Ruosniemen viimeinen tuoppi

 "I have the power.. to write it all, and the truth.. Truth is weirder than any fiction, truth is never told during nine to five hours and it's dangerous commodity."

Ruospan taru on paketissa. Senpä kunniaksi, suruksi ja iloksi lasiini kaatuu viimeisenä pullotettu Barley Wine Rye Whisky Barrel. Itseasiassa koko panimon viimeisenä täytetty pullo. Olisi pitänyt varmaan säästää ja pyytää 10v päästä keräilijöiltä isot rahat. Korkoa korolle, rahaa pankkiin ja rekkaa pihaan.

Kyseessä on Porvari-erän tynnyröity versio. Tynnyreinä Kyrön ”Smoked Rye Whisky”, joista savua ei kyllä irronyt. Kyrön savustettu ruismallas tuoksuu kyllä julmetun ihanalta, melkein wunderbaum-tason erotiikalta. En tosin tiedä paljonko se maistuu lopputuotteessa. Ehkä olen juonut, mutta silloin juotiin, ei maisteltu. Jallua koko kierros Kurikan kyläbaarissa kotimatkalla. Tiedättehän. Vain kuvia todisteina.

 

Pale, Mynkki, kahta karkkimallasta. Magnum, CTZ ja Centennial taisivat olla erän humalat.

Ai miten niin taisivat? Juu aina samaa. Inssinkin humalat ovat olleet vuosien varrella monituiset. Omat suosikkini ovat olleet ne erät, kun cookieta ei ollut, tai sitten se unohtui. Eiku humalat nii. Citra+Amarillo, Citra+Sabro, El Dorado+Simcoe+Azacca ovat olleet hyviä komboja. Viimeisessä 609 erässä on muuten sedän lahjana 33% enemmän kuivahumalaa. Olkaa hyvä juu vuan.

Barley Wine, 11% ja 70ebua. Vanhaan Oloroso-versioon (tän piti muuten olla PX-alunperin) verrattuna toin tähän mallaspohjaan ja humalointiin vähän enemmän syvyyttä. Muutokset ovat sellaisia että tuote menee tarvittaessa vanhalla nimellä ja leimalla juhannukseen asti ilman että katsastusasemalla tai ratsiassa huomataan. Muistan keittäneeni tämän erän joskus talvella 2020/2021. Hän makasi pitkään vaakatankissa maturoitumassa ennen ensimmäisiä pullotuksia ja tynnyröintejä. Harvoin saa olut niin paljon ja tarpeeksi aikaa kypsyä, tekeytyä ja pyöristyä. Hioa kynsiä Shere Khanista lähemmäs Dumboa. Tynnyriblendi on varsin hyvä tässä. Rye tuo omia sävyjään; maustekakkua ja kanelisiirappia, terävyyttä ja tammea.

Kuivahedelmäisyys ei vielä iske, kuten Porvarissa on jo iskenyt. 6Kk ja tämäkin on talveksi sherryä. Itse en välitä. Minusta Porvarikin on fressinä parempaa, kun havuisuus puree ja mallaspohjan kauniit sikarilaatikkoiset ja makean tupakkaiset sävyt ovat läsnä. Vahva makeahko, ei liian imelä, lievää paahtoleipäsyyttä ja pitkä jälkiliuku.

Joskus vuosikymmen sitten tälläkin olisi kirjoitettu historian oppikirjoihin kovia lukuja molempien RateBeer harrastajien toimesta, jonkin HBF:n jälkimainingeissa tivun kulmapöydässä pienessä hönössä. Nyt se on vain yksi monesta ja se on parempi näin. Kylddyyri on ajanut kovaa vauhtia ja jos sen aallon harjalla ei pysty ratsastamaan koronan jälkilöylyissä ja liukkaissa käy ohraisesti, tai ehkä vehnäisesti ja menee tukkoon. Minulle tämä Barley Wine edustaa pitkälti kuluneita vuosia ja yhden aikakauden päätöstä. Se tarkoittaa vain eteenpäin menemistä. Tällä ei ajeta sivuluisussa reunalla. Ne jotka ovat ajaneet, ovat siirtyneet muualle aivan toisilla aineilla. Vuodet.. Nielimme rakkautta ja väkijoukkojen suosionosoituksia, kunnes havaitsin linnojeni rakentuneen hiekan ja suolan päälle. Ei auta, kun pasuuna soi ja kaikki on valmista. Teoreettisella tasolla voisin puhua suuni täysin puhtaaksi ja ampua alas kuvat, kultaiset vasikat ja niiden palvojat jälleen blogirintamalla. Vapaus, onko se vastuutonta? Koska uskon vapauden olevan myös vastuullista olen mieluummin asiallinen, koska turha nälvintä ei johda mihinkään.

Valitettavasti olen myös vanha ja väsynyt. Okei en ole, mutta vauva-arki syö mehut, ehkä siirryn pitämään tätä blogia jatkossa Ruuhkavuosien verkkopalvelussa, mutta epäilen ettei sielä kahvivatsa kestäisi sitä närästystä, jota kolmen päivän olutfestaroinnit tavanomaisesti aiheuttavat. Totuudet niin. Monet totuudet joihin nojaamme riippuvat täysin meidän omasta näkökulmastamme. Olimme sitten harrastajia, myyjiä, tekijöitä, juojia tai vihaajia. Totuus on kuitenkin vain sitä mitä me itse haluamme sen olevan. Valitsemme mitä haluamme uskoa totuutena. Ja minusta tässä maailmassa on aivan tarpeeksi eripuraa, typerää kahtiajakoa, kilvoittelua nokkelimmasta twiitistä, tai kuka ehtii ensimmäisenä hyveposeeraamaan ja tarttumaan johonkin. Kaikki muu on markkinamiesten luomia mielikuvia, jossa kalja vaahtoaa päälle, lasiin ja etiketit ovat lasten paintshop pron tuotoksia kunnalliselta vesivärikurssilta, jossa ohjaaja kehoitti happopäissään käyttämään leikkaa/liimaa toimintoa, sekä 60-luvun fontteja kirkkain värein ja kuuntelemaan Jefferson Airplanea väärinpäin oravamaisella pikakelauksella.

