Reseptin Ääressä: Hipsteribisset ja kuumimmat trendit yhes koos

Tänään reseptin ääressä lähtee päihtyneen panimomestarin tielle. Mitä saadaan aikaan, kun heitetään pilsnerit nurkkaan ja kaikki ”tää on pale ale jännäl mausteel” seinään.

Miten saadaan aikaan sellaista twistiä, jengaa ja ruuvia, että bisse on niin kiero, että stadilainen hipsterireittaajakin porautuu Kalliossa nurmeen ja ihmettelee ”Wow, what a ride”.

Jottei tämä olisi aivan liian helppoa heitän kolme päissäni keksimää olutta tiskiin. Näissä ei ole mitään järkeä, mutta eihän elämässäkään. Jos olut saa oikeasti maistua liki kultalonkerolta, mutta sellaista ei oikeasti ”voi” ostaa, jos maailma palaa ympäriltämme ja se ”ei ainakaan ole meidän ongelmamme”, minä kaivan bensakannua esiin teille.

Olut 1. Koska kaiken pitää olla sameaa ja tulla mielellään ulkolaisessa, graafisesti yksinkertaisessa, mutta nerokkaassa geometrisessa purkissa. Esittelen teille ”one beer to crush them all:n”.

Candyfloss shortcake glittered tdh milkshake neipa with fruits and nitro. (Festareilla tätä saa vain slushkoneesta, lasina koverrettu ananas, johon lyödään vielä vähän savua hatun alle.)

Koska kyseessä on kuitenkin kotiolutpostaus, muutetaanpa tällainen hulluus pienempään muotoon.

No tällaisen mallaspohjahan rakennetaan näin:

65% Pale Ale/Golden Ale/Vienna

15% Kauramallasta

10% Golden Naked Oats (Simpsonin)

5% Melanoidimallas

5% Laktoosi

Mäskiin laitetaan yksi paistettu ja pilkottu kakkupohja. Sillä miten se maistuu lopputuloksessa ei ole tietenkään mitään väliä, imago, tekeminen, jne.

15min 1g/l Citra ja samat valitsemaasi ns. Trooppista aromihumalaa (Mosaic, Amarillo, Azacca, Nelson Sauvin, Motueka, Comet, Galaxy, Calypso,Ekuanot, Idaho 7, Bravo, Jarrylo, jne

Whirlpool/Hopstand: 2g/l Citra+Valitsemasi edellinen humala+valitse toinen. Lisätään myös 1l/l trooppista hedelmämehua.

Käytetään vaikkapas S04:lla.

Kuivahumaloidaan: 1 erä suoraan pönttöön ennen käymistä samalla setillä mitä whirlpooliin laitoit.

2: Samat lajikkeet, mutta 1,5g/l ennen käymisen päättymistä, eli muutama pykälä ennen fg:a. Tällöin voidaan lisätä hieman vanilja-aromia sekaan (candyfloss).

3: Kolme päivää ennen astiointia lisätään jälleen sama satsi humalaa.

Siirretään kegiin sen syötävän glitterin kera, koska c'mon, pullokäyminen ei toimi. Sekoitetaan typpi/hiilariseosta, tarvitset nitrohanan siis tässä. Miksi nitroa? No miksi ei? Saa kivan vaahdon, on erilaista kuin kaverien räpellykset ja tekee bissestäsi samettia, mikä sopii nimeen.

Okei se oli aika iisiä.

Mennäänpäs seuraavaan.

Tropical Fruit cocktail with raspberries Brut Sour with vanilla, red mountain salt and kveik yeast.

Ai että millaista. Liian helppoa. Hei laitetaas tää tynnyriin, eli lisätääns loppuun vielä Aged in used Chardonnay.. ei riitä, Blanc de Blancs? Ei, siispä Champagne barrels. Noni.

Viskataas tähän vaikkapa:

50% Pale ale

40% Vehnämallasta

10% kaurahiutaleita

Hapatetaan vierre ennen keittoa jollakin laktokannalla. Keitellään, lisätään wp vaiheessa 15ebun verran jotain hipsterihumalaa, citra on aina hyvä. Laita citraa. Ja sitä suolaa maun mukaan.

Käytetään kveik-kannalla, jollakin niistä, kuumassa käy kuivaksi, jos ei, lisää vaikka skumppahiivaa ja entsyymiä, niin käy kivasti loppuun (Brut). Lisätään käymispönttöön kiehautetut 1l/l vattua ja 0,5l+0,5l valitsemiasi trooppisia hedelmiä. Nämä kannattaa vetää vaikkapa blenderillä soseeksi. (Mango, passion, papaija, ananas, pitaija, litsi, rambutan, karambola, longaani,kumkvatti, ananaskirsikka, annoona, jne). Nämä, vanilja ja chardonnayssa kuukauden päivät uitettuja ranskalaisia tammilastuja sekaan.

Unohdetaan muutamaksi viikoksi ja annetaan hiivan käyttää loputkin sokerit.

Pistetään pulloon, tai kegiin. Muistetaan laittaa sanat: Grand Cru vielä etikettiin.

Toisaalta kaikkein helpoin tapa on duunata vain 12% Imperial Stout ja tynnyröidä se jossakin hyvässä tynnyrissä. Tämä pitää vain brändätä ja launchata kerran vuodessa erilaisine numeroituine versioineen ulos. Mielellään vain yhdestä paikasta. Asiakkaan on tietysti ensin suoritettava jokin eksklusiivinen testi, joka ylevöittää ja nostaa tietysti egoa. Kaiken maistava ja oluiden perässä matkustava superreittaaja ei voi jättää tällaista välistä, kertaakaan.

Malliesimerkkinä toimikoon vaikkapas Goose Islandin aivan loistava Bourbon County Stout nostettuna Russian Riverin Pliny The Youngerin potenssiin.

Näin olemme tänään luonneet kolme aivan käsittämätöntä tuotetta. Koska suutani kuivaa, taidan kaapia yhden kylmän Ayingerin Bräu-Weissen ja jättää teidät hämmentyneinä keittelemään elämää ja maailmaa suurempia oluita. Toisaalta sitä voisi käydä myös kaupasta ostamassa sitä mansikka-karambola lonkkua ja vaihtaa sen etikettiä toiseen. Kenties pari pisaraa katkeroa sekaan ja hipsterijuoma on valmis? Up to U. Joisin itsekin. 

Olutskene on ihana, kuhan ei ota sitä vakavasti.

Helpoin tapa pullottaa kotiolutta

Mittaukset ovat tärkeitä, myös pullottaessa. Bongaa kuvasta asia virhe tekstiin nähden?

Terve.

En tiedä teistä, mutta kotioloissa eniten inhoamani vaihe oluen valmistamisessa on pullotus. Ikäviä asentoja, jatkuvaa putsaamista, pullojen pystytystä, paikat märkinä, selkä jumissa, eikä toivoakaan suoriutua niin näppärästi, mitä haluaisi.

Esittelen nyt mielestäni nopeimman ja kätevimmän tavan pullottaa olutta kotona. Siihen ei liity tv-shop, eikä kaksi yhden hinnalla, mutta voitte silti kuvitella kestohymyn tähän taustalle.

Välineet:

• Pullotussaavi ja Star-Sania
• Lappoletku pullontäyttäjällä
• Korkkeja ja korkitin
• Tyhjiä, puhtaita pulloja
• ”Panimosokeria”
• Kolme kippoa/mittaa/kuppia
• Kaksi puhdasta pyyhettä
• Yleispuhdistusaine, rätti
• Suihkepullo täynnä star-san liuosta.

Muutettuani taas rivitaloasuntoon on pullotuksistakin tullut jälleen helpompaa. Miksikö?

Astioin jälleen olueni saunassa. 

Miksi? Siellä on valmiiksi sopivan korkuisia tasoja ja mikä parasta: Sen saa helposti puhtaaksi, eivätkä roiskeet haittaa mitään. Poissa ovat pyyhkeet ja lehdet laminaatin päältä ja jatkuva kuumotus lattian korkkaamisesta keittiössä.

Entäpä se proseduuri? Teen näin:

1. Siivoa paikat, yleensä pari suihkausta Tolua ja rätin näyttäminen riittää.
2. Täytä saavi vedellä, lisää sekaan Star-Sania.
3. Työnnä pullot saaviin, jos kaikki eivät mahdu kerralla voit siirtää (insert Sillanpää-sketsi, sillä punchline tulee) piripintaan täynnä olevat pullot lauteille.
4. Odota muutama minuutti ja punnitse sopiva määrä dekstroosia (panimosokeria). Mie olen laiska enkä useinkaan jaksa keitellä tätä mitenkään, sillä säilytän avatut pussit ilmatiiviisti. → Yhtään tästä johtuvaa ongelmaa ei ole ollut, joten miksi nähdä turhaa vaivaa?
5. Peitit varmaan dekstroosin jollakin puhtaalla kuitenkin, eikös?
6. Kaada puhdistusliuos pulloista viemäriin, tai kuten minä: saunan lattialle, vähän lauteille, käymispöntön päälle, jne. Puhdistuu paremmin ja kotiväki kiittää että peset saunaa joskus.
7. Siirrä tyhjät pullot johonkin, vaikkapa suihkun alle siirretylle saunan alalauteelle. Peitä puhtaalla pyyhkeellä.
8. Siirrä lappoletku ja pullontäyttäjä saaviin.
9. Ota kippoon vähän star-san liuosta saavista, heitä sopiva määrä korkkeja sinne.
10. Ota joko star-san liuos talteen, tai kaada viemäriin. Siirrä lappoletku vaikkapa puhtaan pyyhkeen päälle
11. Lappoa varovasti olut käymispöntöstä pullotussaaviin, sekoita panimosokeri sekaan varovasti.
12. Ota jossakin välissä näyte mittauksia varten esim. kahvalliseen desimittaan (ominaispaino, ph, lämpötila, aistinvarainen arvio).
13. Siirrä käymispönttö syrjään, nosta pullotussaavi sen paikalle ja asettele pullot haluamallasi tavalla.
14. Liitä pullontäyttäjä letkuun, suihkauta vähän star-sania perään.
15. Lappoa olut pulloihin
16. Korkita pullot.
17. Pese käyttämäsi astiat ja sauna/kylppäritila.

Näin. Olemme selvinneet koko hommasta tunnissa. Jotkut käyttävät pulloja uunissa, toiset suihkivat star-sanilla jokaisen pullon yksitellen.

Vielä nopeampaa tämä on jos paikalla on apukäsiä, jotka voivat korkittaa sitä mukaan kun pullot täyttyvät. Vaihtoehtoisesti patenttikorkillisten pullojen kanssa ei ole tätäkään tuskaa, kunhan tiivisteet ovat kunnossa.

Muutamia muita havaintoja vuosien varrelta:

• Automaattilappo on hyvä sijoitus, niin kauan kuin se toimii.
• Pullontäyttäjiä on ainakin kahta mallia. Toisessa on jousi, toisessa ei. Suosi jousetonta, sillä jousellisella sai vain harmaita hiuksia, koska ajan kanssa se jousi söi ympäröivää muovia ja kuoleentui vauhdilla (eli ei toimi kunnolla).
• Star-sanin huuhtominen pois on aivan turhaa.
• Kegittäminen olisi ehdottomasti paras vaihtoehto, jos olisi tilaa. Myös käymisten, kuivahumalointien, yms suhteen aivan ylivoimainen muoviastioihin ja pulloihin nähden. Pl. Belgit ja jotkut ”isot oluet”.
• Taustamusaa pitää olla, pysyy mieli kepeämpänä.
• Paras tapa saada käymispöntöt, kotona, puhtaaksi on kuuma vesi+Oxyclean+aika.
• Joskus saattaa jotain itsepintaista jäädä, jolloin työnnän jonkun pienen pyyhkeen/rätin käymisastiaan näiden sekaan ja ravistan pytyn puhtaaksi. Käytän itse siis näitä kapeakaulaisia ns. ”Better bottle” tyylisiä muoviastioita.
• Jos oluen seassa on tolkuttomasti kuivahumalaa, hedelmää, marjoja, tms. Keitän etukäteen vähän vettä ja siinä sellaista kankaista mäskäyspussia, joita BIAB-ihmiset käyttävät siivilänä. Sidon sen lapon varteen lisäsuodattimeksi, jolloin letku ei tukkeudu aivan niin helposti.

Tässäpä tämä? Onko sinulla ideoita, ajatuksia tai metodeja pullotuksen suhteen?

Dickpickit voit jättää muille, mutta muut huikeat idikset voit kommentoida. Hyviä pullotuksia.

Reseptin Ääressä: Saison

Reseptin Ääressä etenee toiseen lukuunsa, jossa aiheena on Saison.

”Oispa Saisonii, eiku onhan mul”.

Mikä sitten tekee Saisonista hyvän tyylissään? Mitä pitäisi ottaa huomioon sitä valmistaessa?

Otetaanpa askel taaksepäin. Monissa oluttyyleissä on usein jokin benchmark, johon kaikkia muita verrataan. Niin tässäkin: Saison Dupont (Ja tavallaan toi Fantomekin). Jos asia käännetään niin päin, että kloonaaminen on turhaa ja muistetaan, että tyyli on ihastuttavan lavea, voidaan keskittyä olennaiseen. Hyvän oluen valmistamiseen. Se ei välttis ole Dupont, eikä tarviikaan.

Saisonista Saisonin tekee tietysti hiivakanta. Tähän on tusinoittain erilaisia kantoja, mutta itse rajaan ne kahteen varmasti toimivaan: Toinen on ns. ”Dupont strain” ja toinen on ”French Saison”.

Kyllä molemmat ovat nestehiivoja. Itse en pääse kuivahiivoilla lähellekään nestehiivojen tasoa samoilla resepteillä, joten olen tykästynyt käyttämään näitä.

Eikä siinä, olen juonut kuitenkin useita kuivahiivoillakin tehtyjä, varsin mallikaita luomuksiakin.

Asiaan.

Speksit: 

6%, 35ebu, alle 12ebc.

(Vettä voi käsitellä vähän, tai sitten ei. )

Mallaspohja:

Saison antaa aika kivuttomasti tilaa kaikelle, mutta itse lähden rakentamaan ihan peruspalikoista tätä:

80% Pils, tai Pale, mitä ny sattuu oleen.

15% Vehnää, maltaana, tai hiutaleena, mitä ny sattuu oleen.

5% Carapale/Cara+10/CaraPils/tms, miksei vaikka dextriinimallastakin?

Lähtökohtaisesti siis vaaleaa mallasta, ei tummia maltaita(karkkia, paahdettua, jne). Kaura ja ruiskin sopii tähän ihan kelvollisesti.

Mäskätään tunnin vaikkas 66c. Ulosmäskäys 78c.

Siivilöinti ja tunnin keitto.

Humalat:

Tässäkin on helkkaristi valinnanvaraa. Klassisesti eurohumalaa vaan, NZ-lajikkeet toimivat varsin nätisti ja osa jenkeistäkin. Pitää vaan ymmärtää, että kuiva, fenolinen ja mausteinen hiivakanta ei yleensä kolahda kaikkien lajikkeiden kanssa. Mitään tosi dänkkiä en tästä tekisi, eli CTZ, Chinook, Nugget, Summit, yms ei välttis pelitä.

Omat suosikkini tässä tyylissä ovat mainittujen Uuden-Seelannin lisäksi mm. Amarillo, Styrian, Azacca, Saaz, Mandarina Bavaria ja El Dorado. Saisoniin voi laittaa myös mausteitakin, kuten appelsiininkuorta, pippuria, neilikkaa, korianteria, jne. Tähän "pertsaversioon" ei kuitenkaan maustekaappia tyhjennetä.

60min 25ebu valitsemasi lajike, tähän käy myös kukkaroystävällinen Magnum.

0min 3-5g/l valitsemasi lajike.

Kuivahumalat: No, ihan oman maun mukaan. Voi näitä kevyesti kuivahumaloida vaikkapa kevyesti 2-3g/l.

Hiivakanta:

Wyen 3711 French Saison. Se on helppo, syö kaiken, antaa paljon anteeksi. Aiemmin mainitun, usein tuotenimellä Belgian Saison, kulkevan kannan kanssa saa olla käymisen ja osin reseptinkin suhteen vähän tarkempi.

Käymislämpötila:

Miltei mitä vain. Itse käytän usein n. +23-27c.

Karbonoin nämä kohtuullisesti, yleensä jotakin about 2,5-2,6vols.

Ylipäänsä Saison on siis kohtuullisen anteeksiantava, tai kaikkiruokainen oluttyyli. Saa senkin ryssittyä ja tietysti huipulla kaikkea verrataan aina Dupontiin, tai Fantomeen.

Jos kaipaat vielä yhtä Saison reseptiä lävitse, niin takavuosien Kan san Kaiun resepti julkaistiin taannoin #Avoinolut "spektaakelissa". Tsekkaa resepti tästä .

Grainfather - muutaman vuoden jälkeen

Usein panimolaitteista puhuessa ja etenkin kriittisessä mielessä testatessa näitä kokeillaan ja arvioidaan uutena. Muutaman käyttökerran perusteella voi tietysti arvioida tuotteita, mutta on kenties monia kuluttajia, käyttäjiä ja olutihmisiä kiinnostaisi tietää miten laitteet kestävät pidemmässä juoksussa? Siispä ajattelin kirjoitella miten oma Grainfatherini, eli tutummin GF, on kestänyt käyttöä? Vieläkö se toimii ja onko lastentaudeilta vältytty, vai alkavatko osat levitä liitoksistaan?

Luonnolisena pohjustuksena suosittelen ehdottomasti lukaisemaan ensikokemukseni laitteesta tästä.

Lyhyesti kerraten Grainfather muistuttaa hieman BIAB (brew in a bag, pussimäskäys) menetelmää, sekä myös kalliimpaa Speidelin Braumeisteria toimintaperiaatteltaan.

Eli se on yhden kattilan laite, jossa sekä mäskätään, siivilöidään, että keitetään samassa padassa.

Mallas kaadetaan reikäpohjaiseen piippuun kattilan sisälle. Pumpulla kierrätetään vierrettä/mäskiä pohjalta päälle, jolloin oikeastaan vorlaufia ei tarvitse suorittaa erikseen. Laitteella voi käydä lävitse erilaisia lämpötiloja ja siivilöinti vaiheessa piippu nostetaan vain ylös ja asetetaan kattilassa olevien tukien varaan, jolloin vierre valuu kattilaan ja huuhteluvettä voi lisätä päälle. Samassa kattilassa keitetään ja lopuksi ajetaan vierre pumpulla vastavirtajäähdyttimen lävitse käymisastiaan.

Idea on hyvin simppeli, mutta kuten kaikissa laitteissa tässäkin on hyviä ja huonoja puolia, kuten vanhasta tekstistäni tulee ilmi.

Nyt muutaman vuoden jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että laitteisto on melkolailla hintansa arvoinen. Samat vanhat seikat ja esiintuodut asiat edelleen sekä hiertävät sukassa, että lämmittävät mieltä.

Ajan saatossa on kuitenkin huomannut ja oppinut monia pikkuseikkoja laitteistosta:

  Ensinnäkin, vahvempien, sanotaan vaikka yli OG 1.085, oluiden kanssa tuplamäskäys säästää hermoja. Ainakin minulla mallas pakkautuu sen verta tiukaksi isoilla määrillä, että tehokkuus kärsii, eikä vierre siivilöidy kovin hyvin kapean ja korkean mallaspatjan lävitse.

  Toisekseen mäskätessä ylempi reikälevy ei halua pysyä kunnolla paikallaan, vaan tipahtelee ajoittain mäskin sekaan. Tämähän on siis vain silikonireunuksella, eli kitkalla, kiinni. Aika, ikä, lämpötilat, yms vääntävät ja kuluttavat sen verran, että alkaa olemaan tavallaa entinen, vaikkei mitään näkyvää olekaan.

  Pumppu on edelleen tuhnu. Mäskätessä se vielä ajaa asiansa, mutta jos vierrettä keittäessä seassa on paljon humalaa se ajaa itsensä tukkoon herkästi, vaikka tuossa onkin jo ensimmäistä mallia parempi humala/rupa filtteri. Hankin erillisen ”hopspiderin”, siis käytännössä ison putkisiivilän, johon laitan humalat, mikäli sitä tulee paljon, eli mitä tahansa yli 100g, niin siivilään. Säästää hermoja ja aikaa (paitsi pestessä..)

  Jäähdyttimen letkut ovat edelleen aivan hanurista. Materiaali oikein imee päältä likaa itseensä, liitokset ovat naurettavan huonoja ja kiristimien materiaali luvattoman pehmeää metallia. Lisäksi haluaisin saada jäähdyttimen kattilan päältä vaikkapa pöydälle, mutta letkut ovat aivan liian lyhyet tähän kaiketi pumpun tehosta johtuen(?)

Itse en ole varsinaisesti kuitenkaan saanut mitään rikki, vaikka olenkin kuullut muutamilta rikkoutuneen joko pumpun, tai lämmityselementin.

Niin se siivous.. Ilman lattiakaivoa, tai reippaalla paineella varustettua letkuliitäntää, se on hidasta, aivan liian hidasta. Mielestäni ei voi edelleenkään olla hyväksi, että kattilasta joutuu kaatamaan ruvat ja huuhteluvedet käsin pois, sillä pohjassa ei ole minkäänlaista hanaa, eikä pumppu pysty rupaa liikuttamaan.

Hyvinä päivinä, tehokkaasti toimien ja miedoilla oluilla GF tekee tehtävänsä todella vikkelästi.

Olen myös vuosien saatossa ajannut siinä kaikenlaisia mäskäysohjelmia alkaen perinteisestä infuusiotyylisestä monivvaiheisiin ja keittomäskäyksiin. Sahtiakin sillä on tehty menestyksekkäästi, tuplamäskätty, ajettu monimutkaisia vehnäoluelle optimoituja ohjelmia, sekä koeponnistettu monia kaupalliseen levitykseen päätyneitä tuotteita.

Olen hikoillut, kiroillut, jynsännyt, juonut kahvia odotellessa, huuhdellut kurkkua flunssassa kuumalla vierteellä, rikkonut mäskäysmeloja, lämpömittareita, ominaispainomittareita, kokenut sähkökatkoja, laskenut litroittain vettä lattialle ja miettinyt miksei jallu tule jo.

GF on raivostuttanut, ihastuttanut, polttanut sormia, syönyt aikaa, muuttanut, ollut tukossa, mäskännyt, keittänyt, uudestaan ja yhä uudestaan. Samat liikkeet, eri oluet. Et ole notkea kuin täysautomatisoitu ilves. Et ylväs, kuin suurpanimoiden korskeat karhut, muttet myöskään se viimeiseksi joukkueeseen valittava ajokiellossa oleva pakan alimmainen mopo.

Sä et oo täydellinen, mutta sä oot toimiva. Ajat asiasi, et tyylillä, etkä aina taidollakaan. Kuin vanhaa mersua ajava ukrainalainen rekkakuski etsimässä leimaa rahtikirjaansa. Rautalangalla ja nippusiteillä korjaat kaiken. Ja jos kaikki ei sittenkään mene aivan pelikirjan mukaisesti kohautat olkapäitäsi ja toteat vain, että: ”So what, se on vain olutta.”.

Grainfather, olet rakkaasti perseestä, mutta en tiedä parempaakaan.

Kotipanimon Top-5 raaka-aineet

Kohta kymmenen vuotta olutta keiteltyäni pohdiskelin mitä kaikkea sitä on tullut sotkettua sekaisin. Samalla haarukoin reseptiikasta yhteisiä tekijöitä. Mietin, että mitä raaka-aineita suosin, mistä pidän ja mitä todennäköisesti käytän mielelläni jatkossakin.

Tämä onkin kotipanimon leikkimielinen Top-5 raaka-aineet:

Maltaat:

1. Viikkarin (Viking Maltin) Pale-Ale. Lahen vanha möyhö on sellaista sopivaa bulkkimallasta, jota voi upottaa surutta liki minkä tahansa oluen pohjalle. Käytetyin maltaani ansaitsee siis ansaitun sijoituksensa.

2. Thomas Fawcett Golden Promise. Okei, let's face it. Viikkarin maltaat ovat aika mietoja, mielestäni aivan liian, profiililtaan. Onneksi mallasta saa myös muualta ja vanha rakkauteni tätä keksisen makeahkoa mallasta kohtaan on pysyvää. Aina kun runko ei kestä kikkailuja ja pohjalle tarvitaan jotakin maukasta.

3. Kaura. Kaikissa muodoissaan. Oikeastaan kauran pitäisi varmaan olla ylempänä. Se on minun ehdoton suosikkini, jota laitan miltei kaikkeen. Ja miksen laittaisi? Maltaana pehmeän öljyistä ja täyteläisyyttä lisäävää. Karkkiversiona todella hyvänmakuista ja helkkari vie, pikakaurahiutaleitahan saa lähikaupastakin.

4. Weyermann Münich. Saksan suunnalta tämä on ollut varsin käytetty tuote monessa kotioluessani.

5.  Weyermann Cara-Rye. Tämä mallas on mielestäni varsin jännän makuinen ja soveltuu yllättävän siististi vähän kaikkeen.

(Maininnan arvoisia: Laihian Tuoppi-Ruismallas. Kotikaljamallas muistuttaa etäisesti cara-ryeta, mutta on todella intensiivinen, uniikki ja oikeasti todella maistuva mallas. Gotlannin savumallas. Lepällä savustettu hyvin vahvanmakuinen ja nuotiosavuinen mallas ilman pyökin tuomaa palvikinkkua, muttei mene myöskään sinne turvesavusteisen ääripäähän. Soisin juovani useamminkin).

Humalat:

1. Saaz. Oliko yllätys? Aina kun tätä Tsekkiläistä vihreää kultaa pääsee kippaamaan kunnolla, vähän lisää ja vielä enemmän tietää lopputuloksen olevan ihanata.

2. Amarillo. 'Rillo on melkoinen moniottelija, joka käy kaikkeen. Belgit, ipaapatdipat, Stoutit ja Portterit. Amarillo, ei petä koskaan.

3. Citra. Joo, ei pääse mihinkään. On se vaan trooppisella överiydellään ja sitruksisuudellaan niiiiin upeaa.

4. Motueka. Pidän paljon NZ-humalasta. Sielä on paljon uniikkeja ja kiintoisia lajikkeita, joista nostan Motuekan framille. Se tarjoilee reipasta limettistä-sitrusruohoa. Hedelmäinen, muttei liian. Motueka mahtuu moneen junaan ja useampaan olueeseen.

5. Magnum. On se. Tylsä. Vaan kun sitä saa aina, siis aina, kaikkialta ja edullisesti. Hoitaa katkerot talossa ja puutarhassa. Kenties eniten käyttämäni lajike?

(Maininnan arvoisia: Azacca. Vähän niinq Citra, tai Mosaic, tai mikä vaan uuden aallon trooppishedelmäpommi, paitsi että tämän saatavuus on yleensä hyvää. CTZ: Magnumin ohella toinen vakkari pakastimessani. )

Hiivat:

1. Wyeast 3711 French Saison. Tällä hiivalla on monet belgit keitelty, eikä se petä koskaan. Peto hiivaksi; joka käyttää kuivaksi, ei ole kranttu lämpötilan, tai humalan suhteen.

2. Safale S05. Klassinen kuivahiiva, joka on osoittautunut melkoiseksi yleistekijäksi silloin kun hiivalta ei vaadita juuri muuta, kuin käymistä.

3. Saflager W34/70. Lagereiden työhevonen ratsastaa lämpötilojen suhteen yllättävän anteeksiantavasti. Tekee työnsä, eikä ole kertaakaan pettänyt. Se on paljon hiivalta se.

4. Safale S04. Menee pitkälle samaan kategoriaan S05:n kera. Tämän kanssa saa vain olla lämpötilojen kanssa tarkempi.

5. Wlp300. Tämä on vehnishiivojen suosikkini. Ilmeisesti Weihenstephanilta peräisin, ainakin joskus ollut, kanta. Moniin muihin verrattuna tämä on tuonut toistaiseksi parhaat tulokset minulla.

(Maininnan arvoisia: Wyeast 1007 German Ale. Aina kun pitäisi Altia panna, niin-> Wlp002/Wyeast 1968. Brittibittereissä tämä Fuller's(?) kanta on ollut onnistunein. Liekö mielleyhtymässä suurin syy?)

