Ruosniemen viimeinen tuoppi

 "I have the power.. to write it all, and the truth.. Truth is weirder than any fiction, truth is never told during nine to five hours and it's dangerous commodity."

Ruospan taru on paketissa. Senpä kunniaksi, suruksi ja iloksi lasiini kaatuu viimeisenä pullotettu Barley Wine Rye Whisky Barrel. Itseasiassa koko panimon viimeisenä täytetty pullo. Olisi pitänyt varmaan säästää ja pyytää 10v päästä keräilijöiltä isot rahat. Korkoa korolle, rahaa pankkiin ja rekkaa pihaan.

Kyseessä on Porvari-erän tynnyröity versio. Tynnyreinä Kyrön ”Smoked Rye Whisky”, joista savua ei kyllä irronyt. Kyrön savustettu ruismallas tuoksuu kyllä julmetun ihanalta, melkein wunderbaum-tason erotiikalta. En tosin tiedä paljonko se maistuu lopputuotteessa. Ehkä olen juonut, mutta silloin juotiin, ei maisteltu. Jallua koko kierros Kurikan kyläbaarissa kotimatkalla. Tiedättehän. Vain kuvia todisteina.

 

Pale, Mynkki, kahta karkkimallasta. Magnum, CTZ ja Centennial taisivat olla erän humalat.

Ai miten niin taisivat? Juu aina samaa. Inssinkin humalat ovat olleet vuosien varrella monituiset. Omat suosikkini ovat olleet ne erät, kun cookieta ei ollut, tai sitten se unohtui. Eiku humalat nii. Citra+Amarillo, Citra+Sabro, El Dorado+Simcoe+Azacca ovat olleet hyviä komboja. Viimeisessä 609 erässä on muuten sedän lahjana 33% enemmän kuivahumalaa. Olkaa hyvä juu vuan.

Barley Wine, 11% ja 70ebua. Vanhaan Oloroso-versioon (tän piti muuten olla PX-alunperin) verrattuna toin tähän mallaspohjaan ja humalointiin vähän enemmän syvyyttä. Muutokset ovat sellaisia että tuote menee tarvittaessa vanhalla nimellä ja leimalla juhannukseen asti ilman että katsastusasemalla tai ratsiassa huomataan. Muistan keittäneeni tämän erän joskus talvella 2020/2021. Hän makasi pitkään vaakatankissa maturoitumassa ennen ensimmäisiä pullotuksia ja tynnyröintejä. Harvoin saa olut niin paljon ja tarpeeksi aikaa kypsyä, tekeytyä ja pyöristyä. Hioa kynsiä Shere Khanista lähemmäs Dumboa. Tynnyriblendi on varsin hyvä tässä. Rye tuo omia sävyjään; maustekakkua ja kanelisiirappia, terävyyttä ja tammea.

Kuivahedelmäisyys ei vielä iske, kuten Porvarissa on jo iskenyt. 6Kk ja tämäkin on talveksi sherryä. Itse en välitä. Minusta Porvarikin on fressinä parempaa, kun havuisuus puree ja mallaspohjan kauniit sikarilaatikkoiset ja makean tupakkaiset sävyt ovat läsnä. Vahva makeahko, ei liian imelä, lievää paahtoleipäsyyttä ja pitkä jälkiliuku.

Joskus vuosikymmen sitten tälläkin olisi kirjoitettu historian oppikirjoihin kovia lukuja molempien RateBeer harrastajien toimesta, jonkin HBF:n jälkimainingeissa tivun kulmapöydässä pienessä hönössä. Nyt se on vain yksi monesta ja se on parempi näin. Kylddyyri on ajanut kovaa vauhtia ja jos sen aallon harjalla ei pysty ratsastamaan koronan jälkilöylyissä ja liukkaissa käy ohraisesti, tai ehkä vehnäisesti ja menee tukkoon. Minulle tämä Barley Wine edustaa pitkälti kuluneita vuosia ja yhden aikakauden päätöstä. Se tarkoittaa vain eteenpäin menemistä. Tällä ei ajeta sivuluisussa reunalla. Ne jotka ovat ajaneet, ovat siirtyneet muualle aivan toisilla aineilla. Vuodet.. Nielimme rakkautta ja väkijoukkojen suosionosoituksia, kunnes havaitsin linnojeni rakentuneen hiekan ja suolan päälle. Ei auta, kun pasuuna soi ja kaikki on valmista. Teoreettisella tasolla voisin puhua suuni täysin puhtaaksi ja ampua alas kuvat, kultaiset vasikat ja niiden palvojat jälleen blogirintamalla. Vapaus, onko se vastuutonta? Koska uskon vapauden olevan myös vastuullista olen mieluummin asiallinen, koska turha nälvintä ei johda mihinkään.

Valitettavasti olen myös vanha ja väsynyt. Okei en ole, mutta vauva-arki syö mehut, ehkä siirryn pitämään tätä blogia jatkossa Ruuhkavuosien verkkopalvelussa, mutta epäilen ettei sielä kahvivatsa kestäisi sitä närästystä, jota kolmen päivän olutfestaroinnit tavanomaisesti aiheuttavat. Totuudet niin. Monet totuudet joihin nojaamme riippuvat täysin meidän omasta näkökulmastamme. Olimme sitten harrastajia, myyjiä, tekijöitä, juojia tai vihaajia. Totuus on kuitenkin vain sitä mitä me itse haluamme sen olevan. Valitsemme mitä haluamme uskoa totuutena. Ja minusta tässä maailmassa on aivan tarpeeksi eripuraa, typerää kahtiajakoa, kilvoittelua nokkelimmasta twiitistä, tai kuka ehtii ensimmäisenä hyveposeeraamaan ja tarttumaan johonkin. Kaikki muu on markkinamiesten luomia mielikuvia, jossa kalja vaahtoaa päälle, lasiin ja etiketit ovat lasten paintshop pron tuotoksia kunnalliselta vesivärikurssilta, jossa ohjaaja kehoitti happopäissään käyttämään leikkaa/liimaa toimintoa, sekä 60-luvun fontteja kirkkain värein ja kuuntelemaan Jefferson Airplanea väärinpäin oravamaisella pikakelauksella.

Maailma ei ole täynnä kauneutta, vaan sitä mihin kauneuteen uskomme, kuka sen myy ja koristelee parhaiten. Mielellään jallua kylkeen. Täältä tullaan elämä. Harmikseni näen harmaan sävyissä, kannatan keskustaliberalismia, kaikkea kaikille eikä kellekään mitään, leipäistä kaljaa ja sirkushuveja kerran kesässä Lahen SOPP:ssa. Kaikkihan on ihan tosi jees kerran kesässä Tykkimäellä.

Vai pitäisikö kaiken olla ilotulitusta, heroiinipäistä viimeistä ratsastusta lohikäärmeellä, päättymättömiä orgioita ja ryhmäorgasmeja, origamien taittelua F/A-35 muotoon. Ohjuksia ja väsyneitä somepäivityksiä, jotka uppoavat kuin ”livelovelaugh" torpedot hakuammunnalla tissit tiskissä ja teku-lasi kourassa kaikkiin liikkuviin, traktoreista pienempiin, kohteisiin. Entä jos ajaa edelleen Valmetilla? Onko tässä mitään järkeä? Ei, onko puupeltoihin nojaavassa metsätaloudessa järkeä? Onko kiihtyvissä helleaalloissa, viinin viljelyssä Suomessa tai quadruplesourmangomilkshakeboobslicoricestrawberrysouripoissa järkeä?

On, jos siihen printtaa He-Manin ja Thundercatin, auringossa ja palmun alla, juomassa mangosta viinaa siihen kyljessä tulevaan tarraan ja tulitikkuaskiin, jotka voi kotona liimata kirjaan tai laittaa hyllylle.

Ja ajatella, että ennen vanhaan vadelma-karambola siideriä juoville vittuiltiin kaduilla estoitta. Kyllä pimeällä keskiajalla kaikki oli paremmin, kuin pullamössöllä nykyään. Oli pelkkää pernaruttoa ja pettuleipäistä souria kaikille, ei juotu hedelmäsmoothieta viinalla paperipillistä, niin vaan muovipillillä, rääh. Kyllä, kuha saa syyttää valkoisen keskiluokkaisen heteron luokkatasolla kaikkia kaikesta, kunhan ei jää itse kiinni. Kyllä sitten kaverit puollllustaa, kun ei ole rättisitikka, vaan Casion kiippari. Ääni on kimeä, tinder heikko ja kaikki on aina muiden soittajien vika. Kuka pelastaisi lapset ja kaljan juojat? Oispa vaan kelkkaa, euron tuoppeja ja Tinakenkätyttöä baaripöydillä sitten. Olisitte kaikki tyytyväisiä. Minäkin, kun olisi hetken kaikki samanlaista, ihan kuten ennen. Eikussssss... 

Ruosniemi Rest In Powerbuttons.

Karma is a Reset.

"Taivaalla jahtasin aurinkoa
Tavoite oli puhdasta hulluutta
Mutta korkealta näin miten panimoiden meri on suuri
Kaartuva, kaunis pilvien muuri

Ääntäkin nopeammin pakenin loppua
Kunnes lopussa uskalsin todeta
Evoluutio jää, vain Ruosniemi häviää
Ei meitä ollu syytä säilyttää
Säilyy kaaos kontrollissa"

 

Lopulliset vastaukset parhaasta astiasta: Pullo vastaan tölkki

Tölkki vastaan pullo on ikävä ja iänikuinen kiistakapula.
Niin monet ovat ne kerrat, kun olen kuullut jonkun vannovan rakkautta nimenomaan toisen nimeen ja sylkevän toisen pakkausmuodon päälle. Useimmiten se menee niinpäin, että tavisjuojat kertovat kuinka paljon parempaa bisse on lasipullosta, kuin tölkistä.
Toisessa päässä ovat ne monituiset hc-harrastajat, jotka kertovat oluen olevan automaattisesti epäkunnossa jos se tulee pullosta.
Miksi näin? Onko niissä eroja? Ja jos on niin miksi ja kumpi on parempaa? Jos asiasta unohdetaan suoraan astiasta juominen (jossa imho pullo on parempi) ja tuote kaadetaan lasiin, voiko näitä erottaa toisistaan?

Pohjustetaan väittämiä ja niiden lähteitä.

Ensimmäisenä on fiilis ja ajatus toisen olevan ylivertainen. Nostalgisesti pullo puhuttelee monia, mutta sitten taas tölkki on valon pilaavan voiman suhteen ylivoimainen. ”Mä tiesin pitkään yhen paikan, josta sai Olvin kolmosta lasipullossa ja lopulta ostin ne loput. Hitto kun ei saa enään kaljaa lasipullossa, tölkki on metallinen ja pilaa fiiliksen”. ”Tölkki on moderni, kevyt kantaa, ei kilise, suojaa, ekologinen ja laadukas”. Tunteita. Tunteet ovat juomisessa hyviä, mutta insinöörimäisesti lähestymme asiaa faktojen kannalta ja hylkäämme molemmat näkökulmat.

Usein kun kysyn keskustelun lomassa sen oleellisen kysymyksen: Oletko juonut samaa erää, siis yhtä vanhaa olutta molemmissa muodoissa pöytään laskeutuu hiljaisuus ja vain se preerialla pyörivä risukasa kulkee pitkin pöytää ja sirkat sirittävän äänettömyydessä. Niin.. Ikäero kuitenkin tekee paljon eroavaisuuksia.

Toinen poikkeava piirre, etenkin voimakkaasti humaloitujen, eritoten kuivahumaloitujen oluiden kohdalla on se, että mistä kohtaa tankkia kenenkin yksilö on peräisin. Siinä on valitettavasti eroa. Toinen voi olla ihanan trooppishedelmäinen cocktail ja toinen todella dänkin pihkainen pommi.

Kolmas erottava tekijä.. No mennään siihen aivan lopuksi, sillä palan halusta juoda bisseä. Se on ihanaa. Minulla on sellainen etu tänä iltana, että edessäni on kaksi täysin samasta erästä astioitua ja viikon erolla yhtä vanhoja tuotteita sekä pullossa, että tölkissä ja vielä sokkona. Tyylinä Pils, eli IPA:n verrattuna erot ovat minimoitu.

Ulkoisesti molemmat näyttävät aivan identtisiltä ja vaahtokin laskee molemmissa aivan samaa tahtia jättäen pitsiä lasiin, eli puhtaat lasitkin.

Tuoksussa kuvittelen toisessa erottuvat humalaa enemmän, mutta voi mennä sen piikkiin, että kuvittelen vain. Session edetessä en havaitse tuoksussa eroa. Joko siihen tottuu erojen ollessa hiuksen hienoja, tai sitten eroa ei oikeasti ole.

Juodessa toisessa katkero tuntuu snadisti enemmän kurkussa. Hämmentävää, pyydän tarjoilijaa maistamaan ja hän kertoo saman, vaikken maininnut hänelle tästä mitään.
Tässäkin yhteydessä loppua kohden erot sumentuvat.

Tärkein kysymys onkin: Kumpi on parempaa? En osaa sanoa, sillä molemmat menivät ristiin ja lasien loppuessa sanoisin molempia aivan samanlaisiksi. Kumpi on kumpi? Minä en rehellisesti uskalla edes arvata. Kumpikaan ei maistu metallilta, hapettuneelta, tai haisunäädältä (auringossa olleelta). Todennäköisyys osua oikeaan on siis ½, eli tässä tapauksessa täysin irrelevanttia.

Olen lievästi yllättynyt ja toisaalta sitten taas en. En tiedä alkaisiko puolen vuoden kohdalla eroja löytymään, sillä molemmat yksilöt ovat alle kuukauden ikäisiä.

No mikä sitten on se kolmas tekijä? Astiointi. Teknisesti eroja syntyy molempiin aivan täytön mukaisesti. Eli kuinka hyvä täyttökone on kyseessä hapen suhteen. Jos kyseessä on hyvä laite, jonka täyttö on säädetty hyvin ei astiaan pitäisi jäädä juurikaan happea.
Luonnollisesti tuote on pystytty ennen astiointia ryssimään sen miljoonasti, mutta jos oletetaan että kaikki muu on reilassa on viimeinen ja usein se vaikkein steppi, pullotus/tölkitys.

Luonnolisesti voisi luulla, että jos tuote on sama ja koneen säädöt samat, ei tässä olisi mitään vaikeaa. Luulisi. Kyseessä on tuote, jossa on X-määrä karbonaatiota, lämpötilassa X, joka menee laitteeseen, jossa paineilma, hiilidioksidi, sähkömoottorit, paineessa oleva neste, vaikuttavat toisiinsa. Se ei ole koskaan samanlaista, vaan säädöt haetaan sormituntumalla astioidessa. Hävikkiä syntyy, bisseä valuu viemäriin kymmeniä litroja. Astiointi on taitoa, tekniikkaa, ennakointia, teknistä taidetta. Vähän kuin ajaisi kilpaa, kaikki on herkkyyttä ja oikea-aikaista aavistusta. Huonoilla vehkeillä se on kamppailua ja toisessa ääripäässä huippuunsa viritetyt isojen panimoiden linjastot.

Oikeastaan tämä olisi äärettömän hieno testi tehdä jollakin luokkaa Koffin tuotteella, mutta koska pullot ja tölkit eivät nykyään juurikaan kohtaa toisiaan lienee tämä kuvitelmaa.

Mikä sitten on oikeasti paras astia ja paras tapa?

Tämä on helppo kysymys, se on kegi ja sellaisen ravintolan hana, jossa ne helkkarin piiput pestään itse ja usein. Sellainen jossa kierto on riittävää, sillä jopa sillä Karjalalla on järjettömän suuri ero kun otetaan mesta, jossa joku Hartsulta käy ehkä kerran kuussa pesemässä linjat ja tavara seisoo linjassa viikkoja. (hyi, s..na). Tällaisissa paikoissa pullo, tai purkki on varmasti parempi, vaikka puistossa nautittuna. Puhuvat vastuullisista ravintoloista ja niissä valvotuissa oloissa nauttimisesta, mutta jos nämä ovat vaihtoehdot, jään mieluummin puiston penkille nauttimaan A:ta.
Tuore avattu kegi ja puhtaat hanat. Silloin sen pitäisi olla yhtä hyvää, kuin suoraan panimon tankista. Tai oikeastaan useimmiten parempaa. Meinaan tankista suoraan laskiessa tavara on useimmiten flatimpaa mitä lopullinen tuote johtuen tankkien näyteventtiileistä (ellei ole hyvät venat).

 "Lyhyesti, älkää tulko panimoon duuniin mikäli oikeasti haluatte nauttia oluestanne tietämättä siitä mitään."

Se on vaatinut järjettömän määrän työtä, kirjaimellisesti verta, hikeä ja kiroilua. Putkissa poltettuja ruumiin osia, lipeällä ja peretikalla syövytettyjä käsiä, jalkoja, kasvoja.
Kummarreltu oudoissa asennoissa, nosteltu satoja kiloja mallasta, lapioitu tonneja ja kaikki pakattu käsin. Nosteltu useita tonneja lavalle, eikä niitä nosteta oikeaoppisesti, vaan paskottu selät, nivelet ja muut. Syöty särkylääkkeitä, jonotettu fyssarille ja toivottu että aamulla ei koskisi niin paljoa.

Ei tarvisi ajatella pullosta juodessa, kuinka moni käsi ja hanska siihenkin on koskenut.
Yksitoikkoista, monotonista raatamista, että sinä voisit nauttia ihan hiton hyvää ja fressiä bisseä, jonka markkinointi on liki laitonta ja jonka verotus viimeistään ajaa yrittäjät raivon partaalle miettiessä saako lauantaina metwurstia voikkarin päälle, vai vedetäänkö tänäänkin vyötä kireämmälle katsellen päivän postipateja ja viinaa kotiovelle.

Se on kuin kasvattaisi lapsia, joistakin tulee kivoja, joistain ei. Toiset ympäristön, laiterikkojen, liian pitkiksi venyneiden päivien jolloin suoneen tykitetty Gevalia ei auta jaksamaan, kun rahtikuskit ovat myöhässä, tai eivät tule ollenkaan ja täyttökone viskoo korkit mieluummin lattialle kuin pulloon, eivät ole timanttia mutta ihan ryypättävää. Silloin kun se lapsi päättää käydä vähän lisää astiassa oltuaan kiltisti tankissa. Kun siivilä on tukossa ja NEIPA tankin pesu roiskii humalasakkaa pitkin ainoita kuivia vaatteita. Ja kun Untappd väki juo hanasta viidellä pillillä vihaten jokaista katkeraa kyyneltä, me hymyilemme silti, koska kaikesta huolimatta rakastamme sitä mitä me teemme, emmekä hitto vie tiedä mitään parempaa. Näyttäkää minulle tavis pienpanimoduunari, niin minä näytän pihan ilman voikukkia, tai rehellisen poliitikon.

 Siksi me, kilpailijat, pidämme yhtä ja hengaamme mielellämme keskenämme koska me tiedämme mitä se stobe vaatii, oli se sitten pullossa, tai tölkissä.

Juomien vuosi 2018

Vuoden 2018 vaihduttua vuoteen 2019 on jälleen mainio hetki kurkistaa hieman taaksepäin ja muistella kuluneen vuoden parhaimpia juomia ja useimmiten niihin johtaneita hetkiä.

Yleensähän tämä asia kääntyy sillä tavalla, että tärkeistä, parhaista ja muistorikkaimmista hetkistä, joilla on merkitystä, muistaa ehkä myös juomansa. Harvemmin niin päin, että itse lasissa, tai pullossa ollut tuote itsessään aiheuttaisi sellaisen muistijäljen joka kantaisi ainakaan seuraavaa aamua pidemmälle.

Aloitetaan alkuvuodesta ja baaripähkinäjoukkueen saunaillasta. Olimme tottuneet voittamaan, joten voittokossuja riitti. Näistä ystäväni rakensi ensimmäisen oikeasti maistuneen version Bloody Mary:sta. Illan aikana tuli kiskottua myös alumiinipullosta Bud-Lightia, joita timanttisen jyystön ystävä oli erikseen tilannut ulkomailta. Siis korillinen Bud-Lightia. Pakko nostaa hattua. Kelatkaa, että joku voi oikeasti fanittaa yhtä brändiä tällatavalla. Odotan päivää, kun vastavuoroisesti Keski-Euroopasta haluaa joku välttämättä tilailla ajoittain laatikollisen meikäläistä olutta, siis yhtä ja samaa, eikä mitään sekalaatikoita. 

Alkuvuodesta duunasin reseptit Kaiusta ja Betonyn seuraavasta talonoluesta, jotka otettiin erittäin positiivisesti vastaan myös lopullisina versioina, joita sitten sattumien kautta pääsin itsekin keittämään ja astioimaan.

Lahteen aukesi pari uutta kahvilaa, joista toisessa nautittu erinomainen Kahiwan kahvista väänneetty tupla-espresso sai suun messingille myöhemmin kevättalvella leffan alkua odotellessa.

Keväällä minulla on joitakin perinteitä, joista tärkein on terassikauden avajaiset. Eli se ensimmäinen niin lämmin päivä, kun aurinko lämmittää ja tarkenee ilman takkia.

Olin duunannut ”liiterin” valikoimista keväiset bagelit parsalla ja munilla, joiden kaveriksi olikin sitten erinomaiseksi havaittua Freewayn sitruunalimua, sitä jossa sitruunamehua on oikeasti seassa ja jälkiruuaksi mutteripannusta tuoreet sumpit ja pari palaa suklaata. Voiko parempaa olla? Tätä kirjoittaessa odotan jo ensi kevättä vesi kielellä.

Alkoholilain vapauduttua ja maailmanlopun koitettua oli minunkin pakko shoppailla Saimaan White Lie ”Saimaa Island IceTea:ta” purkin verran matkajuomaksi, jonka nautin tietysti kirkon puistossa ihastelemassa jälleen Lahen upeaa kirkkoa.

Kyllä tässä oli sarkasmia mukana..

Kouluvuoden päätyttyä vapun alla oli pakko korkata ensimmäiset Grafenwalderit jo tunnilla, koska miksi ei? Jäi mieleen.

Muistelen myös lämmöllä juuri ennen muuttoa parvekkeella jumitettua hetkeä Omnipollon upean Selassien kanssa. Soundi jumitti, tilanne jumitti ja kaikki oli niin pehmeän smoothia pienen hetken.

Kesän ensimmäiset mansikat tuli sitten poistettua Porista ja nautittua kotipolttoisen marjasourin kaverina. Se on aina varma kesän merkki ja yksi niistä parhaista kesämuistoista halki aikojen.

Tiedättehän hetken, jolloin lapsena sniikkaa mansikkakipolle, lipastaa yhden, ehkä kaksi ja katoaa omasta mielestään näkymättömänä ninjana paikalta. Marjaiset kädet ja suunpielet eivät tietenkään kavalla lopulta uskaliaintakaan nelivuotiasta, ei.

 

Erinomaisen lämmittävänä kommenttina mieleen jäi kesän SOPP karnevaaleilta kilpailijan, siis yhden tuttuni tokaisu Kaiusta: ”Miksi ette laittaneet sitäkin kilpaan (Suomen paras olut) mukaan, olisi sijoittunut hyvin”.

Myöhemmin loppukesästä jäi tietysti käteen kaikki reissussa nautitut annokset. Olivatpa ne paikallisia makrolagereita, tai pienempien kikkailuja, mutta erityisesti erään onnistuneen linnareissun jälkeinen lasillinen hyvää viiniä ja seuraavana iltana nautitut erinomaiset cocktailit jäivät pysyvästi mieleen, kuten Wienin eläintarhassa hellepäivänä nautittu jääkylmä radler pingviiniaitauksen vieressä. Parhautta.

Loppuvuoden parhaita ovat olleet yksi toisensa jälkeen hanaan eksyneet Alesmithin Speedway Stouttien eri versiot, joista Hunulle hatunnosto. Tietysti saunaillassa nautittu kauden ensimmäinen Urbock, sekä aina upea Anchorin Old Fog Horn jouluna ovat olleet vuoden upeimpia kohokohtia.

Unohtamatta Kyröllä suoraan tynnyristä samplattyja viskejä, tai yllättävän hyvää tuoretta kermalikööriä. 

Lopulta vuosi vaihtui tutusti skumpan merkeissä. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet laivalla miettimässä miksi seuraavana aamuna olo on yllättävän kuulas, vain tajutakseen viittä tuntia myöhemmin, että koistinen koputtaa vasta kotona kolmesti.

Lopulta vuoden viisi parasta juomakokemusta olivat:

1. Ensimmäinen lasillinen sen jälkeen, kun olin polvistunut erään kauniin eteen yhtenä iltana, jossakin jossa emme olisi saanneet olla.

2. Kaikki ystävieni häissä nautitut annokset erinomaisessa ja hilpeässä seurassa.

3. Reissun ensimmäinen kylmä Mojito, letkeä soundi ja kenties maailman upein kippola: Szimpla Kert.

4. Slovakialaisessa pikkubaarissa käydyt keskustelut maan panimoskenestä samalla kipaten meitä kaikkia kohti seitinohutta veljeyttä. Tietysti syöden vähän hermeliniä ja leipää samalla.

5. Ant Festien loppupuolella tunnelma oli Lahdesta huolimatta välitön, lämmin ja tarpeeksi vinksahtanut. 

Vuosi 2018 oli upea, monipuolinen ja melkoinen vuoristorata-ajelu ilman jarrumiestä. 

Se oli täynnä ikimuistoisia hetkiä, iloa, surua, naurua, spontaaneja päätöksiä, outoja retkiä. Seikkailuja ja jännitystä. Tätä samaa ylläpito toivoo myös vuodelta 2019.

Samean hetelmäisiä koti-ipoja by Me & Wesala Brewery

Ant Festit olivat onnistuneet

Voiko ihanammin vappu enää alkaa?

"Kello on 16:20 ja seuraavaksi radio terassin iltapäivässä Max Romeo ja Selassie Forever"

Salakapakka häissä.

Szimpla ja stobe Urkkia

Tonne ylös ei yöllä pääse.. Ai ei vai..

Överisti erinomainen cocktail

100pivo, arki-ilta ja muutama asiakas

Firman pikkujouluissa Kyrön vieraana

Kesäyö, järvi, kylmää olutta, soundia ja vanha ystävä. Maailma oli jälleen parempi.

 

Viisi kiinnostavinta asiaa just ny

Näin joulukuussa porilaiskouvolalaisen kaamoksen keskellä mietin viittä asiaa, jotka kiinnostavat just nyt. Siis viis jollain tasolla juomiseen liittyvää asiaa. Ei tässä nyt Sinuhea kuitenkaan olla kirjoittamassa uudestaan, vaikka joistain muista novelleista leffoja uusitaan joka vuos.

1. Pilsner. Siis Keller. Siis haluaisin vaan sellasta samean pehmeää viljanektaria, jossa olis tuplasti Urkkia enempi humalaa, mutta pelkkää old school eurokamaa. Saazia, Hallertauta, Styriania, yms. Joisin kärryllisen.

2. Kaikki viskipohjaiset drinkit.
Knobbia jäillä, pari tippaa omatekoista katkeroa "Krang-ostuura", loraus vaahterasiirappia ja puserrettu slaissi appelsiininkuorta sekaan. Maassa rauha ja juovolla autuas mieli.

3. Lonkeron mahtavaa toimivuutta saunajuomana. Oikeesti. Toisin kuin oluen kanssa, maistuu väljähtänyt harmaa vain mehulta.

4. Kaikki antoisat ja vähän oudot kokeilut. Juotuani bourbon tynnyrissä kypsytettyä punaviiniä alkoi mopo taas keulia. (parast punkkua muuten koskaan). Mietin alkaisiko vanhoillinen maailma hyppäämään jo olutkyldyyrin kelkkaan missä mikään ei ole pyhää?
Koska saan katajalla ja lepällä savustettua viskiä? Tai rommitynnyrissä kypsynyttä Sauvignon Blancia skumppana?

5. Odotan jo veriappelsiinien saapumista, koska Camparipulloni haluaisi jo kosketella teitä.

+1 En tiiä miksi, mutta myös keveät brittialet uppoaa tänä sesonkina upeasti. Ehkä musta on tullut vaan vanha ja äkäinen. Pelkkää pilssiä ja bitteriä vaan.
Tai sitten vain siksi, että molemmat ovat käymässä ikävän harvinaisiksi uutuuksien suhteen. Pelaan myös hitlerkortin, siis belgikortin pöytään samaan tikkiin.

Reseptin Ääressä: Saison

Reseptin Ääressä etenee toiseen lukuunsa, jossa aiheena on Saison.

”Oispa Saisonii, eiku onhan mul”.

Mikä sitten tekee Saisonista hyvän tyylissään? Mitä pitäisi ottaa huomioon sitä valmistaessa?

Otetaanpa askel taaksepäin. Monissa oluttyyleissä on usein jokin benchmark, johon kaikkia muita verrataan. Niin tässäkin: Saison Dupont (Ja tavallaan toi Fantomekin). Jos asia käännetään niin päin, että kloonaaminen on turhaa ja muistetaan, että tyyli on ihastuttavan lavea, voidaan keskittyä olennaiseen. Hyvän oluen valmistamiseen. Se ei välttis ole Dupont, eikä tarviikaan.

Saisonista Saisonin tekee tietysti hiivakanta. Tähän on tusinoittain erilaisia kantoja, mutta itse rajaan ne kahteen varmasti toimivaan: Toinen on ns. ”Dupont strain” ja toinen on ”French Saison”.

Kyllä molemmat ovat nestehiivoja. Itse en pääse kuivahiivoilla lähellekään nestehiivojen tasoa samoilla resepteillä, joten olen tykästynyt käyttämään näitä.

Eikä siinä, olen juonut kuitenkin useita kuivahiivoillakin tehtyjä, varsin mallikaita luomuksiakin.

Asiaan.

Speksit: 

6%, 35ebu, alle 12ebc.

(Vettä voi käsitellä vähän, tai sitten ei. )

Mallaspohja:

Saison antaa aika kivuttomasti tilaa kaikelle, mutta itse lähden rakentamaan ihan peruspalikoista tätä:

80% Pils, tai Pale, mitä ny sattuu oleen.

15% Vehnää, maltaana, tai hiutaleena, mitä ny sattuu oleen.

5% Carapale/Cara+10/CaraPils/tms, miksei vaikka dextriinimallastakin?

Lähtökohtaisesti siis vaaleaa mallasta, ei tummia maltaita(karkkia, paahdettua, jne). Kaura ja ruiskin sopii tähän ihan kelvollisesti.

Mäskätään tunnin vaikkas 66c. Ulosmäskäys 78c.

Siivilöinti ja tunnin keitto.

Humalat:

Tässäkin on helkkaristi valinnanvaraa. Klassisesti eurohumalaa vaan, NZ-lajikkeet toimivat varsin nätisti ja osa jenkeistäkin. Pitää vaan ymmärtää, että kuiva, fenolinen ja mausteinen hiivakanta ei yleensä kolahda kaikkien lajikkeiden kanssa. Mitään tosi dänkkiä en tästä tekisi, eli CTZ, Chinook, Nugget, Summit, yms ei välttis pelitä.

Omat suosikkini tässä tyylissä ovat mainittujen Uuden-Seelannin lisäksi mm. Amarillo, Styrian, Azacca, Saaz, Mandarina Bavaria ja El Dorado. Saisoniin voi laittaa myös mausteitakin, kuten appelsiininkuorta, pippuria, neilikkaa, korianteria, jne. Tähän "pertsaversioon" ei kuitenkaan maustekaappia tyhjennetä.

60min 25ebu valitsemasi lajike, tähän käy myös kukkaroystävällinen Magnum.

0min 3-5g/l valitsemasi lajike.

Kuivahumalat: No, ihan oman maun mukaan. Voi näitä kevyesti kuivahumaloida vaikkapa kevyesti 2-3g/l.

Hiivakanta:

Wyen 3711 French Saison. Se on helppo, syö kaiken, antaa paljon anteeksi. Aiemmin mainitun, usein tuotenimellä Belgian Saison, kulkevan kannan kanssa saa olla käymisen ja osin reseptinkin suhteen vähän tarkempi.

Käymislämpötila:

Miltei mitä vain. Itse käytän usein n. +23-27c.

Karbonoin nämä kohtuullisesti, yleensä jotakin about 2,5-2,6vols.

Ylipäänsä Saison on siis kohtuullisen anteeksiantava, tai kaikkiruokainen oluttyyli. Saa senkin ryssittyä ja tietysti huipulla kaikkea verrataan aina Dupontiin, tai Fantomeen.

Jos kaipaat vielä yhtä Saison reseptiä lävitse, niin takavuosien Kan san Kaiun resepti julkaistiin taannoin #Avoinolut "spektaakelissa". Tsekkaa resepti tästä .

Arki pienpanimossa, erilainen kuvakollaasi

Lupasin kirjoitella ajoittain joitakin juttuja siitä, millaista työskentely käytännössä pienpanimolla oikein on?
Koska tällaisen tekstin tuottaminen järkevässä kokonaisuudessa sisältäisi lähinnä toistoja, tarinoita mattoveitsistä, mopeista, panohanskoista ja välillä kaikkensa antamisesta sen eteen, että siunkin käsissäsi olisi tuopillinen tuoretta ja puhdasta olutta. Epäilin, etten saisi jäsenneltyä päässäni tätä juttua kerralla, joten jätin sen muhinmaan.
Sain tuossa Dixitiä pelatessa kuitenkin niin paskan? mahtavan? idean, ainakin, että se oli toteutettava. Tässä siis Dixitin ihanan psykeedelisistä korteista kasattu pieni kuvakollaasini:
"Arki pienpanimossa".

Työuran aloitus

Ne hetket kun lattiakaivo vetää hitaasti ja etsit jostakin kuivaa kohtaa. Voisi liittyä myös lattioiden kaatoihin?

Tankkien siivous

Pullotuspäivät joskus

Tuotekehittelyn keveä epätodellisuus

Pesuaineiden liuoslaskut

Suojavälineet päällä valmiina irroittamaan letkua odottaen roiskeita

Rahtipäivä on lappuja täynnä

Kun yrität saada yhtä lavaa siirrettyä, jotta saisit toisen johonkin, mutta kolmas on edelleen tiellä. Aka panimon logistiikkajärjestelmä.

Työaika

 

Letkuviidakosta selviytymisen abc, voisi olla myös mattoveitsen tärkeys?

Arki on työlästä, hikistä, toistavaa, tarkkaa. Täynnä vaikeita asentoja, patenttiratkaisuja, moppia, mattopuukkoa ja puhdistusaineita. Ei mitään selväpäisten, tai järkisten touhua, mutta kuten kuvista voi päätellä ja blogin innokaimmat fanit tietävät.. Olen oikeassa paikassa.