Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


torstai 28. huhtikuuta 2016

Mitä Wit.. - Hartwallin ja Koffin "lähes" kotimaiset Witbierit



 Keväisin ja vappua kohden etenkin mieleni tekee keväisiä makuja. Yksi sellainen on tiettysti raikas Witbier, joka toki toimii parhaiten kesän helteillä. Niinä hetkinä, kun aurinko paistaa helteisesti terassille hyväillen talven patinoimaa ruumista. Niihin hetkiin, kun ei ole kiire mihinkään ja letkeä kesäsoundi raikaa mankasta.
Silti juuri keväällä alkaa tuo kesän ja sen tuomien malttamattomien houkutusten kiusaus olemaan niin suuri, että kesäoluetkin maistuvat taas.
Tälle vuodelle kaksi suurta kotimaista: Sinebrychoff ja Hartwall ovat valmistaneet omat maitokauppavahvuiset Witbier:nsä. Vai ovatko?
Koffin Brewmasters Collection Belgian Wheat on valmistettu emoyhtiö Carlsbergin toimesta Tanskassa. Kilpailussa Hartwall ei jää pekkaa pahemmaksi, vaan tuo HopVenture Belgian Wheat:n suoraan Kalnapilikseltä Latviasta.
Ovelasti voisi siis liki luulla, että näitä keitettäisiin ihan kotoisin voimin, mutta tuleehan se Fosterskin..eiku.
No ei kiusata isoja poikia enempää, vaan maistetaanpa näitä "simoja" pikaisesti:


HopVenture: Samean keltaista olutta tihkuu lasiini. Tiiviillä pienikuplaisella vaahdolla.Ihan tyylin mukaista kyllä
Tuoksutellaan ja maistellaanpa.. Keveä. Sitruksisuutta, vähän mausteisuutta. Etupäässä vehnäisyyttä. Tasapaino hennosti makeuden suunnassa. Tarjoilee suussa korianteria ja vähän sitruunaisuutta. Vetisyyttä mukana, mutta suutuntuma on miellyttävän pehmeä ja lähes kermaisa, vaikkakin kevyt.
Ei huono-toteaisi tanssituomari. Raikas, keveä, janojuomainen. Vai tylsähkö ja vetinen? Maista ja tuomitse itse.


&



Brewmasters Collection Belgian Wheat:
Ulkoisesti kovin samankaltainen Hartwallin vastaavaan kanssa. Kenties ei aivan niin samea? Keltaista ja pienikuplaista tämäkin.
Purukumisuus puskee esiin tölkkiä avatessa ja tasaantuu pian. Korianteri tuntuu nyt tuoksussakin. Hedelmäestereitä ja vähän sitrusta. Jos edellinen oli hillitysti maltaisempi, tämä on hillitysti hiivaisempi ja mausteisempi. Hentoa saippuaisuutta mukana.
Maussa mausteet leikittelevät hennosti hedelmäisyyden kanssa yhdistyen keveään vehnäisyteen.
Suutuntumaltaan vähän raskaampi ja kovempi. Kenties enemmän hiilihappoja tässä? Ei tosin niin vetinen kuin Hartwallin vastaava. Toki raikas, keveä ja janojuomainen tämäkin. Omaan makuuni tämä istuu hieman Hartwallia paremmin, mutta vain aavistuksen. 


Kokeilin ottaa vielä 50/50 sekoituksen molempia ja tämä kombo on mielestäni jopa toimiva. Silti.. Taidan jatkossakin ostaa ruokakaupoista Witbierin janooni Saimaan Brewer's Special Belgian Wheatia. On ainakin kotimaista. Eikä siinä. On toki mahdollista että molempia "isoja" kuluu kesän mittaan myös.
Mukavaa vappua kaikille heliumpalloille ja simasuille.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Olutarvioissa: Bryggeri Sofia




Bryggeri Helsinki on muodostunut minun kirjoissani sellaiseksi tekijäksi, jonka tuotteet ovat poikkeuksetta hyvin tyylinsä mukaisia ja laadukkaita. Ne harvemmin revittelevät, vaan ovat usein kuin hillittyä Adult Rockia. Toimivaa, miellyttävää ja tasalaatuista. Tänään edessäni on tumma neito; Sofia.
Sofia saapui syliini ilman päivänkakkaraa hatussaan, mutta voisin silti laulaa pienen arvion sinulle, Sofia.

Tietoisku, sisältää nippelitietoa suoraan Alkon sivuilta:
”Panimoravintola Bryggeri Helsinki avattiin Helsingin Kruunuhakaan vappuna 2013. Keskellä Helsingin historiallista keskustaa sijaitseva panimoravintola tarjoaa käsityöläisoluita sekä sesongin mukaan valmistettua ruokaa. Bryggeri Helsingin vuosittainen oluttuotanto on n. 100 000 litraa.

Raaka-aineet:

Pale ale-, münchener-, kristalli- ja mustamaltaat, paahdetut ohrat ja speltit, Magnum-, Challenger- ja East Kent Golding -humalat.
Tuotenumero: 761724
Alkoholi: 9,0 %
Kantavierre: 23,8 °P
Väri: 320 EBC
Katkeroaineet: 83,9 EBU

Hintaa yhdelle 0,33l pullolle kertyy 5,96€, eli 17,76€/l. Kamppailisi kipurajalla, vaan tyylinä on oma suosikkini, kuningas, herra ja hilpeä hidalgo: Imperial Stout.

Valittettavasti keittopäivän päätteeksi en jaksa jaaritella enempää, vaan taidan harrastaa Sofian kanssa nyt hieman oraalista nautintoa.


Hän valuu lasiini synkeän mustana jättäen keskiasteisesti vaahtoa hunnukseen. Vaahdosta jää ohuehko kerros jättämään pitsiä lasiini, joten ulkonäkö on kunnossa. Eteenpäin.
Tuoksusta irtoaa heti Cafe Mochaa; Suklaisuutta ja kahvia. Tätä rytmittää kauniisti salmiakkinen ulottuvuus, mutta taistojen tielle on saatu myös letkeää leipäisyyttä. Profiili on keskivahvaa ja paahteista, mutta tuhkakuppisuus loistaa poissaoloaan; pahoittelemme Sofian kanssa täältä tanssilattialta sinne tupakkakoppiin.
Maussa on paksuutta ja rehevyyttä. Makeahkoa ruislimppua ja vahvaa mustaa kahvia. Tumman suklaan ja lakritsan aromeja. Liki puumaista ja yrttistä humalaa on taustalla tuomassa bassoa kokonaisuuteen, joten balanssi on todellakin kohdallaan.  Jälkimaku on pitkä ja katkeranpaahteinen.
Suutuntumaan kulkiessa voidaan puhua kohtalaisen täyteläisestä ja minun makuuni juuri sopivalla hiilihappotasolla varustetusta tuotteesta. Paksu ja hieman öljyisen tahmea.
Sofia on hienostunut, mutta kätkee miellyttävää svengiä alleen. Sanoisin, että tyylissään äärimmäisen tasapainoinen tuote. Silti se maaginen touch ja finesse, joka nostaisi maistelukokemuksen hekumaksi ja karkumatkaksi tikkaiden kautta Vegasiin moikkaamaan Elvistä puuttuu. Ehkä ikä ja tynnyri, tms twisti toisi lisää sävyjä? Silti ehdottomasti tyylissään kotimaan kärkeä.
Pisteet: Tuoksu(1-10): 8, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 8, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 15-> Yhteensä: 39/50p.



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Lyhyesti lagerin valmistamisesta kotona

Tänään voisi olla hyvä päivä puhua, siis kirjoittaa, lagerista. Tarkalleen sen keittämisestä ja siitä miksi se on muka jotenkin niin vaikeaa.
Mennä viikkoisten hyvien uutisten siivittämänä on mukava kirjoitella kotioluesta. Nimittäin kesälle 2014 suunnittelemani Kymijoki Beer Festivalin festariolut Suomenlinnan Kaiku otti ja vei kultaa Helsinki Beer Festivalin kilpailussa kategoriassa 5 "Amerikkalaistyylinen Vaalea Ale". Tästä isoin kiitos Suokille, sekä KBF-tiimille.
Olutta keitettiin täksi kevääksi hieman yllättäen uusi erä vanhalla reseptillä (vaikka imho voisin sitä vielä vähän viilata) ja nyt kävi näin. No tänään voinkin pienessä voiton luomassa kuplassa kirjoittaa jostain aivan muusta.