Maailma ei ole täynnä kauneutta, vaan sitä mihin kauneuteen uskomme, kuka sen myy ja koristelee parhaiten. Mielellään jallua kylkeen. Täältä tullaan elämä. Harmikseni näen harmaan sävyissä, kannatan keskustaliberalismia, kaikkea kaikille eikä kellekään mitään, leipäistä kaljaa ja sirkushuveja kerran kesässä Lahen SOPP:ssa. Kaikkihan on ihan tosi jees kerran kesässä Tykkimäellä.

Vai pitäisikö kaiken olla ilotulitusta, heroiinipäistä viimeistä ratsastusta lohikäärmeellä, päättymättömiä orgioita ja ryhmäorgasmeja, origamien taittelua F/A-35 muotoon. Ohjuksia ja väsyneitä somepäivityksiä, jotka uppoavat kuin ”livelovelaugh" torpedot hakuammunnalla tissit tiskissä ja teku-lasi kourassa kaikkiin liikkuviin, traktoreista pienempiin, kohteisiin. Entä jos ajaa edelleen Valmetilla? Onko tässä mitään järkeä? Ei, onko puupeltoihin nojaavassa metsätaloudessa järkeä? Onko kiihtyvissä helleaalloissa, viinin viljelyssä Suomessa tai quadruplesourmangomilkshakeboobslicoricestrawberrysouripoissa järkeä?

On, jos siihen printtaa He-Manin ja Thundercatin, auringossa ja palmun alla, juomassa mangosta viinaa siihen kyljessä tulevaan tarraan ja tulitikkuaskiin, jotka voi kotona liimata kirjaan tai laittaa hyllylle.

Ja ajatella, että ennen vanhaan vadelma-karambola siideriä juoville vittuiltiin kaduilla estoitta. Kyllä pimeällä keskiajalla kaikki oli paremmin, kuin pullamössöllä nykyään. Oli pelkkää pernaruttoa ja pettuleipäistä souria kaikille, ei juotu hedelmäsmoothieta viinalla paperipillistä, niin vaan muovipillillä, rääh. Kyllä, kuha saa syyttää valkoisen keskiluokkaisen heteron luokkatasolla kaikkia kaikesta, kunhan ei jää itse kiinni. Kyllä sitten kaverit puollllustaa, kun ei ole rättisitikka, vaan Casion kiippari. Ääni on kimeä, tinder heikko ja kaikki on aina muiden soittajien vika. Kuka pelastaisi lapset ja kaljan juojat? Oispa vaan kelkkaa, euron tuoppeja ja Tinakenkätyttöä baaripöydillä sitten. Olisitte kaikki tyytyväisiä. Minäkin, kun olisi hetken kaikki samanlaista, ihan kuten ennen. Eikussssss... 

Ruosniemi Rest In Powerbuttons.

Karma is a Reset.

"Taivaalla jahtasin aurinkoa
Tavoite oli puhdasta hulluutta
Mutta korkealta näin miten panimoiden meri on suuri
Kaartuva, kaunis pilvien muuri

Ääntäkin nopeammin pakenin loppua
Kunnes lopussa uskalsin todeta
Evoluutio jää, vain Ruosniemi häviää
Ei meitä ollu syytä säilyttää
Säilyy kaaos kontrollissa"

 

Lopulliset vastaukset parhaasta astiasta: Pullo vastaan tölkki

Tölkki vastaan pullo on ikävä ja iänikuinen kiistakapula.
Niin monet ovat ne kerrat, kun olen kuullut jonkun vannovan rakkautta nimenomaan toisen nimeen ja sylkevän toisen pakkausmuodon päälle. Useimmiten se menee niinpäin, että tavisjuojat kertovat kuinka paljon parempaa bisse on lasipullosta, kuin tölkistä.
Toisessa päässä ovat ne monituiset hc-harrastajat, jotka kertovat oluen olevan automaattisesti epäkunnossa jos se tulee pullosta.
Miksi näin? Onko niissä eroja? Ja jos on niin miksi ja kumpi on parempaa? Jos asiasta unohdetaan suoraan astiasta juominen (jossa imho pullo on parempi) ja tuote kaadetaan lasiin, voiko näitä erottaa toisistaan?

Pohjustetaan väittämiä ja niiden lähteitä.

Ensimmäisenä on fiilis ja ajatus toisen olevan ylivertainen. Nostalgisesti pullo puhuttelee monia, mutta sitten taas tölkki on valon pilaavan voiman suhteen ylivoimainen. ”Mä tiesin pitkään yhen paikan, josta sai Olvin kolmosta lasipullossa ja lopulta ostin ne loput. Hitto kun ei saa enään kaljaa lasipullossa, tölkki on metallinen ja pilaa fiiliksen”. ”Tölkki on moderni, kevyt kantaa, ei kilise, suojaa, ekologinen ja laadukas”. Tunteita. Tunteet ovat juomisessa hyviä, mutta insinöörimäisesti lähestymme asiaa faktojen kannalta ja hylkäämme molemmat näkökulmat.

Usein kun kysyn keskustelun lomassa sen oleellisen kysymyksen: Oletko juonut samaa erää, siis yhtä vanhaa olutta molemmissa muodoissa pöytään laskeutuu hiljaisuus ja vain se preerialla pyörivä risukasa kulkee pitkin pöytää ja sirkat sirittävän äänettömyydessä. Niin.. Ikäero kuitenkin tekee paljon eroavaisuuksia.

Toinen poikkeava piirre, etenkin voimakkaasti humaloitujen, eritoten kuivahumaloitujen oluiden kohdalla on se, että mistä kohtaa tankkia kenenkin yksilö on peräisin. Siinä on valitettavasti eroa. Toinen voi olla ihanan trooppishedelmäinen cocktail ja toinen todella dänkin pihkainen pommi.

