Lasiin päätyvät DFH oluet ovat: Indian Brown Ale, Raison D'Être ja Palo Santo Marron. Kaikki tummia, makeahkoja ja maltaisia. Juuri sellaisia, joita näiden syyssateiden keskellä haluaa nauttia lämmikkeeksi.
Aloitetaanpa Indian Brown Ale:sta. 7,2% ja 50ebua. Pitäisi olla Brown Alen, Scotch Alen ja IPA:n hybridi. Kiintoisa, vähän perverssi ajatus.
Tuoksussa on päällä kuivattua hedelmää ja tummaa karamellista siirappisuutta. Hiven rusinaa ja paahdetta. Melko maltaista tavaraa ja aiheuttaa tuoksun puolelta kevyitä mielleyhtymiä vahvempiin belgeihin.
Maussa reiluhkosti tummaa karamellimallasta ja puumaista humalaa. Kevyesti paahteisuutta ja kuivattua hedelmää. Jälkimaussa alkoholi paistaa lävitse.
Suututuntuma on lähes kohtalaisentäyteläinen. Juotavuus on sinänsä kohtalaista.
India Brown Ale kallistuu hivenen pienen pettymyksen puolelle. Kenties ennakkoon odotin enempi humalavoittoisempaa tuotosta, mutta tämä muistuttaa enemmän tummahkoa English Strong Alea. Epäilisin toimivan ruuan kanssa muuten vähän hemmetin hyvin.
Pisteet: Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 7, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 13-> Yhteensä: 35/50p.
Raison D'Être saapuu seuraavaksi eteeni. 8% ja 25ebua katkeruutta (RB sanoo 36). Tyyliltään Vahvempaa Belgityylistä Alea rusinoilla.
Ulkonäöltään liki identtinen IBA:n kanssa. Syvän ruskea, mutta vaahto vaikuttaa aavistuksen kestävämmältä.
Tuoksussa etupäässä selvästi rusinaisuutta. Makeahkoa karamellisuutta ja mausteista hiivaisuutta. Taustalla, kenties kuvittelen, olevan pientä puumaisuutta. Vahva, rusinaisuuden dominoima tuoksuprofiili ei yllä mitenkään parhaimpien belgien tasolle. Silti huomattavasti edellistä parempi fiilis.
Maussa makeahko karamellista, lähes siirappista maltaisuutta, jota rusinainen kuivattu hedelmäisyys hieman tasapainottaa. Kevyesti fenoleita, eritoten jälkimaussa, jossa myös alkoholi kuultaa hennosti lävitse.
Suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen, melko pehmeästi juotava ja juuri sopivan hiilihappoinen kokonaisuus.
Makeahko belgityylinen vahva ale, joka ei aivan yllä tyylinsä kärkeen, edes amerikkalaisittain. Lämmittävä, mutta ei tarpeeksi elegantti kokonaisuus. Jälleen olisi edessä loistava olut ruuan kanssa. Lihaa punaviinikastikkeessa?
Pisteet: Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 8, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 13-> Yhteensä: 36/50p.
Ja viimeiseksi joukon vahvin Palo Santo Marron. 12% ja 50ebua. Vahvaa jenkkityylistä Alea. Erikoisuutena panimo teetti Palo Santo (pyhä puu) puusta käymistankit tätä varten. Kyseiset tankit ovat muuten suurimmat puiset käymisastiat sitten kieltolain.
Ulkoisesti tummin kolmikosta. Syvän ruskeaa olutta, hennolla kahvinruskealla vaahdolla.
Tuoksussa selvästi puutynnyriä. Kevyttä paahteisuutta tukevan makeahkon maltaisuuden mukana. Lähinnä tulee mieleen tukeva jälkiruokainen portviini, pienen hedelmäisyyden, tumman suklaan ja vaniljan saattamana.
Ehdottomasti monipuolinen ja tyylikäs tuoksuprofiili täynnä vivahteita.
Maussa etupäässä pähkinäisen karamellista maltaisuutta, tynnyriä ja tummaa suklaata. Tämän perään suuhun liukuu annos lakritsaa ja kuivattua hedelmää. Jälkimaussa kevyehkö alkoholin polte lämmittää kevyen paahteisuuden kuivatessa suuta hennosti.
Suutuntumaltaan melko täyteläinen, hennosti hiilihappoinen tuotos.
Palo Santo Marron on kolmikosta vahvin, mutta myös kiistatta monipuolisin ja maistuvin. Tästä jää fiilis, että jokaisella huikalla maistaa jotakin uutta, upeaa. Erinomainen "winterwarmer" takan edessä hitaasti nautittuna.
Pisteet: Tuoksu(1-10): 8, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 8, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 16-> Yhteensä: 40/50p.
Kolme varsin tyylikästä olutta. Koskahan vastaavaan testiin saisi panimon 60, 90 ja 120min IPA:t?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti