Tallinn Craft Beer Weekend '16 - Festivalid

Päivä kääntyi jo iltapäivän puolelle, kun väsynyt kaksikkomme lähti vaihtamaan paperia paperiksi, eli lippuja rannekkeiksi. Sisäinen tietotoimistomme oli kuullut faksilla villin huhun, että Põhjalan helposti puhuvassa (Speakeasy) ravintolassa tämä onnistuisi. Fistbumppasimme ajatukselle, että pääsemme jonottamatta sisään, kuin rokkitähdet konsanaan. Tämän ajatuksen kunniaksi piti nauttia Rimistä eurolla haalittuja ja shanghaijattuja mallasjuomia. Samalla ynnäillen, että pelkkä alkoholivero ei voi selittää hintaeroa kotimaan hintatasoon.
Päädyimme ottamaan taksin, joka lopulta löysi tämän ravintolaksikin kutsuttavan vanerihäkin.
Kieltämättä rappioromanttinen matkamme alkoi jo neuvostomaisista lähiöistä, mutta tämä lastulevystä ja aaltopellistä kyhätty työmaaparakkia muistuttava koppi olisi siis Viron upeimman panimon ravintola. Cool. Kiiltoa sen mattamustassa pinnassa ei ainakaan ole.
Paitsi meidän silmissämme. Olimmehan alunperin Kouvolasta.

Speakeasy. Lastulevyä ja raksatyömaata

Sisätiloissa vaikutti olevan pientä tungosta molempien sisällä olevien asiakkaiden muodossa, joten siirryimme terassin puolelle. Terden kaapelikeloista ja vanerilevyistä kyhätyt pöydät ja vieressä olevan rakennustyömaan fallistiset koneet saivat minut kaivamaan laukustani suojakypärän, lasit ja hanskat.
Tunnelmaan päästyäni löysin muita korkeamman syöttötuolin, tai kuninkaanjakkaran ja nostin bootsini reteästi pöydälle. Odottaen että kauniit virolaistarjoilijat kantavat kylmää juomista huulilleni ja leyhyttelevät palmunoksilla hipiääni tässä etelän keväässä. Anniskelualuetta rajaava järeä aita sai olomme turvalliseksi. Nyt eivät kaiken maailman pikkulapset kirmaa alaikäisinä ravintolaan aivan työmaan lävitse etsimään sitä hassua haipulloa janoonsa. Fistbump tällekin.

Havaitsimme kuitenkin Rolexissa ajan juoksevan, (mainos?) joten kengitimme keppihevosemme ja ratsastimme kohti festivaalialuetta. Lähietäisyydellä alkoi kuitenkin paitsi janottamaan vietävästi, mutta myös hetkellinen ajatus eksymisestä kalvamaan mieltämme.
Onneksi järjestäjät olivat uhranneet muutaman kyltin ja ohikulkijan matkanvarrelle, joten janoiset tietäjät saapuivat ilman suitsukkeita perille.. Jonottamaan.
Tämä oli tietysti valtaisa pettymys, koska blogin maine ei ollut yltänyt etelään, saati edes ravintola Tigerin VIP-alueelle asti. Olin jo varautunut laittamaan tukan hyvin, koska kaverillani näkyi kello ja marssimaan suoraan sisään. Onneksi jäimme ulos.. Sillä jos ravintola edusti rappion hekumaa, niin tämä Noblessersadamin rakennus oli kuin pyyhkäisy menneisyyteen.
Fiilistelin talonvaltausta entisen Suuren ja Mahtavan satama-alueella olevan niin Punkkia, ettei Brewdogin tiskillä käy kukaan. Rappeutunutta betonia, teollisuusmaisuutta, jätesäkkejä ikkunoiden paikalla koleassa alkuillan tuulessa ja hippejä. Tanskalaisia ruutupaitoja vahattuine viiksineen en nähnyt ja aloin välittömästi kehittelemään Tuopin Ääressä-Olutfestari bingoa; ainakin ruutupaidasta, kokoparrasta, vahatuista viiksistä, TBone:sta, läppäristä ja valituista termeistä(IPAmainen, Citra, kaakaoinen, karhulippis, Mikkeller, jne)  saa kirjaimen. Vaviskaa kesän SOPP:t.
Sisältä paljastui jotain vielä upeampaa. Nimittäin rakennuslämppäreitä, noita isojen käsien kuivaajia, joiden edessä helikopterikin pyörii paremmin kuin pelkässä kevättuulessa. Loppuillasta havaitsin parhaiden bileiden olevan lämppärin luona, jossa eksyneet sielut kaipasivat hieman lämpöä. Ja tunnetusti olenhan hyvin lämminhenkinen ihminen jakamaan lämpöä.

Kylmää, harmaata, teollista, kaunista

Niin se tila.. Aivan huikeaa punkkia, grungea ja post-apokalyptista fiilistä täynnä oleva halli. Oikeastaan kaksi, mutta toisessa oli ehkä maailman hirvein akustiikka, eikä yhtään teemaan sopivaa punkbändiä, koska kyllä minä vähän Pelle Miljoonaa tähän olisin kaivannut. Setämies pyöritti ajatukselleni päätä kaivaten jotakin yhtyettä, jossa olisi kenties Islantilaisia aöäkösiä, vielä edellistä rujompia ihmisiä murisemassa entisessä kaasukammiossa. Epävireisen kitaran ja tuuban kera katsellen kuinka kirkot, maat ja taivaat palaisivat karrelle. Lyriikoilla, joista edes Eino Leino ei olisi ottanut selvää ilman kuulolaitetta ja paria pulloa absinttia. Ja ei, en ole vieläkään nähnyt Jane Fondaa vhs:llä.
Havahduin ajatuksesta absinttitynnyrissä kypsytetystä Saisonista, kun tajusin kuulevani suomea. Suomea kaikkialta, tuttuja punakoita ja pönäköitä naamoja, muita tuttuja piirteitäkin alkoi hahmottumaan verkkokalvoilleni. Ammattialkoholisteja, harrastajia ja panomiehiä. Pelästyin, että olenkin Blade Runnerin uusintaversion kuvauksissa, jossa kaikki muut ovat androideja. Päätimme soluttautua taas sekaan ja tarrasin pikkiriikkiseen kuppiini lujasti.

 Tarvitsin olutta ja se minua. Onnekkaasti paikalla oli tätä jumalaista juomaa yllinkyllin taltuttamaan janoani. Samalla tajuten näiden olevan jälleen yksi sellainen tapahtuma, jossa mukini ei tyhjene mitenkään. Suurin huoleni oli kuitenkin erään tiskin etäisesti tutun sedän aivan liian suuri hipstermuki. Se oli falloksena suurempi kuin meidän kuolevaisten ja tämän vanhan rokkitähden aurakin säteili niin kirkkaasti, että varasin aurinkolasit seuraavalle päivälle.
Katselin massaa. Suomalaisia. Tuntien heidän, meidän, juomatapamme, että loppuillasta saattaisi paikallisen AA-yhdistyksen feissareilla olla kysyntää.. Ruuhkaksi asti. Harmi kyllä en muista loppuillasta tällaista, sillä en lopulta muistanut siitä mitään. Paitsi sen faktan, ettei kokkelia kannata edes kokkelivetkulien sniffata levylautaselta, ihmiset eivät osaa päättää seuraavaa juomaansa ja että olen punainen nallekarkki. Tapahtuneesta on olemassa videomateriaalia, mutta se on lähes yhtä palonarkaa, kuin edellinenkin blogipostaukseni, tai sitten eräs vyöperäinen näytelmä viime keväältä?

Tuttuja tuntui illan mittaan riittävän; kättelyitä, tarinointia, korttien jakoa, pussin puristeluvinkkejä, nimikirjoituksia rintoihin, selkääni taputeltiin useasti, tai sitten se oli kaveri joka halusi saada minut oksentamaan? Miten outoa, en yleensä laatoita juodessani. Ylipäänsä kannatan kaakelointihommien jättämistä ammattilaisille aikoina, jolloin hometalot pääsevät otsikoihin heti Haluatko Miljonääriksi ja seksiwowklikkaamua-uutisten perään. Totuus ja tutkiva journalismi on kuitenkin aikamme ja median hienoimpia asioita.

En tiedä miten selvisimme hotelliin, mutta epäilen vauhtia olleen tarpeeksi. Jotenkin jäi niin paheellinen fiilis siitä, ettei alueen ympärillä ollut 3km korkeita aitoja natolangalla, tarkka-ampujatorneilla ja maihinnousukenkäisillä Kekkosilla susikoira Roi:neen päivineen.
Lompakkoa ei tarvinnut, ei seteleiden taikomista kolikoiksi, tai pullonkorkeiksi. Ei kuittikasoja aamulla, ei jonottamista Visaa vinguttamaan, vaan kertarykäisyllä sisään ja juo niin paljon kuin haluat, tai ehdit.
Moraalinen krapulahan tästä vapaudesta seurasi. Sen verran hyvin on kansanterveyslaitos, sosiaaliministeriö ja muut "asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta päätetään siitä kuitenkin" järjestöt, puskat ja muut hoitaneet asiansa. Jouduin heti aamusta pyllistämään, kumartamaan muutaman kerran kohti posliinipilaria, tekemään ave mariat ja katumaan syntejäni. Valitettavasti en oppinut puhumaan kielillä norjaa, joten jokin tässä yhtälössä oli vialla.
Syytin katkerasti myös käsittämättömiä jonoja niille parille nakkikioskille, joita tapahtumaan oli saatu. Olen kuitenkin erittäin huono kansalainen, enkä lähde jonottamaan Burger Kingin avajaisiin, saati ilmaisten Orthexin ämpärien perään paikalliselle Tokmannille räntäsateeseen. Ehkä ensi vuodelle varaamme retkikeittimen ja maistuvan pussikeiton mukaan. Sekin pieksisi muutamien festareiden ylihintaiset mozzarellatikut.

Pilsneriä aam..iltapäivään

Aloitimme toisen päivän Põrgussa. Jo sisään mennessä havaitsin tuntevani puolet paikalla olleista krapulaansa hoitavista ammattilaisista. En tiedä millä eväin he olivat selvinneet yöstä, mutta oma selviämiseni alkoi vasta päivän toisella aamiaisella, lounaalla ja illallisella. Põrgu, eli manala on Tallinnalainen todella tyylikäs kellariravintola, sellainen jokaisen itseäänkunniottavan tulevan maailmanvalloittajan koti, johon päivä ei paista. Täydellinen niihin suunnitelmiin siis, jotka eivät kestä päivänvaloa, mutta silti haluat keskiaikaisen miljöön ja pari maukasta suodattamatonta pilsneriä kylkeen.
Koska päivä oli muuten liki edellisen toisinto, muttei crescendo, ei festareilta parane mainita kuin ehdottomasti parhaat oluet. Nimittäin heti paikalle kaasuttaessamme havaitsimme kaukoputkesta Tallinan Crap Beer Festival olevan menossa täyttä häkää. Niitä ihanan miehekkäitä 1,5l muovipulloja täynnä halvinta ja vahvinta bisseä janoisille. Ilman mitään helkkarin Sherry-tynnyreitä, maustekaappia ja liito-oravannahkapulloja. Sellaista jolla voi firman saunaillassa pönkittää varastomiehen egoa Vantaalta ja lyödä pöytään litran Karhua isomman falloksen.


Seuraavana aamuna ryöväsimme Stockalta reput täyteen juomista ja pörrässimme SuperAlkossa katsomassa laatikkoleikkejä. Kotiin vaappuessani jäin kelailemaan kotikatuni pimeyttä katulamppujen ollessa pois päältä. Joten kilometri pimeydessä metsän ympäröimänä ja tähtitaivaan alla sai mieleni todella runolliseksi. Sekä nopeasti pohtimaan mitä tältä tripiltä jäi mieleen. Siispä:

Mitä festareilta jäi oikeassa elämässä olutmielessä minun mielestäni käteen?

Parim:

1. Bakunin. Jännä miten Lening..eiku Pietarista ponnistava panimo löi festareilla luun kurkkuun monille muille. Erityismaininta: Eclipse IS oli hekumaa ja rakkautta.
2. Mallaskoski: Onnea, ollaan jo aika kaukana siitä fiiliksestä mikä minulla oli panimosta vuosia: "Vaalee, vai Tumma Kuohu".
3. Katalonia. Vanhana La Resistencia asiakkaana lämmitti mieltä, että kaikki pienpanimot Iberian niemimaalta olivat tältä alueelta.
4. Buddelship. Helkkarin mukavia sällejä ja ainoat joilla oli boltseja lyödä Red Lager ja Schwartzbier hanaan yhtä aikaa. (Harmi ettei Schwartz ollut kaksinen).
5. Kaikki muutkin upeat Imperial Stoutit, kuten se Yellow Belly jälleen, tai Pime öö PX BA, tai.. tai...
6. Pesupisteet ja ilmaista vettä, reilusti. (CBC:n käytävähanoja ei tosin ollut).

Puudulik:

1. Mikkeller.. Oliko paukut jätetty CBC (Copenhagen Beer Celebrationiin, josta tämä festari on selkeä kiinalainen kopio)? Ilman Brunch Weaselia olisin voinut skipata kokonaan.
2. Mihin ne Stonen loput kegit hukkuivat matkalla? Todella ikävää, vaikka tarjolla olleet oluet olivatkin tyylikkäitä.
3. BrewDog. Oli niiiiin säälittävä näky. Yksin, nurkassa. Ehkä This Is Lagerit ja Pony Clubit, sun muut olivat jo käynneet tutuiksi kaikille vieraille? Toki Vagabond ja Lager tavallaan fiksujakin vetoja monessa mielessä, mutta muu tarjonta jäi kylmästi muiden tennareihin.
4. Ruokatarjoilu oli hidasta, jonoisaa ja vähäistä.
5. Missä olivat laskiämpärit ensimmäisenä päivänä? Minun suussani ilmeisesti?
6. Ei tää toki mikään CBC ole, mutta pahuksen hieno tapahtuma silti.

Ylläpito kiittää kaikkia ja pahoittelee, jos meni humalakäpy kärsään. (Oikeesti lainaisin sitä yhtä Tuulen Viemää lainausta, mutta sen te tiiätte lukemattakin).

Thanks TCBW