Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


Näytetään tekstit, joissa on tunniste viski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viski. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Yöradio ja Nikkaa tynnyristä


Aina välillä on sellaisia hetkiä, kun on jo sängyssä ja sattumien kautta päätyykin aamuyöllä nauttimaan pisaraa jotakin hyvää. Joskus se on rommia, yleensä viskiä.
Tällaisena kevättalven yönä onkin hyvä hetki, tai no koskapa ei olisi hyvä hetki? Korkata tiukkaa japanilaista. Hehe.
Ai kappas, sieltähän se puujalkapalkinto tuleekin.
Istahdan sohvalle ja rikon hiljaisuuden avaamalla radion. En voi osaa vastustaa tätä Yöradion tuomaa shamanistista vaikutusta itseeni tällaisina öinä, kun ajatukseni liitävät pitkin moottoritietä.

Nikka from the barrel on 51,4% viskiä. Ilmeisesti siis tynnyrivahvuista sellaista. Japanihan on monessa mielessä kiintoisa viskivaltio tuotantomäärien, että yllättävän laadun suhteen.
Se ei ole niin kosiskeleva, kuin skottilaiset tislaamot ylämaiden ja suolanpärskeisten kanervanummien kera, tai omaa sellaista Tex Willer-fiilistä, mitä Yhdysvalloista tulevissa Bourboneissa on.


Nikka on varsin kaunis tapaus kulmikkaassa 0,5l pullossa. Näemmä myös A-marketissa tätä kaupataan melko poskettomaan hintaan (+55€), itse poistin pullon liki puolella hinnalla Saksasta.
Nikka From The Barrel on siitä jännittävä tuote, etten aluksi antanut sille mitään arvoa. Nyt tissuteltuani tätä jokusen kerran se avautuu hitaasti. Toffeista mallaskarkkia, kukkia ja pientä vaniljais/kanelista/muskottista mausteisuutta. Keveä kuivattu aprikoosi pyörii nenässä myös. Se ei vyörytä kaikkea lujalla intensiteetillä, vaan hiljaisella, hieman mystisellä soitannalla.
Maussa tamminen vanilja ja toffeisuus ovat esillä, hedelmää ja maustepussia. Päättyen 51,4% lämmittävään poltteeseen, ilman epäpuhtauksia. 

Kokonaisuus tuntuu keskitäyteläisesti laadukkaalta, mutta mitään paremman päädyn Speyside-Sherry-tynnyrivahvuista ilotulitusta tämä ei ole. Hyvää tekemistä, yllättävän hyvää, sillä lasinikin on taas tyhjä. Kello laahaa kohti kolmea ja radio soittaa pop-iskelmää yössä.

Haluaisin oikeastaan fiilistellä tätä hetkeä, seisoa hetken terassilla ja katsella tähtitaivaan reunustamaan pimeään hiljaisuuteen ja kuunnella vain satunnaisia pöllöjen soidinkutsuja poltellen pientä sikaria ja ihmetellen hetken kauneutta. Silti istun tässä ja mietin miksi Radio Suomella tuntuu olevan laajempi kattaus musiikkia, kuin monella kaupallisella putiikilla. Absurdia. Harkitsen toista lasia, avaan oven ja astun lopulta yöhön.. Vain pullo jää päivystämään lähettimen, kenties se nauttii taustalla soivasta Mikko Kuustosesta enemmän, tai kenties hän odottaa vielä merisäätä.




lauantai 15. joulukuuta 2018

Viisi kiinnostavinta asiaa just ny

Näin joulukuussa porilaiskouvolalaisen kaamoksen keskellä mietin viittä asiaa, jotka kiinnostavat just nyt. Siis viis jollain tasolla juomiseen liittyvää asiaa. Ei tässä nyt Sinuhea kuitenkaan olla kirjoittamassa uudestaan, vaikka joistain muista novelleista leffoja uusitaan joka vuos.

1. Pilsner. Siis Keller. Siis haluaisin vaan sellasta samean pehmeää viljanektaria, jossa olis tuplasti Urkkia enempi humalaa, mutta pelkkää old school eurokamaa. Saazia, Hallertauta, Styriania, yms. Joisin kärryllisen.

2. Kaikki viskipohjaiset drinkit.
Knobbia jäillä, pari tippaa omatekoista katkeroa "Krang-ostuura", loraus vaahterasiirappia ja puserrettu slaissi appelsiininkuorta sekaan. Maassa rauha ja juovolla autuas mieli.

3. Lonkeron mahtavaa toimivuutta saunajuomana. Oikeesti. Toisin kuin oluen kanssa, maistuu väljähtänyt harmaa vain mehulta.


4. Kaikki antoisat ja vähän oudot kokeilut. Juotuani bourbon tynnyrissä kypsytettyä punaviiniä alkoi mopo taas keulia. (parast punkkua muuten koskaan). Mietin alkaisiko vanhoillinen maailma hyppäämään jo olutkyldyyrin kelkkaan missä mikään ei ole pyhää?
Koska saan katajalla ja lepällä savustettua viskiä? Tai rommitynnyrissä kypsynyttä Sauvignon Blancia skumppana?


5. Odotan jo veriappelsiinien saapumista, koska Camparipulloni haluaisi jo kosketella teitä.

+1 En tiiä miksi, mutta myös keveät brittialet uppoaa tänä sesonkina upeasti. Ehkä musta on tullut vaan vanha ja äkäinen. Pelkkää pilssiä ja bitteriä vaan.
Tai sitten vain siksi, että molemmat ovat käymässä ikävän harvinaisiksi uutuuksien suhteen. Pelaan myös hitlerkortin, siis belgikortin pöytään samaan tikkiin.



tiistai 6. maaliskuuta 2018

Viskin Ääressä

Viikonloppuna nykäisin hennon viskitastingin pääosin tuntemattomista yllätystisleistä: Old Virginia 6yo Bourbon, 1776 Rye, Kyrö SC#0006, Ardbeg Dark Cove, Highland Park SC Sydäntalvi & Glenfiddich IPA Experimental.

Olivatko kaikki varmasti viskiä? Miksi viskistä ei voi puhua ilman ruutupaitaa? Ja miksi viskibrändit kuullostavat 80-luvun kikkelimetallilta? Kaikkea näitä ja vähän vähemmän:


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Yö Betoniviidakossa


 Tämä tarina on aiemmin julkaistu Lahtikko lehdessä, mutta julkaisen tämän novellin nyt täälläkin.

 -------------------------------

Marraskuu harmauden kuu. Taivaalta sataa etäisesti X-tran tiskirättejä muistuttavia esineitä. Sää ei tiedä sataisiko hän vettä, räntää, vai lunta. Kesäisin tämä harmaa betonilähiö on myös maan kuumin city. Silti Kouvostoliitto näyttää oikeat kasvonsa vasta marraskuussa, ilman mandoliinipuuta torilla.
Junamatka on sujunut kerrankin aikataulussa ja ravintolavaunussa vallinnut pikkujoulutunnelma tartutti myös minuun keveän muovimukimaisen nousuhumalan. En tosin ymmärrä miksen saanut mehumukiini pilliä? Lähes yhtä makeaa oli kuitenkin tämä nimeltämainitsemattoman panimon unohdettava vaalea keskiketterä. Kaipasin koko matkan ajan vain oransseja muovituoleja, pieniä tuhkakuppeja ja pajatsokoneita Hankkijan-lippisten kera. Sellaista kadonnutta Essonbaari tunnelmaa, Kaurismäkeläisesti, tietenkin. Sitä kadonnutta 80-luvun alkua, jolloin ravintolaan pääsi vain kovat kaulassa tilaamaan sillivoileipää ja A-olutta.

Juna lipuu laiturille hitaasti ja myöhässä.
Kouvolan rautatieaseman betoniset laiturit saavat sydämeni hymyilemään. Ajatukset karkaavat yhteen täydelliseen ja kylmään iltaan, kauniisiin kasvoihin kotoisiin. Havahdun ajatuksistani vasta nähdessäni tutun näyn: venäläismummot kymmenine matkalaukkuineen, vaksit hölkkäämässä kohti pussikaljoittelevia teinejä kohden, tuulipukuiset sedät sammuneena asemahallin penkeille, R-kioskin vanhentuneen kahvin, eli ns. huoltoasemapaahdon tuoksun ja paikkakuntalaisten vähättelevän sävyn puhua kotikaupungistaan. Tuosta mainettaan paremmasta kodista, joka ottaa turpaan vain kunnan hyvävelikerhon jahkailuista ja köydenvedosta rakennetaanko suolle uusi sairaala, vai kauppakeskus?
Polttelen odotellessani pitkiä savuja ja naukkailen Ed-pulloon jemmaamaani viskiä. Siihen pulloon ei edes konnari halua kajota ilman etälamautinta ja taikaviittaa kaasunaamarilla.
Tervehdin paikalle vaappunutta lumiukkoa, joka paljastuu vanhaksi aseveljekseni paheiden maailmassa ja tarjoan joko parasta Ediä, tai kylmää olutta laukustani keskellä kylmää iltaa. Viski maistuu, en ylläty. Pullo palautuu minulle tyhjänä. Katselen ystävääni ja huomaan jälleen ihmetteleväni hänen pukeutumistyyliään. Kuten aina hän on vetänyt puvun päälleen. Sillä kuulemma liha irtoaa.
Kaverini on sitä mieltä että tarvitsemme avuksemme takamaiden tohtorin. Itse kavahdan tätä heittonakin. Jo ajatus sen inksalaisen piripään seurasta saa ihoni ei kanan, mutta ehkä punatulkunlihalle. Toverini on kuitenkin linjauspäissään jo puhelimessa tilaamassa ja tislaamassa nappeja nousuihin, tasoittavia laskuihin, rommia minulle, tequilaa hänelle ja hyviä joulupipareita pikkujouluihin för allihuuppa. 

Suuntaamme tovia myöhemmin taskut täynnä joulun iloa kohti kävelykatu Manskia. Räntää sataa jo vaakasuoraan ja keskustan valot luovat pikkujoulukauden tunnelmaa kätkien sisälleen kravattipakkoja, irtoseksiä, pettämistä, cocktaileja, haureutta ja sodomaa. Aloitamme sieltä, mistä aina. Kouvolan bonuskortin vihreältä nummelta: Old Tomista. Kättelen kyypparia ja tilaan ison Guinnessin. Se tuntuu vapauttavalta ja aloittelevalta. Paikassa oli joskus varsin lentävä tunnelma, mutta jokin on hukassa tänä iltana. Istumme ainoaan vapaaseen pöytään B-miesten loossiin. Ystäväni avaa puhelinluettelon kartan pöydälle ja avaamme illan. En tiedä montako ”Hitler kuulee”-videota olemme nähneet, mutta tällä kertaa nurkkapöydässä suunnitellaan kaupungin valtausta katu kadulta, tuoppi tuopilta. Koska Kouvola ei lähde meistä, emmekä me Kouvolasta; päätämme yksissä tuumin juoda itsemme ja kaupungin mukavaksi. Sellaiseksi nallekarhun harmaaksi: ”So cute and fluffy that we're going to die.”

Siirrymme ulos polttelemaan ja nauttimaan piparia. ”Kato toi krakasetähän on joku kunnallispamppu”. Siirrän katseeni vieressä nojailevaan setämieheen, joka pysyy pystyssä vain avustajansa toimesta. Setä sammaltaa vieressä tupakoiville neideille. Levy vain on pysähtynyt vaaliteemoihin ja neulakin on kulunut: ”Miää omistaisin koko kylän, mut persut sitä ja vasemmisto tätä. Meillä kokoomuksessa on aina ajettu meidän yrrittäjien asmaa. Haluuks typsyt lähtee kattoon kel on kylän suurin kypärä ja letku letkeä, haha. Oho miult tippu satanen hankeen.”
Käännän päätäni neitien puoleen ja pyydän pakenemaan paikalta kenties sosiaalisempiin kuvioihin ja haastan heidät sovellettuun 110m aitajuoksuun kouvolalaisittain. Siinä vältellään niin sammuvia jouluntähtiä, kuin pokejakin ravintolan ovelta ovelle. Viimeiset kymmenen metriä saa kulkea vapaasti, mutta voittaja on se joka tilaa Amarillosssa ensimmäisenä? 

Päästyäni Lasihelmen, eli lasarin eteen kaverini puuskuttaa, että mitä v..ua miäs? Totean että halusin pelastaa neidit karmealta kohtalolta. ”Miks sie käskit neitokaiset rilloon?”
”Velihyvä; en kokenut kumpaakaan meidän arvoisiksemme”. Astelemme tähän vilkkuvien värivalojen kehtoon. Tilaamme tuopit ja vänrikit kavereiksi. Kiistelemme perinteisesti onko kyseessä vänskä, vai majuri, kunnes tilanteen keskeyttää sisään marssiva naisihminen, joka suuntaa oudon päättäväisesti pöytäämme ja istahtaa alas. En tajua mistä täti on tuttu, epäilen kaverini kaveriksi, kunnes täti avaa suunsa: ”..ttu min poikaystävä on kusipää.. *Kuusaalaista mongerrusta ja avautumista* Lähtekää ukot min luo, voisin nusaista siuu ja tota sin herrasmiesmäistä kaverias samal. Valitettavasti nämä herrasmiehet ovat varattuja herrasmiesjuomien kanssa. ”Ootteks te jotai v..n homoi”. Emme. Pelkästään herrasmiehiä, joita Kuusaa säikyttää ja jotka arvostavat kauneutta, että nautintoja aivan liikaa.

Kumoamme juomamme ja suuntaamme hitaasti vaappuen kohti Rytmikattia, tai mikä Downtown se nykyään onkaan. Kama alkaa vaikuttaa ja poke ovella näyttää aivan mikkihiireltä. Koitan pidätellä nauruani ja tilaan mojiton tiskiltä. Tsekkaan fiiliksen ja päädymme lopulta johonkin hämyyn pöytään paikallisten metallistien kera. Yhdellä on naama täynnä metallinkeräysastiaa, toisella kaljupäällä Viikatteen huppari juroine ilmeineen luo vaan mielikuvan Joensuusta. Seurueen kolmas on olevinaan niin äijä partoineen. Hän on selvästi paikallinen älykkö. Pelaa shakkia läpällä ja osaa kuulemma laulaa Paula Koivuniemeä mutterissa ”lähes selvinpäin”. Harmaa Voice of Kouvola ei iske, mutta havaitsen sivusilmällä kaverini jo pokaavan naapuripöydästä viehkeää paikalle eksynyttä blondia. Hän pyytää lopulta kavereidensa kanssa polttelemaan hyvää Mielakkaan. ”Tää on miljoonatilaisuus, vähän kuin olis lelukaupan häät”. 

Löydän itseni pian Corollan takapenkiltä neitien seurasta. Kuski on selvästi katsonut kaikki Fast and furious-leffat. ”Oon Nikke, tää mun Corolla on Peppi”. Ootteks te niinku paikallisii, vai muute outoja. Kerron Nikelle, et ollaan entisiä lokaaleja samalla tarjoten kuskille matkakaljaa laukustani. Taskulämmin Koffin IVB tuntuu kurkuissamme lämpimältä etanolin ja pahvin sekoitukselta, mutta hyvässäkin tinassa pieni rosoisuus tuo vain rikkautta. Nikke soittaa räppiä ja on käymässä paikallista amista autopuolelta. Emme ylläty. Ystäväni on jo työn touhussa blondin kanssa. ”Se on varmaan se puku?” Mietin. Lopulta Nikke tiputtaa seurueemme suljetun mäkikeskuksen huoltotielle ja talsimme ylös. Hetkessä on jotain maagista. Kotikaupungit tuikkivat valot räntäisessä yössä, hyvää tupakkaa ja toivottavasti pian viilenevää kaljaakin. Jutut kulkevat riemukkaina ja nousuhumalaisina viileässä yössä. Blondin hiljaisempi ja ujompi frendi ”Anu vaan” levittää meille alustoja ja Nikkekin nousee ylös jerrykannun ja risujen kera. ”En oo jemmaas näit. Näitteks te sen videon tuubis?”.

 Maailma kevenee, havahdun jo nuotion loimotukseen. ”Tiiätsä sä mikä täs maailmas on pilal? Se ettei me välitetä toisista, hukutetaan ittemme vaan tavaraan, seinien sisälle ja somekuplaan”. Päätän tehdä ”Anun vaan” kanssa läheisyyttä. Löydämme pian yhteisen sävelen ja jokaisen marraskuisen tuulen tuoman puhalluksen jälkeen päädymme saman makuupussin alle.
….........
Herään seuraavana aamuna jäätävään päänsärkyyn jostakin asunnosta. Anu kömpii vierestä ylös ja laittaa meille kahvia. Syvä hiljaisuus vallitsee, kuten lähiöissä sunnuntaiaamuina yleensä. Ulkona maa on valkoinen ja talot harmaita. Tunnistan yhden, pian toisenkin. "Lehtomäki". Tuo 70-luvun politiikan mausoleumi keskellä metsää valtatien varressa, johon kärrättiin kaikki köyhät ja kipeät. Opiskelijat ja alkoholistit ja muutkin nistit. Myöhempien aikojen maahanmuuttajat ja kaikki muu, joita ei keskustaan haluttu. Viimeinen pysäkki ennen lopullista rappiota. Havahdun.  Viimein Anu saa suunsa auki. ”Tota.. Min piti kysyä tät siult jo eilen, mut..”
”Niin?”
”Miks vitus sul oli toi pingviini koko ajan matkas ja oisit sie halunnu Vilmanki tänne?”
”Katson sohvalle päätynyttä kaveriani ja kysyn kuka on Vilma?”
”Se min blondi frendi”
Hitaasti muistikuvat tarkentuvat ja kelaan Kouvolan tehneen taas temppunsa. Lopulta otamme ritolat. Minä ja pieni, pehmeä pingviini.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Vieraskynä: Viski muutti elämäni… noin tunniksi



Tuopin Ääressä toimitus jalkautui eilen Kiveriön karuihin kuppiloihin seuranaan mm. Bönthöö Bönthöö. Tästä reissusta kerron lisää keväämmällä.
 Toisaalla oteltiin viskin nimissä vuotuiset turnajaiset, eli Uisge 2017. Paikalle eksyi tietysti myös janoisia sankareita, joista eräs sai kunnian toimia ensimmäisenä vieraskynänä.
Miksi? Koska tiesin voivani luottaa tähän monissa liemissä marinoituun ystävääni ja siihen, että kynä pysyisi sopivasti toisessa ja viskilasi toisessa kädessä jäljen ollessa taattua laatua.
Enemmittä esitelmiltä: Sam Graystone. Olkaa hyvä:

