa kotiolueen. Kansantaloudellisesti
voidaan päätellä, että jos olisin nuo noin neljäkymmentä
olutta juonut Alkon hinnoilla; olisi laskua tullut tästä pyöreät 200€. Oletuksella, jossa yksi pullo maksaa keskimäärin 5€ (hyi).
Ravintolassa taas olisi euroja kilissyt kassaanliki tuplasti, eli varmaan 350-400€.
Entäpä kotioluen kulut? No osa kotioluista on toki ollut näytteitä, kuten
kokonaismäärästä muutenkin. Silti jos oletettaisiin kaiken olleen
omaa tuotantoa voitaisiin (pyöreästi) arvioida rahaa kuluneen n.
1,5€/l. Jos arvataan keskipakkauskoon olevan 0,4l (seassa 0,33l,
kuin 0,5l pulloja) voidaan ynnäillä litroja kuluneen siis n. 16L ja
rahaa palaneen siis n. 24€. Eli röyhkeästi kotiinpäin tuli
vedettyä laskutavasta riippuen n. 175-375€.
Koska olen nykyisin tällainen
persaukinen opiskelijan retku, jonka tukia te kaikki haluatte
leikata, voin todeta täysin tyytyväisenä tämän olevan ihan
hemmetin miellyttävää kukkaroni kannalta. Sillä meinaan matkustaa jo johonkin,
jossa olut on elintarvike, eikä se maksa ravintolassakaan vitosta
pullolta.
Hanaoluesta ei kerry korkkeja
Silti tässä on järjetön yhtälö. Yhtä aikaa
haluaisin tukea vaikkapa ravintoloita, jotka ovat hinnoittelemassa
itseään ulos pyytämällä kymppiä 0,5l tuopista ja
keplottelemalla tätä lukua näennäisesti loivemmaksi eurotuopeillaan. Tämähän
johtuu kulurakenteesta ja kasvavista kuluista kaikkialla ja kaikissa
sektoreissa. Oravanpyörä. Silti enempi vähempi tuntuu, että
kaikilla on kokoajan vähemmän käteistä käytettäväksi tämän
systeemin pyörittämiseen. Myös minulla. Mihin se raha katoaa tässä
matkalla? Kenties ulkomaisiin verkkokauppoihin, ulkomaanmatkoihin
ja kasvavan kotiolutbuumin ylläpitoon? En tiedä, kuhan lasken.
Loppujenlopuksi koko laskelma oli oikeastaan todella mielenkiintoinen. On antoisaa tietää mihin ja kuinka paljon taloudestani vuotaa pennejä pieninä noroina.
Haastankin
nyt kaikki muut blogistit tarkastelemaan omaa kulutustaan sopivalla
otannalla ja tuomaan sen jakautumisen esiin. Kenties minunkin
pitäisi laskea paljonko rahaa palaa akselille: maitokauppa, Alko,
kuppilat, kotiolut, festarit?
"Mä olen kukka, jonka kylmä katse raiskaa,
ja minun toiveet kaikki valuu hiekkaan
Ja sateet tulee ja minut maahan paiskaa,
en miekkaan tartu ja silti hukun miekkaan,
hukun miekkaan"
Alkoholipoliittisen väännön
jälkeiset päivät olivat harmaita. Poliitikkojen sanoma oli selkeä.
Olen alkoholisti, koska olen suomalainen. Pinkit etiketit kieltämättä
viehättävät, ahmin liköörikonvehteja viihdemielessä ja nuuskan
sijasta jauhan purukumia tipalla kossua. Varsinkin kesäisin rakastan nauttia jallun
makuista limuviinajäätelöä laiturin nokassa räntäsateessa kuunnellen Popedan Oodia Jaloviinalle.
Talssin kuitenkin sateessa kohti
rautatieasemaa. Kello ei ole edes kahdeksaa aamulla ja kolkuttelen
märissä kengissäni lähiökuppilan ovea janoisena. Olenhan menettänyt kaiken toivon
selvitä, joten Pekka Puska&Co. Miksi edes yrittää?
Alkoholilain suuntavaihtoehdot
Vaellan apaattisena muiden apaattisten
alkoholistien kanssa kohti lähijuna zetaa ilman salamapartiota.
Katselen kyynisenä vieressä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle meneviä
pikkulapsia. ”Voi tulevia alkoholisteja”. Luulin nuorison olevan
koko ajan selvempää, mutta nyt joudun piilottelemaan
liköörikonvehtejani, ettei tahmatassujen alamäki alkaisi liian
makeasti. Liian aikaisin. Yhtä aikaisin vie Zeta meitä yhtä sateiseen pääkaupunkiin,
jossa hiljaisuus on vallannut turut ja torit.
Siirryn pakollisen
kahvikupin kautta vahvempiin päihteisiin. Alko oli kutsunut
minutkin, juopuneen toimittajan piilokonvehteineen aina
pääkonttorille asti aivan sen toisen pää(ttömyys)konttorin viereen.
Edessä olisi ilmaisen viinan bileet, eikun sivistynyt maistelutuokio
täynnä uusia tuotteita ja tietoa. ”Who Am I kidding?”
Tuhansien rantoj..järvien maa
Olen jo kulkemassa alkoholia, sellaista
helakan väristä kohden, kunnes minulle todetaan: ”Meillä ei ole
ollut tapana keskustella täällä”. Käännyn kannoillani.
”Herraisä, viini-ihmisiä”. Onneksi löydän tutun maltaan
tuoksun jostakin läheltä. Miellyttävää.. Kaadan jo ensimmäistä
Löwenbrauta lasiini ja ihmettelen missä litran tuopit ja
lederhosenit torvisoittokuntineen?
Samalla alkaa kuitenkin tilaisuuden
pakollinen info. Tämän ehdottomasti antoisimmat seikat liittyivät
oikeastaan ekologisuuteen, mikä jopa oikeasti kiinnosti näin
ympäristöalaa opiskelevan mieltä. Toki tärkein uudistus on tuleva
”Vegaaninen” merkintä sellaisiin tuotteisiin jotka sopivat
”vegeille”. Tämä on loistavaa, koska miultakin udellaan aika
ajoin onko mikäkin olut vegaaninen vai ei?
Tulossa lokakuussa
Asiaan.. Maistelin nopeasti bruuvin
germaanit lävitse. Vivahde eroja, mutta päällä edelleen loistava
tasapaino, juotavuus ja sellainen miellyttävä helppous. Juotavia,
niin juotavia. Koska Suomessa? Niinku eurolla puol litraa hyvää
bisseä? Kotimaan katraasta Saimaan Oktoberfest löi jo uusia
kierroksia koneeseen. Katkerot purivat yllättävän tiukasti
aamukoomaisessa suussa, vaikka vain Magnumin&Saazin voimalla.
Ison-Kallan Tuhansien järvien Pils oli
melkoista rymistelyä. N. 60-65ebua jenkkikamaa ja keveähkö runko.
Vähän sekavan oloinen ”nyt hitosti kaikkea ja lujaa” fiilis.
Viereinen Foundersin PC Pils oli rauhallisempi verrokki. Jos toisessa
ajettiin Mersulla kirkkoon möyrittiin Savossa jeepillä metsässä.
Seuraavaksi jotain ihan muuta. Jandrain
Jandrain Jandrain Jandrain.. Jotakin jossa levy oli päällä nimessä
koko ajan. Belgityylistä ”wheat alea”, ei kuitenkaan witbieriä.
Hiivakannan esterit puskivat mausteiden lisäksi reipasta
hedelmätiskiä. Tavallaan vakuuttava, tavallaan ei. Elementtejä
jotka ovat todella miellyttäviä ja päinvastoin.
Aamu alkaa A:lla?
Seuraavaksi tapahtuu odottamaton
siirtyminen sinne mihin pitikin. Viinapurkkaan.
Saku Antvärk IPA. Toivon hyvää hinta
laatusuhdetta.. Mutta jostain tulee kokoajan purukumin tuoksua.
Sellaista makeaa hedelmäpurkkaa veivattavasta markan automaatista. Jänniä leipäisiä brittifiiliksiä seassa. Onko Citran hedelmäisyys vaihdettu kuiviin hedelmiin?
”Viinapurkka, kyllä eduskunta on kaukonäköistä, muttta tämä
purkkahan tulee Virosta matkustajatuontina”. 2€/0,33l. Tämän
hintaista IPA:n pitäisi olla, mielellään ainakin. Kepee, ei oo
häpee, muttei innosta uusintaan.
Tässä kohtaa alkoholi tekee
temppunsa. Enter the seitinohut. Ilmeisesti pitäisi purskuttaa ja
sylkeä, mutta luonto ei anna periksi. Tuijotan mykkänä kulkien eteenpäin
kohti kanapee vatia. Hörppään matkajuomana aka matkakaljana tipan Sonnisaaren
Humalajaa. Erinomainen kuosi. Mahtavaa öljyä ja hedelmiä. Edelleen the Suomi IPA.
