Viinin Äärellä: Ensimmäinen erä

Tämä postaus on suoraa jatkoa ja tämän vaihtelevalla tahdilla etenevän vinkku-sarjan toinen luku.

Kuten avauksessa tulikin todettua omasta suhteestani punaviinien maailmaan ja kerrottua miksi haluan tehdä tämän syöksyn pää edellä viparilta suoraan syvyyksiin. Todennäköisesti hakaten päätäni kaakeleihin ja ihmetellen miksi mikään ei maistu miltään. Vai maistuuko? Saako jokin tuote sukat jalassani pyörimään ja pikkuhousut märiksi.

Aluksi ajattelin tehdä tästä samalla mockumentaryn kaikkeen siihen mitä inhoan lifestyle-blogeissa ja vlogeissa. Pelkistettyä pintaa, valkoisia pintoja, ja voimaannuttavaa ”Kaikki on just ihanan fantsua”. Pintaliitoa, suolakaramellimatchalattea ja vegaanisen ihania lihapullia<3
Lopulta en pystynyt siihen, joten jätän tämän tuonnemmaksi, kenties siihen darraiseen aamuun kun löydän stadin keskustasta aivan tavallisen kinkku-juustosämpylän ja ison kahvin.

Niin sitä punaviiniä.. On juotu.

Lyhyesti voisin sanoa, että kevyitä litkuja ja jättää tämän kirjoitelman tähän.

Sen sijaan minulla on iso lasi Schlenkerlan Eichea vieressä ja Juha Vainio laulaa taustalla nousuun auringon.

Aloitetaan.

Ensimmäisenä lasiin joutui mökille mukaan otettu Poesien Valpolicella Superiore 2014.

En ottanut selvää oliko tämä nyt Amaronea, Ripassoa, vai vain jotain punkkua. Hintaa karvan yli 25€, eli suolaista.

Ulkonäöltään.. No punkkua, how is that.

Tuoksuu miellyttävän paljon karhunvatukalle, kirsikalle ja herukoille. Ei kuitenkaan mannapuurolle ja mansikoille. Sob.

Makuhan lässähtää aivan täysin. Kevyttä herukkamehua, vettä ja hennot tanniinit. Lievä pettymys. Kuin laivan buffan hanaviiniä olisi boostattu marjaisella tuoksulla suoraan tax-freen neitien hyllystä. No okei. Tätä voi juoda inhoamatta itseään ja vuorta katkaravunkuoria.

HLS: Ihan anaalista. Kokonaisuus: 2,5/5. Säälistä annettu.

Seuraavana testiin päätyi paria viikkoa myöhemmin Louis Latour Pinot Noir 2017. Burgundya, joka on klassinen viinialue sekin. Kuuleman mukaan kun laittaa satkuja pöytään näistä löytää ne Sidewaysin hehkuttamat sävyt. Hintaa kai jotain 10-15€.
Kevyttä viinimarjaa ja hedelmiä tuoksussa. Ei liikauta, muuta kuin kättä kohti pikkusuolaista.
Maussa paljon keveyttä, tanniinit kuivaavat hennosti suuta lopussa. Notkeaa ja parempi kuin se laivan hanaviini, ei ihan hapanta. Sellainen ryypättävä pussiviini, mutta vaihtaisin Sorbukseen samantie jos haluaisin edes jotakin makua. Ei pahaa, ei hyvää, naah 2,5/5. HLS: Semi heikko.

Kolmantena viininä maisteltiin Castello Di Albolan Chianti Classico 2015.
Tiesin Chiantin kevyeksi dokausjuomaksi ja siihen tarkoitukseen se ajoikin asiansa.
Keveän herukkais/kirsikkainen kokonaisuus. Kevyimmät tanniinit so far. Juotava, notkea, kevyt, vetinen, mitäänsanomaton. Pullo katosi vauhdilla. Arvio: 2/5, HLS: Naah.

