(Sauna)Olutarvioissa: Stallhagen Organic President Pils

Oluen speksit:

Mikä:  Stallhagen Organic President Pils, Pils, Suomi
Mistä: Maitokaupat
Hinta: n. 2,05€/0,33l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 4,5%,  katkerosta ja väristä ei arvoja.
Nippelitietoa: Stallhagen on piskuinen panimo Ahvenanmaalla, jonka tuotteista monet muistavat ainakin Jul Bockin, Dunklesin, III:sen ja Baltic Porterin.
Edessä oleva olut on luomua.

Tänään aloitan uuden perinteen. Saunaolutarvion. Tulen tästä lähin aina lauantaisaunan päälle arvioimaan saunan jälkeisen raikastimen, sisäisen wunderbaumin ja janojuoman. Huomioisin myös, että ehdin harvoin saunavuorollani kylpemään, mutta katsotaan mitä tulee.
Ensimmäisenä kunnian saa Oolannin ylpeys; Stallhagen luomu pilsillään. Tätä on ollut jo tovin paikallisessa Valintatalossa, josta nappasin kauppareissulla pullon mukaan.
Itse haluan saunan päälle nauttia jotakin sopivan simppeliä ja raikasta. Tämä mielessä, Pils sopii tähän palapeliin mainiosti. Joten korkki pois ja janojuomaa lasiin->

Ja lasiini kaatuu oljenkeltaista olutta. Jättää pinnalleen sopivasti vaahtoa ja on piru vie jopa kestävää. Ulkonäkö kelpaa, nyt sitä kaljaa naamaan.
Hörps, ai tuoksu ennen makua? En malttanut janoissani.. No otetaanpa alusta, eihän tämä ollut suora? eihän, editoidaan alku pois. Ai oli? fffuuu..
Tuoksussa on korkatessa hieman Budvar mieleen tuovaa kumisuutta, joka kyllä sopii tähän. Kevyesti viljaisaa ja keksistä maltaisuutta, leipää. Humalointi on pehmeää ja ruohoista. Tuoksu voisi olla vahvempikin.
Maku on simppeli. Pehmeän leipäistä maltaisuutta yhdistettynä ruohoiseen humalointiin ja keveähkö katkeron puraisu lopussa. Tasapainoinen esitys kyllä.
Suutuntuma on kevyehkön ja keskitäyteläisen väliä, helppo juoda ja karbonaatio on varsin passeli ja sopivan pehmeä.
Ylipäänsä varsin pätevä esitys tyylissään, ottaen huomioon 4,5% rungon. Voltin vahvempi versio oli muistaakseni myös oikein juotava, joskin kaipaisi hieman enemmän humalaa aromiin ja flavoriin. Crowd pleaser. Saunajuomaksi: mukiinmenevä.

Pisteet:

Tuoksu(1-10): 5, Ulkonäkö(1-5): 3, Maku(1-10): 6, Suutuntuma(1-5): 3, Yleisvaikutelma(1-20): 12 -> Yhteensä: 29/50

PanoPäivänSatoa: Sir Humulus Revenge IPA

Hyvää perjantai iltaa.

Panimolla oli tänään pitkästä aikaa panopäivä. Tällä kertaa otin työn alle IPA:n, ajatuksena puskea hieman rajoja ja katsoa millaisen oluen saisi lisäämällä suurimman osan humalasta vasta keiton jälkeen ja koittaa simuloida whirlpool humalointia kotioloissa.

Mäskäys menossa 1h @ 66c

Mallaspohja muodostui yksinkertaiseksi: Pale-Ale, München, CaraPils ja häivä Ruskea mallasta väriä varten.

Humalat punnittuna

Humaloiksi valikoituivat: Chinook, Amarillo, Simcoe ja Nelson Sauvin. Hum,alaa on tässä satsissa melko reilusti..
Olen jo tovin halunut sotkea Nelsonia johonkin klassiseen kombinaatioon ja nyt siihen tarjoutui sopiva sauma.
Hiivana tietysti työhevoseni, vanha kunnon Safale US05. Haminan vettä käsittelin hieman kipsillä, epsomsuolalla ja kalsiumkloridilla.

Tässä hieman reseptiikkaa 12l satsiin:

OG 1.067

86% Pale Ale mallas
9% München mallas
4% CaraPils
1% Ruskea mallas

60min 10+10g Chinook ja Amarillo
20min 15+15g Chinook ja Amarillo
0min 20g x Simcoe, Nelson Sauvin, Chinook ja 15g Amarillo
- 20min 10g x Simcoe, Nelson Sauvin, Chinook ja Amarillo

Kuivahumalointiin:
20g Simcoe ja Nelson Sauvin
15g Amarillo ja Chinook

Hiiva: Safale US05

Keitto aluillaan

 Ylipäätään prosessi meni kivuttomasti, joskin pyttyjä ja pöniköitä pestessä kastelin sukkani, taas..
Palataanpa (toivottavasti) asiaan n. 1,5k päästä maistelun merkeissä.

Olutarvioissa: BrewDog/Three Floyds Bitch Please Islay Cask

Oluen speksit:

Mikä:  BrewDog/Three Floyds Bitch Please Islay Cask, Barley Wine, Skotlanti
Mistä: "Ulkomailta"
Hinta: Ei muistikuvaa/0,33l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 12,5%,  katkerosta ja väristä ei arvoja.
Nippelitietoa: Olut Laphroaig turvemaltailla ja 18kk Laphroaig tynnyreissä kypsynyt BrewDogin ja Three Floydsin äpärälapsi.


Bitch Please. Muistikuvat olivat varsin perverssit. Turpeista savuisuutta ja merisuolaa olutmaisin vaikuttein. Ikäänkuin shottilasi skottiviskiä upotettuna tuoppiin. Harvoin on olutta maistellessa ollut yhtä kummallinen ja ratkiriemukas kokemus. Perusversio sai yhtäaikaa hiljaiseksi ja kierimään naureskellen pubin lattialla. Tänään tämä sama kokemus on nostettu toiseen potenssiin ja en oikeastaan tiedä haluanko korkata tätä? Jos normiversio oli pelkillä Laphroaig turvemaltailla pantu Barley Wine. Tämä versio taas on tynnyröity puoleksitoista vuodeksi Laphroaig tynnyriin.
Savuisten skottiviskien ystävänä ajattelen tämän olevan ennakkoon, kenties kummallisin kokemus ja varsinainen rajatapaus oluen ja viskin välillä, tai sitten juomakelvotonta kuraa. Jokatapauksessa elämme jännittäviä aikoja.

Bitch Please Islay valuu lasiini likaisen tumman ruskeana ja sameana. Jättää päälleen ohuehkon, joskin kestävän vaahdon.
Tuoksu.. Jos edellisen version kohdalla mietin: "Kuka on sekoittanut viskiä olueni joukkoon?" Mietin nyt kuka hyväkäs on sekoittanut olutta viskini joukkoon?
Uskomaton määrä turpeista savuisuutta ja merisuolaa. Tuttua Laphroaig:n maailmaa sotkee keveä hedelmäisyys ja hennon sitruksinen humalointi. Alla on selvästi maltaista makeutta, mutta Islay vaikutteet jyräävät lähes kaiken alleen. Perverssiä, absoluuttisen perverssiä ja niin väärää.
Maussa.. Niin oliko tätä maistettavakin? En edes haluaisi. No, pikkusormi on annettu, joten antaa mennä, nenästä kiinni pitäen, lääkettähän tämän on oltava. Uskomaton yhdistelmä. Aivan jäätävä määrä turvetta. Ja nyt ei puhuta mistään ice ice baby tason jäätävyydestä, vaan "Who left the fridge open" tasosta. Turvetta, merisuolaa, tunkkaisuutta ja savua. Hieman lääkemäinen, joskin alla oleva keveän toffeinen maltaisuus haluaisin tulla esiin, mutta ei pääse. 0,33l pullo on aivan liikaa. Silti.. tietyllä mielenlaadulla tämä on jo niin pahaa, että se on hyvää. Miksikö? No eihän tässä ole pitkään aikaan tullut vastaan mitään näin haastavaa juotavaa.
Muutaman huikan jälkeen kyllä kadun näitä sanoja, ei, ei, ei. Ihan pilalla, vai onko?  On. Hyvät naiset ja herrat. Se on tässä. Kaikkien aikojen perverssein olutkokemukseni ja se on kuulkaas +1 pistettä se.
Suutuntuma, onko tätä juotava lisää? Aivan kamala suutuntuma. Suu tuntuu skottilaiselta turvelämmitteiseltä takalta ensilumen jäljiltä, ennen räntää. Juu kohtalaisen täyteläinen on.
Bitch Please Islay Cask huutaa kysymään miksi ja anelee armokuolemaa. Kuinka sadistinen mestariteos tämä onkaan olutnörteille, burn motherf..rs burn. Mitä tässä voi enää todeta, Challenge accepted.
En suosittele kenellekään, paitsi haasteita etsiville, mielenterveysongelmista ja masokismista kärsiville, sekä muille hulluille. Hei, lasissa alkaa pohja paistaa, kenties lasi Laphroaigta päälle?
Pisteet:
Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 3, Maku(1-10): 5, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 13-> Yhteensä: 32/50

Olutarvioissa: St. Feuillien Grand Cru

Oluen speksit:

Mikä:  St. Feuillien Grand Cru, Belgityylinen vahva ale, Belgia
Mistä: Alko
Hinta: 4,38€/0,33l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 9,5%,  katkero: 26ibu ja väri: 7,4ebc.
Nippelitietoa: Grand Cru tarkoittaa yleensä panimon lippulaiva olutta. Humalina tässä ovat Spalt, Styrian ja Saaz. Lisähuomiona, tätä olutta ei ole maustettu millään yrtillä/mausteella.



St. Feuillien Grand Cru tuulisen maanantain päätteeksi. Viime viikonloppuna käväisin ns. kotopuolessa maaseudulla ja löysin jopa nurkkavierusta paikalliskuppilasta pullon A.le coqin porteria. Tämä jaksoi hämmentää kaikkien Karhulippis herrojen kansoittamassa, tai pikemminkin autioittamassa ravintolassa. Jotten olisi tuntenut kaikkien keskioluttaan nauttivien isäntien huomiota päätin katsastaa viskit. No viskipuolella jätin Kolme leijonaa rauhaan ja tyydyin ihan Jalluun, siihen yhden tähden versioon. Tämä sai hyväksyvää nyökyntää aikaiseksi, vaikka joku kehtasikin tilata Smirnoff Icea. En kaivanut kaulaani viikatetta, joten jatkoin matkaa. Tällaisissa ns. sivistyksen hylkäämissä kylissä on siitä hauska käydä, että joka kerta yllättyy kaappien sisällöstä, tätä nykyä jopa tavallaan positiivisestikin. Tästä syystä jätin tämän oluen arvioinnin suosiolla tähän päivään.
Grand Cru taitaa olla muutaman viime vuoden aikana jo lähes kymmenes Alkoon saapunut tuote ko. panimolta, Arkadia mukaan laskettuna. Voisin tietysti todeta, että panimon tuotteet ovat olleet vallan mainioita, joskin aivan huipulle ei ole ollut tunkua.
Maistetaanpas..

 Olut kaatuu lasiin ja melko "belgialaisittain" jättimäinen vaahto alkaa puskea lasin reunojen ylitse. Ulkoisesti haalean viljaisen keltaista, hieman sameutta mukana. Vaahto, kuten sanoin, on suuri ja höttöinen, mutta jää lopulta sentin paksuiseksi lakiksi oluen päälle.
Tuoksussa on keveästi hunajaista maltaisuutta kevyen hedelmäisyyden kera. Ilmassa on selvästi yrttisen mausteista hiivaisuutta ja hiven happamuutta. Alkoholi lämmittää taustalla. Melko simppeli ja miedohko tuoksu, jotakuinkin miellyttävä silti.
Maussa keskimakea, hieman hunajainen maltaisuus yhdistyy yrttiseen mausteisuuteen ja hedelmäisyyteen. Hiven sitrusta, päärynää ja melonia mukana. Humalointi on hivenen ruohoista ja tasapainottaa tätä hyvin. Jälkimaussa kevyesti katkeruutta ja happamuutta. Ei hassumpi, melko tripelmäinen makuprofiili.
Suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen, silti hiilihappoisuus ja rungon osittainen keveys tekevät tästä prosenteihin nähden melko pehmeän ja helpohkosti juotavan. Alkoholia on hieman taustalla.
St. Feuillien Grand Cru on lopulta melko miellyttävä tuttavuus. Tiedän parempiakin belgityylisiä, mutta tiedän rutkasti huonompiakin. Suosittelen ainakin belgioluista pitäviä kokeilemaan ja muita joilla foliohattu ei ole liian syvällä päässä.
Pisteet:
Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 8, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 15-> Yhteensä: 38/50

Olutarvioissa: Oppigårds Oktoberfestbier

 Oluen speksit:

Mikä: Oppigårds Oktoberfestbier, Oktoberfest/Märzen, Ruotsi
Mistä: Alko
Hinta: 4,73€/0,5l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 5,3%,  katkero: 50ibu ja väri: 15,4ebc.
Nippelitietoa: Vuonna 2003 avattu pienpanimo on tuttu Suomessakin. Mm. v. 2011 Golden Summer Ale, sekä v. 2009 Summer Ale kävivät Alkossakin. Tämä Oktoberfest on hivenen poikkeava, siinä on 50ibua, eli noin kaksinkertaisesti humalaa verrattuna tavanomaisiin tyylin oluisiin, humalana klassinen Saaz.

Syksy tulee, vettä sataa ja Oktoberfestit valuivat Alkoon. Ehdin jo lähes lytätä tämän, joten oli aika kaivaa nahkahousut komerosta esiin ja kuunnella hieman torvimusiikkia. Musiikki seis. Ruotsissa on lyöty lähes "IPAmaiset" 50ibua, tätä oli pakko kokeilla ja vielä Saazia, joka tunnetaan matalasta alfahappo pitoisuudesta, joten sitä on pitänyt lyödä melkoiset määrät. Lisäksi on muistettava, että Oppigårds on minun papereissani siitä hyvä panimo, että tavara on tasalaatuista ja maistuvaa.
Ainoastaan hinnasta voisi hieman nurista, mutta pienpanimotuote on pienpanimotuote. Maistetaanpas.

Olut kaatuu lasiin. En käyttänyt isoja kolpakoita tähän, vaan päädyin tulppaaniin, joka on yleislasini.
Ulkoisesti kirkkaan kuparinkeltainen. Vaahto on tyylikäs. Iso, kestävä ja jättää pitsiä. Ulkonäkö kunnossa, eteenpäin.
Nuuhkaistessa olutta havaitsee samalla, että humalaa on pilsmäisesti. Raikasta sateen jälkeistä metsää ja kukkaketoa. Sitrusta, ruohoa ja hiven puumaisuutta. Alla keveän maltaista viljaisuutta ja häivä voita. Miellyttävän aromaattinen tuoksu, ei mikään "in your face" meininkiä, vaan omaa pehmeämmän lähestymisen.
Maussa suuta kuivaavaa ruohoisuutta, hiven mäntyä ja sitrusta. Alla keksistä maltaisuutta ja hiven voita myös. Itseasiassa enempi pils, kuin Oktoberfest, joskaan tällainen vahinko ei minua haittaa.
Jälkimaultaan suuta kuivaava ja melko katkera. Mukavan rapsakka maku jää suuhun pitkäksi aikaa. Kieltämättä raikas.
Suutuntumaltaan keskitäyteläinen, juotavuus on ihan passelia ja jonkinlainen tasapaino säilyy.
Oppigårdsin Oktoberfestbier ei todellakaan ole perinteinen Oktoberfest olut, joten ns. tyylin mukaisesti tämä menisi sokkona pilsinä. Silti, humalan, tuon pienen vihreän veijarin ystävänä on pakko arvostaa tätä Alkon hyllyllä.  Ei ehkä aloittelijoiden valinta ja raikas reilusti humaloitu lager löytää paikkansa varmasti muillakin.

Pisteet:
Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 7, Suutuntuma(1-5): 3, Yleisvaikutelma(1-20): 14 -> Yhteensä: 35/50

Olutarvioissa: Sinebrychoff Nikolai Vuosiolut 2013

Oluen speksit:

Mikä: Sinebrychoff Nikolai vuosiolut 2013 "Cascade Ale", American Pale Ale, Suomi
Mistä: Maitokaupat
Hinta: 2,89€/0,5l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 4,5%,  katkero: 24ibu ja väri: 23ebc.
Nippelitietoa: Cascade Ale on Sinebrychoffin toinen Ale olut sitten Velvetin poistumisen. Nimi juontuu oluessa käytetystä humalalajikkeesta, samaa Cascadea käytettiin mm. jo kuopatussa Koff Surferissa ja edelleen paikoitellen löytyvästä Olvin Harkosta.


Sinebrychoffin kolmas vuosiolut saapui sulostuttamaan maitokauppojen hyllyjä. Kehityskaari on kieltämättä kiintoisa. Ensimmäinen 2011 oli tyyliltään Wieniläistyylinen lager, 2012 Kellerbier ja nyt American Pale Ale. Tätä vauhtia saamme siis ensimmäisen maitokauppavahvuisen ja kotimaisen Imperial Stoutin jokaiseen Siwaan muutamassa vuodessa? Tai sitten ei.
Tämän vuotinen kiinnostaa kovasti. Olen jo pitkään peräänkuuluttanut kotimaista, halpaa (alle 6,5€/l) olevaa maitokauppa pale-alea käyttö olueksi. Tätä nykyähän ainoastaan Laitila on tässä lähimpänä (Humalainen, Retale Kukko Ale).
Tämän vuosioluen kohdalla on odotusarvoa myös senkin puolesta, että edellinen "Kellariolut" oli jopa ihan mainio ja oikea askel oikeaan suuntaan. Räjäyttääkö vuosiolut 2013 potin? Vain maistaminen sen kertoo.

Tölkki auki ja olutta lasiin. Ulkonäön puolesta kauniin kuparinpunertava ja kirkas olut. Vaahto on ohuehko, mutta ihme kyllä jopa kestävä ja jättää kauniisti pitsiä. Tykkään.
Tuoksu on harmittavan mieto. Keveästi hedelmää, hieman mansikkaisuutta ja valitettavasti..pahvia. Keveästi makeahkoa maltaisuutta ja aivan hiuksen hieno häivä sitrusta.
Maussa keveästi päärynäistä hedelmäisyyttä, pehmeästi makeahkoa maltaisuutta, kevyt karamellisuus pysyy taustalla. Harmittavasti keveä pahvisuus syö maustakin sen vähäisen särmän. Cascaden tuomaa sitrusta/greippiä/kukkaisuutta ei juurikaan mausta erota. Oikeastaan tämä maistuu tavallaan Brooklyn Lagerin vetisemmältä pikkuveljeltä. Jälkimaussa kevyesti katkeruutta ja hieman nahkeutta.
Suutuntumaltaan tämä ajautuu keveän ja keskitäyteläisen välimaastoon. Hiilihappoja on mielestäni näin kevyeksi olueksi liikaa. Voisin jopa uskaltaa väittää, että pienemmällä karbonaatiolla makukin paranisi.
Vuosiolut 2013 jättää hieman kylmäksi. Odotukset olivat turhan korkealla. Pakko kuitenkin todeta, että reilummalla humaloinnilla tässä olisi teknisesti melkoisen mainio suoritus ja osoittaa selvästi ison talon ammattitaitoa luoda melko puhtaita oluita. Ei huono, suosittelen aloittelijoita ja "karhumiehiä" kokeilemaan.

Pisteet:
Tuoksu(1-10): 4, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 5, Suutuntuma(1-5): 2, Yleisvaikutelma(1-20): 9 -> Yhteensä: 24/50

Olutarvioissa: Laitilan Kievari Barley Wine

Oluen speksit:

Mikä: Laitilan Kievari Barley Wine, Barley Wine, Suomi
Mistä: Alko
Hinta: 4,93€/0,33l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 8,3%,  katkero: 27ibu ja väri: 195ebc.
Nippelitietoa: Raaka-aineina: Pale ale-, münchner-, vehnä-, kristalli- ja suklaamaltaat. Humalana:  Nelson Sauvin. Laitilan wirvoitusjuomatehdas on perustettu 1995 ja tuottaa oluensa muuten tuulivoimalla.


Kuten jo elokuun puolella kerroin: Saapui Laitilan Kievarin Barley Wine Alkoon ja viimein sain itsekin pullon eteeni.  Barley Wine on tyylinä nimensä mukaisesti vahva, kohtalaisen makeahko ja tietenkin jenkeissä myös melko täynnä humalaa. Tyylillisesti se voi siis omata speksejä seuraavilta tyyleiltä: Strong Ale-Old Ale-Double IPA.

Ylipäänsä on tämä olut tuli ihan puskista ja speksien puolesta se on todella kiintoisa.
Laitilan Imperiaali on tullut todettua, etenkin tuorein erä, todella mainioksi ja uskon pyhästi, että Barley Wine selviää ilman talon epämieluisaa "hernarimaksalaatikko" makua. Miksikö? Imperiaalissa sitä ei ollut, onko kyseessä sitten eri hiivakanta, tuoreempi/elinvoimaisempi kanta, tai sitten vahvemmissa jylläävät vahvemmat maut peittävät sen alleen. Mene ja tiedä. Lisäksi on kiintoisa nähdä Nelsonin toimivuus Barley Winessa, siitähän on tullut muutamassa vuodessa melkoinen muotihumala. Itseasiassa väitän Sinebrychoffin vuosioluen 2017 olevan "modernisti Nelsonilla humaloitu", sillä nykyinen Cascadella humaloitu on humalana tavallaan jopa epäsuosiossa rapakon takana. No menään asiaan. Te ette jaksa lukea jaarituksiani kuitenkaan. (Oikeasti en malta odottaa)

The Look:
Rengaskorkki repeää ja olut valuu tumman ruskeana ja sameana lasiin. EBC arvo on jopa suurempi, kuin eilisen De Dollen stoutin. Vaahto on aluksi muhkea, mutta lopulta oluen pinnalle jää kahden tulitikun paksuinen kerros. Ulkonäkö kunnossa mitä sanoo tuoksu? 
Essence of Aroma:
Ensi nuuhkaisu on hämmentävä. Kaadoinko Aventinuksen Weizen Eisbockia lasiini, pullo on kyllä hieman saman näköinen.. Mutta ei. Banaania, mausteita, kypsää hedelmää, luumua, neilikkaa. Hieman jopa sahtimainen, onko joku Lammilta ollut tätä panemassa? Alla on annos makeutta. Melko omalaatuinen, ei huono mutta Barley Wine..tuskin. 
Deep Flavor:
Maussa erikoinen yhdistelmä mausteisen neilikkaista hiivaisuutta, banaania ja makeaa maltaisuutta. Heti perään keveää hedelmäisyyttä ja pieni Nelsonin puraisu. Jälkimaku on maustepippuria, hieman katkeruutta ja kuivaa sahajauhoa. Voi veljet millainen soppa. Täytyy myöntää että perverssillä tavalla huomaan hymyileväni, omalaatuinen keitos kyllä.
Palate wrecker:
Suutuntuma on melko täyteläinen ja kohtalaisen pehmeä. Hiilihappoisuus on melko matalaa ja alkoholi melko hyvin piilossa.
Conclusion and Judgement:
Laitilan Barle Wine on kyllä hyvin jännä.. Ikäänkuin panimolla olisi yritetty panna weizenbockia, joka on myöskin jännä. AWE:n jalanjäljissä, kenties maistettu Tap X:ää ja jännästi päätetty panna sitä itse. Itse paneminen on hyvin jännää, alkemistien tavoin sekoittaa raaka-aineita, monipuolinen prosessi ja lopputulos on aina pieni arvoitus. Ja arvoituksetkin ovat jänniä, silti hovimestari on aina lopussa syylinen. Kun ei weizenbock kelvannut, vaihdettiin jännästi sen nimi Barley Wineksi, todella jännä vaihdos.
Ja ennenkuin eksyn kokonaan jännän äärelle, niin..vedänpä hetken henkeä.
Nythän on niin, että jos panimo ei nimeäisi oluttaan tyylin mukaisesti, vaan tämä olisi vaikkapa Kievari Isäntä nimeltään, jolloin kaikki pikkuharrastajat lokeroissaan miettivät tälle tyyliä johon verrata. Barley Wineksi todella erikoinen kokemus, Weizenbockina ei hassumpi, mutta oluena? ääh, ajoin itseni nurkkaan. Oluena tämä on monimuotoinen, hieman kulmia hiomalla ja kypsymällä voisi olla parempikin, nyt mausteisuus ampuu omalla kohdallani keveästi ylitse ja pahus vie, odotin sitä Nelson Sauvin ilotulitusta ja viinimarjapuskaa trooppisine hedelmineen.

Pisteet:
Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 7, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 13 -> Yhteensä: 35/50

Olutarvioissa: De Dolle Extra Export Stout

 Oluen speksit:

Mikä: De Dolle Extra Export Stout, Foreign Stout, Belgia
Mistä: "Ulkomailta"
Hinta: Ei muistissa
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 9%,  katkero: 50ibu ja väri: 190ebc.
Nippelitietoa: De Dolle Brouwers tarkoittaa suomeksi "Hulluja panijoita" ja on perustettu vuonna 1980. Belgialaisella mittapuulla kyseessä on siis kohtalaisen tuore pienpanimo, jonka tuotanto on noin 1000hl vuodessa.


Pitkästä aikaa bloggaamassa taas. Tuopin Ääressä on siirtymässä syyskauteen, valitettavasti. Syksyn aloittaa De Dollen Extra Export Stout, Nuggetilla humaloitu ja panimon Arabieristä peräisin olevalla hiivakannalla käytetty Foreign Stout. De Dolle on kohtalaisen arvostettu belgipanimo, joskin tuotteiden saatavuus täällä on ollut minimaallista.
Extra Exportia edellisen kerran nauttiessani olut oli melko omalaatuista. Kuinka omalaatuista? Tässä pari lainausta muistivihkon uumenista: " häivähdys käy suussa häviten hyvin nopeasti hapokkaan marjaisuuden tieltä." ja "Ylipäänsä kummallinen tuotos. Edelleen pohtii pitäisikö tämän maistua joltain ihan muulta, mutta perverssillä tasolla tuo haastetta ja jotenkin De Dollemaisen twistin."
Miltäpä tämä maistuu tänään? Alla heti ensitunnelma.. What else can U expect from Belgian micro?

Jäätävän suuri ja kuohkea vaahto täyttää lasini vaikka kaadan silkkihansikkaat somasti kädessä tätä lasiini. Mustaa läpinäkymätöntä olutta jää jonnekin vaahtokerroksen alle. Vaahto kyllä laskee, mutta lasin tyhjentyessä sitä on edelleen sormenpaksuinen kerros jäljellä.
Nuuhkaistessa lasiini nenään vyöryy mieluisa yhdistelmä paahteista maltaisuutta, espressoa, suklaata ja vain aavistus viimeksi dominoinutta happamaa hieman punaviinimäistä marjaisuutta. Keveästi hedelmäinen, tummaa sokeria ja hiven humalaa. Kiintoisa, vahva ja monipuolinen tuoksu on hyvässä balanssissa.
Maku on palanutta leipäisyyttä, kahvia ja suklaata. Suussa käy myös suolaista lakritsaa ja tämän seurana hiven karamellisuutta. Jälkimaussa hiven yrttistä humalaisuutta ja hiivaisuutta.
Miellyttävä maultaan, mutta ei aivan löydä tuoksun tasoista syvyyttä.
Suutuntumaltaan melko täyteläinen, silti hiilihappoisuus pitää juotavuuden melko hyvänä. Alkoholi piilossa.
De Dolle yllättää taas. Missä oli marjainen happamuus tällä kertaa? perverssi puoleni olisi halunnut taas juoda gueuzen ja stoutin sekoitusta.. Silti, rehellisesti tänään nautittu pullo oli selvästi paremmin balanssissa kuin viimeksi, mistä lie kysymys? Sattuma? Rosvo St. Helenassa? Jokeri?
Hyvää kokonaisuudessaan, suosittelemme.

Pisteet:
Tuoksu(1-10): 9, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 8, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 15 -> Yhteensä: 40/50