Yö Betoniviidakossa

 Tämä tarina on aiemmin julkaistu Lahtikko lehdessä, mutta julkaisen tämän novellin nyt täälläkin.

 -------------------------------

Marraskuu harmauden kuu. Taivaalta sataa etäisesti X-tran tiskirättejä muistuttavia esineitä. Sää ei tiedä sataisiko hän vettä, räntää, vai lunta. Kesäisin tämä harmaa betonilähiö on myös maan kuumin city. Silti Kouvostoliitto näyttää oikeat kasvonsa vasta marraskuussa, ilman mandoliinipuuta torilla.

Junamatka on sujunut kerrankin aikataulussa ja ravintolavaunussa vallinnut pikkujoulutunnelma tartutti myös minuun keveän muovimukimaisen nousuhumalan. En tosin ymmärrä miksen saanut mehumukiini pilliä? Lähes yhtä makeaa oli kuitenkin tämä nimeltämainitsemattoman panimon unohdettava vaalea keskiketterä. Kaipasin koko matkan ajan vain oransseja muovituoleja, pieniä tuhkakuppeja ja pajatsokoneita Hankkijan-lippisten kera. Sellaista kadonnutta Essonbaari tunnelmaa, Kaurismäkeläisesti, tietenkin. Sitä kadonnutta 80-luvun alkua, jolloin ravintolaan pääsi vain kovat kaulassa tilaamaan sillivoileipää ja A-olutta.

Juna lipuu laiturille hitaasti ja myöhässä.

Kouvolan rautatieaseman betoniset laiturit saavat sydämeni hymyilemään. Ajatukset karkaavat yhteen täydelliseen ja kylmään iltaan, kauniisiin kasvoihin kotoisiin. Havahdun ajatuksistani vasta nähdessäni tutun näyn: venäläismummot kymmenine matkalaukkuineen, vaksit hölkkäämässä kohti pussikaljoittelevia teinejä kohden, tuulipukuiset sedät sammuneena asemahallin penkeille, R-kioskin vanhentuneen kahvin, eli ns. huoltoasemapaahdon tuoksun ja paikkakuntalaisten vähättelevän sävyn puhua kotikaupungistaan. Tuosta mainettaan paremmasta kodista, joka ottaa turpaan vain kunnan hyvävelikerhon jahkailuista ja köydenvedosta rakennetaanko suolle uusi sairaala, vai kauppakeskus?
Polttelen odotellessani pitkiä savuja ja naukkailen Ed-pulloon jemmaamaani viskiä. Siihen pulloon ei edes konnari halua kajota ilman etälamautinta ja taikaviittaa kaasunaamarilla.

Tervehdin paikalle vaappunutta lumiukkoa, joka paljastuu vanhaksi aseveljekseni paheiden maailmassa ja tarjoan joko parasta Ediä, tai kylmää olutta laukustani keskellä kylmää iltaa. Viski maistuu, en ylläty. Pullo palautuu minulle tyhjänä. Katselen ystävääni ja huomaan jälleen ihmetteleväni hänen pukeutumistyyliään. Kuten aina hän on vetänyt puvun päälleen. Sillä kuulemma liha irtoaa.

Kaverini on sitä mieltä että tarvitsemme avuksemme takamaiden tohtorin. Itse kavahdan tätä heittonakin. Jo ajatus sen inksalaisen piripään seurasta saa ihoni ei kanan, mutta ehkä punatulkunlihalle. Toverini on kuitenkin linjauspäissään jo puhelimessa tilaamassa ja tislaamassa nappeja nousuihin, tasoittavia laskuihin, rommia minulle, tequilaa hänelle ja hyviä joulupipareita pikkujouluihin för allihuuppa. 

Suuntaamme tovia myöhemmin taskut täynnä joulun iloa kohti kävelykatu Manskia. Räntää sataa jo vaakasuoraan ja keskustan valot luovat pikkujoulukauden tunnelmaa kätkien sisälleen kravattipakkoja, irtoseksiä, pettämistä, cocktaileja, haureutta ja sodomaa. Aloitamme sieltä, mistä aina. Kouvolan bonuskortin vihreältä nummelta: Old Tomista. Kättelen kyypparia ja tilaan ison Guinnessin. Se tuntuu vapauttavalta ja aloittelevalta. Paikassa oli joskus varsin lentävä tunnelma, mutta jokin on hukassa tänä iltana. Istumme ainoaan vapaaseen pöytään B-miesten loossiin. Ystäväni avaa puhelinluettelon kartan pöydälle ja avaamme illan. En tiedä montako ”Hitler kuulee”-videota olemme nähneet, mutta tällä kertaa nurkkapöydässä suunnitellaan kaupungin valtausta katu kadulta, tuoppi tuopilta. Koska Kouvola ei lähde meistä, emmekä me Kouvolasta; päätämme yksissä tuumin juoda itsemme ja kaupungin mukavaksi. Sellaiseksi nallekarhun harmaaksi: ”So cute and fluffy that we're going to die.”

Siirrymme ulos polttelemaan ja nauttimaan piparia. ”Kato toi krakasetähän on joku kunnallispamppu”. Siirrän katseeni vieressä nojailevaan setämieheen, joka pysyy pystyssä vain avustajansa toimesta. Setä sammaltaa vieressä tupakoiville neideille. Levy vain on pysähtynyt vaaliteemoihin ja neulakin on kulunut: ”Miää omistaisin koko kylän, mut persut sitä ja vasemmisto tätä. Meillä kokoomuksessa on aina ajettu meidän yrrittäjien asmaa. Haluuks typsyt lähtee kattoon kel on kylän suurin kypärä ja letku letkeä, haha. Oho miult tippu satanen hankeen.”

Käännän päätäni neitien puoleen ja pyydän pakenemaan paikalta kenties sosiaalisempiin kuvioihin ja haastan heidät sovellettuun 110m aitajuoksuun kouvolalaisittain. Siinä vältellään niin sammuvia jouluntähtiä, kuin pokejakin ravintolan ovelta ovelle. Viimeiset kymmenen metriä saa kulkea vapaasti, mutta voittaja on se joka tilaa Amarillosssa ensimmäisenä? 

Päästyäni Lasihelmen, eli lasarin eteen kaverini puuskuttaa, että mitä v..ua miäs? Totean että halusin pelastaa neidit karmealta kohtalolta. ”Miks sie käskit neitokaiset rilloon?”

”Velihyvä; en kokenut kumpaakaan meidän arvoisiksemme”. Astelemme tähän vilkkuvien värivalojen kehtoon. Tilaamme tuopit ja vänrikit kavereiksi. Kiistelemme perinteisesti onko kyseessä vänskä, vai majuri, kunnes tilanteen keskeyttää sisään marssiva naisihminen, joka suuntaa oudon päättäväisesti pöytäämme ja istahtaa alas. En tajua mistä täti on tuttu, epäilen kaverini kaveriksi, kunnes täti avaa suunsa: ”..ttu min poikaystävä on kusipää.. *Kuusaalaista mongerrusta ja avautumista* Lähtekää ukot min luo, voisin nusaista siuu ja tota sin herrasmiesmäistä kaverias samal. Valitettavasti nämä herrasmiehet ovat varattuja herrasmiesjuomien kanssa. ”Ootteks te jotai v..n homoi”. Emme. Pelkästään herrasmiehiä, joita Kuusaa säikyttää ja jotka arvostavat kauneutta, että nautintoja aivan liikaa.

Kumoamme juomamme ja suuntaamme hitaasti vaappuen kohti Rytmikattia, tai mikä Downtown se nykyään onkaan. Kama alkaa vaikuttaa ja poke ovella näyttää aivan mikkihiireltä. Koitan pidätellä nauruani ja tilaan mojiton tiskiltä. Tsekkaan fiiliksen ja päädymme lopulta johonkin hämyyn pöytään paikallisten metallistien kera. Yhdellä on naama täynnä metallinkeräysastiaa, toisella kaljupäällä Viikatteen huppari juroine ilmeineen luo vaan mielikuvan Joensuusta. Seurueen kolmas on olevinaan niin äijä partoineen. Hän on selvästi paikallinen älykkö. Pelaa shakkia läpällä ja osaa kuulemma laulaa Paula Koivuniemeä mutterissa ”lähes selvinpäin”. Harmaa Voice of Kouvola ei iske, mutta havaitsen sivusilmällä kaverini jo pokaavan naapuripöydästä viehkeää paikalle eksynyttä blondia. Hän pyytää lopulta kavereidensa kanssa polttelemaan hyvää Mielakkaan. ”Tää on miljoonatilaisuus, vähän kuin olis lelukaupan häät”. 

Löydän itseni pian Corollan takapenkiltä neitien seurasta. Kuski on selvästi katsonut kaikki Fast and furious-leffat. ”Oon Nikke, tää mun Corolla on Peppi”. Ootteks te niinku paikallisii, vai muute outoja. Kerron Nikelle, et ollaan entisiä lokaaleja samalla tarjoten kuskille matkakaljaa laukustani. Taskulämmin Koffin IVB tuntuu kurkuissamme lämpimältä etanolin ja pahvin sekoitukselta, mutta hyvässäkin tinassa pieni rosoisuus tuo vain rikkautta. Nikke soittaa räppiä ja on käymässä paikallista amista autopuolelta. Emme ylläty. Ystäväni on jo työn touhussa blondin kanssa. ”Se on varmaan se puku?” Mietin. Lopulta Nikke tiputtaa seurueemme suljetun mäkikeskuksen huoltotielle ja talsimme ylös. Hetkessä on jotain maagista. Kotikaupungit tuikkivat valot räntäisessä yössä, hyvää tupakkaa ja toivottavasti pian viilenevää kaljaakin. Jutut kulkevat riemukkaina ja nousuhumalaisina viileässä yössä. Blondin hiljaisempi ja ujompi frendi ”Anu vaan” levittää meille alustoja ja Nikkekin nousee ylös jerrykannun ja risujen kera. ”En oo jemmaas näit. Näitteks te sen videon tuubis?”.

 Maailma kevenee, havahdun jo nuotion loimotukseen. ”Tiiätsä sä mikä täs maailmas on pilal? Se ettei me välitetä toisista, hukutetaan ittemme vaan tavaraan, seinien sisälle ja somekuplaan”. Päätän tehdä ”Anun vaan” kanssa läheisyyttä. Löydämme pian yhteisen sävelen ja jokaisen marraskuisen tuulen tuoman puhalluksen jälkeen päädymme saman makuupussin alle.

….........

Herään seuraavana aamuna jäätävään päänsärkyyn jostakin asunnosta. Anu kömpii vierestä ylös ja laittaa meille kahvia. Syvä hiljaisuus vallitsee, kuten lähiöissä sunnuntaiaamuina yleensä. Ulkona maa on valkoinen ja talot harmaita. Tunnistan yhden, pian toisenkin. "Lehtomäki". Tuo 70-luvun politiikan mausoleumi keskellä metsää valtatien varressa, johon kärrättiin kaikki köyhät ja kipeät. Opiskelijat ja alkoholistit ja muutkin nistit. Myöhempien aikojen maahanmuuttajat ja kaikki muu, joita ei keskustaan haluttu. Viimeinen pysäkki ennen lopullista rappiota. Havahdun.  Viimein Anu saa suunsa auki. ”Tota.. Min piti kysyä tät siult jo eilen, mut..”

”Niin?”

”Miks vitus sul oli toi pingviini koko ajan matkas ja oisit sie halunnu Vilmanki tänne?”

”Katson sohvalle päätynyttä kaveriani ja kysyn kuka on Vilma?”

”Se min blondi frendi”

Hitaasti muistikuvat tarkentuvat ja kelaan Kouvolan tehneen taas temppunsa. Lopulta otamme ritolat. Minä ja pieni, pehmeä pingviini.

Corona goes States aka Brooklyn Sound pre-partyt

Hola.
Koska blogista on tullut osa mediaa ja kirjoittajasta ilmeisesti seurapiirijournalisti, joka voisi soitella kohta seiskaan ja muihin ammattimedian rakastamiin julkaisuihin, saapui miullekin kutsu Brooklyn Breweryn Brooklyn Sound tapahtumaan.
Tapahtuman "pre-Sound" kokkareet pidettiin Yhdysvaltain suurlähetystössä mikä tarjosi vähintäänkin kiintoisat puitteet suihkuseurapiireissä uimiselle.
Näin siis ajattelin kutsun saatuani, mutta koska pieni gonzo-kärpänen puraisi jälleen mietin miten tapahtumaan saisi vähän twistiä ja väriä..
Sovitin päähäni siis mustaa barettia ja marssin lähimarketista hakemaan apuvoimia tehtävän toteuttamisessa. Koska blogin budjetti ei yltänyt vaahtosammuttimen, eikä edes rommipullon ostamiseen jouduin tyytymään toisiksi huonoimpaan vaihtoehtoon.
Nythän on niin, että suurlähetystöthän ovat aina populaarikulttuurisesti edustamansa valtion maaperällä toisen valtion alueella. Tässä keississä US&A on viime aikoina ollut lukuisasti mediassa esillä erään etelänaapurinsa kanssa jonkin muurijupakan takia.
Tuopin Ääressä ei voi katsella toimetonna moista hölmöilyä ja kantoikin sympatian puolesta kortensa kekoon totuuden viiri salossaan.
 Saanko esitellä: Meksikon kansalaisen, toverin aseissa ilman limeä ja päivän tähden: Coronan.

Hola mi nombre es Corona

Päätin siis viedä ja smuglata mehikon Yhdysvaltoihin kaikin taiteen sallimin keinoin. Lopulta hän oli ainoa meistä, joka oli paikalla sääntöjen sallimin keinoin.
Päivä alkoi kuitenkin lounaalla, viimeisellä aterialla ennen Rööperiä, Stone's:ssa, josta sain eräältä länsirannikon T-luupihvi pokerinaamalta ja RateBeer kuninkaalta tärpin. Lounasburgeri es-cortilla kybällä. En pitänyt, mutta hinta kohtasi laadun. Stone's:n burgerit eivät vaan imho toimi. Liikaa majoneesia, ja mauttomat täytteet huonossa pullassa. Pihvi oli kuitenkin ihan jees, lokaatio keskeinen ja hiljainen, sekä myyjättärien viehkeä olemus piristävää meille molemmille.

Siirryttyämme kylläisinä Rööperin entiselle työväen, nykyiselle juppihipsteri-alueelle nokka ohjasi kohti ketjukuppilaa. Sellaista joka näyttää liki samalta kaikkialla. Sellaista joka on tuoreiden uutisten perusteella kovasti omimassa sanaa "Punk" itselleen, mikä on pöyristyttävää. Kuuntelen kuitenkin tässä samalla Anti Flag ja Dead Kennedys-yhtyeitä. Sekaisin tietenkin.
Paikka oli tietenkin Brewdog Helsinki. Hiljainen hetki, sisään astuessa baarissa oli ehkä kaksi asiakasta, joista tunsin 50%. Bönthöö Bönthöö oli myös lähtenyt maakuntamatkalle ja eikä aikaakaan kun pöytä täyttyi muista kirjailijoista ja olutrunoilijoista. Toiset kulkivat sp..ratikalla, me kävelimme. Se on terveellistä ja samalla pystyi bongaamaan mm. itäisen suuren ja mahtavan lähetystön. Odotan Bakunin panimolta seuraavaksi bileitä täällä, kenties juoden viereisen kuppilan "My Name is Vladimiria" siinä samalla. Rauhan, panimorakkauden ja kollaboraatioiden nimessä.

Paikallista Donut Islandia

Saavuimme lopulta oikealle ovelle. Minua ja Coronaa jännitti. Tutun firman virka-asuisest sedät olivat saanneet tiimarista seriffin tähdet, mutteivat imukuppipyssyjä. Koska tällaiset tarkastukset olivat allekirjoittaneelle joskus jokapäiväistä kaurapuuroa en odottanut kumihanskojen napsumista ja muita käytettyjä kumijuttuja.
Lopulta olimme sisällä. Mikä on outoa, koska havaitsin jälkeenpäin, että allekirjoittaneella ei ole yhtään voimassaolevaa henkkaria. Se siitä high-securitysta. Coronan saapuessa Yhdysvaltoihin, land of the fat and home of the diabetes and fries:iin samalla tavalla, kuin lähes kaikki muutkin ystävänsä. Laillisesti, koska Corona ei ole saanut uimakoulussa "Pequeña Sirena", saati "Gran maestro de natación" arvoja.

Tapahtumaan olivat eksyneet myös muutama muu runoilija alkaen ikuista peräkärryään metsästävästä Ardesta, kuin Beerspectives, Hankala Asiakas, Vaahtosukelluksia ja moni muu. Terve vaan.
Tarjolla oli tietysti Brooklynia, harmittavasti ei isoja pulloja, ei mielenkiintoisia vaan niitä perinteisiä tuotteita. 
Silti who cares, ilmaisen viinan bileet?
 Uusi Naranjito oli.. No ihan kiva. Sitruksinen pale-ale, josta nimestään huolimatta sai appelsiininkuorta etsiä. --Mainos alkaa--- Olkoos silti huoleton, poikas valveil on. Nääs kesällä saattaa saapua jotakin appelsiininkuorimaisempaa hyllyyn ihan kotoisin voimin. ---Mainos päättyy--
Naposteltava oli itseasiassa oikein hyvää, mutta olisi kaivannut lautasia. Mestoille oli eksynyt oluthörhöjen ja journalismin kerman kuohun lisäksi jokunen muukin julkkis. llmeisesti ainakin herrat Heikelä ja Pulkkinen. Toinen radiosta ja toinen räppäri. Pöytäseurueeseen liittyi myös eräs toinen partasuu, jonka nimi oli ilmeisen vaikea muistaa (anteeksi, kiitos) Akseli Herlevi, jonka seurana suuntasimme, kuin sillit taksissa, jatkoille samaiseen lähtöruutuun kulkematta vankilan kautta. 

"Ei paskempi ruokakauppabisseksi"

"Glass.. There where I come, we don't need glass"

Eräs pikkukapunkilainen Espoosta tiesi Brewdogista saatavan tänä iltana Paradox Rye:ta.
Samalla jaoimme ilman pillejä pullon HopShottia (kotipanijoille, ei sitä uutetta) ja jonkin aurinkorasvatuubin. Samalla katselin innolla, kun osa jakoi maailman kaikkeuden parasta bisseä: Tactical Nuclear Pernguinia. Kyllä olen fanipoika, koska oluen nimestä saapuva yleisvaikutelma kohoaa samantien tappiin on tuote auttamattomasti vaan ihanaa pingviinimehua.     
Lopulta oli aika hypätä Coronan kanssa yöhön jättäen kaverina olleen IPA pullon jonkun reppuun. En muista kenen, mutta just sinä siel-> anna pojan olla pari viikkoa viel huoneenlämmössä pystyssä ennen kylmennystä ja oraali-iloja. 

Tämä siksikin, että minun piti vielä käydä hakemassa Pien puodista nippu pulloja matkaan, koska eihän alkoholisti selviä kotimatkaa kuivin suin. Coronasta tuli kuitenkin kaveri ja kavereihin ei kosketa. Ei kuulema ainakaan ilman limeä ja suolaa. En ymmärtänyt pointtia, mutta ehkä tällä tavalla Karjalastakin saa juomakelpoista? Otamme testiin keväämmällä.

Lopuksi ja erikseen: 
Kiitos seuralaisille, Brooklynille ja muille reissuun tavalla tai toisella vaikuttaneille tahoille.

"Buenas noches niños, corona cierra los ojos"

Pari kylmää ja purkkipuhelimella Puolaan

Ihan tavallinen keskiviikko. Sellainen jota opiskelijapiireissä kutsutaan pikkulauantaiksi. No ainakin minun nuoruudessani kutsuttiin. Sellainen viikonpäivä, kun kalja maistuu nannalta euron hanasta ja mimmit ovat kuumia micmacin farmareissa ja napapaidoissaan. Tanssilattia on pelkkää hikeä, ”Pelimiestä”ja väpättäviä amisviiksiä täynnä.

Tänään kuitenkin korkkasin kotona pullon kotiolutta ja viritän modernin purkkipuhelimen tulille.

Vaikka ajatus on lähellä ”Call-911” maailmaa kilautan kaverille ilman Lassea, Villeä tai Jaajoa.

Suoraan Puolaan. Keskitysleirien keskelle, Katowicen kaupunkiin. Luurin päässä vastaa tuttu ääni, ja pian kuvakin eksyy pikselimössöisenä näytölleni. Skype on kutistanut maailmaa ja luo pian kevyistä kalsarikänneistä entistä omalaatuisemmat. Kauas on tultu takavuosien mesekeskusteluista ja köyhien huvipuistoduunarien iltamista, joissa bisset katosivat korista porukalla, vaikka kukaan ei ollutkaan livenä paikalla. Sillä liksalla ei aina kuppiloissa istuttu.

Morjestan vanhaa ystävääni ja huomaan ilokseni, että mikään ei katoa aseveljien välillä. Siinä missä toiset ystävystyvät kurkkusalaateissa, toiset rämpivät hikisinä Enterprisella ilman kapteeni Kirkkiä. Still Jim will Beam us up. Mietimme kaikkia niitä päiviä, öitä, hulluja retkiä, jurrisia päähänpistoja, naisia ja sinkkuvuosia.

IS maistuu lasissa hyvältä, ei kypsältä, mutta varttuneemmalta. Se sopii tunnelmaan. Joskus mietin mihin kaikki hullutukset katoavat ihmisen vanhentuessa. Itse en kuitenkaan tiedä mitään parempaa, kuin hypätä spontaanisti mitä oudompiin käänteisiin, fiiliksellä, hymyillen.

Tiedättehän. Niitä iltoja, jolloin kaverisi kysyy: ”Mitäs tänään?” ja sinä vastaat: ”Sitä samaa, mitä joka ilta, let's try to take over the world”.
Milloin olimme juosseet ja missanneet yön viimeisen junan, milloin pilanneet toisen tipattoman isolla pullolla Meantimen London Portteria kahdella lasilla. Joskus nauttineet jallukaakaot saunasta saapuneiden naapurien neitojen kanssa. Muuttaneet, eronneet, karanneet. Joskus kuljettiin kanarialla dyynien yli parin Mahoun voimalla. Joskus on nukuttu lehtikasassa, joskus yritetty neljältä aamuyöstä lähiökuppilaan sisään. Joskus jopa onnistuttu siinä. Vieläkään emme tajua biljardin hienouksia, emme sitä miksi eräässä ravintolassa tarvitsee maksaa narikka, vaikkei ole takkiakaan, sitä miksi yhdessä toisessa ilta saa aina randomin käännekohdan, mutta varsinkaan aina emme ymmärrä toisiamme.

Pitiks tää ukko nykiä oikeesti ylös?

Silti jollain todella Tom of Finland, eli miehisellä, tavalla tiedämme, että Top Gun ja siipimies on aina paikalla, kun sitä tarvitsee.

”Aika korkata seuraava olut Koposen kanssa” horisee Pulkkinen jossakin. Emelisse White Label BA Moonshine Barley Wine. Tarjoilee tenua, kiljua, ja ponua. Pervolla tavalla hyvää.
Yhteys Polskaan paukkuu ja pätkii. Epäilen ranskalaisen kämppiksen katselevan hd-tason jynkkyä 3d:nä samalla. Vaihtoehtoisesti Puolan hallitus, eli Kurwa, tunnetaan journalistien suurena ystävänä. Kenties tässä jaetaan liikaa tietoa? Naapurissa 6% parin Zlotyn Zywieck uppoaa kuulemma savolaisella nautinnolla kaikkien journalismin sääntöjen mukaisesti, siis omakohtaisesti tiedostaen välittämättä muista. Itse taas kittaan keskittyen kaikkeen muuhun, paitsi olennaiseen.

Muistelen kateellisena hintoja, noppapeli-iltoja Zubrowkan voimalla, linjauskännejä.. Niitä hetkiä, jolloin kaikki oli.. No niinkuin ennenkin.

Hellekypärä päässä, valmiina hyppäämään riippumatostani seuraavan vesipiipullisen ääreen.

Niihin hetkiin ikuisiin, jolloin saatoit yöllä kaljapäissäsi pysähtyä Lehtomäkeen johtavalle sillalle, siihen valtatie 6:n ylle. Pysähtyä hetkeksi ja vain tuijottaa valtatietä. Pieniä tulikärpäsiä, joilla jokaisella on jokin tarina. Samoin kuin lapsena mummolassa. Siinä rautatieaseman vieressä. Maagisia hetkiä yöllä, kun kaikki nukkuivat ja vain minä valvoin Tex Willerin kera odottaen mökille pääsyä. Kuunnellen, kuinka asemalta kaikuivat kuulutukset kutsuna, joita pakoon ei päässyt. Jokaisella junalla oli syynsä, suuntansa, päämääränsä.
Sellaisiin hetkiin, jolloin pystyi soittamaan samalta sillalta: "Tuu tänne kattoon tätä, mieletön fiilis".