Ensimmäisen erän jälkeen ei koettu suuria tunteita. Toisaalta en oikeastaan odottanut näiltä suuria sävyjä. Pelkään silti että en tule koskaan kokemaan samanlaista ilotulitusta ja vuoristorataa mitä oluisiin tutustuessa joskus, jeesus, miltei 15v sitten. Silloin varsinkin ekat pirter/weisse/ipa-kokemukset ovat edelleen muistissa. ”Miten mikään voi maistua tällaiselta suussa”.
Punaviinien matka kohti ydintä on siis alkanut ja hyllyssä on vielä rutkasti juomista mm. Bordeaux, Venetto, Ripasso, Rioja, jne. Kyllä jätin tarkoituksella Euroopan ulkopuoliset alueet välistä. Tiedän kyllä montakin maistuvaa Syrahia ja Zinfandelia, erityisesti Apothicin viskitynnyrissä kypsytetty oli aika muikeaa. Chilen umpitylsät Cabernetit ja Argentiinan Malbecit unohdan, eivät lyö kunnaria. Tämä postaussetti keskittyy siis old school alueisiin täällä vanhan Euroopan taivaan alla. Katsotaan mitä seuraavalla kerralla osuu mukiin.

Viinin Äärellä - Alku

Mitä teille tulee mieleen sanasta ”punaviini”?

Minulle tämä juoma on edustanut vuosien ajan eräänlaista mustaa aukkoa, johon en halua koskea peläten katoavani kokonaan. Graalin maljaa, josta en halua ottaa huikkaa peläten sen olevan jälleen yksi marjamehuinen ja tanniininen kokemus. Kuin ajaisi DX Corolalla parkissa ykkösvaihteella moottoria huudattaen ja luulisi, että kohta lohkeaa muutakin (ei lohkea, paitsi paikat hampaista).
Vuosien ajan olen kuitenkin ajoittain antanut hänelle uuden mahdollisuuden. Pettyen aina uudestaan. Joulupöydässä tyypatut keveät mehumaiset Merlot:t Chilestä jätin huikan jälkeen muille ja korkkasin mieluummin kylmästä Koffin kolmosen. Kyllä, mieluummin. Illemmalla suurieleisesti tarjotut Chateau-alkuiset ja pape-lopuiset viinit, jotka maistuivat samalta, paitsi lisänä oli homeinen maakellari. En pidä homejuustoista, en tiedä miksi haluaisin juomani maistuvan sellaiselta edes aikoina, jolloin oluidenkin on oltava leikkimielisiä tyyliin: ”Beetroot and sour marshmallow by wet beaver brewing”. Laivan buffassa hanaviini, itseasiassa molemmat, saivat lähinnä oksennusrefleksin aikaiseksi jo ennen Maarianhaminaa totuttuani sen tulevan vasta seuraavana aamuna, kun yrittää vaappua Slussenin mäkkäriin juomaan kylmää kokista, mikäli närästys antaa myöten.

Tai ne useat lahjaksi saadut, pois jaetut ja Sangriaksi taiotut pullot? Ne pirskeistä ylijäänneet hanaviinipakkaukset, joiden happaman säilykekirsikkainen aromi tökkii jo pahvimukiin kaadettaessa. Punaviini. Nemesis. Maailman vanhimpia ja tunkkaisimpia juomia. Ei kokeilunhaluja, ei mittavia tynnyriohjelmia, pelkkää ”Terroir” höpötystä ja kerran purskuteltua myyntiä satojen vuosien työstä. Ehkä viinibisnes ja snobit voisivat oppia olutkulttuurista ja räiskeestä vähän ja toisinpäin?

Silti olen päättänyt antaa sille mahdollisuuksia. Tänä syksynä olen päättänyt opiskella tämän juoman salat ihan silkkaa uteliaisuuttani ja koska kaikissa asuu pieni masokisti.
Oikeastaan olen jo törmännyt muutamiin joista jollain tasolla pidin. Tilasin siis summanmutikassa saksasta laatikollisen viiniä.

Käytännössä aion lähiaikoina kahlata klassisia viinialueita ja viinejä pääsääntöisesti Euroopasta lävitse.
Bourdeaux, Burgundy, Ripasso, Rioja, Barrolo, Amarone, jne.

Ensimmäinen lievä antipatiahan syntyy ähkystä. On aivan mahdoton tietää, tai löytää sellaisia viinejä, joita voisi pitää kunkin alueen, tai ”tyylin” benchmarkina. Oluista me kaikki tiedämme tällaisia: Guinness, SNPA, Fuller's ESB, Schlenkerla Urbock, Weihenstephan Hefeweiss, Urquell, Duvel, R10, Tripel Karmeliet, Bud-Light, Kilkenny, jne. En yksinkertaisesti löytänyt tällaista selkeää listausta viineistä mistään, joten valitsin arvalla. En kalleinta, en halvinta, mutta suhteellisen suositun siltä väliltä. Valkkareissa tämä yleensä toimii, joten miksei myös punaisissa?

Tätä pohjustusta kirjoittaessa olemme, kyllä monikossa, en luota pelkkään omaan mielipiteeseeni, tissutelleet jo parikin näistä pois ilman draamaa. Näistä tuonempana lisää.
Loppuun utelenkin hyviä viinivinkkejä alueet, tyylit, rypäleet, sun muut unohtaen?
Ja kyllä..

Minulle ABC on aina tarkoittanut oikeasti: Barrel aged Chardonnay? Yeeees please. Minä pidän tynnyreistä ja rotevuudesta.. Palaamme syksyllä siis viinin äärellä.

Alkon mediapruuvi: Pelkkää kuplaa

Usein juhlapäivien aikana monen mieli tekee vähän kosteaa juhlajuomaa.

Näillä fiiliksillä päädyin Alkon mediapruuviin. Todennäköisesti viimeistä kertaa vähään aikaan, mutta siitä joskus tuonempana enemmän.

Valitettavasti tarjonnassa ei olutmielessä ollut paljon hurraamista ja näistäkin vähäisistä tuotteista  Tuopillinen kiteytti melkolailla omat ajatukseni.

Teinkin oluet läpi käytyäni jotakin tavallisesta poikkeavaa. Selasin harvaksi ja harmaaksi käyvässä seurassa pruuvimateriaalia havaiten kuplajuomaa olevan tarjolla. 

Päätin siis näin juhlan kunniaksi testata millaista juomaa nuo halvemmat samppanjat ovat verrattuna ihan tavalliseen skumppaan. Onko se Champagnen Terroir nyt niin erinomaista, että se oikeuttaa poskettomiin hintoihin? Tai onko muutaman kympin kuohuviineistä edes vastaamaan huutoon, saati sitten halvemmassa kyykkypäässä? Otetaanpa selvää.

Kunnon juovon tavoin, sylkykuppi jätettiin vain lukijoille. Pahoittelen.

Pari 1:

Hattingley Valley Classic Reserve Brut vs Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut.

Britit vs Ranska. Klassikkomatsi, jopa ilman Jean D' Arcia. ”FF” on siis 45€ hintaluokkaan uppoava samppanja ja Hattingley kympin edullisempi skumppa.

Tuomio: Kuplaa, suussa kuplii ja kuohuaa. Nenässä hentoja eroja, joita ei osaa määritellä liittyen hedelmäisyyteen. Joisin molempia, vaikka ovatkin pirun kuivia. Hapokkuutta piisaa, mutta kumpikaan ei oikeastaan tarjoa minkäänlaista diipimpää, tai isompaa otetta, josta varsinaisesti pitäisin. Mineraalisuutta, mutta se ei ole minun juttuni, vissyt vissyinä.

Pari 2:

Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut vs Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec

Italia vs Ranska. Huh, jäätävän pitkiä nimiä. Pistää miettimään, korreloiko nimen pituus laatua, tai hintaa? Meinaan Freixenet on nimeltään ihastuttavan lyhyt,  hinnaltaan edullinen ja no... Ei mistään kotoisin maultaan. Hintaa Italialla n. 35€ ja Ranskalla n. 40€.

Tuomio: Jänniä ovat sävyerot ja niin hentoisia, että voisi puhaltaa kuplista..kuplia? Ajatukset juoksee Italian kohdalla Proseccoon, mutta tuttua päärynäistä mehujäätelöä ei löydy. Enempi omenaa, kuiva ja hapokas. Ei iske, tai vähän iskee. Parempi, kuin Hattingley, ehkä Fleurya parempi, muttei lätkässä. Loppua kohden oikeastaan huikka huikalta maistuvampi.

Nicolas, siis Nikke kavereiden kesken on puoli kuiva, tai makea, what ever. Yleensä kuivat skumpat viehättävät silloin, kun niistä löytyy sellainen pommacinen tamminen luumuisuus, vanilja ja karviaismaisuus. Silti tämän on yllättävän pätevä. Persikka/aprikoosi-akselia. Pirskahtelevampi kuplaisuus, kuten samppanjassa kai pitäisikin?

Pari 3:

Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut vs Montaudon Grand Rose Champagne Brut.

