Olutarvioissa: Omnipollo Selassie

Taas yksi Omnipollo. Omnipollo Selassie.

His Royal Majesty, Ras Tafari Makonnen, Haile Selassie I.

Eli pyhän kolminaisuuden voima. Ei hullumpi nimivalinta oluelle. Selassie oli Etiopian viimeinen keisari ja tarun mukaan kuningas Salomonin jälkeläinen. Myös tämän myötä ja kuten nimestä voidaan päätellä ilman laskinta, että herra näyttelee myös tärkeää roolia Rastafarismissa; Black Messiah. Alan jo digata tämän bissen nimeämispolitiikasta. Mausteina vaniljaa ja kahvia, Etiopiasta tietenkin. Tiesittehän, että kahvi on ilmeisesti sieltä kotoisin? Ai tiesitte. Entäpä sitä että tarun mukaan Indiana Jonesinkin etsimä liitonarkki sijaitsee Etiopiassa?

Selassien laittaa sen verran vipinää kinttuun, että kaivan levyhyllystä Marleyn Iron Zionin ja suuntaan auringonlaskun terassille nautiskelemaan. Se on kodin ainoa paikka, jossa ei ole vielä pahvilaatikoita.

Selassie on tyyliltään Imperial Stout ja se käväisi Alkossakin. Silloin joskus, kun sielä vielä oli kiintoisia oluita, eli viime vuonna. Jotenkin tämä uusi laki on tylsyttänyt valtion hyllyjä, vaikka voisi kuvitella sielä olevan nyt kaikkien aikojen sauma duunata hyllyt täyteen yli 5,5% tavaraa.

Mennäänpä tutustumaan yön mustaan messiaaseen.

Vaahtoaa hillitysti jättäen rusehtavaa pitsiä lasin reunaan. Tämä on hyvä merkki, sillä se kertoo ainakin paahdettuja maltaita olevan ns. ”tarpeeksi”, eli väri on lyöty musteenmustaksi.

Tuoksu on melkoista tykitystä. Paahteinen maltaisuus ja tumma suklaisuus kietoutuvat keinuvaan tanssiin yhdessä vaniljan ja kahvin kera muodostaen, kerrankin, jotakin osiaan suurempaa.

Ikäänkuin söisi nenällään hyvää suklaakakkua ja nuuhkisi mukillista hyvää tupla-espressoa samalla.

Ja kaikki on röyhkeän isosti kerroksittain esillä. Juuri tällaisesta minä pidän. Ei piilotella, ei säästellä, vaan tungetaan se kaurakeksi syvälle kuontaloon, lorautetaan litra hyvää Sidomoa päälle ja jyystetään kuormallinen niitä isoja vaniljatankoja kaveriksi.

Kaikki harmonisena kokonaisuutena. 

Hiiteen nuuhkiminen. Olut on tehty juotavaksi. Nautiskellaan.. Max Romeo virittelee jo taustalla sellaisia vanhan liiton Roots soundeja, että harmittelen vain riippumaton puuttumista. Jumittava soundi ”Selassie Forever, king of kings”.

Maussa on reipasta liköörikaramellista makeutta, suklaakastiketta ja paksua vaniljatankoa. Kaiken kruunaa ja tasoittaa miellyttävän reipas paahteisuus ja kahvisuus. Itsehän en ole kahvioluiden suurin ystävä niiden ollessa usein harmittavan hapettuneen tunkkaisia. Tässä kaikki pelaa ja soi yhdessä.

Suutuntumaltaan todella paksu, täyteläinen moottoriöljy. Raskasta öljyä, mutta liukas juotava.

Mitähän tästä nyt sanoisi? Saattaa hyvinkin olla toistaiseksi tämän vuoden kovimpia oluita joita olen juonut ja nousee kyllä omilla listoilla aika kovaan seuraan muutenkin.

 Kuitenkin juuri tällaiset Impyt ovat omia suosikkejani, jopa kesällä. Uskomattoman kovaa tekemistä Omnipollolta. 

Mihin kuljit Põhjala ja ken on Taanilinn?

Muistan ensikosketukseni Põhjalaan. Oli kesä 2012 ja olin kävellyt pitkän hikisen päivän helteisessä Tallinnassa pitkin mukulakivikatuja. Päädyin johonkin vanhan kaupungin kuppilaan, jossa oli sisällä vielä kuumempi ja nuhjuisempi.
Olin tilannut kippolassa eteeni tämän tuoreen ja hieman jo nimeä saanneen panimon ensimmäisiä tuotoksia: Rukkirääk. Se oli keveä hennosti rukiinen konstailematon olut. Ei aiheuttanut tutinaa tennissukissa, eikä sandaaleissani. Myöhempien aikojen pyhien oluiden parissa sitten taas Uus Maailm ja etenkin joskus tykissä kunnossa ollut Virmalised räväytti jo hieman.
Oikeastaan pajatso tyhjeni ilman pianonkieltä välissä vasta Öön kohdalla. Oli upeaa nähdä etelänaapurissa liki Brewdogin tasoista kuhinaa. Aikojen ja niiden vesien virratessa on Nõmmellä tehty ja kotona/baarissa/festareilla juotu. Jossakin kohtaa tuntui jo, että alkaako Põhjala turtumaan ja tyytymään vain Viron ykköstilaan panimona? Mitaliähky, palkintokahvia ja pullaa vatsat täynnä? Saturaatiopiste? Ei. Oikeastaan näin ei koskaan käynyt, vaan muut tuottajat ajoivat hitaasti rinnalle. Tiedättehän ne sellaiset, joiden vanhat tuotokset kelpasivat korkeintaan koriin lähiön Rimissä pikkutunneilla. Hetkinä, jolloin laitamyötäisessä ajateli euron Pühastejen ja Öllenauttejen menevän edes jotenkin alas hintalaatusuhteensa turvin ja kiroillen miksi Eestissä sipsipussit ovat mikroskooppisia.

Jossain kohtaa kilpailua samoista markkinoista ja asiakkaista on vain liikaa. Sellaisina hetkinä moni vanhempi tekijä jumittuu pommikuoppaan, eikä nouse sieltä ylös. Esimerkkinä vaikkapa takavuosien suuri suosikkini ja panimo, jonka etiketit huusivat parhautta, laatua ja hypeä: ”Nönnö Ö”.

Kuitenkin.. Põhjalalta on koko ajan tullut uutuuksia tasaisesti ulos. Silti muiden lyödessä keittoon mitä vinkeämpiä mausteita ja twistejä on Põhjala tuottanut korkeintaan keskinkertaisuutta. Alkoiko ote lipsua? Ei. Yksi sana: Laatu. Laatu ei koskaan lakannut olemasta, se vaan lakkasi tuottamasta yhtä tiukasti brändättyjä ja olutnörttien märkiä päiväunia palvelevia tuotteita. Kun Pühaste pani huikeaa Lime-Gosea oli ruokakaupassa aivan liian perinteinen Meri. Silti uskollisesti join liki jokaisen uutuuden useasti pettyen ja palaten yön selässä Öö:n pariin. Kunnes näin tämän ja päätin jälleen luottaa Põhjalan taikaan. 

 

Taanilinn

Liki 15% Imperial Stout yhdessä verrattoman To Ölin kera. Hintaa toki aivan liikaa, mutta kerran elämässä? RateBeer kertoo yksipuolisesti tämän olevan panimon kovin tuotos ja se lataa melkoiset ennakkoasetelmat, jotka voivat vain kaaduta korttitalona tahmealle kapakkapöydälle. Pime ÖÖ PX löi aikanaan sellaiset kierrokset, että olisin huikan jälkeen liittynyt seurakunnan jäseneksi Guyanaan.

Speksataanpa lisää Taanilinnaa suoraan putiikin sivuilta: ”Malts: Pilsner malt, Oats, Cara 150, Melanoid malt, Chocolate malt, Cara Amber, Special B, Chocolate Rye, Demerara Sugar

Hops: Magnum, Goldings, Cinnamon, Aniseed, Orange Zest”.

Eli keittiön kaapit tyhjentyivät kerralla? Tämä on vieläpä kypsytetty konjakkitynnyreissä, mikä on pieni kysymysmerkki. En ole brenkun ystäviä ja yksikään konutynnyrissä ollut olut ei mielestäni ole edennyt parempaan suuntaan, vaan se pistävä viinamaisuus löytyy alta aina. Entä tänään?
Buckle up and sit sticky?

 


Tsuff. Hän suhahtaa vienosti matkallaan muistoihin.
Ulkoisesti Taanilinn on hyvin perinteinen IS. Musta olut hennolla beigellä pitsilakilla.
Tuoksu alkaa kuitenkin polkemaan, kuin kilpapyöräilijä vuoristoetapilla. Ns. jerkkua piisaa.
Ja paljon kaikkea. -Insert the adjective warnings-

Huikeat vaniljaiset paahteet lakritsan ja siirapin kera. Maitosuklaata, karamellia ja syvää imelää katkeruutta. Kuivattuja hedelmiä seassa. Monimuotoinen, mutta niin mahtavan harmoninen. Isoa isolla Iillä. Oikeastaan koko Päätalo huutomerkillä.

Maussa on mieluisa juonikuvio. Alkaen paahdetulla sokerisella siirappisuudella, edeten lakritsan ja hedelmän saatteleman syvään mustaan aukkoon, jossa paahteinen maltaisuus, suklaa ja keveä katkeruus jalostavat kokonaisuudesta jotakin osiaan suurempaa. Efekteinä keveä mausteisuus ja tynnyrin herkät sävyt saavat yleisön taputtamaan. Eikä tippaakaan viinaa, ei edes limuviinaa. Paras konutynnyribisse evö.

Suutuntuma on miellyttävän öljyisen samettinen. Paksua samettisohvaa suoraan lapsuudesta, johon tuudittautua ja hukkua.

Taanilinn ei ehkä lähde mukaan esanssikilpa-ajoihin yhden mustalaispanimon kanssa, vaan osoittaa että ihan perinteisellä mallas+tynnyri tavaralla voidaan tuottaa uskomattoman huikeita päänsisäisiä maailmoja. Räjäyttää kyllä keveästi pankkia, vaikka hinta onkin pelkkää kryptoniittia.

Huikeaa tekemistä. Lakki, päästä, unelmoikaamme.

HLS: 7,5/10

Perjantaipullona: Põhjala Pime ÖÖ Islay BA

 "And for every tear that is lost from an eye
I'd dig me a well where no man could destroy
I want to believe in a freedom that's bold
But all I remember is the freedom of old"

Black Friday. Miksi sinunkin piti valua Suomeen? Kysynkin Amerikan Yhdysvalloilta: Eikö Halloween riittänyt ja vietämmekö mekin kohta kiitospäivää täällä?
Kalkkunaa ja karpalohyytelöä? Vähän kurpitsapiirakkaa päälle?
Mietin synkässä loskassa kotiin ajaessani vain sitä, mikä olisi täydellisin olut korkkaamaan viikonlopun alkavaksi? Tarvitsin vahvistusta, jotakin täydellisesti pimeään sopivaa. Mustia oluita, mustille sieluille. Katselin toiveikkaasti kaappiini ja löysin jotakin, jonka olemassaolon olin jo unohtanut. Põhjala Cellar Series Pime ÖÖ Islay BA. "KYLLÄ"
Oloni alkoi raukeamaan samantien. 13,6% Islayn ihanissa turvesavuisissa viskitynnyreissä rakastellun Imperial Stoutin on pakko, siis aivan pakko olla hekumaa ja orgastisia nautintoja.
Hintaahan mokomalla on tietysti aivan liikaa, mutta näin alkavan joulun kunniaksi voi kai itselleen suoda yhden suolaisen..sil..oluen.

Synkkää, hyvin synkkää. Kuin öljynvaihtoa vanhaan Cadillac Coupe De Ville viiskasiin. Valuu hitaasti ja paksusti, eikä vaahtoa. Viskositeetti lupaa nannaa.
Tuoksutellessa mieli lähes karkkaa mielikuvaa vaihtelevan poutaisesta säästä jossakin Islayn rantaruovikossa. Atlantti pärskii suolaa ja jossakin rannikon liiterissä tynnyrit ottavat vastaan kaiken luonnon tuoman vihan ja rakkauden. Kunnes synkkä maltaisuus kättelee synkän mieleni kanssa.Se virnistelisi, jos ilta olisi niin pitkällä.  Paahdettua kahvia ja viskiä. Scottish Coffee ilman kermaa ja fariinisokeria. Kuin pyynnöstä olut lyö isompaa silmään, kuin Steve McQueen Bullitt:ssa.
Viskin ja paahteen yhdistelmä saa liki sielun laulamaan.
Maussa makea maltaisuus ja siirappisuus ottaa rennon kopin takakentällä ennen paahteen ja viskin pyhää liittoa. Makeus katoaa pidettyään silmiään auki tuon liitonarkin edessä.
Turvetta, suolaa, fenolista savua ja tynnyriä. Balanssi on kerrassaan oivallinen. Tynnyri ei vedä övereitä ja runkokin on oluessa todella kohdallaan. Eli ns. viina ei puske esiin, kokonaisuus on speksit huomioiden hämmentävän pehmeä ja juotava. Täyteläinen todellakin.
Põhjala nykäisee kyllä tällä tuotteella maton alta ja valot pimeeks. Lasin tyhjentyessä olo on kuin itämaantietäjien mirhalla voideltu, tuoksuu parhaalta suitsukkeelta ja sisältö on kultaa. Täydellistä talvikauden olutta mustana perjantaina.

Kun Lahen taivas vihmoo loskaa ja minä, sinusta humaltuneena kurkotan kohti taivasta, kosketan juurillani multaa ja savea, sormeni nelistävät tuulessa etsien kotiaan.
 Anna minun maistaa mettäsi vaitonaisena yössä, joka on nektaria sielulleni, höyhenen pehmeää täytettä pimeään tyhjyyteni. 
Yhä sinä valut suuhuni, yhä sinä rakastat. Oi tynnyrinpohjainen siirappini, vielä sinut näen ma uudestaan. 
On eron hetki, yön varjoon katoat. Viimeinen pisara, viimeinen tuoppi, yö ratsastaa usvaisella ratsullla, voi suden hetkeä, oi loppua, oi katoavaisuutta.

HLS: 8/10



Soittolista juodessa:

Stam1na: Elokuutio
Flogging Molly: Black Friday Rule
Kerkko Koskinen Kollektiivi: Käki
Neljä Ruusua: Elän vain kerran
Hector: Jatkuvuus
Michael Jackson: Black Or White
Frank Sinatra: Strangers In The Night
Paleface: Saapuu Elokuun Yö
TAP: Kiellä Kaikki
Foxy Shazam: Oh Lord
Cat Stevens: Morning Has Broken
Third World: Tribal Song
Anthrax: Anti-Social
Ellinoora: Leijonakuningas
ZZ Top: Legs
Frederic Rzewski: People United, will never be defeated
Beatles: I am The Walrus
Ami Aspelund: Fantasiaa
Parov Stellar: The Sun

Olutarvioissa: Bell's Expedition Stout

En tiedä kauanko olimme vaeltaneet tässä loputtomassa maassa, jossa sadekausien monsuunit kastelivat ja myöhemmin kuiva, punainen aavikkotuuli kuivasi sielun ja ruumiin kurkkua myöten. Se saattoi korventaa vanhemmankin sotaratsun liki hulluuden partaalle. Tiesin etten itse kestäisi enää kauan ennen harhanäkyjä vilvoittavista keitaista. Tarvitsin viileää juomista. Ravintoa niin ruumiille, kuin hengellekin. Vahvaa, tukevaa ja imperialistista.

Onneksi nuubialaiset orjamme taikoivat pakanallisen noitatohtorin säestämänä Afrikan mustaa kultaa jostakin esiin.

Bell's:n Expedition Stoutia maistoin ensimmäistä kertaa takavuosina Copenhagenin Beer Celebration bakkanaaleilla. Jossa vii..olut virtasi, ganja tuoksui ja elämä oli kerrankin vain laiffii.

Kaikista huikeista oluista huolimatta juuri tämä kiilasi aivan piikkipaikoille kilvoittelemaan paikasta sydämessä (Heti julkean mahtavan Black Note Stoutin jälkeen). Nyt vuoden ikäinen pulloversio kömpii vaipoistaan ja hellekypäristään esiin.

Valuu paksuna mustana moottoriöljynä suoraan pimeimmästä afrikasta jeepin konehuoneesta lasiini. Beige vaahtoa keskiasteisesti.

Tuoksussa ei aivan lähde kaikki papukaijat lentoon. Mokkaa piisaa, suklaata ja paahtuneen maltaan herkkiä sävyjä. Vesivärejä, muttei öljyvärejä. Vähän lakua ja savua takana. Miellyttää, mutta kenties suuremmat norsupyssyt on varattu makuun?

Maussa ruovitellaan vähän jo aavikolla. Savuisen paahtunut mallas pöllyää ja kamelinpaskanuotiolla on kahvia ilmassa. Salmiakkijauhetta riittää loppuliussa. Maku jää suuhun hymyn kera. Ikä on tuonut tähänkin sekaan hennosti kuivattuja hedelmiä, suklaata ja soijaa. Moniulotteista ottelua.
Suutuntuma on paksu, paahtunut, öljyinen ja muita ihania adjektiiveja, jotka sinä voit valita.

Bell's Expedition Stout ei ehkä tunnu nyt selvinpäin yhtä euforisoivalta kokemukselta, kuin silloin. Se ei kuitenkaan himmennä tämän oluen arvoa, asemaa, eikä tietenkään makua. Huikean hyvää olutta huikealla balanssilla. Kylläpä kotiinpaluu parin viikon cocktail/vaalea lager/valkkari-akselilta tuntuu hyvältä.

 

HLS: 8,5/10

Olutarvioissa: Beerbliotek Some Men Just Want To Watch The World Burn

Tänään piti maistella pitkästä aikaa erästä rakastamaani olutta. Nimittäin Vakka-Suomen NokkosPilssiä. Ulkona on kuitenkin, kuten juhannuksena yleensä, perin harmaata ja koleaa. Sää ei halua minun nauttivan isosta tuopillisesta virkistävää pilssiä sillä hekumalla ja hehkulla, joka sille sopii. Kaivoin kaapista paremmin säähän ja nimen puolesta todellisen aasinsillan tähän pyhään. Kyllä se varmaan kokon katselua meinaa nääs mittumaarina tuo Beerbliotek Some Men Just Want To Watch The World Burn? Ai ei vai? Aivan sama.
11% lämmittävyyttä tässä Imperial Stoutissa pitää vilun toivottavasti loitolla vaikka tätä nauttisi alasti avannossa? Havaitsen tässä samalla, että tämä on jo toinen blogiin päätyvä tölkki IS. Koitan seuraavalla kerralla keksiä jotain jännempää. Maistetaanpa nyt kuitenkin:

Ulkoisesti hyvinkin musta olut hennolla vaahdolla.

Tuoksu on.. Yllättävän mieto. Siis 11% ja kuin kevyttä kesäolutta nuuhkisi.

Lakua, vähän chilin tuomaa tunkkaisuutta. Kyllä minusta chili joko tuoksuu, tai maistuu tunkkaiselta oluessa. Joskus molempia. Chili itseasiassa saattaa peittää tässä muita aromeja?

Paahdetta takana.

Maussa on keveää tummaa hedelmäisyyttä, johon paahde ja chili yhdistyvät. Maussa tuo paprika tulee mieluisana poltteena esiin. Lakritsaa, vähän kaakaota seassa. Kyllä tässä keitossa on ainekset kunnossa, mutta niin hemmetin vaimeina. Olo on vähän kuin kuuntelisi Jenni Vartiaista, tai Chisua. Herkkää, mutta kaipaisin revittelyä.

Suutuntuma on ehkä mieleenpainuvin osa-alue. Smoothia, pehmeää ja öljyistä. Ardea lainaten peräkärry jäi. Kaiketi Esson pihaan?

Beerbliotek ei kyllä nyt aivan yllä sille tasolle, jota odotin. Hyvää, mutta ei sellaista punchia, jota näiltä kaipaan. Kerroksittain makuja, mutta liian vienosti. Haluaisin saman, mutta en lusikalla, vaan lapiolla. Baby please, hit me. 

 

Tuplasti tölkistä-Oskar Blues

Kysymys: Voiko tölkkiolut olla hyvää? 

Tuntuuko kysymys vanhanaikaiselta? Minustakin ja onneksi näin. Ei kuitenkaan ole montaakaan vuotta siitä, kun nämä käsityöoluet saapuivat aina pulloissa ja tölkeille vähintäänkin virnisteltiin. Tölkki on kuitenkin pulloon nähden ylivertainen säilyvyyden kannalta, sekä kuljetusten kannalta tehokkaampi. Meinaan kevyempänä ja ”bulkimpana” näitä voi rahdata kerralla enemmän.

Silti jo silloin, kun täällä Suomessa tölkkiolut oli pääsääntöisesti jotain Koffia ja aallonmurtajana toiminutta Nokialaista oli yksi joka näki asian aivan toisin. Oskar Blues oli aloittanut panimotoiminnan jo vuonna 1997 ja siirtynyt tölkkeihin kokonaan vuonna 2002. Panimon oluista voidaan mainita se, että takavuosina niitä pidettiin yleisesti parhaimpina tölkkioluina. Ei aivan vähäistä. Erityisesti pitäisi kai mainita oluet Dale's Pale Ale, sekä Ten Fiddy. American Pale Ale, sekä Imperial Stout. Apa tölkissä on nykyään ihan standarditavaraa, mutta Imperial Stout on edelleen vähän harvinaisempi näky. Koska Dale's on ollut jo blogissa takavuosina otimme siis tänään Ten Fiddyn, että tuoreen Alkoon päätyneen G'Knightin maisteluun.

G'Knight on siis 8,7% ”Imperial Red IPA”. Eli siis tupla amberia? American Strongia?

Itse pervosti nautin juuri tällaisista ”luokattomista” tuotteista, jotka eivät kuulu mihinkään varsinaisesti. Ensimmäinen tällainen arvoitus taisi olla takavuosina Nönnön satku.

60ebua katkeruutta, miksaus kuutta mallasta ja kolmea humalaa. Aiemmin olut tunnettiin nimellä Gordon ja se on omistettu edesmenneelle pienpanimo pioneeri Gordon Knightille.

Hintaa kohtalaisen suolaiset 5,90€/0,355l.

”Se miten Oskar Blues tekee tämän tempun olisi todella kiintoisa tietää.”

Ulkoisesti G'Knight on kauniin punaruskeaa, nestemäistä mahonkia. Jättää kauniisti vaahtoa laelleen ja sitä ”rysselinpitsiä” lasiin.

Tuoksusta irtoaa karamellisuutta ja makeaa leipää. Päälle on kaadettu makeahkoa appelsiinia, havuja ja vähän menttolia. Periaatteessa juuri sellaista harmoniaa, josta en pidä. Toisaalta juuri siinä balanssissa josta pidän. Voimakas tuoksu, ilman mäntysuopaa ja tunkkaisuutta. Tilalla vain raikasta appelsiinikaramellia. Ero laadun ja sekundan välillä on hieno näissä spekseissä. Hämmentävää suorastaan. Se miten Oskar Blues tämän tempun tekee olisi todella kiintoisa tietää. Oikeat mallasvalinnat? Oikeat humalat oikeassa kohtaa ja hyvä kontrolli käymisen suhteen?

Mausta irtoaa paitsi hieman trooppista hedelmää, mutta myös reipasta havuisuutta ja makeaa karamellipastillia. Sitrusta, puuta, muttei pihkaa. Katkerot purevat mukavasti ja pitävät tasapainon oivana. Suutuntuma onkin pitkä, hieman tahmean katkeroinen matka suusta nielun sopukoihin. Hyvän oluen tunnistaa aina siitä, että vaikka oluttyyli ei olisi mieluisa, mutta olut itsessään on maistuva vailla niitä rasitteita joista itse en välitä. Toisaalta jos tätä ajattelisi ihan vaan DIPA:na, niin tuomio olisi paljon jyrkempi. Aivan liian makeaa siihen. American Strongiksi kuitenkin hyvä suoritus. 

HLS: 6/10

--------------------------

Sitten vuorossa on tämän iltainen sukelluksemme tummempiin vesiin.

 Ten Fiddy on 10,5% Imperial Stout. Ilmeisesti lähinnä perusmallasta höystettynä kaurahiutaleilla ja suklaamaltaalla, että paahdetulla ohralla. Lähteistä riippuen 65-100Ebua katkeroa, eli luulisi potkivan vähän. Tätä ei ole A-marketissa näkynyt, joskin hinta on täysin sama, kuin G'Knightin. 

”Se on kuin Sean Connery, joka vetäisee puku päällä lapiolla turpaan, nauraa päälle ja läpsäisee selkään.”

Ulkoisesti hyvinkin mustaa olutta, joka jättää nätin beigen vaahdon hunnukseen.

Tuoksu iskee samantien isolla kädellä paahdettua mallasta peliin. Herkemmät sävyt tuoksuvat alla. Suklaata, lakritsaa ja tummapaahtoista kahvia. Synkkiä sävyjä isolla kädellä, joten tämä uppoaakin tuoksun perusteella enempi kuivaan ja paahteiseen päätyyn.

