Sokkotestissä: Rochefort 10, Westvleteren 12 ja St. Bernardus 12

Hyvää iltaa, vähän liian pitkästä aikaa.

Tää tuntuu oikeestaan todella hyvältä jälleen. Fiilis nousee kattoon, kun naputtaa tekstiä ja tunnen tutun poljennon.

Oikeastaan tämä tarina on muhinut pitkään, kenties liiankin pitkään.

Maailmassa on lukuisia olutklassikoita, tyyliesimerkkejä ja trendsettereitä. Aikana jolloin jokainen tuubi on täynnä hapanoluita, mehuipoja, vegeruokaa ja muuta mielensäpahoittamista tuntuu aivan helv..n kutkuttavalta korkata ja laittaa sokkotestiin jotakin suurta, unohdettua ja niin ihanan antimuotitietoista, että laitan taustalle ihan kiusallani 80-luvun kotimaista rumpukoneiskelmää, juustoisten kiipparisoundien kanssa soimaan. Eini veistää kohta Kesää ja Yötä, ilman räppiä ja autotunea.

Näes. Tänään matsia ottaa kolme Quadrupelia. Sokkona. He ovat neljävuotiaita. Tai viisi. Who Cares, ikää on ja ehtookoti huutaisi muuten, että Esperi doesn't care. He ovat (rumpujen pärinää):
St. Bernardus Abt 12, Rochefort 10 ja ei enempää, eikä vähempää: Westvleteren 12.

Kaikki he ovat olleet joskus mukissa, blogissa ja suussa. Käynneet päässä, olleet olemassa ja todellakin ansainneet maineensa. Vaan.. Kuka heistä on paras? Sokkona, kun maine ei vaikuta. Kun herrat ja hidalgot ovat ratsastaneet aaseineen ja aseineen pitkin Bacchuksen tietä.

Kun mikään muu ei vaikuta, paitsi ikääntynyt tuote itsessään. Meinaan, näistä kolmesta vain R10 on useimmiten semituoreena varsin nautinnollinen. Entä eläkeikäisenä?

Koska minua ei huvita pohjustaa näiden klassikoiden taustoja enempää maailmassa, jossa laiskuus on hyve, joten minä kannan syntiä satulassa ja käsken tutustumaan erityisesti St. Bernarduksen ja W12:ta kieroon historiaan.

Mennäänpä asiaan. Minä istahdan ulos ja avopuolisoni saa tarjoilla nämä haluamassaan järjestyksessä. Minun kirjanpidossani he kulkevat vain näytteinä 1,2,3.

Ulkoiset ominaisuudet:

1. Selvästi kirkkain kolmikosta, myös suurikuplaisin.
2. Samea, kermainen vaahto.
3. Identtinen edellisen kera.

Tuoksu/Maku/Aromi/Flavori:

1. Raikas, itseasiassa raikkain tuoksu ja maku. Mausteita. Jännä viinikuminen elementti seassa.

Selvää kirsikankiveä maussa, ikäänkuin olisi Dr Pepperiä seassa. Makeahko, sokerinen ja hivenen lakritsainen.

2. Intensiivinen. Luumukiiselliä, mutta taittuukin enemmän, eniten portviiniin. Hyvää Madeiraa. Siirappia, vaahterasiirappia. Vähemmän kirsikankiveä, kuivuu upeasti lopussa. Aromaattisesti mausteisuutta, yrttiä. Upea, siemailen tätä lasia selvästi eniten

3. Selvästi rusinaisin. Melkoiset kuivahedelmät puuron seassa. Nihkeästi portviiniä, mutta sokeria on seassa. Malllasimellytystä ja jyväshyvän kaurakeksiä. Maltainen, ehkä maltaisin? Intensiivinen, mutta omaan suuhuni snadisti liian luumuinen. Iso, ihana, mutta ei ihan parhaimmassa kuosissa?

Suutuntuma/Juotavuus:

1. Melko täyteläinen, juotavin ja dokattavin. Näistä vähiten makea ja kevein. Pelottavan helppo kiskoa.
2. Hyvin täyteläinen. Paksu ja sippailtava.
3. Täyteläinen, mutta lievästi tasapainoton. Jännä saippuainen ja pastillinen aromi puskee lopussa sekaan.

Lopputulema:

Herraisä mitä viinaa. Hyvää viinaa. Olo on puolessavälissä, kuin kiskoisi litran stobea Baijerilaisessa puistossa ennen makkaraa ja hapankaalia. Nyt alla oli tukevat grillimätöt, mutta seitinohut hutikka puskee kovaa. Lisää sitä bassoa vaan taustalle.

Scorasin oluet.
Pistein: 1: 40/50, 2: 43/50 ja 3: 41/50p.

Arvasin myös, mutta sillä niin väliä. Oikeasti kiinnostaa mikä oli mikäkin ja miten pisteet/arvio/mielikuva sokkona vastaa siihen, mitä olen joskus (okei aika monesti) näitä tuhonnut ja arvioinut..

..

..

..

..

JAAAAAA LOPPULTA OIKEA RIVI PALJASTUU JA PULLOT SAAPUVAT...

HERRAISÄ MIKÄ SIELTÄ TULEE;

1: St. Bernardus.

2: Rochefort 10

3: Westvleteren 12

Oho. Melkoista. Järisyttävää

Siis oikeasti veikkasin vähän, että ykkönen olisi St. Bernardus ja pelkäsin sen olevat R10.

Kaksi viimeistä meni myös vähän ristiin. Ja kun katson vanhoja reittauksia huomaan niiden olevan linjassa näiden kera. Huuh, sehä meni yllättävän putkeen. Silti.. Vahvistaa vain fiilistä, ettei W12 ole millään niin kova, mitä RB väittää sen olevan. Kolme kokeilua, aina se jää fiiliksellä Rochefortin varjoon. Makuasioita toki, mutta..No mie jään tyytyväisinä törpöttelemään näitä, vaikka tökkii iha huolella. Oispa sitä hapanta neipaa, eli olutmaailman mango-karambola siideriä just nyt. 

Ehkä väli GT?

Mitä mieltä itse olet?

Vuosikymmenen rakkaustarina Rochefort 8

Sunnuntai ja kotisuomessa pitkästä aikaa.

Koska en varsinaisesti ollut tälläkään kerralla olutmatkalla unohdan sen aihepiirin tässä samalla.

Koko reissulla oli oikeastaan aivan toinen tarkoitus, tai minulla oli.

Pitkään suunnittelin ns. parisuhteeni viemistä seuraavalle tasolle ja matka antoi tälle paitsi romantikon kaipaamat puitteet, vähän jännitystä pienen laittomuuden kera, sekä sen yhden täydellisen ja kauniin hetken.

Koska vastaus kysymykseeni oli kyllä voikin tätä juhlia myös kotipuolessa hyv.. erinomaisen oluen ja piipullisen kera.

”Kyyppari, paas parasta kellarista”

” Sir, teillä olisi nyt erinomainen sauma maistella rinnakain erittäin kauniisti ikääntyneet Westyn 12 ja Rochefort 10”

”Kiitos, mutta olisiko mitään vähän kevyempää?”

”Meillä olisi myös täydessä iskussa olevaa Rochefort kasia”

”Mielioluttani, yksi sellainen.”

”Tässä yksilössä on päiväystä vielä vuoden 2020 alkuun”

”Et tiedäkään miten oivalta päiväys tuntuu”

”Kaadanko myös hiivat sekaan?”

”Kyllä kiitos, mikäli ne eivät ole yhtenä könttinä”

”Mitä haluaisitte piippuunne?”

”Ajattelin Al-Fakherin klassisen Double Applen tekevän tehtävänsä”

”Erinomaista, sen aniksiset ja lakritsaiset sävyt soveltuvat varmasti hyvin tämän kera”

Paneutumatta Rochefortin maineeseen, reseptiikkaan, tai mihinkään detaljitietoon (lukaise ne vaikkapa vanhasta R10 postauksesta) voidaan vain todeta tässä olevan yksi olutmaailman upeimmista klassikoista. Etenkin hieman ikää saanneena aromikkuus korostuu kauniisti ja tuoreiden pullojen lievä ”vihreä raakuus” katoaa ja muuttuu hämmentävän kompleksiseksi rakkaustarinaksi.

Ulkoisesti toki sameahkon mahonginpunertavaa, joka vaahtoaa varsin kauniisti.

Tuoksusta irtoaa makeaa siirappia, anista, rusinaa ja kuivattua hedelmää. Intensiivinen, mutta pehmeä. Ei irroittele aivan kympin lievästi suklaisia ja mausteisen alkoholisia sävyjä, vaan on herkempi, tasapainoisempi. Rommikakkua pomeranssilla ja tummalla toffeella.

 Maussa siirappia, portviiniä ja kuivaa hedelmäkakkua. Makeus, viipyilevä aniksisuus ja lievä sekamausteisuus leikittelevät kielellä. Shishan selkeä lakritsaisuus korostaa vaikutelmaa. En vieläkään ymmärrä miksi tätä kutsutaan omenaksi, vaikka maku on aina lähempänä lakua?

Suutuntuma on aivan omaa luokkaansa. Pelkkää pehmeää kermaa, ricottajuustoa ja hitunen lämmittävyyttä. Pelottavan juotava, jossa mikään ei töki, vaan houkuttelee tissuttelemaan.

Rochefort 8 on pelkkää rakkautta ensimmäisestä huikasta viimeiseen pisaraan asti. Olut, jonka isoin miinus on lasin nopea tyhjentyminen ja "Joko se loppui" fiilis. En tiedä voiko olut olla tämän kauniimpaa. Ainakaan ilman tynnyriä?