Kyllä olin Helsinki Beer Festivalilla, jonka olen niin useasti skipannut. Lähellä oli etten olisi taaskaan osallistunut, mutta.. Annetaanpa tarinan alkaa, suosittelen laittamaan taustalle soimaan Dropkick Murphysin Bastards on Parade kappaleen.
Sattuipa eräänä aamuna niin, että herra ravintolapäällikkö tarttui puhelimeen ja pirautti "konsultilleen" ja pyysi tätä lähtemään mukaansa Helsingin Beer Festivaliin. No konsulti suostui ja pakkasi lähtöaamuna laukkuunsa kaiken, mitä pieni ja janoinen oluthörhö voi tarvita:
-Vesipullo, koska paikalla ei juurikaan vesipisteitä ole.
-Pähkinöitä paluumatkaa varten
-Pari olutta pitkää ajomatkaa varten, sekä kotiavaimet, puhelin ja lompakko, hän luetteli.
Päästyään paikalliskuppilan eteen ja kyydin saavuttua, alkoivat matkalaiset suunnata kohti myyttistä pääkaupunkia. Poiketen ensin kaukaa Lahdessa asti noutamassa viimeisen eksyneen sielun kyytiinsä, kohti ruumiillisia paheita ja kuohuvaa nautintoa.
Matkan aikana kumppanuksille tuli kuitenkin nälkä ja he evästivät lopulta pahamaineisessa Ikeassa, lampaantaljojen ja tunnetusti kestävien kiinalaisilla ohjeilla varustettujen huonekalujen keskellä.
Koska kyseinen ryhmä edusti maalaistolloja kaukaa Kehä III:n ulkopuolelta, oli ensimmäisen asteen yhteys jäädä viimeiseksi, matkalaisten harhaillessa raitiovaunukaistalla.
Tarina kertoo, että ryhmä pääsi viimein perille huonoista vitseistä ja Britney Spearsin tahtiin sheikkaavasta kuljettajasta huolimatta.
Perillä avautui maltainen viettelysten maailma; kokemus, joka palaisi miesten mieliin, kuin huoltoaseman pohjaan palanut kahvi torstaiaamuna naapurikylän Kesoililla. Paikalla ei tuolloin vielä ollut kuin toistasataa pahimman luokan olut hörhöä, joiden naamasta näki edellisten olutfestivaalien jättämät jäljet.
Suunnattuaan Laitilan hernekeitto/maksalaatikko osastolta eteenpäin, meinasi hyytyminen tapahtua Porilaisen Beerhuntersin tiskillä.
Kukaan ei vielä tienyt, että tästä tiskistä tulisi, kuin toinen koti pitkäksi aikaa. Tartuttuaan Muflonia sarvista ja ryhmän suuren päällikön lähes myytyä maansa CCCCC IPA:n jalkojen juurille oli aika jatkaa matkaa. Välissä oli tiimin koettava myös Nokian HBW, sekä erinäinen määrä VASP:n tarjoamia virvokkeita.
Keudan tiskillä konsultti iski silmänsä upeisiin muotoihin, jotka panimon oluenvalmistus pannut tarjosivat. Niin ja olutkin oli kelvollista. Piakkoin oli edessä Tuulensuun olutkaappi, joka aiheutti Cantillon neitsyyden menetyksen. Kriek sai erään jäsenistä vaipumaan euforiaan, Gueuzeen puolestaan matkanjohtajamme ihastui myöhemmin.
Yläkerrasta ryhmä sai real alea, sekä real cideria hyvinkin omalaatuiselta myyjältä.
Taru kertoo, että Schlaflyn esb oli pilalla, sillä pullo oli v.2008 ja maistui perunan keittovedelle. Tällä välin osa matkalaisista oli hyytynyt viskin maistelun saloihin.
Lopulta, jokainen haeskeli juomia kuka mistäkin. Viimeiseksi jokainen yllätti toisensa: Laseissa oli kaikenlaista Red Stripesta Brewdogin IPA is Dead sarjaan ja siideriin.
Kotimatka alkoi ilman parkkisakkoja, joka oli osa päivän positiivista antia. Todennäköisesti parkkipirkkokin oli kuullut maltaan ja humalan huumaavan kutsun kaapelitehtaan lasiovien lävitse.
Kuten tavallista, nautittuaan erinäisiä juomia hyvinkin useita kappaleita, alkoi työtapaturman riski, humaltuminen olla lähellä. Jokainen iski tarinaa, söivät pähkinät ja joivat lient...siis matkaolutta. Pudotettuaan Lahteen yhden seurueen jäsenen, päättivät herrat nauttia yhdet, mutta nopeasti. Ryhmä oli kuitenkin keskellä vihollisaluetta, Suomen tuulisimman kaupungin epämääräisimmässä kuppilassa, jossa valotkin yrittivät heittää ulos.
Viimein kotikaupungissa loput selviytyneestä ryhmästä kävivät nauttimassa viimeisen illallisen, ennen kunkin poistuessa kohti kotia ja sielä odottavaa henkilökohtaista golgataa.
Lainaan tarinan loppuun Leevi and the Leevingsiä
"tulen ryömimällä eteiseen
polvillani makuuhuoneeseen
jos voisit rakastua uudelleen
kodin ympäriltä juoneeseen"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti