”No niin, ny tuoksuu taas paikat
peretikalta. Juna lähtee kohta, nähdää maan.. eiku tiistain”.
Elokuu oli jälleen hiipinyt vaivihkaa
luoksemme. Pimenevät illat, kauden viimeiset festarit.
Jälleen tie vei kohti Kouvolan Koriaa
ja kesän parasta tapahtumaa. Kymijoki Beer Festivalia.
”Harmaasta kaupungista,
kaukaisimmalle rannalle” Teharit soivat taustalla, kun käyn
aamusta noutamassa entisestä lähikaupastani limeä. K-Market
Vahtero. Oi muistoja. Täältä, tai siis Rossihallista, tai
Laaksosen lähikaupasta minä kävin viiden vanhana ostamassa
päärynämehujäätä, jonka aromin bongaan aina toisinaan joissakin
Cascade-humaloiduissa tuotteissa sopivassa iässä.
Kämpän avaimet taskuun ja suunta
kohti kuhisevaa festarialuetta. Jotenkin kasausvaiheessa on tiettyä
fiilistä. Tovi aikaa moikata tuttuja tiskin takaa ja tutustua uusiin
tuttavuuksiin. Vaihtaa kuulumisia, heittää herjaa ja joskus, joskus
puhua (thanks to all gods) muustakin kuin oluesta.'
Meidän tiskimme on oikea insinöörityön
taidon näyte. Hän on suuri arkku, johon kaikki festariroju mahtuu,
jos osaa pelata palapelin oikein. Se on mystinen ja joskus pohjaton,
kuin Eka Vekaran housut. Tästä syystä Ruosniemi on usein.. no
nopein pystyttää ja purkaa. Ei hikoilla turhaan.
Tällä kertaa arpa oli osunut
Takatakatakatalv.. Talon ja Tompurin viereen. Maailman mukavimman ja
iloisimman Juha-Matin viereen. Tosin kaveriani lainaten ”Juha
hymyilee jopa” :D
Jälleen kerran myös toinen perustaja Juha ja Keiky-Kimmo oli mukana.
Jälleen kerran myös toinen perustaja Juha ja Keiky-Kimmo oli mukana.
Kuulema minäkin päivystin tiskin
takana hetken lauantai-aamusta. Voi olla, että takatalon
kortinlukijassa oli hetken häiriötä ja voi olla, että annokset
olivat suuria. Voi myös olla, ettei festari ollut vielä auki ja Saimaan edustajan "pieni näyte" oli "hieman suurempi". Mitäs pienistä. Kyllä minä hoidan.
Tälle vuodelle muutoksiakin oli.
Seamchipin rannekkeet olivat kadonneet ja pelkkä kortti kävisi.
Minä pidän, koska kassakoneeseen asioiden erikseen lyöminen ja
kolikoiden käsittely on hidasta.
Panimoita oli paikalla paljon. Enemmän,
kuin Lahen SOPP:ssa. Melkoista. Ei siinä. Tiski auki, kaiuttimeen
valmiiksi luotu ”Pelkkää Kouvolaa” sisältävä soittolista
tykittämään soittoa, mistä erityisesti vanha ystäväni ja
festari-isäntä Timppa tykkäsi. Erityisesti kun laitoin
ohikulkiessa sopivasti soimaan hänen entisen bändinsä kipaleita,
joissa viedään kovasti ”seitsemänteen taivaaseen”. Alku on
aina hiljaista, joten vuorottelimme Ukulele-Antin kanssa. Käväisin
Papulaarin tiskillä katsomassa miten luomani Betony x Papulaari x
Ruosniemi Imperial Stout kylmäuutetulla Kouvolakahvilla toimii. (Ja
hakemassa kahvia, paljon kahvia). Lettukahvila oli ruokapaikoista
sopivasti vieressä, joten letut ja kahvit käsissä tiskille
päivystämään. Kiitos lettutytöt.
Ei siinä. Jengiä tuli ja meni. Meidän
kesäapulainen limelohkolla osoittautui aika vetäväksi.