--------------------

Oispa viskii, ajattelin laahustaessani kohti Vanhaa ylioppilastaloa pääkaupungin ytimessä. Oli helmikuu, enkä ollut kumonnut ennen tätä tuhoisaa perjantaita lasillistakaan sitten joulukuun alun, kun minun piti viimeistellä Jim Beam -pullon jämät. En tainnut käyttää silloinkaan lasia.
Selvennettäköön, että en ole äärimmäisen hyvä kaveri viskin kanssa. Tuttava, hyvän päivän tuttu tai kenties vanha työkaveri ensimmäisestä kesätyöpaikasta huvipuistossa kuvaisi tätä liittoa paremmin. Olisimme viskin kanssa kyllä Facebook-kavereita, mutta en koskaan tykkäisi hänen päivityksistään, paitsi jos ne koskevat Glenfiddichin jaloa tislaamoa ja sen uroshirvi, peura tai mikä sarvekas demoni se onkaan, pomppaisi kuvasta silmään. Glenfiddichistä on hyviä kokemuksia. Olispa sitä viskiä.

Asiaan. Wanhalla oli menossa jo ties kuinka monetta kertaa järjestetty vapaamuurareiden, kivenhakkaajien tai muiden salaseurojen viski-tapahtuma. Salainen siksi, että sitä ei mainosteta koskaan missään. No tämä johtuu oman pahan imperiumme lainsäädännöstä kuin siitä, että tapahtuma haluttaisiin pitää salassa. Joka tapauksessa, sinne oli löytänyt jälleen satoja viskiniiloja oletettavasti ympäri maata. Tapahtuman nimi kirjoitetaan U:lla: Uisge. Tämäkin johtuu siitä, että valtio ei halua että kukaan juo ikinä mitään. Edes vettä. Ja Uisge ei ole Viski. Selkeästi.

Oma asenteeni tapahtumaa kohtaan oli se, että sieltä saattaisi löytää uusia mukavia keskihintaisia uutuuksia, jotka tarttuisivat joskus lentokenttien ja ruotsinlaivojen tax free -myymälöistä tassuun ja kotona kaappiin pölyttymään vieraita odottamaan. Toki tilaisuus tarjosi mahdollisuuden maistaa kalliimpaakin tavaraa, mutta omissa makunystyröissäni kallis elämän vesi menisi taatusti pilalle.
Ensimmäinen testilasi oli Compass Box -tislaamon Spice Tree Extravaganza. Ei haittaa jos se ei merkitse sinulle mitään. En minäkään ollut kuullut tästä aikaisemmin. Arvioin näitä nollasta sataan -mittarilla. Tähdennettäköön vielä, että olen amatööri, NooB, keltanokka. Tiedän viskistä sen mitä minulle Glenkun tislaamolla kesällä kerrottiin. Spice Tree oli nimensä mukaisesti mausteista ainakin kaatajan mielestä. Mausteet jäivät ehkä hieman miedoiksi, kun niitä liikaa hehkutettiin. Ei pahaa, mutta pulloa en ikinä ostaisi. 72/100.

Seuraavaksi löysin itseni Teerenpelin osastolta. Tiedän, että Suomessa viskikulttuuri on todella nuorta maan 100-vuotiaasta historiasta huolimatta. Juhlavuoden kunniaksi päätin napata lasiin Teerenpelin Suomi 100 vuotta -juhlaviskiä. En saanut (todennäköisesti lahelaiselta) myyjältä irti viskin ikää. Kuulemma savuisaa. Arvio: Jäykkä, turpasaunan makuinen, hieman keskeneräinen kuten koko maa. 63/100.

Avausmukit eivät olleet sinänsä mitään kuraa, mutta odotin paljon enemmän. Teerenpelin tuote oli aikamoinen pettymys, mutta ei se ollutkaan mitään 18-vuotiasta. Nyt piti saada jotain spesiaalimpaa. Löysin eräältä tiskiltä pullon suosikkini Jamesonin Caskmatesia. Myyjän mukaan viski oli kypsynyt stout-oluttynnyrissä, jota pani (hehe) Corkilainen panimo. Ei niin älyttömän kaukana Dublinista siis. Tynnyreitä lainattiin puolin ja toisin. Näin binekseen tuli viskin maku ja viskiin bineksen. Join. Hyvää. Olut ja viski lyövät kättä. Johnny, tee jotain tällaista seuraavaksi! Haluaisin maistaa tietysti myös sitä stouttia nyt kun kuulin tästä. Paljon on lennot Corkiin? Ah 79/100.


