Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


keskiviikko 15. elokuuta 2018

Olutarvioissa: Mallaskosken Imperial Pine Cone Saison


Elokuu pyöräytti Alkoihin uusia kotimaisia tuotteita siinämäärin reippaasti, että pakko oli itsekin raahautua pitkäripaisen hyllyjen ääreen, siis muuallekin kuin viinihyllyn, josta on taloudessamme muodostunut se käytetyin puulaakin hylly.
Ensimmäisenä maistoon näistä muutamista kassiin osuneista päätyi Mallaskosken Imperial Pine Cone Saison. 
"Anteeks mtäh?"
Käpylehmiä ja vahvempi Saison Chinookilla? Ny on nii outoa, et miun on pakko maistaa.

Speksit olkaapas hyvä: 4,53€/0,33l. 7,2%, 38ebu. 
Eipä siinä sen kummempaa. Ihmetellään.
 Saison on kuitenkin suosikkityylejäni ja tässä on ilmeisesti vieläpä aina arvaamatonta Fantomen hiivakantaa. Melkoista soppaa. Maistetaanpa.

Mallaskosken Imperial Pine Cone Saison valuu lasiini samean oranssinruskeana. Vaahto jää kauniiksi sentin kerrokseksi varsinaisen hupuksi.
Tuoksu irroittelee korkatessa freesisti kuivattua banaania. Liki sahtimaisia viboja ilmassa. Makeutta, vierteisyyttä, estereitä ja hentoa mausteisuutta. Houkuttelee maistamaan.
Maussa lievää makeutta, joka kuivuu loppua kohden selvästi. Sekahedelmää, keksistä kuivuutta. Seassa parfyymista saippuaa, hentoa mausteisuutta mukana.
Suutuntumassa kuljetaan keskitäyteläisiä polkuja, käpylehmillä tai ilman.
Kokonaisuutta tarkastellessa.. Äääh. Tämä mikään gradu ole, se on olutta, se on juotavaa. Tuoppi tyhjenee ja maistuu. 7,2% lämmittää kevyesti. Ihan jees, pankki ei räjähdä, mutta ruuti pysyy kuivana.



keskiviikko 8. elokuuta 2018

Kymijoki Beer Festival: Juomasuositukset

 


Kymijoki Beer Festival tulee taas viikonloppuna.

Juomalistojen ollessa viimeinkin julki ajattelin heittää tärpit kolmelle maistelijalle.
He ovat: Pertsa Peruskuluttaja , jonka mielijuomaa on ”marketin halvin ja joskus kossuvissyllä, tai kolalla”.
Maire Maistelija, joka kokeilee sattumanvaraisesti juomia sen mukaan, miten kiva etiketti niillä kulloinkin on ja jos ei ole, niin Sol kelpaa aina.
Ja Oili Olutentusiasti, jolle kelpaa vain viidessä tynnyrissä marinoitu vaahtokarkeilla ja pistaasiesanssilla kylvetetty.. No mikä vaan yli 10%, mutta tykkää salaa alle 4% lagereista.

Kasasin siis kolmelle, ei niin kovin stereotyypiselle, juojalle kolme olutta maistettavaksi:

Pertsa:

Ruosniemen Kaiku No10:

Kymmenes Kaiku on tällä kertaa, yleisön pyynnöstä, hyvin helppo, mutta luonteikkaan puhdaslinjainen lager. Vai Keller, vai Dortmunder, vai Helles? Who cares, se on nii iisiä, että täyttä tuoppia ja ääntä kohden. Kyllä maistuu.

Takatalo & Tompuri Kaski Helles:

Enää ei tarvi arvata tyyliä. Virolahdelta hyvin helppoa kaato-olutta, kuten maestro itse asiaa kuvaili.
Kuulema aina on pantu, mutta tämänkin kohdalla voisi todeta vain, että aina on juotu.

Hoppa Mk1 Pale Lager:

Kuusaalta vaaleeta laakeria. Tuuppa siis sinne, eiku tiskille. Uusi panimo on aina villi kortti, mutta osuisko vaalea lager Pertsalle? Tähdet kertovat.



Maire:

Malmgård Arctic Circle Ale:

Vahva, tukeva, illan viimeiset hitaat? Katajaa ja ruista, tarviiks muuta?

Donut Island Andrea:

Hapanta, kirpeää, raikasta, kirsikkaa. Sopii kesäkeleille ja herättää ainakin keskustelua. Sourit on in, hip ja cool, juo vaikket pitäisikään.

Maku Brewing Jotain Hefeweizenia:

Onko kivempaa kesäisempää olutta, kuin iso tuopillinen weisseä? Ei miustakaan. Täydellistä terdekamaa, eli täydellistä festarikamaa.



Oili:

Ruosniemen Betony IPA:
Jotai tommost sameet ipaa tippus, iha hitost uppos humalaa sekaan. Emmää tierä kuka semmottist haluu juora, mut ei tota kauheest muualt saa. Eli destination beer, eli RB 100/100, koska ny on vaikea tikki, Korialt asti.

Vakka-Suomen Prykmestar SavuKataja:

Suosituksissa vuodesta toiseen, mutta ohan se vuodesta toiseen yksi maan kovimmista oluista. Nimensä mukaisesti savua ja katajaa ihan kunnolla, ei tarvi miettiä ”oliks täs ny oikeest savumallasta vai ei?”. Lusikalla ei anneta, vaan lapiolla.

Bryggeri Hki Sofia:

Sofiankadun ihana musta jättiläinen viekoittelee luokseen usein kahvisen suklaisilla aromeillaan. Paahdetta kesäyöhön, Yes Sir I can Boogie, after a few of these.

---------------------------
Että tällaisilla eväillä. Koko juomalista ja kattaushan löytyy täältä
Nähään festareil tiskin takaa.





Tiskin takaa: SOPP-Helsinki



Siitä oli kulunut jo neljä vuotta, neljä kesää. Siitä kun viimeksi tallustin hikisellä rautatientorilla kauden päätapahtumassa SOPP-Helsingissä.
Tälläkin kerralla oli kuumaa ja kuivaa, kuin Ruisrockissa ikään. Ruotsinlaivojen sijaan saisin ihmetellä lähes samaa kokoluokkaa olevia ihm.. eiku jonoa vesipisteelle. Toisin kuin aiemmin minun oli määrä olla töissä. Siis duunissa katsomassa muiden dokausta. Ei, ei, ei. En tiedä mitään vastenmielisempää, kuin tietyllä asenteella varustetut keski-ikäiset nousuhumalan viimeisessä vaiheessa, samalla kun itse pitäisi olla vuoden aasiakaspalvelija ja tarjota vielä lisää juomista.
 ”Jesus, miten tää jengi jaksaa vuodesta toiseen?”
Kävelin meidän tiskillemme nousevassa kofeiinipärinässä nautittuani tuplaespresson vauhdissa jostakin Kampin keskuksen lukuisista tukkoisista kahviloista.
Nopean esittelyn ja statusscheckin jälkeen oli aika ottaa hanaa sarvista ja kaataa ensimmäistä kertaa jollekin kaljaa maksusta. Outo fiilis.
Jossain vaiheessa havaitsin, etten oikeastaan mieti koko asiaa, vaan toimin. Olen aina sanonut vahvuudekseni vuosien kokemuksen mitä moninaisemmista palvelukyldyyrin työtehtävistä, joten varsin nopeasti pääsin itseni kanssa taas sinuiksi uudessa tilanteessa, mutta silti vanhaa suolaa janoten. 


Se tuntui oudolta, silti tutulta. Ei leipälajilta, mutta sellaiselta mitä säbän pelaaja tuntee laittaessaan hokkareita jalkaan. Perusteet ovat tuttuja, mutta silti erilaisia.
Oikeastaan lopulta fiilis kääntyi epäuskoisesta ja uteliaasta siihen, että snadisti oli kiva turista mukavien ihmisten kanssa oluesta. Ainaha se on, mutta asetelma on erilainen riippuen miten päin tiskiä nojaillaan.
Lopulta olikin jo aika päättää oma vuoro ja siirtyä tiskin toiselle puolelle omaan elementtiini. Uida kuin norppa katiskassa. Ahtaasti, mutta sulavasti kiersin tiskejä, moikkasin tuttuja ja nautin virvokkeista. Itseasiassa siinä määrin, etten tenhyt yhdestäkään minkäänlaisia maistiinpanoja. Ei vaan jaksa enää.
Iha hyvii bissei oli, pari yllätyspulloa, lonkkua, tislettä, siideriä.. Olen kaikkijuomainen, oo siekii.
Isoin hatunnosto kaikille joilla oli jotakin muotityyleistä poikkeavia. Se on vaan riemastuttavaa juoda vaikkapa Dry Stouttia kesäyössä.
Loppuyöstä henkilökunnan jatkaessa pikkutunneille vaapuin hotellille nukkumaan herätäkseni muutaman tunnin päästä siihen, että olin sotkeutunut puhelinlaturiin, luurin pyöriessä jossakin lakanoissa ja huoneen valojen palaessa. Hyviä reissuja, aamuyöllä suihkuun.



lauantai 4. elokuuta 2018

Tolpast Apaa ja helteist gultuurimatgailua Raumal





Tiedättehän niitä hetkiä, kun taivaltaa pitkään auringossa miettien niitä lapsuuden pitkiä kuumia kesiä, alkaa usein janottamaan vietävästi. Helteinen iltapäivä kutsui nytkin vilvoittelemaan miellyttävälle keitaalle erämaassa. Paitsi, että erämaa oli muuttunut hyvin vaigia gielisegsi kyläksi. Fiksummat tökkäisivät neulan johonkin Arabian niemimaan kohdalle kartassa, mutta nyt oltiin kaukana Raumal ast.
Piti kysyä paikalliselta länsimaantietäjältä ja sahtikeisari Metsäjoelta neuvoa. Vaelsin sitten tähteä seuraten elokuiselle terassille.
Tai pikemminkin lähtöruudun kautta suoraan vankil.. Meinaan Old Copper's:iin. Tähän Rauman entiselle poliisiasemalle, joka on seissyt yli sadan vuoden ajan tähyilemässä milloin minkäkinlaisen kulkijain perään.
Kyseessä on ilmeisesti kylän ainoa baari, juottola ja vesireikä, jossa olisi jotakin paikallista tarjolla?
Kaapeissa näin miellyttävän paljon erilaisia pullotteita, mutta koska epäluuloni lukuisten panimoiden pullotuotteita kohtaan on hyvinkin suuri, päätin tietysti päätyä hanaan. Tolpasta Lindenin Apaa siis, NEIPA:n sijasta. Miksi? Se on ehkä jonkin Pilsin lisäksi mainio keino tsekata panimon perustekemisen taso. Toiseksi... Vaikkakin tyyli on erityisesti suurlähettiläs Lahtisen mieleen, etenkin mitä Tirran listoja olen tarkastellut, ja vaikka itse puhuin tämän suuntaisten ”ipojen” puolesta jo herran vuonna 2013(vai 14?) kenenkään käsittämättä, niin oma saturaatiopisteeni on toistaiseksi saavutettu.
No mitenkätä se apa maistui?


Kiitos kysymästä.. No eihän se apalta maistunut, mutta se oli pirun hyvä oluena.
Kaunis utuisen keltainen reilulla vaahtokukalla. Puhtaat lasit ja miellyttävä palvelu ymmärrettävästi suomeksi vauhditti tätä kokemusta. Tuoksusta päätellen todella tuoretta. Hyvät liki pellettimäiset humalat, tropiikkia ja sitrusta. Lievästi kuivaa keksiä ja reilusti purevat katkerot. Sellaista keskitäyteläistä ja suuta reilusti supistavaa. Ihanata.
Nyt kysytte, että mitenkä niin ei apaa? No olen sen verran old school, että suurin osa nykyään”apana” markkinoitava olut ei miusta sovi ihan tyyliin, jonka benchmark on edelleen se yksi Sierra Nevada Pale Ale. Se saattaa toki tuoreena maistua vahvemmin, mutta monet 65ebua ja 4,5% rungolla varustetut binekset ei komppaa sillä tasapainolla, jota imho tyylissään pitäisi.
Juotavuus, helppous ja se mallas katoaa kokonaan. IPA:t ja muut sitte erikseen, antaa mennä vaan ja räjäyttäkää minut sillä ihanalla käpyisällä metholisuudella. Työntäkää anukseeni sitä Citraa ja huuhdelkaa sieluni CCCC-humalien marssilla, vetopasuunoiden ja käyrätorvien tahdissa, mutta jättäkää apa ja amber vähän vähemmälle.
Oluenahan tää oli edelleen iha hito hyvää kamaa.
Suosittelen hanasta, kuin myös Old Copper'sia jos hoodeilla pyöritte, vaikkakin terden soundtrack kuullosti vieraillessa samalta mitä Amarillon, eli sitä "Etelä-Eurooppalaista rantabaarijumputusta". Olette varoitettuja, mut rohgest peremmäl, gyl sielt ain ygs nurgg sulgii löyty.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Arki pienpanimossa, erilainen kuvakollaasi



