Kummitusjuttuja: Fantome Saison

En tiedä onko”pakko maistaa joskus”-listallani ollut Pliny the Elderin lisäksi pidempään enään muita kuin nyt käsissä oleva Fantomen Saison. Aloittaessani oluen maailmaan tutustumista paloin halusta saada Saisonia käsiini. Niihin aikoihin edes Dupontia ei näkynyt täälläpäin, saati muitakaan. Jokin tyylin kuvauksessa kiehtoi. Kenties vain ajatus humalaisemmasta vaaleasti belgityylisestä ale:sta kiehtoi mieltäni. Kenties saavuttamattomuus, maine, pisteet, tarinat.. Syitä lienee monia. Kun viimein vuosien päästä sain ensimmäisen Dupontin viileänä eteeni se oli menoa. Rakastuin tyylin monipuolisuuteen ja hillittyyn, omanlaiseensa balanssiin. Siinä oli jotain upeaa ja jotakin vähän vinksahtanutta.

Dupontin jälkeen olen juonut useita tyylin oluita. Silti Fantomen lippulaiva, eli se ”perus Saison” on jäänyt aina välistä.

Voitte siis kuvitella millainen tunnelma vallitsee kun Fantome on edessäni viileänä, kuvattuna ja kuivattuna (kyllä hän on hyvin aktiivinen kummitus). Hetki on harras. Ulkonäön näette kuvista, joten vaahdon muodostusta ja kestoa ei voi kuin ihailla. Tuoksu on raikas ja omenainen. Ollen yhtäaikaisesti makeahko ja happamahko. Mausteisuutta hennosti taka-alalla ja persikkaa puskee nenään. Todella miellyttävää.

Otan huikan. Happamahko sitruksisuus, lyö kättä mausteisuuden kera, mutta mutta mutta.. Se jälkimaku.. Ei, ei, ei, ei.. Inhottavaa puista, pihkaisuutta, tuhkaa, tunkkaisuutta. Kuin pureskelisi pajua ja kaarnaa yhtä aikaa.

Pettymys valtaa mielen. Se on kuin jääkiekkomaajoukkue pelaisi Hans Backen alaisuudessa jalkapalloa ja kaikki kuvittelisivat MM-kisojen olevan vain leikkiä. Ja se olisikin. Teinitähtiä nostettaisiin mediassa jalustalle ja ihmiset taputtelisivat toisiaan selkään.
Kunnes viimeisessä ratkaisevassa ottelussa; ottelun toisella jatko-ajalla.. Ruotsi maalaisi puoliksi tuurilla, lähes paitsiosta oman puolustajan kautta maalin. Musertuneita katsojia hiljentyneellä stadikalla tuhanssien lamppujen loisteessa. Ihmiset kuin kummituksia. Valkoisia, pettyneitä, murskana. Media rakastelisi Zlatanin kanssa lännessä ja täällä lehdet saapuisivat aamulla kokonaan mustina.

Tänään kummitus on täällä ja hän on pilalla aivan pilalla. En muista vuosiin juonneeni mitään yhtä suurta pettymystä aikoihin, joten lasillisen jälkeen kummitus kummittelee viemäristössä.
Soitan para-aikaa.. No arvaatte varmaan.. "Who You gonna Call". Näin vastuullisena kuluttajana tietenkin. Samalla päättäen keittää Saisonia heti Ghostbustersin poistuttua tästä kiinteistöstä ja vietyään mieluusti tyhjän pullonkin lasinkeräykseen, tai manaajalle. Kenties Fantome saapuu joskus mukiini uudestaan. Kenties parempana ja vahvempana, ilman nykyistä haamua menneisyydestä.