Join tapahtumassa yhteensä noin 16 eri viskiä, rommia ja puolivalmista tislettä. Kaikista ei riitä ihan älyttömästi sanottavaa, joten laitan loppuun top-listan. Muutamasta pitää kuitenkin lausua sanoja, muutamista runoja.
Olen käynyt Taiwanissa, kahdesti, joten lasiin piti ehdottomasti kaatua jokin Kavalan-tislaamon tuote. Saarelaiselle viskille ei voi kuulemma lyödä ikää, koska ilmasto ei sovellu siellä viskintekoon. Liian lämmintä. King Car, Kuningasauto (eli mersu) oli ihan ookoo, mutta vieläkään en hypännyt ilmaan innosta. 76/100.

Ainoa muki mille annan 100 pinnaa oli rommia. Plantation 3 stars valkoinen rommi. Tätä ei tietty pidä sotkea viskitaulukkoon. Rommi kun on luonteeltaan makeaa, sokerista ja mukavaa kumottavaa kaikenlaisen merirosvoilun lomassa. Uuden Pirates of The Caribbeanin traileri on muuten ihan suhteellisen vakuuttava. Nyt seuraa runo:

“Chivas Regal 21 vuotias Royal Salute -viski. Diski on diski, piski on piski.
 Sua tehdään uus satsi het kun kuningatar heittää veivin,
   Ja Britannia saa uuden kunkun, ei heimopäällikön, tahi kreivin,
On maku smuutti, siks otin sua tuplat,
Ihan hyvää se on, mut onks loistavaa? Puhkee nää kuplat….
87/100”




Päivän viidenneksi viimeisestä lasista löytyi kuitenkin voittaja, jota voisi ostaa vaikka Heathrowin tai Hong Kongin kentältä kotiin. Lasi oli täynnä kultaista, hieman rusoittavaa, nestettä kuin yksisarvisen kyynel. Smoothia ja maukasta. Muistuttaa hyvää ateriaa raskaan korpivaelluksen jälkeen. Tätä juodaan ehdottomasti kun karhut on kaadettu ja raahattu takan eteen lepäämään. Voittajan nimi on (arvasit jo): Glenfiddich IPA Experience. Eli taas on sotkettu oluet ja viskit keskenään ja saatu hullun tiedemiehen labrassa aikaan pyhää keitosta. Äärimmäisen hauska tuttavuus. Tätä voisin ostaa toisenkin pullon.

16 mukin jälkeen oli aika lopettaa. Kokemus oli tunnin mittainen nousuhumala, joka piti mitätöidä käymällä läheisen pubin tiskillä tilaamassa Guinness, jolla viskin pistävän makucocktailin sai pyyhittyä menneisyyteen. Hifistelijöiden tapahtumissa ärsyttää yleensä exponentiaalisesti kasvava yleisömäärä. Täällä yleisö oli 90% nörtähtäviä miehiä, jotka kyynerpäätaklaavat maanmiehiään ahtaissa käytävissä ylistäen ties mitä näkymättömiä makuvivahteita. Omaa tunnelmaani pilaavat liika hehkutus, ja päteminen. Jos tiskin takana sanotaan, että tässä maistuvat nämä mausteet, ja sitten en itse niitä havaitse, on kokemus pilalla. Kuten maailmassa ylipäätään, sillä ei ole mitään väliä mitä joku muu sanoo. Tärkeintä on se, että tiedät mistä itse tykkäät, tai opit tykkäämään. Tosin 16 lasin jälkeen olet todennäköisesti aika pätkässä. Eikä silloin tehtyjä havaintoja enää lasketa.
Mantelia.


TOP LISTA

1. Glenfiddich IPA Experience 90/100
2. Hellyers Road 10 yo, AUSTRALIALAINEN VISKI JUMALAUTA 89/100
3. Chivas Regal 21 yo Royal Salute 87/100
4. Jameson Caskmates 79/100
5. Jameson Black Barrell 78/100

Kirjoittanut ja kuvittanut: Sam Graystone

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Vettä, viskiä ja pari kylmää: Olutexpon perjantai 2016

Let the Expo begin
Perjantai saapui lokakuisena. Kuiva syksy päätti näyttää nurjan puolensa ja vollottaa, kuin äidit lastensa häissä. Tälläkin kertaa kuljettiin harmaudessa kohti valoa ja iloa. Sateinen Lahti vaihtui sillipurkkikyydin vauhdissa pääkaupunkiin lipuntarkastajien, sukkaa kutovien mummojen ja sanomalehdistä seuraavaa mielensäpahoittavaa uutista etsivien setien kera.
 Helsinki tarjosi myös vettä, tuulta ja ikuisuudelta tuntuvan matkan kohti Ruoholahtea ja tämänvuotista OlutExpoa. Kaapelitehtaan pihaan päästyäni pyörin hölmönä etsien sisäänkäyntiä. Tuhansia ovia(eli ehkä muutama liikaa), mutta ei yhtään opastetta. Kyllähän siinä meinasi mediakortti mennä nenään, ellei se olisi jo täynnä hernemaissipaprikapusseja pakattuna pieniin pusseihin. Vaapuin lopulta kioskin kautta arvaamaan, että pihalle viritetty teltta voisi kätkeä yllätyksen.
 Onneksi narikassa oltiin valmiina ja iloisella päällä. Olihan kyseessä kuitenkin oluttapahtuma. Miettiessäni juotetaanko henkilökunta iloiseksi, koska etenkin pk-seudulla asiakaspalvelu on luontevasti vain sarkastisesti v..ilevaa, olinkin jo merikaapelihallissa Ei siinä, en minäkään osaa hymyillä teennäisesti.
Aamupäivän hiljaisuus liki tyhjässä hallissa oli käsinkosketeltavaa. Kymmenet panimomuurahaiset, oluttyöläiset, pikkutakit, kaasunaamaripäiset hipsterinörtit ja muut ahersivat kohti iltaa, kohti kohta alkavaa tapahtumaa ja orgiaa varten. Olinhan nähnyt tästä enneunta ja odotin innoissani gladiaattoreiden yhdistämistä Bohemian Rhapsodyyn.

Infoa ja Ruby Jazzia
Mediainfo piti lopulta sisällään monologeja ja vähäisiä kysymyksiä. Olisi pitänyt varautua muutamalla antoisalla kysymyksellä, mutta aamuinen kooma ja sateenjälkeinen kohmeus oli liikaa pienelle mielelle. Mietin miten jostakin räntäsateen keskeltä pimeästä Pohjois-Karjalaisesta harmaudesta susia karkuun hiihtänyt ja paikalle saapunut partajaakko oli niinkin hillitty.
Lyhyesti kiintoisimmat asiat:  Järjestäjää kiinnostaisi myös ulkofest.."tapahtuma" (sana festivaali oli bannissa, vaikkei nimi tapahtumaa pahenna, paitsi avin mielestä..köh..viski..hehe) toiminta. Sinällään antoisa ajatus, vaikka kesällä näitä maistelukittaustapahtumia onkin pitkin maata, joten mietin riittäkö yleisöä kaikkiin? Toisaalta kesällä kaikki tapahtumat ovat täynnä, joten ehkä?
Toinen kiintoisa seikka oli Max Perttulan osallistuminen tapahtumaan. Automaattisesti mietin, että jos ihmenenä nuuhkisi paria nahkasatulaisen brettaista souria kuultaisiinko päälavalla kaikesta huolimatta Dominanainen jo ennen Sexhibition tapahtumaa?
 Toisaalta, mitä jos oluttapahtuman ja erotiikkatapahtuman yhdistäisi, loisiko fuusio kokonaan uuden konseptin? En tiedä, mutta lupaan olla tekemässä tutkivaa ja osallistuvaa journalismia tällaisen ilmestyttyä kalenteriin.
 Expo itsessään sisälsi ne kaikki muista blogeista oletetusti lukemasi (tylsät) faktat. Olutta oli ja mukavaa sen mukaisesti. Jotenkin omaan keskiöön näissä tapahtumissa on noussut enemmän ihmiset, kuin juomat. En jaksa nykyiseltään reitata festareilla mitään, vaan tiukkaa tikkaamista ja pari kommentia vihkoon ennen seuraavaa samplea.
Tälläkin kertaa tuntui että tuttuja ja uusia tuttavuuksiakin löytyi, niin juomien kuin ihmistenkin kesken. Klassisesti pitäisi varmaan listata parhaat oluet, tiskit, marmattaa vedestä ja ruuasta ja hinnoista ja oluista. En jaksa, se kaikki on luettavissa monien muiden suista toisaalla, jos sellaisesta kiinnostuu.
Expon tunnelma oli kuitenkin miellyttävän väljä, ei ruuhkia ja sillipurkin toisintoa aamulta. En tiedä kävijämääristä mitään, joten en kommentoi johtuiko tämä järjestelyistä vai asiakasmääristä.

