Hiisi Pöllöhillö - Ei pöllömpää

And now something completely different..

Koska me kaikki tiedämme, että pöllöteemaisen oluen reittaaminen on minulle täysin turhaa, niin tehdään jotain ihan muuta. Päätin kutsua paikalle ulkopuolisen asiantuntijaraadin, jonka perehtyneisyyttä tällaisiin tuotteisiin ei käy kyseenalaistaminen. Astun siis itse askeleen taaksepäin ja tyydyn raportoimaan tämän todellisen pro-tastingin kohokohdat. Kuuletteko tekin muuten hennon huhuilun, sekä Shellin mainoksen tässä lauseessa: Hiisin Pöllöhillo, Alkosta.
Aloitamme kommenteista:

"Pöllöhillo, oikeesti?"

"AWWWWWW"

"Sweetspottausta" 

"I'm Gonna drink it owl night long"

"Osaan varmaan lentää tämän jälkeen?"

"Ei pöllömpää"

"Preying for some more"

"Huu on Juu"

"Mustikkapuska, ilman Pekkaa"

"Hoot, it was fun"

"Pillin kanssa olisi parempaa"

"Todellinen seksi-wow, missä voi klikata?"

"Ei sakkaa, edes huippukorkeudessa"

Ja siirrymme raportaasin kuvakavalkaadiin:

 

Raati esittäytyy pullon kera

Ensikosketus on tärkeä

Tarkastuksessa pullon tyhjyys ja mahdollinen sakka

Tynnyreitä etiketissä, joten tunnelmaa haettiin tasapainoon

Viskositeetin tarkistamista

Kestääkö aromi ja vaahto aivan loppuun asti?

And the ultimate score?

Raati toteaa tuotteen erinomaisen sopivaksi: "Huikeaan yleisilmeeseen ei ole nokalla koputtamista".

Alkon Käsityöläiset: Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

 Prelude.

Alkon käsityöläiskausi taittuu viimeiseen loppusuoraan ilman suuria hurraa-huutoja. Toistaiseksi ainoastaan Vasp:n loistava Saazer Pils on edustanut tiukkaa parhaimmistoa ja juuri sellaista olutta, jota rakastan. Suodattamatonta, reilusti humalaista ja reilulla tasapainolla. Saaz ja lattiamallastettu mallas nyt vaan toimivat paremmin, kuin naapurin polttimon tavara ja joku keskinkertainen C-humaloitu tuote. Taito, tekniikka, resepti ja sillai. 

Toki olisi kiva nähdä tällaisesta revitelty versio, sellainen Go nuts with Saaz.. Ehkä sen ehtii keväällä panna itse?
 

Asiaan.. Olin jo luovuttamassa handjob viikkojen osalta (ehehe), kunnes eilen korvaani tihkui tahmea vinkki. "Pyynikin ba-IS on paras maistamani Suomi-olut. Naurettavan hyvä. Cbc-leveliä".

Koska tiesin hänen polttavan rakkautensa tynnyreitä kohtaan (kuten meillä kaikilla) oli pakko kipaista kauppareissulla valtion händelissä. 

Speksejä: 13%, n. 45ebu. Hinta: 8,71€/0,33l.
Mietteitä? Mielestäni monien kotimaisten, etenkin Imperial-alkuisten tuotteiden ongelma on ollut aivan liian pliisu runko. 8%. Are U kiddin' me. Elämä alkaa vasta kympistä. Nyt sitä on. 13% nannaa. Toivottavasti. 45ebua on vähän, joko niin vähän että tuote on aivan liian makea,  tai sitten hän ei pure riittävästi? Jää nähtäväksi.

Kolmas tekijä on hinta. Aivan naurettava. Jos en tietäisi kuka kehui ja miksi, tämä olisi jäänyt hyllyyn keräämään pölyä ja odottamaan Hillen ja Alkon valaistumista vero/kate-asioissa. Tai edes punaista ruksia ja 20snt alempaa hintaa. Alko ja alennukset. Haha, päivän toinen vitsi.

No kuitenkin.. Pyynikki on yleensä onnistunut "tummissaan", joten korkataanpa ja katsotaan.. Joko viimein Siperian mahti murtuisi? 

Intermission.

 

Pyynikkiä tihkuu paksuna öljynä mukiini. Mustaa, paksua moottoriöljyä, joka jättää reippaan beigen vaahdon laelleen. Just the way I wan't it.

Tuoksu vetäisee tynnyrinpätkällä suoraan päähän. Tammea on. Remukin vetää onnessaan Böbönstriit, böbönstriittiä. Hentoa vaniljaa, viskiä ja keveää siirappista makeutta, jonka kanssa paahteisuus pörhistelee sulkiaan, kuin riikinkukko kosiomenoissaan. Keveää liköörikonvehtia tuoksuu takana. Hämmentävän kova suoritus.

Maussa viskisyys käy siinä rajalla onko etanolia liikaa vai ei? Kokonaisuus on kuitenkin enemmän lämmittävällä puolella. Tammi ja puumaisuus aloittavat paletissa, kuin baletissa. Kaakaota, kevyttä vaniljaa ja paahdetta. Jälkimaku jää hetkeksi, aivan liian pieneksi hetkeksi suuhun. Maku kaipaisi vain intensiivisempää espressomaista paahteisuutta ja enemmän katkeron potkaisua noustakseen.. No siihen todella kovaan tasoon, jota en kotimaan juomateollisuudessa ole nähnyt sen jälkeen, kun Aurinko Sittis katosi lasipullosta.
Suutuntumaltaan tämä IS on melko täyteläinen, mutta juotavuus on petollista. 13% lämmittää, mutta tämä vain uppoaa huikka, huikan jälkeen keveästi kitusiin.

Pyynikki.. Oh my God. Vahvaportteri oli hyvää, mutta suurin osa muista tuotteista on tähän asti jättänyt enemmän tai vähemmän kylmäksi. Kunnes nyt tämä.. Miten sen laittaisi.. Kenties yksi kaikkien aikojen parhaimpia kotimaisia oluita piste. Hyvin pienellä viilauksella tällaisella tuotteella lasketeltaisiin hienosti maailmalla olutnörttien bakkanaaleissa. Pienissä laseissa pillejä useammalle ja silleen. The End. Näytös on päättynyt, minä taputan Tampereen suuntaan, vaikka kalsarit vielä jalassa ovatkin.

Pisteteknisesti tämä menee itselläni kotimaan listan kärkeen. Et silleen. 

Better than Siperia.

Fiilistellen jouluoluita: Humalove Winter Moo ja Mikkeller Santa's little helper

En tiedä kuinka aloittaisin. Kertomalla jotakin jonka sinä todennäköisesti jo tiedät Alkon jouluoluista? Kuvailemalla säätä synkäksi ja myrskyiseksi, vai siitä kuinka keskitasoa saatanan pieni apul..eikun Joulupukin pikku apuri (Mikkeller Santa's little helper 2016) oli. Se upposi diipin Thurn und Taxis (lautapeli) session aikana aivan huomaamatta yhdenkään karvan nousematta pystyyn ja ihon menemättä kananlihalle. ”Naaah”. Leimasin sen KELA:n suomalla voimalla, pisteen voittoni jälkeen, luokkiin: ”Mukiinmenevä”, ”Ihan ok”, ”Ei muistikuvia”, 3,5 ilman papukaijamerkkiä, tai nuijittua kuuttimerkkiä.

Päätin vetäytyä Spotfyn äärelle juhlimaan suurta voittoani.

 Olen viimeaikoina tuhlannut aikaani tonkimalla itselleni uutta soundia sen sijaan, että jyystäisin vanhoja listojani puhki. Korkkaan oluen, jonka etiketistä en osaa päättää onko se ruma, vai niin ruma, että se on omaa jo camp-arvoa. Musta lehmä kokaii..lumessa. Jotain valkoista kuitenkin. Silti raaka-ainelistaus lupaa hyvää.. Kauraa, laktoosia, vaniljaa, suklaata... Kaikkea sellaista jota haluaisin, tai halusin käyttää joskus.
 

Hetki vaatii sopivaa soundia. Jotakin sopivan surrealistista, jossa maalataan kieli poskessa vivahteilla, lyyrisillä kikkailuilla, ristiriidoilla. Sellaista joka kutittaa tiettyä lohkoa aivoistani ja saa minut virnistämään pervolle nerokkuudelle ja ajatukselle: Kuinka montaa ihmistä tälläkin kipaleella voi ärsyttää? Kuinka monta tabua se ottaa esiin? Samalla mietin olutgenren tabuja. Niitä asioita, joita ei saa sanoa. Kuten kirjaimellisesti p**ista tuotteista, humalahakuisuudesta, viihdekäytöstä, sekakäytöstä, alkoholismista ja kaikesta siitä, joka on ajatuksen: ”Kaikille kaikkea, kuhan pikkutakeissa on kivaa ja voi muotiblogimaisesti kilistellä pikkulaseissa jotai IPASouria teennäisesti hymyillen” ulkopuolella. Aihepiiri kutittelee mieltäni jatkuvasti. Bloggaamisen reuna siis.. Harva sitä ajattelee ja harvempi on siellä käynyt. Se kohta, kun blogin kirjaimet muuttuvat viivoiksi ja hyperavaruus kutsuu. Voisimme todeta tämän johtuvan siitä, että ne ketkä ovat menneet reunan ylitse, eivät ole palanneet siitä kertomaan. Me muut taas.. Saatamme käydä sielä, jarruttaa ennen loppua ja kääntyä takaisin.. Tällä kertaa. Ja tälläkin kertaa totean, että Winter Moo on kyllä helkkarin maistuva makean laktoosinen, suklaakaakaoinen ja pehmeän paahteinen tapaus. Hyvää juotavaa, no bullshit. Sanoisin posetiivariseksi yllätykseksi, sellaiseksi jossa taustaraita on kohdallaan ja papukaija temppuilee. Kenties imho vaniljaa ehkä karvan liikaa, mutta tässä kohtaa se voidaan unohtaa. "Hyvää, tyylipuhdasta, tukevaa". "Kuumailmapalloileva siilimerkki".

Soundtrack juodessa:
Kuha – Tohtori Krabolan telekineettinen testilaboratorio

Risto – Elävä ihmisjumala

Ukkosmaine – Megaman II

Ukkosmaine - Salamaponi

Ultra Bra – Savanni nukahtaa

Poutatorvi – Rommikätkö

Dead Kennedys – Holiday in Cambodia

Miljoonasade – Tulkoon rakkaus

YUP – Mainosmiesten haamut

Kaikukasti – Lämpöö ja lempee

Saimaa – Matka mielen ytimeen

”On selvää, että Saatana kokee
asemansa uhatuksi.
Tohtorin tieteellinen läpimurto uhkaa
yllättäen Saatanan monopoliasemaa
telekinesian toimialueella.”

Olutarvioissa: Stone Imperial Russian Stout 2014

Stone Imperial Russian Stout.
Pitkästä aikaa Stonea blogissa. En oikein osaa tiivistää tämän panimon vaiheita tavalla, joka tekisi sille oikeutta. Sanottakoon vain, että kyseessä on yksi niistä pienistä (köh) suurista panimoista. Yksi niistä, jotka saavat, tai saivat(?) sydämen lyömään vähän kovempaa. Yksi niistä jonka aura on täynnä hipsteriyttä, menestystä, oikeaa markkinointia ja laadukasta tekemistä. Nykymittapuulla voidaan toki sanoa, että nörttien tutka on ehkä hivenen kääntynyt tästäkin panimosta erikoisempiin. Silti sillä on oma lähes järkähtämätön asemansa panimona, jonka tuotteet ovat väistämättä timanttia. Ja nyt kun Stone avasi uuden panimon vanhalle mantereellekin on saatavuus parantunut ja ainakin uusi, kaksi viikkoa vanha, versio Ruination DIPA:sta oli mennä viikonlopun Kymijoki Beer Festivaleilla hekumallinen.

Tämä olut taas.. 11% lämmitysvoimaa, n. 60 ebua Warrioria ja 270 yksikköä väriä, puhdasta synkkyyttä. Vuodesta 2000 asti ilmeisesti pitkälti samanlaisena keitelty IS, jonka mallaspohjasta ilmeisesti löytyy brittiläistä paahdettua mallasta ja ohraa.
Jollain tasolla kiinnostaisi tietää, että miksi juuri brittiläistä, mutta ehkä pikemminkin niin, että miten se eroaa panimon normaalisti käyttämästä ilmeisesti Yhdysvaltalaisesta maltaasta?

