Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


Blogin arviointijärjestelmä

Jatkossa homma toimii näin:

 
 Vain yhden tuopin tähden.. Oluessa ei välttämättä ole teknistä vikaa, mutta en kokenut nauttivani tästä. Kenties epäonnistunut, tai "totaalisen tylsä". Jatkossa jätän suosiolla hyllyyn, enkä hehkuta muille. 


"Toinen samanlainen". Todennäköisesti juotava puhdas tuote, mutta joka ei herätä tunteita puolesta, kenties vähän enemmän vastaan. Perussettiä.


"Kaks isoo ja yks pien". Edelliseen verrattuna yleisfiilis on "njaah, tulipahan ostettua ja juotua". Toisaalta tyylistä riippuen tähän voi jo upota epäonnistuneitakin tuotteita "maukkaammista tyyleistä". Saunaolut osastoa.



 Ihan okei. Piilevää kyvykkyyttä, tai mallikkaita suorituksia tyylistä riippuen. Uskaltaa jo suositella saunaan, ruokajuomaksi, tai muuten vaan bisseksi. 

Taso nousee ja pidot paranee. 3,5 tuopin oluella ei ajeta vielä kuuhun, mutta ehkä jo Keravaa kauemmas. Maukas, mutta yleensä "se jokin" pieni twisti, tai sen puute ei nosta olutta ylempään kategoriaan. Perushyvää.

"Kaikki tietää, että nelonen on kolmosta parempaa." Yleensä jo nautinnollisesti siemailtava, josta saattaa löytää pientä hiomista. Silti hiontaa ei tarvitse ajaa rälläkällä, vaan karhealla pyyhkeellä. Mainiota ja nautinnollista. Kelpaa suositella.

"Erinomaista" Klassikkokamaa, jota kelpaa nauttia ja suositella pitkin pitäjiä ja hamstrata kaappiin.

"U blow my mind". Parasta mitä rahalla saa. Ehdottomasti parhaimpia nauttimiani oluita, jota kelpaa nauttia pitkään, hitaasti ja hartaasti. Lasin tyhjennyttyä mieli on euforinen ja maailmoja syleilevä. Suositellaan vasta, kun oma kaappi on täynnä.

One rule that bends rules. Erinomaisista lintu-aiheista, gonzosta ja/tai muusta lähinnä minun mieltäni hyväilevistä ideoista, etiketeistä, pervoilusta ja tarinoista ansaittava "Penguin stamp". Kaikille täydellisen viihdyttäville tuotteille.

----------------------

Sitten se hinta-laatusuhde, eli HLS
Tämä oli ehdottomasti haastavin osa-alue toteuttaa.
Kuitenkin ajatus pyörii tietysti siinä paljonko tuotteen litrahinta on vs oluen ansaitsemat tuopit. Koska tämä luo pientä epäsuhtaa päätin tasapainottaa ja painottaa parempia tuotteita ylimääräisillä pisteillä. Lopulta pienen veivaamisen jälkeen päädyin tällaiseen:

1 tuopin ja 1,5 tuopin olut -1,5 pistettä.
2 ja 2,5 tuopin ei muutosta.
3 pintin tuotteille yksi lisäpiste
3,5 tuopin oluelle 2,5 pistettä lisää.
4 tuoppia kerää 4 pistettä.
4,5 tuoppia taas ylimääräiset 6 pongoa.
5 mukin kohde taas saa hulppeat 8 ylimääräistä.

Pingviinileimasta näiden lisäksi yksi ylimääräinen hls-piste.

Tämä tapahtuu käytännössä vaikkapa näin:


Olut Laatu (tuoppeja) Hinta (noin €/l) Suhde (x10+ extrapisteet)
Koff Pirter 4 9 8,5
bulkkijuomaiii 1,5 3 3,5
super is 4,5 25 8
joku ipa 3,5 15 5
Ok-purkki 3 6 6,5
Kallisimportkalja 2 15 1,5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti