Sessio #8: Pubit ja muut olutravintolat: Szimpla Kert

Olutblogisessiot palaavat kesätauolta, kuin rekkakuskit Teneriffalta. Turistirihkaman ja tax-free alkoholin kera? Karusti vai korullisesti? Siinäpä dilemma. Millainen olutravintola miellyttää? Pitäisikö esitellä jo olemassa oleva, vai visioida täydellistä?

Oh boy.
Tämä voisi olla niitä juttuja, joissa mindflow rullaisi ja lujaa. Ajaen pikatietä, nauttien pulloa..no halvinta mitä vaan, liikkuvalla terassilla pelti kii. Vaihtaen vaihteita, kuin Steve McQueen Bullit:ssa. Päätyen lopulta baarijakkaralla sivuluisussa tilanteeseen, joissa te tarvitsisitte happoa, kuin Titanicin kansitarjoilija jäitä lasiinsa. Eli ymmärrettävään konsensukseen. Mikä olisi harvinaista ottaen huomioon viime päivien poliittiset arpapelit. Ei tässä artikelissa ei uhkailla, eikä äänestetä tyhjää, vaikka välillä vähän poissa ollaankin.

Vaikka osa minusta pitäisikin ajatuksesta pubista, josta saisi kahta hyvää pertsaolutta tolpasta, Urkkia ja ESB:tä. Sellaista jossa saisi tuorepaahdettua tilakahvia, leivonnaisia ja sellaisia leipiä, joiden täyte on takapihan bbq:ssa muhinnut vuorokauden ja rasvattu tasaisin väliajoin talon salaisella maustesekoituksella. Sellaisesta jossa sisällä asuisi yhteisö, jossa ei olisi karaokea, mutta ajoittainen pubivisa poikisi seksivälinebingojen lisäksi satunnaiskulkijoita tupaansa ilman nyrkkitappeluita.

Kuitenkin oikeasti alussa pohjustamani käsittämättön sekamelska kaikkea sisältäisi aivan absrudin, juoppohulluuskohtausta kärsivän sisustussuunnittelijan näkemyksen kappaleesta "raunioilta rakkautta". Sielä olisi terassia, vesipiippuja, baaritiskejä, tinkimätöntä asennetta, sopiva valikoima cocktaileja, päätön, jumittava soundtrack, säkkituoleja, riippumattoja ja vissii sitä bisseäkin. Takapihalla voisi olla foodtruckien muodostama tori. Iha kreisii douppii vai kuis?

Silti se salaisissa fantasioissa onanoimani hullu mestariteos on oikeasti olemassa.
Tämä kippola on Budapesti juutalaiskorttelissa sijaitseva rauniobaari, pyhiinvaelluskohde ja ainoa kippola, joka sai minun suuni jatkuvasti virnistämään kierosta onnesta, ilahtumaan siitä että en ole yksin maailmassa visioideni kera ja vissiin juopumaankin?
Hän on: Szimpla Kert

Kuvien kertoessa asioista sanojani enemmän tarjoilen pääasiassa avopuolisoni ottamia kuvia, sillä itse keskityin siihen olennaiseen. 

 Kyllä tältä se näyttää. Likipitäen täydellisen ihastuttava baari, pubi, kippola, what ever.
Täydellinen mesta chillaila, pötkötellä, nauttia kylmää, turista, tanssia, bilettää, unohtaa surut, murheet ja nauttia pari katkeraa, hapanta, tai makeaa ympäristössä, jonka detaljit saavat vain virnistämään.
I really enjoyed every last drop of the magic.

Olutblogisessiot vol. 7 - yhteenveto: Olutcocktail

Seitsemäs blogisessio on pulkassa ja narutkin pysyivät vielä rukkasissa.
Tässä koonti kaikista kirjoituksista:

Loppasuut: Lähtivät kattavasti kokeilemaan erilaisia olutcocktaileja ja tuottivat näistä ihailtavan paljon reseptiikkaa hittien ja hutien muodossa.

Helppoa Juotavaa: Puolestaan lähti rakentamaan klassista Flaming Dr. Pepperiä. Ai mitäkö? Tsekkaa itse.

Arde arvioi: Puolestaan kertoo omakohtaisia kokemuksia aiheesta ja sen vierestä tehden samalla hyvin klassisen Black & Tanin varsin kiintoisasti Malmgårdin tuotteista.

Brewniverse: Lähti ihailtavasti leikittelemään Sahdin kanssa ja tuomaan paljon siihen liittyviä reseptejä.

Olutkoira: Lähti myös Black&Tanin maailmaan Guinnessin ja DIPA:n kera. Lopputuloksena kenties jotakin Black IPA:n vivahtavaa?

Oma juttunihan on nähtävissä täällä. Siinä ravistellaan drinkit Hoegaardenista ja NEIPA:sta.


Yleisesti voidaan varmaan todeta, että olut ja cocktail, tai olutta sisältävät drinkit, tai miten sanan ikinä haluaakaan ymmärtää, ovat vaikea pala paatuneille harrastajillekin. Silti ihailtavaa kokeilevaisuutta löytyi kaikilta osallistujilta, joten toivotaan tästä jäävän jonkinlaisen muistijäljen, tai pienen kiinnostuksen/aasinsillan myös noiden värikkäämpienkin juomien maailmaan. 

Näin. Tämä juttu on nyt paketissa. Toivottavasti sinulle, rakas lukija, jäi tästä lievästi vappuhenkisestä postauksesta jotakin käteen ennen brunssia, munkkeja ja heliumia.

Olutblogisessiot vol.7-Toimeksianto: Olutcocktail

Kotimaisten olutkirjoittajien yhteissaagan viestikapula osui huhtikuussa minulle.
Teille, ketkä olette aivan pihalla siitä, että "mikä, mitä, häh?"
Niin kerrotakoon, että kyseessä on olut/juomablogien kiertävä yhteispostaus. Sellainen, jossa yksi valitsee aiheen, josta muut kirjoittavat valitsemallaan tavalla ja näkemyksellä kuun lopussa tässä blogissa nivotaan kaikki tekstit samaan kasaan ja pohditaan; mitä tuli tehtyä ja oliko tässä mitään järkeä?

Tämän kuun aihetta miettiessäni ehdin arpoa useista hyvinkin kutkuttavista aiheista jotakin vähän helpommin pureksittavaa. Aiheena on:

 Olutcocktail


Millaisen cocktailin sinä tekisit? Maistuuko Radler taivaalliselta kuumana kesäpäivänä maatessa alasti kerrostalon katolla? Muistuuko mieleen ne kerrat Oak Barrelissa, kun nautit aamulentoa ennen tuopillisen ja shotin "Sukellusveneenä"? Tai silloin teininä, kun sekoitit Karjalaan kokista lähimetsässä kaverin kanssa, koska känni oli pop?

Tai entäpä laajemmin?
Saako olutta sekoittaa mihinkään? Voisiko olutcocktaileista tulla limuviinaa ja missä tämä raja kulkee? Miksi oluesta saa, tai ei saa tehtyä cocktailia? Millainen olut sopii tähän parhaiten?
Haluaisitko esitellä suosikki olutcocktailisi?
Ainakin Tuopin Ääressä haluaisi nähdä juuri sinun innovaatiosi aiheesta. Tässä kuussa rakennellaan, sekoitetaan, lisätään jäitä, hämmenetään ja siivilöidään kaikki yhdessä uudeksi kokemukseksi.
Joten.. Otetaanpa ja aletaan ravistamaan viinaa ja kaljaa sekaisin. Ihanan paheellista ja paheksuttavaa, eikö?

Koivunmahlaa ja kurkkua?

Voisko Whiskey Sourista saada olutversion?

Toimisiko Mansikkamargarita marjaisen Sourin kanssa?

Miten olisi Mojito oluella?

Aiemmat sessiot ovat:

Sessio #1: Keskiolut / Tuopillinen, alustus ja kooste
Sessio #2: Olut ja penkkiurheilu / Olutkellari, alustus ja kooste
Sessio #3: Suosikkijouluolueni / Helppoa juotavaa, alustus ja kooste
Sessio #4: Kotimaiset vs. ulkomaiset oluet / Ölmönger, alustus ja kooste
Sessio #5: Olutmatkailu / Arde arvioi, alustus ja kooste
Sessio #7: Bändit ja Brändit / Loppasuut, alustus ja kooste

Sessio #6-Bändit ja brändit

Blogipostailujen sessio-sarja on edennyt jo kuudenteen osaan asti. Aiheeksi on tällä kertaa valikoitunut Loppasuu-blogin puolelta "Bändit ja brändit".
Joten.. Minun pitäisi varmaan istahtaa nuijitulle kuuttitaljalleni nauttimaan Hine X.O:ta ja laittaa levylautaselleni Popedaa soimaan. Oikeasti tinttaan Jallua nahkasohvalla ja popitan Mendelssohnin kolmatta sinfoniaa a-mollissa. Pitäisi varmaan puhua totta, sillä minulla ei ole nahkasohvaa ja koska Mendellsohninkin sinfonia tunnetaan "skottilaisena" nautin Aberlouria. Tämä yksityiskohtahan ei todennäköisesti sinua kiinnosta, mutta mainitsen sen silti. Ikäänkuin tunnelmaa luodakseni ja tyhjää sivua täyttääkseni.

Tarkemmin tehtävänantoa lukiessani havaitsen, ettei kysymys olekaan brenkun kittaamisesta musan tahtiin, vaan pitäisikin puhua juomabrändeistä ja tavallaan bändi/julkkisetiketeistä?
No koska oletan muiden käsittelevän KOFF Rockit, Linda siiderit ja Robinsons Trooperit, niin poikkean itsestäänselvyyksistä ja omakohtaisuuksien polulta hieman. Mietin mitkä brändit kutittaisivat mielikuvitustani parhaiten?
Ensimmäisenä mieleeni lipuu tietysti se mikä ärsyttäisi varmasti eniten: Kaikki lapsille suunnatut asiat. Sitten kun asiaa tarkemmin pohtii, niin näitähän jumankekka jo on. Katsokaapas vaikkapas ihan kotimaisia etikettejä. Viivit ja Wagnerit, Fingerporit on nähty, mutta myös minun lapsuudessani seikkailut He-Man löytyy Radbrew:n etiketistä, samoin Megaman. Väitän kuitenkin, että jos suunnittelisin etiketit vaikkapa Muumi-oluelle, sellaiselle vaapukan makuiselle? Tai TeletappIPA:lle, niin jossain kenkää puristaisi vähän liian paljon. Silti tässäkin olisi kiintoisa nähdä selkeä listaus kaikesta mikä on "kiellettyä". Tietysti sellaisen saaminen olisi yhtä hankalaa, kuin kapulakielettömän vastauksen saaminen KELA:lta, jossa yhtä aikaa myönnetään ja kielletään kaikki, ihan vaan tulkintatavasta ja virkailijan milloisestakin mielentilasta johtuen. Eli mahdotonta.

Muumi-olut olis pop

Mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest?

Okei mietitään jotain todennäköisempää. Nostalgialla ratsastaminen on aina bisneksen kannalta kova, joskin paljon käytetty idea. Silti populäärikulttuurin nörteistä (vai unohdetuista? Up to U?) syövereistä löytyisi varmasti ammennettavaa bränditietoisesti. Pelle Hermannin plättysten makuinen Cream Ale, MacGyver? Vai jäävätkö nauhat taas matkalle? Nikke Knatterton-Johtopäätös Pils? ALF?  Tankki Täyteen? Tao Tao-Sake? Olisihan näitä. Tärkeintähän olisi vain häivyttää kunnon overloadilla kaikkea kaikilta vuosikymmeniltä. Vähän pastellisvävyjä ja syntikkakomppeja ponien ja sateenkaarien lisäksi.
Sateenkaarista puhuen minusta paras hyödyntämätön brändi on vuosia ollut Tom Of Finland.
Kelatkaa ny. Jos Kotiteollisuuskalja on tosi äijää, niin mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest? Ei mikään. Siitä ei pidä tehdä mitään hentoa mansikan makuista pinkkiä siideriä, vaan isolla Mun..No äMMMällä olevaa miehekästä binestä, tai viskiä. Havuja, metsää, nahkaa ja hunajaa. Hunajaa, koska tässä on kukat unohdettu mehiläisten tilalta. Anteeksi, analogia on huono, tiedän.
Oispa viskiä.
Lisäksi tuotteella olisi mieletön vaikutus etenkin paikallisissa lähiökippoloissa, joissa miehisyys on kiinni siitä, että suihkusaippua on varmasti mustaa ja siinä lukee isoilla sinisillä kirjaimilla "Sport".

Tää bines on muuten nimetty lastenohjelman mukaan. TÄ approves.

Mites ne bändit?