Tässäpä näitä. Oikeastaan varmaan kymmenet raaka-aineet ansaitsisivat maininnan, mutta mennään nyt tällä rajauksella. Mitkä ovat sinun suosikkejasi?

Kotiolutta: Rabbit Street Witbier ja Vattu-Flanders

Sain viime syksynä keittopäivän päätteeksi pari korruptiopulloa Orimattilan parhaalta (ainoalta?) kotipanijalta, eli Rabbit Streetin Jussilta.
Pulloihin oli merkitty parasta jälkeen päiväykseksi marraskuun alku. No tässähän kävi niin, että unohdin nämä yksilöt tyystin hyllyn perälle.

Vuosikin ehti vaihtua, kunnes inventoidessani pulloja törmäsin näiden kahden yksilön epätoivoiseen yritykseen maastoutua pullojen sekaan, kuin kaksi kuusivuotiasta pallomereen.

Tyyleinä Witbier ja Flanders Red.

Kyselin hieman nolona Jussilta speksejä, mutta tarkat tiedot ovat kuulema kadonneet bittiavaruuden äärettömyyksiin.
Witissä on ilmeisesti ihan kaupallista nestehiivaa ja Rabbit Streetin tapaan ebuja on kevyesti ”vain” 40. Vähän korianteria ja appelsiinia. Mestari ei itse vaikuttanut kovin tyytyväiseltä tähän, mutta maistan silti.

Ensimmäinen havainto on malttamattomuus. Wit haluaisi vauhdilla pullosta lasiin ja kenties lasista suuhun. Vaahtoaa siis hyvin belgimäisesti muun ulkomuodon nojatessa klassiseen sameahkoon appelsiininkeltaisuuteen.

Tuoksu irroittelee hyvää jazzia. Hyvin tyylinmukaista mausteisuutta ja hedelmää. Korianteria päällä. Sitrusta, appelsiinia ja hieman pistävyyttä. Ei huono, ei ollenkaan.

Maussa mausteisuus ja hedelmä ottavat hieman takkiin korkahkon katkeruuden tuoman kuivuuden myötä. Vehnille tuttu keveä kuohkeus, taikinaisuus ja maltaisuus eivät pääse loistamaan. Kuivaa keksiä, sitrusta ja hentoa mausteisuutta. Nyanssit jäävät katkeruuden alle, vaikka raikasta onkin.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen, melko hiilihappoinen tuotos.

Tällä kertaa ei aivan napakymppiä Rabit Streetiltä, mutta ei tässä teknisesti suuria virheitäkään ole. Keveä, raikas, hyvä ja helppo juoda. Täyttää minusta witbierin tarkoituksen varsin soveliaasti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Astelleenpa Vattu-Flandersin pariin.

Ohops, onpas nättiä. Melko kirkkaan viininpunaista olutta hennolla vaahdolla.

Tuoksu nostaa kyllä hyvin perinteiset flanders red fiilikset salkoon. Viinikumia ja happamuutta. Vadelma sopii tähän yllättävän hyvällä svengillä. Punaisia marjoja ja keksiä. Siinämäärin autenttista tekemistä, että jos tämä olisi tullut kotimaisen 0,33l pullon sijaan Rodenbachin lekassa syyttäisin piratismista ja plagioinnista.

Ensimmäisella huikalla miltei vihloo hampaita. Vadelma tuntuu tässä enemmän herukkaiselta. Käynneitä marjoja, maltaisuutta ja joulupipareita. Funkkia on, mutta ei läheskään sanan pahimmassa merkityksessä. Esitys on kokonaisuutena yllättävän puhdaslinjainen.

Todella huikeaa tekemistä kyllä tämän oluen osalta. Nyt on ns. osunut mallaspohja, hiivakanta, käsittely ja käyminen melkolailla nappiin. Vadelmakaan ei onneksi lyö aivan överiksi, koska tässä tyylissä sellaista ei kaipaisi.

Olipas jälleen varsin mallikkaita kotioluita lasissa. Kiitos Rabbit Streetille näistä näytteistä.

Ravasta kultaa: Näillä vihjeillä teet vieläkin parempaa olutta

Edustava näytteenotto, mittaaminen ja sen tarkkuus oikeassa paikassa on yksi avaintekijä

"Klik"
Mikä otsikko.

Nauttiessani kotipolttoista Rye Winea, siis Barley Winea, jossa on myös ruista, pysähdyin hetkeksi miettimään kotiolutta.
Oikeastaan olen miettinyt sitä viime päivinä paljonkin, sillä nurkissa muhii jos jokunen erä käymässä ja tuskailen jo miten saan kaiken astioitua.
Kuitenkin mietin tässä sitä mitä voisin yrittää sanoa kotioluen viemisestä seuraavalle tasolle. Eli sellaiselle, jossa se pystyy kevyesti kamppailemaan kaupallisten oluiden kanssa?
Koska olen aiemmin mielestäni käsitellyt paljonkin niitä seikkoja, joita mielestäni oluen valmistuksessa tulisi huomioida, että taustoittanut omaa reseptiikan kirjoitusprosessiani, niin aion nyt hieman sitoa nauhoja yhteen ja rusettiluistella teidän kanssanne sellaisella tasolla, jossa "ihan kivasta" tehdään "helvetin hyvää".

Ja jos osa teistä nyt kokee tämän olevan pelkkää pullistelua, niin voin sanoa teidän olevan aivan oikeassa. Seuraavaksi samat kaverit kysyvät millä lihaksilla ja vastaan samalla röyhkeydellä: "Etteks te tiiä kuka mä oon". Annan vain vinkiksi, tehkää taustat. Sellainen "Kaikki arviot" tuotteistani olisi liki samankaltainen postaus, kuin jos käsittelisi kaikkia Phelpsin uintimitaleita. Kiusallisella tavalla ylivoimaista tekemistä. Okei otan pari askelta podiumilta alemmas, kun alkoi yhtäkkiä niskassa oudosti kuumottamaan.
 Eli miten se tehdään?
Sen jälkeen, kun peruasiat ovat selkäytimessä ja osaa tiedostaa kikkailun johtavan useammin hutiin, kuin osumaan voidaan aloittaa.

Fiksua kikkailua käytetyn tynnyrin kera

 Tässä minun teesejäni naputettavaksi sinunkin kattilaasi:

1. Tutustu tyyleihin. Miltä ne maistuvat ja mitä niissä on reseptiikan kannalta. Opi näkemään oleellinen kunkin tyylin raaka-aineista ja prosessista.
2. Älä kikkaile, ota mieluummin raaka-aineita pois, kuin lisää niitä.
3. Käytä laadukkaita raaka-aineita ja mieti mitä mitäkin  tuo lopulliseen tulokseen.
4. Hio. Keitä samoja oluita uudestaan tehden pieniä muutoksia kerrallaan.
5. Pyydä mielipiteitä sellaisilta, jotka ovat valmiita tuomitsemaan ja opi.
6. Älä kikkaile, vieläkään.
7. Älä tuijota liikaa valmiisiin resepteihin, joissa ei mainita lopputuloksesta tuon taivaallista.
8. Äläkä myöskään lähde liiaksi kloonauskelkkaan. Nimittäin jos perusasiat olivat hallussa, niin kyllä se Sierra Nevada Pale Ale-kloonisi todennäköisesti myös maistuu pitkälti aivan mainiolta apalta, mutta mitä opittavaa sinulla tästä oli?
9. Hallitse käymistä ja muista puhtaus. Kyllä ilman jääkaappiakin voi tehdä lageria kerrostalossa, vaikka parvekkeella talvella, mutta se maksaa hitosti vaivaa.
10. Rätti, sieni, harja, pesuaine ja sanitointiaine = ystäviä, joita ei pidä säästellä.
11. Maista, maista, maista. Jokaisessa vaiheessa.
12. Kun kikkailet kuitenkin, niin mieti mikä sopii mihinkin. Hae innoitusta ruuasta, tai muista juomista. Ole luova, mutta analyyttinen. Miten se toimii prosessin kannalta? Entä lopputuotteen kannalta? Tasapaino? Juotavuus? Älä kikkaile kikkailun vuoksi, tai siksi että: "tuli vaa fiilis kaataa tätä sekaan".
13. Keep it simple, drink it simple.
14. Lahjo joku kriitikko kertomaan suoraan mikä on vialla. Siis vialla; koska mikään ei ole täydellistä (Paitsi ehkä Bud-Light).

IPA:ni ovat olleet aina erinomaisia ennen pullotusta ja muutaman viikon jälkeen vain kohtalaisia. Kegi ja hiilidioksidi ratkaisivat säilymisongelman. Tämä kerää pelkkää kehua kovan pään harrastajilta.

 Tyylikohtaisesti mieti miten saisit vielä lisää jerkkua tuotteeseen. Esimerkiksi IPA ei aina hyödy lisämäärästä humalaa, mutta happikontrolli ja kegi olisikin jo paljon parempi vastaus kysymykseen: "Miten tehdä tästä parempaa tällä kerralla".

Isoimmat probleemat kotioluissa ovat mielestäni tässä:

1. Aloitustaso, jossa ei tehdä pohjatöitä ja opiskella perusasioita tarpeeksi. Eli liikaa intoa.
2. Syy-Seuraus suhteen ymmärtämättömyys.
3. Edellisiin liittyvät: Prosessin hallinta. Etenkin käymisen, hiivan käsittelyn, puhtauden ja happikontrollin suhteen.
4. Olemattomat muistiinpanot.
5. Raaka-aineiden sopimattomuus keskenään.