Kolmas erottava tekijä.. No mennään siihen aivan lopuksi, sillä palan halusta juoda bisseä. Se on ihanaa. Minulla on sellainen etu tänä iltana, että edessäni on kaksi täysin samasta erästä astioitua ja viikon erolla yhtä vanhoja tuotteita sekä pullossa, että tölkissä ja vielä sokkona. Tyylinä Pils, eli IPA:n verrattuna erot ovat minimoitu.

Ulkoisesti molemmat näyttävät aivan identtisiltä ja vaahtokin laskee molemmissa aivan samaa tahtia jättäen pitsiä lasiin, eli puhtaat lasitkin.

Tuoksussa kuvittelen toisessa erottuvat humalaa enemmän, mutta voi mennä sen piikkiin, että kuvittelen vain. Session edetessä en havaitse tuoksussa eroa. Joko siihen tottuu erojen ollessa hiuksen hienoja, tai sitten eroa ei oikeasti ole.

Juodessa toisessa katkero tuntuu snadisti enemmän kurkussa. Hämmentävää, pyydän tarjoilijaa maistamaan ja hän kertoo saman, vaikken maininnut hänelle tästä mitään.
Tässäkin yhteydessä loppua kohden erot sumentuvat.

Tärkein kysymys onkin: Kumpi on parempaa? En osaa sanoa, sillä molemmat menivät ristiin ja lasien loppuessa sanoisin molempia aivan samanlaisiksi. Kumpi on kumpi? Minä en rehellisesti uskalla edes arvata. Kumpikaan ei maistu metallilta, hapettuneelta, tai haisunäädältä (auringossa olleelta). Todennäköisyys osua oikeaan on siis ½, eli tässä tapauksessa täysin irrelevanttia.

Olen lievästi yllättynyt ja toisaalta sitten taas en. En tiedä alkaisiko puolen vuoden kohdalla eroja löytymään, sillä molemmat yksilöt ovat alle kuukauden ikäisiä.

No mikä sitten on se kolmas tekijä? Astiointi. Teknisesti eroja syntyy molempiin aivan täytön mukaisesti. Eli kuinka hyvä täyttökone on kyseessä hapen suhteen. Jos kyseessä on hyvä laite, jonka täyttö on säädetty hyvin ei astiaan pitäisi jäädä juurikaan happea.
Luonnollisesti tuote on pystytty ennen astiointia ryssimään sen miljoonasti, mutta jos oletetaan että kaikki muu on reilassa on viimeinen ja usein se vaikkein steppi, pullotus/tölkitys.

Luonnolisesti voisi luulla, että jos tuote on sama ja koneen säädöt samat, ei tässä olisi mitään vaikeaa. Luulisi. Kyseessä on tuote, jossa on X-määrä karbonaatiota, lämpötilassa X, joka menee laitteeseen, jossa paineilma, hiilidioksidi, sähkömoottorit, paineessa oleva neste, vaikuttavat toisiinsa. Se ei ole koskaan samanlaista, vaan säädöt haetaan sormituntumalla astioidessa. Hävikkiä syntyy, bisseä valuu viemäriin kymmeniä litroja. Astiointi on taitoa, tekniikkaa, ennakointia, teknistä taidetta. Vähän kuin ajaisi kilpaa, kaikki on herkkyyttä ja oikea-aikaista aavistusta. Huonoilla vehkeillä se on kamppailua ja toisessa ääripäässä huippuunsa viritetyt isojen panimoiden linjastot.

Oikeastaan tämä olisi äärettömän hieno testi tehdä jollakin luokkaa Koffin tuotteella, mutta koska pullot ja tölkit eivät nykyään juurikaan kohtaa toisiaan lienee tämä kuvitelmaa.

Mikä sitten on oikeasti paras astia ja paras tapa?

Tämä on helppo kysymys, se on kegi ja sellaisen ravintolan hana, jossa ne helkkarin piiput pestään itse ja usein. Sellainen jossa kierto on riittävää, sillä jopa sillä Karjalalla on järjettömän suuri ero kun otetaan mesta, jossa joku Hartsulta käy ehkä kerran kuussa pesemässä linjat ja tavara seisoo linjassa viikkoja. (hyi, s..na). Tällaisissa paikoissa pullo, tai purkki on varmasti parempi, vaikka puistossa nautittuna. Puhuvat vastuullisista ravintoloista ja niissä valvotuissa oloissa nauttimisesta, mutta jos nämä ovat vaihtoehdot, jään mieluummin puiston penkille nauttimaan A:ta.
Tuore avattu kegi ja puhtaat hanat. Silloin sen pitäisi olla yhtä hyvää, kuin suoraan panimon tankista. Tai oikeastaan useimmiten parempaa. Meinaan tankista suoraan laskiessa tavara on useimmiten flatimpaa mitä lopullinen tuote johtuen tankkien näyteventtiileistä (ellei ole hyvät venat).

 "Lyhyesti, älkää tulko panimoon duuniin mikäli oikeasti haluatte nauttia oluestanne tietämättä siitä mitään."

Se on vaatinut järjettömän määrän työtä, kirjaimellisesti verta, hikeä ja kiroilua. Putkissa poltettuja ruumiin osia, lipeällä ja peretikalla syövytettyjä käsiä, jalkoja, kasvoja.
Kummarreltu oudoissa asennoissa, nosteltu satoja kiloja mallasta, lapioitu tonneja ja kaikki pakattu käsin. Nosteltu useita tonneja lavalle, eikä niitä nosteta oikeaoppisesti, vaan paskottu selät, nivelet ja muut. Syöty särkylääkkeitä, jonotettu fyssarille ja toivottu että aamulla ei koskisi niin paljoa.

Ei tarvisi ajatella pullosta juodessa, kuinka moni käsi ja hanska siihenkin on koskenut.
Yksitoikkoista, monotonista raatamista, että sinä voisit nauttia ihan hiton hyvää ja fressiä bisseä, jonka markkinointi on liki laitonta ja jonka verotus viimeistään ajaa yrittäjät raivon partaalle miettiessä saako lauantaina metwurstia voikkarin päälle, vai vedetäänkö tänäänkin vyötä kireämmälle katsellen päivän postipateja ja viinaa kotiovelle.

Se on kuin kasvattaisi lapsia, joistakin tulee kivoja, joistain ei. Toiset ympäristön, laiterikkojen, liian pitkiksi venyneiden päivien jolloin suoneen tykitetty Gevalia ei auta jaksamaan, kun rahtikuskit ovat myöhässä, tai eivät tule ollenkaan ja täyttökone viskoo korkit mieluummin lattialle kuin pulloon, eivät ole timanttia mutta ihan ryypättävää. Silloin kun se lapsi päättää käydä vähän lisää astiassa oltuaan kiltisti tankissa. Kun siivilä on tukossa ja NEIPA tankin pesu roiskii humalasakkaa pitkin ainoita kuivia vaatteita. Ja kun Untappd väki juo hanasta viidellä pillillä vihaten jokaista katkeraa kyyneltä, me hymyilemme silti, koska kaikesta huolimatta rakastamme sitä mitä me teemme, emmekä hitto vie tiedä mitään parempaa. Näyttäkää minulle tavis pienpanimoduunari, niin minä näytän pihan ilman voikukkia, tai rehellisen poliitikon.

 Siksi me, kilpailijat, pidämme yhtä ja hengaamme mielellämme keskenämme koska me tiedämme mitä se stobe vaatii, oli se sitten pullossa, tai tölkissä.

2020 ja olutmaailman epätrendikkäät valinnat

Jotenkin olisi tylsähköä ennustaa tämän vuoden trendejä olutskenessä, sillä kaikki on oikeastaan jo nähtävillä. Sen sijaan ajattelin ennustaa ja kertoa kaikkea sitä mikä ei tunnu kiinnostavan ketään ja mitä ei tasan tule tapahtumaan.
Miksi? Ehkä tämä on vain sisäsyntyistä underdogien tsemppaamista, sekä pieni näpäytys olutmaailman ja hanataulujen tyylilajien kutistumiselle, että itseni ruoskimista.
Tässä on siis sekalaisessa järjestyksessä: TOP 12 Kaikki se mikä ei kiinnosta, mutta jossa olisi pengottavaa paljonkin.

 Tästä tuli hieman sellainen Pasa&Atpo tyylinen ”Eniten vituttaa olutkulttuurissa”, mutta kestääkähän tämä kieliposkessa suoritettu itselleni ja alalle irvailu.

1. Englantilainen humala.
   Nuo puumaiset, kukkaiset, marjaiset, oudoilla tavoilla hedelmäisiä ja metsäisiä sävyjä omaavat lajikkeet.
   Brittiläinen humala ei kiinnosta ketään. Paitsi sellaisia vanhoja panimoita, jotka heittävät hyppysellisen taikapellettiä keksisen vierteen sekaan ja taikovat joitakin unohtumattomia klassikoita. Silti cräääftkulttuuria ei kiinnosta. Tärkeämpää on vain upottaa sitä Citraa, Mosaicia, Ekuanotia ja Simcoeta kaikkeen (auts, sepäs osui ja upposi omaan nilkkaani). Jos asiaa ajatellaan kustannusmielessä olisivat brittilajikkeet kolmanneksen edullisempia ja, aivan uniikkeja. Odottelen siis innolla sitä oikeaa New ENGLAND IPA:a. Silti en tule sitä näkemään, koska ketäänhän tämä ei kiinnosta. 
   
   
   
   

   

   "Sano "Fuggles" baarissa ja sua katsotaan pistävästi"

   
   
   2. Mallas
   
   
   No niin. Nyt mennään jo syvälle. Sitähän on kaikessa ja kyllähän niitä mallasvetoisia lagereita tehdään hienosti ainakin Kiiskellä ja Takatalo&Tompurilla. Hitsi, kyllä tällä mielensä todellakin pahoittaa. Mallas ei vaan oikeasti kiinnosta ketään. ”Palepalealelalea ja vähän jotai karkkimallasta fiiliksen vuoks, sitte niitä humalalajikkeita iha vitust”.
   Kysykääpä tiskiltä kuinka monta humalalajiketta tavan Punavuorelainen osaa ja kääntäkääpä keskustelu mallaslajikkeisiin? Jos tarvitsette vielä lisää vettä kiukaalle, niin minäpä heitän. Entäpä mallastamojen erot? Ei kiinnosta, viikkarilta vaan, kun halvalla saa. Eihän kotimaisessa viljassa ole vikaa, eikä puolalaisessa, saati mallastusprosesseissa.
   Niin, kuten sanoin, tämä osasto laitetaan pölyttymään sinne arkistokaappiin sen vähän oudon arkistonhoitajan taakse joka tykkää kissoista ja keräilee etikettejä. Ei se ketään kiinnosta, vaikka mallas voisi olla uusi musta.
   
   
   
   3. Mäskäysohjelmat
   ”Häh, kyllähä se mäskätään. In 66c we trust”. Beta-Glukanaasitauoista tai Proteolyysitauoista on vielä joku hereillä oleva kuullut. Kuulema keittomäskäyksestäkin, mutta kun aletaan puhua glukoosien maksimoinneista, tai Hochkurzista niin viimeisetki pilkkivät korkilla kuhaa. Minäkin alkaisin, ellei olisi iso kippo mustaa kahvia työnnettynä nieluun, poikittain. Mäskäys,kiinnostaa vielä vähemmän mitä mallas. Koska nämä kaksi ovat läheisessä suhteessa toisiinsa tämä on kuin naapurin masan parisuhde-elämä. Ei kiinnosta, ellei äänieristys ole huono. Kuivahumaloinnin aikataulutus ja lajikkeet taas ovat kuin seuraisi kuninkaallisia Seiskasta. 
   