Brooklyn Defender IPA toimii
ruokajuomana. Ns. ”mallas ipa” on ruoka ipa. House flavoria
esillä. Hennosti karkkia, maltaisuutta ja paahtoleipää greipin ja
kukkakedon lisäksi. Iisiä ja juotavaa.
Katselen Roguen Dead Guy Alea. En
koskaan ole pitänyt siitä. Enkä pidä nytkään. Liian viinainen.
Ehkä minussa on vikaa, koska pitäisihän tuon liki
sarjakuvaetikettisen import tuotteen, joka maistuu viinalle viehättää
suomalaista kännistä mieltäni?
Stone Tangerin Express IPA. Lisää
IPA:a. Speksit todella kiehtovat. Mandariinia ja ananas murskaa,
Azaccaa, Mosaicia, You name it, It has it. Odotan jotakin Stone goes
Brewski kokemusta... Jaaaaa en saa sitä. Perus Stonea. Eli todella
hyvä, mutta sillai vähän vanha ja tylsä. Keski-ikäinen
insinööri, jolla on uusi wunderbaum. No pullon ikä jäi
katsomatta, että->
Hyvää, mutta ei hintansa arvoista
Sitten niitä tummia. Harmittavasti
kaksi ja epäilen juoneeni molemmat, mutta sehän ei meinaa mitään.
On antoisaa reitata uudestaan ja verrata tulosten
vertailukelpoisuutta.
To Öl Moccachino Messiah.
Kahvibrownia. Olen yhden aivan erinomaisen tällaisen juonut; Surlyn
Coffee Benderin. Laittakaapa korvan taakse se. To Öl tarjoaa no
kahvia. Ja sitten sitä helkkarin tunkkaista tuhkakupinpohjaa ja
sikarin perää, jota savuisuus vain korostaa. Ei jatkoon, vaikka
arvaan yhden Tonin rakastavan tätä, kuin pohjoismaista hyvinvointivaltiota<3
Mikkeller Chipotle Porter onnistuu jo
paremmin. Todella miellyttävä kombo paahdetta, suklaata, chiliä ja
savua. Tosin liian keveä runko kostautuu vähän lopussa, mutta alle
7% varsin kelvollinen suoritus yhdistää vielä chili tähän.
Olen jo pakkaamassa kamojani, mutta
kas.. Siideriä.. Jos sitä vielä ehtis.. Ja ehtiihän sitä.
Kerisarac Cidre Breton tuotti tuoksun
puolesta pienen Wow:n. Nyt ymmärretään antaa. Maku unohtaa koko
asian ja jälkimaku katoaa, kuten toivo krapula-aamuina.
Rankkaa
omenaa, calvadosta. Hyvä siideri, hyvä hinta.
Verrokkina toimiva Teerenpelin Juhlasiideri
lyö ensimmäisenä asetonit kurkkuun. Tasaantuu vähän. Keltaisia
omenoita, makeahkoa, helppoa. Sellaista suomisiideriä. Ihan kiva,
mutta vaan ihan kiva.
Poistun toimiston kautta takaisin
sateeseen kohti Pientä ja uusia nousuja miettien mistä saisin edes yhden limuviinapuikon illaksi.
"Voi teitä, joista alkaa kuolemamme
Voi teitä, joita vapaus kahlitsee
Kengät hankaa meidän jalkojamme"
Päivän taittuessa iltaan, tai iltapäivään? Onhan tänään kuitenkin perjantai. Käsi
tarttuu pullonkaulaan. Hivelee sen pintaa ja miettii miten suuri osa
tislaamojen imagoa pullon muoto onkaan? Oikeastaan kelaan vaan, kuinka happopäissään osa näistä funktionaaleista lasiastioista onkaan suunnitteltu.
Pian kaivan pakastimesta kourallisen
jääpaloja paksupohjaiseen Old Fashioned lasiin ja aloitan
mittaustyön. Pari senttiä Giniä, saman verran Vermuttia
(mielellään Rossoa. Huom) ja yhtä paljon Camparia. Pyöräytetään
keveästi ja leikataan appelsiinista kaksi siivua. Toisen puristan
Negronin sekaan ja toisen asetan koristeeksi. Kyllä. Tiedän. Loraus
appelsiinia ei varsinaisesti kuulu sekaan, mutta pidän tässä sen
hennosta pyöristävästä mausta. Hörppään ja nautin sen makeasta
katkeruudesta ja nyanssien leikistä.
No Tequila in it
Tuopin Ääressä ei ole koskaan ollut
vain olutblogi. Se on vain ajautunut omien preferenssieni mukaisesti
likemmäs sitä, josta yleensä nautin eniten ja joka on ollut
tavallaan helpointa saada.
Silti aina ajoittain Cocktail-kärpänen
puraisee punaisen krapulaisilla silmillään.
Se on niitä hetkiä,
kun kiroilen varastoni vajavaisuutta. En ole vuosiin pitänyt yllä
kotibaarin tarveaineita, koska kaikki liköörit eivät kestä
säilytystä pitkiä aikoja avattuna ja toisaalta.. Se olisi vielä
oluttakin kalliimpi harrastus. Yleensä tätä drinkkilinjaa tulee ylläpidettyä eksyessä sellaisiin juottoloihin, joissa olutvalikoima on luokkaa "Karjala hanast, tai Karhu pullost".
Samalla tässä juodessa mietin miksei Suomessa ole
Cocktail-festareita?
Siis sellaista
yleisölle avointa. Baariminnat ja mikot taistelevat kyllä brändien
omissa karkeloissa suljettujen ovien takana pitkin palloa, mutta.. En tiedä.
Ajatus olisi mielestäni lystikäs. Kelatkaapa Stadin SOPP:n tapainen
massakarkelo, jossa Sazeracit kirkuvat kilpaa yhdessä Pina Coladan
kanssa.
Kuka vääntäisi parhaat Mint Julepit? Tai arvaisi montako
litraa jäätä festareiden aikana kuluu? Kenties yleisö voisi
maistaa uusia drinkkejä maan baarieliitin takataskusta? Kaikki reiluun asevelifestivaalihintaan?
Daiquiri meets Whisky Sour with a hint of vanilla
Ehkä
jollakin ständillä olisi jaoteltu lärvilauta, jossa voisi
veistellä ensin aperatiivin alkupalan kera, siirtyä pieneen
pääruoka-annokseen ja sille loihdittuun juomasekoitukseen ja päätyä
jälkiruokajuomien kautta digestiiviin? Maahantuojat, baarit, tislaamot, tilaliköörit ja Alko voisivat kilvan kehua tuotteittaan. Kenties sekaan olisi ujutettu tarinoita juomien takaa? Meinaan kun monella tuotteella ja drinkillä on kirjava ja kiintoisa menneisyys.
Kenen tiskillä olisi taas
karamelleja uitettu vodkaan? Olisiko Kyröllä versio
Napuesta, jossa pulloon olisi uitettu karpalo- ja rosmariinikaramelleja? Ehkä hotshottien ennät.. Ei, unohtakaa se. Kaikkea ei
tarvitse tuoda takaisin. Myös jekkutytöt voisi jättää näilt festareilt välist, mutta ehkä se on vaan toiveajattelua? Suomen paras Mojito-kilpailu pitäis ainakin olla avoin. Mutta olisko ajatusta?
Festarijärjestäjät?
Ehkä kuitenkin juon Negronini rauhassa ja sulattelen ajatusta sulavan jään tahdissa ja kysynkin teiltä arvoisat lukijat: Mikä on suosikki cocktailinne ja miksi?
En tiedä mitään ikiaikaisempaa
kotimaista tiukkaa klassikkoa, kuin Jallu. Siitä tehdään lauluja
edelleen. En kuitenkaan nauti niiden kuuntelemisesta, koska
liiallinen junttirock on syöpää minun päälleni. Silti kenties
vain tämä ja salmari ovat ainoat kotimaiset väkevät joita
mielelläni juotan kaukaisille vieraille.
Ikiaikaiset ovat olleet ne illat, kun
pöydässä on ollut yhtä tähteä, kuppi ja nopat. Harvemmin niistä
kuitenkaan on jäänyt mitään suuria muistikuvia. Entä kuinka usein
onkaan talonmiehen vapaapäivä kuulunut kalsarikänniseen iltaan?
Joskus sotkimme sitä kolan sijasta myös
Pommaciin. Vähän sellaista brenkkulonkeroa siis. Epäilen, että
meillä kaikilla olisi jalmarista niin paljon tarinoita, että se
ansaitsisi oman Sinuhensa. Sellaisen ruskeakantisen iäisyyden vievän eepoksen, jonka henkilögalleriasta ei ota kukaan selvää, koska
kukaan ei ole selvä.
Tänään kuitenkin hämmästykseni oli
suurta eksyttyäni valtion monopolin hyllyväleissä sinne minne
aurinko ei pais.. Anteeksi kirjallinen liioitteluni. Näin kuitenkin
pullon Jaloviina Long Drinkkiä. En voinut vastustaa kiusausta.
Isänmaa kutsui poikiaan, pilliin vihellettiin ja minä kaivoin
taikaviitastani pari kopeekkaa esiin kassalla. Nyt oltaisiin syvien
asioiden ääressä.
Spekseissä 5,5% ja hintaa karvan alle
kolmosen (2,98€). Simppeli design ja jotenkin lievästi nostalgisen
rouhea. Puhutteleva ja tavallaan ruma. Jallulla on kuitenkin
tunnearvoa ja minä, minä olen tunneihminen.
"Herra isä. Kotimaista limuviinaa
"
Entäpä itse juoman maku? Se kai tässä
kuitenkin on kaikkein olennaisinta?
Siinä missä väri on, vähemmän
yllättäen, kirkkaan kullankeltainen on tuoksussa jotakin tuttua..
Kyllä. Siellä se jallu kaveriaan
etsii, eikä turhaan. Tuo tuttu kombinaatio viinaa ja brenkkua on
naitettu nyt etäisesti halvan Pommac-kopion kanssa yhteen. Aivan
samaa hedelmäistä tammisuutta tässä ei ole, mutta osasyy voi olla
myös Jaloviinan. Se meinaan puskee maussakin selvästi lävitse.
Kerrankin etiketti pitää paikkansa: ”Maistuu sille mille
pitääkin”. Siinä missä vaikkapa hartsun lonkerossa on saatu
Gini piilotettua liki kokonaan (kiljuista emme puhu) huomaa
lähtötuotteen tässä selvästi. Jos siitä ei pidä, niin Laitilan
brandy lonkero (hih, heillä on myös Jalo lonkku.. Nyt kiinnostaisi
verrata) lienee sinun valintasi. Oudointa maussa on se, että jallun
maistuessa selvästi tuijotat etiketin 5,5% punaista leimaa
epäuskoisesti. Toki tässä on limonadimaista siirappisuutta seassa
ja kuplia sillai kivasti. Miltei hilpeästi ne kutittavat kitalakea,
vain yhden tähden. Puolessa välissä en osaa vieläkään sanoa
pidänkö tästä vai en. Ehkä pidän ideaa hävyttömän hyvänä
ja juomaa hävyttömän pahana. Silti usein asioiden sattuessa näin
pidän lopputulemasta. Ehkä nytkin?
Virnuilen koko
limuviinateemalle, koska nyt ollaan sen syvässä päässä. Tämä
ei ole kilttiä juomaa, vaan on astuttu askel kauemmas Breezerien
ihanasta väriloistosta, tai harmaan petollisista sävyistä.
Jonnekin Kyrö Long Drinkin, Kovan Teen, tai Laitilan Bitter Lonkeron
maailmaan. Maailmaan, jossa teinit eivät kiljupäissään sylje
päälle, mutta vanhan liiton Carillo ja Gambina sedät kääntävät
selkäänsä.
Se on absurdi ulottuvuus, johon
matkatessa kaipaisi matkakaljan lisäksi jallupulloa lepyttämään
sen jumalia. Paikka, joka on oma suljettu osastonsa kaikille, joille
olut ei maistu ja pitkäripaisen Smirnoff Icet aiheuttavat vain
kerroksen sokeria ikeniin. Heidän epäpyhä maansa, jossa baarista
ei tilata ”yhtä bisseä, lonkkua, tai sidukkaa”, vaan kirotaan
miksi drinkkilistalla on vain jotain v..n kelkkoja ja
villevallattomia, mutta GT on liian karvasta malarialääkkeeksi.
En voi sanoa olevani kotivesillä, vaan
kaukana. Matkustelu kuitenkin avartaa, vaikka aina se ei
tuottaisikaan überhedonistisia nautintoja. Joskus se on tällaista..
Outoja lipuvia fiiliksiä, joita kenties kaipaa palattuaan. Astuminen
toisiin saappaisiin ja yhden jallu lonkeron nauttiminen saattaa siis
hämmentävästi avata paatuneellekin kupin kiskojalle kokonaan uusia
maailmoja ilman kaleidoskooppia. Ja lopulta.. Elämä on vain sarja
kokemuksia. Lasin näyttäessä loppuaan pidän tuotetta edelleen
hämmentävänä. Kenties toinen samanlainen toisi selvyyttä, mutta
voisin jättää sokerisen kuplaveden kokonaan sikseen. Jännä.
Jallu.
En tiedä kauanko olimme vaeltaneet
tässä loputtomassa maassa, jossa sadekausien monsuunit kastelivat
ja myöhemmin kuiva, punainen aavikkotuuli kuivasi sielun ja ruumiin
kurkkua myöten. Se saattoi korventaa vanhemmankin sotaratsun liki
hulluuden partaalle. Tiesin etten itse kestäisi enää kauan ennen
harhanäkyjä vilvoittavista keitaista. Tarvitsin viileää juomista. Ravintoa niin ruumiille,
kuin hengellekin. Vahvaa, tukevaa ja imperialistista.
Onneksi nuubialaiset orjamme taikoivat pakanallisen noitatohtorin
säestämänä Afrikan mustaa kultaa jostakin esiin.
Bell's:n Expedition Stoutia maistoin
ensimmäistä kertaa takavuosina Copenhagenin Beer Celebration
bakkanaaleilla. Jossa vii..olut virtasi, ganja tuoksui ja elämä oli
kerrankin vain laiffii.
Kaikista huikeista oluista huolimatta
juuri tämä kiilasi aivan piikkipaikoille kilvoittelemaan paikasta
sydämessä (Heti julkean mahtavan Black Note Stoutin jälkeen). Nyt
vuoden ikäinen pulloversio kömpii vaipoistaan ja hellekypäristään
esiin.
Tuoksussa ei aivan lähde kaikki
papukaijat lentoon. Mokkaa piisaa, suklaata ja paahtuneen maltaan
herkkiä sävyjä. Vesivärejä, muttei öljyvärejä. Vähän lakua
ja savua takana. Miellyttää, mutta kenties suuremmat norsupyssyt on
varattu makuun?
Maussa ruovitellaan vähän jo
aavikolla. Savuisen paahtunut mallas pöllyää ja
kamelinpaskanuotiolla on kahvia ilmassa. Salmiakkijauhetta riittää
loppuliussa. Maku jää suuhun hymyn kera. Ikä on tuonut tähänkin
sekaan hennosti kuivattuja hedelmiä, suklaata ja soijaa.
Moniulotteista ottelua.
Suutuntuma on paksu, paahtunut, öljyinen
ja muita ihania adjektiiveja, jotka sinä voit valita.
Bell's Expedition Stout ei ehkä tunnu
nyt selvinpäin yhtä euforisoivalta kokemukselta, kuin silloin. Se
ei kuitenkaan himmennä tämän oluen arvoa, asemaa, eikä tietenkään
makua. Huikean hyvää olutta huikealla balanssilla. Kylläpä kotiinpaluu parin viikon cocktail/vaalea lager/valkkari-akselilta tuntuu hyvältä.
Tuuli rummuttaa ikkunaa piippuni
hiilien hohtaessa punaisena sateisessa yössä. Vieressä mukini
nostaa lämmintä höyryä ympäristöönsä. Tuijotan viskipulloa ja
hän minua. Tänään olemme luvanneet pitää päämme kiinni ja
leikkiä mykkäkoulua. Antfarmin tupareista alkanut lievä viikon
brenkkuputki SOPP:n kautta kaverin häihin, yhteen jälleennäkemiseen
ja Latvian ex-tempore reissuun ovat kostuttaneet maksaani tarpeeksi.
Silti Lahen SOPP on osoittautunut melkoiseksi ”writers blockiksi”.
Miten lähestyä tätä saippuapalaa, josta en saa otetta? Kenties
Samba ja kuppi kuumaa auttaa?
” SOPP tuikki outoa värinää,
kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää”
Tuijotan sateeseen, imaisen piipusta
mustikkapensasta ja palaan siihen hetkeen.
Oli lämmin kesäpäivä kääntymässä
iltaan. Askeleeni johtivat jälleen kohti Lahen matkustajasatamaa.
Nyt ensikertaa junantuomana paikallisena. Ensikertaa ilman vakituista
kööriäni. Tuota poikain kuppijakippokuntaa, jonka kanssa olimme jo
vuosia vierailleet paikalla. Aina on ollut kivaa, vaikkei kaikki aina
ole mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan ja joskus on karttakin
hukkunut matkalla sielun syövereihin. ”Dr. Livingstone?”
Kenties näistä syistä tämän
reissun piti olla vain pistäytyminen. Aye, kuuluisia viimeisiä
sanoja.
Jo astuttuani porteista sisään ja
napattuani tuon tutun mukin käsiini päätin syöksyä sinne missä
ruoho on aina ei vihreintä, mutta perinteisintä. Hollolan
Kivisahtia, iso kuppi. Tämän saman taikajuoman tenhon oli löytänyt
myös naapuriblogisti eksyttyään samalle tiskille samaan aikaan.
”Ei bönthömpää tänä vuonna” Vanhoissa Jalluissa olisi
tilaisuutta varmaan kuvattu jotenkin näin: ”Oli kuin suuret voimat
olisivat olleet läsnä sinä iltana. SOPP tuikki outoa värinää,
kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää..”
Omassa julkaisussani kenties näin:
”Ensimmäinen puraisu Kivisahtia sai jälleen muut oluet tuntumaan
omppupompulta. Tunsin alkoholin pyhän voiman hiipivän kehooni.
Peläten hetkeä loppuyöstä, jolloin minulle ei enään
tarjoiltaisi. Joutuisin ehkä kaivamaan lääkelaukustani
kyynelkaasua ja poistumaan kuin suuret taikurit.. savupilvessä
peläten sähköpatukkaa ja odottaen aplodeja. ”
SOPP-Lahti 2010-luvun lopussa oli maaginen paikka. Aika, joka oli täynnä epätoivoa, kauhua, mutta myös tuiketta toivosta. Paremmasta maailmasta. Kun katsoi ympärilleen oli vain iloisia ihmisiä löytämässä uutta, kosminen yhteisöllisyys ympäröi olutväkeä. Siitä tunnelmasta on hyvä ponnistaa kohti väistämätöntä laskuhumalaa.
Löydettyäni tutut kasvot
edellisillalta vaihdoin nokkelasti tiskiltä pystypöytään.
Antfarmilta oli
osa herrasväestä kaivautunut keostaan esiin. Valon polttaessa
krapulaisia silmiä olivat he etsiytyneet suuren lähteen ääreen
ilman pelkoa savannin muista eläimistä. Pikainen katsaus tiskien
taakse paljasti, että harmittavan harva tuttu oli löytänyt
paikalle. Nostan hattua siis kaikille paikallaolijoille. Ehdimme jo
tutustua lukuisiin mallastuotteisiin, joiden kuvaileminen olisi
pitkästyttävää teille, tai kenties janoa aiheuttavaa, jos
valitsisin tarpeeksi eksoottisen listauksen adjektiiveja? Vaikka
panimokattauksen kutistuminen järkyttikin, niin kenties juuri siksi
valikoima yllätti positiivisesti? Ei kuitenkaan niin positiivisesti,
että seuraavasta aamusta olisi selvinnyt ilman buranaa, muttei
niinkään että olisi pitänyt käydä pyörittämässä
helikopteria päksissä (Sairaalassa, toim. huom. Lähde:
Lahest-Suomeen sanakirja).
Sisäinen Nikke Knatterton veti
johtopäätöksen kuitenkin valikoimista: Pilsnerit ovat tulossa
hitaasti takaisin. Kenties on opittu, että sellaista oikeasti
helkkarin hyvää IPA:a on vaikea tehdä. Hazy Islandissa oli
yritystä, mutta maun ollessa sellaista kotipolttoista yrttikatkeroa
ja verrattessa edellisillan Hazy Janeen ero oli selkeä.
"Onks tää ny sitä IPA:a, vai muute vaan sameet"
"Mietin millainen mulkku oikein olen?"
Kouvolasta eksynyt seurakunta oli myös
pyhittämässä vettä vinkaten Bryggerillä olevan aarre, jota yks
Olli vartioisi tarkasti. Päätin koettaa onneani ja sainkin tipan
tätä mielestäni tilaisuuden parasta uutta tuotetta. Bryggerin
tuore omenasiideri oli niin loistavasti onnistunutta tyylissään,
että kävin erikseen yhtä Matthiasta onnittelemassa tuotteesta.
Jäin toviksi suustani kiinni ja jotenkin käteeni lyötiin viskiä.
Tuijotan tätä kirjoittaessa kaikessa hiljaisuudessa viskipulloa
kotonani. Näen hennon kyyneleen valuvan hänen rotevaa runkoansa
pitkin. Mietin millainen mulkku oikein olen, kun en rakasta tänään lähimmäistäni? Ja kuinka pitkään olenkaan
maannut parvekkeen lattialla puhaltelemassa savuja piipusta? Teeni on
jäähtynyt, mutta päätös pysyy. Itsepäisesti kaadan muumimukia
taas täyteen ja haaveilen riippumatostani.
Tuttu surina alkaa päässäni.
Surroundia puskee, kun nakhla alkaa tepsimään. Äänet vievät
takaisin veskun rantaan.
Turisen viskipäissäni limuradion väen
kanssa. Suunnitelmat lentävät, seitinohuessa on ihmisen hyvä olla.
Tutustun samalla yhteen suureen vapaaseen peitsimieheen, eli free
lanceriin ”ehehehe”.
Koska alkoholi saa minut holtittomaksi
ja entistä impulsiivisemmaksi löydän jostakin savonmualta
saapuneen Ison-Kallan. Sanottiin jo, että ”Lakkaa juomasta”,
mutta tutustuttuani yhteen belgialaiseen blondiin olen taas heikkoa
lihaa. Kerta ei ole ensimmäinen. Epäilen ettei myöskään
viimeinen, mutta en sano tätä ääneen.
Lopulta havaitsen seisovani
autioituvalla festarialueella yhdessä peitsimiehen kanssa. Päätämme
suunnata jatkoille. Valitettavasti tutussa Pointissa naamamme eivät
miellytä, joten etsiydymme Teerenpeliin, jossa olin kuullut olevan
yhtä neljäsatasta polakkia piipussa. Olen siitäkin tavoilleni
uskollisena raapustanut arvion, mutta muistikuvien ollessa
vähintäänkin sumeita tyydyn toteamaan, että oli varmaan hyvää
ja pitäisi maistaa uudestaan. Onneksi järki, tai joku muu
ystävällinen sielu, oli käskenyt tilata Titanicin tuhoa tiskiltä,
sillä muuten olisin kuivunut paluumatkalla kasaan.
Viimeisissä usvaisissa kuvissa, joita
epäilen diasarjaksi päässäni (eikä vähintään värien vuoksi)
näen vihaisia keski-ikäisiä tätejä ja hymyileviä herrasmiehiä.
En muista miten olin selviytynyt kotiini herättyäni seuraavana
iltapäivänä hikisenä ja darraisena. Kuvien perusteella olen
etsinyt taas sisäistä Attenborough:ta kuvaten ainakin rusakoita ja
naakkaa kotimatkan varrelta. Sahti ei siis viennyt jalkoja, vaan
tossuni osasivat itsekin kotiin. Kenties olin taas tehnyt päätöksen kadota? En tiedä milloin, monelta, tai miten se oli jälleen tapahtunut? Ehkä se oli suunniteltua, kuten morsiusparin häviäminen omista bileistään? Huipulla lopettaminen ennen alamäkeä, vai olinko ollut jo pitkään alamäessä? Kukaan ei kuitenkaan ollut vastaamassa näihin kysymyksiin. Kaikissa töissä, harrastuksissa, mutta myös nautinnollisissakin asioissa on varjopuolensa. Tämä saattaa olla näitä Ying ja Yang juttuja?
SOPP-Lahti teki siis jälleen
temppunsa. Tuntemattomat retket, fiilistelyt ja pitkät filosofiset
hetket. Festareiden kutistuminen on tietysti ikävä käänne.
Tutuista panimoista mm. Laitila, Malmgård, Hiisi ja muut olivat
hypänneet kelkasta. Kenties Lahen SOPP:n arvo ei palvele enään?
Kenties olutfestareiden laajeneminen tekee tehtävänsä myös
käänteisesti?
Itselleni nostalgia-arvo riittää
niin pitkään, kun on sahtia ja kiintoisia ihmisiä.
Loppuun voisin markkinoida yhtä pientä
festaria ”Jossain takahikiällä tanssilavalla”. En usko, että
kuitenkaan tarvitsee. Lahen Suuret Oluet, Pienet Panimot.. Oli se
vaan kiva.
-----------------------
Tupakasta katoaa maku, teemuki on kolissut pitkään tyhjyyttään. Viskipullokin on mennyt kiukkuisena nukkumaan.
On aika laittaa illan viimeiset hitaat soimaan. Valitsemme Hevisauruksen Pingviini vilkuttaa kappaleen. Näihin tunnelmiin, hyvää yötä.
"Woo! Pingviini vilkuttaa jäälautaltaan
Woo! Yksin hän matkustaa valtamerten taa innoissaan
Hieman yli kuusi ja puolisataa meripeninkulmaa matkustettuaan
jäälautta rantautui keskelle vuonoja.
Oli pimeää ja kylmää, maa oli nimeltään... Norja!
- Heissan, heissan, pikku pinkku, mitäs täällä teet?
Mä söisin turskapuikkoja, mut kurkkuni on kipee.
- Voi, voi! Mut kuule, mul on siihen lääke!
- Onks toi kurkkupastilli? No kohta helpottaa!
Laulaminen tällä lailla on niin ankeaa."