Lagerit ovat usein kotipanijoille jonkinlainen Graalin malja. Jotain vaikeaa, jotain johon ei haluta tarttua.
Osittain tämä onkin näin.. Harvan kotiolutharrastus kuitenkaan alkaa sillä halulla keittää Koffia kotonaan. Moni lyttää helposti nämä tyylit, tai pitää niitä vaikeina. Lagerien kirjo on kuitenkin suuri. Doppelbockeista monien savuoluiden kautta Pilsnereihin ja muodikkaisiin C-humala vetoisiin versioihin.
En voi kutsua itseäni asiantuntijaksi näiden oluiden valmistuksessa, mutta nyt muutamien kokeilujen jäljiltä hämmästelen itsekin miten tavallaan vaivatonta se on.. Ja tavallaan paljon vaivalloisempaa, kuin sen Apa:n keittäminen.
Isoimpana erona prosessissa on tietysti lämpötila. Tarkalleen käymislämpötila ja sen kontrollointi. Ne onnekkaat joilla on rakennettu jonkinlainen kylmäkaappi antureilla, releillä ja muilla stereoilla varustettuna pääsevät helpolla. Itse joudun käyttämään lagerini rivarini varastossa vain sellaiseen vuodenaikaan, kun lämpötila pysyy suhteellisen tasaisesti 0-15c välissä, kuten nyt. Toisaalta olen lukenut myös artikkeleja, joissa lagerhiivoja on kokeiltu käyttää liki 20c ilman suurempia yllätyksiä. Tämä tietysti sotii ns. kaikkea opittua vastaan, joten eläinkokeet ovat vielä jäänneet minulta suorittamatta. Toinen tähän läheisesti liittyvä seikka on hiivausmäärät. Lager tarvitsee selvästi enemmän hiivaa, kuin "Ale":t. Kotona tarkoittaen yhden pussin sijaan kahta pussia, tai huomattavasti suurempaa startteria.

Toinen ero tulee yleensä itse resepteissä. Vaaleat tyylit ovat kaupallisessa maailmassa yleensä hyvin yksinkertaisia, mutta kotona voi hieman ottaa taiteellisia vapauksia, mikäli jokin asia on perusteltua.
Oma lähestymistapani on koittaa luoda värin puitteissa hyvin reilu mallaspohja ja sen johdosta humaloida tavallista tiukemmin. Jolloin periaatteessa samankaltaiseen lopputulokseen pääsisi halvemmalla keveämmällä pohjalla ja humaloinnilla.. Samankaltaisuus ei vaan ole samanlaisuutta. Mielestäni tässä yhtälössä on vähän samaa, kuin kastikkeiden valmistuksessa. On helppoja oikoteitä ja todella puhtaita makuja. Tai sitten vaikeampia, mutta rikkaampia.
Silti lagerit ovat "kliinejä" ja virheet, sekä tasapainottomuus iskevät sormille herkästi. Monissa alatyyleissä pienet virheet reseptissä ja prosessissa maistuvat, koska mikään ei peitä niitä. Tärkeää onkin luoda tarpeeksi yksinkertainen resepti halutun tyylin mukaisesti. "Keep it simple, keep it clean and pack it full of flavours" näin keittiötermein.  Tärkeää onkin valita juuri oikeat raaka-aineet kulloiseenkin tyyliin.

Olen nyt keittänyt paitsi Kellerbieriä viime syksynä, mutta myös Pilsneriä juuri vastikään. Näistä kahdesta pidin Kellerin hyvin traditionaalisena. Pilssiä, paljon Münchenia ja Melanoidimallasta. Vain 25ebua Hallertaueria. Ainoana twistinä, tai perinteisenä konstina, mäskäsin tämän keittomäskäämällä.
Keittomäskäyksessähän mäskiä nostetaan erilliseen kattilaan keittymään, joka takaisin päämäskin sekaan palauttaessa nostaa tämän lämpötilaa. Metodin etuna ovat ns. Maillardin reaktiot, eli karamellisoituminen. Kaupallisessa maailmassa tämä muinaisjäänne on käytössä pisimmän kaavan kautta vaikkapa Pilsner Urquellin valmistuksessa. Keittomäskäys vie hyvin paljon aikaa, joten tästäkin syystä sitä harvemmin näkee missään. Toisaalta toisena osatekijänä harva laitteisto taipuu tähän klassiseen tapaan. Nostan siis hattua Plzenin suuntaan. Lopputulos viime talvelta oli mehevän maltainen, makeahko ja vähän kukkainen, että puhdas lager. Onnistunut lopputulos sai välittömästi kaipaamaan rapeampaa. Oli kuitenkin odotettava talven pakkasten ylitse, koska varastoni on heikosti eristetty..
Nyt käymässä oleva olut taas on vähän toisenlainen. Se on suodattamaton Pilsner, eli kaiketi Kellerbier tavallaan sekin?
Keittomäskäyksen sijaan (onnistuisi kikkailemalla myös Grainfatherilla) mäskäsin modernisti useassa lämpötilassa. Miksi? Silkkaa uteliaisuutta ja koska voin. Perinteiseen Urquell apinointiin verrattuna:
- Aivan vääriä maltaita, Plzenissä pelkkää vaaleaa Määriläistä Pils-mallasta.
- Ei kolmikeittomäskäystä ja humaloinnissakin on muutakin kuin vain Saazia.
- Hiivakin on alkuperältään Weihenstephanin, eikä tuota samanlaista profiilia.