Lupasin kirjoitella ajoittain joitakin juttuja siitä, millaista työskentely käytännössä pienpanimolla oikein on?
Koska tällaisen tekstin tuottaminen järkevässä kokonaisuudessa sisältäisi lähinnä toistoja, tarinoita mattoveitsistä, mopeista, panohanskoista ja välillä kaikkensa antamisesta sen eteen, että siunkin käsissäsi olisi tuopillinen tuoretta ja puhdasta olutta. Epäilin, etten saisi jäsenneltyä päässäni tätä juttua kerralla, joten jätin sen muhinmaan.
Sain tuossa Dixitiä pelatessa kuitenkin niin paskan? mahtavan? idean, ainakin, että se oli toteutettava. Tässä siis Dixitin ihanan psykeedelisistä korteista kasattu pieni kuvakollaasini:
"Arki pienpanimossa".



Työuran aloitus




Ne hetket kun lattiakaivo vetää hitaasti ja etsit jostakin kuivaa kohtaa. Voisi liittyä myös lattioiden kaatoihin?



Tankkien siivous

Pullotuspäivät joskus

Tuotekehittelyn keveä epätodellisuus

Pesuaineiden liuoslaskut

Suojavälineet päällä valmiina irroittamaan letkua odottaen roiskeita

Rahtipäivä on lappuja täynnä

Kun yrität saada yhtä lavaa siirrettyä, jotta saisit toisen johonkin, mutta kolmas on edelleen tiellä. Aka panimon logistiikkajärjestelmä.

Työaika
 
Letkuviidakosta selviytymisen abc, voisi olla myös mattoveitsen tärkeys?




Arki on työlästä, hikistä, toistavaa, tarkkaa. Täynnä vaikeita asentoja, patenttiratkaisuja, moppia, mattopuukkoa ja puhdistusaineita. Ei mitään selväpäisten, tai järkisten touhua, mutta kuten kuvista voi päätellä ja blogin innokaimmat fanit tietävät.. Olen oikeassa paikassa.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Grainfather - muutaman vuoden jälkeen



Usein panimolaitteista puhuessa ja etenkin kriittisessä mielessä testatessa näitä kokeillaan ja arvioidaan uutena. Muutaman käyttökerran perusteella voi tietysti arvioida tuotteita, mutta on kenties monia kuluttajia, käyttäjiä ja olutihmisiä kiinnostaisi tietää miten laitteet kestävät pidemmässä juoksussa? Siispä ajattelin kirjoitella miten oma Grainfatherini, eli tutummin GF, on kestänyt käyttöä? Vieläkö se toimii ja onko lastentaudeilta vältytty, vai alkavatko osat levitä liitoksistaan?

Luonnolisena pohjustuksena suosittelen ehdottomasti lukaisemaan ensikokemukseni laitteesta tästä.

Lyhyesti kerraten Grainfather muistuttaa hieman BIAB (brew in a bag, pussimäskäys) menetelmää, sekä myös kalliimpaa Speidelin Braumeisteria toimintaperiaatteltaan.
Eli se on yhden kattilan laite, jossa sekä mäskätään, siivilöidään, että keitetään samassa padassa.
Mallas kaadetaan reikäpohjaiseen piippuun kattilan sisälle. Pumpulla kierrätetään vierrettä/mäskiä pohjalta päälle, jolloin oikeastaan vorlaufia ei tarvitse suorittaa erikseen. Laitteella voi käydä lävitse erilaisia lämpötiloja ja siivilöinti vaiheessa piippu nostetaan vain ylös ja asetetaan kattilassa olevien tukien varaan, jolloin vierre valuu kattilaan ja huuhteluvettä voi lisätä päälle. Samassa kattilassa keitetään ja lopuksi ajetaan vierre pumpulla vastavirtajäähdyttimen lävitse käymisastiaan.
Idea on hyvin simppeli, mutta kuten kaikissa laitteissa tässäkin on hyviä ja huonoja puolia, kuten vanhasta tekstistäni tulee ilmi.

Nyt muutaman vuoden jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että laitteisto on melkolailla hintansa arvoinen. Samat vanhat seikat ja esiintuodut asiat edelleen sekä hiertävät sukassa, että lämmittävät mieltä.
Ajan saatossa on kuitenkin huomannut ja oppinut monia pikkuseikkoja laitteistosta:
  Ensinnäkin, vahvempien, sanotaan vaikka yli OG 1.085, oluiden kanssa tuplamäskäys säästää hermoja. Ainakin minulla mallas pakkautuu sen verta tiukaksi isoilla määrillä, että tehokkuus kärsii, eikä vierre siivilöidy kovin hyvin kapean ja korkean mallaspatjan lävitse.

  Toisekseen mäskätessä ylempi reikälevy ei halua pysyä kunnolla paikallaan, vaan tipahtelee ajoittain mäskin sekaan. Tämähän on siis vain silikonireunuksella, eli kitkalla, kiinni. Aika, ikä, lämpötilat, yms vääntävät ja kuluttavat sen verran, että alkaa olemaan tavallaa entinen, vaikkei mitään näkyvää olekaan.

  Pumppu on edelleen tuhnu. Mäskätessä se vielä ajaa asiansa, mutta jos vierrettä keittäessä seassa on paljon humalaa se ajaa itsensä tukkoon herkästi, vaikka tuossa onkin jo ensimmäistä mallia parempi humala/rupa filtteri. Hankin erillisen ”hopspiderin”, siis käytännössä ison putkisiivilän, johon laitan humalat, mikäli sitä tulee paljon, eli mitä tahansa yli 100g, niin siivilään. Säästää hermoja ja aikaa (paitsi pestessä..)

  Jäähdyttimen letkut ovat edelleen aivan hanurista. Materiaali oikein imee päältä likaa itseensä, liitokset ovat naurettavan huonoja ja kiristimien materiaali luvattoman pehmeää metallia. Lisäksi haluaisin saada jäähdyttimen kattilan päältä vaikkapa pöydälle, mutta letkut ovat aivan liian lyhyet tähän kaiketi pumpun tehosta johtuen(?)