”Tää o vähä ku Solia, mut v..sti
parempaa”. Perjantai oli lopulta aika rauhallinen ja ehdin
sopivasti moikkailla tuttuja ja turista. Kotifestarien paras ja no..
huonoin puoli on lukemattomissa tutuissa.
Kiva nähdä, mutta etenkin
loppuillasta kun on kiire ja no.. Kaikki eivät aina hiffaa sitä, se
käy vähän raskaaksi.
Nappasin panimolle myös uuden fanin
kaverista, joka kulki ohitse paikallisen pikkubändin paita päällä.
Vinkkasin tiskille kuuntelemaan soundia joka sattui juuri olemaan..
Koljosen tiekiista. Täyttä mukia ja kaveri jäi heittämään
juttua. Tuli vielä lauantainakin päivällä kuuntelemaan ns. hyvää
lokaalia soundia ja nauttimaan muutaman virvoittavan.
Lauantai lähti vähän paremmin
liikenteeseen kuin edeltävän vuonna. Oli aika pitkä viikko takana,
joten jatkoilemaan ei tullut lähdettyä. Kuitenkin sen verran
väsyneesti, että Betonyn Juhiksen taikoma virvoike aloitti aamun
C:llä. Taskulämmin tujaus Carilloa (kyllä, ihanaa) sai hymyn
huulille heti aamusta.
Ehdimme käväistä ennen Korialle
matkustamista Allun torikahvilassa, joka muuten on kesällä auki
24/7. Sieltä on usein nautittu yöruoka ja aamiainen samalla.
Nappasimme myös tuoreen lehden, sillä Kouvolan Sanomat olivat
halunneet tehdä allekirjoittaneesta jutun ja pakkohan se oli lukea,
että morjestaa Old Tomin Anttoa, joka oli myös eksynyt
aamukahville.
Lauantai oli jälleen pääpäivä.
Rutosti tuttuja, terve vaan. Samaa
kiertelyä, kahvit ja letut. Burgeria ja Frisco Discoa. Limen
leikkaamista ja lohkomista. Loppuillasta pelkkää isojen tuoppien
kaatamista.
KBF on siitä ihana tapahtuma, että
olut ei ole pääosassa. Kouvolalaiset ovat tajunneet missä tässä
hommassa on kyse. Haetaan iso tuopillinen ja mennään juttelemaan
ystävien kanssa. Kyläjuhla oluella, iso ulkoilma pubi. Ei
läppäreitä, ei senttilitra-annoksia. Moikataan tuttuja, juodaan
viskit päälle. Erästä myyjää lainatakseni: ”Nää juo viinaa
ihan eritaval, kuin muualla”.
”Tää o iha erilain, ei oo
asvalttikenttää ja aitaa”, tai ”Miten nää o näi iloisia”.
Kyllä, juuri näistä syistä minä pidän tästä. Miljöö,
ihmiset, iloiset ihmiset, eivät liian naamat, eivät tappele,
nauttivat ja heittävät juttua. Kai se on se Savo-Karjalaisen
kulttuurin sulamispiste, jossa on annoksia sarkastisesta ja ei niin
vakavasti ottavasta jengistä. Lopulta illan viimeiset hitaat tuopit,
hanat pesuun ja pääsin kerrankin jeesaamaan Bryggeri Helsingin
tiskin pakkaamisessa, eli Majasen Ollia lainaten ”Tetriksessä”.
Lopulta hörpättyämme viimeiset stobet oli aika poistua ja jäädä
odottamaan taas tulevaa kesää ja sitä yhtä viikonloppua. Kouvola
on kiva, outo ja omalaatuinen. Parhaimmillaan tällainen ja
paskimmillaan räntäsateisen harmaa jono yökerhosta nakkikioskille.
Valoja yössä, nousuja, laskuja, kadotettuja ystäviä ja nukkumista
lehtikasassa.
Sanovat ettei kukaan ole profeetta
omalla maallaan. Siksi mikään ei voita palauttavaa saunaa, yhtä
kylmää radleria ja omaa sänkyä kotoisessa Porissa. Kiitos
KBF-väki, Betony, Papulaari, talkoolaiset, panimot ja ruokatiskit.
Erityisesti asiakkaat. Oli mukavaa, taas.
