On the road part2 - Viva Barcelona

"Rambla pa'qui Rambla pa'lla
Esa la Rumba de Barcelona"

 Barcelona, Katalonia, Espanja.
Palmuja, tapaksia ja jalkapalloa.
Retkikuntamme ensimmäinen kohdemaa oli itselleni tuttu jylhästä historiallisesta spektaakelista: Uuno Epsanjassa. Toverilleni tosin hieman paremmin.
Tukikohtanamme toimi kiintoisa kerrostaloasuntoon väännetty "hostelli" Enzo B&B (jossa sana breakfast on väritetty kirkkaasti).
Lähes viereisellä kadulla sijaitsee Cervecería Jazz josta muodostui lähes jokailtainen vaelluskohteemme.
Jazz on pienehkö, rento, ei kulmikas vaan mukiinmenevä olutkuppila.
Hanoja on joitakin, en ollut yhtenäkään iltana siinä kunnossa että olisin viitsinyt edes laskea, tai sitten voidaan sanoa niitä olleen vallan riittävästi taltuttamaan janoa, jonka vain Katalonian aurinko voi synnyttää Gaudin hulluuksiin väsyneelle.

Oluistahan tässä ravintelissa oli tarjolla ainakin Maiselin weisseä (perus hefe). Steve's Zest&Zen (Melko laadukas mikropanimo Bitter/ESB). Holtz Tripados (Kenties Apa/IPA, tms. perusvarmaa settiä, hivenen tunkkainen jälkimaku). Fort Apa (lokaalia pienpanimotavaraa, juotava Apa, ei ihmeellinen).
Palvelu pelasi varsin ystävällisesti ja ilmapiiri oli varsin rento.
Oluiden hintoja en muista kirveelläkään, mutta selvästi kotomaan hintoja edullisempia. Kaupasta poistetut San Miguel/Estrella 6-päckit kustansivat alle 3€. Kyllä joimme useammat Miguelit ja Estrellat, koska maassa maan tavalla, eikä Espanja/Katalonia ole olutmaa ainakaan ihan vielä. Viinit olivat myös miellyttävän hintaisia alle 2€/pullo lähtien.
Joimme tietysti paikallisessa tapas ravintolassa melko tiukan kannun sangriaa, jonka jälkeen kaupasta ostettu purkki Sangria ei tehonnut halutulla tavalla. Päädyimme selvästi siihen, että koska tekstit on myös suomeksi on tuotteen pakko olla mietoa ja kotimaassa kallista. Ihan p..skaa, eikä noussut edes nuppiin, joten pelivihjeenä seuraavaan lähtöön: Alakaupungilla on se yks hyvä tapas mesta, jonka nimeä en muista, mutta Sangria oli edullista, vahvaa ja hyvää..

----Stop the press---

Käväisimmehän me tietysti toisessakin olutmestassa, eli La Resistènciassa.
Tämä oli ehkä rakenteeltaan selvästi epäviihtyisämpi pitkulainen pikkukuppila (juu Jazzin sisustus paljon lungimpaa, kuin tämän keltaoranssihkot seinät).
Hanoja taisi olla kymmenkunta, joista 2-4 oli tyhjiä. Staffista toinen herrasmies ei osanut englantia, toinen kaveri sen sijaan osasi ja tunsi selvästi olutskenen mainiosti.
Viihdytin ihmisiä utelemalla tuopin kokoja katalaaniksi (joka lämmitti selvästi tiskillä olleiden mieliä).
Täällä tuli juotua ainakin BrewDogin tuore Ipa Is Dead sarjan Dana, jonka humalanmakua koitimme toverini kanssa pähkäillä. Oudon yrttisen, mausteinen ja kukkainen. Minttua+Oreganoa ja Basilikaa tuli mieleen. Lervigin Rye IPA oli varsin mainio (DIPA?), joka kaipasi vain aromia enemmän. Lokaalituotteista kohdalle osui varsin onnistunut Don Diego IPA, sekä Fortin Oatmeal Porter.

Lisäksi käväisimme parissa perusbaarissa juomassa joitakin karmeita massatuotettuja juomia, joiden nimiä emme mainitse. Ylipäänsä Barcelona on nätti kaupunki ja turistien suosima. Retkikunnan top tipsit Katalonian matkaajalle:
1) Kuumotu taskuvarkaista ja älä päästä toveriasi liian juovuksissa syleilemään kaikkia vastaantulijoita.
2) Pökerry Gaudin hullutuksista ja huomioi, että Metrot liikkuvat kaupungissa niin erinoimaisesti, että tärkeimmät kohteet kuvaat päivässä.
3) Tapaksia ja seafoodia kannattaa suosia, bissetellessä juo mitä on tarjolla, sillä nyt ei olla Tuulensuussa.
4) Etelässä aurinkorasva on varsin hyödyllinen keksintö..
5) Polta turistikartta ja mene Metrolla johonkin hauskasti nimettyyn Proxima Estacioniin. Kävele, eksy, syö ja juo kuin lokaali.
6) Epsanjan/Katalaanin alkeet on hyödyksi, me emme niitä hallinneet. Hyvä käytös ja muutama perussana hymyn kera auttaa kaikkialla.
7) Älä missaa kaupungin parhainta nähtävyyttä: tuhottomasti vähäpukeisia naisia joka makuun ja lähtöön.

 Tuopin Ääressä antaa siis Barcelonalle:
Kaupunkina: 4 Grande Cervezaa
Olutkaupunkina: 2 Grandea ja puolikkaan, mutta koska pienet tuopit ovat toverini mielestä vain neideille (paitsi Belgiassa...) annamme vain 2 Cervezaa.

On the road part1 - Lähtölaukaus

Olen lentänyt Pyreneiden yli Barcelonaan
Olen ajanut Eurostarilla sumuisena aamuna
Olen seissyt laiturilla kolme
ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon

Olen kahlannut Välimereen
 Rämpinyt Bambergista kotiin sateisena iltana
Olen seissyt Milanon asemalla hiljaa
ja kuullut äänet kaukaisten Alppien

Olen eksynyt kaikkialla
kävellyt Kaarlen sillan yli
Luulin katoavani
mutta jouduin kuitenkin takaisin



 Tättärää. Olen takaisin julmempana ja avarampana kuin koskaan. Valmiina sivaltamaan suomalaista alkoholipolitiikka sinne missä se sattuu eniten. Olen ladannut torpedot upottamaan koko maan juomakulttuurin laivaston risteilijöineen, sukellusveneineen päivineen.
Sillä totuus on, että me ja meidän kulttuurimme on täysin naurettavaa pelleilyä jokaiselta eurooppalaiselta kantilta katsottuna. Koulutustamme ja näennäistä hyvinvointiamme kehutaan, mutta kun keskustelu kääntyy olennaiseen, eli juoma/ruokakulttuuriin me ansaitsemme vain kevyen taputuksen selkään kauhistuneella ilmeellä ja vapisevin sanoin: "Kyllä se siitä". Rajoituksiamme ihmetellään, kännäyskulttiamme kauhistellaan ja kaiken tämän voi tiivistää globaalisti kolmeen kirjaimeen: WTF.
Tykit ovat puhuneet yössä. Ne kiiltelevät pahaenteisen hehkuvan punaisina valmiina sylkemään lisää ja kysymään: Kenelle kellot lyövät seuraavaksi.
Seisomme hyvinvointivaltion savuavilla raunioilla. Joskus veljistä pidettiin huolta, enään ei ole jäljellä kuin viimeinen cash out ennen lopullista rappiota ja anarkiaa.
Se tuoksuu ilmassa, kuin tupakka tsekkiläisessä kulmakuppilassa aamuneljältä jukeboksin virittäessä
Wind of Changea. Pöydällä olevasta lapusta voi päätellä Urquellin, Kozelin ja Jezekin maistuneen 70 tuopin verran... Silti kukaan ei ole mainittavassa humalassa, kukaan ei oksenna vessassa, nojaa baaritiskiin avautumassa kuinka paskaa kaikki on, tai haasta riitaa ensimmäisen vastaantulevan kanssa. Päinvastoin.
Suomeen paluu oli tuskaisaa. Näin kaiken tämän: oksennukset, riidan haastamiset, sammuneet ja kitisijät taas. Se sattui. Jouduin tiskillä perjantai-illan nosteessa odottelemaan palvelua melko kauan ja 15min ajan vieressä olleet pubiruusut eivät muusta keskustelleet, kuin kuinka paskaa kaikki on. Sain juomat ja toivotin rouville: "Jos elämä on noin perseestä, mitä jos vaan tappaisitte itsenne, tai pysyisitte kotona järsimässä porkkanaa pimeässä". Kiitos Suomi, oli ihana palata.

Kolmen viikon ajan kahden miehen retkikuntamme kiersi maita, kuppiloita ja kievareita. Näki arkkitehtuuria, kulutti persettään lähes kaikissa mahdollisissa kulkuneuvoissa joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Elimme erinäisiä hetkiä. Iloisia, paahtuneita, sateisia, humalaisia ja harvinaisiakin. Joskus valmiina kääntymään uskovaisiksi, joskus kiroamaan kuinka hyvää englantia Euroopassa oikeasti puhutaankaan. Alati valmiina heittämään tyhmiä vitsejä, arvostelemaan ohikiitävien neitojen ulkomuotoa ja eksymään jokaisessa kylässä.

Tästä teksistä se alkaa. Lopullinen reittimme noudatteli akselia: Espanja-Italia-Sveitsi-Ranska-Luxemburg-Belgia-Saksa-Tsekki. Seuraavalla kerralla kurkistamme Barcelonan olutelämään halpojen San Miguel ja Estrella Damm päkkien sekaan. Ihmettelemme Don Diego IPA:a ja sitä miten Sangria tölkissä oli tekstit myös suomeksi. Ei tyylillä, ei taidolla vaan pelkästään moukan tuurilla.
Hasta luego.

PanoPäivienSatoa: KesäWehnä & Aamupalastout

Vielä ehtii ennen reissua blogata kahdesta viimeisimmästä keitosta.
Toinen oluista on aikalailla samalla reseptillä keitelty erä jenkkityylistä vehnää, jota keittelin talvella Mustialassa ja joka myi itsensä 2,5 viikossa loppuun.
Tämän kotierän tarkoituksena oli: a) Tehdä kesäksi keveää janojuomaa b) Ihmetellä laitteistojen eroa c) Tehdä homma alusta loppuun oman pään mukaisesti.

Ainoat erot reseptissä olivat, että korvasin osan Pale-Ale maltaasta Münchenillä ja hiivana käytin uudehkoa Danstarin West Coast Alea, joka ainakin profiililtaan vaikuttaisi sopivalta. Myynnissä olleessa oluessahan hiiva oli Kölschiä.
Humalapuolella samalla aikataulutuksella keittohumalat: Simcoe, Amarillo ja Citra, mutta nyt kuivahumalointi suoritettiin kuten halusin, eli noin viikkoa ennen astiointia.

Mäskäsin tämän oluen 1h15min 68c ja huuhtelin Batchsparge tekniikalla, eli kaadoin huuhteluveden kerralla suoraan astiaan ja nostin samalla lämpötilan 74c. Josta suoritettiin siivilöinti.
Tunnin keiton jälkeen jäähdytin vierteen 16c ja hiiva perään. OG 1.056 ja FG 1.010, 35ebua ja 11ebc olivat päivän luvut.
Tämän erän keitto meni nappiin ilman minkäänlaista Draamaa. Vaikkakin mukana oli vehnää ja kaurahiutaleita, edes siivilöinti ei tuottanut ongelmia.
Tämä oluthan on nyt ollut jo viikon pullossa ja lupaan palattuani maistella tämän ja Mustialassa pannun rinnakkain.

Seuraavaksi panin tuossa viikko takaperin erän Aamupalastouttia.
Tämän satsin ideahan oli viimein tehdä kunnon Oatmeal Stout, joskin tukevamalla n. 8% rungolla.
Lähdin ajatusta pyörittämään paitsi Mikkellerin Beer Geek Breakfastin ajatuksesta, myös kunnon aamupalasta. Kaurapuuroa, pekonia, munaa, leipää, kasviksia, hedelmämehua ja kahvia.
No kananmuna olisi oluessa vähän liioittelua, jopa minulta. Kaurapuuroa edustaa tietysti reilumpi määrä kaurahiutaleita. Leipäisyyttä annos ohramallasta ja kasviksia tietysti humalat.
Hedelmämehua saisi tietysti jostakin trooppisesta lajikkeesta esim. Citra, Nelson Sauvin, tms, mutta laitoin keittäessä symbolisena eleenä hieman kuivattua appelsiininkuorta sekaan (tämä tuskin maistuu kaiken muun alta kuitenkaan).
Pekonia sai kuvata kevyt annos savumallasta ja kahvia tietysti yhdistelmä paahdettuja maltaita. Mietin vielä jos pullotusvaiheessa lisäisin hieman kahvia, mutta yleensä nämä kahvilla maustetut oluet eivät kaikessa villasukkaisessa tunkkaisuudessaan osu.

No keittopäivänä sain kokea siivilöinnin suhteen hieman draamaa. Vahva ja paksu vierre, jossa reilusti hiutaleita olikin perkuleen vaikea saada siivilöityä. Normaalisti selviän tästä vaiheesta noin puolessa tunnissa ja nyt koko touhuun hukkuikin kolminkertaisesti aikaa. Jouduin suorittamaan eräänlaisen jatkuvan huuhtelun kaatamalla kattilasta kuumaa vettä mäskipatjan päälle, jotta vierre ylipäänsä valuisi.
Humalapuolelta olikin melkoista arpomista mitä laittaisin tähän. Halusin tottakai käyttää avattuja pusseja, joten nyt en käyttänyt katkeroon Columbusta, kuten usein. Vaan päädyin Centennialiin. Koska halusin mukaan hieman lakritsaa käytin yhden tähtianiksen keiton loppupuolella.
Lopulta pitkä 90min keitto ja jäähdytys tuotti tulosta ja tehokkuuskin parani jopa 5%.
Tänään pitäisi tämä satsi siirtää kakkospyttyyn reissun ajaksi ja pullotella joskus kesäkuun alkupuolella. Vierre oli tottakai lupaavan makuista. OG 1.080, 80ebu/115ebc. Hiivakannaksi valikoitui Nottingham. Itse ainakin pidän näistä "miedommista" brittikannoista Stout/Porter osastolla, joten valinta oli oikeastaan helppo.

Että tällaista tällä kertaa. Nyt jäävät keitot kypsymään ja seuraavaksi keitetään varmaan kesällä, jotenkin epäilen vahvasti että Saisonia on tulossa taas.

Lähtökuopissa merirosvolippu salossa

Tie vie kulkijaa ja maailman meri laineillaan kuluttaa, kaarnalaivalla matkustajaa.
Kevät tuo suomalaisen reppureissaajan pahin vihollinen on taas luonamme. Se synnyttää pakonomaisen tarpeen pakata reppu ja kadota. Samalla heittäen toivonkipinän edessä häämöttävästä kesästä. Työn orjalle tämä on ainoaa aikaa ottaa hatkat, edes hetkeksi. 
Nimittäin polttelee ja pahasti. Halu paeta todellisuutta. "Juosta kauas pois" vaivaa mieltä alituiseen ja on jälleen aivan sietämätön. Hit the road jack.

Ensi maanantaina se alkaa. Ei ei jääkiekon mm-kisat, chämppärin finaalit, tai olutfestivaalitkaan.
Poistun itse kolmeksi viikoksi kokonaan kuvioista. Suljen tietokoneen ja pakkaan vanhan rakettireppuni. Hämmentävästi palaset ovat loksahdelleet palapelissä paikalleen. Suuntaan siis vanhan brother in armsin, tuon viiksikeisari ja pokerisankari Jambon kanssa etelään, länteen ja vähän itäänkin. Tie vie ja kiskot kulkevat pitkin Euraasian mantereen; Mare Nostrumin rannoilta kohti käkikelloja, patonkeja ja sauerkrauttia. Päätyen lopulta Kaarle IV:n valtakunnan pääkaupunkiin. Matkaamme rähjäisissä kylissä, suurissa kaupungeissa ja lukuisissa kuppiloissa mukanamme vain käsimatkatavarat ja loputon varasto huonoja vitsejä.  
Kuka ryöstetään, kenen pokerinaama pettää ja kumman pää hajoaa ensimmäisenä julkisen liikenteen loputtomissa syövereissä?
Edessämme on siis noin kolmiviikkoinen Interrail. Ja entä miten kaikki tämä liittyy olutmaailmaan?
No ensinnäkin saatte nauttia kolme viikkoa ilman Tuopion Ääressä päivityksiä (tod. näk.). Toisekseen reittimme varrelle osuu todennäköisesti jokunen panimo, ravintola ja olutkulttuuriltaan aivan toisenlainen kohde kuin Härmä. Todennäköisesti ainakin Köln, Bamberg ja Plzen osuvat reitille. 
Sanon todennäköisesti, sillä minäkään en tiedä minne kaikkialle kuljemme.
Siispä arvon lukija. Jos sinulla on esittää hyviä tärppejä, kohteita, tai asioita joita ei kannata tehdä tehtäväksi, niin otamme ne mielelämme vastaan.
  

"The road is long. With many a winding turn. That leads us to who knows where. Who knows where"

Buy the ticket, take the ride

Kahden oluen maa

Iltaa arvon lukijat.
Flunssassa ei viitsi paljoa maistella, joten koitan kirjoitella tänään henkeviä.
Tiedättehän tilanteen ravintolan tiskillä, Alkossa ja joskus muuallakin, kun joku on ostamassa/tilaamassa olutta: "Onks se vaaleeta, ku en tykkää tummasta".
Niin, elämme maassa jossa jokamies tuntee vain kaksi olutta; vaalean lagerin ja sen toisen.."tumman".
Joku sofistikoituneempi osaakin jo tiedostaa vehnäoluen ja sen mystisen huoneenlämpöisen "alen". Tilanne muuttuu toki tiedostavampaan suuntaan pikkuhiljaa, mutta miksi näin on?
Toki historialla ja kieltolain jälkeisellä ajalla on merkittävän suuri vaikutus, sekä suurien panimoiden, no nätisti sanottuna "tuloshakuisuus". Ylipäänsä siis kulttuurinen asema juomana jolla voi kivasti aloitella ennen kuin siirrytään kirkkaisiin ja baarissa loivennellaan euron tuopeilla ja parilla kossukolalla fiilistä. Näin siis usein suuren yleisön keskuudessa.
Asenteiden muuttuessa tiedostavampaan suuntaan oikein pysähdyin miettimään, että mikä suurten panimoiden brändeistä olisi nyt IN. En oikeasti keksinyt. Lapparin menestysaika jäi taakse jo vuosikymmeniä sitten. Karjala elää jääkiekko-assosiaation kautta ja samalla äijä maineella tuntuu ratsastavan myös Karhu. Koff ja Olvi taas ovat näin fiilispohjalta niitä markettien halpoja bulkkilavatuotteita ja tähän päälle kaupan omat merkit: Pirkka, Rainbow, jne. Tulin siihen lopputulemaan, että yksikään näistä brändeistä ei taida olla enään herra eikä hidalgo. Väittäisin, että eletään eräänlaisessa myrskynsilmässä, jossa kuluttajaa ei oikeasti kiinnosta alkuperä, kunhan on halpaa ja tuttua.
Tämä näkyy ehkä myös valtavirran tuotteissa. Koitetaan kalastella kuluttajia Tuntemattomilla Sotilailla, Rockilla, "Tuplahumalalla", Arctic Maltilla, 6.12, Wganer, Fingerporit ja muut Harkot.  Tässä panimot ampuvat kulttuuria jalkaan. Palveleeko kuluttajaa, saati olutkulttuuria tarjoamalla toinen toistaan samanlaisia tuotteita eri nimellä ja "magnum aromilla ja vähän karamellimallasta". Minä sanon ei, pikemminkin hämää.
Meidän pitäisi päästä eteenpäin tästä vaalea/tumma jaottelusta ja tarjota rohkeasti kokonaan uutta, eikä uskotella asiakkaille, että on vain sitä vaaleaa lageria erillaisilla variaatioilla, tosi vahvaa ja niitä tummia.
Nyt ehdotankin kanssa harrastajille pieniä talkoita. Kun seuraavan kerran kuulet nämä sanat "onks se niinku tummaa vai vaaleeta". Astu esiin sen piilottelemasi massiivisen tietämyksen kanssa ja ehdota vaikkapa vehnää, kevyttä golden/blond alea, cream alea, kerro bockista, brown alesta ja siitä kerrasta kun silloin kerran joit Dry Stoutia Dublinissa, pelottele hulluilla belgialaisilla, jotka lisäävät aivan mitä tahansa oluensa sekaan ja herkistä kuulijaasi siitä kerrasta kun suoraan tammitynnyristä laskettua olutta Saksassa. Väritä maailmaa ebc väriskaalan laajalla penselillä ja tarinoi kuinka se väri ei nyt ihan oikeasti vaikuta, välttämättä, makuun yhtään. Muista mainita kuinka pienet panimot, niin kotimaassa, kuin kaukana merten takana tekevät vanhaan tapaan asioita käsityönä. Älä tuputa, mutta tarinoi. Kenties tästä alkaa uusi harrastus, satunnaiskokeilujen kautta. Jokainen uusi "käännytetty" yleensä jakaa tätä oluen ilosanomaa tutuilleen. Vai voitko sinä kertoa rehellisesti pitäväsi harrastuksesi kokonaan omana tietonasi? Juu en minäkään..

Itse poistun nyt jäähdyttelemään "aamupalastouttia". Ainakin keittohöyryt avaavat tukkoisen nenän, jos ei muuta. Kuitenkin.. Hyvää vappua kaikille.

Sokkotestissä kolme American Pale Alea

Lasissa käväisi sokkona kolme apa:a. Oskar Blues Dale's Pale Ale vs Lagunitas New Dogtown Pale Ale vs Nokian Keisari 66 American Pale Ale.
Kaikki tämä vieläpä videoituna kahdessa osassa.

Ai että miksi kahdessa?
No kävikin niin, että akku otti ja loppui kesken humalajuhlan..

Linkit: osa 1
Ja: osa 2


ps. Oikea rivi tällä viikolla: 1. Lagunitas, 2. Oskar Blues, 3. Nokia

Olutarvioissa: Courage Russian Imperial Stout

Oluen speksit:

Mikä:  Courage Russian Imperial Stout, Imperial Stout, Englanti.
Mistä: Systembolaget
Hinta: Ei muistikuvaa
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 10%, katkerosta ja väristä ei arvoja.
Nippelitietoa: Tarinan mukaan tätä on pantu vuodesta 1795 ja näin ollen se olisi yksi koko tyylin esikuvia. Tänä päivänä Couragen brändin omistaa Wells&Young's, joka tunnetaan vaikkapa Young's Special London Alesta, sekä Double Chocolate Stoutista.



Terveisiä Tukholmasta.
Käväisin laivailemassa viikonloppuna ja kannoin "vain" 13 pulloa olutta kotiin. Passagenin Systembolaget näytti jälleen miten erinomaiset valikoimat ja tavallaan kohtuullinen hintataso naapurissa on. Tosin kruunun kurssi on ikävän korkealla tasolla, joten eipä tuossa suuria säästöjä ainakaan saa aikaiseksi. Laivalla taas tax-freessa oli otettu askel eteenpäin. Viking Mariellan hyllyille oli ilmestynyt nyt jo huimat Murphy's, Newcastle, Affligem Blond ja (täytyykö mainita) Sol. Sokerina pohjalla Vaspin Savua oli yös tarjolla. Sen sijaan vanha Pub on kadotettu ja tilalla on modernin näköinen, mutta tyhjyyttään ammoittava Cavabar, eli skumppabaari. Kaikenlaisia kotkotuksia.. Olutta sai viereisestä Musik Meister disko/karaoke paikasta, joka muistuttaa lähinnä pikkukaupungin ainoaa nuhjuista baaria. No bisset kantoon ja väljemmille vesille hörppimään, kun ei siinä metelissä kuullut edes omaa ääntään oli tarinan iskeminen vaikeaa. Tämä kannustikin seuruettamme entistä pidempään hyttijuovoamiseen. No nyt viimein kotona ja tuliaispulloista ensimmäisenä avautuu Courage Russian Imperial Stout.

Ulkoinen habitus on klassista tyylilajia. Sysimustaa moottoriöljyä sangen kermaisella ja paksulla vaahdolla nostaa suunpielet hymyyn.
Tuoksussa on reiluhkosti pehmeän paahteista maltaisuutta, hieman suklaata ja toffeista makeutta. Häivähdys vaniljaa ja kevyesti hedelmäisyyttä. Yksinkertaista, mutta todella onnistunut ja tasapainoinen tuoksumaailma.
Maussa reiluhkosti makeahkoa ja paksua maltaisuutta ennen paahteen tuomaa kuivuutta. Tummaa suklaata, vähäisesti lakritsaa ja hieman puumaisuutta. Jälkimaussa aavistus hedelmäisyyttä ja pitkä paahteisen makea loppuliuku.
Suutuntumaltaan melko täyteläinen tapaus. Hiilihappoja on todella niukasti, joten tämä pysyy paksun kermaisena ja jopa hieman öljyisenä.
Courage Russian Imperial Stout on valtavan tasapainoinen ja hillityn tyylikäs IS, kaikkien juotujen jenkkityylisten "Imperiaalien" jälkeen varsin miellyttävä tuulahdus menneisyydestä.
Pisteet:
Tuoksu: 8/10, Ulkonäkö: 4/5, Maku: 8/10, Suutuntuma: 5/5, Yleisvaikutelma: 15/20, Yhteensä: 40/50