Suvin seurassa fiilistellen

”Vain Suvituulen, minä kutsun kuulen, se ottaa mukaan mut uudelleen.”

Heinäkuu, loma, kesä, Suvi. Fiilistelen tänä kauniina iltana kesää, Suvia. Lyhyttä, lämmintä, valoisaa hetkeä vuodessa.

Istahdan terassilleni. Pitkä keittopäivä vaihtuu iltaan. On ollut kuumaa ja kosteaa..Siis kattiloiden äärellä. Väsyneet jalkani kaipaavat istumaan, karhea kurkkuni huutaa kostuketta ja psyyke hetken lepoa terassilla. Vanhat Jyskistä poistetut halppiskalusteet keräävät kevyttä ruostetta pintaansa, vaikka pohjassa kuinka lukeekin ”Stainless”. Kastelen viherkasvit ja kaivan jääkaapista janojuomaa. Tartun Suviin. Olen ollut hänen luonaan ennenkin. Jäätelöauto huudattaa taustalla sävelmäänsä, mutta pihan lapset eivät kirmaakaan autolle jätskiveneilemään, kuten itse joskus lapsena.

Lempeä tuuli puhaltaa hiuksiini pitäen hyttyset loitolla, tai sitten paikallisesta Tokmannista alkukesästä shanghaijattu karkotin toimii oikeasti. Päätän kaivaa myös Suville lasin. Ihastellen kesäistä ulkomuotoa. Kyllä tätä kelpaisi viedä biitsillekin polttavan hiekan päälle, mutta tuskin toiste Kalajoelle?

Loma tuntuu oudolta. Siis siinä mielessä, että lähes kaikki tuttuni ovat töissä. Arkisin on hiljaista, niin kovin hiljaista. Silitän Suvia yksinäisenä. Tiedän hänen ymmärtävän miltä ajoittainen yksinäisyys tuntuu. Välillä se on välttämätöntä ja hyvinkin akkuja lataavaa, välillä tuskaisaa.

Varpaat nurmikossa etsimme neliapiloita yhdessä

Tänään ei tarvitse olla yksin potemassa ikävää ihmisen luo. Tulemme Suvin kanssa varsin hyvin juttuun. Toinen kuuntelee tarinoitani hienosti ja hiljaisinakin hetkinä voin nähdä viiltävän älykkyyden kuplivan kaiken takana. Joku voisi sanoa meillä synkkaavan hienosti jo ensi huikalta.

Suvi on luonnoläheinen, vähän haaveilevan kesäinen. Kotoisin Uudestakaupungista, jota kehun lähes yhtä kauniiksi kuin tämän läsnäolevaa edustajaa. Kadun välittömästi liian siirappista heittoani.

Keskustelemme kaikesta, nauramme samoille tyhmille vitseille. Suvi kertoo lempipuunsa olevan koivu j että hän inhoaa talvea. Kausituote siis. Tulkitsen hänellä olevan pohja tiukasti maassa. Hymyilen ymmärtäväisenä. Kuitenkin... ruohon kutitellessa varpaitamme on meillä molemmilla kaula korkeuksissa, pilvissä asti. Haaveilemme kahden kesäillassa. Viljapelloista, lehdistä sormissa, raikkaista kokemuksista ja yhteisestä tulevaisuudesta. Tuijotan liian pitkään ja minulle vaan virnistetään, vaikkei Suvi siirräkkään sokeriastiaa.. Varovasti kosketan Suvin huulia omillani. Koivu maistuu hennosti maalaamattomissakin huulissa. Kaappaan kevytrunkoisen tuttavuuteni syliini ja kaadumme molemmat nurmikolle.

Suvilla on myös valkoinen lakki helteellä

Tintit puissa virnistelemässä kesäillassa ja suvituulessa

 Annan auringon värjätä hänen kultaisen kuparista pintaansa ja tunnen kasteisen viljapeltoisuuden kielelläni. Niin kesäistä, niin kaunista. Tintit nauravat puussa toisilleen, kenties meillekin. Aurinko painuu hiljakseen taivaanrannan taa, värjäten..no sillä punaisellaan. Hymyilemme toisillemme, laupeutta sylissämme. Ilta saapuu ja päivänsäteeni loppuu. Jään tippa silmissä hymyilemään ja kaipaamaan luoksesi takaisin, hetkeen uskomattomaan. Kaunista kesää ihmiset, rakastakaa toisianne ja pullojanne.

Reittausblogin kotiolutlaatikko, osa 1/2

Heinäkuu ei koittanut helteisenä. Minä en valita. Inhoan helteitä, mutta inhoan myös kylmyyttä. Helteet sopivat vain rantapäivääni ja pidänkin luontoa heikosti varusteltuna vailla ilmastoinnin säädintä ;)
Eräänä pilvipoutaisena päivänä piipahdin Raumalla (kaunis kaupunki todella) ja vaihdoin tietysti laatikon kotioluita Reittausblogin Harri "Hayke" Metsäjoen kanssa. Harri on vanha harrastajatoverini, kotiolutmies, olutarvioija, armoton bloggaaja, joka ottaa vielä pahuksen hyviä kuvia juomistaan. Siinä reittauskodan edustalla turisimme hetken maltaan maailmasta, mutta valitettavasti meillä oli kiire Poriin (uskaltaako tämän yhdistää mainintaan Raumasta samassa jutussa?). No ehkä joskus paremmalla ajalla sitten uudestaan. Kuitenkin nyt laskeuduttuani kaikkien noin 1700(?) kilometrin jälkeen kotiini voin korkata setin ja alkaa ihmettelemään millaisia oluita on käsiini osunut tällä kertaa.

Katajainen Ruis Ale:

Tästä lähtee.. 5,7%, perusmaltaita, CaraRye ja Dark Alea mallaspohjana. Humalointiin näemmä ameriikanmallia: Simcoe ja Centennial.
 Sihahtaa, joten pelot karbonaation vähäisyydestä voidaan pyyhkiä pois.

Lasiin tippuu kauniin ruskeanpunaista olutta jättäen keskikokoisen lakin päälleen.
Aromista irtoaa ainakin katajaa selvästi. Havuisa amerikkalaishumalointi on lempeää ja tukee profiilia hienosti. Maltaisuus on keveän limppuista. Karamellia ja vähän hedelmäisyyttä taustalla. Maistellessa pidempään tästä syntyy oikeastaan hämmentävän kliini vaikutelma. Kaupallista potentiaalia nääs. Tällä tarkoitan tasapainoa. Katajaa on tarpeeksi ja se on ehdoton tähti tässä, se ei lyö yli. Humalointi soljuu kevyesti taustalla ja puree lopussa mukavasti. Tämä taas tukee katajaa hienosti. Maltaisuus on sopivasti esillä ja tuo runkoa ja hentoja sävyjä tähän olueen. Keskitäyteläinen, hiilihappoja juuri passelisti (ilmeisesti sattui hyvä pullo). Harri on kyllä onnistunut tässä oluessaan niin nappiin, kuin näillä spekseillä mielestäni voi. Ei nörttikamaa, mutta tyylikäs, säähän ja suuhun sopiva olut.
 Olut joka voisi istua Alkonkin hyllyssä keveästi muiden kotimaisten rinnalla.
Sellain 3,5/5.


Kesäpils:

Tsuff sanoo korkki tunnisteella P. Pullotettu maaliskuussa, joten ei aivan tuoreinta. (Toki tuoreempaa kuin monesti kaupasta kannetut Urquellit ja muut).
Vahvuutta noin 5,4% ja katkeroita laskennallisesti rapeat 70 ebua. Huuh. Magnumia, Saazia ja vähän Citraa.. Maistetaanpa..

Tuoksussa viljaista maltaisuutta, leipää ja kevyttä hedelmäisyyttä. Humalointi on vähän vaisua taustalla olevaa kevyttä ruohoisuutta ja heinäpeltoa. Yllättävän puhdaspiirteinen. Maussa on kyllä potentiaalia. Tukevasti hiivaleipäistä maltaisuutta keveällä keksisellä makeudella. Humalointi tulee paremmin esiin. Nipistelevää, mausteista humalaa ja ruohoisuutta. Jälkimaussa sopivasti purentaa. Oletan että vettä ei ole käsitelty, vaan pidetty pehmeänä kuten tähän tyyliin sopii.
Suutuntumaltaan keskitäyteläistä. Hiilihappoja sopivasti omaan suuhuni, lue ei liikaa. Alkoholi maistuu ohuesti lävitse ja tukevoittaa tätä.
Olipas jälleen vankkaa osaamista ja kasvattaa omaa lagerointi halukkuuttani jälleen. Kylmätilojen puutteessa on hienoa ja maistuvaa juoda tällaisia muidenkin tuottamina.
Sellain 3+/5.

Kesäloma HefeWeizen:

Vehnä ja pilsmaltaita. Magnumia ja Hallertauer Saphiria , jolla myös reilusti kuivahumaloitu. Kenties kiintoisampana detaljina on se, että tässä on kuivahiivaa. Mauribrew Weisseä, joka on itselleni tuntematon kanta. Mielenkiintoista nähdä miten kuivahiiva toimii tässä tyylissä, varsinkin kun Safalen vehnishiivasta en ole kuullut mitään kovin mairittelevaa. Lämmin ilta, joten korkataanpa terdellä..
Tsuff.. Kuohuaa kiireesti ulos pullosta. Onneksi olen pihalla ja lasi on vieressä..
Lopulta lasissa on samean keltaista olutta reilulla saippuakuplaisella vaahdolla. Ulkonäkö täsmää, joten otetaanpa vehnästä mittaa.
Neilikkainen mausteisuus ja keveä purukumimaisuus löytyvät. Ei banaania. Sekahedelmäistä pilttiä mukana. Ensi puraisu vahvistaa ulkonäköä. Kyllä tämä ihan vehnikseltä maistuu. 5,2% ja noin 35ebua laskennallisesti. Humaloinnin huomaa oikeastaan siinä, että maltaisuus ei pääse loistamaan, mutta raikkautta löytyy. Vähän lämpöä saatuaan alkaa poimimaan ruohoisia ja kukkaisia vivahteita. Mausteisuus korostuu maussa saaden rinnalleen hieman käynnyttä hedelmäisyyttä. Keskitäyteläinen yleisfiilis. Hiilihappoja piisaa, kuten edeltä varmaan arvasittekin.. Jopa vähän liikaa siis.
Selkeästi nyt maistellun kolmikon heikoin lenkki, mutta ei kyllä mitenkään huonoin juomani vehnä.
Kenties turha hiilihappoisuus on nyt suurin pisteitä ja yleisfiilistä syövä tekijä pistävyydellään?
Sellaiset 2,5/5.


 


Ensimmäiset tuotteet kumottuani janoiseen suuhuni voin todeta laadun olleen hyvää ja jään odottamaan mitä muut pullot pitävätkään sisällään. Kiitokset vielä Harrille oluista.

Goes Arde - Oppigårds Summer Session Pale Ale

 Oulu.. Täällä vaikutti pitkään blogilegenda Arde, jolle halusin tämän pienen tribuutin tehdä.
 Noloa myöntää, mutta Oulu on myös pohjoisin kaupunki jossa olen vieraillut. Pakkovierailu Olutravintola Leskisessä, joka on jäänyt vähän rakennustelineiden taakse piiloon. Kohtalaisen kokoinen sisältä. Mattoja pöytäliinoina, mikä on sinällään varsin hauska yksityiskohta, jota voi pohtia vaikkapa näin: Kuinka monta tuoppia nämä matot ovatkaan imeneet sisuksiinsa ajan hampaiden rahistessa eteenpäin. Hanoja riittää ja tiskillä tervehditään. Murre saa hymyilemään. Savo meets Pohjanmaa. Jännästi vierashanoissa ei lätkiä. Vain kirjaimet. Taululta poimin lasiini tuopillisen Oppigårdsin SessionPale Alea. 5,2% runkoa kertoo Ratebeer.
Tavanomaista kullankeltaista alea hennolla vaahdolla. Aluksi varsin mukavasti hedelmää tarjoileva tuote. Ensimmäinen huikka tarjoilee kuitenkin rapeaa katkeruutta. Kevyesti pihkaa, enemmän greippistä meininkiä. Helppoa juotavaa. Lasi tyhjenee vauhdilla ja ihmiset vaihtuvat tiskillä. Jään harkitsemaan seuraavaa tuotetta. Ei aivan yhtä sisäänpäin lämpiävä tunnelma kuin edellisessä ravintolassa. Kenties taustalla soiva vanhan liiton rock tuo tunnelman?

Harhaa, kuvitelmia ja SOPP-Lahti

Lahti.. Tuhansien tarinoiden tuulinen kaupunki, joka makaa kauniin Salpausselkämme päällä. Kaupunki, jossa on vuoroin sattunut ja tapahtunut. Upeita asioita, kipeitä muistoja, hulluja sattumia… “Aaaartoo, äijä vaan uneksii taas..koht on matkakaljaa tarjolla”. Havahdun oman elämäni Suomi Filmistä tähän aamuun, tai päivään, tai yöhön. En tiedä.. Oltuani koko yön töissä valvomassa sinunkin rauhaasi ja nukuttuani ruhtinaalliset kaksi tuntia voin jo valmiiksi pahoin ja näytän kuulemma valmiiksi siltä, miltä seuraavana aamuna. Bussi kolisee ja vaappuu Nastolan takamailla. Saan muovimukiini jotakin maltaista, vai kuvittelenko? Keskittymiskykyni on laiskiaisen luokkaa ja näen hidastettuna filminä suun avautuvan ja sulkeutuvan. Istun silti kuppi käsissä lasittunut katse silmillä. Sielu huutaa unta, mutta pää ei pysty nukahtamaan bussiin, ainakaan ilman niitä pieniä pyöreitä pillereitä punaisella kolmiolla varustettuna. Niitä pillereitä, jotka kuulemma toimivat ensimmäisenä porttitavarana kovempiin.. Eli nousenko seuraavalla kerralla ostamaan heroiinia torilta? Tätä miettiessäni havahdun jo seuraavaan tuotteeseen bussin lipuessa keskustaan. Naurahdan mielessäni muistoille edellisestä vierailusta bussiassalla. Silloin oli lunta ja elämä niin toisenlaista. Kuvat pyörivät hetken mielessäni, kunnes havahdun. Tekisi mieli tarttua karttaan, mutta koska sellaista en tarvitse lähden johdattamaan retkikuntaamme läpi villieläimiä täynnä olleen puiston.. Ja muutamia meistä ei matkaa jatkamaan saanutkaan.. Nimittäin aloin näkemään kaukaa etäisesti pandakarhuja muistuttavia lintuja ja tajuntani laajeni totaaliseen hymyyn bongatessani elävän kumiankan järvessä.

"pic or it didn't happen"

Suu messingillä tallustin kohti portteja, kunnes tajusin että on pakko ottaa mahdollisimman juro ja totinen ilme, muuten ei olisi pääsyä sisäpuolelle. Kelailin hetken, miten asiat olivatkaan aurinkoisessa Tanskassa vappuna.. Ei aitoja, ei arbeit macht frei meininkiä, ei kumiankan värisiä setiä ja tätejä.

Saan lopulta lasin käteeni ja olo on kuin halaisi vanhaa ystävää uudestaan. SOPP-lasi varma kesän ja mallasnesteen merkki. Vaapumme katoksen alle juonittelemaan seuraavan hanan valtaamista kun syöksyn jo salamana kohti hyvän Makuista tiskiä. Jotai IPA:a pitää kuulemma juoda, että on saletisti hot ja in, vaikkei asuun kuulunutkaan flanellipaitaa tänään. Turisen tovin ja huomaan mukini tyhjentyneen. Sepäs kävi huomaamatta. 

Tiskii, tiskin perään

Vaapuin hissukseen tiskiltä toiselle kun käteeni osui esite. Kaarinasta asti saapunut steampunk porukka vaikutti olevan vielä enemmän pihalla kuin minä itse, joten päättelin meidän sopivan hyvin yhteen. Tiskillä mietin tämän keräävän ainakin datanörtti kaveriltani tiukat pisteet kotiin banaanipommeineen, mutta koska en pidä banaanista, siirryin olueen, panemiseen, taiteiluun ja sielun syvyyksiin. Jenkkifiilistä ilman mauttomia etelävaltion lippuja, nehän on nyt hyi, hyi, paitsi sateenkaarella. Se pelastaa kaiken. Kulautan yhden ja seuraavankin. Varsin hyvätasoista ja samalla se rämähtää kuin märkä baaripyyhe naamaan. Tajuan, etten ole koskenutkaan kirjoituskoneeseen vielä. Tämänhän toin alueelle varsin näppärästi. Jouduin vain lahjomaan portinvartijan jättämällä seurueen ainoan älykön timanttien kera maksuksi. Mies on nimittäin koko tontilla ainoa, joka ymmärtää miten hieno olut Bud-Light on. Minä tajuan asian teknisesti, mutta hän on pidemmällä ja pitää sen mausta. Täydellinen lahjus, etenkin kun lupasi kertoa timanteista. Siis siitä timanttisesta jyystöstä.

Mieleenjäävä tiski

 Lasia alkaa kulua ja haukkaan lähellä tuotettua varsin maukasta evästä. Burgeria, muikkuja ja lettuja. Kylläisenä pitää jättää tilaa nesteelle ja jano yltyy pahasti. Datanörttimme on sitä mieltä, että muikkujen kaveriksi käy ehdottomasti vain paikallinen olut. Kallavedestä Isoon Kallaan siis. Pirteää Saisonia, Blondea ja Stouttia. Yllättävää selvitä tiskiltä ilman suurempia käpyjä. Törmään matkalla blogini lukijaan. Fraktaalitajuntani on jo laajentunut tasolle että jään vain tuijottamaan etäisesti tuttuja kasvoja. Hymyilen mielessäni kun tajuan molempien blogin lukijoiden seisovan saman katoksen alla. Alan pelätä välitöntä attentaattia, jolla maailmasta poistuu kirjoittajan lisäksi myös lukija. Päätän palkata vieressä saksaa solkkaavaan herran varjelemaan henkeämme, SOPP-lasiani ja mielellään täyttävänkin sen. Keskiyön aurinko paistaa lasissa ja jään suustani kiinni, vaikkei ole talvi, enkä työnnä edes kieltäni viereiseen metallitolppaan. Tai jos työsinkin, niin tämä ei muuten toimi kesällä, edes viileässä Lahdessa. 

Miun muikut

Budiystäväni on viimein päässyt vapaaksi. Kuulemma tähän temppuun riittivät: vapaudut vankilasta-kortti, pullo Budia ja Aikakone. Saankin kuulla olevani rakastettava mulkku. Liikutun lähes kyyneliin tästä herkästä tunnustuksesta. Tarvitsen nyt kivisahtia, tuota perinteisyyttä ja pahasti kivettämään herkän sydämeni. Se maistuu jälleen mainiolta. Hiljakseen jopa jättömaan keidaskin täyttyy. Tai tyhjenee?

Vaspin tiskillä on lämmin fiilis, vaikkakin pistävää pilsiä. Meinaan Nokkosen vahvempi versio maistuu erinomaiselta, lupaan nauttia vielä Savukatajaakin lämmittämään iltaa. Hiisiltä bongaan matkalla vielä tuttujenjuttujen lisäksi rapsakkaa vehnäalea ja kyyttöä. Jotain tuttujakin näköpiirissä, viekkaita suunnitelmia valuu korviimme suviyössä.

Nokkosta mukiin, tack

 Retkikuntaamme saa uuden suunnan. Karkaamme vaivihkaa vielä keskustaan. Paikalliseksi olutravintolaksi kutsuttu Metro muutti viimein pienistä tiloistaan suurempiin. Tunnelma on erilainen. Nyt siistimpi ja ehkä vähemmän lahtelainen. Jotakin uupuu fiiliksestä siis. Alakerrassa välillä jazzia, välillä..noh ei mitään tähän kuuluvaa. Maailman lahtelaisin ravintola on muuten lähellä oleva jaska, eli jaskalooppi. Ainoa paikka maailmassa, jossa voit kuulla yökerhon lattialla huonoa suomiräppiä ja nähdä ihmisten tanssivan..

KBS on loppu tiskiltä, maailma hukkuu pimeyteen ja korvikealkoholikaan ei maistu yhtä hyvältä. Tajuan hitaasti, että tällä kertaa ei tarvitse juosta ja myöhästyä viimeisestä junasta. Muisti alkaa pätkiä, kamera tallentaa mystisiä keskusteluja ja lopulta odotamme junaa yössä. Kaverini kaivaa repusta vielä yllärin. Kylmää Nokialaista toiselta kadulta. Hyvää ja raikasta raskaan juoks..”Ei juosta!”. Otamme siis vanhoille juoksuille. Juna saapuu ja matka pois ihmeiden kaupungista alkaa kohti kotia, jossa betonikin on harmaampaa. Samalla miettien, koska seikkailija jälleen palaakaan tähän outoon kaupunkiin, jossa mikään ei mene koskaan kuten pitäisi. Kenties tulevana suvena juosten kohti asemaa? Ravistamme ajatukset päissämme, kun kaverini kertoo, että ehdimme vielä Ravintola Seipääseen lonkerolle. Mainio päätös mainiolle päivälle.

Kaikua rakentamassa

Se on taas se aika vuodesta kun pitäisi näitä kaupallisia sotkuja miettiä päissään ja raapustella harakanvarpaita koneelle.
Tänäkin kesänä tarjoillaan Kymijoki Beer Festivalissa, että koko kesän ajan valikoiduissa kaupoissa ja ravintoloissa, taas lehtolastani, jota kutsuttakoon nimellä: Kansan Kaiku.

Kuinka pitkä tie tällaisen tuotteen saaminen kaupan hyllylle. ravintolan kaappiin ja festivaalin hanaan sitten onkaan?

Power to the people? ps. Joutuuko kuvaideasta antamaan copyraitit? Muutenkin kuin potkuina kasseille?

Ensimmäinen täysin avoin reseptiäänestys Suomessa (?) moninaisineen vaiheineen oli keväällä ohitse ja lopputulokseen olin melko tyytyväinen. Voittajaksi valikoitui siis Saison. Vehnää, pilsiä ja kauraa. Uuden Seelannin humalaa ja twistinä pippuria, korianteria ja appelsiininkuorta. Itse pidin valtavasti ajatuksesta tuoda ihmiset lähemmäs valmista olutta ja luoda yhteisöllisyyttä tähän projektiin.

Mistä lähden siis luomaan tätä reseptiä?

Ensimmäisenä toki suunnittelin äänestyksen raaka-aine valinnat siten, että niistä on ylipäänsä mahdollista keittää jotakin juomakelpoista Suomessa. Äänestyksen ollessa ohi, alkoi seuraava vaihe. Resepti itsessään.

Saison on onneksi itselleni kohtalaisen tuttu tyyli keittää ja hyvin avoin sellainen, jos unohtaa että tyyli on muutakin, kuin eräs Dupont(loistava olut muuten kesäpäivään isosta 0,75l pullosta).
Ok myönnän, kumarran ja paukautan pääni pöytään. 4,7% raja on kiusaava, mutta sillehän ei voi mitään. Vehnä, pils ja kaura.. Jotenkin tämä kiehtoi kovasti. Vehnä ja Saison hiiva tuovat tähän sopivasti runkoa, kauran ohella. Lisäksi makumaailma voisi olla hyvinkin hauska.. Jotakin tyyliin 50% vehnää, 40% pilsiä, 5% kaurahiutaleita ja 5% vaikkapa Münich mallasta, tms. Ehkä cara-palea voisi sekoittaa vähän sekaan?

 Humalat sopivat tyyliin mielenkiintoisesti. Pacific Jade tuo mukaan sitrusta, pippuria ja jännää funkya hedelmäisyyttään. Motueka, joka on itselleni vieras pitäisi olla vähäisesti mausteinen, sitrusta, limeä ja hedelmää. Nelson Sauvin taas..no pitää olla varovainen, ettei jyrää kaikkea reippaalla trooppishedelmäisellä ja mustaherukkapensasmaisilla sävyillään.

Mausteet ovat vaikeita. Aina. Minun maustehyllyni tavara on varmasti toista, kuin mitä lopullisessa keitossa. On oltava mieluummin varovainen, kuin yli ampuva. Eli taustatyötä, selvittelyä riitti vielä tämänkin osalta. Pippurin määrä etenkin ja laatu, tosin näppituntumalta menin mustapippurilla. Korianteria ja appelsiininkuorta olenkin käyttänyt aiemminkin, mutta kertaakaan ne eivät ole tuoneet kauheasti mitään ylimääräistä, ehkä oikea käyttötapa onkin vain witbierissä?

Hiivapuoli, nooh.. Vaihtoehtoja on tänä päivänä yllättävän paljon. Nestepuolelta Wlp tarjoaa useita kantoja, Wyeast paria tuttua ja kuivapuolella Belle Saison. Taidan silti käyttää luotettavaa työhevostani tähän, koska epäilen sopivan tuon humalan kanssa kivasti yksiin, eli ei tässä ei ole "Dupont hiivaa". Isommalla keittokoolla ja paremmalla aikataululla olisin jakanut satsin kahtia ja hiivaisin varmaan molemmilla. Aika tuntuu olevan kortilla näihin touhuihin ja raaka-aineiden saaminen käsiini oli lopulta tuskallinen työ, jossa joutui tavaraa tilailemaan useasta paikasta.

Minähän en tee tätä leipätyönä (valitettavasti), vaan ihan ”panemisen” riemusta.

Eli nyt kaikki raharikkaat, lottovoittajat ja muuten vaan innostuneet lukijat, sekä omia Kouvostoliiton tuotteitani, tai Kaikuja juovonneet, nyt huomio. Laitetaanko se Kymenlaakson ensimmäinen panimo pystyyn?

Testbatch

Koeponnistus osoittautui lopulta todella mainioksi, ei tarvinnut kauheasti viilata reseptiä lähettäessäni sen Vakka-Suomen Panimolle. Huomattavaa on kaupallisella puolella paitsi isompien keittokokojen vaikutus reseptiin, mutta myös sellaiset asiat, kuten parempi kontrolli hapen suhteen (lue: humaloinnista saa enemmän irti). Olut myös todennäköisesti seisoo pidempään Whirlpoolissa, kuin kotona, jolloin myös katkeruutta irtoaa lopussa enemmän.

Kolmas tärkeä huomio on itse olut. Valitettavasti Suomessa, saati pienessä Kymenlaaksossa ei riitä hipstereitä, olutnörttejä ja muita alan miehiä&naisia juomaan pientä tuopillista kahdella pillillä tikin toivossa. Eli oluesta on pakko tehdä myös vähän massoja kosiskelevaa. Silti makua pitäisi olla, että pienpanimohinta kaupassa olisi perusteltua. Haaste joka kerta siis.

Tällä kertaa en ollut paikalla keittopäivänä, joten sitä en pysty kommentoimaan, mutta en myöskään kuullut että oluessa, tai reseptissä olisi mitään ongelmia, mikä huojentaa aina pienen hörhön mieltä.

Lopulta koittaa tämä hetki, jolle haluan varata aikaa. Ensimmäinen maisto. Hymyilyttää ja osaltaan jännittää.. Miten tuote eroaa kotioluesta, miten poika pärjää maailmalla yksin, ilman että minä laulan sille tuutulaulua iltaisin, ilman edes omaa nallekarhua, tai pehmoankkaa vieressä? Muistakaahan ihmiset, että olut on elävä tuote, minulla on teoria, että olut voi paremmin kun sitä hoitaa hyvin, juttelee ja laulaa.. Voivathan kasvitkin paremmin näin, eikös viherpeukalot?

No korkataanpas..

Sihahtaa, huuh.. Lasiin valuu kauniin samean keltaisen oranssia olutta. Vaahtoaa kevyesti, oikeastaan lakki voisi olla parempikin. Ulkomuodossa on paljon weisseä. Koeversioon nähden vähän tummempi, mutta mallaspohjakaan ei ole aivan sama.

Tuoksusta irtoaa mukavasti sekahedelmää ja keveää mausteisuutta. Aivan kylmänä tarjoili vähän neilikkaisuuttakin. Pippuria, kevyesti appelsiinia ja sitrusta. Hiivakannan tunnistaa tyylikkäästi lävitse. Mausteisempi kuin koeveto, joka on asteen hedelmäisempi.

Maussa hiivaisuus yhdistyy keveän maltaiseen makeuteen, mutta kääntyy happamuuden puolelle vauhdilla. Kuivuutta on, muttei aivan niin paljon kuin testierässä. Mausteisuutta, pippuria ja makeaa hedelmäisyyttä. Sitruksinen ja hivenen greippinen humalointi tuntuu ja puraisee mukavasti lopussa.

Suutuntuma on keskitäyteläinen, rapsakka, mutta hiilihappoja voisi olla enemmän. Maussa suurimmat erot koesatsiin ovat oikeastaan hiilihappoisuus ja kenties sen tuoma tiukempi happamuus ja humalointi. Toisaalta kaupallisessa humala on fressimpää (toki ikäeroakin on).

Kaiku on hyvin lähellä koeversiota, joten skaalaus oli melko onnistunut. Huomaan lasinkin tyhjentyneen vauhdilla, joten voi olla että keittelen tästä vielä kesällä tukevamman version. Ylipäätään vähän erilainen Saison niille joiden mielestä Saison on vain Dupont ja tuhannet kloonit, mutta pidän kovasti tämän yhtäaikaisesti rustiikkisesta otteesta, juotavuudesta ja kevyestä modernista NZ twististä.

Käykäähän maistamassa, kommentoikaa ja tulkaahan Suomen positiivisimmille olutfestareille Korialle (Disclaimer: Kuulin tämän Lahden SOPP:sta tiskin väärältä puolen, terveisiä vaan).

 Niin se saatavuus vielä tähän loppuun:

Vähittäiskaupat
Prisma Kouvola
S-Market Inkeroinen
S-Market Jaala
S-Market Jokela Valkeala
S-Market Koria
S-Market Myllykoski
S-Market Tornionmäki
Citymarket Kouvola
Prisma Kotka

Ravintolat

Irish Pub Old Tom, Kouvola
Ravintola Aula, Kouvola
Ravintola Kuja-Kolli, Koria
Koskikeidas (Koski-golf), Kuusankoski
Hospoda Papirna, Kuusankoski
Sam's Pub, Karhula
Pub Albert, Kotka
Brygga City Bar, Lahti
Birra, Lappeenranta
Porvoon Paahtimo, Porvoo

Olutarvioissa: Top Fuel Hoplite Pale Ale

Oluen speksit:

Mikä: Top Fuel Hoplite Pale Ale, American Pale Ale, Suomi

Mistä: Ruokakaupasta

Hinta: n. 3,95€/0,33l

Lukuja: Alkoholipitoisuus: 4,7%, katkero: 55 ebu, Väri: 22ebc.

Nippelitietoa: Top Fuel on v. 2014 perustettu uunituore pienpanimo. Hopliten humalina tässä erässä: Magnum, Centennial, Columbus, Simcoe.


Olutarvio. Jännä juttu.. Piti ihan katsoa olinko tällaista perinteistä settiä tehnytkään blogiin koska viimeksi. Tarkempi salapoliisityö kertoo osuneen huhtikuulle. Joku voisi jopa luulla siirtyneeni kokonaan leipäteksistä pois, mutta asia ei ole aivan niin yksinkertaista. Joskus ei vaan huvita, joskus ei vaan ole mitään mistä vääntää tikusta asiaa, joskus ei vaan ole mitään uutta. Tosiasiassa tänne periferiaan ei eksy mitään, joten olin hämmästynyt törmätessäni tähän. Top Fuel on Lohjalainen mikropanimo, joka keittelee piskuisilla 200l välineillä tuotteitaan, joista tämä on ensimmäinen omiin pikku kätösiini osunut tuote.
Tyylinä ilmeisesti American Pale Ale, Ibuja ainakin kiitettävästi ja humalakattaus varsin toimivan oloinen. Hassusti tämä vähän vaihtelee eri erien välillä. Oman batchisi sekoituksen voi tarkistaa panimon webbi-sivuilta, mikä on ihan mielenkiintoinen kuriositeetti. Tässähän ei varsinaisesti mitään uutta ole, samaa tehdään kaikkialla tilanteen ja tavaran laadusta/määrästä riippuen, etenkin pienemmillä toimijoilla.  Hassuna pikkuseikkana kotipanimon vanha inkiväärillä maustettu olut oli myös nimeltään Hoplite.
Korkataanpas..

Lasiin valuu hyvin samean ruskeanpunaista olutta. Vaahtoaa kivasti ja jättää varsin kestävän lakin laelleen.
Tuoksu.. No rehellisesti minua alkoi vähän naurattaa..Sanoisin hyvin kotiolutmainen, hyvässä mielessä tietenkin. Hitsi että on paljon samaa kuin monissa kotipolttolan palealeissa. Greippiä, mäntyisyyttä ja hedelmää, sekä hiivaisuutta.  Taustalla hentoa karamellista maltaisuutta. Simppeli, perinteinen, käsityöfiilistä.
Maussa maltaisuus tukee rapsakkaa humalointia. Melko vahvasti pihkaa, neulasia, mäntyä, mutta mäntysuopapuolelle ei mennä, mistä kiitos. Enempi flavoria ja smoothia loppuliukua, kuin äkkijyrkkää bitteröintiä. Suodattamattomuus ja hiivan läsnäolo tekee mausta vähän pehmeämmän kokonaisuuden, toki se myös osaltaan leikkaa aromista ja raikkaudesta osan.
Suutuntumaltaan keskitäyteläine Hoplite on..kuten yllä mainittua..varsin kohtalaista juoda. Toki humalointi on varmasti shokki aloittelijan suussa, minulle tämä toimii.
Top Fuel aloittaa saagansa yhtäaikaa hyvin klassisella, kotikutoisella, kuin myös varsin suuhun sopivalla Apa:lla. Maailmaa tällä ei mullisteta ja jää toki parhaimmiston terävämmästä ja selkeämmästä otteesta jälkeen. Silti tervetullut on tämäkin pienpanimo lasiini toistekin.

Pisteet: Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 3, Maku(1-10): 7, Suutuntuma(1-5): 3, Yleisvaikutelma(1-20): 13-> Yhteensä: 33/50p.

Olut viihdekäytössä

Nyt sohitaan muurahaispesää kunnolla. Etsin käsiini pullon muotoisen oksan ja katson kuinka kusiaiset kipittävät päälleni. Annan niiden kihistä, sillä happoinen oksahan on mitä mainiointa herkkua.. Mmmitäh.

Minä pidän oluesta. Kokonaisuutena. Se on sosiaalinen juoma parhaimmillaan nautittuna iloisessa ystäväporukassa pienessä nosteessa. Se on toki varsin versatiili juomaksi, joka sopii myös ruuan kaveriksi, tai yömyssyksi.

Minä en kuitenkaan kovinkaan usein nauti oluitani itsekseni kotona koneen ääressä naputtamassa tekstiä ja keskittymässä nyansseihin. Se on aivan liian tylsää, pitkäveteistä ja insinöörimäistä.

'Njoy with friends

Jos näin teen en halua keskittyä otsa kurtussa piipertämään kuinka paljon löydän kahvisuutta portteristani. Haluan sen olevan mukavaa ja insinöörihommat eivät ole mukavia, vaan vakavia. Haluan iloita siitä hetkestä. Kohottaa tuoppia, huudattaa mielialaan sopivaa soundia kajareistani, laulaa epävireisesti tahdissa, nauraa yöhön ja juoda hyvää olutta. Joskus viskiä, joskus rommia, joskus sekoittelen maistuvan drinkin, korkkaan siiderin, tai otan hömpsyt vänrikkiä. Kyllä minä pidän alkoholista. Minusta on mukavaa tuntea se hetkellinen lämpö, keveä nousu, eskapismi, pois arjen kurjuudesta. Se kaikkia ihmisiä yhdistävä tunne..päihtyminen. Väitän tekopyhiksi niitä, jotka kertovat nauttivansa vain niitä sentin annoksia maistelumielessä, pyytävät pullon ja kolme pilliä.. Se on kuulkaa ny todellisuus nähty jo useaan otteeseen, ette te minua huijaa, mutta huijaatteko itseänne? Toki minäkin kirjoittelen arvioita, mutta baarissahan tuo ei jaksa kiinnostaa. Ainakaan muu kuin nopean tukisanalistan kasaus ja pisteiden keräys. Tappiin asti, eihän se homma siitä mihinkään muutu. Tikki on aina tikki, eikös :D

Istunpa siis tässä Juhannusta odottamassa, tuota sateista, viileää, mutta silti Suomi juhlii, tanssii, soi ja hukkuu. Itse jään töihin korjaamaan potin kotiin. Pitäähän jonkun valvoa maailmanrauhaakin samalla, kun sinä ryyppäät illan kolmatta jaloviinapulloa, ajat perheen hankeen ja hukut pikitielle paluuliikenteen keskelle? Keskikesän juhlaa.. Edessäni on tyhjiä laseja. Aloitin harmittomalla purkilla Weisseä kalan kaverina. Siirryin juomaan jälkiruokakahviksi pullon kotipolttoista HC Moccha Stouttia. Se lämmitti mieltä ja kahvisuus oli hyvin kuivaa. Hienossa balanssissa vieläkin. Tunsin tutun lämmön hitaasti tuovan mukavan rennon fiiliksen kroppaan. Tissuttelin hitaasti kuulaassa kesäillassa terassilla ja kastelin yrttejäni. Vapaapäivä vielä edessä. Siirryin lasilliseen viskiä ja laitoin ämyrin soittamaan taustalle sopivaa soundia. Klikkasin koneelta tiedoston ”Asennelista” auki. Kaipasin ajatuksia tuovaa, kantaa ottavaa musiikkia. Eli jotain lähes täysin kadonnutta ääntä menneestä. Siirryin sohvalle miettimään miksi tämäkään Bourbon ei osu, kenties liika tammisuus tökkii? Päätin kaivaa kaapista käyttöoluen, eli ”mikävaanmarketinalle3:neuronkalja” pienpanimostatuksella toki, jokainen tunnustakoon värejään. Ruokakauppojen valikoimat ovat siitä mieluisat, että kaipuuta Alkoon ei oikeastaan ole. Minulle riittää ajoittainen parin euron purkki: Brewer's Specialia, Keisaria, Olvin IPA:a, Kievaria ja muita. En jaksa matkustaa julkisilla hypermarkettiin, jonne ne ”kiintoisat” oluet ja Alkot päätyvät. Haluan asioida kaupungissa, kivijalassa, tai lähiöni marketissa. Autottoman viherpiipertäjän elämä on tällaista, mutta samapa tuo.. Laatua kun saa kotonakin tehtyä. 

Havaitsen olevani keveässä nousujohteisessa ja mieli on iloinen, tekstiä tuntuu syntyvän taas paremmin. Ei ole arkea edessä, ei takana, on vain tämä hetkeni Einon, Penan, sekä nyt taustalla laulavan Johnin kanssa.. Mitäpä jos ei olisikaan valtioita? Ei mitään minkä puolesta tappaa, tai kuolla.. Aah. Fiilis.. Tiedän että seuraavan terävän jälkeen tämä olisi menoa hyvin herkkään olotilaan, joten himmailen ja valutan tuoretta hanasta, divetyoksidia. Siihenkin kuolee, jos nauttii liikaa. Rajojen tunteminen on tärkeää, en halua itkeä, en suuttua, haluan vain hymyillä, tanssia ja halata maailmaa. Ja se on niin väärin.. Hasta Siempre. Nyt muurahaiset tulkaa, polttakaa ja tehkää tehtävänne. Minä kaadan vielä Quarter Caskia yömyssyksi ja kuuntelen vähän Tuoppini Jälkiä tässä teitä odotellessa.

Tiukkaa reittaamista hilpeissä tunnelmissa