Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Perjantaikalsarit, hyviä juomia ja tippa nostalgiaa

Perjantai-ilta, oikeastaan lauantai yö. Kello raksuttaa vääjämättä suden hetkessä luurit korvilla, lasissa jotakin, joka pitää vielä hetken valveilla. Nyt ei kuitenkaan soiteta Satulinnaa, muttei myöskään Bob Marleyta. 
Haluaisin nukkumaan, haluaisin kirjoittaa. Ajatukset juoksevat omassa oravanpyörässään maalaten taivaalle värejä sellaisella taajuudella, että sisäinen impedanssi kuumenee kuormituksessa. En saa mistään kiinni. Miljoonia aiheita, mutta yksikään ei oikeasti nappaa. Aivot lyötävät tavallaan viivaa näppäimistön kohdalla, writer's block on vaivannut pitkään. 
Tavallaan se johtuu kiireestä, sekä elämän tasaisuudesta. Ei ole tarpeeksi tylsää, tai tarpeeksi virikkeitä. Pelkkiä pitkiä kalsareita vain. 
Kun valkoinen tasainen massa ja Citymarketin ostoskärryt ovat liiankin arkisia, ei vaan löydä sellaista sanomaa sisältä, jota haluaisi avata twiittiä ja fistpumpia enempää.

Ei oluen laatutekniset asiat, eivät viskimaailman tunkkainen vanhuus ja sisäinen sääntösuomi. 
En halua kirjoittaa IPA vs Lagerista, vaikka haluaisinkin näpäyttää kaikkia, belgihiivojen itkiessä nurkassa. Heitä ei koskaan valita, kun joukkueita huudetaan. 
En siitä miltä puoli vuotta panimoa tuntuu selässä, noh särkylääkkeeltä, viha-rakkaussuhteelta moppia kohtaan, suodatinkahvilta ja rakkaalta kuittailulta hulluuden keskeltä. En oikeastaan myöskään perjantaista. Yritin, mutta jumituin kuuntelemaan taustaraitaa ja ajatukseni karkasivat muualle, kalsarikännit? Oisko mitään? En lupaa, mutta otan.

Oikeastaa haluaisin maalata tähän. Värejä. En osaa, en tosin välitä siitä, mutta se vaan ei toimi. Ehkä juuri siksi, raunioilta rakkautta. Tuopin Ääressä, aina jotain ihan muuta.
Rehellisesti haluaisin kirjoittaa alkoholista ja gonzosta, mutta oikeasti haluaisin vain jumittaa. Kuunnella happoista musiikkia, jossa syntikka tekee liian pitkiä äänikuvioita, joissa on jotakin 70-luvun pateettista äänimaailmaa yhdistettynä 80-luvun juustoisiin kiipparisoundeihin ja loputtoman tuntuisiiin vetoihin. Tyhjentää tuoppia pohtimatta sen sisältöä. ”Ihan hyvää viinaa se on”.
Aloitin kuitenkin iltani sivistyneesti ravistimen äärestä, ilman pitkiä kalsareita. 

Tein hyvin perinteisen Mai Tai:n. Tai siis mikä tässä Tiki-klassikossa perinteistä olisi? Sen historia olisi oma juttunsa, mutta miksi referoida muiden referointeja, jos ei ole itse lisäämässä mitään omaa tähän? Use the Google, uusavuttomuus on syntiä, enkä minä ole palvelija. 


Lyhyesti laiskoille. Se on drinkki, jonka reseptistä ollaan suurinpiirtein yhtä mieltä, kuin siitä ovatko Porter ja Stout sama asia. Eli variaatioita piisaa, niistä makean kirkkaan punaisista hedelmäpommeista tähän. Minun versiossani on:

4cl Appleton 12yo (Erinomaista, tai ainakin hyvää Jamaikalaista rommia)
2cl Havanna Club 3yo. Maailman paras all-around rommi, imho.
2cl Cointreau
2cl Lime mehua
2cl Orgeat siirappia
Jäitä
Ravistetaan, siivilöidään johonkin mukiin, jossa jäitä. Sanon johonkin, koska minusta edelleen lasiasia on makuasia. Menee muumimukista, Collinsista, On The Rocksista, viinilasista, tai pintistä. Up Yours.
En oikeasti tavanomaisesti koristele drinkkejäni, koska minusta, ja vain minusta se on turhaa. Vaikeuttaa vaan juomista, kotona aivan turha lisäke, ellei tarkoitus ole korostaa jotakin aromia.
Teille joille se on must, vähän minttua ja limelohko sekaan. Kenties vähän vanha pesulappu koristeeksi?

Niin se Orgeat siirappi..
Se on siis puritaanisti manteleista puserrettua nestettä, yms. En koe tarpeelliseksi lähteä itse liottamaan pähkinöitään (ehehe) ja tekemään rutosti työtä. 
Kas kun tuo mantelimaito on likipitäen sama asia. Tai siis makeuttamaton. Minä tein sillä tavalla, että sekoitin ruokosokerista tehtyyn baarisiirappiin mantelimaitoa ja pari senttilitraa Cointreauta.

Jatkoin iltaa Puolalaisella Imperial Stoutilla. Teki mieli tissutella jotakin. En katsonut edes nimeä, ei kiinnosta. Oikein passelia kamaa tasapainoltaa, joskaan ei mitään huippua. Hyvä ryyppy IS.

Seuraavaksi vielä vähän kotipolttoista bitteriä. 
En vieläkään ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä Pilsin keittäminen on jotenkin ylipääsemättömän ihmeellistä. Lyöt sitä pelkkää pilsua, siihen reilut katkerot ja vähän pitkin keittoa lisää euro-humalaa.
Vahvaa vierrettä, sopivasti laimentelua, jää sokeritkin lopussa tarpeeks kuivaks.
 Jäähdytät, ajat tankkiin, käytät kylmässä, spundaat, lageroit tovin. Mikä siinä on vaikeaa?
 Sen sijaan... Tehkääpä onnistunut bitter kotimaisella maltaalla, tai erinomainen hefeweizen? Ihan eri luokkaa in my book, kuten kalsaritkin.


Päätän lopettaa iltani nauttimalla vielä GT:n herrasmiesjuomaa, koska pidän itsestäni huolta koitan myös ehkäistä malariaa näin sydäntalvella kotimaassa. Poristahan ei koskaan tiedä. Vaihdan taustaraitaa. Talven kylmyydessä haluan pervosti fiilistellä kesää. Iskelmää, tanssilavasoundia, jaloviinan tuoksua sekoittuen tuomeen. Hentojen järven aaltojen väreilyä, vesimittarien kilvoittelua joita raitapaidat koittavat ahmia pinnan alta. Joskus mietin onko GT vain Ginin tuhlausta, etenkin jos Tonic on sisilialaista sitruunalla maustettua? Tavallaan, mutta koska Vodka on aivan liian hipster kamaa ja rommia ei sovi tuhlata tällaiseen? Toisaalta aiemmin testattu koivunsavuinen Tonic ja Lappiksen kymppi oli hyvin pervo yhdistelmä, päätän kaataa tipan viskiä vielä mietintämyssyyn. 
J. Karjalainen soi, fiilistelen kesäyötä edelleen, miettien vaihtaisinko pitkät kalsarit shorteihin. Black Horset hellekypärään?

 Käsi haluaisi hamuta piippua ja katsella jostakin 80-luvun suomidokkarista kesäiltaa, luontoa, väpättävää kamerakuvaa, pieniä tuhkakuppeja, Pajatsojen kilinää, nortin katkuista keskiolutta, Patakakkosen tunnaria ja tänä päivänä aivan painokelvottomia tarinoita. Eskapismi, rumpukoneet ja Paasilinnan Jäniksen Vuosi. Pieniä hetkiä elämästä, joista haluaisin ottaa kiinni ja pusertaa sitä tunnetta, ammentaa siitä laarista, mutta en voi. Yritän tarttua kiinni menneesseen, mutta se juna jyskytti ohitse jo aikaa sitten. Ja hyvä niin, koska ainoa tie on tulevaan. Tuntematon tie on lopulta aina kiintoisampi. puhdas lumi, ei jälkiä tallattavana, ei suoraa tietä. Harhaillen, eteenpäin. Monta kulkijaa, odottajaa, pysäkillä nojaavaa. 
Jos en koskaan tielläin rauhaa saa?  

"Älä usko lauluihin,
ne tekee susta haaveilijan
ne voi saada sut kaivelemaan asioita, joilta mielesi koittaa sua suojella
niillä on taipumus sotkee kaikki ajatukset, jättää kaaokseen"


sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Juomien vuosi 2018


Vuoden 2018 vaihduttua vuoteen 2019 on jälleen mainio hetki kurkistaa hieman taaksepäin ja muistella kuluneen vuoden parhaimpia juomia ja useimmiten niihin johtaneita hetkiä.
Yleensähän tämä asia kääntyy sillä tavalla, että tärkeistä, parhaista ja muistorikkaimmista hetkistä, joilla on merkitystä, muistaa ehkä myös juomansa. Harvemmin niin päin, että itse lasissa, tai pullossa ollut tuote itsessään aiheuttaisi sellaisen muistijäljen joka kantaisi ainakaan seuraavaa aamua pidemmälle.

Aloitetaan alkuvuodesta ja baaripähkinäjoukkueen saunaillasta. Olimme tottuneet voittamaan, joten voittokossuja riitti. Näistä ystäväni rakensi ensimmäisen oikeasti maistuneen version Bloody Mary:sta. Illan aikana tuli kiskottua myös alumiinipullosta Bud-Lightia, joita timanttisen jyystön ystävä oli erikseen tilannut ulkomailta. Siis korillinen Bud-Lightia. Pakko nostaa hattua. Kelatkaa, että joku voi oikeasti fanittaa yhtä brändiä tällatavalla. Odotan päivää, kun vastavuoroisesti Keski-Euroopasta haluaa joku välttämättä tilailla ajoittain laatikollisen meikäläistä olutta, siis yhtä ja samaa, eikä mitään sekalaatikoita. 


Alkuvuodesta duunasin reseptit Kaiusta ja Betonyn seuraavasta talonoluesta, jotka otettiin erittäin positiivisesti vastaan myös lopullisina versioina, joita sitten sattumien kautta pääsin itsekin keittämään ja astioimaan.

Lahteen aukesi pari uutta kahvilaa, joista toisessa nautittu erinomainen Kahiwan kahvista väänneetty tupla-espresso sai suun messingille myöhemmin kevättalvella leffan alkua odotellessa.

Keväällä minulla on joitakin perinteitä, joista tärkein on terassikauden avajaiset. Eli se ensimmäinen niin lämmin päivä, kun aurinko lämmittää ja tarkenee ilman takkia.
Olin duunannut ”liiterin” valikoimista keväiset bagelit parsalla ja munilla, joiden kaveriksi olikin sitten erinomaiseksi havaittua Freewayn sitruunalimua, sitä jossa sitruunamehua on oikeasti seassa ja jälkiruuaksi mutteripannusta tuoreet sumpit ja pari palaa suklaata. Voiko parempaa olla? Tätä kirjoittaessa odotan jo ensi kevättä vesi kielellä.




Alkoholilain vapauduttua ja maailmanlopun koitettua oli minunkin pakko shoppailla Saimaan White Lie ”Saimaa Island IceTea:ta” purkin verran matkajuomaksi, jonka nautin tietysti kirkon puistossa ihastelemassa jälleen Lahen upeaa kirkkoa.
Kyllä tässä oli sarkasmia mukana..

Kouluvuoden päätyttyä vapun alla oli pakko korkata ensimmäiset Grafenwalderit jo tunnilla, koska miksi ei? Jäi mieleen.


Muistelen myös lämmöllä juuri ennen muuttoa parvekkeella jumitettua hetkeä Omnipollon upean Selassien kanssa. Soundi jumitti, tilanne jumitti ja kaikki oli niin pehmeän smoothia pienen hetken.

