Olutarvioissa: Beerbliotek Some Men Just Want To Watch The World Burn

Tänään piti maistella pitkästä aikaa erästä rakastamaani olutta. Nimittäin Vakka-Suomen NokkosPilssiä. Ulkona on kuitenkin, kuten juhannuksena yleensä, perin harmaata ja koleaa. Sää ei halua minun nauttivan isosta tuopillisesta virkistävää pilssiä sillä hekumalla ja hehkulla, joka sille sopii. Kaivoin kaapista paremmin säähän ja nimen puolesta todellisen aasinsillan tähän pyhään. Kyllä se varmaan kokon katselua meinaa nääs mittumaarina tuo Beerbliotek Some Men Just Want To Watch The World Burn? Ai ei vai? Aivan sama.
11% lämmittävyyttä tässä Imperial Stoutissa pitää vilun toivottavasti loitolla vaikka tätä nauttisi alasti avannossa? Havaitsen tässä samalla, että tämä on jo toinen blogiin päätyvä tölkki IS. Koitan seuraavalla kerralla keksiä jotain jännempää. Maistetaanpa nyt kuitenkin:

Ulkoisesti hyvinkin musta olut hennolla vaahdolla.

Tuoksu on.. Yllättävän mieto. Siis 11% ja kuin kevyttä kesäolutta nuuhkisi.

Lakua, vähän chilin tuomaa tunkkaisuutta. Kyllä minusta chili joko tuoksuu, tai maistuu tunkkaiselta oluessa. Joskus molempia. Chili itseasiassa saattaa peittää tässä muita aromeja?

Paahdetta takana.

Maussa on keveää tummaa hedelmäisyyttä, johon paahde ja chili yhdistyvät. Maussa tuo paprika tulee mieluisana poltteena esiin. Lakritsaa, vähän kaakaota seassa. Kyllä tässä keitossa on ainekset kunnossa, mutta niin hemmetin vaimeina. Olo on vähän kuin kuuntelisi Jenni Vartiaista, tai Chisua. Herkkää, mutta kaipaisin revittelyä.

Suutuntuma on ehkä mieleenpainuvin osa-alue. Smoothia, pehmeää ja öljyistä. Ardea lainaten peräkärry jäi. Kaiketi Esson pihaan?

Beerbliotek ei kyllä nyt aivan yllä sille tasolle, jota odotin. Hyvää, mutta ei sellaista punchia, jota näiltä kaipaan. Kerroksittain makuja, mutta liian vienosti. Haluaisin saman, mutta en lusikalla, vaan lapiolla. Baby please, hit me. 

 

Tuplasti tölkistä-Oskar Blues

Kysymys: Voiko tölkkiolut olla hyvää? 

Tuntuuko kysymys vanhanaikaiselta? Minustakin ja onneksi näin. Ei kuitenkaan ole montaakaan vuotta siitä, kun nämä käsityöoluet saapuivat aina pulloissa ja tölkeille vähintäänkin virnisteltiin. Tölkki on kuitenkin pulloon nähden ylivertainen säilyvyyden kannalta, sekä kuljetusten kannalta tehokkaampi. Meinaan kevyempänä ja ”bulkimpana” näitä voi rahdata kerralla enemmän.

Silti jo silloin, kun täällä Suomessa tölkkiolut oli pääsääntöisesti jotain Koffia ja aallonmurtajana toiminutta Nokialaista oli yksi joka näki asian aivan toisin. Oskar Blues oli aloittanut panimotoiminnan jo vuonna 1997 ja siirtynyt tölkkeihin kokonaan vuonna 2002. Panimon oluista voidaan mainita se, että takavuosina niitä pidettiin yleisesti parhaimpina tölkkioluina. Ei aivan vähäistä. Erityisesti pitäisi kai mainita oluet Dale's Pale Ale, sekä Ten Fiddy. American Pale Ale, sekä Imperial Stout. Apa tölkissä on nykyään ihan standarditavaraa, mutta Imperial Stout on edelleen vähän harvinaisempi näky. Koska Dale's on ollut jo blogissa takavuosina otimme siis tänään Ten Fiddyn, että tuoreen Alkoon päätyneen G'Knightin maisteluun.

G'Knight on siis 8,7% ”Imperial Red IPA”. Eli siis tupla amberia? American Strongia?

Itse pervosti nautin juuri tällaisista ”luokattomista” tuotteista, jotka eivät kuulu mihinkään varsinaisesti. Ensimmäinen tällainen arvoitus taisi olla takavuosina Nönnön satku.

60ebua katkeruutta, miksaus kuutta mallasta ja kolmea humalaa. Aiemmin olut tunnettiin nimellä Gordon ja se on omistettu edesmenneelle pienpanimo pioneeri Gordon Knightille.

Hintaa kohtalaisen suolaiset 5,90€/0,355l.

”Se miten Oskar Blues tekee tämän tempun olisi todella kiintoisa tietää.”

Ulkoisesti G'Knight on kauniin punaruskeaa, nestemäistä mahonkia. Jättää kauniisti vaahtoa laelleen ja sitä ”rysselinpitsiä” lasiin.

Tuoksusta irtoaa karamellisuutta ja makeaa leipää. Päälle on kaadettu makeahkoa appelsiinia, havuja ja vähän menttolia. Periaatteessa juuri sellaista harmoniaa, josta en pidä. Toisaalta juuri siinä balanssissa josta pidän. Voimakas tuoksu, ilman mäntysuopaa ja tunkkaisuutta. Tilalla vain raikasta appelsiinikaramellia. Ero laadun ja sekundan välillä on hieno näissä spekseissä. Hämmentävää suorastaan. Se miten Oskar Blues tämän tempun tekee olisi todella kiintoisa tietää. Oikeat mallasvalinnat? Oikeat humalat oikeassa kohtaa ja hyvä kontrolli käymisen suhteen?

Mausta irtoaa paitsi hieman trooppista hedelmää, mutta myös reipasta havuisuutta ja makeaa karamellipastillia. Sitrusta, puuta, muttei pihkaa. Katkerot purevat mukavasti ja pitävät tasapainon oivana. Suutuntuma onkin pitkä, hieman tahmean katkeroinen matka suusta nielun sopukoihin. Hyvän oluen tunnistaa aina siitä, että vaikka oluttyyli ei olisi mieluisa, mutta olut itsessään on maistuva vailla niitä rasitteita joista itse en välitä. Toisaalta jos tätä ajattelisi ihan vaan DIPA:na, niin tuomio olisi paljon jyrkempi. Aivan liian makeaa siihen. American Strongiksi kuitenkin hyvä suoritus. 

HLS: 6/10

--------------------------

Sitten vuorossa on tämän iltainen sukelluksemme tummempiin vesiin.

 Ten Fiddy on 10,5% Imperial Stout. Ilmeisesti lähinnä perusmallasta höystettynä kaurahiutaleilla ja suklaamaltaalla, että paahdetulla ohralla. Lähteistä riippuen 65-100Ebua katkeroa, eli luulisi potkivan vähän. Tätä ei ole A-marketissa näkynyt, joskin hinta on täysin sama, kuin G'Knightin. 

”Se on kuin Sean Connery, joka vetäisee puku päällä lapiolla turpaan, nauraa päälle ja läpsäisee selkään.”

Ulkoisesti hyvinkin mustaa olutta, joka jättää nätin beigen vaahdon hunnukseen.

Tuoksu iskee samantien isolla kädellä paahdettua mallasta peliin. Herkemmät sävyt tuoksuvat alla. Suklaata, lakritsaa ja tummapaahtoista kahvia. Synkkiä sävyjä isolla kädellä, joten tämä uppoaakin tuoksun perusteella enempi kuivaan ja paahteiseen päätyyn.

Maussa tuttu linjakkuus jatkuu. Paahdetta piisaa aivan pervolla tasolla. Hipoo jännästi sellaista epäpyhää maaperää, jossa nuuhkitaan nuotion pohjaa ja ihmetellään miksei tuhkaista tunkkaisuutta löydy? Ja hyvä niin, välttää perisynnin. Ihanaa tummapaahtoista kahvia ilman sokeria. Paahteisuus tuntuu euforiselta, sitä on liikaa, mutta minä pidän tästä. Se on kuin Sean Connery, joka vetäisee puku päällä lapiolla turpaan, nauraa päälle ja läpsäisee selkään. Jolly good old sport. 
Lakua, hieman suklaata seassa ja pitkään hyväilevät katkerot.

Suutuntuma on kireä ja pehmeä. Täyteläinen, mutta juotava. Lämmittävä, muttei pistävä. Hyökkäävä kyllä.

Ensin olin, että naah, sitten että helkkari ja nyt haluaisin toisen samanlaisen. Jälleen kerran jään hämmästelemään tätä outoa harmoniaa. Viimeaikojen IS:t ovat olleet joko sellaisia mahtavia kikkailuja, joiden raaka-aineluettelo on kuin teini-ikäisenä olisi Jallun löytänyt jostakin. Täynnä isoja asioita ja jänniä tuntemuksia. Tällaiset kikkailemattomat Imperial Stoutit taas ovat jäänneet vähän kylmiksi. Joko ne ovat olleet aivan liian pliisuja, tai todella epätasapainoisia. No tämäkin on epätasapainoinen, mutta tyylikkäästi ja rajoja hipoen.

HLS: 8/10

Siinä missä Dale's Pale Ale oli aivan perushuttua ovat viimeistään nämä kaksi osoittaneet miksi Oskar Blues on edelleen siinä arvossa missä ennenkin. Se ei ehkä tee niitä moderneimpeja kikkailuja, ei ehkä ole enään tölkeillään kehityksen eturintamassa lippua liehuttaen. Silti.. Nimetkää yksikin yli 15v vanha panimo, jolta olette juoneet teknisesti huonon oluen? Kyllä vanhat sotaratsutkin ansaitsevat arvonsa. Tässä tapauksessa vielä todella helposti. Tällaisia timantinkovia oluita, perustyyleissä ilman kikkoja, jotka tarjoilevat profiilinsa eivät vasaralla, eivätkä lekalla, vaan jumankauta palokirveellä ja moukarilla. Hienostuneesti säilyttäen tukkijätkän sisällään. Tällaisia oluita minä kaipaan enemmän, erityisesti kotimaan kentällä. Syvässä päädyssä on tilaa.

Unboxing ja maisto: Ruosniemen näytelaatikko

Ruosniemeltä ottivat yhteyttä ja tarjosivat tuoreita näytteitä. Ilmaisen kaljan ollessa opiskelijan retkulle, jotakin josta ei voi kieltäytyä päädymme tähän hetkeen. Hetkeen, jossa kuriiri soittaa ovikelloa ja lyö paketin kouraan. Eli viritellään pitkästä, pitkästä aikaa kameraa ja katsotaan mitä laatikko on syönyt. Laatu on sontaa, äänet hanurista, ja käsikirjoitus edelleen sielä Ylen päätoimittajan pöydällä, mutta so what. Joulu on taas:

Olutarvioissa: Karhu Raaka

Raakaa Karhua? Ei edes mediumia? Purkissa ei kuitenkaan ole mainintaa trikiineistä.

Pieni teksti etiketin alla kertoi tämän olevan suodattamatonta. Hieraisen silmiäni.

”Pakko ostaa”. Päässäni lipuu hetken utuisia kuvia tsekeistä. Union baarin jukeboksi oli imaissut jo kasan kolikoita. Paksun tupakansavun ja vesipiipun käryn takaa näki, kuinka pienehkössä baarissa jengi tanssi pöydillä jurrissa ja pehmeän maukas nefiltrova kustansi ehkä euron stobelta. Neidit pöydässämme olivat viehkeitä ja kieli universaalia.. 

Havahdun vasta kotimatkalla muistoista. Se suodattamaton oli hyvää, eli kaikki suodattamaton on oltava hyvää?

Silti Karhu? Kuka edes juo Karhua? Korkinkääntöpuolella tiedämme tavanomaisen Karhun juojan olevan neljäkymppinen Popedaa huudattava ja persuja äänestävä kaljamahainen varastomies Vantaalta. Mutta entäpä Raaka? Kenties vihervassari Vaasasta, joka salaa ajattelee peruskuluttajien olevan juntimpia ja häntä täten alemmalla tasolla. Silti pinnan alla kupliva epävarmuus kasvaa tällaisina aikoina ja sisällään hänkin haluaisi edes kerran laulaa jurrissa Ukkometsoa? Minäkin haluaisin, mutta tyydyn epävireisesti Juiceen.

Jännästi voisi luulla tämän olevan suodattamatonta keskiketterää. Sitä aaltopahvin makuista hennosti makeaa ja tunkkaista tavaraa?
Pieni selvitystyö kertoo tässä kuitenkin olevan ohran lisäksi vehnää. Raaka on ilmeisesti täysmallasta. Humaloitu Saazilla ja Cascadella. Väriluvuksi on saatu 14ebc ja katkeroita 22 ebua. Eli lukujen perusteella lähimpänä ”Tuplahumalaa”.

Raaka nalle sanoo tsuffffff

Ensimmäinen hörppy purkista lyö tutun kotimaisen metallisen tunkkaisuuden vasten miun turpaani.

Lasiin kaadettaessa tummahkon oranssia olutta keskitasoisella vaahdolla. Sameahkoa toki.

Tuoksussa irtoaa kotimaista viljapeltoa. Tai kotimaista makrolageria? Miten vain. Heinäistä ja hennosti makeaa. Pahvisuus väijyy tutusti taustalla. Keveä ja mitäänsanomaton. Ei aiheuta impatessa sellaisia antipatioita, kuin tavallinen ”pelkkä Karhu”.

Maussa suodattamattomuus tuo hieman pehmeyttä profiiliin. Maltaista makeutta, viljaa ja heinää. Taustalla kummittelee hyvin hentoa kukkaista humalaa, joka näykkäisee hellästi suunpielestä nielaistessa. Jännä kyllä ei ollenkaan tunkkaisuutta. Periaatteessa ei kauheasti muutakaan, mutta mieluummin näin päin. 

Suutuntuma on keveä ja helposti juotava. Vetisyyttä on, mutta vain vähän. Easy drinkin'.

Karhu Raaka osoittautuu finaaliin edetessä ehkäpä sarjansa toistaiseksi parhaimmaksi tuotteeksi. En tiedä onko se paljon vai vähän. Ehkä molempia. Se on yhtä aikaa mitäänsanomattoman vaisu tuote, mutta tällä kertaa mikään ei sinällään häiritse. Siinä on vienon hentoja makuja, suodattamattomuuden tuomaa pehmeyttä ja vienoa aromikkuutta. Kuitenkaan mistään maistuvasta "Ein Kellerbier, bitte" tyylisestä hekumasta ei voi puhua ilman Karhun villapaitaa, pipoa, käsineitä, Pate Mustajärvi-naamaria ja fanilaseja. En kuitenkaan koe, että tällä olisi nykyisillä maitokauppavalikoimilla minulle jatkossa mitään annettavaa edes sauna/puistobissenä. Toisaalta jos tätä olisi nurkkabaarissa hanassa sen tavanomaisen tilalla voisin harkita mieluummin tämän tilaamista, kuin yli-ikäistä Polar Monkeys tuotetta. 

HLS: 2,5 tuoppia/6€/l. Ei ekstrapisteitä. -> 4/10. (Alempi keskitaso).