Maussa tuttu linjakkuus jatkuu. Paahdetta piisaa aivan pervolla tasolla. Hipoo jännästi sellaista epäpyhää maaperää, jossa nuuhkitaan nuotion pohjaa ja ihmetellään miksei tuhkaista tunkkaisuutta löydy? Ja hyvä niin, välttää perisynnin. Ihanaa tummapaahtoista kahvia ilman sokeria. Paahteisuus tuntuu euforiselta, sitä on liikaa, mutta minä pidän tästä. Se on kuin Sean Connery, joka vetäisee puku päällä lapiolla turpaan, nauraa päälle ja läpsäisee selkään. Jolly good old sport. 
Lakua, hieman suklaata seassa ja pitkään hyväilevät katkerot.

Suutuntuma on kireä ja pehmeä. Täyteläinen, mutta juotava. Lämmittävä, muttei pistävä. Hyökkäävä kyllä.

Ensin olin, että naah, sitten että helkkari ja nyt haluaisin toisen samanlaisen. Jälleen kerran jään hämmästelemään tätä outoa harmoniaa. Viimeaikojen IS:t ovat olleet joko sellaisia mahtavia kikkailuja, joiden raaka-aineluettelo on kuin teini-ikäisenä olisi Jallun löytänyt jostakin. Täynnä isoja asioita ja jänniä tuntemuksia. Tällaiset kikkailemattomat Imperial Stoutit taas ovat jäänneet vähän kylmiksi. Joko ne ovat olleet aivan liian pliisuja, tai todella epätasapainoisia. No tämäkin on epätasapainoinen, mutta tyylikkäästi ja rajoja hipoen.

HLS: 8/10

Siinä missä Dale's Pale Ale oli aivan perushuttua ovat viimeistään nämä kaksi osoittaneet miksi Oskar Blues on edelleen siinä arvossa missä ennenkin. Se ei ehkä tee niitä moderneimpeja kikkailuja, ei ehkä ole enään tölkeillään kehityksen eturintamassa lippua liehuttaen. Silti.. Nimetkää yksikin yli 15v vanha panimo, jolta olette juoneet teknisesti huonon oluen? Kyllä vanhat sotaratsutkin ansaitsevat arvonsa. Tässä tapauksessa vielä todella helposti. Tällaisia timantinkovia oluita, perustyyleissä ilman kikkoja, jotka tarjoilevat profiilinsa eivät vasaralla, eivätkä lekalla, vaan jumankauta palokirveellä ja moukarilla. Hienostuneesti säilyttäen tukkijätkän sisällään. Tällaisia oluita minä kaipaan enemmän, erityisesti kotimaan kentällä. Syvässä päädyssä on tilaa.

Kotiolutiltama Korialla

Joskus on matkustettava pienessä lenssussa kauas. Joskus on jätettävä Lahen kisakylä ja edettävä jonnekin Korialle. Sinne hankkijalippisten salaiseen maailmaan Kouvolan kainaloon. Edessä oli kotiolutiltama, eli oluttuokio varsin antoisalla ja tukevalla kattauksella.

Koska totuus tulee aina lasten suusta tukeudumme nyt isäntäväen antamiin lempinimiin.

Maistelijat: Albatrossi, Tukaani, Minkki ja Julmagaattori.
Aloitetaanpa kevyestä päästä kohti syvää ja synkkää. Ilta on oleva pitkä..

Menu del dia

”Kaiku proto 2017”, 4,7%, 25ebu. Belgityylinen Ale

J: ”Helteisen terassin keidas”

T: ”Appelsiininsiivun ku heittäis, ni olis Brysselin raatihuoneen torilla.”

M: ”..Kerron kohta, mutten koskaan”

A: ”Kepee ja raikas”

”K&W Tumma lager” ,5%, 40ebu. Tumma lager

J: ”Schwarz, Schmeck wie arsch”

T: ”Hyvä joulu, miellyttävän linjakas”

M: ”Jouluinen”

A: ”Tumma ja iisi”

”Synkkä Lippo bipa”, 7,9%, 102ebu. Black IPA

J: ”Perjantai, Robinson Crusoen Perjantai”

T: ”Tuoreena parempaa”

M: ”Aineissa & Analoginen”

A: ” Hyvää, muttei tarpeeks syvää”

”Belial” 9%, Belgityylinen Vahva Ale

J: ”..Omist oluist sanomiset”

T: ”Hyvät hedelmät tulee ja nätti”

M: ”Odotan kypsempää pullossa”

A: ”Hopeatoffeeta ja luumuja”

”#prayforebelgium 7,9%”, 19ebu, Dubbel (vai Belgityylinen Vahva Ale?)

J: ”Pilsnermallasta, sitä pilsnermallasta.”

T: ”Oma, vähän viilattavaa”

M: ”Nahkaista satulaa”

A: ”Kuivaa, iisiä tummaa belgiä”

Laiskat ei liota. Etikettejä meinaan.

”Plague Doctor”, 9,7% ”Wee Heavy”

J: ”Kakkosastiasta maistui”

T: ”Ei tuu ainakaan weewee mieleen”

M: ”Ei oo hevii, pelkkää lovemetallii”

A: ”Kuin belgiä ilman oikeaa hiivaa”

”Cobra Kai perus ja Barrel Aged”, 9,8%, Imperial Stout

J: ”Suuhun sopiva. BA: vietän mielelläni päivän tynnyrissä”

T: ” Antaa sille aikaa. BA: ku antaa aikaa, ni hyvä balanssi”

M: ”Raskasta siirappia. BA: sulatan jo paremmin”

A: ”Harmonia haussa, eli nuoren juotu. BA: Mageet kamaa”

”Sen Sortin Saison” 9,8%, 32ebu, Saison

J: ”Haluaisin Yhtyä”.