   
   4. Vesi
   ”Jaatota, se tulee hanasta, siis Porissa raanasta. ”
   Veden kemia ei vaan nappaa. Kiva jos vähän kipsiä laitetaan, kuulema tulee rapeampaa.
   Maitohapolla ph:ta vielä alas, mitäpä muuta. 
   Pehmeä vesi on Suomessa siunaus panimoille, mutta myös vitsaus koska sille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Kuitenkin mineraalitasapaino tekee vesistä erimakuisia ja sitä nyt kuitenkin on se 90-96% stobesta. Silti se ei kiinnosta, vaikka sitä on eniten. Jätevesistä puhumattakaan.
   
   
   5. Tsekkiläiset oluet
   Hohhoijaa. Urkkihan on ihan hyvää ja sitä Krusovicea saa kaikkialta. Umpitylsiä. Silti teknisesti äärettömän vaikeita oluttyylejä tasapainotella pehmeän maltaisuuden, diasetyylin ja ruohoisen humalan kanssa. Erityisesti ketään ei kiinnosta kun otetaan esiin Tummat ja keihäänkärkenä Polotmavy. Jos jouduit googlaamaan viimeisen-> proofs my point.
   
   

   

   "Tsekki? Olen käynyt"

   
   6. Belgialaiset hiivakannat
   
   
   Belgit on niin last season, last decade, vai last century?
   Silti niitä arvostetaan ja pidetään, mutta ei niitä näe missään muualla, kuin Alkon hyllyillä ja harrastajien tilauslaatikoissa.
   Rochefort, Orval, Duvel, Karmeliet, Chimay, De Dolle, Het Anker, Hoegaarden, Chouffe, jne.
   Hiivan käsittely, kannat, käymislämmöt.. Oma erityinen maailmansa, johon kukaan ei hyppää ilman brettaa ja Saisonia, mieluiten yhdessä ja maustettuna kermaviilillä ja marjoilla. Edellinen kiinnosti? Entä pehmeän mausteisen hedelmäinen Blond? Niinpä. Ei kiinnosta. Nimetkääpä kotimainen Quadrupel? Niinpä.
   
   

   

   Tripel. On se.

   
   
    
   7. Ruis
   Juu kyllä kiitos ei. Ei lisättävää, mutta oispa kauraa, sameaa, appelsiinimehua ja... eiku, puhunko oluesta vai Kaslinkin uudesta kaurajuomasta? Jos tässä haluttaisiin oikein vääntää veistä, niin Laihian Tuoppi-ruismallas. Uniikki tuote, mutta joku kotikaljamallas pullahiivan kera rakennustyömaan lounasruokalassa. Yyh, no thanks.
   
   8. Savuoluet
   
   
   Kuten tiedämme meillä on paljon erilaisia puulajikkeita. Niiden kaikkien tuottama savu on erilaista. Silti koska tämäkin liippaa sitä mallaspuolta, niin eihän se kiinnosta. Schenkerlaa voi tilata jouluksi kotiin, mutta muuten ei nappaa. 
   
   

   

   "Pistä unohdettu klassikko valumaan"

   
   9. Pohjoismaiset perinneoluet
   Sahti mainittu. Ei oikein lähde, mutta ootteko kuulleet Drickusta? Ette, se kiinnostaa vielä vähemmän, koska Ruotsista apinoidaan vain sitä yhtä Omnipolloa, kunhan se maistuu paakkelsilta, eikä sahdilta ja savulta. Kts. Edelliset, mutta ei, ei niin ei. 
   
   
   10. Radler
   Siis bisseä, joka maistuu sitruslimulta ja on keveää. Paitsi jos sen nimeää Micro-LemonfizzHZYDDHNEIL:si. Kuulema low abv-kategoriassa on kasvua, samoin mehulta maistuvissa oluissa. Tadaa, yhdistin nämä yhdeksi vanhaksi saksalaiseksi.. Aivan, eihän se kiinnosta ketään näin.
   
   

   

   "Hazy, fruity, light, sweet ja sitten se sana Radler"

   
   
   11. Ravintolat
   Jos kippola ei ole keskustassa ja sieltä ei saa just tän hypepanimon kamaa jokaisesta hanasta sitä 0,2l annosta kolmella pillillä tarjoiltuna edukkaaseen hintaan niin että sisustus on vähän retroa, muttei kitchiä, vähän hämyisää, muttei mitään puolipaneelia ja messinkiä, sillee uutta, mutta vanhaa, muttei liian vanhaa, eikä mitään muovista. Uusi, mutta elämää nähnyt, ei nuhjuinen, mutta vähän, hipsteri, muttei liian, asiakkaita, muttei liikaa ja ruoka olis tosi jees, mutta en aterioi siltikään, niin mun piti siis sanoa, että voisin käydä, kerran.
    Tilaan vaan kotiin ja käyn festareilla kerran kesässä tuskailemassa pieniä näytteitä ja nekään ei maistu läppärin ääressä. Bissekippolat ei vaan kiinnosta ilman taulukkolaskentaa ja kolmen tuopin Untappd mahista ilman tekstiä, koska eihän kirjoittaminenkaan kiinnosta enään ketään. Näkeehän sen tämänkin blogin postausmääristäkin.
   
   

   

   "Sopivasti asiakkaita, oikea annoskoko?"

   
    
   
   
   
   
   12. Brut IPA, Black IPA, White IPA, Belgian IPA
   Siis jotai IPAA. Ei kuitenkaan tällaista IPA:a. Vastahan nämä tulivat, juuri opimme pitämään, silti so last season, ellei Brewski tekis? Odotan edelleen NEBIPA:n tuloa. Siis samean Brown IPA:n, jonka kohdalla voidaan miettiä onks se hapettunu vai ei, koska jos siinä on jotai muuta mallasta, kuin.. Eiku ei, turha niitä on mainita, eihän ne maltaat kiinnostaneet. Black IPA. Salaa kaipaan, samoin White IPA:a, siis sitä wittihiivaista. Joo ei se kyllä kiinnosta, joku belgialainen tekosyy kikkailla, kikkaillaan vaan sillä mangopiltillä.
   
   

   

   "Kuha on Hazya ja sarjakuvahahmo etiketissä"

   
   Vai onko näin?
   En viitsinyt mainita bitteriä, skottialeja, saksalaista humalaa, jne. Silti tässä nykyisessä olutkulttuurissa, jossa myynnin edistämiseksi pitää kaikessa olla jokin twisti, mielellään citrainen twisti jollain hedelmällä ja uusien tuotteiden jatkuva tykitys markkinoilla luo kuvan, jossa mikään ei ole stabiilia, eikä mitään tuotetta voida hioa. Sama koskee kaikkea. Tv-viihde on nopeatempoista, jossa Monty Python-tyylinen kuiva vitsin hiominen ja nokkeluus, joka jää katsojan aivotyön varaan on muuttunut alleviivatuksi Realityksi. Maailma on käsissä, tieto kulkee taskussa, eikä edes baarissa käydä juttelemassa ja väittelemässä kuka tekikään eniten maaleja vuoden 1994 futiksen mm-kisoissa?
   
   Kaikki muuttuu, kärjistyy, nopeassa tempossa ja Darwinia mukaillen parhaiten selviävät ne jotka muuttuvat mukana helpoiten. Siksi tykitys, siksi muutos. Onneksi joitakin stabiileja peruskiviä löytyy olutpuoleltakin ja tämän kunniaksi korkkaan vuoden ensimmäisen Pirterin ja huuhdon sen ehkä myöhemmin jollakin marjasourilla. Vastarinta on turhaa, mutta kaiken muutoksen keskellä haluaisin minäkin, ettei kaikkien oluiden tarvitsisi olla samanlaisia. Perusraaka-aineissa ja prosessin vaiheissa olisi rutkasti mahdollisuuksia uusille oivalluksille. Sitä ennen taotaan sitä kuumaa rautaa ja toivotaan, toivotaan jotain muutakin.

Alkoholin tilaaminen ulkomailta... On täysin laillista

Mediassa on pitkästä aikaa taas keskusteltu alkoholin verkkokaupasta, sen kitkemisestä ja keplotteluista EU:n kanssa.
Lyhykäisyydessään koko tilanteesta saa vain sen kuvan, että joko valtiovalta, että osa mediasta ei tunne lakia, tai vaihtoehtoisesti yrittää paitsi sumuttaa meitä lainkuuliaisia kansalaisia, että Euroopan unionia. Miksi? Koska alkoholi on mörkö. Alkon monopoliasemaa haluttaisiin edelleen pönkittää kansanterveyden aasilla ratsastaen.
En jaksa kuitenkaan toistaa kaikkia argumentteja asian puolesta ja vastaan, tai ampua näitä alas. Sen sijaan paljastan totuuden ja ammun alas yhden usein nähdyn hyvin räikeän väitteen.

Alkoholin etämyynti on täysin laillista (Piste).

Etämyynti tarkoittaa siis sitä, että minä tilaan EU:n sisältä verkkokaupasta xxx laatikollisen olutta, viskiä ja vodkaa suoraan kotiovelleni siten, että tavaran kuljetuksesta vastaa myyjä. Tämä käytännössä tekee myyjästä, huom. MYYJÄSTÄ, verovelvollisen Suomeen. Täten ei ole ostajan murhe hoitaako myyjä näitä veroja kotimaahan vai ei.
Tämän saman voimme todeta, vaikkapa verohallinnon palvelusta, joka ymmärtääkseni on Suomen valtion alainen palvelu, eikä siis vaikkapa Caymansaarten.

Näin yksinkertaista se on. Toki Tulli välillä availee laatikoita ja jättää lappujaan, sillä heillä ei juurikaan aikaa, eikä resursseja selvittää onko yksityishenkilö Y:n osto etäosto, vai etämyynti. Laput voi Etämyynnin kohdalla laittaa suoraan paperinkeräykseen.

Tein asiaan liittyvän kokeen ja tilasin eräästä verkkokaupasta laatikollisen tuotteita kotiini. Sillä olin OlutExpon aikoihin flunssassa ja silloin jos joskus saattaa lompakko painaa kourassa, kun makaa kotona sohvalla kuumeisena. Hintataso oli mielestäni kohtuullinen ja tuotteet jokseenkin kiinnostavia. Olen vuosien varrella tilaillut hyvin useasta verkkokaupasta alkaen edesmenneestä Cracked Kettlestä edeten milloin mihinkin. Olen tilannut paitsi olutta myös siideriä, meadia, viskiä, giniä, rommia, vodkaa, liköörejä, yms. Tilaukset ovat aina tulleet kotiini ajallaan, hyvin paketoituina ja usein mukana on ollut muutakin sälää, kuten laseja, julisteitä, tarroja, rintanappeja ja sen sellaista.

Naksuteltuani tilauksen ostoskoriin ja maksettuani tilauksen paypalin lävitse läväytti tämä kauppa heti seuraavana päivänä tilauksen seurantakoodin suoraan meiliini (joskus tämä on tapahtunut seuraavan tunnin aikana, vaikka olisin tilannut kello 23 sunnuntai-iltana). En muista tällaista palvelua kovinkaan montaa kertaa saanneeni kotimaisista nettikaupoista.
Kuljetus Keski-Euroopasta Suomeen vei viisi päivää, joista tuttuun tapaan.. suurin osa kului kotimaan rahtiterminaaleissa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi tulppa on aina tässä päädyssä. Erityisesti pelästyin, kun näin kotimaassa paketin kuljettajana toimivan PostNordin.
Muistan edelleen kerrat, jolloin "Valitettavasti ette olleet kotona" lappu on vain tiputettu laatikosta alas ilman ovikellon soittoa, tai koputusta minun askarrellessa lounasta. Kuski ei kiinni juostessa edes pahoitellut tapausta. Tai ne muutamat kerrat, kun olen odottanut kotona oven vieressä toimitusta jota ei näy, koska "huppista tää jäi terminaaliin".
Silti tällä kertaa rahti oli minuutilleen aikataulussa. Ihan hämmentävää.
Toimitus oli itseasiassa nopeampi, kuin mitä Alkon verkkokaupalla kotimaassa ja vielä kotiovelle.