Itse en ole varsinaisesti kuitenkaan saanut mitään rikki, vaikka olenkin kuullut muutamilta rikkoutuneen joko pumpun, tai lämmityselementin.
Niin se siivous.. Ilman lattiakaivoa, tai reippaalla paineella varustettua letkuliitäntää, se on hidasta, aivan liian hidasta. Mielestäni ei voi edelleenkään olla hyväksi, että kattilasta joutuu kaatamaan ruvat ja huuhteluvedet käsin pois, sillä pohjassa ei ole minkäänlaista hanaa, eikä pumppu pysty rupaa liikuttamaan.

Hyvinä päivinä, tehokkaasti toimien ja miedoilla oluilla GF tekee tehtävänsä todella vikkelästi.
Olen myös vuosien saatossa ajannut siinä kaikenlaisia mäskäysohjelmia alkaen perinteisestä infuusiotyylisestä monivvaiheisiin ja keittomäskäyksiin. Sahtiakin sillä on tehty menestyksekkäästi, tuplamäskätty, ajettu monimutkaisia vehnäoluelle optimoituja ohjelmia, sekä koeponnistettu monia kaupalliseen levitykseen päätyneitä tuotteita.

Olen hikoillut, kiroillut, jynsännyt, juonut kahvia odotellessa, huuhdellut kurkkua flunssassa kuumalla vierteellä, rikkonut mäskäysmeloja, lämpömittareita, ominaispainomittareita, kokenut sähkökatkoja, laskenut litroittain vettä lattialle ja miettinyt miksei jallu tule jo.
GF on raivostuttanut, ihastuttanut, polttanut sormia, syönyt aikaa, muuttanut, ollut tukossa, mäskännyt, keittänyt, uudestaan ja yhä uudestaan. Samat liikkeet, eri oluet. Et ole notkea kuin täysautomatisoitu ilves. Et ylväs, kuin suurpanimoiden korskeat karhut, muttet myöskään se viimeiseksi joukkueeseen valittava ajokiellossa oleva pakan alimmainen mopo.

Sä et oo täydellinen, mutta sä oot toimiva. Ajat asiasi, et tyylillä, etkä aina taidollakaan. Kuin vanhaa mersua ajava ukrainalainen rekkakuski etsimässä leimaa rahtikirjaansa. Rautalangalla ja nippusiteillä korjaat kaiken. Ja jos kaikki ei sittenkään mene aivan pelikirjan mukaisesti kohautat olkapäitäsi ja toteat vain, että: ”So what, se on vain olutta.”.
Grainfather, olet rakkaasti perseestä, mutta en tiedä parempaakaan.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Olutarvioissa: Vakka-Suomen NokkosPils



Lahen SOPP:n jäädessä tänä vuonna ikävästi välistä päätin ottaa hieman samalla fiiliksellä takaisin.
Perinteisestihän siellä on syöty letut, muikut, juotu kivisahdit, NokkosPilssit ja myöhästytty vikasta junasta.
Tänään päätin näistä klassikoista nauttia pullollisen erinomaiseksi todettua Vakka-Suomen NokkosPilsiä, joka on kyllä varsinainen kesän merkki.
 ”Kuu vehniksist kesään, Nokkospilssist ei päivääkää”. Eiks se sanonta näin menny? Levitin siis riippumattoni terdelle, täytin vesipiipun, korkkasin tuomisen ja aloitimme juomisen.

Tässäkin tuotteessa mielestäni huomioitavin seikka on päiväyksellä.
Meinaan, jos leima alkaa olemaan lopussa ovat nokkospuskan ihanan parahulttaiset aromit katoamassa johonkin olutjumalien päihtyneisiin suihin. Tuoreeltaan taas sitä pitäisi miltei tarjoilla suojahanskat käsissä.
Vahvuutta 5,2%, 30ebua lempeää katkeroa.
 Oon joskus miettiny, et täst sais siistin Sourin tehtyä?
Höpinät sikseen, keskitytään asiaan.


Ulkoisesti sameahkon kullankeltaista eliksiiriä kauniilla, pitsiä jättävällä vaahdolla.
Tuoksussa nokkosta. Saaz komppaa kivasti sen kanssa. Vihreää lehteä, ruohoa ja pehmeää maltaisuutta takana. Miltei yrttistä, muttei aivan.
Suussa nokkonen lyö ja tekee taikojaan. Vinkeää vihreyttä, ruohoa ja lisää nokkosia. Täähä on muute iha superfoodia. Lempeät, kukkaiset humalat. Katkero nipistää varsin tasapainoisesti.
Perästä kaikuen todella smoothin pehmeä suutuntuma saa suun aina vähän messingille. Kesä pullossa.
Ikävästi tämäkin pullo kohtaa loppunsa aivan liian nopeasti. NokkosPils tuo kesän puutarhaan, tai sitten se on riippumatto?
 Seuraavaksi varmaan letut, koska kivisahtia ei helkkari Porist saa. Sääli.
Hyvää Lahen SOPP:a. Etlariin on vissiin joku juttu eksymässä muutamin juomavinkein.




HLS: 7,5/10


torstai 28. kesäkuuta 2018

Olutarvioissa: Pühaste Lime Gose


Kuten useimmat teistä jo tietävätkin, en ole suuri Sour-fani.
Tai olen, mutta silloin puhutaan cocktaileista. Oluiden puolella ja siis happamien kanssa on pakko olla jokin ”juttu”. Gose, tai Berliner Weisse sellaisenaan on vain hemmetin tylsää juotavaa. Siitä tulee samankaltainen fiilis, kuin pienen witbierin juomisesta talvella. Sitä kysyy vain itseltään: ”Oi miksi?”.
Jos näissä on jokin juttu, se juttu taas tekee tyylistä silleen ihan kiintoisan, mutta en muista kovinkaan montaa tilanneeni, tai ostaneeni toista kertaa uudestaan. Vitosen 3,5% ”boysenmarjalakkavaniljasuolainenkaramellilaktoosiyllätys” (oispa, joisin) jää vain turhan kuriositeetiksi noustakseen sellaiseksi kestotuotteeksi, jonka voi poimia muutamalla eurolla koriin arkena ruuan kaveriksi, tai saunajuomaksi.
 Okei, saunan puolella raikas Sour voisikin toimia, mutta mieluummin ravistan itselleni sellaisen kuitenkin. Se on siis perinjuuri ongelmallinen tapaus.
Kuitenkin on niitä joita tekee välillä oikeastikin mieli. Sellaisia jotka nousevat hupsuudesta ja siitä panimon kahvipöyd.. Täällä ainakaan ehditä istua, mutta duunin lomassa nousseilta ”Aissaat.. Tiiäks mikä olis pervoa”-keskusteluista pykälää suuremmiksi. Juuri tällainen tarpeeksi konstailematon tuote on Pühasten Lime Gose, jonka ilokseni poimin Puuvillan sittarin hyllystä.
Tuotehan oli jo joiltakin festareilta tuttu ja hyväksi havaittu.

Ulkoisestihan tämä on kupariin vivahtavan keltainen olut ihan kohtuullisella vaahtokukalla.
Tuoksu revittelee Missä-X pussia happaman kirpeillä aromeillaan, joissa suosikkihedelmäni Lime (uh, mitä paljastuksia) seikkailee. Suolaisuutta, happamuutta ja jännää mausteisuutta, josta mielikuva on kanelista ja inkivääristä, mutta tuskin tässä sitä on?
Maussa kirpeä happamuus puraisee ja suolaa valuu vain haavoihin. Limettinen, muttei liian. Oikeastaan voisi olla enemmänkin, sillä ei tämä mitään Caipirinhaa tavoita. Kuiva, hapan, suuta supistava. Viehkeä ja jotenkin vähän irvokas. Ei räjäytä tajuntaa, mutta suussa, tai nenässä, tapahtuu asioita jotka viestivät lipuin, valoin, faxilla ja kirjekyyhkyllä pääni sisällä tämän olevan juuri sellaista josta voisin pitää uusinnankin verran.
Good stuff. Ainakin tyyli huomioiden.


maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kotipanimon Top-5 raaka-aineet

Kohta kymmenen vuotta olutta keiteltyäni pohdiskelin mitä kaikkea sitä on tullut sotkettua sekaisin. Samalla haarukoin reseptiikasta yhteisiä tekijöitä. Mietin, että mitä raaka-aineita suosin, mistä pidän ja mitä todennäköisesti käytän mielelläni jatkossakin.

Tämä onkin kotipanimon leikkimielinen Top-5 raaka-aineet:


Maltaat:

1. Viikkarin (Viking Maltin) Pale-Ale. Lahen vanha möyhö on sellaista sopivaa bulkkimallasta, jota voi upottaa surutta liki minkä tahansa oluen pohjalle. Käytetyin maltaani ansaitsee siis ansaitun sijoituksensa.

2. Thomas Fawcett Golden Promise. Okei, let's face it. Viikkarin maltaat ovat aika mietoja, mielestäni aivan liian, profiililtaan. Onneksi mallasta saa myös muualta ja vanha rakkauteni tätä keksisen makeahkoa mallasta kohtaan on pysyvää. Aina kun runko ei kestä kikkailuja ja pohjalle tarvitaan jotakin maukasta.

3. Kaura. Kaikissa muodoissaan. Oikeastaan kauran pitäisi varmaan olla ylempänä. Se on minun ehdoton suosikkini, jota laitan miltei kaikkeen. Ja miksen laittaisi? Maltaana pehmeän öljyistä ja täyteläisyyttä lisäävää. Karkkiversiona todella hyvänmakuista ja helkkari vie, pikakaurahiutaleitahan saa lähikaupastakin.

4. Weyermann Münich. Saksan suunnalta tämä on ollut varsin käytetty tuote monessa kotioluessani.

5.  Weyermann Cara-Rye. Tämä mallas on mielestäni varsin jännän makuinen ja soveltuu yllättävän siististi vähän kaikkeen.

(Maininnan arvoisia: Laihian Tuoppi-Ruismallas. Kotikaljamallas muistuttaa etäisesti cara-ryeta, mutta on todella intensiivinen, uniikki ja oikeasti todella maistuva mallas. Gotlannin savumallas. Lepällä savustettu hyvin vahvanmakuinen ja nuotiosavuinen mallas ilman pyökin tuomaa palvikinkkua, muttei mene myöskään sinne turvesavusteisen ääripäähän. Soisin juovani useamminkin).



Humalat:

1. Saaz. Oliko yllätys? Aina kun tätä Tsekkiläistä vihreää kultaa pääsee kippaamaan kunnolla, vähän lisää ja vielä enemmän tietää lopputuloksen olevan ihanata.

2. Amarillo. 'Rillo on melkoinen moniottelija, joka käy kaikkeen. Belgit, ipaapatdipat, Stoutit ja Portterit. Amarillo, ei petä koskaan.

3. Citra. Joo, ei pääse mihinkään. On se vaan trooppisella överiydellään ja sitruksisuudellaan niiiiin upeaa.

4. Motueka. Pidän paljon NZ-humalasta. Sielä on paljon uniikkeja ja kiintoisia lajikkeita, joista nostan Motuekan framille. Se tarjoilee reipasta limettistä-sitrusruohoa. Hedelmäinen, muttei liian. Motueka mahtuu moneen junaan ja useampaan olueeseen.

5. Magnum. On se. Tylsä. Vaan kun sitä saa aina, siis aina, kaikkialta ja edullisesti. Hoitaa katkerot talossa ja puutarhassa. Kenties eniten käyttämäni lajike?

(Maininnan arvoisia: Azacca. Vähän niinq Citra, tai Mosaic, tai mikä vaan uuden aallon trooppishedelmäpommi, paitsi että tämän saatavuus on yleensä hyvää. CTZ: Magnumin ohella toinen vakkari pakastimessani. )




Hiivat:

1. Wyeast 3711 French Saison. Tällä hiivalla on monet belgit keitelty, eikä se petä koskaan. Peto hiivaksi; joka käyttää kuivaksi, ei ole kranttu lämpötilan, tai humalan suhteen.

2. Safale S05. Klassinen kuivahiiva, joka on osoittautunut melkoiseksi yleistekijäksi silloin kun hiivalta ei vaadita juuri muuta, kuin käymistä.

3. Saflager W34/70. Lagereiden työhevonen ratsastaa lämpötilojen suhteen yllättävän anteeksiantavasti. Tekee työnsä, eikä ole kertaakaan pettänyt. Se on paljon hiivalta se.

4. Safale S04. Menee pitkälle samaan kategoriaan S05:n kera. Tämän kanssa saa vain olla lämpötilojen kanssa tarkempi.

5. Wlp300. Tämä on vehnishiivojen suosikkini. Ilmeisesti Weihenstephanilta peräisin, ainakin joskus ollut, kanta. Moniin muihin verrattuna tämä on tuonut toistaiseksi parhaat tulokset minulla.

(Maininnan arvoisia: Wyeast 1007 German Ale. Aina kun pitäisi Altia panna, niin-> Wlp002/Wyeast 1968. Brittibittereissä tämä Fuller's(?) kanta on ollut onnistunein. Liekö mielleyhtymässä suurin syy?)




Tässäpä näitä. Oikeastaan varmaan kymmenet raaka-aineet ansaitsisivat maininnan, mutta mennään nyt tällä rajauksella. Mitkä ovat sinun suosikkejasi?

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Olutarvioissa: Omnipollo Selassie


Taas yksi Omnipollo. Omnipollo Selassie.

His Royal Majesty, Ras Tafari Makonnen, Haile Selassie I.
Eli pyhän kolminaisuuden voima. Ei hullumpi nimivalinta oluelle. Selassie oli Etiopian viimeinen keisari ja tarun mukaan kuningas Salomonin jälkeläinen. Myös tämän myötä ja kuten nimestä voidaan päätellä ilman laskinta, että herra näyttelee myös tärkeää roolia Rastafarismissa; Black Messiah. Alan jo digata tämän bissen nimeämispolitiikasta. Mausteina vaniljaa ja kahvia, Etiopiasta tietenkin. Tiesittehän, että kahvi on ilmeisesti sieltä kotoisin? Ai tiesitte. Entäpä sitä että tarun mukaan Indiana Jonesinkin etsimä liitonarkki sijaitsee Etiopiassa?

Selassien laittaa sen verran vipinää kinttuun, että kaivan levyhyllystä Marleyn Iron Zionin ja suuntaan auringonlaskun terassille nautiskelemaan. Se on kodin ainoa paikka, jossa ei ole vielä pahvilaatikoita.
Selassie on tyyliltään Imperial Stout ja se käväisi Alkossakin. Silloin joskus, kun sielä vielä oli kiintoisia oluita, eli viime vuonna. Jotenkin tämä uusi laki on tylsyttänyt valtion hyllyjä, vaikka voisi kuvitella sielä olevan nyt kaikkien aikojen sauma duunata hyllyt täyteen yli 5,5% tavaraa.

Mennäänpä tutustumaan yön mustaan messiaaseen.
Vaahtoaa hillitysti jättäen rusehtavaa pitsiä lasin reunaan. Tämä on hyvä merkki, sillä se kertoo ainakin paahdettuja maltaita olevan ns. ”tarpeeksi”, eli väri on lyöty musteenmustaksi.
Tuoksu on melkoista tykitystä. Paahteinen maltaisuus ja tumma suklaisuus kietoutuvat keinuvaan tanssiin yhdessä vaniljan ja kahvin kera muodostaen, kerrankin, jotakin osiaan suurempaa.
Ikäänkuin söisi nenällään hyvää suklaakakkua ja nuuhkisi mukillista hyvää tupla-espressoa samalla.
Ja kaikki on röyhkeän isosti kerroksittain esillä. Juuri tällaisesta minä pidän. Ei piilotella, ei säästellä, vaan tungetaan se kaurakeksi syvälle kuontaloon, lorautetaan litra hyvää Sidomoa päälle ja jyystetään kuormallinen niitä isoja vaniljatankoja kaveriksi.
Kaikki harmonisena kokonaisuutena. 


Hiiteen nuuhkiminen. Olut on tehty juotavaksi. Nautiskellaan.. Max Romeo virittelee jo taustalla sellaisia vanhan liiton Roots soundeja, että harmittelen vain riippumaton puuttumista. Jumittava soundi ”Selassie Forever, king of kings”.
Maussa on reipasta liköörikaramellista makeutta, suklaakastiketta ja paksua vaniljatankoa. Kaiken kruunaa ja tasoittaa miellyttävän reipas paahteisuus ja kahvisuus. Itsehän en ole kahvioluiden suurin ystävä niiden ollessa usein harmittavan hapettuneen tunkkaisia. Tässä kaikki pelaa ja soi yhdessä.
Suutuntumaltaan todella paksu, täyteläinen moottoriöljy. Raskasta öljyä, mutta liukas juotava.
Mitähän tästä nyt sanoisi? Saattaa hyvinkin olla toistaiseksi tämän vuoden kovimpia oluita joita olen juonut ja nousee kyllä omilla listoilla aika kovaan seuraan muutenkin.
 Kuitenkin juuri tällaiset Impyt ovat omia suosikkejani, jopa kesällä. Uskomattoman kovaa tekemistä Omnipollolta. 




maanantai 28. toukokuuta 2018

Muuttomatkalla Poriin ja panimotyön maailmaan

 
 
 
 
" I traveled the world looking for understanding
Of the times that we live in
Hunting and gathering first hand information
Challenging definitions of sin
I traveled the world looking for lovers
Of the ultimate beauty but never settled in
I'm a wonderlust king
I stay on the run, let me out, let me be gone
In the world beat up road sign
I saw new history of a time, new history of time"


Emme useinkaan elämässämme tiedä sitä mihin kaikkialle päädymme. Minä tiedän vain sen, että matka on päämäärää tärkeämpi ja enemmän kuin kahden pisteen välinen matka. Se alkaa siitä, kun alkaa kulkemaan toiseen suuntaan, kuin se missä alku ja lähtöruutu sijaitsee.
Aihe on toki universaalilla tavalla alati innoittava, mutta ettei tämä uppoaisi loppuyön piipun tuoksuisiin sentimentaalisuuksiin lienee myönnettävä kellon tikittävän pikkutunteja kohden ja piippu.. Piippu on ollut kuuma, eikä katto kassista näy vieläkään. Siemailen Cointreau Rickeytä. Sellaista kurkun, mintun ja sitruksen ikiaikaista legomaisesti yhteensopivaa rakkaustarinaa.







Kuten pohjustuksesta voi päätellä on elämässä edessä jälleen yksi muutos, joka koskee oikeastaan myös tätä blogia. Tuopin Ääressä ylläpito kasailee nimittäin pahvilaatikoista linnoja kotiimme.
Pikitie kuljettaa pikkupoikaa kohti länttä. Sielä makaa Suomen Portlandiksi kutsuttu kylä, joka onnekseni muistuttaa hieman rakasta Kouvolaani. Siis täh?
No vapputunnelmissa katselin koneelta Hyviä Herroja ja naureskelin sen viehättävälle huumorille. Tänä triggeröitymisen ja somehölmöilyn kulta-aikana tuntui virkistävältä nähdä Paukun saunassa kuittailtavan kaikelle. ”Niinistö on kuin mulkku, se kasvaa tehtävänsä mukana”.
Selasin samalla sähköpostia, jonka spämmilaatikkoon oli tullut vallan erikoinen sähköposti, joka johti yhteen ja toinen toiseen.
Kunnes viimeinkin voin todeta siirtyväni Poriin työn perässä. Pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltani Ruosniemen Panimolta tuli yksinkertaisesti pyyntö harkita paikkaa heidän leivissään ja leirissään.
Aloitan tämän kiintoisan urakan Ruosniemessä lähiviikkoina täysipäiväisesti, joten tulkaahan tervehtimään.

Next adventure waits
Tästä syystä jäävään itseni joidenkin arvioiden ulkopuolelle. En jatkossa arvioi Ruosniemen tuotteita, enkä aio mainita täällä myöskään vastaan tulevista...no.. pas..huon..heikommista tuotteista. Te tiedätte, kuten minäkin tiedän, ettei kaikki olut ole aina kultaa, tai kultaisessa kuosissa. Tuoretuote ei matkusta hyvin, varsinkaan suodattamattomien ja pastöroimattomien ihanassa maailmassa.
Sen sijaan lupaan kyllä hehkuttaa edelleen erinomaisia tuotteita ja jatkaa tällä valitsemallani linjalla ja tyylillä.
Toki osa varmasti kysyy voiko ihminen olla yhtäaikaa toimittaja ja kaupallisessa työssä? No en koe sitä varsinaisena esteenä. Blogi edustaa kuitenkin vain ylläpidon kulloistakin mielentilaa, fiilistä ja olemusta. Asia on tämän myötä myös avointa.

People say nothing is impossible, but I do nothing every day”

Kenties saatte kuulla tulevaisuudessa jossakin määrin yleisellä tasolla siitä millaista elämä on sielä tiskin takana ja pesuletkun ääressä sohlatessa loputtomia exceleitä lävitse?

Erinomainen huomautus valui juuri blogin toiselta toimittajalta. 

Tämähän ei ole pelkästään olutblogi, vaan juomablogi. Tarkoitus on jatkossakin tehdä enemmän juttuja myös drinkeistä, viskistä, rommista, ginistä ja eritoten kiusata viiniväkeäkin.
Miun mielestä kun yhdestä asiasta pitäminen ei sulje muita ulkopuolelle. Yhtäläisesti kehoitankin teitä kaikkia nauttimaan pilsistä siinä missä ipa:stakin, juomaan viskiä kolalla ja viiniä vesilasista.
Rennoin rantein, sillä ennenkaikkea.. Juomista nauttiminen on iloinen asia.

Joten Pori.. Here we come. Tiedän, et Lukko on kovaa valuuttaa. Yhtenä heinäkuun viikkona siel työllistetään kaikki hotellit, vaik vois luulla kahden tapahtuman jakamisen eri viikoille olevan kannattavampaa. Sielt saa Suomen parast kotiviiniä rypsiöljypullossa, karaokessa pitää laulaa Yötä, eikä hyvää lihamukia saa vieläkään mistään.
Noni, antaa mennä. Panomies vitsit voivat jälleen alkaa.


Tie päättynyt ei maailmalta
Ei pysähtynyt taakseen katsomaan
Tieltä pitkältä ja lavealta
Ei pystynyt hän koskaan palaamaan”

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Alkon mediapruuvi: Pelkkää kuplaa




Usein juhlapäivien aikana monen mieli tekee vähän kosteaa juhlajuomaa.
Näillä fiiliksillä päädyin Alkon mediapruuviin. Todennäköisesti viimeistä kertaa vähään aikaan, mutta siitä joskus tuonempana enemmän.

Valitettavasti tarjonnassa ei olutmielessä ollut paljon hurraamista ja näistäkin vähäisistä tuotteista  Tuopillinen kiteytti melkolailla omat ajatukseni.
Teinkin oluet läpi käytyäni jotakin tavallisesta poikkeavaa. Selasin harvaksi ja harmaaksi käyvässä seurassa pruuvimateriaalia havaiten kuplajuomaa olevan tarjolla. 
Päätin siis näin juhlan kunniaksi testata millaista juomaa nuo halvemmat samppanjat ovat verrattuna ihan tavalliseen skumppaan. Onko se Champagnen Terroir nyt niin erinomaista, että se oikeuttaa poskettomiin hintoihin? Tai onko muutaman kympin kuohuviineistä edes vastaamaan huutoon, saati sitten halvemmassa kyykkypäässä? Otetaanpa selvää.
Kunnon juovon tavoin, sylkykuppi jätettiin vain lukijoille. Pahoittelen.

Pari 1:

Hattingley Valley Classic Reserve Brut vs Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut.

Britit vs Ranska. Klassikkomatsi, jopa ilman Jean D' Arcia. ”FF” on siis 45€ hintaluokkaan uppoava samppanja ja Hattingley kympin edullisempi skumppa.
Tuomio: Kuplaa, suussa kuplii ja kuohuaa. Nenässä hentoja eroja, joita ei osaa määritellä liittyen hedelmäisyyteen. Joisin molempia, vaikka ovatkin pirun kuivia. Hapokkuutta piisaa, mutta kumpikaan ei oikeastaan tarjoa minkäänlaista diipimpää, tai isompaa otetta, josta varsinaisesti pitäisin. Mineraalisuutta, mutta se ei ole minun juttuni, vissyt vissyinä.
Pari 2:

Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut vs Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec

Italia vs Ranska. Huh, jäätävän pitkiä nimiä. Pistää miettimään, korreloiko nimen pituus laatua, tai hintaa? Meinaan Freixenet on nimeltään ihastuttavan lyhyt,  hinnaltaan edullinen ja no... Ei mistään kotoisin maultaan. Hintaa Italialla n. 35€ ja Ranskalla n. 40€.

Tuomio: Jänniä ovat sävyerot ja niin hentoisia, että voisi puhaltaa kuplista..kuplia? Ajatukset juoksee Italian kohdalla Proseccoon, mutta tuttua päärynäistä mehujäätelöä ei löydy. Enempi omenaa, kuiva ja hapokas. Ei iske, tai vähän iskee. Parempi, kuin Hattingley, ehkä Fleurya parempi, muttei lätkässä. Loppua kohden oikeastaan huikka huikalta maistuvampi.
Nicolas, siis Nikke kavereiden kesken on puoli kuiva, tai makea, what ever. Yleensä kuivat skumpat viehättävät silloin, kun niistä löytyy sellainen pommacinen tamminen luumuisuus, vanilja ja karviaismaisuus. Silti tämän on yllättävän pätevä. Persikka/aprikoosi-akselia. Pirskahtelevampi kuplaisuus, kuten samppanjassa kai pitäisikin?

Pari 3:

Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut vs Montaudon Grand Rose Champagne Brut.

Rose-skumppien loppuottelussa Etelä-Afrikka vs Ranska. Grahamkeksi on 20€ hintaluokassa ja Montaudon 30€. Rose on vähän sellainen..tuota noin.. Ei myöskään minun juttuni. Sellainen kulutusvinkku, joka kelpaa lähinnä picnic..eiku ei. Pastan kaverina se pelaa. En löydä oikein käyttöä, jossa valkkari tai skumppa ei olisi mieluisampi vaihtoehto.

Tuomio: Ah, onneksi kuivaa ovat. Herukoita ja mansikanlehteä? Tekisi mieli sanoa, että häivä jotain pähkinää molemmissa? Huomaan siemailevani halvempaa Grahamia alati enemmän, se viehättää syystä tai toisesta enemmän. Montaudon on vaan.. Vähän mitäänsanomaton tämän hintaiseksi tuotteeksi. Melkein joisin mieluummin, tai ostaisin? Hyvää Montenegrolaista Rose:ta 2€/l paikallisen lähimarketin kyykkyhyllystä. Se ei maistu millekään, mutta mikään ei myöskään kiusaa. Joskus Budweiskin on pienpanimotuotteita parempi veto.
Pari 4:

Villiera Tradition Brut vs Stellenhurst Chenin Blanc Brut

Okei. Samppanjasta seuraavaan. Hinnaltaan molemmat ovat kympin luokkaa, mutta Villiera on puolikas, siis 0,375l pullo, eli korreloiko tuplahinta laatua? Etelä-Afrikka vs Etelä-Afrikka.

Tuomio: Nyt on paha erottaa. Hiusten halkomista. Toinen tuo enempi omppua ja mineraalia, toinen taas makeampaa hedelmää. Kuivaa, kivat poreet. Villiera on ehkä vähän kuivempi, joskin erot ovat pieniä. En pystyisi näistä kahdesta sanomaan kumpaan suuntaan viisari heilahtaisi hinnan puolesta näin tissutellessa, enkä oikein laadunkaan. Hyviä molemmat, ihan kärkeä tässä tastingissa.

Rosvosektori: 

 Hana-awaka Sparkling Sake

Sakea. Kuohuvan pirteänä. Mitä ihmettä?
Hintaa: 7€/0,25l, eli melko kallis, mutta kuriositeettiarvosta ja söpön pinkin pullon vuoksi pakkohan tätä on kokeilla.
Tuomio: Uuh.. Nyt on makeaa. Tämä on sitä hunajamelonia. Kukkia ja melonia samassa pöydässä. Jännä tämä hiilihappoinen fiilis, poreilee reilusti. Pitäisi olla jokin perus Gekkeikan, tai Yunmai vieressä verrokkina, mutta ei huono. Oikeastaan jopa miellyttävä, mutta meloni ampuu vähän yli.

Lopputulos, eli parasta jälkeen järjestys, luotiin La Torrefazionen kahvipöydässä tasoitellessa hiipivää hilpeyttä.

  1. Nicolas Feuillatte Graphic Ice Champagne Demi-Sec
  2. Graham Beck Methode Cap Classique Rose Brut
  3. Stellenhurst Chenin Blanc Brut
  4. Villiera Tradition Brut
  5. Fleury Fleur de l'Europe Champagne Brut
  6. Monte Rossa Sanseve Franciacorta Saten Brut
  7. Hattingley Valley Classic Reserve Brut
  8. Montaudon Grand Rose Champagne Brut
Hajatelmia: Ei en tiedä viineistä mitään, eikä oikeastaan kukaan muukaan. Tai siis miusta niissä on niin paljon vaihtelua jo viinitalojen ja vuosikertojenkin välillä, että sellainen olutmainen yleistäminen siitä, miltä mikäkin rypäle maistuu on liian tuskaista opiskeltavaa. 
Harvasta viinistä pidän, monet ovat kyllä juotavia, mutta juomatyyppi ei aiheuta minkäänlaisia wow-elämyksiä. Sellainen posketon revittely tyylillä on jotenkin tiessään. Yleistäen, viinit ovat, kuin joisi marketista 3€ Apaa. Ihan hyvää, ajaa asiansa, mutta ei aiheuta väristyksiä. 

Tämä tasting oli todella kiintoisa näin. Opin ainakin sen, että hinta ei korreloi laatua omassa suussani. En tiedä vieläkään millainen olisi unelmien skumppani? Uuden maailman Sauvignon Blancin, Rieslingin ja Gewürtzaminerin yhdistelmä viskitynnyrin vaniljalla, reilusti paahdetta, vaniljaa, trooppista hedelmää, karviaisia. Kuiva ja hapokas, samppanjamenetelmällä?
Ihmeitä odotellessa, hyvää hellekesän alkua. Juokaa sangriaa, parasta viinistä.



torstai 17. toukokuuta 2018

Olutvinkkejä köyhille

Kokoomuksen Susanna Kosken innoittamana myös Tuopin Ääressä kokee kantavansa yhteiskuntavastuuta autuaan tietämättömänä mitä olutlitra maksaa.
Tästä syystä onkin hyvä jakaa monokkeli vilkkuen muutama käytännön vinkki:

- Laita joka kuukausi tisleitä ja viinejä säästöön, ei kuitenkaan Sahtia.
- Myy ylimääräiset panimo-osakkeet ja tsekkaa muiden enkelisijoittamiesi start-up tislaamojen tilanne, eli ovatko lähettäneet sen tonnin t-paidan vai ei?
- Kotonakin voi silloin tällöin tehdä olutta, tai uuden lain myötä myös kiljua. Ei aina tarvitse mennä   ravintolaan dokaamaan.
- Olutmatkaillakin voi edullisesti. Esim. Saksa on edullisempi, kuin joku Helsinki.
- Laita toinen panimosi/viinitilasi/tislaamosi vuokralle.
- Jotkut halvemmatkin oluet ovat ihan juotavia.