Matkaraportti: Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Minulta on viimeaikoina usein kysytty missä Tallinnan matkaraportti viipyy ja miksei siitä ole kukaan kirjoittanut juuri mitään? ”Siel oli kaikki niin lärvit, ettei kukaan muista mitään” Totesi eräs toveri vastikään. Mutta niin miksi ei?

Mietin tätä hetken, mutta oikeastaan minulla ei ole viimevuotiseen mitään lisättävää. Eikä oikeastaan mitään halua puuttua siihen mestariteokseen, jota tuo edellisvuotinen teksti oli. Harva jatko-osa yltää muutenkaan ensimmäistä paremmaksi ja tänäänkään Imperiumi ei iske vastaan.

Lauttamatka oli samanlainen helvetin esikartano kuin viimeksikin. Suosittelenkin Tallinan lauttaa läpileikkaukseksi suomalaisen sielun syvimpiin vesiin. Sieltä löydät kaiken sen viihdykkeen, mitä ilmeisesti me kaikki kaipaamme.. Baarin ja Pubin. Näiden erona on vain se, että toisessa tuolit ovat mukavammat. Molemmat vuorottelevat trubaduurin, joka vetää minkä tahansa Dylanin biisin kunhan toivoo Knockin on the heavens dooria, sekä sen tangomarkkinoiden kolmosen vuodelta kakstuhatta jotakin nojaamassa mikkiin vielä väsyneempänä kuin itse. Ja kun jompikumpi kyllästyy kaivetaan vuoronperään sitä v..n karaokea esiin. Eldankajärven jäätä ja muuta taakse jäänyttä elämää. Vaikka kuinka kaipaisin tupakansavua ja pajatsoja tuohon Kaurismäkeläiseen maailmaan, niin viimeistään paluumatkalla alkaa Veikot ja Penat linjaushumalassaan ärsyttämään. Onneksi Marja jakaa tiskillä jonotusoppia. Älykkäimmät ovat paenneet ruumaan menevän portaikon taakse luurit korvillaan katsellen pimeydestä, messinkikaiteiden takaa kuin metsän pelokkaat eläimet tuota sodomaa. Entäpä muksut? Nykivät Penan ja Veikon hihasta paf:n ei voittoa koneisiin pennejä, koska Ville Viikinkikin siirtyi Marjan kanssa ottamaan vähän Sorbusta ja Ruskaa. Kannella ylioppilastytöt laulavat yhdessä kuplapäissään ja loput ovat vallanneet Delin ”vain ruokailijoille” paikat katsellen ikkunasta apaattisesti ulos toivoen tämän piinan päättyvän mahdollisimman pian.

Tulevalle vuodelle mietinkin jo kansipelejä pelastusveneen alla.

Voi viikinkejä, voi viihdepäälliköitä. 

Matkakaljaa paatin aulassa. "Eihän tätä kestä selvinpäin"

Entäpä festarit itsessään? Samaa huttua kuin ennenkin uusilla mausteilla.

Toki paikalla oli varmaan yli puolet kotimaisesta pienpanimokentästä. Nämä kotimaan uljaasti Puskan tuulimyllyjä vastaan ratsastavat Don Quijotet mäskimelat tanassa. Siis aivan tuhannen päissään maistelemassa vapauden tuomia virvokkeita, niin minäkin.

Haistelimme uusia trendejä, mutta sen pikemminkin hämmästelimme niiden puutetta ja suomalaisten halua jonottaa. Eräällä belgialaispanimon Ruotsin haarakonttorin putiikilla oli kaiketi ämpäreitä jaossa. (Okei kyllä osa tavarasta tulee myös länsinaapurista).

Se toinen vuosikymmenen hypellä ratsastanut oli väsynyt ja toi tapahtumaan tarjolle jopa Punk IPA:a. Huisia. Oli siel myös se Tanskan haarakonttori, mutta ei siel mitään olutnörttikamaa ollut.

Tarjonnasta pystyi päätellä kolmekin asiaa:

1. Sour on lisännyt pinta-alaa. Mikä ihmetyttää minua kovin, mutta toki se tarjoilee kikkailuun entistä enemmän mahdollisuuksia.
2. Kaikki Imperial Stout on nykyään nimiltään niin pitkiä, ettei niitä jaksa kirjata ylös: Massivehyperbomb barrel aged in bourbon and oloroso barrels with dark chocolate, ethiopian coffee, madagascar vanilla and twisted with shennanigans.
    
3. Silti ihmiset tykkäävät perusbissestä. Meinaan Karjala oli äänestetty festarien parhaimmaksi olueksi. Ainakin hetkellisesti. Ihan mahtavaa.

Nykyinen paikka Kulttuurikatel oli helkutin päheä, joskaan ei aivan yhtä rappioromanttinen, kuin viime vuotinen. Sillä survivor-moodilla, jota jokainen tuleva rantojenmies tarvitsee pysyäkseen lämpimänä veneiden ja siltojen alla.

Ruokaa oli jo paremmin kuin viimeksi, joskin ulkona (onneksi ei satanut..), mutta jonot venyivät nytkin paikoin runsaiksi.

Oluiden osalta valikoimaa oli runsaasti, mutta sellaiset todelliset helmet loistivat poissaoloaan. Kenties ne löytyvät pian koittavasta Lahen SOPP:sta? Tiiättehän.. ”Tehtiin tällain Apa ja laitettiin siihen vähän tilliä sekaan”. Se toinen paikalle vaivautunut panimo repäisee ja tarjoilee kymmenen erinimistä, mutta samanlaista keskinkertaista IPA:a.

Mut hei, onneksi sielt saa Sahtia. Ei meinaan Tallinnas ollu. Eiku, ei tää ei ollu Reittausblogin tribuutti. Fiilis kuitenkin tekee paljon. Mulle festarit ovat sellaisia, joissa olut jää joka kerta enemmän sivuasiaksi sosiaalisoimisen takia. Joten bissestä ei saa sellaisia sävyjä ja sävärejä irti. Meinaan desin annos jääkylmää IS:ää vanhassa teollisuushallissa tuhannen muun ravihevosen kanssa, joiden silmien tilalla on vain lamput, joissa lukee ”mullemullemullemulle” ei tuo sellaista tunnetta, että olutkaan maistuisi niin täydelliseltä kuin se.. No nyt maistuu. Nönnöä. Parveke, Sunshine Reggae taustalla. Lämmin kesäilta ja muuten täydellinen hiljaisuus. 

Tästä voisi aasinsillan kautta puhua Lehen Monky Businness-keissistä. Lehe, jota itse pidän keskinkertaisen ruumillistumana, eli melko täydellisenä pienpanimona? (ehehe). Kaatoi Westyn ihanata 12:ta kegiin ja tarjoili sitä omanaan. Westvleteren 12 on siis yksi kaikkien aikojen parhaimpia oluita reittaamisen historiassa. (Tuoreena jättää vähän kylmäksi, imho). Lehe ihmetteli stuntin paljastaessaan miksei kelvannut? Itse rehellisesti repesin täydellisesti ja tempun ansiosta panimon status nousikin papereissani hetkeksi suoraan Viron kärkeen. ”Ihan mahtavaa, näitä lisää”.

Odotankin innolla sen yhden ruotsalaisen jäätelökoneista valuvan aitoa Kopparbergin sidukkaa seuraavalla kerralla. Oikeastaan aihepiiri hyppäisi jäniksenä nopeasti koko reittauskulttuuriin, mutta ei mennä sinne. Eletään vaan satumaisessa kuplassa mieluummin.

Out of buckets?

Toisenlainen kupla oli kuitenkin edessä heti lähtöaamuna. Vaelsimme suomalaisturismin sydämeen kohti sataman viereistä varastoaluetta. Lootsilla kävi kuhina. Kotimaan busseja oli pihalla, kuin Kampin terminaalissa aamuruuhkassa. Rullakoita, Saaremaa-packeja, turpeita kasvoja, jurrisia tätejä työntämässä lastenvaunuissa hanaviinilaatikoita. Irvokasta, mutta silti niin ymmärrettävää.

Kuten maasta pois muuttava herra tämän totesi tilatessaan viskin jäillä. Miksi jäillä? ”On Suomi köyhä, siksi jää”. 

Pervosti mietin mitä lähialkossa todettaisiin, jos sunnuntaiaamuna olisi ovien edessä parikymmentä bussia hakemassa juomista.. Lisää duunia? Paremmat valikoimat? Matalammat hinnat? Ja sitten minäkin heräsin. Paitsi toki, että jäisivät sunnuntaina nuolemaan tahmaisia näppejään.

Siinä missä raittiusliike odottaa vain sopivaa tilaisuutta kieltää matkustajatuonti odottavat nämä samat laivanlastaajat ja bussien ahtaajat vain edullisen nopeaa yhteyttä Puolaan, tai Latviaan. Sinne satumaahan, jossa se vinetto on vielä halvempaa. Meanwhile kotimaassa kepulat vatuloivat pitäisikö tulevassa laissa lonkero jättää Alkoon vai ei. Lillukanvarsia suhteessa tuontiin.

No kuitenkin. Matkailu avartaa ja Tallinn Craft Beer Weekend vapauttaa. Teretulemast.

-----------------

Ja loppuun vielä muutamat fotot:

Kädet palaa, eikä ees oikeella tavalla

Siisti mesta kyllä

Sauna Sessoon ei toimi suihkussa. Been there, done that

Suomalainen aamiainen?

Tallinn Craft Beer Weekend '16 - Festivalid

Päivä kääntyi jo iltapäivän puolelle, kun väsynyt kaksikkomme lähti vaihtamaan paperia paperiksi, eli lippuja rannekkeiksi. Sisäinen tietotoimistomme oli kuullut faksilla villin huhun, että Põhjalan helposti puhuvassa (Speakeasy) ravintolassa tämä onnistuisi. Fistbumppasimme ajatukselle, että pääsemme jonottamatta sisään, kuin rokkitähdet konsanaan. Tämän ajatuksen kunniaksi piti nauttia Rimistä eurolla haalittuja ja shanghaijattuja mallasjuomia. Samalla ynnäillen, että pelkkä alkoholivero ei voi selittää hintaeroa kotimaan hintatasoon.
Päädyimme ottamaan taksin, joka lopulta löysi tämän ravintolaksikin kutsuttavan vanerihäkin.
Kieltämättä rappioromanttinen matkamme alkoi jo neuvostomaisista lähiöistä, mutta tämä lastulevystä ja aaltopellistä kyhätty työmaaparakkia muistuttava koppi olisi siis Viron upeimman panimon ravintola. Cool. Kiiltoa sen mattamustassa pinnassa ei ainakaan ole.
Paitsi meidän silmissämme. Olimmehan alunperin Kouvolasta.

Speakeasy. Lastulevyä ja raksatyömaata

Sisätiloissa vaikutti olevan pientä tungosta molempien sisällä olevien asiakkaiden muodossa, joten siirryimme terassin puolelle. Terden kaapelikeloista ja vanerilevyistä kyhätyt pöydät ja vieressä olevan rakennustyömaan fallistiset koneet saivat minut kaivamaan laukustani suojakypärän, lasit ja hanskat.
Tunnelmaan päästyäni löysin muita korkeamman syöttötuolin, tai kuninkaanjakkaran ja nostin bootsini reteästi pöydälle. Odottaen että kauniit virolaistarjoilijat kantavat kylmää juomista huulilleni ja leyhyttelevät palmunoksilla hipiääni tässä etelän keväässä. Anniskelualuetta rajaava järeä aita sai olomme turvalliseksi. Nyt eivät kaiken maailman pikkulapset kirmaa alaikäisinä ravintolaan aivan työmaan lävitse etsimään sitä hassua haipulloa janoonsa. Fistbump tällekin.

Havaitsimme kuitenkin Rolexissa ajan juoksevan, (mainos?) joten kengitimme keppihevosemme ja ratsastimme kohti festivaalialuetta. Lähietäisyydellä alkoi kuitenkin paitsi janottamaan vietävästi, mutta myös hetkellinen ajatus eksymisestä kalvamaan mieltämme.
Onneksi järjestäjät olivat uhranneet muutaman kyltin ja ohikulkijan matkanvarrelle, joten janoiset tietäjät saapuivat ilman suitsukkeita perille.. Jonottamaan.
Tämä oli tietysti valtaisa pettymys, koska blogin maine ei ollut yltänyt etelään, saati edes ravintola Tigerin VIP-alueelle asti. Olin jo varautunut laittamaan tukan hyvin, koska kaverillani näkyi kello ja marssimaan suoraan sisään. Onneksi jäimme ulos.. Sillä jos ravintola edusti rappion hekumaa, niin tämä Noblessersadamin rakennus oli kuin pyyhkäisy menneisyyteen.
Fiilistelin talonvaltausta entisen Suuren ja Mahtavan satama-alueella olevan niin Punkkia, ettei Brewdogin tiskillä käy kukaan. Rappeutunutta betonia, teollisuusmaisuutta, jätesäkkejä ikkunoiden paikalla koleassa alkuillan tuulessa ja hippejä. Tanskalaisia ruutupaitoja vahattuine viiksineen en nähnyt ja aloin välittömästi kehittelemään Tuopin Ääressä-Olutfestari bingoa; ainakin ruutupaidasta, kokoparrasta, vahatuista viiksistä, TBone:sta, läppäristä ja valituista termeistä(IPAmainen, Citra, kaakaoinen, karhulippis, Mikkeller, jne)  saa kirjaimen. Vaviskaa kesän SOPP:t.
Sisältä paljastui jotain vielä upeampaa. Nimittäin rakennuslämppäreitä, noita isojen käsien kuivaajia, joiden edessä helikopterikin pyörii paremmin kuin pelkässä kevättuulessa. Loppuillasta havaitsin parhaiden bileiden olevan lämppärin luona, jossa eksyneet sielut kaipasivat hieman lämpöä. Ja tunnetusti olenhan hyvin lämminhenkinen ihminen jakamaan lämpöä.

Kylmää, harmaata, teollista, kaunista

Niin se tila.. Aivan huikeaa punkkia, grungea ja post-apokalyptista fiilistä täynnä oleva halli. Oikeastaan kaksi, mutta toisessa oli ehkä maailman hirvein akustiikka, eikä yhtään teemaan sopivaa punkbändiä, koska kyllä minä vähän Pelle Miljoonaa tähän olisin kaivannut. Setämies pyöritti ajatukselleni päätä kaivaten jotakin yhtyettä, jossa olisi kenties Islantilaisia aöäkösiä, vielä edellistä rujompia ihmisiä murisemassa entisessä kaasukammiossa. Epävireisen kitaran ja tuuban kera katsellen kuinka kirkot, maat ja taivaat palaisivat karrelle. Lyriikoilla, joista edes Eino Leino ei olisi ottanut selvää ilman kuulolaitetta ja paria pulloa absinttia. Ja ei, en ole vieläkään nähnyt Jane Fondaa vhs:llä.
Havahduin ajatuksesta absinttitynnyrissä kypsytetystä Saisonista, kun tajusin kuulevani suomea. Suomea kaikkialta, tuttuja punakoita ja pönäköitä naamoja, muita tuttuja piirteitäkin alkoi hahmottumaan verkkokalvoilleni. Ammattialkoholisteja, harrastajia ja panomiehiä. Pelästyin, että olenkin Blade Runnerin uusintaversion kuvauksissa, jossa kaikki muut ovat androideja. Päätimme soluttautua taas sekaan ja tarrasin pikkiriikkiseen kuppiini lujasti.

 Tarvitsin olutta ja se minua. Onnekkaasti paikalla oli tätä jumalaista juomaa yllinkyllin taltuttamaan janoani. Samalla tajuten näiden olevan jälleen yksi sellainen tapahtuma, jossa mukini ei tyhjene mitenkään. Suurin huoleni oli kuitenkin erään tiskin etäisesti tutun sedän aivan liian suuri hipstermuki. Se oli falloksena suurempi kuin meidän kuolevaisten ja tämän vanhan rokkitähden aurakin säteili niin kirkkaasti, että varasin aurinkolasit seuraavalle päivälle.
Katselin massaa. Suomalaisia. Tuntien heidän, meidän, juomatapamme, että loppuillasta saattaisi paikallisen AA-yhdistyksen feissareilla olla kysyntää.. Ruuhkaksi asti. Harmi kyllä en muista loppuillasta tällaista, sillä en lopulta muistanut siitä mitään. Paitsi sen faktan, ettei kokkelia kannata edes kokkelivetkulien sniffata levylautaselta, ihmiset eivät osaa päättää seuraavaa juomaansa ja että olen punainen nallekarkki. Tapahtuneesta on olemassa videomateriaalia, mutta se on lähes yhtä palonarkaa, kuin edellinenkin blogipostaukseni, tai sitten eräs vyöperäinen näytelmä viime keväältä?

Tuttuja tuntui illan mittaan riittävän; kättelyitä, tarinointia, korttien jakoa, pussin puristeluvinkkejä, nimikirjoituksia rintoihin, selkääni taputeltiin useasti, tai sitten se oli kaveri joka halusi saada minut oksentamaan? Miten outoa, en yleensä laatoita juodessani. Ylipäänsä kannatan kaakelointihommien jättämistä ammattilaisille aikoina, jolloin hometalot pääsevät otsikoihin heti Haluatko Miljonääriksi ja seksiwowklikkaamua-uutisten perään. Totuus ja tutkiva journalismi on kuitenkin aikamme ja median hienoimpia asioita.

En tiedä miten selvisimme hotelliin, mutta epäilen vauhtia olleen tarpeeksi. Jotenkin jäi niin paheellinen fiilis siitä, ettei alueen ympärillä ollut 3km korkeita aitoja natolangalla, tarkka-ampujatorneilla ja maihinnousukenkäisillä Kekkosilla susikoira Roi:neen päivineen.
Lompakkoa ei tarvinnut, ei seteleiden taikomista kolikoiksi, tai pullonkorkeiksi. Ei kuittikasoja aamulla, ei jonottamista Visaa vinguttamaan, vaan kertarykäisyllä sisään ja juo niin paljon kuin haluat, tai ehdit.
Moraalinen krapulahan tästä vapaudesta seurasi. Sen verran hyvin on kansanterveyslaitos, sosiaaliministeriö ja muut "asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta päätetään siitä kuitenkin" järjestöt, puskat ja muut hoitaneet asiansa. Jouduin heti aamusta pyllistämään, kumartamaan muutaman kerran kohti posliinipilaria, tekemään ave mariat ja katumaan syntejäni. Valitettavasti en oppinut puhumaan kielillä norjaa, joten jokin tässä yhtälössä oli vialla.
Syytin katkerasti myös käsittämättömiä jonoja niille parille nakkikioskille, joita tapahtumaan oli saatu. Olen kuitenkin erittäin huono kansalainen, enkä lähde jonottamaan Burger Kingin avajaisiin, saati ilmaisten Orthexin ämpärien perään paikalliselle Tokmannille räntäsateeseen. Ehkä ensi vuodelle varaamme retkikeittimen ja maistuvan pussikeiton mukaan. Sekin pieksisi muutamien festareiden ylihintaiset mozzarellatikut.

Pilsneriä aam..iltapäivään

Aloitimme toisen päivän Põrgussa. Jo sisään mennessä havaitsin tuntevani puolet paikalla olleista krapulaansa hoitavista ammattilaisista. En tiedä millä eväin he olivat selvinneet yöstä, mutta oma selviämiseni alkoi vasta päivän toisella aamiaisella, lounaalla ja illallisella. Põrgu, eli manala on Tallinnalainen todella tyylikäs kellariravintola, sellainen jokaisen itseäänkunniottavan tulevan maailmanvalloittajan koti, johon päivä ei paista. Täydellinen niihin suunnitelmiin siis, jotka eivät kestä päivänvaloa, mutta silti haluat keskiaikaisen miljöön ja pari maukasta suodattamatonta pilsneriä kylkeen.
Koska päivä oli muuten liki edellisen toisinto, muttei crescendo, ei festareilta parane mainita kuin ehdottomasti parhaat oluet. Nimittäin heti paikalle kaasuttaessamme havaitsimme kaukoputkesta Tallinan Crap Beer Festival olevan menossa täyttä häkää. Niitä ihanan miehekkäitä 1,5l muovipulloja täynnä halvinta ja vahvinta bisseä janoisille. Ilman mitään helkkarin Sherry-tynnyreitä, maustekaappia ja liito-oravannahkapulloja. Sellaista jolla voi firman saunaillassa pönkittää varastomiehen egoa Vantaalta ja lyödä pöytään litran Karhua isomman falloksen.


Seuraavana aamuna ryöväsimme Stockalta reput täyteen juomista ja pörrässimme SuperAlkossa katsomassa laatikkoleikkejä. Kotiin vaappuessani jäin kelailemaan kotikatuni pimeyttä katulamppujen ollessa pois päältä. Joten kilometri pimeydessä metsän ympäröimänä ja tähtitaivaan alla sai mieleni todella runolliseksi. Sekä nopeasti pohtimaan mitä tältä tripiltä jäi mieleen. Siispä:

Mitä festareilta jäi oikeassa elämässä olutmielessä minun mielestäni käteen?

Parim:

1. Bakunin. Jännä miten Lening..eiku Pietarista ponnistava panimo löi festareilla luun kurkkuun monille muille. Erityismaininta: Eclipse IS oli hekumaa ja rakkautta.
2. Mallaskoski: Onnea, ollaan jo aika kaukana siitä fiiliksestä mikä minulla oli panimosta vuosia: "Vaalee, vai Tumma Kuohu".
3. Katalonia. Vanhana La Resistencia asiakkaana lämmitti mieltä, että kaikki pienpanimot Iberian niemimaalta olivat tältä alueelta.
4. Buddelship. Helkkarin mukavia sällejä ja ainoat joilla oli boltseja lyödä Red Lager ja Schwartzbier hanaan yhtä aikaa. (Harmi ettei Schwartz ollut kaksinen).
5. Kaikki muutkin upeat Imperial Stoutit, kuten se Yellow Belly jälleen, tai Pime öö PX BA, tai.. tai...
6. Pesupisteet ja ilmaista vettä, reilusti. (CBC:n käytävähanoja ei tosin ollut).

Puudulik:

1. Mikkeller.. Oliko paukut jätetty CBC (Copenhagen Beer Celebrationiin, josta tämä festari on selkeä kiinalainen kopio)? Ilman Brunch Weaselia olisin voinut skipata kokonaan.
2. Mihin ne Stonen loput kegit hukkuivat matkalla? Todella ikävää, vaikka tarjolla olleet oluet olivatkin tyylikkäitä.
3. BrewDog. Oli niiiiin säälittävä näky. Yksin, nurkassa. Ehkä This Is Lagerit ja Pony Clubit, sun muut olivat jo käynneet tutuiksi kaikille vieraille? Toki Vagabond ja Lager tavallaan fiksujakin vetoja monessa mielessä, mutta muu tarjonta jäi kylmästi muiden tennareihin.
4. Ruokatarjoilu oli hidasta, jonoisaa ja vähäistä.
5. Missä olivat laskiämpärit ensimmäisenä päivänä? Minun suussani ilmeisesti?
6. Ei tää toki mikään CBC ole, mutta pahuksen hieno tapahtuma silti.

Ylläpito kiittää kaikkia ja pahoittelee, jos meni humalakäpy kärsään. (Oikeesti lainaisin sitä yhtä Tuulen Viemää lainausta, mutta sen te tiiätte lukemattakin).

Thanks TCBW

Tallinn Craft Beer Weekend '16 - Lauttamatkailua lahden yli

(Seuraava teksti sisältää asiaa asian vierestä, huuruisia kuvia, ohramallasta ja sekavuutta. Siitä voi vetää jyvän nokkaan, tai humalakävyn kärsään)

Helsinki 1.4. Aprillipäivä. Aamu on alkanut koleana, kuulaana, mutta kutsuvana. Seison tukevasti, mutta en tukevassa, laivan peräkannella katsellen lokkien loputonta kilpailua. Elämä on kovaa, kun joutuu lokittamaan kokoajan tuumin. Toverini ja setämies tupruttelee savua ilmaan. Hän ikävöi Kööpenhaminaa ja toteaa että näytämme aivan liian poikkeavilta tällä lautalla. Katselen tasaisena massana könyäviä karhulippiksiä. Turpeita kasvoja, alkoholismia, kokolattiamattoja ja messinkikaiteita. Mautonta, mutta tälläkin laivalla voi suomalainen nauttia kahden mittavan tunnin ajan joko hoonoa soomenkielistä palvelua, tai juopua. Seison tiskillä ja olutta tilatessa tajuan tekeväni virheen tilatessani pullosta, enkä hanasta. Korjaan salamana mukahauskan pearu-IPA:n. IPA on jo niin kansanomaista, että jopa Ääs-kauppa myy sinulle jo sitä Kotimaisena. Ja Pearu sopii häivyttämään ammattialkoholismiamme rahvaan seurassa. Nimenähän se sopisi halpaan Mustamäen torin "Aitoon Adipas paitaan", kuin kolme raitaa verkkareihin. Samaa ideaa noudattelevat paatin myymälän t-paitojen tekstitkin: "Pikku kakkonen on vaihtunut Isoon kolmoseen III".

Kööpenhaminassa olisin varmaan uponnut kokolattiamaton pehmeyteen, mutta täällä joudun tyytymään hukuttautumista sohvalle. Trubaduurikaksikon veistellessä mielenkiinnottomalle massalle "Whiskey in the Jar:n" alkuriffejä kuulen jo toverini toteavan: "Matkakumppaninasi ja pullonpyörittäjäystävänäsi määrään meidät poistumaan toisaalle, kenties kölin ali". Toiset ovat niin kovin kriittisiä taustaraidan suhteen, tai kenties merenpohjan äänimaailmassa on jotakin svengaavaa. Keskustelemme siis sukeltamisesta, mustasta vedestä, suurista haikaloista, maailmantalouden tilanteesta ja piipuista. Sosiaaliongelmista, hallituksesta ja vapaamuurareista.
Samalla pähkäillen mitä lestadiolainen pääministerimme toteaisi nähdessään Tallinan lauttojen paheellisuuden? Valtion tukemaa laivaliikennettä, Eestin lipun, alla (Hämmästelin ettei tämäkin ole siirtynyt jo Panamaan) kuljettamassa meitä, isänmaan Toivoja ja Tiinoja hakemaan pakettiautoittain kotimaista alkoholia Etelä-Helsingin varastoista kuluttakseen sen sitten kotonaan. Talvi on pitkä, pimeä ja kesälläkin sataa räntää. Katsellen Bernerin sakset kädessään; voisiko näistä veroäyreistä joskus saada jotakin kotiin, vai tulisiko tämä laiva leikata sukellusveneeksi?