Tässä välissä malttamattomimmat varmaan odottavat sellaista yleisneuvoa, jolla rakennetaan seuraava 100/100 Ratebeer olut. Tiedättekö. Se on vähän niinkuin monella muullaki alalla: Yksi ohje, tai tapa ei ole kaiken kattava kaikissa tilanteissa. Siksi pitää opiskella, treenata, ymmärtää, olla nöyrä ja osata yhdistää tietoa lähdekriittisesti.

En ole suuri Sour-ihminen, mutta opiskelin kuukauden ajan näistä tyyleistä, prosessista, resepteistä, yms ennen tämän ensimmäisen valmistamista.

Hyvät ja toimivat välineet, rutiinit, puhtaus ja tarkkuus

Tsekkaapa siis blogin vanhat prinsiipit ja nykäise hihasta yksityiskohtaisempia pelivinkkejä juuri sinun oluesi kohdalle.


Maailman helpoin kotioluen valmistusohje

5 Yleisintä virhettä aloittelevalle kotiolutmestarille

5 Helpointa oluttyyliä valmistaa itse

5 Vaikeinta oluttyyliä valmistaa kotona

Miten kirjoittaa olutresepti? 

Lyhyesti lagerin valmistamisesta kotona 

Testissä GrainFather

Oluen kotivalmistusta - "Lähes" opetusvideo 1/2

Oluen kotivalmistusta - "Lähes" opetusvideo 2/2

Maailman helpoin kotioluen valmistusohje

DIY

Ärsyttääkö olutveron nosto? Etkö jaksa matkustaa vähän väliä Latviaan?
Vaivoihisi on nyt lääke: Kotiolut.


Kotioluen maailman lyhyin valmistusohje.

Laita mallasrouhetta pussiin.

Pussi 72c veteen kattilaan.

Kattila 75c uuniin tunniksi.

Tunnin päästä nosta pussi ja valuta neste kattilaan.

Keitä neste kattilassa, lisää humalaa.

Jäähdytä +20c.

Laita hiivaa

Odota 3vkoa

Laita 0,5tl sokeria pulloihin ja lappoa olut pulloon.

Odota 2vkoa

Nauti.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Okei helppoa eiks je? No tässä vähän yksityiskohtaisempi palikkaohje kaikille meille legoista pitäville ihmisille.

Tämän oluen tyyli on American Pale Ale ja sen eräkoko on 15l. Siitä tulee n. 5,5% ja katkeroita lajikkeesta riippuen jotakin 25-50 välillä.

 Siinä tarvittavat raaka-aineet ja välineet voit tilata kotiovellesi verkkokaupoista, kuten: panimonurkka, lappo, tai melkko.

Näiden putiikkejen erot ovat pieniä. Joissakin jokin on edullisempaa, kuin toisaalla ja toisinpäin. Useimmiten kaikkea ei saa yhdestä paikasta tavaran ollessa loppu sillai ristiin. Ainoa mikä on myös varmaa on se, että maltaat tulevat niissä v..n ohuissa pakastepusseissa solmittuna siten, ettei sitä pussia saa uudestaan auki kukaan. Repimisen jälkeen niillä pusseilla ei siis tee säilytysmielessä mitään.

(anteeksi avautumiseni, mutta voisitte pakata paksumpiin, kuten ulkomailla).

Mitä välineitä tarvitset:

• Kattilan, mahdollisimman suuren. Katsele reilusti yli 10l kokoluokkaa, mielellään jostakin 15l kulmilta. Joissakin panoasioissa koolla ei kuulemma ole väliä, mutta nyt on.
• Siiviläpussin, sellaisen kattilan yli menevän, eli suuren. 
• Kauhan, sellaisen joka ylttää kattilan pinnalta pohjalle, ilman että poltat sormiasi.
• Käymispöntön (tai kaksi), kannen, vesilukon ja tiivisteen vesilukolle.
• Lapon
• Pulloja (onko mitään ihanampaa, kuin tyhjentää).
• Korkkeja ja korkituslaitteen
• Lämpömittarin ja ominaispainomittarin.
• Sanitointi ainetta. Esim. Star-Sania. 
• Keittiövaa'an.

Raaka-aineet (samasta kaupasta):

• 3kg Pale-Ale, tai Pilsner mallas. Aivan sama kumpaa ostat, sillä erot ovat minimaalisia. Valitse ostaessasi, että haluat maltaan rouhittuna.
• 300g Karamellimallasta, sellaista vaaleaa eli sen ebc-arvo(ja todennäköisesti nimessä oleva luku) on alle 150, vaikkapa cara-palea.
  Valitse ostaessasi, että haluat maltaan rouhittuna. Jos karkki ei tunnu kivalta, niin vaikkapa keksimallas toimii kivasti myöskin.
• 0,5kg Vaaleaa spraymallas-uutetta.
• 100g-pussi mitä tahansa C-kirjaimella alkavaa humalalajiketta Yhdysvalloista.
• 1 Pussi vaikkapa Safalen S05, tai S04 kuivahiivaa.
• Sokeria

Olen pussimäskännyt minäkin joskus

Tee näin:

(Oletamme että hankit välineet ja vähintään 15l kattilan.)

(Preppikset: Siivoa keittiö huolella ja jäähdytysvaiheen jälkeen ole tarkka hygieniasta. Tällöin kaiken mikä koskee olutta pitäisi olla sanitoitua/desinfioitua.)

Vaihe 1. Mäskäys:

• Laita kattilaan 12l vettä ja lämmitä se n. 72c hellalla. 
• Lämmitä samalla uunia n. 75c.
• Laita mallasrouhe siiviläpussiin ja upota pussi kattilaan. Sekoita huolella, ettei maltaasta jää klimppejä. 
• Tarkista lämpömittarilla mäskin lämpö (kyllä tämä puuro on sitä mäskiä, jännää eiks je).
• Lämmön pitäisi olla nyt n. 64-69c. Jos lämpötila on tämän alle, lämmitä varovasti, jos yli jäähdytä varovasti.
• Siirrä kattila uuniin ja laita kännykästä herätys puolen tunnin päähän. Tarkista tällöin varovasti mäskin lämpötila ja sekoita sitä kauhalla.
•  Laita uusi herätys puolen tunnin päähän.
  
  
  

  

  Järjestys, preppikset, muistiinpanot, siisteys.

  
  
  Vaihe 2. Siivilöinti:
• Nosta pussi nesteestä ja valuta pussista tihkuva neste kattilaan. 
• Pro tip: Voit laittaa pussin vaikkapa tyhjän ämpärin päälle. Ämpäreitä suomalainen saa mistä vaan jonottamalla. 
• Voit myös huuhdella vedellä mäskiä. Eli kaataa muutama litra vettä pussissa olevan mäskin päälle. 
• Kaada ämpärissä oleva neste, eli vierre (lisää jänniä sanoja) takaisin kattilaan muun vierteen kaveriksi.
  
  Vaihe 3. Keitto:
  
• Laita kattila hellalle, lämmöt kattoon ja ala keittämään vierrettä. Älä käytä kantta tässä vaiheessa. 
• Punnitse nyt humala neljään osaan seuraavasti: 20g, 25g, 30g, 25g.

• Kun kiehuminen alkaa vierre muodostaa paljon vaahtoa, varo ettei vierre kiehu yli. Nimim. Tämän siivoaminen on vähintäänkin ikävää.
• Kun vaahtoaminen päättyy hetken kuluttua ala lisäämään humalaa: Laita ensin 20g sekaan.
• Laita vekkari  soimaan 45min päähän, jolloin lisäät 25g humalaa, sekä spraymaltaan. Sekoita huolella. Huom. saattaa kuohahtaa.
• Tästä lisäyksestä 15min kuluttua ota kattila pois levyltä.
• Laita nyt seuraavat 30g sekaan ja sulje loput 25g samassa pussissa pakastimeen (minigripin sisälle teipattuna).
  
  
  
  
  Vaihe 4. Jäähdytys&hiivaus
•  Täytä allas kylmällä vedellä ja upota kattila jäähtymään. Inttitermein: Mitä tehokkaammin, sitä tehokkaammin.
• Sanitoi ohjeiden (purkissa) mukaan käymispönttö, kansi, vesilukko, tiiviste, yms. Eli kaikki mikä koskee vierteeseen. Pro Tip: Ei ollenkaan huono idea sanitoida myös altaan ympäristö. Sanitoidut tavarat voi laittaa vaikkapa puhtaan pyyhkeen päälle kuivumaan.
• Kun vierre on jäähtynyt n. +17-21c kaada, mielellään siivilän, tai siiviläpussin, lävitse vierre käymispönttöön. Täytä 15l merkkiin asti kylmällä vedellä ennen näytteen ottoa. 
• Ota näyte, mittaa ominaispaino. Sen pitäisi olla tehokkuudestasi riippuen jotakin 1.050-1.060 välillä. 
• Lisää hiiva sekaan, sulje kansi, laita vesilukko tiivisteineen kannessa olevaan reikään kiinni, täytä vesilukko merkkiin asti. 
• Ravista pönttöä reilusti, jätä viileään paikkaan ja anna käydä.
• Siivoa keittiö ja välineet.
  
  Vaihe 5. Käyminen.
• 14 päivän päästä lisää loput 25g humalaa. Odota viisi päivää ja jos mahdollista vie pönttö viileään pariksi päiväksi (kylmään, ei pakkaseen). Käyminen tuottaa lämpöä, joten tilan lämpötilan tulisi olla mieluusti +15-20c. Loppupuolella tätä lämpöä voidaan nostaa hieman.
  
