Perjantaipullo: Wesala Ever After APA

Perjantaipullona tänään Wesalan Ever After Apa.

Aluksi ajattelin jättää postaamatta blogiin ja siirtää tämän jutun Facebook Exclusive only-osastolle, mutta sitten se jokin klikkasi päässäni ja ihan helkkarin pitkästä aikaa oli kiva kirjoittaa.
Tämä olut on siis keitelty tuttavapariskunnan hääolueksi. Konseptia arvostan; olihan serkkunikin häissä olut nimeltä "Hää O(lut)". Kuuleman mukaan häissä oli kehuja sadellut ja koska mielijuomani on ilmainen alkoholi en miettinyt hetkeäkään, kun tätä minulle tarjottiin.
Ever After ehti maata jääkaapissa nimensä mukaisesti Forever and after that. Kuitenkin Lahden kakkosolutblogin Bönthöö, Bönthöön julkaistessa oman juttunsa sain viimeisen kimmokkeen korkata tämän tässä ja nyt. Tavalla, jolla vain mies voi ottaa oluensa. Herkästi, mutta vaativasti. Kyllä. Tänään olisi pelkkää vaniljaa?

Okei ennen vaniljaa, vähän insinöörien vaniljaa ja meidän kuolevaisten parisuhdeterapiaa. Numeroita ja speksejä: Maltaat: Pale ale, Munich, Vehnä, Hunajamallas. Humalat: Olicana, Rakau, Cascade. Hiivana S05. Ebuja 48 ja alkoholia 6%.

"Pelkkää puoliksi tyhjää terassilämmintä tuoppia Cherin terassilla maanantaiaamuna?" 

No. Yhdyn siinä mielessä Bönthöö, Bönthöön näkemykseen brittivibasta, mutta onhan tää ihan suunmukaista. Mallaspohjassa on miellyttävää pähkinäisyyttä ja makeutta, johon miedohko humalaprofiili natsaa hienosti. Hedelmää, keksiä ja vähän marmeladia, mutta myös kukkia ja greippiä. Katkerot eivät ammu yli, eivätkä jää vajaiksi. Tasapaino onkin tässä Vesan tuotteessa avainsana. Se on hallittua.
Joo ehkä myös harmaan hillittyä Hollolalaista lapsiperheen arkea lokakuussa, kun vettä sataa vaakasuunnassa sumupullosta ja edes keltainen Rukan sadetakki ei tuo tarpeeksi modernia räiskettä sateen värjäämälle autiolle hiekkalaatikolle.
Eleettömyys johtaakin ajatukset auttamatta uudestaan Englantiin. Teetä, tupakkatakkeja ja snobeja ajamassa Bentleyllä golfkerholle. Se tuntuu väistämättä uudestaan tylsältä aikoina, jolloin jokaisen oluen tulisi räjähtää suussa(jos räjähti, niin Isis otti vastuun), polttaa isoa sikaria piripäissään ja ajaa vuoden '69 Corvetella pihaan naamalla samanlainen ilme, kuin Nicholsonilla Hohdon lopussa: "Here's Johnny". Tarvitseeko kaiken olla niin hip, hop, lop? Tarvitseeko jokaisen oluen olla mieltä mullistava elämys? Sellainen täydellisesti feikattu Instagramkuva eksoottisesta kohteesta? 
Koska muutenhan elämä ei ole mitään, vain sadetta Hollolalaisella hiekkalaatikolla? Pelkkää puoliksi tyhjää terassilämmintä tuoppia Cherin terassilla maanantaiaamuna? Mut, hei eihän se riitä, et on mukavaa. Sen täytyy olla paljon parempaa?
En tiedä, koska olut, kuten kaikki kauniit asiat elämässä on mielialasta kiinni. Irrationaalisia spontaaneja fiiliksiä, joita yritämme jotenkin luetteloida ja järjestää kaikessa järjettömyydessään. Tänään Ever After maistuu. Ei ehkä rakastumisen polttavalla huumalla, muttei tässä terapiaankaan tarvitse kulkea ovia paiskoen.
 Enemmänkin tasaisen miellyttävä hetki, jonka aikana muistat syyt miksi rakastuit ja se.. Se saa aina hymyilemään, vaikka tupakkatakki päällä lähiössä lokakuussa.

Soittolista juodessa:

PMMP-Tässäkö Elämä on
Litku Klemetti-Juna Kainuuseen
Jefferson Airplane-Somebody to Love
Maija Vilkkumaa-Mä haluun naimisiin
Rise Against-Savior
Ultra Bra-Siirrän sokeriastiaa
REO Speedwagon-Takit on the run
Glass Tiger-Don't Forget Me(When I'm Gone)
Erasure-Always
Queen-Who wants to live forever
Topi Sorsakoski-Eeva

Tuplasti kotipolttoista New Englandia: Wesala NEDIPA ja Harjun Hay Zee

Iltaa.
 Mielestäni tämän kotiolut- ja juomaharrastuksen ehdotonta suolaa on päästä maistelemaan myös muiden tuotoksia. Kuriirit ovatkin polkaisseet jälleen jääkaappiini erinäisiä näytteitä kovasti pinnalle nousseesta Vermont IPA/New England IPA tyylistä. Tai no tyylistä ja tyylistä. Tämähän on siis India Pale Alea, joka poikkeaa vain vähän tyylin perinteisestä (amerikkalaisesti siis) päästä. NEIPA:sta kirjoittelin taannoin jutunkin sikäli mikäli tyyli on sinulle vieras.
Tämän iltaiset ottelijat saapuvat läheltä ja kaukaa. Toinen kaukaa Hollolasta ja toinen läheltä Lappeenrannasta. Etäisyys on vain henkistä ja matkat pään sisällä usein jännittäviä.
Toinen on Wesala Brewingin Double Dry hopped Double Everything IIPA ja toinen Harjun Hay Zee NEIPA.
Speksataanpa vähän, koska numeraalinen statistiikka aiheuttaa kuitenkin kaikissa meissä pikkuinsinööreissä välitöntä housujen kohoamista, tai kastumista.

Wesala:

7,7%, 46ebua.
Pale-Ale, kauramallas, vehnämallas, kaurahiutale, hapanmallas, laktoosi. Humalat: El Dorado, Citra ja Mosaic. Hiivana Safale S04. Humalista 2% on laitettu keittoon, 40% Whirlpooliin ja loput kuivahumalaksi. Tämä näyte saapui tuoreeltaan growlerina kegistä.
------------------------
Ajatukset: Ebut vaikuttavat näennäisesti pieniltä, joskin lisäysmääriä katsellessa lupaa hyvää. Lisäksi koska kegit ja CO2 tekevät helkkaristi tässä tyylissä.

Harju: 

6,5%, 190ebua.
Pale-Ale, Cara-Pale, kaurahiutale. Humalaosastoa: Summit, Calypso, Magnum, Simcoe, Mandarina Bavaria, Cascade. Hiivana Safale S05.

Ajatukset: Jäätävät ebut ja melkoinen humalacocktail. Pullokäynyt, mikä on todennäköisesti syönyt aromia?
---------------------
Aloitamme tämän iltaisen kiertoajelun IPA:n ihmemaassa Harjusta. Lappeenranta: Mikki on teillä.

Hay Zee kaatuu lasiin. 

Sameahkon kullankeltaista olutta kohtuullisen hyvällä ja kestävällä vaahdolla.

Tuoksu irrottelee makeaa hedelmää. Persikkaa tai nektariinia? Hento havuisuus koittaa pilkistellä alta esiin, mutta jää puolitiehen odottamaan. Tuoksu on toki puhdas ja sillai ihan miellyttävä, mutta jotenkin odotus 190ebun NEIPA vasarasta tekee tästä hentoisen pettymyksen intensiteetin osalta.

Maistetaan.. Maltaisuus miltei maistuu ennen reipasta humalan puraisua. Yrttikatkeroa, sitrusta, havuja. Keveää hedelmäisyyttä mukana, mutta loppuliuku on todella pitkä, katkera ja vähän karvas.

Wow. Kyllä tässä takapotkua piisaa, vaikkei ehkä aivan omalta ”mukavuusalueeltani”. Jälleen flavori/aromiosasto on hieman liikaa piilossa.

Suutuntumaltaan Hay Zee uppoaa jonnekin keskitäyteläisen ja kohtalaisen täyteläisen välille. Ollen muuten keveähkö ennen lopun tiukkaa tykitystä.

