Panimomaailman topit ja flopit, sekä kevätkuulumiset

Ruskeakin on hyvä väri. ps. Brown Ale ei ole IS, editors note to UT folks.

Terpeeni.

Kaikenlaiset listaukset ovat aina in, hip, pop ja siististi coolimpia kuin tyhjät EB:t.

Ajattelin avata omia perskohtaisia seikkoja joista diggaan työssäni ja niistä joista en niinkään innostu. Mun vastuualueena Ruosniemellä on pääasiallisesti tuotannon duunit. Meitä on kaksi ja kollegani vastaa tuotannosta. Käytännössä minä hoidan keitot, kegitän, siirrän, koekeitän, lähetän rahtia, pullotan, tai tölkitän. Siivoan, otan kuvia ja teen osan resepteistä, sekä viilaan niitä ja mitä milloinkin. Lomien ja vaikka isyysvapaiden aikoihin hoidetaan vielä toistemme työt. Ah ja kierrokset/tastingit päälle. Kokonaisvaltaisuutta kyllä. Ollaan onneksemme hyvin erilaisia, mutta siinä pääasiassa täydennetään toisiamme ja yhtäläisesti tykätään vittuilusta. Porilaiset tykkää siitä, kuulema, mutta mun kokemuksella sekin on enemmän juttua. Porilaiset ovat oikeastaan ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin, mutta elävät täällä rannikolla kaukana kaikesta ja ovat kehittäneet harhaluulon itsestään menneiden vuosikymmenten maineen mukaisesti. Osa on outoja, mutta niin mieki. Ei kai se ihme ole kun on Kouvolasta kotoisin. Sovin hyvin tänne, tai minne vaan. Paitsi Raumalle, ehehehe.

Panimoduunissa oppii kaikenlaista ja se tavallaan ajaa tietynlaiseen ajatteluun.

Käydään nyt kuitenkin niiden lempiasioiden pariin. Järjestys nyt on täysin randomia.

1. Vapauden ja vastuun tasapaino. Pidän siitä, että saan tehdä melko vapaasti asioita vaikka kalsarit jalassa ja viitta selässä. Yhtäläisesti kaikki se luo vastuun siitä että asiat tapahtuvat ajallaan, tarkasti ja huolella.

2. Työyhteisö ja olutyhteisö. Ollaan hyvin pieni yritys, josta puolet pyörittää päivittäisiä toimintoja pk-seudulta käsin. Porin Espoolaisin panimo, tai toisinpäin. Se on kuin olisi pienessä perheessä, jossa on hyvin erityyppisiä ihmisiä. Monissa isoissa yrityksissä byroslavia ja pyramidiajattelu tekee sen, ettei sitä isointa johtajaa näe kuin kuvissa. Me jutellaan melkein päivittäin. Ollaan vähän kuin yrittäjiä kaikki. Firman etu on aina omakin etu ja panimojengi vetää aika mukavasti yhteisestä köydestä. Hyviä ihmisiä ja persoonia piisaa hyvällä asialla.

3. No mainitaan nyt sekin, että onhan se kivaa tehdä työkseen sitä mitä harrastaa. En muista että yhtenäkään aamuna olisi vieläkään vituttanut lähteä töihin. Joskus jään vielä puuhaamaan ylimääräistä. Ei siitä makseta, eikä varsinaisesti tarvitse. Tykkään vaan tehdä ja inhoan jos joudun odottelemaan. Painetaan siis urakkamoodissa. Joskus olen 2h päästä kotona, joskus kello kääntyy ympäri.

4. ”Joustavat” työajat. Kind of. Periaattessa voisin olla töissä kun ns. huvittaa, mutta käytännössä jotkin asiat tapahtuvat tiettyyn aikaan. Rahti, kierrokset, palaverit.

5. Käsityö ja luovuus viehättävät. Mie tykkään resepteistä ja ideoinnista. Olispa isoa, bängiä, räjähteitä ja pinkkiä glitteriä.

Harvinainen otos. Refraktrometri on vaan rekvisiittaa, oikean tuloksen antaa silloin kun Bluetooth juttelee sponsorimme Anton Paar

 

 

 

Ja sitten ne vähemmän viehättävät asiat.

1. Rahtikuskien odottelu. En tykkää odotella tuntitolkulla jotakin kuskia, joka parhaana päivänä jättää tulematta paikalle. Jos on duunia, niin sillä väliä, mutta jos päivän epistola on koluttu lävitse ja et oikeastaan tiedä aloitanko jotakin huomista hommaa joka vie tuntikausia odotellessa jotakin joka voi olla ovella tunnin, minuutin tai viiden tunnin päästä.

2. Kun asiat hajoavat. Koska työssä on paljon isoja laitteita, joiden luotettava toiminta on elinehto ja koska mie en ole huoltomies, enkä oikeastaan ole tähän panimopuolen aspektiin lämmennyt, niin minun stressikäyräni kasvaa eksponentiaalisesti kun jokin reistailee, tai hajoaa. Vihaan erityisesti tietotekniikkaa ja tulostimien oikkuja, sekä kaikkea joka liittyy astiointitekniikan reistailuihin ja kaikkia purkkateippivirityksiä aina huvipuistohommista tähän päivään. ”Joo, sun pitää vaan käydä työntämäs vaunuja tossa mutkassa”.

    

   

   "Kyl tää eilen viel toimi"
   

    

    

3. Ne hetket kun jännität saatko keittoon oikeat raaka-aineet vai et. ”Kyllä se hiiva varmaan ehtii iltapäiväksi. Katos, sieltä tuli liian vähän/väärää humalaa, ne pyreet tuleeki joskus keväämmäl”.

4. Alkoholilain rajoitukset. On se yhtä s...naa vieläkin, että viinakuski polkee Saksasta kotiovelle ja Baileysia voi mainostaa tisseillä telkkarissa, mutta minä en saa edes kantaa asiakkaan tuotteita takapaksiin #luukkumyyntigate. Mitään ei voi markkinoida hauskasti, mitään brändiä ei voi rakentaa muuten kuin unettavasti. Odotan sitä päivää, kun laitetaan alkoholistien maksasta kuvia etiketteihin ja kaikki tuotteet myydään duopolin kassalta numerokoodeilla vain kello 12-12.15 kravatti kaulassa. Voispa laittaa vaan, että tää tuote sopii yksin kalsarikännäämiseen, eikä sushin kanssa seurusteluun, joskin miust on kiva seurustella sushin kanssa, se ei sentään uhkaa sakoilla jos somekuva on liian raflaava.

5. Kun en keksi mitään järkevää, niin NEIPA tankkien peseminen. Kelatkaa miten se kuivahumala muuttuu lähinnä makkaraa muistuttavaksi mössöksi sinne kartion pohjalle eikä se halua tulla ulos ilman luonnonsuolta ja sinappia. Sekä eeppisiä väliroiskahduksia, jonka jälkeen ryönäiset työvaatteet haisee pesun jälkeen muuten niin dänkille kukalle, etten uskalla talvella laittaa edes sitruunapuulle kasvivaloa ilman että on etälamautinratsia edessä.

Sillälailla. Kevät on ollut jännä monessakin mielessä. Joillekin jutuille olen sanonut ei syistä joita en sen tarkemmin tässä erittele. Jotkin jutut ovat ns. kuplimassa. Mikki tuli, ollaan Yetin kanssa Yetit korkattu ja tutustuttu. Koska koronan vuoksi kaikki liikkumiset, mukaanlukien vieraat ovat jäissä, olen lähinnä testaillut juttuja ja hionut sitä mitä haluaisin mahdollisen podin olevan. Jotenkin siitä tulee yhdistelmä totta ja tarua. Ihan kuten tämäkin juttu, blogi, minäkin. Värikynää pitää olla, mielipiteitä pitää esittää, kiusalliset kysymykset kysyä ja katsoa mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Ihmetellä äänimaisemia ja sitä miksei mukana voisi olla ”Lasten trippimittaria, jossa kultaiselta pilvenreunalta ponnistava Samuli-eno tuunaa lasten kanssa pillimehuja ja kuulemme viimeiset villit äänitykset kaukaa Jamaikan saarelta”. Kuulemme ehkä myös olutkulttuuri, eilen, tänään ja toissapäivänä ohjelmassa miten olutkulttuurimarxismi ohjaa lampaita ja miksi Heikki ”Jano” Mäkelä kannetaan studiosta. Vissiin asiaakin, kuten voiko ananasta laittaa olueen ja miten päin viinipullo laitetaan paperitelineeseen. Kunhan keksin miten kaikki solmitaan yhteen siihen sekavuuteen kauniilla rusetilla.

Siivilän tukot on muuten kans ikäviä, litrat kärsii ja minäkin.

Arki pienpanimossa, erilainen kuvakollaasi

Lupasin kirjoitella ajoittain joitakin juttuja siitä, millaista työskentely käytännössä pienpanimolla oikein on?
Koska tällaisen tekstin tuottaminen järkevässä kokonaisuudessa sisältäisi lähinnä toistoja, tarinoita mattoveitsistä, mopeista, panohanskoista ja välillä kaikkensa antamisesta sen eteen, että siunkin käsissäsi olisi tuopillinen tuoretta ja puhdasta olutta. Epäilin, etten saisi jäsenneltyä päässäni tätä juttua kerralla, joten jätin sen muhinmaan.
Sain tuossa Dixitiä pelatessa kuitenkin niin paskan? mahtavan? idean, ainakin, että se oli toteutettava. Tässä siis Dixitin ihanan psykeedelisistä korteista kasattu pieni kuvakollaasini:
"Arki pienpanimossa".

Työuran aloitus

Ne hetket kun lattiakaivo vetää hitaasti ja etsit jostakin kuivaa kohtaa. Voisi liittyä myös lattioiden kaatoihin?

Tankkien siivous

Pullotuspäivät joskus

Tuotekehittelyn keveä epätodellisuus

Pesuaineiden liuoslaskut

Suojavälineet päällä valmiina irroittamaan letkua odottaen roiskeita

Rahtipäivä on lappuja täynnä

Kun yrität saada yhtä lavaa siirrettyä, jotta saisit toisen johonkin, mutta kolmas on edelleen tiellä. Aka panimon logistiikkajärjestelmä.

Työaika

 

Letkuviidakosta selviytymisen abc, voisi olla myös mattoveitsen tärkeys?

Arki on työlästä, hikistä, toistavaa, tarkkaa. Täynnä vaikeita asentoja, patenttiratkaisuja, moppia, mattopuukkoa ja puhdistusaineita. Ei mitään selväpäisten, tai järkisten touhua, mutta kuten kuvista voi päätellä ja blogin innokaimmat fanit tietävät.. Olen oikeassa paikassa.

Muuttomatkalla Poriin ja panimotyön maailmaan

 

 

 

 

" I traveled the world looking for understanding
Of the times that we live in
Hunting and gathering first hand information
Challenging definitions of sin

I traveled the world looking for lovers
Of the ultimate beauty but never settled in

I'm a wonderlust king
I stay on the run, let me out, let me be gone
In the world beat up road sign
I saw new history of a time, new history of time"

Emme useinkaan elämässämme tiedä sitä mihin kaikkialle päädymme. Minä tiedän vain sen, että matka on päämäärää tärkeämpi ja enemmän kuin kahden pisteen välinen matka. Se alkaa siitä, kun alkaa kulkemaan toiseen suuntaan, kuin se missä alku ja lähtöruutu sijaitsee.

Aihe on toki universaalilla tavalla alati innoittava, mutta ettei tämä uppoaisi loppuyön piipun tuoksuisiin sentimentaalisuuksiin lienee myönnettävä kellon tikittävän pikkutunteja kohden ja piippu.. Piippu on ollut kuuma, eikä katto kassista näy vieläkään. Siemailen Cointreau Rickeytä. Sellaista kurkun, mintun ja sitruksen ikiaikaista legomaisesti yhteensopivaa rakkaustarinaa.

Kuten pohjustuksesta voi päätellä on elämässä edessä jälleen yksi muutos, joka koskee oikeastaan myös tätä blogia. Tuopin Ääressä ylläpito kasailee nimittäin pahvilaatikoista linnoja kotiimme.

Pikitie kuljettaa pikkupoikaa kohti länttä. Sielä makaa Suomen Portlandiksi kutsuttu kylä, joka onnekseni muistuttaa hieman rakasta Kouvolaani. Siis täh?

No vapputunnelmissa katselin koneelta Hyviä Herroja ja naureskelin sen viehättävälle huumorille. Tänä triggeröitymisen ja somehölmöilyn kulta-aikana tuntui virkistävältä nähdä Paukun saunassa kuittailtavan kaikelle. ”Niinistö on kuin mulkku, se kasvaa tehtävänsä mukana”.

Selasin samalla sähköpostia, jonka spämmilaatikkoon oli tullut vallan erikoinen sähköposti, joka johti yhteen ja toinen toiseen.

Kunnes viimeinkin voin todeta siirtyväni Poriin työn perässä. Pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltani Ruosniemen Panimolta tuli yksinkertaisesti pyyntö harkita paikkaa heidän leivissään ja leirissään.

Aloitan tämän kiintoisan urakan Ruosniemessä lähiviikkoina täysipäiväisesti, joten tulkaahan tervehtimään.

Next adventure waits

Tästä syystä jäävään itseni joidenkin arvioiden ulkopuolelle. En jatkossa arvioi Ruosniemen tuotteita, enkä aio mainita täällä myöskään vastaan tulevista...no.. pas..huon..heikommista tuotteista. Te tiedätte, kuten minäkin tiedän, ettei kaikki olut ole aina kultaa, tai kultaisessa kuosissa. Tuoretuote ei matkusta hyvin, varsinkaan suodattamattomien ja pastöroimattomien ihanassa maailmassa.

Sen sijaan lupaan kyllä hehkuttaa edelleen erinomaisia tuotteita ja jatkaa tällä valitsemallani linjalla ja tyylillä.

Toki osa varmasti kysyy voiko ihminen olla yhtäaikaa toimittaja ja kaupallisessa työssä? No en koe sitä varsinaisena esteenä. Blogi edustaa kuitenkin vain ylläpidon kulloistakin mielentilaa, fiilistä ja olemusta. Asia on tämän myötä myös avointa.

”People say nothing is impossible, but I do nothing every day”

Kenties saatte kuulla tulevaisuudessa jossakin määrin yleisellä tasolla siitä millaista elämä on sielä tiskin takana ja pesuletkun ääressä sohlatessa loputtomia exceleitä lävitse?

Erinomainen huomautus valui juuri blogin toiselta toimittajalta. 

Tämähän ei ole pelkästään olutblogi, vaan juomablogi. Tarkoitus on jatkossakin tehdä enemmän juttuja myös drinkeistä, viskistä, rommista, ginistä ja eritoten kiusata viiniväkeäkin.

Miun mielestä kun yhdestä asiasta pitäminen ei sulje muita ulkopuolelle. Yhtäläisesti kehoitankin teitä kaikkia nauttimaan pilsistä siinä missä ipa:stakin, juomaan viskiä kolalla ja viiniä vesilasista.

Rennoin rantein, sillä ennenkaikkea.. Juomista nauttiminen on iloinen asia.

Joten Pori.. Here we come. Tiedän, et Lukko on kovaa valuuttaa. Yhtenä heinäkuun viikkona siel työllistetään kaikki hotellit, vaik vois luulla kahden tapahtuman jakamisen eri viikoille olevan kannattavampaa. Sielt saa Suomen parast kotiviiniä rypsiöljypullossa, karaokessa pitää laulaa Yötä, eikä hyvää lihamukia saa vieläkään mistään.

Noni, antaa mennä. Panomies vitsit voivat jälleen alkaa.

”Tie päättynyt ei maailmalta

Ei pysähtynyt taakseen katsomaan

Tieltä pitkältä ja lavealta

Ei pystynyt hän koskaan palaamaan”