  Vaihe 6. Astiointi.
• Nyt voit pullottaa. Puhdista ja sanitoi pullot.
• Mittaa pullotussokeri: 75G sokeria kattilaan ja tippa vettä sekaan, liota sokeri veteen. Kiehauta ja jäähdytä +20-26c.
• Lappoa olut toiseen pönttöön, tai tarpeeksi suureen ämpäriin/kattilaan. Lisää jäähtynyt sokeriliuos sekaan. Sekoita hyvin varovasti.
• Lappoa olut pulloihin ja laita korkit korkituslaitteella kiinni. 
• Odota 2vkoa ja nauti.

Laitteistoissa vain kukkaro on rajana

Entäpä kustannukset? Laitteiston osalta harrastus, kuin harrastus syö suurimman palasen, joten sen kuolettaminen vie oman aikansa. Sen sijaan raaka-aineiden osuutta tarkastellessa saamme litrahinnaksi n. 1,5€/l. Huomioiden sen, että tuote on ns. berliininitkumuurin ylittävä, eli "alkovahvuinen" voidaan tätä pitää todella edullisena, sillä aivan tavanomaisetkin apat maksavat valtion pitkäripaisessa sen n. 10€/l jo nyt. 

Kotiolut-Työlästä, mutta selvää säästöä.

Vinkit ja pro-tipit voi tsekata vanhoista jutuista täältä:
Viisi yleisintä virhettä aloittelijoille
Oluen kotivalmistus-Lähes opetusvideot: 1&2
5 Helpointa oluttyyliä valmistaa itse
5 Vaikeinta oluttyyliä valmistaa itse
Miten kirjoittaa olutresepti?
Testissä Grainfather
Lagerin valmistuksesta kotona

Perjantaipullo: Wesala Ever After APA

Perjantaipullona tänään Wesalan Ever After Apa.

Aluksi ajattelin jättää postaamatta blogiin ja siirtää tämän jutun Facebook Exclusive only-osastolle, mutta sitten se jokin klikkasi päässäni ja ihan helkkarin pitkästä aikaa oli kiva kirjoittaa.
Tämä olut on siis keitelty tuttavapariskunnan hääolueksi. Konseptia arvostan; olihan serkkunikin häissä olut nimeltä "Hää O(lut)". Kuuleman mukaan häissä oli kehuja sadellut ja koska mielijuomani on ilmainen alkoholi en miettinyt hetkeäkään, kun tätä minulle tarjottiin.
Ever After ehti maata jääkaapissa nimensä mukaisesti Forever and after that. Kuitenkin Lahden kakkosolutblogin Bönthöö, Bönthöön julkaistessa oman juttunsa sain viimeisen kimmokkeen korkata tämän tässä ja nyt. Tavalla, jolla vain mies voi ottaa oluensa. Herkästi, mutta vaativasti. Kyllä. Tänään olisi pelkkää vaniljaa?

Okei ennen vaniljaa, vähän insinöörien vaniljaa ja meidän kuolevaisten parisuhdeterapiaa. Numeroita ja speksejä: Maltaat: Pale ale, Munich, Vehnä, Hunajamallas. Humalat: Olicana, Rakau, Cascade. Hiivana S05. Ebuja 48 ja alkoholia 6%.

"Pelkkää puoliksi tyhjää terassilämmintä tuoppia Cherin terassilla maanantaiaamuna?" 

No. Yhdyn siinä mielessä Bönthöö, Bönthöön näkemykseen brittivibasta, mutta onhan tää ihan suunmukaista. Mallaspohjassa on miellyttävää pähkinäisyyttä ja makeutta, johon miedohko humalaprofiili natsaa hienosti. Hedelmää, keksiä ja vähän marmeladia, mutta myös kukkia ja greippiä. Katkerot eivät ammu yli, eivätkä jää vajaiksi. Tasapaino onkin tässä Vesan tuotteessa avainsana. Se on hallittua.
Joo ehkä myös harmaan hillittyä Hollolalaista lapsiperheen arkea lokakuussa, kun vettä sataa vaakasuunnassa sumupullosta ja edes keltainen Rukan sadetakki ei tuo tarpeeksi modernia räiskettä sateen värjäämälle autiolle hiekkalaatikolle.
Eleettömyys johtaakin ajatukset auttamatta uudestaan Englantiin. Teetä, tupakkatakkeja ja snobeja ajamassa Bentleyllä golfkerholle. Se tuntuu väistämättä uudestaan tylsältä aikoina, jolloin jokaisen oluen tulisi räjähtää suussa(jos räjähti, niin Isis otti vastuun), polttaa isoa sikaria piripäissään ja ajaa vuoden '69 Corvetella pihaan naamalla samanlainen ilme, kuin Nicholsonilla Hohdon lopussa: "Here's Johnny". Tarvitseeko kaiken olla niin hip, hop, lop? Tarvitseeko jokaisen oluen olla mieltä mullistava elämys? Sellainen täydellisesti feikattu Instagramkuva eksoottisesta kohteesta? 
Koska muutenhan elämä ei ole mitään, vain sadetta Hollolalaisella hiekkalaatikolla? Pelkkää puoliksi tyhjää terassilämmintä tuoppia Cherin terassilla maanantaiaamuna? Mut, hei eihän se riitä, et on mukavaa. Sen täytyy olla paljon parempaa?
En tiedä, koska olut, kuten kaikki kauniit asiat elämässä on mielialasta kiinni. Irrationaalisia spontaaneja fiiliksiä, joita yritämme jotenkin luetteloida ja järjestää kaikessa järjettömyydessään. Tänään Ever After maistuu. Ei ehkä rakastumisen polttavalla huumalla, muttei tässä terapiaankaan tarvitse kulkea ovia paiskoen.
 Enemmänkin tasaisen miellyttävä hetki, jonka aikana muistat syyt miksi rakastuit ja se.. Se saa aina hymyilemään, vaikka tupakkatakki päällä lähiössä lokakuussa.

Soittolista juodessa:

PMMP-Tässäkö Elämä on
Litku Klemetti-Juna Kainuuseen
Jefferson Airplane-Somebody to Love
Maija Vilkkumaa-Mä haluun naimisiin
Rise Against-Savior
Ultra Bra-Siirrän sokeriastiaa
REO Speedwagon-Takit on the run
Glass Tiger-Don't Forget Me(When I'm Gone)
Erasure-Always
Queen-Who wants to live forever
Topi Sorsakoski-Eeva

Tuplasti kotipolttoista New Englandia: Wesala NEDIPA ja Harjun Hay Zee

Iltaa.
 Mielestäni tämän kotiolut- ja juomaharrastuksen ehdotonta suolaa on päästä maistelemaan myös muiden tuotoksia. Kuriirit ovatkin polkaisseet jälleen jääkaappiini erinäisiä näytteitä kovasti pinnalle nousseesta Vermont IPA/New England IPA tyylistä. Tai no tyylistä ja tyylistä. Tämähän on siis India Pale Alea, joka poikkeaa vain vähän tyylin perinteisestä (amerikkalaisesti siis) päästä. NEIPA:sta kirjoittelin taannoin jutunkin sikäli mikäli tyyli on sinulle vieras.
Tämän iltaiset ottelijat saapuvat läheltä ja kaukaa. Toinen kaukaa Hollolasta ja toinen läheltä Lappeenrannasta. Etäisyys on vain henkistä ja matkat pään sisällä usein jännittäviä.
Toinen on Wesala Brewingin Double Dry hopped Double Everything IIPA ja toinen Harjun Hay Zee NEIPA.
Speksataanpa vähän, koska numeraalinen statistiikka aiheuttaa kuitenkin kaikissa meissä pikkuinsinööreissä välitöntä housujen kohoamista, tai kastumista.

Wesala:

7,7%, 46ebua.
Pale-Ale, kauramallas, vehnämallas, kaurahiutale, hapanmallas, laktoosi. Humalat: El Dorado, Citra ja Mosaic. Hiivana Safale S04. Humalista 2% on laitettu keittoon, 40% Whirlpooliin ja loput kuivahumalaksi. Tämä näyte saapui tuoreeltaan growlerina kegistä.
------------------------
Ajatukset: Ebut vaikuttavat näennäisesti pieniltä, joskin lisäysmääriä katsellessa lupaa hyvää. Lisäksi koska kegit ja CO2 tekevät helkkaristi tässä tyylissä.

Harju: 

6,5%, 190ebua.
Pale-Ale, Cara-Pale, kaurahiutale. Humalaosastoa: Summit, Calypso, Magnum, Simcoe, Mandarina Bavaria, Cascade. Hiivana Safale S05.

Ajatukset: Jäätävät ebut ja melkoinen humalacocktail. Pullokäynyt, mikä on todennäköisesti syönyt aromia?
---------------------
Aloitamme tämän iltaisen kiertoajelun IPA:n ihmemaassa Harjusta. Lappeenranta: Mikki on teillä.

Hay Zee kaatuu lasiin. 

Sameahkon kullankeltaista olutta kohtuullisen hyvällä ja kestävällä vaahdolla.

Tuoksu irrottelee makeaa hedelmää. Persikkaa tai nektariinia? Hento havuisuus koittaa pilkistellä alta esiin, mutta jää puolitiehen odottamaan. Tuoksu on toki puhdas ja sillai ihan miellyttävä, mutta jotenkin odotus 190ebun NEIPA vasarasta tekee tästä hentoisen pettymyksen intensiteetin osalta.

Maistetaan.. Maltaisuus miltei maistuu ennen reipasta humalan puraisua. Yrttikatkeroa, sitrusta, havuja. Keveää hedelmäisyyttä mukana, mutta loppuliuku on todella pitkä, katkera ja vähän karvas.