Tota. Oikeestaan mua ei nappaa yhtään.
Mä kelailin joskus vuosia sitten, että pitäis jollekin Kouvolalaiselle musafestarille duunata jokaiselle paikkakuntalaiselle (nimekkäälle) pumpulle oma olut tolppaan kiinni. Bier Günt, Viikate-Pohjoista viljaa (Joo, yks Porilainen omikin jo tämän), 7. Taivas- Salaisuus (salainen bisse, jota ei saa ilman sidettä silmillä), Maho Neitsyt-pano, Beer-To/Die/For, jne. Nythän tuohon pitäisi ynnätä ainakin Lasten Hautausmaa, joka olisi vaikkapa Heather Ale "Kanerva" kipaletta mukaillen.
Silti bändioluet, tai vaikkapa lätkäbisset, on jo kohtalaisen puhkikulutettu genre, jossa pitäisi repäistä kunnolla. Miten? Vaikkapa tekemällä uniikin bissen, siihen bisseen liittyvän EP:n ja keikan, nämä kaikki kerralla ja vain yhden kerran yhdessä paikassa.
 Tai sitten juoman tarjoilu tapahtuisi kuppiloissa vain jollain tietyllä tavalla. Miksei vaikkapa NEIPA koverretusta ananaksesta (okei vähän menneitä vuosikymmeniä, mutta jollekin timmille syntikkavetoiselle pumpulle? Oispa pianoa ja torvia enemmän poppismusiikissa)

Osataan sitä ulkomaillakin. John Lemon & friends: Bob Barley, Janis Hoplin, etc.

Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin?

Kenties voisi lähteä ihan toiselle linjalle. Koska olut, viini ja viski/vodka on jo nähty niin usein, niin jotain ihan muuta. Craft-limuviina? Normandialainen omenasiideri? Kiljua? Rommia? Kotimainen marjaskumppa?

Silti tavallaan odottelen junan kääntymistä siihen suuntaan, että kuka vaan julkkis käy etikettiin. Turhista entisistä BB-taloilijoista valtiovaltaan (köh, Viinanen), entistä tiukemmin kotimaan historiaan, muuhunkin urheiluun, kuin lätkään (okei potkupallo ja kuningas koripallo ovat jo ujosti esillä). Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin? Egri bikavér?
Toki tästä voisi jatkaa oikopolulla kaiken turhuudesta, mielikuvituksettomuudesta ja halvasta markkinoinnista. Loppujen lopuksi minulla sisältö ratkaisee ja vaikka Lindan pyllystä pilkistäisi Nykäsen Masa jonkun sirkkutölkin kyljestä, niin mitäpä siitä. Jos se tuo lisämyyntiä ja sopii firman brändiin muuten, niin go for it.
Kas. lasini ei ole enään edes puolillaan, vaan kokonaan tyhjä.
Ehkä kaadan vielä pisaran ja jään makustelemaan suussani upeita makumaailmoja, bändeillä tai ilman.

Sessio #3: Olut ja Joulu

Moi.
Miulla on vähän hoppu tekemään Stout-Suklaakakkuani. Laitan siihen tällä kertaa Kriekistä ja vattujuustosta tehtyä moussea väliin ja kuorrutan suklaaganachella. Koristelen koko komeuden vielä irtsareilla. Siis jos onnistun. Katellaan.
Meanwhile, jätän tämän vain tähän. Oikeesti hei, muuta ei tarvita. Hyvää joulua ystävät.

Sessio #2 Penkkiurheilu ja olut

Varoitus. Seuraava teksti sisältää: Päihteitä, Heimokulttuuria, Jälkipelejä, Pelkoa ja Inhoa.

Aloittelevana toimittajana ja entisenä palloilijana, nykyisenä pulloilijana, olen aina tuntenut pelon sekaista vetoa penkkiurheilua kohtaan.
Pelon, johon sekoittuu myös inhoa. Jotkut sanovat, että he jotka eivät osaa, valmentavat, neuvovat, tuomaroivat, katsovat. Tämä ei oikeastaan mene näin. Vain katsojat voivat purkaa omaa osaamattomuuttaan ajoittaisella intensiteetillä, jota minua älykkäämmät ovat joskus nimittäneet ”tunnelmaksi, tai fanikerhoksi”.

Fanikerhous aiheuttaa kuitenkin minulle ajoittaista allergiaa ja pahoinvointia. Kenties juuri näistä syistä päätoimittaja päätti lähettää minut keskelle ei mitään, harmauden keskipisteeseen. Mukanani vain matkalaukku ja lupaus hotellihuoneesta. Vastineeksi olin kuulema uhonnut edellisissä pikkujouluissa kirjoittaa urheilutapahtumasta paremmin, kuin kukaan suomalainen.

Astuin junan ravintolavaunusta maaliskuiseen sateeseen pidellen salkkua kädessäni, kuin hukkuva viimeistä oljenkortta. Tarrautuen siihen kaikella vihaisella rakkaudellaan. Viimeiseen tuttuun ja turvalliseen näkyyn.
Katsoin aseman kelloa. ”Minulla olisi vielä aikaa tehdä pakollisia hankintoja”.

Katselin kaupunkia. Entistä kotiani. Joskus edellisellä vuosituhannella kiskoimme rämäpäisinä pussikaljaa puistossa eurodancen muuttuessa kohti hoppia. Katsellen kaupungin kiihkeänä sykkiviä valoja. Silloin suoranainen hulluus asui jokaisessa nuoressa. Jos ei keskustassa, niin viimeistään sillan ali, tai yli, kulkiessa löysi itsensä mitä omituisimmasta paikoista. Hilton, Sekolanmäki. Alkoholismia ja nistejä sulassa sovussa etsien merkitystä, toivoa ja kaiken olevaisen unohtamista tästä maailmasta. Päähänpotkitut viimeisellä pysäkillään ennen lopullista rappiota.

Sytytän jointin ja viritän taajuuttani kohti illan liigakierrosta.

Tarkistan huoneessani laukkuni sisältöä. Kirjoituskone: Olivetti Lettera 32, myrkyn vihreä. Ainoa kumppanini, joka suhtautuu asioihin hillityn vakavasti. Kuuntelee neuvomatta; Asia, jota ainakaan yksikään miespuolinen ystäväni ei osaa tehdä. Hellekypärä, pullo rommia, päkki bisseä, rizloja, bongi, hyönteismyrkkyä, allergialääkkeitä, ruisleipä, pippurisumutin ja pakollinen Kari-Pekka Käry. Laastaria, siteitä, veritankkausvälineet, nappeja, erlenmeyer, foliohattu, lusikka. Olin valmis. 

 "Paras ideahan on vittuilla kännissä vieraassa kaupungissa ventovieraille."

Tänä iltana pelattaisiin yksi irvokkaimmista otteluista aikoihin. KooKoo-Pelicans. Kotikylieni joukkueet luistelisivat vastakkain. Törmäilisivät laitoihin ja parin tunnin riehumisen päätteeksi koko halli tyhjennettäisiin juopuneista, fanikerholaisista paitoineen, viireineen ja rumpuineen.

Pelkäsin lopputulosta, pelkäsin jokaista vakavasti otettavaa fania molemmilta puolilta. Tuota verenhimoista saalistajalaumaa. Tempaisin siis puolet rommista pelkästään tärinään ja moikkasin lähtiessäni tuttua viiksivallua tässä keskustan nakkibaarin, kippolan ja hotellin yhdistäneessä putiikissa.

Aloitin tuopin ottamisen, eli alkoholin nauttimisen paikallisessa ilmeettömän tunnelmattomassa baarissa. Nurkkapöydässä tarkkaillen tilannetta. Jostain syystä tässä kuppilassa osattiin joskus tarjoilla kaupungin huonoin Guinness. Nyt tyydyn vain torjumaan malariaa Gin&Tonicilla suihkutellen hyönteismyrkkyä kaikkialle. 

Rohkaisen itseäni hellekypärä päässäni kohtaamaan sateisen lopputalven illan ja astumaan kohti ruosteista Urheilupuiston jäähallia kiroillen vain, etten ottanut mukaan frisbeegolf-kassiani. Olisin voinut heittää kiekkoa, nauttia kaljasta ja pitää itseni tarpeeksi etäällä faneista.
Jäähalliin astuessani savukkeeni tipahtaa alas: ”Äiti Jeesus mihin oletkaan poikasi tunkenut”. Näen Lahden. Siis täysin naamat olevat penkkiurheilun ystävät lakanoineen: ”Kouvola on Suomen turhin kylä”, ”Tervemenoo KHL:n divariin muiden ryssäjoukkueiden kera”.
Paras ideahan on vittuilla kännissä vieraassa kaupungissa ventovieraille. Mietin, että tästäkö samasta perseilystä natsisaksa lähti? Jossa yhtä asiaa palvovat isänmaan toivot, taunot ja tuijat päättävät, että vain heidän mielipiteensä on oikea. Tuo yhtenäisesti pukeutuva kerho, viireineen, rätteineen ja torvineen toitottamassa miten väärin kaikki ovat, mutta nyt vielä jurrissa.
Vastapuolella tilanne kiristyy ja kuulen jo oranssimustien pellejen aloittavan: ”Tsigagolaiset turpa kii, tai takas ettimään koripallojoukkueenne kadonnutta kivestä”. Tästä tulee pitkä ilta.
Suihkutan lisää hyönteismyrkkyä ja otan antihistamiinini toivoen, että adrenaliinipiikki saa jäädä laukun pohjalle. 

 "Nopeimmat kirmaavat tahdilla, jota ihmettelisi myös Jamaikan juoksumaajoukkue."

Kuulutusten perusteella ottelu alkaa, kaivan laukustani lisää juomista, heitän napin suuhuni ja mietin miksei yhdenkään joukkueen sisääntulobiisinä ole Beatlesin: I am the Walrus?

”Mister City, policeman sitting,
Pretty little policemen in a row,
See how they fly like Lucy in the Sky, see how they run,
I'm crying, I'm crying
I'm crying, I'm crying”
Alan itkeä liki hysteerisesti. Vieressä istuva Pena halaa minua ja taputtaa olalle: ”Oli se murha takaiskumaali heti alussa, meiän mokke lähti vissii ettiin torkkaria Nipan rillilt ”.
Katson Penaa. Hän ei ole pukeutunut heimoväreihin. Kenties siksi näinkin maltillinen kommentti.
Päätän tarvitsevani lisää juomista. Koska Suomessa ei tunneta fanikulttuuria, niin katsomoissa ei saa juoda. Katselen tasaisesti piirinä pyörivää yleisöä lasittunein katsein. ”Tarvitsevatko nämä vielä lisää viinaa? Todennäköisesti, koska tarvitsen itsekin”.
Vastapäätä poket jo raahaavat sateenkaareksi muuttunutta kasaa jäähyaitioon. Tarraan melkein cheerleaderin takapuolesta kömpiessäni rappuja ylös. Valitettavasti myöhästyn. Sillä muutkin ovat kuulleet pillin ja ryntäävät yhtenä likaisena massana kohti ylihintaista keskiolutpistettä pitämään nousuaan yllä. Nopeimmat kirmaavat tahdilla, jota ihmettelisi myös Jamaikan juoksumaajoukkue. Koen kuitenkin tähden syttyvän päässäni ja könyän kohti pressitilaa. Tuota ilmaisen viinan ja voileipien mekkaa, jossa joku joukkueen apuvalmentajan huoltajan kummin kaima kertoo tuntemuksiaan jaloviinapulloa pyörittäville paikallislehden lehtimiehille. Täällä ei kuitenkaan kuitenkaan kierretä mustaa kiveä, pelkkä tarjoilupöytä riittää.
Tervehdin nopeasti, täytän laukkuni ja pistän ovella päivystävälle pokelle kympin taskuun. 

"Päätän poistua ja muistaa tutkivan journalismin pyhää isää: Hannu Karpoa ja ojennan ruisleipäni herralle. "

Vaappuessani takaisin ilmeisesti kotijoukkue tasoittaa päätellen nopeasta Lahtelais apatiasta. En kuule vittuilua, ainakaan minuuttiin. Tosin aika tuntuu valuvan mielessäni venyen, kuin hubba bubba päävalmentajan suussa.
Käyn hallin saniteettitiloissa säätämässä itseäni tehokkaampaan kuosiin. Kanyylia sovittaessa kuulen sadattelua viereisestä kopista ja tunnen journalismin pistävän itseäni. Tiedustelen tahdikkaasti tilannetta ja koitan päätellä puheesta, murteesta ja vastauksesta vastaajan heimoa. Vastaus on hämmentävän pitkä ja rujo monologi. Sellainen, joita Veikkaaja-lehden omahyväiset asiantuntijat suoltavat jalkapallosta, käsipallosta, curlingista, tai vaikkapa päiväkodin lasten ”Kuka pelkää mustaa miestä?”-pelistä. Veritankkaus etenee finaaliin samalla tahdilla, kuin otteluanalyysikin. Siihen kohtaan, jossa paljastuu herran tulosvetokortin turhuus. Päätän poistua ja muistaa tutkivan journalismin pyhää isää: Hannu Karpoa ja ojennan ruisleipäni herralle. 

Palatessa on taas erätauko, mutta värien virratessa ylös virtaan minäkin pilven lailla sulautuen yhteen kaiken kanssa, toisiaan koskettaen ja kurkottuen kohti ikuisuutta. Hengitän syvään ja kuvittelen itseni lautaksi pitkin Kymijokea katsellen mäntypuita ja kadonneita tehtaan piippuja.
Kunnes minulle kerrotaan crowd surffaamisen olevan kiellettyä. Palaan jotenkin  paikalleni. Pena on kadonnut viereiseltä paikalta johonkin. Tunnelma on äänekästä, meluavaa ja juopunutta. Minä tosin kuulen korkeintaan, kuinka hautausmaa vetää käteen.
Näen fanikerholaisia pyhiinvaellusretkellään tuijottamassa vihaisesti toisiaan, kaikkia erinäköisiä. Erityisesti minua. En ymmärrä tätä. Jos on heimounivormu peruukilla, kasvonaamiolla ja aurinkolaseilla jäähallissa, niin miten voikaan katsoa noin minun hellekypärääni ja hyönteismyrkkyäni? Havaitsen rommipullon tyhjenneen. Pahus. Minä tarvitsen rommia, ja uskon romminkin tarvitsevan minua. Olemme symbioosi, jossa kunnioitamme toistemme rajojen rajattomuutta. Kun rakastelemme, se on pelkkää platonista intohimoa sekoittuen itseinhoon ja melassisen siirappiseen itseinhoon. Toisaalla vip-aitioissa näen pukumiesten vetäneen huiveja kaulaansa, toiset jojoksi, toiset muuten vaan. Lihavaa porsastelua, hyvä veli kerhoa. Selkääntaputtamista ennen puukottamista. Osinkoja, obligaatioita, futuureja, bingolottoa ja napakymppiä, jossa kelpaa vain Nicke Lignell ja voitto kotiin ilman pastaa veisaten viis kaikesta muusta paitsi omasta navasta.

Joskus pikkujouluaikaan näissä kuulema tapaa varsin helppoja kinkkuja; puolin ja toisin. Irstaus viehättäisi. Se täydentäisi medianäytelmän ja kaukaloviihteen. Alan jo miettimään täydellistä jäälajia. Kenties lätkää voitaisiin pelata bikineissä? Jokaisessa tuolissa voisi olla selfiekamera, kaljahana, sahtihaarikka ja pornokanava. Koko komeus voitaisiin kuvata, lähettää maksukanavalla ja yleisö voisi online-äänestää kenet hallista poistetaan, kuka voittaa jäällä ja ketkä fanikerholaiset voisivat boostata suosiotaan erätauolla mutapainikehässä.
Odotan tämän artikkelin jälkeen puheluita ainakin sinulta Markus Selin. 

" Täällä ei lyödä mailalla hevosta, vaan ihmistä."

 
Samalla himmeästi ihmettelen, miksi tämä viihde ei voisi toimia kuin leffan katsominen teatterissa.
Jossa muiden katsojien puhelimen pirinä aiheuttaisi suunnattomasti paheellisia katseita, mutta kukaan ei sanoisi mitään. Täydellinen rauha keskittyä olennaiseen. Havaitsen näiden ajatusten, syntisten kelojen, jälkeen ottelun päättyneen tietämättä edes kumpi voitti. Tiedän vain, että ralli ja oikea matsi alkaa. Kiroan, ettei ole popcornia ja viritän pippurisumutinta valmiiksi. Kouvola vs Lahti part 2 – Kivesveto Go, go.
Pelicansin puolen suunsoitto menee ihon alle ja kaaos, sekä anarkia valtaavat maaston. Täällä ei lyödä mailalla hevosta, vaan ihmistä. Veikkaan seuraavana päivänä uutisoitavan tappeluista parkkipaikalla, taksijonoja, tyhjiä pulloja ja eksyneitä lapsia. Ruuhka tk:ssa ei ole ollut uutinen vuosiin, joten se jää välistä. 

Käytän sumutinta edessäni uhoavaan gorillaa muistuttavaan henkilöön sillä seurauksella, että päätän laittaa liisteriset sukset jalkoihini ja kuvitella itseni Myllyläksi, Karpaasin paikalle Lahden 2001-kisojen maalisuoralle. Loppuilta menee jotenkin sameana ja sekavana. Sekoitan soodaa ja Chivasia jäillä tehden muistiinpanoja jälkipeleistä. Haluaisin kysyä: Jos olisit nallekarkki, minkä värinen nallekarkki olisit? Ilmeisesti kysyinkin, sillä sekä Raid, että toinen sumuttimeni ovat molemmat aamulla tyhjiä, enkä löydä Erlenmeyeriani mistään.

Kouvolan yö on siitä outo, että vaikka mitä tapahtuisi, sitä jotenkin löytää itsensä seuraavana aamuna hotellin aamiaispöydästä tärisevänä etsimässä pekonia, tuota elämän eliksiiriä. Joskus, vaikkei olisi huonettakaan. Turhaan, niin turhaan.

Tissutan aamiaisen jälkeen päkistä weisseä, vauhtia ja kolaa sekaisin pysyäkseni tolkuissani deadlinen puskiessa päälle, kuin oranssimusta aalto viikatteen kera.
Penkkiurheilussa ja tällaisissa matseissa iskee lopulta vastapalloon se fantastinen, liki universaali tunne siitä, että mitä tahansa sitä tekeekin, on se oikein, että olemme aina voitolla. Pelko ei ole häviön pelkoa, ei muiden pelkoa, vaan pelkoa siitä, että itse saattaisi kulkea sen ohuen rajan ylitse. Sen rajan, jonka yli kulkeneet eivät palaa, eivät puhu, eivät kerro siitä. Silti juuri sen rajan tavoitteleminen tekee koko elämästä elämisen arvoisen ja urheilusta elämänmakuista anarkiaa, sirkusta ja nirvanan etsintää. Fanikerhot ovat tämän tarinan ääripäitä, jotka ovat olemassa muistuttaakseen inhimillisestä moukkamaisuudesta, siitä että läikkyy ylitse, jos yrittää liikaa.
Nyt vuosia myöhemmin voin tältä kukkulalta katsella Mooseksena kaikkia kultaista vasikkaa kumartavia kuolevaisia. Tajuten, että se aalto jolla ratsastin silloin joskus osui tähän kallioon, murtui ja vyöryi takaisin. En silti suosittele penkkiurheilua, fanikerhoja, enkä kasvomaalauksia kellekään yli viisivuotiaalle täysipäiselle ainakaan ilman tarvittavia suojakertoimia.

" Tämä huutava ääni, nämä erämaanpolut, ovat sisällä pääni."

Sessio#1: Keskari ja minä

 


Tämä kirjoitus, okei laulu, on osa ensimmäistä suomalaisten olutblogien Sessio-kirjoitussarjaa, jossa aiheena on tällä kertaa: keskiolut. Tästä tarkemmin kirjoitussarjasta lähemmin Tuopillinen-blogissa.

Keskiolut, keppana, iso kolmonen.. Kyllä runosuoni sykkii näinkin läheisessä aiheessa, joskin virallisesti jo kuopatussa sellaisessa. III veroluokka poistui jo 1995, mutta edelleen hän elää kansan, meidän keskuudessamme. Oikeastaan ennakoiden olisi ollut mahtavaa saada keskikeppanan tuore sokkomaistelu tulille tähän, mutta ei. Runoilin nostalgiapäissäni kauniin värssyn, joka kuullostaa aivan Tommi "Leijonaharja" Läntisen klassikolta.
ps. Edelliseen sokkotestiin pääsee muuten tästä. Nyt opiskelette vain sanat ulkoa ja seuraavalla kerralla karaokessa (hyi) voitte ihastuttaa, hämmästyttää ja kummastuttaa monta pientä kulkijaa tällä versiolla. Kippis.

 Keskari ja minä

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisin kuppilaan,
mmm, keskarin aika,
kun ohra alkaa tuoksua,

mmm, euron tuoppeja, tarjolla vain everstiä,
ja niin minä kävelen
kohti tiskin laitaa,
missä hanasta kylmää lasketaan
ja vaahdollekin, kyyppari tilaa antaa

On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin
On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisin kuppilaan,
mmm, valomerkin aikaan,
kun portsari huokuu uhoa,
ja niin minä nautin.. katkeruudesta,
kuinka meillä on liki aina,
ollut kolmea tolppaa,
ja ensi puraisu Karjalaa,

se sydämeen asti puhaltaa

On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin
On kuivuus ohi, taas kuljetaan tiskille päin
keskari ja minä, mikä pari, laman lapset käsikkäin

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisin kuppilaan,
mm, juuri tässä paikassa,
kun seitinohuessa huojun,

suuri Karhu-tuoppi kädessä,
ja niin minä kävelen
kohti tiskin laitaa,
ja tuuli puhaltaa Berliinin muurille
Se iloni, suruni huutoa kantaa

Keskari ja minä

Olvi ja minä

Koffi ja minä

Lappari ja minä

Remember to support your local establishments