Miksi sitten tilata ulkomailta?
Koska maailma on täynnä upeita juomia, joita ei kotimaasta saa. Lisäksi hinnoittelu on usein hivenen maltillisempaa, koska kulurakenne on aivan toisenlainen. Olen utelias testaamaan millaisia tuotteita muualla valmistetaan, oppimaan uutta ja maistamaan uutta. Kyseessä ei ole se, että juoksisin hinnan perässä, sillä tietysti rahdin osuus kasvattaa pullokohtaisia kustannuksia ja ns. juotavaa olutta saa edullisesti paljon helpommallakin. Viskien ja muiden suhteen taas en allekirjoita edellistä. Hinta on paikoin liki puolet meikäläisestä..
Millaisia kokemuksia sinulla on asiasta? Oletko tilaillut jostakin ja haluat jakaa kokemuksesi? Sana on vapaa, minä taidan kaataa lasillisen American Wheatia ja siirtyä sohvalle.

Tiskin Takaa: Kymijoki Beer Festival 2018

Kymijoki Beer Festival sodittiin, tarjoiltiin ja juotiin tyhjäksi jälleen mennä viikonloppuna.

Takin ollessa melkoisen tyhjä festareiden jäljiltä ja työviikon seuratessa heti perässä ehdin vasta nyt jäsennellä hajatuksiani.

Tällä kertaa en ollut asiakkaana, vaan meidän tiskin takana, joten sillai vinkkeli oli erilainen. Vähän.

Lähtöasetelma ja korttien jako tähän viikonloppuun käytiin jo aiemmin. Jälleen Porin Winstonin takapihalla oli jotku kaljakinkerit, mutta mie matkustin mieluummin latotansseihin ihmettelemään sitä miten tää festari on ihan omanlaisensa?

Porin takia meidän miehistömme joutui jakautumaan minun ja Tj ”Isomugin” (terkkui vaa) suunnatessa Korialle. Jo tiskiä pystyttäessä fiilis oli kuin maalaismarkkinoilla. Nurmikenttää ja hiekkaa. Kaukana olivat Stadin mukulakivet ja hiostavat asvaltit. Idylliä rikkoi vain tiskimme helkkarin upea taustaraita täynnä pelkkää kotipaikkakunnan soundia alkaen Viikatteesta, päättyen jonnekin Lasten Hautausmaan ja Tuure Kilpeläisen rytmeihin. Oikeastaan perjantai meni suhteellisen rauhallisesti tiliä tehdessä ja ihmisten kanssa mukavia haastellessa. 

Skills approved

Hei, täyttäisiks sie min mukin?

Naapuritiskin valikoima ilahdutti <3

Porttien suljettua hörpättiin porukalla muiden duunarien kera muutamat janojuomat ja tajuttiin, että mehän ollaa kaikki samas majapaikas, joten jatkettiin sitten panimoväen baarikierroksella Kouvolan yöelämässä varoen visusti kulkematta yhteenkään vähäänkään hipsteriin kuppilaan, ts. Betonyyn, Tomppaan, tai muuhun ”craftikippolaan” ihan vaan, koska matkaopas, minä, päätin näin.

Loppuyöst ei sen enempää, se olisi ansainnut oman sekavan kuunnelmansa?

Onneks o peruskauraa baaris, vai?

Lauantai valkeni seesteisenä, väsyneenä neljän tunnin yöunien ja hotelliaamiaspöydän pekoniannoksen jälkeisissä hiilari- ja rasvanousuissa vaelsimme jälleen rikospaikalle.

Oikeastaan lauantai oli alkuun hyvin hiljainen, mutta perinteisesti kellon osoittaessa viittä alkoi jonoakin kasautumaan ja kuudelta, kun kassakone lauloi ihanasti ja tuoppia tuli valutettua urakalla sanoivat maksulaitteet itsensä irti. 

"Saisko Siltsun erikoisen? Ai piripintaan vai? Joo"

Kun tästä aikanaan selvittiin voin vain nätisti todeta ihmisten olleen tähän nähden kärsivällisiä, eiku ei, jotai aivan muuta? No ainaki kaikki halusivat nopeasti isoa tuoppia jonojen kierrellessä, kuin yhes Tallinnalaisessa festarissa, yhen ruots..belg..no sen O:lla alkavan pan.. brändin tiskille.

Siinä ei sitten mennytkään kauaa, kuin meiltä otti ja loppui oluet kesken. Pian tämä sama ilmiö siirtyi tiskiltä toiselle ja lopulta, kun tuhka laskeutui, kuu valaisi taistelukenttää ja korpit nokkivat ruumii.. Oli aika laskea tappioita, taisteluväsymys, koettelemukset näkyivät kaikkien ilmeistä. Ei tarvinnut kysellä miten meni, sillä pian olimme kulkematta lähtöruudun kautta, samalla terassilla etsimässä lääkintämiestä, tai ainakin hyvin heikkoa palvelua?

Voipuneita, kaikkensa antaneita, aika velikultia ja pari siskoakin. 

Vihreet binest, kyl vaa

Mitä tähän voisi oikein todeta? Tai sanoa, jota en olisi aikaisempina vuosina todennut?

Kouvola yllättää, positiivisesti. Se idylli, se maisema, se tunnelma.

Se ihmispaljous, tutut, tuntemattomat ja tulevat tutut. Se mielettömän typerryttävä yhteishenki, joka notkuu ajoittain rajoilla, joissa ei tiedä lähteekö lapasesta, vai pysyykö pulkka vielä perässä, on yksinkertaisesti riemastuttavaa.

Isot kiitokset erityisesti taisteluparilleni ja suurpiällysmiehelle, joka osoittautui yllättävän notkeaksi kaupparatsuksi tilanteen tullen.

Kiitokset panimojengille kuittailuista, yhteishengestä ja seurasta.

Kiitokset järjestäjätaholle, ruokakauppiaille ja talkoolaisille, huikeet duunii vaikkei aina meniskään niinku Vahteronmäes (Kvlan Beverly Hills).

Kiitokset kaikille vierailijoille, erityisesti teille jotka tyhjensitte meidän kegit innolla ja antaumuksella.