Wow. Kyllä tässä takapotkua piisaa, vaikkei ehkä aivan omalta ”mukavuusalueeltani”. Jälleen flavori/aromiosasto on hieman liikaa piilossa.

Suutuntumaltaan Hay Zee uppoaa jonnekin keskitäyteläisen ja kohtalaisen täyteläisen välille. Ollen muuten keveähkö ennen lopun tiukkaa tykitystä.

Onko tämä nyt sitten NEIPA vai ei? Ei. Enempikin perinteinen IPA. Ei siksi, että näennäinen kirkkaus ei ole sitä sameaa mehuosastoa, vaan koska balanssi ja aromi. NEIPA:n pitäisi olla enemmän aromipuolen ilotulitusta katkeruuden jäädessä lähinnä nimelliseksi. Suutuntuman ollessa pehmeä, mutta täynnä humalaöljyjä.

Jos unohdetaan tällainen hörhöily, niin Hay Zee:ssä ei ole mitään vikaa. Kliini olut, ei virheitä. Kaikki hyvän IPA:n tunnusmerkit täyttyvät, vaikka itse pitäisinkin kevyemmästä katkeruudesta ja isommasta aromista on tämä kyllä pullokäyneeksi IPA:si yllättävän jees.

Ja Wesalaan. Go Hollola.

Sameaa appelsiinimehua hyvällä vaahdolla.
Tuoksu polttaa pahimmat lentobensat jo aluksi jättäen tilalle
trooppishedelmäistä cocktailia, käpyä ja lisää kerosiinia. Mallasta on
jossain ollut, joskus. Humalaisuus on melkoista ilotulitusta ja gangbangia.
Maussa raaka käpyisyys ja pellettimäisyys tuo vähän mentolimaisuutta
sekaan. Hedelmää ja vähän pihkaisuutta seassa. Mallas esittää pelkkää
statistia ja sessio on vain humalan showcasea. Jälkimaku palaa suuhun,
pieksee ja polttaa. Peräkärry on ns. Täynnä.
Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen. IIPA ei ehkä ole aivan niin
smoothia kuin moni muu tämän suuntauksen edustaja, mutat mitä väliä. 

Dipa, joka ei maistu pihkaiselle kinuskille, eikä alkoholikaan puske esiin. Kyllä
minä niin mieleni hyvitin tästä. On nimittäin samanlaista kuin omani ennen
pulloa. Voimme siis jälleen todeta, että tyyli ei toimi kotioloissa
pullokäyneenä. Liikaa happea, käymistä ja liikaa aikaa.

 On toki totta, että, näitä ei ikääntyneenä juo kukaan ja mainitsemani pihkakinuski taas muuttuu enempi american strongiksi vanhana. 

Silti ipaapadipatripa on tuoretuote, joka pitäisi juoda mahdollisimman fressinä.
Pervolla tavalla tämä olut oli todella ihanaa. Heittämällä tämän vuoden
top3 dipa osastoa. Voisi jopa sanoa: If U can't stand the hops, stay out of
this bottle.

5 Vaikeinta oluttyyliä valmistaa kotona

Pari vuotta takaperin kirjoitin artikkelin, jossa pohdittiin viittä helpointa oluttyyliä valmistaa kotona. Jonkinasteinen looginen jatkumo tälle jutulle on nyt edessäsi.
Viisi vaikeinta oluttyyliä valmistaa itse kotona.
Tämä listaus on tietysti vain minun mielipiteeni tähän asiaan, joten otan erittäin mielelläni myös teidän näkemyksiänne vastaan tonne alakerran kommenttiosioon, tai vaikka naamakirjan puolelle. Oluttyylit eivät ole varsinaisesti missään järjestyksessä ja lisähuomiona jätän jutusta ulos alkoholittomat/matala-alkoholiset näiden omien vaikeuksien takia.


1. Lambic

Ensimmäisenä tietysti ensimmäisenä mieleen ponnistanut tyyli. Virallisestihan tätä voisi valmistaa vain Belgiassa tiettyjen ehtojen mukaisesti. Lambicilla on luonnollisesti vieläpä E.U:n tuotesuoja (tsg), kuten vaikkapa Sampanjalla (ihq tää suomenkielinen nimi). Jos unohdamme nämä ja mietimme asiaa vain prosessin kannalta on edessä paitsi melkoisesti tavallisesti poikkeavia vaiheita, paljon pitkiä tynnyrikypsytyksiä, blendausta, käymisenkontrollointia ja todennäköisesti myös mikrobiologiaa, että puhtaanapidon vaikeuksia. Blogisti nostaakin hattua kaikille näille valmistajille Belgiassa.

Mustialan kattiloita

2. "Keveä vaalea lager"

Bud-Light ja mitä näitä nyt on.
On aivan helkkarin vaikeaa tuottaa teknisesti liki vissyvetinen olut (joka ei ole pilalla) ilman virheitä. Lisäksi kotioloissa tämä vaatisi vieläpä suodatuksen päälle, eli hiilihapotuksen muuten, kuin käymisteitse. Raaka-aine valinnat, prosessitekniikka, käymiskontrolli ja puhtaus on oltava aivan huippuluokkaa, jotta tällaiseen kykenee. Siksipä itse pidänkin esim. Anheuser-Buschin panimoa kenties maailman teknisesti parhaimpana panimona.

Mittaukset&Muistiinpanot takaavat jatkuvuutta

3. Tripel

Vaalea, keveä, kompleksinen, jossa on juuri oikeanlainen tasapaino ja sitten se yli 7,5% alkoholia. Tämä yhdistelmä syöksyy helposti yli jossakin kohdassa. Yleisesti lopputulos on joko aivan liian makea, tai fenolit/esterit/alkoholisuus läikkyy ylitse.
Toki tämän tyylin oluiden ja ns. "Vahvojen Belgityylisten Ale" oluiden ero on hiuksen hieno ja joskus vain pelkkää hiusten halkomista, kun kyseessä on vaalea olut.

4. Tsekkityyliset Lagerit

Siinä missä monet saksatyylit ovat vielä kohtalaisesti pantavia (Pils, Alt,jne)  (ehehe) uppoavat tsekit jo aivan toiseen luokkaan. Puhtaita, helppoja, joissa on juuri tietynlainen profiili maltaan, humalan ja hiivan aromien kanssa. Hallittu pieni diasetyylisyys, Saazin käyttö, vanhoja mäskäystekniikoita, Määrin mallasta ja pehmeää pohjavettä. Yhdistelmänä mielestäni luokassa hankala, etenkin kotona.

5. "Huippuolut"

Koska en osaa valita lukuisista käsillä olevista tyyleistä viidettä (mm. Eisbock, Quadrupel, Helles, Berliner Weisse ja muut Sourit, Kölsch, jne).  

Todettakoon, että vaikeinta on tuottaa mikä tahansa tyyli niin, että tuote olisi laadullisesti kansainvälistä huippua, pysyisi tasalaatuisena (eli olisi toistettavissa) ja säilyisi hyvin (eli mikrobiologisesti tarpeeksi puhdas).

Tämä on vaikeaa kotona, sillä se on vaikeaa kaupallisella tasollakin.
Juotavan oluen valmistaminen on helppoa, tyylinmukaisen vähän vaikeampaa tyylistä riippuen, mutta tyylinsä huipun todella vaikeaa, jopa harvinaista. Joskus näinkin kuitenkin käy, mutta olisiko se olut toistettavissa? Entä miten se säilyisi? Joissakin asioissa tämä on kotona helpompaa, koska tuotanto harvoin on jatkuvaa. Eli sinun ja minun välineeni eivät ole jatkuvasti märkiä, kosteita, lämpimiä, täynnä makeaa syötävää ulkopuolisille kannoille. Toisaalta taas harvalla meistä on niin helposti puhdistettavaa ympäristöä, tai niin vahvoja kemikaaleja puhdistukseen.

Kirjoissa asuu tieto, mutta vasta päässä ymmärrys.

Loppujen lopuksi uskon, että kaikki tyylit olisivat tietysti keitettävissä myös kotona. Silti on selvää, että osa on vaikeampia, kuin muut. Osa tyyleistä on myös muita muodikkaampia ja osa on vaipunut liki kuriositeetin asemaan kenties ponnistaakseen joskus takaisin.

Kotiolutta: Backseat driver ja Tuplainkkari

Tänään taas kotioluita edessä.
Oikeastaan nämä tuli juotua jo hyvä aika sitten, mutta kameran ja Youtuben teknisten ongelmien takia jäi postaamatta (loppuyhteenvedossa ongelmia).
Koen kuitenkin, että olen tämän kotiolutihmisille velkaa, joten olkaapa hyvät:

Kolmesti kotiolutta

 Kotiolutta tänään. Kui upeeta. 

Sain tosiaan Kymijoki Beer Festivalilla muutamia näytteitä tahmaisiin tassuihini. Sää näyttää sateiselta, joten muutama tumma voisi toimia..
Koska tästä tulee näiden kolmen oluen vauhdittamana pitkä ilta aloitetaan se enemmittä höpinöittä miedoimmasta vahvimpaan.

Ensimmäisenä testipenkissä: 

Harjun Panimon Home Port'er – Double Simcoe (2nd Generation).

Tämä olut on alunperin kotiolutkilpailuun laitettu Black IPA. Kilpailussa oli ilmeisesti huomautettu oluen olevan lähempänä Dry Stouttia, joten tästäkö nimenmuutos?

Yleismaailmallisesti voidaan näistä mustista kategorioista todeta niiden sekoitettavuus.

