Olutarvioissa: Omnipollo Selassie

Taas yksi Omnipollo. Omnipollo Selassie.

His Royal Majesty, Ras Tafari Makonnen, Haile Selassie I.

Eli pyhän kolminaisuuden voima. Ei hullumpi nimivalinta oluelle. Selassie oli Etiopian viimeinen keisari ja tarun mukaan kuningas Salomonin jälkeläinen. Myös tämän myötä ja kuten nimestä voidaan päätellä ilman laskinta, että herra näyttelee myös tärkeää roolia Rastafarismissa; Black Messiah. Alan jo digata tämän bissen nimeämispolitiikasta. Mausteina vaniljaa ja kahvia, Etiopiasta tietenkin. Tiesittehän, että kahvi on ilmeisesti sieltä kotoisin? Ai tiesitte. Entäpä sitä että tarun mukaan Indiana Jonesinkin etsimä liitonarkki sijaitsee Etiopiassa?

Selassien laittaa sen verran vipinää kinttuun, että kaivan levyhyllystä Marleyn Iron Zionin ja suuntaan auringonlaskun terassille nautiskelemaan. Se on kodin ainoa paikka, jossa ei ole vielä pahvilaatikoita.

Selassie on tyyliltään Imperial Stout ja se käväisi Alkossakin. Silloin joskus, kun sielä vielä oli kiintoisia oluita, eli viime vuonna. Jotenkin tämä uusi laki on tylsyttänyt valtion hyllyjä, vaikka voisi kuvitella sielä olevan nyt kaikkien aikojen sauma duunata hyllyt täyteen yli 5,5% tavaraa.

Mennäänpä tutustumaan yön mustaan messiaaseen.

Vaahtoaa hillitysti jättäen rusehtavaa pitsiä lasin reunaan. Tämä on hyvä merkki, sillä se kertoo ainakin paahdettuja maltaita olevan ns. ”tarpeeksi”, eli väri on lyöty musteenmustaksi.

Tuoksu on melkoista tykitystä. Paahteinen maltaisuus ja tumma suklaisuus kietoutuvat keinuvaan tanssiin yhdessä vaniljan ja kahvin kera muodostaen, kerrankin, jotakin osiaan suurempaa.

Ikäänkuin söisi nenällään hyvää suklaakakkua ja nuuhkisi mukillista hyvää tupla-espressoa samalla.

Ja kaikki on röyhkeän isosti kerroksittain esillä. Juuri tällaisesta minä pidän. Ei piilotella, ei säästellä, vaan tungetaan se kaurakeksi syvälle kuontaloon, lorautetaan litra hyvää Sidomoa päälle ja jyystetään kuormallinen niitä isoja vaniljatankoja kaveriksi.

Kaikki harmonisena kokonaisuutena. 

Hiiteen nuuhkiminen. Olut on tehty juotavaksi. Nautiskellaan.. Max Romeo virittelee jo taustalla sellaisia vanhan liiton Roots soundeja, että harmittelen vain riippumaton puuttumista. Jumittava soundi ”Selassie Forever, king of kings”.

Maussa on reipasta liköörikaramellista makeutta, suklaakastiketta ja paksua vaniljatankoa. Kaiken kruunaa ja tasoittaa miellyttävän reipas paahteisuus ja kahvisuus. Itsehän en ole kahvioluiden suurin ystävä niiden ollessa usein harmittavan hapettuneen tunkkaisia. Tässä kaikki pelaa ja soi yhdessä.

Suutuntumaltaan todella paksu, täyteläinen moottoriöljy. Raskasta öljyä, mutta liukas juotava.

Mitähän tästä nyt sanoisi? Saattaa hyvinkin olla toistaiseksi tämän vuoden kovimpia oluita joita olen juonut ja nousee kyllä omilla listoilla aika kovaan seuraan muutenkin.

 Kuitenkin juuri tällaiset Impyt ovat omia suosikkejani, jopa kesällä. Uskomattoman kovaa tekemistä Omnipollolta. 

Olutarvioissa: Pinta Imperator Baltycki

Moro. Olen ollut enempi vähempi kipeänä kuluneen viikon, joten pahoittelen blogin hiljaisuutta. Tämä olisi voinut venyä vielä pidemmäksi, mutta onneksi selvisin toisesta murheenkryynistä ilman antibiootteja, jotka vain hidastavat harrastusta ja tuhoavat viimeiset kaksi hyödyllistä mikrobia suolistosta. Panisi miettimään, että onko probioottinen berliner weisse/gose oikeasti terveysjuomaa?

Päätin kuitenkin korkata pitkään kaapissa olleen Pintan Imperator Baltyckin.
Puola on olutmaana mielestäni jännittävä ja outo, mutta se lienee osa paikallista kulttuuria. Näin ainakin veikkailtiin ollessamme toimituksen kera Puolan kirjeenvaihtajan ja El Presidenten luona Katowicessä toissa suvena. (Matkailuihmisille muuten tiedoksi, että olut on Kato:ssa liki puolet halvempaa, mitä naapurikylä Krakovassa).
Pinta on kaiketi se tunnetuin panimo kotimaisissa kehissä ja sen versio Balttityylisestä Porterista on ainakin keikkunut RateBeerin listoilla varsin korkealla.
Numeroteknisesti Pinta on 9,1% olut, jonka katkero-, siis ebu, lukema keikkuu 91:ssä. Ostopaikkana ALko, jossa 0,33l pullolla hintaa huikeat 5,95€. Tavallaan voisi ajatella tämän olevan vielä ALkon mittapuulla ihan semi ok, mutta Puolassa tällä summalla poistaisi paikallisen Biedronkan, Netton, Aldin, tai muun Supermarketin viskihyllystä jo pullon, kaksi, tai puolet.
Mennäänpä silti asiaan:

Lähes musta. Kaunis, kestävä vaahto. 

Tuoksu yllättää. Odotin makeaa, mansikkaisuutta ja kevyttä mämmisen suklaista paahdetta, kuten näissä polski portereissa usein. Tämä iskeekin reippaasti mäntymetsää, pihkaa, greippiä  ja paahdetta päälle unohtaen tyystin koko tyylin ja kaiken muun yhdellä kertaa. Siperia fiilistä siis. 

Maussa hentoinen siirappinen makeus kohtaa jylhän muhkean yhdistelmän havuisuutta ja kahvista paahdetta. Lakua ja salmaria taustalla. Katkeruutta piisaa ja fiilis on enemmän mustan tupla-ipa:n suuntaan, kuin balttiportterin.

Pinta takoo kyllä huikean juotavan tuotteen tällä, vaikka täyteläisyys on  melko tapissa katkeroiden kera. 

Imperator Baltycki yllättää. Se ei ole mitenkään monipuolinen, tai vivahteiltaan herkänpuoleinen. Ei. Se on jyrä, joka lyö ja potkii jokaisella huikalla. Se onkin isolla lapiolla yksipuolisia jenkkisäväreitä tarjoileva tuote, jossa pienemmät nyanssit jäävät tyystin vasaran alle. Iso ja jylhä. Tylsä ja upea. Piiska ja kirves. Minä pidän sen röyhkeydestä, vaikkei se juuri tarjoilekaan niitä pieniä juttuja, jotka tekisivät tästä oluesta enempi tyylinsä mukaisen, vaikka raaka-aineissa komeileekin tuttu S. Pastorianus kanta: "W34/70". Hyvä olut, muttei erinomainen.

HLS: 6/10

Olutarvioissa: Põhjala Talveöö

Vuoden lähestyessä viimeistä etappiaan mieleni teki jotakin tähän pimeään vuodenaikaan sopivaa olutta. Pimeää, yötä, Öötä. Lähestyen tätä käsillä olevaa kokonaisuutta skeptisesti kysymyksellä: Voiko kookos, kardemumma ja vanilja toimia oluessa? Ei.
Voiko edes Põhjala suoriutua tästä yhdistelmästä, johon suhtaudun vääjäämättömän skeptisesti?
                                                Otetaan selvää.

Põhjalan Öö on kuitenkin niin laadukas olut, että uskallan antaa tälle mahdollisuuden. Talveöö Puolestaan on Alkon hyllyille jouluksi päätynyt tuote, johon on jostakin käsittämättömästä syystä päätetty yrittää yhdistää edellä kuvatut mausteet. 9% vahvuutta ja hintaa suolaisehkot 5,99€.

Ulkoisesti tuttua syvän tumman ruskeaa olutta. Vaahtoaa kovalla sihinällä, mutta katoaa samantien.
Tuoksu irroittelee melko reippaan konvehtisen suklaisuuden kookoksella. Onneksi pahin käsirasvaisuus vältetään tuolla kookoksella, eikä makukaan lähde mihinkään Bountymaisiin sfääreihin. Lakua ja häivähdys mausteisuutta, eli kardemummaa. Tuoksussa on yllättävän mieto ja hallittu tasapaino, joten kenties uskallan maistaakin.

Maussa on keskiasteisesti makeahkoa mallasta ennen vaniljan ja kookoksen tuomaa makeaa karamellisuutta. Paahteinen maltaisuus, kahvi ja tätä korostava mausteisuus leikkaavat kokonaisuutta yllättävän paahtuneen mokkaisella otteella. Lievästi esanssinen vaikutelma tästä jää. En tiedä miksi, mutta mieleen tulee yhdistelmä halpaa joulusuklaata kalenterista ja mutteripannusta kahvia kyytipojaksi. Kuitenkin kokonaisuus kääntyy vaakakupissa enemmän miellyttävän, kuin iljettävän suuntaan. Se ei ole puoliksikaan niin pahaa ja juomakelvotonta, kuten pelkäsin. Silti tästä uupuu se massiivisempi ulottuvuus ja röyhkeys, jota Põhjalan parhaimmissa tuotteissa on esillä.
Kenties mausteiden käyttö ei ole panimon ominta alaa ja ne kuitenkin peittävät useammin niitä hienovaraisempia elementtejä.
Suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen olut lasissa. Kuitenkin runko vaatisi enemmän mallasta luidensa ympärille tällaisessa sopassa. Nyt kokonaisuutta vaanii taustalla piilevä ohuus. Runko ei vaan kanna mausteita kunnialla. 

 Põhjala Talveöö ei ole panimon paras olut. Kaukana siitä. Se on kuitenkin yllättävän hyvä viritelmä näillä mausteilla balttityylisessä porterissa.  Jouluinen ja lämmittävä kieltämättä, mutta silti ostan jatkossakin mieluummin perusversion Öö:stä, kuin tämän.