Kesän ensimmäiset mansikat tuli sitten poistettua Porista ja nautittua kotipolttoisen marjasourin kaverina. Se on aina varma kesän merkki ja yksi niistä parhaista kesämuistoista halki aikojen.
Tiedättehän hetken, jolloin lapsena sniikkaa mansikkakipolle, lipastaa yhden, ehkä kaksi ja katoaa omasta mielestään näkymättömänä ninjana paikalta. Marjaiset kädet ja suunpielet eivät tietenkään kavalla lopulta uskaliaintakaan nelivuotiasta, ei.

 
Erinomaisen lämmittävänä kommenttina mieleen jäi kesän SOPP karnevaaleilta kilpailijan, siis yhden tuttuni tokaisu Kaiusta: ”Miksi ette laittaneet sitäkin kilpaan (Suomen paras olut) mukaan, olisi sijoittunut hyvin”.

Myöhemmin loppukesästä jäi tietysti käteen kaikki reissussa nautitut annokset. Olivatpa ne paikallisia makrolagereita, tai pienempien kikkailuja, mutta erityisesti erään onnistuneen linnareissun jälkeinen lasillinen hyvää viiniä ja seuraavana iltana nautitut erinomaiset cocktailit jäivät pysyvästi mieleen, kuten Wienin eläintarhassa hellepäivänä nautittu jääkylmä radler pingviiniaitauksen vieressä. Parhautta.

Loppuvuoden parhaita ovat olleet yksi toisensa jälkeen hanaan eksyneet Alesmithin Speedway Stouttien eri versiot, joista Hunulle hatunnosto. Tietysti saunaillassa nautittu kauden ensimmäinen Urbock, sekä aina upea Anchorin Old Fog Horn jouluna ovat olleet vuoden upeimpia kohokohtia.
Unohtamatta Kyröllä suoraan tynnyristä samplattyja viskejä, tai yllättävän hyvää tuoretta kermalikööriä. 


Lopulta vuosi vaihtui tutusti skumpan merkeissä. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet laivalla miettimässä miksi seuraavana aamuna olo on yllättävän kuulas, vain tajutakseen viittä tuntia myöhemmin, että koistinen koputtaa vasta kotona kolmesti.

Lopulta vuoden viisi parasta juomakokemusta olivat:

1. Ensimmäinen lasillinen sen jälkeen, kun olin polvistunut erään kauniin eteen yhtenä iltana, jossakin jossa emme olisi saanneet olla.
2. Kaikki ystävieni häissä nautitut annokset erinomaisessa ja hilpeässä seurassa.
3. Reissun ensimmäinen kylmä Mojito, letkeä soundi ja kenties maailman upein kippola: Szimpla Kert.
4. Slovakialaisessa pikkubaarissa käydyt keskustelut maan panimoskenestä samalla kipaten meitä kaikkia kohti seitinohutta veljeyttä. Tietysti syöden vähän hermeliniä ja leipää samalla.
5. Ant Festien loppupuolella tunnelma oli Lahdesta huolimatta välitön, lämmin ja tarpeeksi vinksahtanut. 

Vuosi 2018 oli upea, monipuolinen ja melkoinen vuoristorata-ajelu ilman jarrumiestä. 
Se oli täynnä ikimuistoisia hetkiä, iloa, surua, naurua, spontaaneja päätöksiä, outoja retkiä. Seikkailuja ja jännitystä. Tätä samaa ylläpito toivoo myös vuodelta 2019.


Samean hetelmäisiä koti-ipoja by Me & Wesala Brewery

Ant Festit olivat onnistuneet





Voiko ihanammin vappu enää alkaa?

"Kello on 16:20 ja seuraavaksi radio terassin iltapäivässä Max Romeo ja Selassie Forever"

Salakapakka häissä.



Szimpla ja stobe Urkkia

Tonne ylös ei yöllä pääse.. Ai ei vai..

Överisti erinomainen cocktail

100pivo, arki-ilta ja muutama asiakas



Firman pikkujouluissa Kyrön vieraana



Kesäyö, järvi, kylmää olutta, soundia ja vanha ystävä. Maailma oli jälleen parempi.