Rose-skumppien loppuottelussa Etelä-Afrikka vs Ranska. Grahamkeksi on 20€ hintaluokassa ja Montaudon 30€. Rose on vähän sellainen..tuota noin.. Ei myöskään minun juttuni. Sellainen kulutusvinkku, joka kelpaa lähinnä picnic..eiku ei. Pastan kaverina se pelaa. En löydä oikein käyttöä, jossa valkkari tai skumppa ei olisi mieluisampi vaihtoehto.

Tuomio: Ah, onneksi kuivaa ovat. Herukoita ja mansikanlehteä? Tekisi mieli sanoa, että häivä jotain pähkinää molemmissa? Huomaan siemailevani halvempaa Grahamia alati enemmän, se viehättää syystä tai toisesta enemmän. Montaudon on vaan.. Vähän mitäänsanomaton tämän hintaiseksi tuotteeksi. Melkein joisin mieluummin, tai ostaisin? Hyvää Montenegrolaista Rose:ta 2€/l paikallisen lähimarketin kyykkyhyllystä. Se ei maistu millekään, mutta mikään ei myöskään kiusaa. Joskus Budweiskin on pienpanimotuotteita parempi veto.

Pari 4:

Villiera Tradition Brut vs Stellenhurst Chenin Blanc Brut

Okei. Samppanjasta seuraavaan. Hinnaltaan molemmat ovat kympin luokkaa, mutta Villiera on puolikas, siis 0,375l pullo, eli korreloiko tuplahinta laatua? Etelä-Afrikka vs Etelä-Afrikka.

Tuomio: Nyt on paha erottaa. Hiusten halkomista. Toinen tuo enempi omppua ja mineraalia, toinen taas makeampaa hedelmää. Kuivaa, kivat poreet. Villiera on ehkä vähän kuivempi, joskin erot ovat pieniä. En pystyisi näistä kahdesta sanomaan kumpaan suuntaan viisari heilahtaisi hinnan puolesta näin tissutellessa, enkä oikein laadunkaan. Hyviä molemmat, ihan kärkeä tässä tastingissa.

Rosvosektori: 

 Hana-awaka Sparkling Sake

Sakea. Kuohuvan pirteänä. Mitä ihmettä?
Hintaa: 7€/0,25l, eli melko kallis, mutta kuriositeettiarvosta ja söpön pinkin pullon vuoksi pakkohan tätä on kokeilla.

Tuomio: Uuh.. Nyt on makeaa. Tämä on sitä hunajamelonia. Kukkia ja melonia samassa pöydässä. Jännä tämä hiilihappoinen fiilis, poreilee reilusti. Pitäisi olla jokin perus Gekkeikan, tai Yunmai vieressä verrokkina, mutta ei huono. Oikeastaan jopa miellyttävä, mutta meloni ampuu vähän yli.

Lopputulos, eli parasta jälkeen järjestys, luotiin La Torrefazionen kahvipöydässä tasoitellessa hiipivää hilpeyttä.

1. Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec
2. Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut
3. Stellenhurst Chenin Blanc Brut
4. Villiera Tradition Brut
5. Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut
6. Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut
7. Hattingley Valley Classic Reserve Brut
8. Montaudon Grand Rose Champagne Brut

Hajatelmia: Ei en tiedä viineistä mitään, eikä oikeastaan kukaan muukaan. Tai siis miusta niissä on niin paljon vaihtelua jo viinitalojen ja vuosikertojenkin välillä, että sellainen olutmainen yleistäminen siitä, miltä mikäkin rypäle maistuu on liian tuskaista opiskeltavaa. 

Harvasta viinistä pidän, monet ovat kyllä juotavia, mutta juomatyyppi ei aiheuta minkäänlaisia wow-elämyksiä. Sellainen posketon revittely tyylillä on jotenkin tiessään. Yleistäen, viinit ovat, kuin joisi marketista 3€ Apaa. Ihan hyvää, ajaa asiansa, mutta ei aiheuta väristyksiä. 

Tämä tasting oli todella kiintoisa näin. Opin ainakin sen, että hinta ei korreloi laatua omassa suussani. En tiedä vieläkään millainen olisi unelmien skumppani? Uuden maailman Sauvignon Blancin, Rieslingin ja Gewürtzaminerin yhdistelmä viskitynnyrin vaniljalla, reilusti paahdetta, vaniljaa, trooppista hedelmää, karviaisia. Kuiva ja hapokas, samppanjamenetelmällä?
Ihmeitä odotellessa, hyvää hellekesän alkua. Juokaa sangriaa, parasta viinistä.