Propsit RadBrew:lle, Sinebrychoffille, Rekolalle ja Fat Lizardille tiskeistä

Kuitenkin mukavasti henkilökunnan kanssa ehti turista lasillisten lomassa ja se on mielestäni mukavampaa, kuin joskus etenkin yökerhoista tuttu: tilaus, maksu, tyhjä katse, seuraava asiakas ja orava pyörii pyörässään, kuin sittarin kassalla jouluruuhkassa. Tyly kaapelitehdaskin oli jälleen kohtalaisen viihdyttävä, vaikka mielestäni tilan hyödyntäminen Tallinnalaiseen rappioromantiikkaa ja ilmalämpöpuhaltimia täynnä olevaan suuntaan voisi toimia myös.
 Ainakin omasta ja varmaan ehkä hienoimman tiskin omanneen RadBrew:n mielestä?
Kyllä paikalta sai olutta, join sitä, nautin siitä. Sieltä sai myös siidereitä, viskiä, rommia, giniä ja kovaa teetäkin. Nautin näistäkin. Paljon puhuttu fiksattu ruokapuoli oli kenties suurin piirtein samalla tasolla, kuin kesällä SOPP:kin, vain muikut puuttuivat. HBF:n ruokapuoleen vertaisin, jos sellainen olisi tuoreissa muistikuvissa, mutta edellisestä kerrasta on tovi ja silloinkin Ikean lihapullat oli pop.

Set Up
 Silti se yksi asia josta nautin tässä tapahtumassa on ehdottomasti ajankohta. Lokakuun loppu on yleensä kalenterissa täynnä tyhjyyttä. Se hetki, kun kesän riennot ovat vain häilyvä muisto silmäkulmassa vuoden sukeltaessa kohti lohdutonta pimeyttä ja harmautta. Vuodenaikaa jolloin vain Kouvola ja Joensuu loistavat hehkussaan. Hetki ennen alkavaa pikkujoulukautta ja ikävintä vuodenaikaa...Talvea.
Joku voisi mainita parhaimmaksi seikaksi sanan kokonaisuus, toinen musiikittomuus, neljäs mainita valikoimat. Itse nostaisin esille myös visuaalisen ilmeen eri tiskien välillä, fiiliksen ja palvelun, että niin tyylikkään Het Uiltjen t-paidan että pahoitin kotona mieleni, kun en löytänyt sellaista heidän verkkokaupassaan. Kyllä; minut saa kuulemma helpolla tyytyväiseksi. "Praying good beer owwl night long"
 Ohjelma taas jäi harmittavasti kaiken muun alle, mutta näin se tuppaa olemaan näissä tapahtumissa lähes aina. Onneksi muuten Youtubesta löytyy päälavan ohjelmistoa, joista etenkin edellä mainitun mestari Perttulan olut- ja giniarviointi on todella miellyttävää seurattavaa. Jäämmekin nyt miettimään päissämme missä moisia hajuaisteja on kaupan.

Polimangon vierteistä mahtavuutta
Toissavuotiseen verrattuna tapahtumaa oli jälleen hiottu paremmaksi.
Toivon tämän prosessin jatkuvan myös tulevaisuudessa, koska festivaalikentällä on selkeästi tilausta tämänkin kaltaisella tapahtumalle.
"Ei tää mikään CBC oo, mut ollaankin Suomes, tääl pitää vähän pönöttää byrokratian rattais ja tarjota kaikille vähän kaikkee".
ps. Kuulin myös varmasta lähteestä, että Hanko on jussina tiukka. Terveisiä tutuille ja tuntemattomille.
 ---------------------
Loppuun diipadaapaa ja numeerisia faktoja:

Eniten vierailtu tiski: Rekolan Panimo. Jos myöntää reilusti ettei tee Ipapaa, kun ei sitä osaa kovin moni muukaan tässä maassa ja duunaa sahdit ja spontaanikäynneet siiderit huolella (okei sahti oli vähän yli-ikäistä, mutta se mainittiin jo etukäteen, joten rehellisyys jälleen+++) ja tarjoilee nämä mikroskooppisesta autosta käsin.. Kerää symppispisteet.

Vähiten vierailtu tiski: Lehe jäi tyystin välistä, koska ikävä myöntää mutta en ole heiltä kovin montaa tyylissään, tai ilman tyyliä timanttia juonut ja useammin on käynyt päinvastoin. Sori.

Oudoin olut: Omnipollo Polimango. Pervosti vierteinen DIPA, ei tökkinyt vaan maistui freesiltä.

Kiintoisin havainto: Ruoholahdesta ei saa yöpalaa ilman pizzaonlinea klo 23 jälkeen :o

Tyylissään hienoin olut: Stone Wussie Pils. Raikas, ruohoinen, ei turhaa kikkailua vaan perusasiat särmästi kasassa. Kenties tapahtuman toiseksi paras Pilsneri heti Pilsner Urquell Tankovnan jälkeen?

 Maistellut juomanäytteet: n. 30 sisältäen viskit, siiderit, oluet, sun muut.

Hienoin parannus: 1e korkin vesipullot. Pelastivat pizzakuskin ja buranan kera seuraavalta päivältä paljon. Eli aka: "Harvinaisen selvin päin".

------------------------------------------------
Nähdään ensi vuonna.