Matkaraportti: Elokuinen Tallinna

Kesäloman viimeinen retki vei seikkailijan eteläiseen siirtomaahan ja vapaasatamaan, Tallinnaan. Tällä kertaa runoillaan selvästi suomeksi, koska olutkyldyyri oli hieman sivuosassa.

Hopnerin sisustuksen yksityiskohtia

Päivä 1

Reissun ensimmäisen päivän iltana Viking Linen lautan lipuessa ukonilman edellä satamaan alkoi kurkkua kuivata jo tavalla, johon tiesin vain yhden lääkkeen. Olutta, ravintola, mutta mikä? Saimme juuri ja juuri tavarat vietyä hotelliin ja sitten taivas aukesi. Kerrankin näin päin. Olut sai odottaa, joten hörpin näön vuoksi mukillisen teetä sateen loppumista odotellessa ja Tallinnan tarjontaa hakiessa.

Reissu tuntui luontevalta aloittaa viereiseltä vapauden aukiolta.

Hopner

Tästä olikin mukavan lyhyt matka päivän ensimmäiseen kohteeseen. Itselleni uuteen olutravintola Hopneriin. Ravintola sijaitsi kätevästi aivan raatihuoneen torin viereisellä kadulla. Pienehkö, intiimi kellariravintola oli melko tyhjä tullessa. Hanasta valikoitui Pohjalan Uus Maelm, joka osoittautui kohtalaisen raikkaaksi vehnäaleksi. Hanavalikoima jäikin siihen, sen osoittautuessa varsin suppeaksi. Sain eteeni menu:n joka sisälsi myös varsin kattavan pullolistan.

 Itseäni kiinnosti eniten Viron uuden aallon pienpanimot ja niiden tarjonta. Tilasimme kätevästi myös ruokaa. Halpoja, kauniita, ehkä hieman pienehköjä annoksia, mutta maittavia. Hörppäsin ruuan kera Pohjalan Virmalised IPA:n joka osoittautui jo selvästi tykimmäksi olueksi. Reipasta humalointia, kenties loppua kohden jopa vähäisesti karkeaa, mutta harvoin osuu kotimaassa IPA:t näin kohdalle. Jälkiruuan kanssa maisteltu Must Kuld tuntui räjäyttävän pankin. Pullokin tuli kellarilämpimänä eteeni, tästä propsit. Niin monet ovat ne kerrat kun olen saanut Imperialistisen tuotteen jääkaappilämpöisenä eteeni..

 Aikamme tissuteltua tuntui kävely olevan paikallaan. Otin suunnaksi viimeksi välistä jääneen Hell Huntin.

Hell Hunt

Ravintola oli kohtalaisen täynnä, epämiellyttävän kuuma ja kostea sisällä, joten joimme vain yhdet.

Paikan interiööristä huokuu Tallinna silloin joskus. Vähän nuhjuisa, oudohko, mutta tavallaan hauska reliikki.

Ovelasti kuvittelin paikan olevan panimoravintola, myöhemmin selvisi "talon" tuotteiden tulevan Pulsin panimolta. Pullolista seinällä oli varsin vakuuttava, Hell Hunt (Hefeweizen) Nisuolut taas ei niinkään. Sinänsä ihan kohtalaisen tyylinmukainen, mutta ei aivan sitä mitä pitäisi. Emännän siideri taas maistui lähinnä kynsilakanpoistoaineelta.

Kippis

Matka jatkui ensin Porgun porteille, mutta helvetti oli täynnä, joten jatkoimme tuttuun Drink Baariin.

”Baarissa” ei ollut mikään muuttunut, paitsi kilpailutilanne. Viimeksi käydessä paikka oli harvoja laajemman listan ravintoloita, mutta nyt samaa settiä on jo monessa paikassa. Tuttua kehitystä myös Suomesta. Jälleen ruokatilaukset menivät aivan puihin, ei pahoitteluja henkilökunnan puolesta vaan kiireesti tiskin taakse jumittamaan yhteisöllisen atk:n pariin. Eipä tarvitse käydä täälläkään jatkossa.

Päätimme pienen iltakävelyn päästä mennä nukkumaan ja jatkaa seuraavana päivänä.

Drink Baarin pöydissä on hauskasti korkkeja

Päivä 2.

Kutosen Trolleybussilla kätevästi pois keskustasta kauas sivukaupungille seikkailemaan ja takaisin illalla.

Löysin ruokakaupasta pari Sakun uutuutta, jotka kiskoin hotellilla naamaani. Humala & Oder osoittautui oikeasti varsin mainioksi Wieniläistyyliseksi Lageriksi vähän rapsakammalla humaloinnilla. Sakun Koduolut taas oli vähän helkkarin kova yllätys. Koduolut/sahti/weissemäistä tavaraa kevyellä rukiisella happamuudella. Ei juurikaan yltiöpäistä makeutta, vaan enempi kuivuutta. Todella hyvää makropanimolta. Koska Suomessa Sahtia Hartwallillta?

Päätimme käydä katsomassa olisiko Porgussa tilaa. Tarjoilija löysi pöydän ja join janooni Öllenautin Suvenautin. Ilmeisesti Citralla humaloitu kesäinen apa. Aavistuksen tunkkainen jälkimaku verotti, mutta muuten ihan toimiva. Päätimme jälleen syödä ja jälleen.. Halpaa, hyvää ja kauniisti aseteltua. Lehen Black IPA osoittautui varsin toimivaksi. Alkoi olla jo myöhä ja olut alkoi toimia viimeistään

jälkiruuaksi nauttimani paksun islantilais Imperial Stoutin myötä. Aioimme käydä tsekkaamassa Koht Pubin, mutta tämä olikin aivan täynnä, kuten myös Hopnerkin. 

Aikamme pyörittyämme keskustan katuja ympäri heitimme pyyhkeen kehään. Olimme liian myöhään ja liian hitaasti liikenteessä. Onneksi huoneessa oli vielä kaupasta poistettu Mikkeller Tiger Baby. Hedelmiä, greippiä ja hieman pistävähkön happamahko jälkimaku. Ei huono, mutta ei mikään napakymppikään.

Seuraava aamu valkeni liiemmitta rapaloitta.

Maittavan aamiaisen einehdittyämme poikkesimme vielä vähäisesti shoppailemaan. Kaubamajan/Virukeskuksen alakerran ruokakaupasta löytyi yllättävän paljon kiintoisia ja neverheard oluita. Tiesin, että nämä olisi kannettava käsissä, sillä olin liikenteessä pelkän (täyden) olkalaukun kera. Nappasin umpimähkään muutaman pullon pelkkien etikettien varassa. Ajatus tuntui ainakin hauskalta. Helteisen päiväkävelyn päätteeksi lautta lähti valumaan irti kaijasta. Itse istuin siirtomaaherran elkein pubissa juomassa Lagunitas IPA:a, joka ei säväyttänyt yhtään. Tosin pullon iästä ei ollut mitään tietoa. Oli aika pähkäillä taas hetken reissua.

Tallinnassa aisti jo muutoksen tuulen viimeksi, mutta nyt se on jo käsin kosketeltavissa. Pienet panimot kasvavat alati, suuremmat mukautuvat ja kuluttajien kysyntä on kasvussa. Ehdin jo fiilistellä Eestin positiivista kehitystä, kunnes avasin silmäni ja näin kaikki ne kaljakärryt täynnä Sakua, Hartwallia ja väkeviä. Tämä oikeastaan herätti hieman ristiriitaisen kysymyksen. Jos viinaralli on niin pahasta, niin miksi Suomessa isommat panimot vastustavat tätä? Jengihän raahaa selkä vääränään sitä Lapparia, Karhua, Lonkeroa ja muita kotimaisia tuotteita etelästä? Verothan siinä jäävät muualle, mutta epäilen kyllä panimoiden saavan tästäkin jonkun penninjenin käteensä. 

 Toisaalta taas, olisihan se sinällään hienoa, jos meillä alkoholivero laskettaisiin kohtuulliselle tasolle. Jolloin olisimme Alkon takaovella lastaamassa laatikollista punkkua sen lonkerolaatikon viereen. Vai ajattelenko aivan väärin? Siis väärällä tavalla? Ainakin kauhistelu siirtyisi siihen, että tilastoitu kulutus kasvaisi, mutta tulot jäisivät Suomeen? Kaikki Tallinnasta kannetut pullot ja purkit kun eivät koskaan pääse tähän tilastoon. Pitäisikö meillä nähdä merta kauemmas, ajatella kuution, siis tilaston ulkopuolelta? Liikaa kysymyksiä, vailla vastauksia. Koska mieleni ei tee mieli miettiä, vaan palkita itseni kirjoitusurakan jälkeen (ja Suomen voiton kunniaksi). Päätän jättää pohdinnan teille ja avata purkillisen Urquellia.

ps. Telliskiven Pudel jäi tälläkertaa välistä. Aika ja jaksaminen ei vaan riittänyt sinne asti. Ja toisaalta, pitäähän seuraavallekin kerralle jättää jotain uutta.

Tallinna on paitsi viihtyisä, myös hauska. Ainakin toisinaan.