5000 ja reittauskulttuurin joutsenlaulu

5000 reittausta ja siihen lopetin. Reittaamisen siis. Tästä piti uutisoida kyseisen oluen kera jo vuosia sitten. Se jäi ja nyt en edes muista mikä oli viimeinen arvioimani tuote. Ehkä se kertoo jotain koko genrestä, tai suhtautumisestani siihen. Kenties jotakin suhtautumisen muutoksestakin. 
Jos palataan jonnekin kymmenen vuoden taakse. Siihen aikaan jolloin Tuopin Ääressä aloitti, elimme aivan toisenlaisessa Suomessa ja maailmassa. Silloin ruokakaupan jännin olut oli ehkäpä Nokian Elowehnä, tai joku eksoottinen ja helvetin kallis britti-bitter. Silloin Alko oli näennäisen edullinen. Ayingerin Bräu-Weisseä sai alle 2,5€ pullon, Koffin, edelleen, erinomaista Porteria 1,7€/pullo ja spessupuolelta vaikkapa Slotskällansin IS kustansin 3,23€ ja Nönnön IPA reilusti alle vitosen. Siis silloin, kun Nøgne Ø edusti hekumaa, laatua ja isoa pulloa. 

Silloin oli luontevaa maistella miltei kaikki uutuudet, kirjoittaa niistä, jakaa kokemuksia, informoida. Nykyään lukiessani vanhoja juttujani paistaa pelkkä myötähäpeä. Kirjoitusasu paikoin puistattaa ja ne kuvat sillä kämäisellä pokkarilla, jonka tason ylittää nykyään marketin halvinkin luuri. 

Blogin ekoja kuvia. Erinomainen bisse edelleen.

Pyrin muutenkin välttämään näiden lukemista, sillä muuten en voisi koskaan julkaista mitään. Toiset kutsuvat sitä perfektionismiksi, toiset Jack Kerouac-syndroomaksi. Asiaan takaisin.
Reittaaminen oli blogien leipä ja siihen oli aikaa, paikka, halua. Silloin ei halunnut taklata alan muita aiheita, koska tunnisti ettei ymmärrä, tai halua kirjoittaa ns. ”oikeita” juttuja. 
 
Olisi pitänyt. Olisi pitänyt markkinoida, tehdä paremmin, myydä, brändätä, jne. Minut paremmin tuntevat ihmiset tietävät tämän dualismin. Toisaalta tekis, yleensä taas ei. Aihe, joka ansaitsisi oman iki-ihanan artikkelinsa muodikkaasti voimaannuttaen ja peraten omia henkilökohtaisia koukeroitaan. Valkoisia kuvia ja paljon feelgoodia. Hitto mulla karkaa mopo näillä harvoilla kerroilla kun kirjoitan, anteeksi. 

Jossain kohtaa muutin koko reittausfilosofian enemmän kännissä ja läpällä arvioiksi. Se oli kivaa aikansa, mutta lopulta oli todella vaikea scorettaa exceliin oikeita pisteitä. Olut on paitsi niin hiton tilannesidonnainen, että tuurisidonnainen tuote. Jos ensimmäisen nujertaa tulee vastaan kysymys:
Minkä ikäinen, mistä kohtaa tankkia, kuinka kauan kegi ollut hanassa, jos hana. Onko pesty, millainen stobe, millainen lämpötila, onko eränä millainen, jne. Koffin ollessa kyseessä ei tarvitsisi murehtia tällaisia. Suodata, pastöroi ja nauti kesästä, aina samaa. Paitsi juotaessa paskaisista hanoista. Sellaisesta kolmatta viikkoa auki olleesta tynnyristä ja rasvaisesta muovituopista. Smooth. 
 Vertailukelpoisuus ei toimi, vaikka kuinka päivittäisi aina ns. parhaimman kondiksen perusteella maailmassa jossa olutta kasvaa nykyään puussa. 

Puistokalja on aina pop. Ei mitään hajua mikä, mut väliäkös sen, muistan ketkä olivat läsnä.

Oli aika lopettaa. 5000 reittausta tuntui reilulta. En tiedä paljonko se olisi nykyään. Paljon enemmän ainakin. Kiinnitän edelleen huomiota siihen mitä juon, miten, mistä, miltä se maistuu, onko virheitä, mitä siinä on ja miten se voisi olla parempi, sekä myös miten se muuttuu iän myötä. Pyrin edelleen aktiivisesti maistamaan mieluummin planeetan parhaita, kuin naapurin ihan kivoja bineksiä. Minua kiinnostaa edelleen ihan helvetisti mihin olutala etenee, millaisia juomia halutaan juoda, mitkä trendaa, mitkä ei. 
Mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, löytää juomia, nauttia niistä ilman stressiä kirjoittamisesta ja arvioinnista. Mulle olut, siideri, lonkero, viski, rommi, cocktailit, tai vaikka limppari, ovat aina olleet ja toivottavasti tulevat aina olemaan osa sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa. 

Liika reittailu rajoittaa tätä ja ajan ollessa entistäkin vähempää haluan mieluummin käyttää sen ajan lipittämällä jääkylmää lonkeroa saunassa hyvien ystävien kera, kuin kirjoittamassa festareilla arviota jostakin 33p/3 tähteä, ihan kiva apa, raikas, sitruunainen ja karamellinen. Olisko Citraa tässäkin? Menee ihan hivenen IPA-osastolle katkeroiden puolesta, myöskin lievä tunkkaisuus syö pisteitä. Luonnollisesti myös työnikin rajoittaa tätä osastoa. Joku vääräleuka kyselikin miksen reittaa kotimaisia bissejä enään? Vastasin, että lupasin kirjoittaa vain hyvää:D 

Kyllä, mä olen laittanut paperia tulpaksi, koska ei ollut jäätä kannella, eikä jääpalakonetta messissä. Social.

Ei vaan Suomessakin taso koventuu koko ajan. Se on perhanan hyvä juttu. Nykyään Suomessa tehdään sellaista bisseä, että vuoden 2010 tasolla se saisi monen hifistin sukat pyörimään jaloissa. ”Uuu, tää IPA-buumi rantautuu viimeinkin Suomeen jäätävän tykillä tavalla ja ennen muita pohjoismaita”. Onneksi ala etenee, koska jos joutuisin juuttumaan tälle tasolle voisin tiputtaa pyyhkeen kehään ja lopettaa.

 Toki kehitys tuo paljon siistejä innovaatioita, kokeiluja, tyylejä, laitteita, raaka-aineita ja ennen kaikkea ihmisiä. Se mitä haluaisin tulevina vuosina nähdä olisi monipuolistuminen. Jos matkustan maakunnista muualle eivät taulut tyylien lukumäärissä muutu. Kymmenkunta vuotta sitten oluttyylit ravintoloissa olivat maakunnissa tätä: ”Vaalea Lager, vaalea lager, pils, hefeweiss, joku apa”.
Isoissa kaupungeissa taas sai aivan mitä vain: ”IPA, vaalea lager, esb, belgityylinen ale, apa, saison, wee heavy, porter, hefeweiss, jne”. 

Nykyään tilanne on kääntynyt. Maakunnissa se on: ”vaalea lager, apa, IPA, pils, IPA, IPA, imperial stout”. Ja vastaavasti etenkin pk-seudulla: ” IPA, NEIPA, pastry-whatevö, sour, sour, NEIPA, NEIPA, sour”. Minulla ei lähtökohtaisesti ole mitään yhtäkään tyyliä vastaan, mutta yksipuolistuminen on minulle kuin paluu aikaan, jolloin sai valita nelosen ja kolmosen väliltä. Hellurei, kunhan on sarjakuvahahmot tölkissä ja mahdollisimman paljon adjektiiveja nimessä. 

Muistan, että tää pyöritti villasukat Lahen torille ja takaisin

Viimeistä virkettä jos vertaatte joitakin rivejä ylempään, ymmärrätte tämän minua koskevan jakautuneisuuden. 5000-arviota. Se on hyvä. 10 000 olisi pelottava. Sehän velvoittaisi jonkun pienpanimon tekemään jotakin väkisin väännettyä, eiku mä olisin tehnyt itse sellaisen mango-vadelma-sabro-galaxy-kaura, siis anteeksi. Imperial Ducks Dry Quadruple Hopped (IDDQD-H)
Quackermalted oatmeal fruited pastry pale ale with juicccccccccccyfrruuuit feat. Nitro.
Sitten mä heräsin. Se olisi liikaa.
Eikä olisi. Pelkästään litran tölkeissä ja 3l Erloissa, kunhan perustaa panimon eteen leirikoulun yöksi ja laulaa mun kanssa Kumbayaa juoden pelkkää Bud-Lightia. Lupaan että etiketissä olisi joko pingviini, ankka, joutsen, siili, pöllö, tai norppa. Oikeestaan kaikki voisivat olla, siis  6/5 eläimet.

Miksi Bud-lightia? Koska Anheuser on universumin paras panimo. 
Toivottavasti sattui. 
Just try to deny. Please.

Olut on hauska asia. Älä ota sitä vakavasti.

” 5000 This is the end of ratings my friend,I can't forgive, I won't forget

On and on, we untapp beers and
On and on, the ratebeer wars wage on and On and on, we sing our song for more, for more ”

2020 ja olutmaailman epätrendikkäät valinnat

Jotenkin olisi tylsähköä ennustaa tämän vuoden trendejä olutskenessä, sillä kaikki on oikeastaan jo nähtävillä. Sen sijaan ajattelin ennustaa ja kertoa kaikkea sitä mikä ei tunnu kiinnostavan ketään ja mitä ei tasan tule tapahtumaan.
Miksi? Ehkä tämä on vain sisäsyntyistä underdogien tsemppaamista, sekä pieni näpäytys olutmaailman ja hanataulujen tyylilajien kutistumiselle, että itseni ruoskimista.
Tässä on siis sekalaisessa järjestyksessä: TOP 12 Kaikki se mikä ei kiinnosta, mutta jossa olisi pengottavaa paljonkin.

 Tästä tuli hieman sellainen Pasa&Atpo tyylinen ”Eniten vituttaa olutkulttuurissa”, mutta kestääkähän tämä kieliposkessa suoritettu itselleni ja alalle irvailu.

1. Englantilainen humala.
   Nuo puumaiset, kukkaiset, marjaiset, oudoilla tavoilla hedelmäisiä ja metsäisiä sävyjä omaavat lajikkeet.
   Brittiläinen humala ei kiinnosta ketään. Paitsi sellaisia vanhoja panimoita, jotka heittävät hyppysellisen taikapellettiä keksisen vierteen sekaan ja taikovat joitakin unohtumattomia klassikoita. Silti cräääftkulttuuria ei kiinnosta. Tärkeämpää on vain upottaa sitä Citraa, Mosaicia, Ekuanotia ja Simcoeta kaikkeen (auts, sepäs osui ja upposi omaan nilkkaani). Jos asiaa ajatellaan kustannusmielessä olisivat brittilajikkeet kolmanneksen edullisempia ja, aivan uniikkeja. Odottelen siis innolla sitä oikeaa New ENGLAND IPA:a. Silti en tule sitä näkemään, koska ketäänhän tämä ei kiinnosta. 
   
   
   
   

   

   "Sano "Fuggles" baarissa ja sua katsotaan pistävästi"

   
   
   2. Mallas
   
   
   No niin. Nyt mennään jo syvälle. Sitähän on kaikessa ja kyllähän niitä mallasvetoisia lagereita tehdään hienosti ainakin Kiiskellä ja Takatalo&Tompurilla. Hitsi, kyllä tällä mielensä todellakin pahoittaa. Mallas ei vaan oikeasti kiinnosta ketään. ”Palepalealelalea ja vähän jotai karkkimallasta fiiliksen vuoks, sitte niitä humalalajikkeita iha vitust”.
   Kysykääpä tiskiltä kuinka monta humalalajiketta tavan Punavuorelainen osaa ja kääntäkääpä keskustelu mallaslajikkeisiin? Jos tarvitsette vielä lisää vettä kiukaalle, niin minäpä heitän. Entäpä mallastamojen erot? Ei kiinnosta, viikkarilta vaan, kun halvalla saa. Eihän kotimaisessa viljassa ole vikaa, eikä puolalaisessa, saati mallastusprosesseissa.
   Niin, kuten sanoin, tämä osasto laitetaan pölyttymään sinne arkistokaappiin sen vähän oudon arkistonhoitajan taakse joka tykkää kissoista ja keräilee etikettejä. Ei se ketään kiinnosta, vaikka mallas voisi olla uusi musta.
   
   
   
   3. Mäskäysohjelmat
   ”Häh, kyllähä se mäskätään. In 66c we trust”. Beta-Glukanaasitauoista tai Proteolyysitauoista on vielä joku hereillä oleva kuullut. Kuulema keittomäskäyksestäkin, mutta kun aletaan puhua glukoosien maksimoinneista, tai Hochkurzista niin viimeisetki pilkkivät korkilla kuhaa. Minäkin alkaisin, ellei olisi iso kippo mustaa kahvia työnnettynä nieluun, poikittain. Mäskäys,kiinnostaa vielä vähemmän mitä mallas. Koska nämä kaksi ovat läheisessä suhteessa toisiinsa tämä on kuin naapurin masan parisuhde-elämä. Ei kiinnosta, ellei äänieristys ole huono. Kuivahumaloinnin aikataulutus ja lajikkeet taas ovat kuin seuraisi kuninkaallisia Seiskasta. 
   
   
   4. Vesi
   ”Jaatota, se tulee hanasta, siis Porissa raanasta. ”
   Veden kemia ei vaan nappaa. Kiva jos vähän kipsiä laitetaan, kuulema tulee rapeampaa.
   Maitohapolla ph:ta vielä alas, mitäpä muuta. 
   Pehmeä vesi on Suomessa siunaus panimoille, mutta myös vitsaus koska sille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Kuitenkin mineraalitasapaino tekee vesistä erimakuisia ja sitä nyt kuitenkin on se 90-96% stobesta. Silti se ei kiinnosta, vaikka sitä on eniten. Jätevesistä puhumattakaan.
   
   
   5. Tsekkiläiset oluet
   Hohhoijaa. Urkkihan on ihan hyvää ja sitä Krusovicea saa kaikkialta. Umpitylsiä. Silti teknisesti äärettömän vaikeita oluttyylejä tasapainotella pehmeän maltaisuuden, diasetyylin ja ruohoisen humalan kanssa. Erityisesti ketään ei kiinnosta kun otetaan esiin Tummat ja keihäänkärkenä Polotmavy. Jos jouduit googlaamaan viimeisen-> proofs my point.
   
   

   

   "Tsekki? Olen käynyt"

   
   6. Belgialaiset hiivakannat
   
   
   Belgit on niin last season, last decade, vai last century?
   Silti niitä arvostetaan ja pidetään, mutta ei niitä näe missään muualla, kuin Alkon hyllyillä ja harrastajien tilauslaatikoissa.
   Rochefort, Orval, Duvel, Karmeliet, Chimay, De Dolle, Het Anker, Hoegaarden, Chouffe, jne.
   Hiivan käsittely, kannat, käymislämmöt.. Oma erityinen maailmansa, johon kukaan ei hyppää ilman brettaa ja Saisonia, mieluiten yhdessä ja maustettuna kermaviilillä ja marjoilla. Edellinen kiinnosti? Entä pehmeän mausteisen hedelmäinen Blond? Niinpä. Ei kiinnosta. Nimetkääpä kotimainen Quadrupel? Niinpä.
   
   

   

   Tripel. On se.

   
   
    
   7. Ruis
   Juu kyllä kiitos ei. Ei lisättävää, mutta oispa kauraa, sameaa, appelsiinimehua ja... eiku, puhunko oluesta vai Kaslinkin uudesta kaurajuomasta? Jos tässä haluttaisiin oikein vääntää veistä, niin Laihian Tuoppi-ruismallas. Uniikki tuote, mutta joku kotikaljamallas pullahiivan kera rakennustyömaan lounasruokalassa. Yyh, no thanks.
   
   8. Savuoluet
   
   
   Kuten tiedämme meillä on paljon erilaisia puulajikkeita. Niiden kaikkien tuottama savu on erilaista. Silti koska tämäkin liippaa sitä mallaspuolta, niin eihän se kiinnosta. Schenkerlaa voi tilata jouluksi kotiin, mutta muuten ei nappaa. 
   
   

   

   "Pistä unohdettu klassikko valumaan"

   
   9. Pohjoismaiset perinneoluet
   Sahti mainittu. Ei oikein lähde, mutta ootteko kuulleet Drickusta? Ette, se kiinnostaa vielä vähemmän, koska Ruotsista apinoidaan vain sitä yhtä Omnipolloa, kunhan se maistuu paakkelsilta, eikä sahdilta ja savulta. Kts. Edelliset, mutta ei, ei niin ei. 
   
   
   10. Radler
   Siis bisseä, joka maistuu sitruslimulta ja on keveää. Paitsi jos sen nimeää Micro-LemonfizzHZYDDHNEIL:si. Kuulema low abv-kategoriassa on kasvua, samoin mehulta maistuvissa oluissa. Tadaa, yhdistin nämä yhdeksi vanhaksi saksalaiseksi.. Aivan, eihän se kiinnosta ketään näin.
   
   

   

   "Hazy, fruity, light, sweet ja sitten se sana Radler"

   
   
   11. Ravintolat
   Jos kippola ei ole keskustassa ja sieltä ei saa just tän hypepanimon kamaa jokaisesta hanasta sitä 0,2l annosta kolmella pillillä tarjoiltuna edukkaaseen hintaan niin että sisustus on vähän retroa, muttei kitchiä, vähän hämyisää, muttei mitään puolipaneelia ja messinkiä, sillee uutta, mutta vanhaa, muttei liian vanhaa, eikä mitään muovista. Uusi, mutta elämää nähnyt, ei nuhjuinen, mutta vähän, hipsteri, muttei liian, asiakkaita, muttei liikaa ja ruoka olis tosi jees, mutta en aterioi siltikään, niin mun piti siis sanoa, että voisin käydä, kerran.
    Tilaan vaan kotiin ja käyn festareilla kerran kesässä tuskailemassa pieniä näytteitä ja nekään ei maistu läppärin ääressä. Bissekippolat ei vaan kiinnosta ilman taulukkolaskentaa ja kolmen tuopin Untappd mahista ilman tekstiä, koska eihän kirjoittaminenkaan kiinnosta enään ketään. Näkeehän sen tämänkin blogin postausmääristäkin.
   
   

   

   "Sopivasti asiakkaita, oikea annoskoko?"

   
    
   
   
   
   
   12. Brut IPA, Black IPA, White IPA, Belgian IPA
   Siis jotai IPAA. Ei kuitenkaan tällaista IPA:a. Vastahan nämä tulivat, juuri opimme pitämään, silti so last season, ellei Brewski tekis? Odotan edelleen NEBIPA:n tuloa. Siis samean Brown IPA:n, jonka kohdalla voidaan miettiä onks se hapettunu vai ei, koska jos siinä on jotai muuta mallasta, kuin.. Eiku ei, turha niitä on mainita, eihän ne maltaat kiinnostaneet. Black IPA. Salaa kaipaan, samoin White IPA:a, siis sitä wittihiivaista. Joo ei se kyllä kiinnosta, joku belgialainen tekosyy kikkailla, kikkaillaan vaan sillä mangopiltillä.
   
   

   

   "Kuha on Hazya ja sarjakuvahahmo etiketissä"

   
   Vai onko näin?
   En viitsinyt mainita bitteriä, skottialeja, saksalaista humalaa, jne. Silti tässä nykyisessä olutkulttuurissa, jossa myynnin edistämiseksi pitää kaikessa olla jokin twisti, mielellään citrainen twisti jollain hedelmällä ja uusien tuotteiden jatkuva tykitys markkinoilla luo kuvan, jossa mikään ei ole stabiilia, eikä mitään tuotetta voida hioa. Sama koskee kaikkea. Tv-viihde on nopeatempoista, jossa Monty Python-tyylinen kuiva vitsin hiominen ja nokkeluus, joka jää katsojan aivotyön varaan on muuttunut alleviivatuksi Realityksi. Maailma on käsissä, tieto kulkee taskussa, eikä edes baarissa käydä juttelemassa ja väittelemässä kuka tekikään eniten maaleja vuoden 1994 futiksen mm-kisoissa?
   
   Kaikki muuttuu, kärjistyy, nopeassa tempossa ja Darwinia mukaillen parhaiten selviävät ne jotka muuttuvat mukana helpoiten. Siksi tykitys, siksi muutos. Onneksi joitakin stabiileja peruskiviä löytyy olutpuoleltakin ja tämän kunniaksi korkkaan vuoden ensimmäisen Pirterin ja huuhdon sen ehkä myöhemmin jollakin marjasourilla. Vastarinta on turhaa, mutta kaiken muutoksen keskellä haluaisin minäkin, ettei kaikkien oluiden tarvitsisi olla samanlaisia. Perusraaka-aineissa ja prosessin vaiheissa olisi rutkasti mahdollisuuksia uusille oivalluksille. Sitä ennen taotaan sitä kuumaa rautaa ja toivotaan, toivotaan jotain muutakin.