Onko tämä nyt sitten NEIPA vai ei? Ei. Enempikin perinteinen IPA. Ei siksi, että näennäinen kirkkaus ei ole sitä sameaa mehuosastoa, vaan koska balanssi ja aromi. NEIPA:n pitäisi olla enemmän aromipuolen ilotulitusta katkeruuden jäädessä lähinnä nimelliseksi. Suutuntuman ollessa pehmeä, mutta täynnä humalaöljyjä.

Jos unohdetaan tällainen hörhöily, niin Hay Zee:ssä ei ole mitään vikaa. Kliini olut, ei virheitä. Kaikki hyvän IPA:n tunnusmerkit täyttyvät, vaikka itse pitäisinkin kevyemmästä katkeruudesta ja isommasta aromista on tämä kyllä pullokäyneeksi IPA:si yllättävän jees.

Ja Wesalaan. Go Hollola.

Sameaa appelsiinimehua hyvällä vaahdolla.
Tuoksu polttaa pahimmat lentobensat jo aluksi jättäen tilalle
trooppishedelmäistä cocktailia, käpyä ja lisää kerosiinia. Mallasta on
jossain ollut, joskus. Humalaisuus on melkoista ilotulitusta ja gangbangia.
Maussa raaka käpyisyys ja pellettimäisyys tuo vähän mentolimaisuutta
sekaan. Hedelmää ja vähän pihkaisuutta seassa. Mallas esittää pelkkää
statistia ja sessio on vain humalan showcasea. Jälkimaku palaa suuhun,
pieksee ja polttaa. Peräkärry on ns. Täynnä.
Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen. IIPA ei ehkä ole aivan niin
smoothia kuin moni muu tämän suuntauksen edustaja, mutat mitä väliä. 

Dipa, joka ei maistu pihkaiselle kinuskille, eikä alkoholikaan puske esiin. Kyllä
minä niin mieleni hyvitin tästä. On nimittäin samanlaista kuin omani ennen
pulloa. Voimme siis jälleen todeta, että tyyli ei toimi kotioloissa
pullokäyneenä. Liikaa happea, käymistä ja liikaa aikaa.

 On toki totta, että, näitä ei ikääntyneenä juo kukaan ja mainitsemani pihkakinuski taas muuttuu enempi american strongiksi vanhana. 

Silti ipaapadipatripa on tuoretuote, joka pitäisi juoda mahdollisimman fressinä.
Pervolla tavalla tämä olut oli todella ihanaa. Heittämällä tämän vuoden
top3 dipa osastoa. Voisi jopa sanoa: If U can't stand the hops, stay out of
this bottle.

Kotiolutta: Rabbit Street-Wesala-Kouvostoliiton Holy Union Pils

”Tota pitäiskö keittää Pilsneriäkin joskus”

Tästä kysymyksestä se ajatus sitten lähti. Elettiin syksyä 2016 ja maisteluilta Wesala Brewingin tiloissa oli lähestymässä loppuaan. Mietimme kimppapanoja porukalla. Mikäs sen mukavampaa. Liukkaria ja vähän humalaa, eiku.

Kevät saapui ja otimme mukaan myös Rabbit Streetin Jussin. Aikataulujen sovittaminen tuotti tuskaa, mutta lopulta yhden Tallinnan reissun aikana linjasimme, että ny se pannaan. Ja pantiin.

Keittohommissa on porukalla se mukava homma, että duunia on näennäisesti vähemmän ja yleensä maisteltavia kotipolttoisia tuotteita piisaa. Niin nytkin.

Wesalan keveät janojuomat

Arvoimme keittopaikaksi Rabbit Streetin kaukaa Orimattilan böndeltä, sieltä Ravintola Tehtaan takaa. Reseptiä väänsimme useana iltana. Lopulta päädyimme tulokseen, jossa Vesa hoitaa hiivan, minä muun reseptin ja Jussi keittokaluston. Reseptiin lirahti lähinnä Pilsner-mallasta, sekä vähän vehnää ja viennaa. Simppeliä. Humalointiin heitimme hieman Magnumia ja Saazia.

Sanoinko hieman.. Tuota noin.. Minustahan aromia pitää olla, sitä ei ole koskaan liikaa. Jussi taas on pahimman luokan hophead ja Vesa tasapainoili kolmantena tässä välissä. ”Kyllä tän ny ainakin Plevnan Petolintu pitäisi pestä, silleen modernilla reilulla kädellä vaan”. Pojan alustavat speksit pyörivät jossakin 5,2% ja 60 ebu:ssa. Sellaista keveää ja raikasta kesäjuomaa.

Lopulta kävi niin, että tuollaiseen reilun 20l satsiin upposi 300g humalaa. Joskaan emme kuivahumaloineet tätä lasta ollenkaan.

Panopäivän aamuna suuntasimme sitten Vesan kanssa Orimattilaan, jossa maltaat oli rouhittu ja vesikin juuri sopivan lämmintä aloitusta varten. Kimppapanojen paras ja pahin puoli on lukuisat kotiolutnäytteet. Niitä riitti erinomaisista outoihin ja takaisin.

Koko päivä oikeastaan pyörikin siinä rajalla, livahtaako seitinohut ranskalainen johonkin pohjoisemmaksi variantiksi? Sinällään keittotouhuissa ei imho ole mitään erikoista raportoitavaa. Koko duunihan on pirun tylsää seurattavaa. Lähinnä odottamista, vahtimista ja sitä pesemistä, sekä sanitointia. Muualla keittäessä sitä aina kiinnittää huomiota laitteistoihin ja koittaa bongata niksejä omaa duuniaan helpottamaan. Jussin laitteistohan on pirun yksinkertainen ja niin minusta pitääkin. Osa panijoista meinaan on näitä samoja insinöörejä, jotka kokivat pienoisen sukupuuton Wartburgien ja Trabantien kadotessa liikenteestä; ”fiksaa rautalangalla” kohdatessa modernit ”ledivaloja kaikkialle” sukupolven.

Punnittua humalaa

Katselin hieman peeniskateellisena herrojen kegejä, hanoja, hiilaripulloja ja jääkaappeja. Suurin kateuden aihe minulle oli kuitenkin viemäröinti keittotilassa (autotallissa). Helkkari kun saisi itsekin röörin kerrostalon keittiön lattiaan. Olis nääs noi pesut ja jäähdytykset paaaljon nopeampia ja helpompia.

Loppuillasta nautimme vielä virvokkeita yhden Orimattilalaisen ravintolan terdellä. Nimeä emme mainitse, koska jätän mainokset toisille lahtelaisille.

Entäpä olut itse?

Päätin verrata tuotostamme tietysti parhaaseen klassikkoon. Kyllä rakkaaseen Urquelliin. Joten.. Pilssiä lasiin ja Na Zdrawi.

Heti kättelyssä eron huomaa ulkonäössä ja jännästi eri tavalla kuin luulin. Jussi teki hyvää työtä ja sai tämän Holy Union Pilsnerin todella kirkkaaksi. Itseasiassa molemmat ovat liki yhtä kirkkaita. Urkki on hieman tummemman kultaisempi ja omamme asteen enemmän oljen puolelle. Vaahto tuntuu kestävän molemmissa yhtä pitkään, eli sillai keskiarvoisesti.

Nuuhkaistessa molempia olen todella yllättynyt. Okei Urkissa on leimaa tammikuulle, joten aivan tuorettahan se ei ole, mutta.. Silti.. Holy Union tuoksuu hekumallisen runsaasti Saazilta. Ruohoa, kukkaketoa, nokkospuskaa. Urquell tyytyy olemaan humalan puolelta paljon pliisumpi. Tuttua voista diasetyylia toki on ja tavallaan pidän tästä ulottuvuudesta, jota ei kauhean usein näe Tsekkien ulkopuolella. Unionin maltaisuus on hentoa taustalla olevaa olkisuutta ja viljaa, joka tukee kivasti humalointia. Kuitenkaan mitään jenkkityylistä ”in You face” settiä tämäkään ei ole.

  Maussa ero korostuu selvästi. Urkin ollessa tutun voisen maltainen kevyellä ruohoisuudellaan ja tasaisesti purevalla katkeruudellaan lyö kotivoittoinen isompaa vaihdetta. Humala maistuu koko matkan ajan. Maltaisuus jää soittamaan taustaviulua kokonaan. Kuivahkoa ruohoa, yrttejä, karviaista, nokkosta.. Lopputulos on raikkaampi ja havaitsen alati maistelevani Holy Unionia Urkkia enemmän. Molempien ollessa keskitäyteläisiä ja sopivan hiilihapokkaita en voi kuin ihmetellä ja taputtaa itseäni olalle. Jussi ja Vesa taputtaisin teitäkin, jos miun kädet ylttäis. Kiitos äijät tästä. Tämä tuntuu pieneltä voitolta. Puhdas Pilsner, vai Pils? Ei virheitä ja tällä rotevuudella alan jo toivoa että oltais pantu kerralla kymmenen litraa enempi.

Voi Urquell rakkaani.. Voitko koskaan antaa tätä anteeksi?
 Tottakai voit. Kisahan oli epäreilu. Vahvempi tuote kokonaisuudessaan vastaan sinä. Milf/mature-iässä oleva vihreä kaunotar.

---------------------
Tämän myötä Tuopin Ääressä jää parin viikon kesälomalle pakaten kimpsut ja kampsut seuraavaan seikkailua varten. Hyvää kesää.
 

Goes Reittausblogi

Moro.
Tänä iltana on vuoro astua Reittausblogin saappaisiin suoraan reittauskotaan ja sahtikeisarin sanaisen arkun äärelle. Kyseessähän on tietysti pitkästä, pitkästä aikaa yksi tämän blogin tribuutteja ja hassutteluja. Aiemminhan täällä on tehty mm. Arde arvioi, sekä Jaskan Kaljat. Ainakin kind of. 
Kenties videoformaatti voisi avata heidänkin sielunelämään entisestään? 
No kuitenkin.. Unilääkitsimme koko Rauman ja shanghaijasimme itsellemme reittauskodan pieneksi toviksi. Enemmittä höpinöittä: 

 

Kotiolutta: Wesala Brewing - Honey Strong Ale

On olemassa kaksi asiaa, joista en oluessa pidä. Toinen on tyyli, toinen on mauste.

Tyyli on ”English Strong Ale” ja se mauste.. No se on hunaja.

Kiitän siis Wesala Brewingia lahjuksesta, joka on tyyliltään yllä oleva ja maustettu.. Sillä hunajalla.

Pullo lyötiin omaan käteeni maestron itsensä kyläiltyä pikaisesti. Kyläilyn syy saattaa eksyä blogimaailmankaikkeuteen talven mittaan. Keitimme nimittäin kollaboraationa, eli pantiin kimpassa tummaa lageria. Sellaista olutta, jossa ei ole kikkoja, ei jenkkihumalaa, ei mausteita. Sellainen viisiprosenttinen tumma, maltainen olut. Miksi? Joskus on oikeasti hienoa kokeilla kykyjään jonkin näin tavanomaisen, puhtaan tyylin kanssa. Keskitason ipa-apaa panee kuka tahansa, mutta hyvää lageria vain parhaista parhaat (eli oikeastaan todella harva putiikki tässä maassa).

Niin se hunajaolut? Riittäisikö se, jos sanon sen olleen ”ihan hyvää”? Ai ei, joudun oikeasti korkkaamaan?

Voin vain toivoa tämän olevan sellainen, jossa hunaja ei maistu ja brittiläisen strongin ällömakeat jalopuut hedelmineen on vältetty.
Taustoitetaanpa hieman tätä olutta:

”Honey Strong Ale,
Valmistettu 06.08.2016,
Pilsner, Crystal 50, Hunajamallas, Luomuhunaja,
Cascade, Saaz.
British Ale - (Kuiva)Hiiva
OG: 1,065
FG: 1,005
n..8,2 ABV%”

Ei muuta kuin pistimestä kimalaista, tai jotain ja tämän kimppuun. Oh boy..
Ulkoisesti liki prikulleen samanlainen edellisen kanssa.

Tuoksu tarjoilee hennosti hunajaisuutta, karamellia ja keveää hedelmäisyyttä todella miedon sitruksen kera. Ei onneksi aivan sellaista tökkivän tahmeaa hunajaa, mitä mm. eräs St. Peter's:n tuote joskus tarjoili.

Maussa paahtoleipäistä maltaisuutta keveän hunajaisen makeuden kera. Tämän ylle jostakin huuhtoutuu keveitä greippisiä ja sitruksisia sävyjä. Vähän saippuaa seassa kenties? Jännästi lähes pelkkää jenkkihumalaa seassa, mutta maltillisesti kylläkin.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja helpohkosti juotava. Alkoholi tuntuu lämmittävänä etanolisuutena, muttei iske pahinta tinnerikerrosta ollenkaan päälle
Alkufiilikseen nähden totean oluen aivan juomakelpoiseksi. En silti vieläkään pidä hunajasta, enkä tästä tyylistä. Kuitenkin tässä oluessa on kyllä molemmat yhdistetty juotavaan pakettiin. Ei, tällä ei vielä kuuhun ajeta oluena, ehkä kahden jälkeen voisi? Silti jos näitä elementtejä välttämättä haluttiin yhdistää, en keksi miten paremminkaan tätä olisi voitu tehdä. Paitsi tietysti niin, että nojailisin nytkin lavuaarin äärellä? 3+/5

Kiitos maestrolle tästä.

Kotiolut-iltama jossain Hollolassa

Joka kodin pakolliset varusteet?

"Juotko jo viinaa"
Kysyi herrasmies pankkiautomaatilla tarjoten paikkaa edessään. Kysyin hikisenä "Miksi?"
"Minulla on kuules kaikki maailman aika".
Samalla tajuten ettei hänellä ollutkaan sitä pankkikorttia ja puhelinkin oli nyt varastettu. Pahoittelin tapahtunutta ja maailman kauheutta. Herran poistuessa hoiperrellen pääsin viimein automaatille. Tästä alkaisi lauantain seikkailu. Herralla oli kuitenkin vielä asiaa. Olin kuulemma niin kiva, että setä tarjoaisi kuitenkin tuoppia läheisessä rautsikan räkälässä jos sinne eksyisin. Kiitin pahoitellen kiirettäni kohti bussipysäkkiä.

Tuuli oli sinä aamuna ollut myötäinen, vaikkakin sää oli kostea. Janoa herättävä.
Bussipysäkiltä bongasin tutun ammattialkoholistin. Hän oli onneksi paikallinen. Sellainen joka tietäisi mihin tie vie ja mistä suunnasta olisi tuulen puhallettava päästäksemme johonkin Hollolan takametsiin.

Kilju ilosta? Vai niitä outoja Soureja?

Joitakin päiviä aikaisemmin meitä oli lähestytty kutsulla. Sellaisella, jossa kaikkien janoisten sankari tarjoilisi ilmaisia pillimehuja, jos vain saapuisimme tontille.
Lopulta kieli maantietä viistäen saavuimme tämän alppityylisen kartanon ja katedraalin pihaan.
Hanatorneista ei ollut erehtymistä. Joskin näiden humalanpalvelusta ylistävien kellojen sointi kyseisissä torneissa oli kaikunut korvissamme jo kauan.
Seurakunta oli kokoontunut ja viimeisten lähetyssaarnaajien saapuessa aloitimme nestemäisen leivän särkemisellä ja särpimisellä.
Tarjolla olleista kotipolttoisista tuotoksista jäi päällimmäisenä mieleen näiden aivan huikean kova laatu. Kotimainen kotiolut on parhaimmillaan parempaa, kuin kovin moni kotimainen kaupallinen vastaava tuotos.

Oluet joita ei saa mistään? Ainakaan vielä..

Tarjolla oli paitsi villejä pullahiivakokeiluja, moukarin iskuja päälle, loistavaa IPA:a, mutta myös tykkiä Wheat Winea ja Bunny Hop:ia. Aloittelevien kotimestarien Witbieriä ja niin monia muita happamista tummiin ja syviin sävyihin. Voisimme mainita siideriäkin olleen tarjolla ja paria loistavaa viskiäkin. Olo oli lopulta kylläinen, hyvinvoiva, eikä ketään naulittu lopussa ristille. Aivan loistavaa.

Smoke on the beeraah

You name it, we drank it.
"He särpivät ja joivat lientä".

Vaahto kestää, kestää, kestää ja kestää... Vaikka onkin likainen lasi?

Lopulta oli aika kiittää, kumartaa ja poistua yöhön.

Kiitos:
Isännälle
Paikalle olleille panijoille
& Juomaseuralaisille

Silent night, holy beer