Olutarvioissa: Mallaskosken Imperial Pine Cone Saison

Elokuu pyöräytti Alkoihin uusia kotimaisia tuotteita siinämäärin reippaasti, että pakko oli itsekin raahautua pitkäripaisen hyllyjen ääreen, siis muuallekin kuin viinihyllyn, josta on taloudessamme muodostunut se käytetyin puulaakin hylly.

Ensimmäisenä maistoon näistä muutamista kassiin osuneista päätyi Mallaskosken Imperial Pine Cone Saison. 

"Anteeks mtäh?"

Käpylehmiä ja vahvempi Saison Chinookilla? Ny on nii outoa, et miun on pakko maistaa.

Speksit olkaapas hyvä: 4,53€/0,33l. 7,2%, 38ebu. 

Eipä siinä sen kummempaa. Ihmetellään.
 Saison on kuitenkin suosikkityylejäni ja tässä on ilmeisesti vieläpä aina arvaamatonta Fantomen hiivakantaa. Melkoista soppaa. Maistetaanpa.

Mallaskosken Imperial Pine Cone Saison valuu lasiini samean oranssinruskeana. Vaahto jää kauniiksi sentin kerrokseksi varsinaisen hupuksi.

Tuoksu irroittelee korkatessa freesisti kuivattua banaania. Liki sahtimaisia viboja ilmassa. Makeutta, vierteisyyttä, estereitä ja hentoa mausteisuutta. Houkuttelee maistamaan.

Maussa lievää makeutta, joka kuivuu loppua kohden selvästi. Sekahedelmää, keksistä kuivuutta. Seassa parfyymista saippuaa, hentoa mausteisuutta mukana.

Suutuntumassa kuljetaan keskitäyteläisiä polkuja, käpylehmillä tai ilman.

Kokonaisuutta tarkastellessa.. Äääh. Tämä mikään gradu ole, se on olutta, se on juotavaa. Tuoppi tyhjenee ja maistuu. 7,2% lämmittää kevyesti. Ihan jees, pankki ei räjähdä, mutta ruuti pysyy kuivana.

Lyhyesti: Sinebrychoff Schwarzweizen & Mallaskosken Frost Bite

Ruokakauppojen hyllyihin oli eksynyt muutamia uutuuksia, joista tänään pikapika-arvioissa uutuudet Mallaskoskelta ja Sinebrychoffilta.

Tällä kertaa "Koffilla" on keitetty Suomen Olutmestari kilpailun voittaja Miika Korpelan kera mustaa weisseä. "Suomen Olutmestarin Schwarz-Weizen saa arominsa Hallertau–humalalajikkeesta. Maltaina on käytetty Pilsner-, vehnä-, Caramel- ja Dark ale -mallasta."
Vähän mietin näinköhän mustaoluen paahde ja weissen esterit kolauttaisivat näissä turnajaisissa  kypäriään vastakkain, mutta alta paljastuikin ihan perinteinen Dunkel-Weizen, eli tumma vehnäolut, jonka väri nyt vaan on vähän tavallista no.. tummempi. Enempi neilikkaa, kuin banaania. Kevyesti hedelmää, vähän mallaslimppuista makeutta ja pieniä sahtimaisia viboja kaikuu jostakin kaukaa. Helppoa ja keveää ruokajuomaa, joka kärsii lähinnä liian pienestä esteritasosta, että maitokaupparajan takia turhan keveästä rungosta jättäen loppuvaikutelman hieman kovaksi ja hiilihappoiseksi. Nauti ja unohda? Potentiaalia kuitenkin ja miellyttävä markettilisä.

  
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mallaskoskella on lähdetty syksyisiin halla-aamuihin uudella lagerilla. Humalapuolelta panimo tiedottaa tässä olevan Saphiria ja Cascadea seassa. Tuoksu viehättää yksinkertaisella konstailemattomuudellaan. Sellaista rapean kuivaa keksiä, johon on ympätty vihreän teen yrttisyyttä, sekä kukkaisuutta. Silleen vähän kuin Pils tyyliin, muttei kuitenkaan. Pieniä nyansseja jokaisella suullisella. Ajaa asiansa, mutta mieli tekisi kerralla 0,5l, eikä 0,33l. Meinaan sellaista simppeliä, mutta nautittavaa. Tässä on samaa fiilistä, siis fiilistä, kuin vaikkapa Urkin kanssa. Mieli tekee jokaisen huikan jälkeen vähän lisää, vaikkei olut hifistely-nauttimismielessä mitään ilotulitusta olekaan. Vaikka vuodenaika tuntuukin tällaiselle raikkaalle terassijuomalle täysin väärältä, niin siinä on kuitenkin miellyttävää potentiaalia saunaolueksi.

Olutarvioissa: Mallaskoski High Hopes Oat Pale Ale

Tsau.

Näytelaatikkovuorossa on tänään Mallaskoski.

Mallaskoski joka kiteytyy melkoisena kameleonttina viime vuosien pyörteissä, vai kuohuissa?

Itse tutustuin panimoon joskus liki vuosikymmen sitten. Kuohu sarja oli silloin edullista ja perushyvää tekemistä. Sarjan vaalea voitti aikanaan jopa blogin ruokakauppalagerien sokkotestin.

Hissukseen Kuohujen seasta alkoi löytyä mielenkiintoistakin tekemistä näin hifistelymielessä siis. Mainio Valioluokka Stout aloitti marssin, joka on edennyt mm. nykyiseen Black sarjaan (ilmeisesti Black Saison tulossa seuraavaksi ulos?), sekä erityisesti itseäni miellyttäneeseen viime vuotiseen Rainy Summer Wheat Lageriin (joka löytyi tästä laatikosta, kiitti hei).

Muut laatikosta löytyneet oluet olivat Tough Luck-IPA, sekä erityisesti tänään ja nyt framilla oleva High Hopes Oat Pale Ale. Boksista itsestään löytyi todella tyylikäs ja hyvinkin panimon ilmeen mukainen pullonavaaja (siis kapula ruuvilla), sekä.. No.. panimomestari Ojaluoman turvalla varustettu tuopinalunen.

Meinasin aluksi sitoa kyseisen alusen johonkin nukkeen, tms ja tehnyt videon, jossa Jyri itse on vieraana kommentoimassa tuotteita.. Tuota noin, kovin sanattomasti ainakin?
Kenties hän vierailee joskus tuonempana paremmassa yhteydessä (eli kiitos ja anteeksi).

Asiaan. High Hopesin speksit:

Maltaat: pale ale, cara+10, kaura. Humalat: Magnum, Comet, Citra. Vahvuutta 4,7%, 30ebua.

Voisi tässä siis kuvitella, että ensi kevään uutuudessa olisi ruista?

Ulkoisesti sameahkon kuparin kellertävää olutta. Vaahtoaa nätisti, joten voimme julistaa ulkonäön olevan kaikin puolin kohdallaan.

Aromimaailma tarjoilee makeaa hedelmäisyyttä ja marmeladikeksiä. Lämmetessään saa miellyttäviä persikkaisia sävyjä. Sitrusta keveästi taustalla. Suussa sävyihin tulee keveää yrttisyyttä ja sitruunaruohoa sekaan. Pehmeää keksisyyttä seassa. Oikeastaan todella mainio. Toki helppoa juotavaa ja keveää, mutta aromikkuus ja tasapaino on hyvässä linjassa. Ei överiä tykitystä, ei liian herkkiä sävyjä, vaan jotakin sieltä väliltä. Selkeää potentiaalia kesäkeleille. Pehmeää hedelmää, kyllä kelpaa.

HLS: 10/10, koska näyteolut on aina korruptiolahja ja askel hyvävel..hyvähumalakerhoon?

Olutarvioissa: Mallaskoski Black Blueberry Wheat

 

Black Blueberry Wheat luki pullossa. Sen pitäisi jo vähintään aiheuttaa pientä ihmettelyä, että mitähän kikkailuja nyt taas?

Kuitenkin Mallaskoski on mielestäni nokkelasti brändännyt ”Black” sarjansa. Tavallaan tyylikäs, tavallaan ruma ulkoasu ja oluita, joita on twistattu mustiksi.

Sopivaa juomaa synkkämieliselle kansalle mollivoittoisen kitaran kera?

Tällä kertaa ilmeisesti vehnä alea, mustana ja mustikoilla. 6% vahvuutta ja ostopaikkana tietysti Alkon käsityöläishylly.

Miksi juuri tämä olut tänään? En tiedä.. Olen väsynyt ja mieli on musta. Paras hetki juoda mustaa olutta? En tiiä? Tavallaan toivoisin, että voisin vaan nukkua ja herätä joskus kesällä.

Kenties kuitenkin siksi, että tästä oluesta ei ole juuri kukaan kirjoittanut sanaakaan. Kenties hänkin ansaitsee hetken valokeilassa? Näistä lähtökohdista kohti tämän iltaista urakkaa ja hekumaa.

Lasiini valuu synkkää lähes läpinäkymätöntä nestettä. Vaahtoaa keskiasteisesti.

Tuoksusta irtoaa välittömästi happamahkoa mustikkapensasta ja vienoja leipäisen banaanisia sävyjä. Mietoa piirakkaisuutta leijailee ilmassa. Mieleen tulee oikeastaan enemmänkin mustikkainen Dunkelweizen.

Kylmänä karkeaa ja vähän metallista, mutta nyt lämmetessään pehmenee kivasti. Vehnäpitkoa, neilikkaa ja vähän banaania. Mustikkaisuus hyppää maun jälkipuoliskolla terävänä kysymään: ”Häh, unohiks sää minuut?”. Kevyttä marjaista happamuutta ja hapokkuutta.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja kohtalaisen helposti juotava olut kyseessä.

Mallaskoski ei ehkä luo tällä tuotteella ”uutta mustaa”. Mustikkaisuus tuo kyllä oman twistinsä, mutta minun suuhuni se ei tässä oluessa istu. Yleensä mustikka, tai marjat yleensä ovat pelanneet happamissa tuotteissa ihan toisella tavalla. Oluena ei huono, mutta ei myöskään sellainen jota haluaisin ostaa uudestaan. Miksi? Tämä ei vaan iske. Sellainen ihan kiva kaveri, joka hyytyy aina vaihtopenkille. Sääli.

Mikkeller Oktoberpretzel & Mallaskosken Oktoberrauch

"Whhoompaahh, whhoompaahh, ein prosit, supaah" Kaikui korvissani asioidessani taannoin Sykkeen Alkossa. Olin ehtinyt nippanappa nappaamaan uuden modeemin naapuriputiikista ja hyllyjen välissä hikisenä mieleni teki rrraikasta. Havaitsin tuttujen, mutta laadukkaiden, Oktoberfest oluiden vieressä pari uutta ja kiintoisaa tuotetta. Mikkellerin Oktoberpretzel ja Mallaskosken OktoberRauch kassissa lähdin kiipeämään päivän kolmatta kertaa Kiveriön mäen päälle. Miettien samalla vain kahta asiaa: "Miksei minulla ole kylmää olutta mukana ja miksei tässä mäessä ole rullaportaita".
Onneksi olen jo sinut pakastimen kanssa, joten 35min ja ensimmäinen pulla uunista ulos. Pullasta puheen ollen veistelen pretzeliä ja kuuntelen torvimusiikkia päästäkseni fiilikseen. Kaapista kaivoin pienen kolpakon ja valmistauduin tiukasti ensimmäiseen erään.
Mikkelleristä on turha lätistä turhuuksia. Se on panimo, joka saa bonerin kohoamaan jokaisen harrastajan pöksyissä sukupuolesta riippumatta.
Tässä oluessa on valmistuksessa käytetty hyvin klassisia ja yksinkertaisia raaka-aineita: "Pilsner-, münich- ja viennamaltaat, Hallertau- ja Tettnanger-humalat."
Vahvuutta 5,8% ja katkeroita noin 27ebua ja hintaa 4,17€/0,33l. Mutta.. Mikkeller ei olisi Mikkeller, jollei tämän valmistuksessa olisi käytetty myös pretzeleitä.
Nyt kun dirndl-asuinen tarjoilijakin on kantanut kolpakkoni pöytään voimme aloittaa.


Ulkoisestihan Mikkeller tarjoilee kauniin oranssinpunertavaa olutta reilulla ja kestävällä vaahdolla. Kaunista ja herkullisen väristä.
Tuoksusta irtoaa makeahkoa limppua ja kevyitä käymishedelmäisiä sävyjä. Leivän kuorta, keksiä ja vähän mausteisuutta. Hyvin yksinkertaista ja tavallaan tyylinkin mukaista.
Maussa leipäisyys löytää sitä pretzelmäistä suolaisuutta, mutta myös hentoa tunkkaisuuttakin. Leipää, paahtoleivän kuorta ja heinäpeltoa. Jälkiliuku on yllättävän kuivaava. Oktoberpretzel voisi olla selvästi parempaa, jos tunkkaisuus vaihtuisi raikkaudeksi ja maltaisuus olisi selkeämpää.
Suutuntumaltaan selvästi keskitäyteläinen ja helposti juotava tapaus. Miellyttävän juotava itseasiassa ja niin pitääkin.
Pienistä kauneusvirheistään huolimatta Oktoberpretzel osoittautuu, panimo huomioiden, yllättävän perinteiseksi Märzeniksi. Sanan hyvässä ja huonossa. Lopulta tällaisissa oluissa kiusaavaa on vain hinta. Se on lyöty sessiotavaralle huippuunsa, mutta minkäs teet.. Tanskalisät hinnoissa meillä ja muuallakin.

----------------------

Mallaskoskella on lähdetty kokeilemaan tätä tyyliä tyystin toisesta näkökulmasta. Nimittäin savuoluesta. Koska ajatus savuoluesta saa minun punttini vääjäämättä väpättämään on aivan pakko sännätä keittiöön nykimään korkkia irti.
Mallaskoskea voisi speksata näin: "Humalat: Perle. Maltaat: Pilsner, Savumallas, Cara pale, Chokolate. Alkoholi: 5,5 % EBU: 22". Hintaa apteekissa tällä tuotteella oli 3,98€/0,33l. Odotuksia on, koska haaveilen sellaisesta Spezialin tasoisesta tuotteesta, jossa keveä savuisuus, jykevä maltaisuus ja se maaginen pehmeä, lähes öljyinen suutuntuma lyövät kättä juotavuuden ja katkeroiden kanssa.
Ei.. Yhtään alemmas en laita rimaa.

OktoberRauch valuu lasiini edellistä kirkkaampana ja tämän myötä vaaleampana. Kivan oranssihkoa tämäkin toki. Vaahtoaa keskiasteisesti, muttei kestä edellisen vertaisesti.
Tuoksu on lievä pettymys odotuksiin nähden. Keveän makeahkoa hedelmäisyyttä, hennosti, hyvin hennosti savua ja leipää. Voi savu.. Olet kuin se hento kuiskaus pimeässä.
Maussa keveän leipäistä maltaisuutta ja Perlen tuomaa ruohoisuutta. Savua.. No.. Luokassamme "Jos sulla on mielikuvitusta". Loppu on rapea, kuiva ja vähän terävä.
Suutuntuma on keskitäyteläinen, mutta juotavuus ei ole aivan edellisen tasolla, vaikkakin lievä tunkkaisuus loistaa poissaoloaan.
Mallaskoskelta valitettavasti tämä tuotos on minun suuhuni lievä huti, mutta onneksi sateista kesää on vielä jäljellä. Ei missään nimessä huono olut, mutta ei myöskään sellainen jota olisin halunnut juoda.