T: ”Helppo erä”

M: ”Jännä hedelmä, maiskuttelematta paras tuotantokausi”

A: ”Upea balanssi spekseihin nähden”

”Triple Sour Strawberry Saison” 9,8%, 32ebu, Saison

J: ”Tylpistää makuspektriä”

T: ”Innolla odotan jatkoa”

M: ”Kaakkois-Aasialainen vai puolalainen poimija”

A: ”Edellinen+Rainbow mansikkahillo”

”Project Kyrö harjoitus edition” 8,5%, 85ebu. ”Joku Stout”

J: ”Parempi humalointi kuin Siperias, balanssis”

T: ” Maukasta, paljon makuja”

M: ”Korian Ponnen tanssiolut, laittaa jalan vipattamaan”

A: ”Vähän nuorta viel”

”Negro Mulata Stout”, 8,6%, 99ebu, Imperial Stout

J: ”Onks täs siirappia?”

T: ”Melkee kaikkea mitä löytyi”

M: ” Jumalattomast makua”

A: ”Jännäst balanssis”

 ...........

Tämän jälkeen laitoin vihkon piiloon. Soundi pysyi outona ja joku soitti taksin, jolla meni tunti löytää tuohon ihmisyyden pimeään koloon. Odotellessa ehdimme nauttia mm. yhden Yellow Bellyn suoraan pullosta.. 

Ravintolassa oli tarjolla vain korvikealkoholia, joten se siitä. Kiitän maistelusta mukana olleita. Hauska ilta jälleen kotipolttoisten kesken. Päällimmäisinä ajatuksina hurja laatu omissa tuotteissa ja maksan kestävyys.

Esanssikuraa pullosta?

Alkon Käsityöläiset: Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

 Prelude.

Alkon käsityöläiskausi taittuu viimeiseen loppusuoraan ilman suuria hurraa-huutoja. Toistaiseksi ainoastaan Vasp:n loistava Saazer Pils on edustanut tiukkaa parhaimmistoa ja juuri sellaista olutta, jota rakastan. Suodattamatonta, reilusti humalaista ja reilulla tasapainolla. Saaz ja lattiamallastettu mallas nyt vaan toimivat paremmin, kuin naapurin polttimon tavara ja joku keskinkertainen C-humaloitu tuote. Taito, tekniikka, resepti ja sillai. 

Toki olisi kiva nähdä tällaisesta revitelty versio, sellainen Go nuts with Saaz.. Ehkä sen ehtii keväällä panna itse?
 

Asiaan.. Olin jo luovuttamassa handjob viikkojen osalta (ehehe), kunnes eilen korvaani tihkui tahmea vinkki. "Pyynikin ba-IS on paras maistamani Suomi-olut. Naurettavan hyvä. Cbc-leveliä".

Koska tiesin hänen polttavan rakkautensa tynnyreitä kohtaan (kuten meillä kaikilla) oli pakko kipaista kauppareissulla valtion händelissä. 

Speksejä: 13%, n. 45ebu. Hinta: 8,71€/0,33l.
Mietteitä? Mielestäni monien kotimaisten, etenkin Imperial-alkuisten tuotteiden ongelma on ollut aivan liian pliisu runko. 8%. Are U kiddin' me. Elämä alkaa vasta kympistä. Nyt sitä on. 13% nannaa. Toivottavasti. 45ebua on vähän, joko niin vähän että tuote on aivan liian makea,  tai sitten hän ei pure riittävästi? Jää nähtäväksi.

Kolmas tekijä on hinta. Aivan naurettava. Jos en tietäisi kuka kehui ja miksi, tämä olisi jäänyt hyllyyn keräämään pölyä ja odottamaan Hillen ja Alkon valaistumista vero/kate-asioissa. Tai edes punaista ruksia ja 20snt alempaa hintaa. Alko ja alennukset. Haha, päivän toinen vitsi.

No kuitenkin.. Pyynikki on yleensä onnistunut "tummissaan", joten korkataanpa ja katsotaan.. Joko viimein Siperian mahti murtuisi? 

Intermission.

 

Pyynikkiä tihkuu paksuna öljynä mukiini. Mustaa, paksua moottoriöljyä, joka jättää reippaan beigen vaahdon laelleen. Just the way I wan't it.

Tuoksu vetäisee tynnyrinpätkällä suoraan päähän. Tammea on. Remukin vetää onnessaan Böbönstriit, böbönstriittiä. Hentoa vaniljaa, viskiä ja keveää siirappista makeutta, jonka kanssa paahteisuus pörhistelee sulkiaan, kuin riikinkukko kosiomenoissaan. Keveää liköörikonvehtia tuoksuu takana. Hämmentävän kova suoritus.

Maussa viskisyys käy siinä rajalla onko etanolia liikaa vai ei? Kokonaisuus on kuitenkin enemmän lämmittävällä puolella. Tammi ja puumaisuus aloittavat paletissa, kuin baletissa. Kaakaota, kevyttä vaniljaa ja paahdetta. Jälkimaku jää hetkeksi, aivan liian pieneksi hetkeksi suuhun. Maku kaipaisi vain intensiivisempää espressomaista paahteisuutta ja enemmän katkeron potkaisua noustakseen.. No siihen todella kovaan tasoon, jota en kotimaan juomateollisuudessa ole nähnyt sen jälkeen, kun Aurinko Sittis katosi lasipullosta.
Suutuntumaltaan tämä IS on melko täyteläinen, mutta juotavuus on petollista. 13% lämmittää, mutta tämä vain uppoaa huikka, huikan jälkeen keveästi kitusiin.

Pyynikki.. Oh my God. Vahvaportteri oli hyvää, mutta suurin osa muista tuotteista on tähän asti jättänyt enemmän tai vähemmän kylmäksi. Kunnes nyt tämä.. Miten sen laittaisi.. Kenties yksi kaikkien aikojen parhaimpia kotimaisia oluita piste. Hyvin pienellä viilauksella tällaisella tuotteella lasketeltaisiin hienosti maailmalla olutnörttien bakkanaaleissa. Pienissä laseissa pillejä useammalle ja silleen. The End. Näytös on päättynyt, minä taputan Tampereen suuntaan, vaikka kalsarit vielä jalassa ovatkin.

Pisteteknisesti tämä menee itselläni kotimaan listan kärkeen. Et silleen. 

Better than Siperia.

Olutarvioissa: Bryggeri Sofia

Bryggeri Helsinki on muodostunut minun kirjoissani sellaiseksi tekijäksi, jonka tuotteet ovat poikkeuksetta hyvin tyylinsä mukaisia ja laadukkaita. Ne harvemmin revittelevät, vaan ovat usein kuin hillittyä Adult Rockia. Toimivaa, miellyttävää ja tasalaatuista. Tänään edessäni on tumma neito; Sofia.

Sofia saapui syliini ilman päivänkakkaraa hatussaan, mutta voisin silti laulaa pienen arvion sinulle, Sofia.

Tietoisku, sisältää nippelitietoa suoraan Alkon sivuilta:

”Panimoravintola Bryggeri Helsinki avattiin Helsingin Kruunuhakaan vappuna 2013. Keskellä Helsingin historiallista keskustaa sijaitseva panimoravintola tarjoaa käsityöläisoluita sekä sesongin mukaan valmistettua ruokaa. Bryggeri Helsingin vuosittainen oluttuotanto on n. 100 000 litraa.

Raaka-aineet:

Pale ale-, münchener-, kristalli- ja mustamaltaat, paahdetut ohrat ja speltit, Magnum-, Challenger- ja East Kent Golding -humalat.

Tuotenumero:	761724
Alkoholi:	9,0 %
Kantavierre:	23,8 °P
Väri:	320 EBC
Katkeroaineet:	83,9 EBU

”

Hintaa yhdelle 0,33l pullolle kertyy 5,96€, eli 17,76€/l. Kamppailisi kipurajalla, vaan tyylinä on oma suosikkini, kuningas, herra ja hilpeä hidalgo: Imperial Stout.

Valittettavasti keittopäivän päätteeksi en jaksa jaaritella enempää, vaan taidan harrastaa Sofian kanssa nyt hieman oraalista nautintoa.

Hän valuu lasiini synkeän mustana jättäen keskiasteisesti vaahtoa hunnukseen. Vaahdosta jää ohuehko kerros jättämään pitsiä lasiini, joten ulkonäkö on kunnossa. Eteenpäin.

Tuoksusta irtoaa heti Cafe Mochaa; Suklaisuutta ja kahvia. Tätä rytmittää kauniisti salmiakkinen ulottuvuus, mutta taistojen tielle on saatu myös letkeää leipäisyyttä. Profiili on keskivahvaa ja paahteista, mutta tuhkakuppisuus loistaa poissaoloaan; pahoittelemme Sofian kanssa täältä tanssilattialta sinne tupakkakoppiin.

Maussa on paksuutta ja rehevyyttä. Makeahkoa ruislimppua ja vahvaa mustaa kahvia. Tumman suklaan ja lakritsan aromeja. Liki puumaista ja yrttistä humalaa on taustalla tuomassa bassoa kokonaisuuteen, joten balanssi on todellakin kohdallaan.  Jälkimaku on pitkä ja katkeranpaahteinen.

Suutuntumaan kulkiessa voidaan puhua kohtalaisen täyteläisestä ja minun makuuni juuri sopivalla hiilihappotasolla varustetusta tuotteesta. Paksu ja hieman öljyisen tahmea.

Sofia on hienostunut, mutta kätkee miellyttävää svengiä alleen. Sanoisin, että tyylissään äärimmäisen tasapainoinen tuote. Silti se maaginen touch ja finesse, joka nostaisi maistelukokemuksen hekumaksi ja karkumatkaksi tikkaiden kautta Vegasiin moikkaamaan Elvistä puuttuu. Ehkä ikä ja tynnyri, tms twisti toisi lisää sävyjä? Silti ehdottomasti tyylissään kotimaan kärkeä.

Pisteet: Tuoksu(1-10): 8, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 8, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 15-> Yhteensä: 39/50p.