Kättä pystyy, millä muul festaril on tällain maisema?

Ai pitiks niist oluista mainita jotai? Emmää vaa tierä, mut ei ne paskempii olleet ja hyvin maistui.
Sedät kaakost sanovat jotain aina panemisest, mut mie sanon ennemmin, et aina on juotu.

Kymijoki Beer Festival: Juomasuositukset

 

Kymijoki Beer Festival tulee taas viikonloppuna.

Juomalistojen ollessa viimeinkin julki ajattelin heittää tärpit kolmelle maistelijalle.

He ovat: Pertsa Peruskuluttaja , jonka mielijuomaa on ”marketin halvin ja joskus kossuvissyllä, tai kolalla”.

Maire Maistelija, joka kokeilee sattumanvaraisesti juomia sen mukaan, miten kiva etiketti niillä kulloinkin on ja jos ei ole, niin Sol kelpaa aina.

Ja Oili Olutentusiasti, jolle kelpaa vain viidessä tynnyrissä marinoitu vaahtokarkeilla ja pistaasiesanssilla kylvetetty.. No mikä vaan yli 10%, mutta tykkää salaa alle 4% lagereista.

Kasasin siis kolmelle, ei niin kovin stereotyypiselle, juojalle kolme olutta maistettavaksi:

Pertsa:

Ruosniemen Kaiku No10:

Kymmenes Kaiku on tällä kertaa, yleisön pyynnöstä, hyvin helppo, mutta luonteikkaan puhdaslinjainen lager. Vai Keller, vai Dortmunder, vai Helles? Who cares, se on nii iisiä, että täyttä tuoppia ja ääntä kohden. Kyllä maistuu.

Takatalo & Tompuri Kaski Helles:

Enää ei tarvi arvata tyyliä. Virolahdelta hyvin helppoa kaato-olutta, kuten maestro itse asiaa kuvaili.

Kuulema aina on pantu, mutta tämänkin kohdalla voisi todeta vain, että aina on juotu.

Hoppa Mk1 Pale Lager:

Kuusaalta vaaleeta laakeria. Tuuppa siis sinne, eiku tiskille. Uusi panimo on aina villi kortti, mutta osuisko vaalea lager Pertsalle? Tähdet kertovat.

Maire:

Malmgård Arctic Circle Ale:

Vahva, tukeva, illan viimeiset hitaat? Katajaa ja ruista, tarviiks muuta?

Donut Island Andrea:

Hapanta, kirpeää, raikasta, kirsikkaa. Sopii kesäkeleille ja herättää ainakin keskustelua. Sourit on in, hip ja cool, juo vaikket pitäisikään.

Maku Brewing Jotain Hefeweizenia:

Onko kivempaa kesäisempää olutta, kuin iso tuopillinen weisseä? Ei miustakaan. Täydellistä terdekamaa, eli täydellistä festarikamaa.

Oili:

Ruosniemen Betony IPA:

Jotai tommost sameet ipaa tippus, iha hitost uppos humalaa sekaan. Emmää tierä kuka semmottist haluu juora, mut ei tota kauheest muualt saa. Eli destination beer, eli RB 100/100, koska ny on vaikea tikki, Korialt asti.

Vakka-Suomen Prykmestar SavuKataja:

Suosituksissa vuodesta toiseen, mutta ohan se vuodesta toiseen yksi maan kovimmista oluista. Nimensä mukaisesti savua ja katajaa ihan kunnolla, ei tarvi miettiä ”oliks täs ny oikeest savumallasta vai ei?”. Lusikalla ei anneta, vaan lapiolla.

Bryggeri Hki Sofia:

Sofiankadun ihana musta jättiläinen viekoittelee luokseen usein kahvisen suklaisilla aromeillaan. Paahdetta kesäyöhön, Yes Sir I can Boogie, after a few of these.

---------------------------

Että tällaisilla eväillä. Koko juomalista ja kattaushan löytyy täältä

Nähään festareil tiskin takaa.

Arki pienpanimossa, erilainen kuvakollaasi

Lupasin kirjoitella ajoittain joitakin juttuja siitä, millaista työskentely käytännössä pienpanimolla oikein on?
Koska tällaisen tekstin tuottaminen järkevässä kokonaisuudessa sisältäisi lähinnä toistoja, tarinoita mattoveitsistä, mopeista, panohanskoista ja välillä kaikkensa antamisesta sen eteen, että siunkin käsissäsi olisi tuopillinen tuoretta ja puhdasta olutta. Epäilin, etten saisi jäsenneltyä päässäni tätä juttua kerralla, joten jätin sen muhinmaan.
Sain tuossa Dixitiä pelatessa kuitenkin niin paskan? mahtavan? idean, ainakin, että se oli toteutettava. Tässä siis Dixitin ihanan psykeedelisistä korteista kasattu pieni kuvakollaasini:
"Arki pienpanimossa".

Työuran aloitus

Ne hetket kun lattiakaivo vetää hitaasti ja etsit jostakin kuivaa kohtaa. Voisi liittyä myös lattioiden kaatoihin?

Tankkien siivous

Pullotuspäivät joskus

Tuotekehittelyn keveä epätodellisuus

Pesuaineiden liuoslaskut

Suojavälineet päällä valmiina irroittamaan letkua odottaen roiskeita

Rahtipäivä on lappuja täynnä

Kun yrität saada yhtä lavaa siirrettyä, jotta saisit toisen johonkin, mutta kolmas on edelleen tiellä. Aka panimon logistiikkajärjestelmä.

Työaika

 

Letkuviidakosta selviytymisen abc, voisi olla myös mattoveitsen tärkeys?

Arki on työlästä, hikistä, toistavaa, tarkkaa. Täynnä vaikeita asentoja, patenttiratkaisuja, moppia, mattopuukkoa ja puhdistusaineita. Ei mitään selväpäisten, tai järkisten touhua, mutta kuten kuvista voi päätellä ja blogin innokaimmat fanit tietävät.. Olen oikeassa paikassa.