Tänään on perskohtaisesti sikäli suuri päivä, että vietin viimeisen työvuoroni nykyisessä työpaikassani. Viisi vuotta ja risat on.. Paljon, erittäin paljon tuolla. Jotenkin synkkä, ikääntynyt ja edes jotenkin itänaapuuriin viittava sopii tunnelmaan. Viimeinen viikko tässä rajan vieressä on lähtemässä käyntiin. En ymmärrä sitä vieläkään. Intoa tulevasta ja haikeutta menneestä. Silti... Nyt Stonea lasiin ja asiaan:

Stonen IS valuu synkkänä lasiini. Lähes pikimustaa. Vaahtoaa keskiasteisesti ja jättää lopulta hennon, mutta kestävän lakin huipulleen.
Tuoksusta irtoaa nyt ikääntyneenä enemmän kaikkea, mutta ei aivan sellaisella iskulla, kuin tuoreena. Tuoreen paahteisuus ja lakritsa väistyy hivenen kuivan hedelmäisyyden ja marjaisuuden tieltä. Mallasta, soijaa ja salmiakkia mukana.
Vahva, mutta ei tosiaan iskevä. Pidin tästä ehkä tuoksun osalta enemmän tuoreena, tai no.. "Tuoreena".
Maussa on vähemmän yllättäen aivan samoja elementtejä. Avaus on reilusti paahteisen maltainen tarjoten kahvia ja salmiakkia lapiokaupalla. Kuivattu hedelmäisyys on tässä kevyempää kuin tuoksussa. Siinä ja siinä lipsuuko nuotionpohjan puolelle paahteen osalta, mutta suklaisuus on ottanut takkiin ja pahasti. Hiven vaniljaisuutta hiipii lämmetessä sekaan. Loppu on miellyttävää espressoa yhdistettynä katkeruuden puraisun ja paahteen leikittelyyn.
Suutuntuma on vähemmän yllättäen melko täyteläinen, mutta juotava. Pelottavan juotava. Etanoli pysyttelee jossakin takana piilottelemassa ja vaappuu pullon pohjan tullessa vastaan, kuin Muumien mörkö. Yllättäen örisemään.
Imperial Russian Stout viehättää ikääntyneenäkin. Se on erilainen, silti samankaltainen. Laadukas, ellei jopa erittäin laadukas ja klassinen esimerkki tässä tyylissä. Se ei marssi kuin puna-armeija suuhun, se ei omista koko kolhoosin maustekaappia, vaan tekee kaiken Tsaarien ajan tyylikkyydellä.

Minä, Junnu ja Founders KBS

Haen sitä fiilistä ruuasta, oluesta, aamuöistä ja tammilastuista
Haen sitä paahdetusta maltaasta, hurmiosta ja humalasta.

Ja kun se fiilis osuu kohdalleen aukeavat portit taivaaseen, maailma pysähtyy ja hetki.. Hetki on ikuinen.
Tänään hetki on lähellä ikuisuutta. Näin jo paratiisin ovien avautuvan, livoin kielelläni kosteaa kukkaa ja sen hunajaista nektaria.. Kunnes..
Niin palataanpa alkuun.
Ollessani yhdeksän opettajani takoi lanttuuni, ettei tekstiä kannata aloittaa kliseellä: "Oli synkkä ja myrskyinen yö". Tänään oli. Lähes. Kesäisen synkkä, tuulinen ja sateinen yö, mutta muistaen tämän opetuksen en käytä tätä aloitusta.
Olin, tai olen, aloittanut juuri kolmen viikon mittaisen kesäloman. Fiilis on melkolailla huikea. Lähdin töistä palauttaen tavaroitani yhdessä Juha Vainion kanssa. Marssin nimittäin vuoronvaihtoon popittaen Junnun "Käyn Ahon Laitaa"-biisiä. Udellen samanaikaisesti yövuorolta: "Arvaatteko mikä hetki on käsillä? Kyllä.. Nyt minä painun lomalle Junnun, yhen albatrossin ja norpan kera. Mennään porukalla Miikulaisen luo kaljalle."
Albatrossi otti siivet alleen, koska se kuuelemma "vaan lepäämättä liitää". Vainio oli jo kantokunnossa alkuillasta. Sellaista elämä on. Jäätiin kuitenkin lopulta kotiin saunomaan norpan kanssa.
Taustalla alkoi kuitenkin soimaan tummaa soundia: Inner Circle ja Bad Boys. Tempaistiin tummaa kaapista ja katsottiin kumman tumma olisi suurempi. Norppa lähti taustalle lipittämään Red Seal Alea. Minä taas.. Halusin rakastella itsekseni Foundersin KBS:n kanssa. Olen kuullut, että itsekkyys on pop, in ja hip. Siksi en jaa tätä pulloa kenenkään kanssa, en postaa edes egoa pumppavaa selfietä Instagrammiin, vaikka KBS:llä puskuria olisikin sen 12,4% edestä.
...No postasin kuitenkin..


Founders.. Niin.. Onhan panimolla rutkasti hyviä oluita, mutta totaalinen pankin räjäyttäjä uupuu. Isossa kirjassa (RateBeer) tämä Kentucky Breakfast Stout on rankattu maailman Top50-listalle. Se on paljon se. Silti... Voiko Founders nyt oikeasti räjäyttää pankkia? Meinaan Breakfast Stout ja panimon normaali Imperial Stout ovat minun kirjoissani ja kansissani luokkaa: "Mukiinmeneviä, ei säväyttäviä".
Samanaikaisesti juuri tämä olut on väistänyt minut niin pahuksen monta kertaa. Tuoreimpana muistona viimevuotinen "turha" reissu Lahden Metroon, jossa sitä huhupuheiden mukaan olisi ollut. No kaljaa oli anyway tarjolla ja loput arvaattekin.
Jokatapauksessa kaikkien osa-alueiden pitäisi olla kunnossa. On rutkasti puskuria johon tarttua, tammitynnyriä, paahdetta, kahvia, suklaata ja synkkyyttä.
Näistä tynnyröidyistä oluista nautin erityisesti Goose Islandin Bourbon County:sta. Se on jumalten nektaria se. Keräten toki pari ylimääräistä pistettä, kuten muutkin panimon tuotteet. Ankasta saa aina plussaa, muttei papukaijamerkkiä.



Sytytän kynttilän, kaivan vihkon esiin. Otan kuvat ja vaihdan atmosfääriin tiukkaa soundia. Sellaista lomaan sopivaa, letkeää.. Niinku toi: "Valvomon klassikko Mikä kesä?"
Junnu korisee sohvalla, joten vaihdan välillä: "Vain sorsa lentää pohjoiseen"-ralliin.

Lasiin valuu lopul............Ei teitä kiinnosta.
Lisätkää tähän pitkä rivi adjektiiveja. Niitä: hekumallinen, vaniljainen, kahvisen paahteinen, jne. Tiedätte kyllä.
Noniin.
Mennään fiilikseen. Sehän on tärkeintä. Millainen olo tätä juodessa tulee? Veikkaisin loppua kohti lievästi päihtynyt, mutta olen ottanut vasta kaksi huikkaa ja juon nyt kolmannen. (Ei. Tätä ei juoda irlantilaisittain seitsemällä huikalla, vaikka haluaisinkin voittaa lotossa.)
Founders tekee KBS:ssä kaiken ns. "By the Book". Siinä on kaikkea mitä halusinkin. Tasapaino on yksinkertaisesti loistava. Fiilis voisi olla katossa. Kysyn silti itseltäni.. Onko se liiankin kliini? Se ei iske rautalapiolla turpaan, ei hukuta minua viskitynnyriin, tai rankaise suutani "C-hop overdose:lla". Kaipaanko mitään näistä? Kyllä ja en, sellainen wow-faktori puuttuu ja leijailen takaisin lähemmäs maata. Siemaillen, hellien ja nyökyttäen päätäni hyväksyttävästi. Norppakin nyökyttää lepokiveltään, vaik ei olla viel yhtään pornolaulua laulettu. Albatrossia ei näy, muttei kyllä naurulokkejakaan. KBS: Good Beer, No Shit.