Onhan stout ja porter kuitenkin pitkälti sama olut eri nimillä ja imagollisesti niitä myös kaupataan visa versa ristiin rastiin. Black IPA taas pujottelee samalla alueella, mutta yleensä siinä on kyllä hyvin tunnistettavia piirteitä ronskin humaloinnin ja miedomman paahteisuuden ohella.

Joskin voidaan keskustella tulisiko vaikka Plevnan Siperia tuoreeltaan luokitella Black IPA:si, tai Koffin Portteri Imperial Stoutiksi? Koska en aio, enkä halua sukeltaa kanssanne aivan näin syviin vesiin, sillä kyse on tästä oluesta.

Speksejä: 90ebua, 75ebc, 6abv%

Korkatessa suhahtaa reilusti. Kaadan siis varovasti ja hissukseen. Samean colanruskeaa olutta, lähes mustaa muttei aivan. Kaunis paksu vaahto. Koska tässä ei olla nyt ulkonäköä reittaamassa, kuin missikisoissa mennään eteenpäin.

Tuoksusta nousee kyllä vienoa metsäisen pihkaista humalaa esiin. Hentoa paahteisuutta ja sisupastillia taustalla. Mieto, iisi, ehkä vähän yksiulotteinen ja pliisu?

Maussa on keskiasteista paahteisuutta, vähän nokipannukahvia ja pihkaa. Havuiset jälkikatkerot kuivaavat suuta. Jännästi en saa tätä yhdistettyä kyllä mihinkään eksaktiin tyyliin. Dry Stout-osastolle tässä on aivan liikaa katkeruutta ja mielestäni vahvuuttakin. Black IPA:si se on vähän liian yksiulotteinen humalaprofiililtaan ja liian paahteinen. Ehkä American Stout olisi oikea osasto, vaikkei tällaisella kategorioinnilla varsinaisesti väliä olekaan. Se mitä tämä kuitenkin kaipaisi olisi monipuolisuutta. Se tuo siten vähäisesti mieleen Mustan Virran Pistolekors Portterin. ”Ihan kiva”, mutta hei.. enemmän kerroksia, tai jokin selkeä juttu mitä esitellä.

Suutuntuma on keskitäyteläinen. Hiilihappoja on kenties himpun liikaa omaan makuuni ja mielestäni se usein supistaa flavoriprofiilia. Alkoholi toki piilossa.

Harjun kotiportteri on kyllä teknisesti hyvin linjakas olut, mutta oluena harrastajalle se vaan kaipaisi vähän enemmän riippuen siitä mihin suuntaan sitä haluaisi viedä. Porter/Stout osastolle se kaipaisi enemmän runkoa ja BIPA puolella taas töitä paahteen kanssa, kenties humalaakin enemmän (vaikkakin epäillen sen kadonneen tässä kuukausien aikana). Ihan jees. 

Kokonaisuutena 3/5

------------------

Aika siirtyä tämän toisen nimettömän panimon, eli John Doe-panimon pariin. Vuorossa Batch#22 Fall Weather Fiends mkII. Nimittäin panimo ei ole nimeään valinnut vielä.

”Suunniteltu lämmittäväksi, hieman viskiseksi, vahvaksi skotlantilais-tyyliseksi olueksi. Mausteen tammilastuja. Tarkoitettu nautittavaksi syksyllä 2017, joskin kestänee säilytystä pidempään. Pullotettu 9.5”

Koska keveä ukkoskuuro puskee ikkunan takaa edelleen voidaan julistaa syksy alkaneeksi. Scotch Ale kaiketi tyylinä. 8,6% vitamiineja. Ennen korkkausta voidaan mainita, että harvoin tämän on minun tyylini. Usein vain liikaa karkkia, marjaa ja alkoholia. Silti sielä on sellaisia Wee Heavy tyylisiä paksuja herkkuja seassa. 

Lasiin kaatuu nyt sameahkon punaruskeaa olutta. Ei vaahtoa aivan edellisen tavalla, mutta jää silti ohueksi hunnuksi laelleen. Nättiä tämäkin.

Tuoksu lyö samantien vähän vastapalloon. ”British sweetness”. Makeaa karkkia, hieman marjaisuutta ja hunajaa. Seassa hentoja kukkaketomaisia sävyjä päättyen hentoon alkoholinpoltteeseen. Lämmetessään keksistä paahteisuutta seassa. Okei monipuolista on, tavallaan jopa pidän harmoniasta.

Vaan ei edelleenkään minun mukini, mutta objektiivisesti ajatellen mallaspohja+hiiva+humala vaikuttaa tuoksun perusteella todella hyvin valitulta. Sillai klassiselta. Ei virheitä myöskään, vaikka alkoholi pilkisteleekin takaa haastaen leikkiin.

Maku alkaa vähän tahmean siirappisella otteella. Poltettua sokeria ja kuivaa hedelmää. Keskivaiheilla kuitenkin pieni puumaisuus ja hento keksisyys kuivaavat suuta vähän ennen keveää annosta etanolia jälkimaussa. Mietin jo mielessäni, että tällaisesta pitäisi ehdottomasti tehdä split batch ja hiivata toinen puolisko jollakin trappistihiivalla. Sen verran antaa Belgian Strongin viboja välissä. Mietin myös syntyykö allegoria viskiin, vain tammilastuista ja vitamiineista, vai olisiko lastujen sekaan laitettu viskiä? Mene ja tiedä, mutta rommilla ja annoksella Special B:tä voisi kutsua rommirusinaksi (ei älkää kukaan keittäkö sellaistakaan). En löydä sinällään muuta vikaa, kuin ettei tyyli ole omia suosikkejani.

Suutuntuma on tavallaan keskitäyteläinen, tavallaan vähän täyteläisempi. Rungossa on paksuutta, mutta lämmittävyyskerroin unohtaen loppu on ehkä aavistuksen vetinen, tai siinä ei ole loppua? Ei katkeruutta, ei paahdetta, ei mitään sellaista crescendoa jota usein kaipaan.

Syyspäivän intoilija on oikeastaan ehkä parhaimpia kotimaisia Scotch-aleja mitä olen juonut. Toki niitä ei ole ollut kovinkaan montaa, joten vertailupohjalla kansainvälisiin verrokkeihin vielä tämä on hyvin tyylipuhdas olut, jossa palaset loksahtelevat toisiinsa. Teknisesti virheetön. Mutta en siltikään voi rehellisesti sanoa pitäväni tästä tyylistä, mutta pidän kyllä oluesta näissä puitteissa. Anteeksi. Kaipaisin vain paahdetta, humalaa, tai belgihiivaa, tai pullahiivaa (Sahtia).

Kokonaisuutena 3,5/5

----------------------

Ja illan päätteeksi.. Timo TA..eiku, ei. Jatketaan John Doe linjal. Lil' bitch. ”Mausteinen Imperial Stout. Vaniljaa, Kardemummaa ja tammilastuja. Vaahto-ongelmia” 8%.

Mitähän tästä toteaisi? Voisko noi mausteet jättää pois? Tai no vaniljahan on ihan fine, mutta kardemumma? Pikkujoulutunnelma on jo välitön. Vielä ku olis Sihteeriä.

Korkataanpa. Siis tämä olut, ei Sihteeri.

 

Sysimustaa olutta. Vaahto-ongelmista en tiedä, kyllä tähän vaahto syntyy. Hentoinen tosin.

Tuoksussa kardemumma tekee tuttavuutta vähän turhan kanssa. Vanilja taustalla, eli kyllä glögimausteista on. Alla on kevyesti paahteisuutta ja tummaa hedelmää. Valitettavasti kardemumma on niin vahvasti päällä, että muut sävyt jäävän jyrän alle.

Maun puolella olisi paljon hyviä aineksia. Sitten on ne mausteet. Miellyttävää paahteisuutta, sopivasti makeutta tasapainottamassa. Ja yliannos mausteita. Kardemumma ja vanilja sekoittuvat tutusti paahteeseen muodostaen jälkimakuun hieman tunkkaisen vivahteen.

Suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen, jopa hieman öljyinen. Alkoholi tällä kertaa täydellisesti jemmassa, hiilihapot matalalla. Monille varmaan liian, mutta minusta ihan ok tähän tyyliin.

Lil' Bitch. Voisin huolia uusinnan vahvuudella 10% ilman mausteita. Silloin puhuttaisiin aivan toisesta oluesta, aivan toisella tasolla. Valitettavasti alan kuullostaa siltä, etten pidä mistään, mutta mausteet. C'mon. Oh Why?
 Jos ajatellaan maustepommina, niin sellaisena ei tarvitse hävetä. Siihen samaan lokeroon, kuin niin moni muuki. Kuten eräänä räntäsateisena loppuyönä Tampesterin Nordicissa nautittu tuote. Sellainen hetkeä ennen pilkkua hörpitty vastaava ”vanilla, cinnamon, jne, jne stout”. Jengi nuokkui henkilökuntaa myöten. Minä mukaanlukien. Sen verran hidasta oli tunnelma, että salaa kaipasin jo takaisin sateeseen. Vaan edessäni oli jotakin todellista sipperi kamaa, joka vähemmän seesteisessä mielessäni nosti pikkujoulutunnelmaa, tai olisi nostanut, jos kaikki eivät olisi vain tuijottaneet omiin tuoppeihinsa. Yksin, hiljaa ja räntää sataa. Kaurismäkeläinen yö. Pelkäisin tästäkin tulevan pitkä sessio, mutta onneksi en ole yksin.

Kokonaisuutena  2,5/5. Huomautetaan, ettei teknisesti mitään vikaa. Minä vain inhoan glögimausteita oluessa.

-------------------------

Kiitos herroille näytteistä. Koitan viimeiset kaksi saada taiottua tänne vielä jotenkin videoiden mennessä ns. reisille