Mietin mielessäni samalla taulua, jonka haluaisin kotiini, virastoihin ja varastoihin. En ole kaksinen maalaaja, mutta en myöskään kasvata pieniä viiksiä ja puolisoni mukaan myös kassini vaikuttavat säällisesti normaaleilta. Siinä taulussa olisi juurikin tällainen lautta. Se matkaisi paitsi Suomen, mutta myös minkä tahansa veroparatiisin lipun alla. Kapteeni Sipilä ei pääsisi koskaan ruoriin, koska takkia ei saa käännettyä kuin kahdesti, eikä ruoriakaan voi leikata puoliksi ja kuvitella siitä kasvavan lisää: "Niin hyvää ruoripuuta". Perämies Stubb:lla olisi pyöräilyshortsit jalassaan ja kiikarit tiukasti kohti EU:n tähtikiekkoa ja edeltäjänsä nykyistä palkkapussia kohden, ansiot maan eteen ovat kuitenkin kiistattomat, molemmilla. Toinen perämies Timo taas ei näe jalkapallohuivin takaa mitään, tai näkisi, mutta hänen takkinsa jäi kolmanteen luokkaan käänneltäväksi, joten hän ei ole edes paikalla.
Samalla kansituoleilla norppataljoissaan makaava kotimaan kerma sniffaisi kokkelia ammattiliittojen selästä. Keskustellen miten muuten seuraavat satojen miljardien osingot saisi jemmattua ulkomaille. Samalla fistbumbaten päällystön kanssa ja kiittäen hyvästä työstään. Pitäähän suomalaisen kilpailla työn halpuudesta Indonesialaisten lapsityöläisten kanssa kuitenkin.
Toisessa luokassa matkaavat keskitason suomalaiset taas eivät uskalla hyteistään ulos, sillä käytäväpalvelijat on huhujen mukaan korvattu mamuilla ja kannelle matkan estäisi viimeistään Bernerin sakset, koska kenties hytin koostakin voisi ottaa vähän pois?
Ruumassa matkaava köyhällistö taas kuuntelee vasemmiston puheita kuin piru raamatun lukupiirissä. Unohtaen kuulleensa samat tarinat kansipäällystöltä vasta hetkeä aiemmin. Ne ketkä suostuvat leikkimään leikkausleikkiä tyhjästä saavat ehkä luvan siirtyä joskus seuraavan tuhannen vuoden aikana toisen luokan portaille. Muut poltetaan laivan höyrykattilassa polttoaineena.
Samalla laiva vetää perässään pelastusvenettä johon on ahdettu koko kotimainen media, että seksiwowjulkkikset. Juttujen taso ja totuus riippuu tietysti siitä kenen lompakosta tarinat maksetaan.

Havahdun setämiehen todetessaan, että: " Ei tolla ole väliä, kunhan kaikki on myynnissä ja kaikilla on oma aasi, jolla ratsastaa kuutteja nuijimaan. "
Amen, totean ja pyhitän seuraavankin kasteveden. Tai pyhittäisin, mutta Zanussin jenkkikaappia muistuttava herra pyytää poistumaan alukselta. Tiedättehän: Lyhyt, leveä, mutta kodinkoneen valkoinen. Totean minulla jo olevan Siemensin vastaava, mutta suosin oranssia. Samalla roiskautan vahingossa juomastani jäitä jääpalakonetta kohden. Marssin nauraen kohti satamaa, superalkoa ja viinarallin tuomaa vapautta kohden. Lokit kirkuvat taas korvissani. Ajattelen että onneksi ne eivät ole papukaijoja, koska muuten ne osaisivat toistaa koko liudan kirkkaiden ja värikkäiden juomien nimiä. Samalla tajuten, että siinä voisi olla piilevää nerokkuutta, koska käytös ei poikkeaisi matkaseurueemme keskusteluista. Niin monta olutta on kuulemma tänään pakko maistaa. Pelkään illasta ja viikonlopusta tulevan kohtalokas kansantaloudellisesti, mutta epäilen brutto-onnellisuustuotteen kasvavan samalla.

....Jatkuu....
Seuraavassa osassa saavumme Sveitsiläiseen hotelliin, nautimme tummaa ja mietimme:
 Millainen rakennusviranomainen, alkoholitarkastaja, valvira tai muu mielikuvituskaveri on antanut rakentaa lastulevystä kontin ja nimetä sen ravintolaksi? Saavumme festivaalialueelle ja koemme Neuvostoliiton pienoiskoossa. Paikkaan, jossa on rappioromantiikkaa, punkkia ja talonvaltausta, mutta hienoin asia on rakennuslämpöpuhallin. Suunnittelemme myös Tom Of Finland olutta ja kuulemma juodaan kaljaa pikkuriikkisistä laseistakin.
Voitte vaik kattoa Simoa Vaatehuoneelta ennen seuraavaa osaa.