"Pitäskö lähtee ajaan Jäämerelle uimaan ja kaljalle?", "Miks?", "No miksei?". Ja se riitti.
Keskustelut kumpuilevat menneestä tähän hetkeen ja tulevaan. Populaarikulttuurista politiikkaan ja yksityiselämään. Naurua ja kyyneliä. Olut loppuu, kuten ponukin aina. Salakavalasti ja hitaasti päähän iskien. Seitinohut ranskalainen valuu eteenpäin. Nautin lasin vettä ja tasoittelen viskitipalla. Soundi pamauttaa kuitenkin takaisin fiilikseen. Tiedostan illasta tulevan pitkän, tunnepitoisen ja silti hyväntahtoisen, josta koitan tässä jakaa pienen kyynelhelmen ja kohtalon murusen.
Kai tässä vain ihminen havainnollistaa itselleen, kuinka helppoa on vajota eiliseen. Kuinka lopulta muistot ja kokemukset ovat kaikki kaikessa. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa jokapäiväinen oluemme ja elää elämäämme joka päivä, joka hetki, jotta tulevaisuudessakin meillä olisi muistomme. Pätkä elettyä elämää, muutama lantti sitä koettua mammonaa, mielinmäärin kaljaa ja vähän hauskaa tupakkaa. Silti muistaen muutaman totuuden.
Nimittäin kesä tulee aina uudestaan. Silloinkin elämä on ihanaa aina kun sen väärin oivaltaa ja että parhaimmillaan.. Kun oikein kurottaa, voi omia varpaitasi koskettaa laiturin reunalta toiset, sellaiset jotka saavat sielusi hymyilemään sillä toisellakin tavalla, joka on ystävyyssuhteiden ulkopuolella. 
Viskikin loppuu lasista. Havahdun siihen hetkeen, jossa elämä vain on. Vaikka toisaalta haluaisin olla kevyesti jurrissa nauttimassa elämästäni ystävieni kanssa tiedän, että hetki on sinun. Kuljen peittosi alle ja kerron, että tää vartalo sun on, aivan päästä päähän. Tähän paikalleni kuitenkin jään, koska valitsen niin, koska ansaitset niin.

Gentlemen with GT

Kaupoista kadonneet juomat: Lahden Erikoinen

Mikäpä olisi kiintoisampi tapa aloittaa tämä vuosi blogissa, kuin muistelemalla menneitä. Niitä aikoja, kun itse tutustuin koko alkoholijuomakulttuuriin. Silloin mopoikäisenä ei kavereiden kanssa liiemmin tullut kuppiin syljettyä. Itse taisin taipaleen aloittaa Golden Capin omenasiiderillä ja edetä lonkeron kautta kaljan maailmaan.  Tämä ensimmäinen osio tulee käsittelemään tapausta, joka on minulle kaikkein läheisin.

lähde: www.ess.fi

Elettiin muistaakseni kesää 2004-2005? Kun kotiin oli ilmestynyt korillinen jotakin, jonka tunnistin lapsuudesta tutuksi. Hän oli entisen Mallasjuoman, sittemmin Hartwallin (Lahden) Erikoinen (Tai virallisesti kai Erikoisolut).

Erikoinen oli poistunut tuotannosta jo muinoin, mutta mastokaupungin 100-vuotiskemujen kunniaksi Hartwall elvytti vanhan kuolleista. Aikoinaan Mallasjuoma oli kuitenkin ollut kotimaan suurin panimo ja Erikoinen maan kenties myydyin olut(?). Lopulta Hartwall ja Sinebrychoff kirivät ohi 80-luvulla ja lopulta Hartwall osti Mallasjuoman kokonaan vuonna 1988. Hissukseen kaikki yrityksen vanhat tuotemerkit ajettiin alas aina Aurinko Jaffasta Siniseen asti.
Erikoinen näkyi Sinisen( se ritarikalja) ohella silloin kaikkialla. Tuopeissa, tuhkakupeissa, kelloissa, kylteissä, mainoksissa. U name it, they did it.

Erikoinen pysyi uusintakierroksellaan tuotannossa vuoteen 2006 asti ja katosi taas ajan unholaan. Siihen samaan paikkaan, mihin joutuivat baarien pienet tuhkakupit, oranssit muovituolit, jukeboksit, pajatsot. Kesoilin paahtuneen kahvin tuoksu yhdistettynä pokeriautomaatin tuplausmusiikkiin. Aurinko Jaffat, Hankkijan lippikset, Roope-setä säästölippaat ja koko Kaurismäkeläinen; juro, vinksahtanut ja ikuiseen kasvuun uskova maailma.

Silti sinä kesänä, sinä iltana, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa.

Lähde: www.antikvariaatti.net

 Jollain tasolla olen kaivannut ja pelännyt Erikoisen paluuta. Se ei kuitenkaan toisi sitä samaa tunnetta, eikä maistuisi samalta kuitenkaan. Silti se voisi tuoda takaisin hetken, jolloin maailma oli vähän iisimpi, limua sai lasipullossa ja baareissa kukaan ei selannut tinderiä. Mainoksissa olisi patukkaa kulman takana, valokuvat voisi kehittää Helioksella ja Lada olisi edelleen lujaa laatua ja avaruusajan teknologiaa. Positiivisempi ja vähän naiivimpi.

Pakolliset mainosvideot loppuun:

Ehkä julminta mitä tämän tekstin jälkeen voisi tapahtua tapahtui juuri. En olisi eilen tätä uskonut, mutta: http://www.ess.fi/uutiset/talous/art2335088

Orval riisui - katso kuumat kuvat

Tämä teksti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tämä teksti on osa olutblogistien maailmanvallankumousta, maareformia ja yhteistyötä.
 Me päätimme omissa vapaamuurarilooseissamme salaa maailmalta sen mitä te tulette lukemaan, näkemään, kuulemaan ja ajattelemaan. Se ei siis oikeasti juuri poikkea siitä, mitä valtamedia teille, eli meille syöttää vuoden jokaisena päivänä aamiaismuroissamme.
Jo kauan on korviimme kaikunut valitus yhtäaikaisesti siitä, että blogit eivät tuota kunnollisia artikkeleja ja samalla heijastettu pelkoja siitä, että he vievät pian "oikeilta" journalisteilta duunin. Tästä maailmanpalosta valpastuneena haluamme täällä tuopin äärellä olla osa tulevaisuutta ja tarjota liekkeihin lisää löpöä.
Tänään edessänne on blogin näkemys siitä, mitä valtamedia tarjoilee ammattilaisten rautaisin ottein ja mitä me luemme eniten.
 Seksiwow ja klikkiotsikot.
 Ja mikä parasta, tai pahinta. Tätä ei ole käännetty translate:lla Huffington Post:sta, eikä sisällä linkkejä Orvalin Instagram-kuviin.. Juttuun siis:

Klassikko-olut Orval riisui kuumissa uuden vuoden tunnelmissa. Orvalin vartalo osoittaa ainakin tiukan bikini fitness kuurin tuloksien olevat timanttisia. Klassikon kauniit päärynämäiset kurvit ovatkin hioutuneet treenissä vielä upeammiksi. Orval on osallistumassa Alkon lisäksi lukuisiin muihin olutkauppojen ja blogistien seurapiiritapahtumiin. Kunhan paikalla on punainen matto, reilusti alkoholia ja villejä hiivakantoja. Tämä siitä huolimatta, ettei kaunottaren elämään vahvemmat alkoholit yleensä kuulu, mutta näin uuden vuoden kunniaksi korkit poksahtelevat ja rakkauttakin oli ilmassa. Tämän villin lemmiskelyn todistivat myös paparazzit pitkin asuntoa, kuten kuvista näkee.. Lempi kävi kuumana.

Kaunista Boudoir henkeä sängyllä leikitellen

Orval on kirjaimellisesti kuumaa kuvattavaa

Lukijan ottamassa kuvassa bikinien hakanen on jo auennut

Orval nauttii auringonpalvonnasta myös yläosattomissa joulukuussakin

Oluen rintarako on liki kosketusetäisyydellä. Voivatko kuvat tämän kuumemmaksi mennä?

Jouduimme filtteröimään. Alkuperäiset kuvat ovat vuotaneet jostakin.

Harteikas könsikäs on päässyt jo korkkaamaan.

Tämä kuva voi olla nuorimmille liikaa, mutta lempi kävi kuumana-lukija vinkkaa. Toimitus nyökyttelee päätään.

Kuvalähteemme kertovat kuvan Orvalin olleen liikenteessä vuodesta 2009 ja BBE:n paukkuneen vuonna 2014. Edellinen artikkelimme tästä olutmaailman klassikosta löytyy viiden vuoden takaa täältä
Huhuhuh. Lisää artikkeleja tästä kaunottaresta voi lukea:

Bisseparoni, Bönthöö Bönthöö, Brewniverse, Arde Arvioi, Hankala asiakas, Humalablogi, Huurteinen, Jaskan Kaljat, Kaunis Humala, Olutkoira, Ladamatkaaja, Loppasuut, Musamiehen Oluet, Keikyblogi, Ölmönger, Oluttoverit, Pullollinen, Punavuori Gourmet, Reittausblogi, Tuopillinen, Tyttö ja Tuoppi, Mushimalt, Viinihullun päiväkirja, Pari sanaa oluesta, Every Beer I Take