Resepti yleisluontoisesti:

17l. Og 1.053. Ebu: 45-50. Ebc: 10

89% Pilsnermallas
9% Münichmallas
2% Melanoidimallas

Mäskätty:
15min /55c
40min /65c
20min /72c
15min /78c

Keitto: 90min

60min: 40ebu Saaz+Northern Brewer
30min 25g Saaz
10min 25g Hallertauer Mittelfruh
0min 35g Saaz+20g Hallertauer Mittelfruh

Hiivakanta: Saflager W34/70.

Käymislämpötila: "Vaihteleva sään mukaisesti". Hiivattu +13c, tänä aamuna +12c.

Mitä tuli opittua? Grainfatherin pumppu on ärsyttävän tehoton, siirtämään olutta käymisastiaan, joskin samalla ehtii ilmata vierteen hyvin akvaariopumpulla..
Prosessi oli jälleen yllättävän tehokasta ja jouduin taas laimentamaan vierrettä (oletus 72%->79%).

Suosittelen kaikkia jo alkeet oppineita kokeilemaan lagerointeja. Kuten todettua. Vaatii omat niksinsä, mutta on yllättävän helppoa lopulta.
Muita kuulumisia: Täydellinen IPA menee viikon päästä pulloon ja ensi viikonloppuna pitäisi keittää serkun hääolut. Tyyliltään kaikkien suuresti inhoama: Brown Ale. Sitä ennen: Mukavaa kevään alkua kaikille.. Kesää, grillausta ja rapsakkaa pilssiä odotellessa..

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Tallinn Craft Beer Weekend '16 - Festivalid

Päivä kääntyi jo iltapäivän puolelle, kun väsynyt kaksikkomme lähti vaihtamaan paperia paperiksi, eli lippuja rannekkeiksi. Sisäinen tietotoimistomme oli kuullut faksilla villin huhun, että Põhjalan helposti puhuvassa (Speakeasy) ravintolassa tämä onnistuisi. Fistbumppasimme ajatukselle, että pääsemme jonottamatta sisään, kuin rokkitähdet konsanaan. Tämän ajatuksen kunniaksi piti nauttia Rimistä eurolla haalittuja ja shanghaijattuja mallasjuomia. Samalla ynnäillen, että pelkkä alkoholivero ei voi selittää hintaeroa kotimaan hintatasoon.
Päädyimme ottamaan taksin, joka lopulta löysi tämän ravintolaksikin kutsuttavan vanerihäkin.
Kieltämättä rappioromanttinen matkamme alkoi jo neuvostomaisista lähiöistä, mutta tämä lastulevystä ja aaltopellistä kyhätty työmaaparakkia muistuttava koppi olisi siis Viron upeimman panimon ravintola. Cool. Kiiltoa sen mattamustassa pinnassa ei ainakaan ole.
Paitsi meidän silmissämme. Olimmehan alunperin Kouvolasta.

Speakeasy. Lastulevyä ja raksatyömaata

Sisätiloissa vaikutti olevan pientä tungosta molempien sisällä olevien asiakkaiden muodossa, joten siirryimme terassin puolelle. Terden kaapelikeloista ja vanerilevyistä kyhätyt pöydät ja vieressä olevan rakennustyömaan fallistiset koneet saivat minut kaivamaan laukustani suojakypärän, lasit ja hanskat.
Tunnelmaan päästyäni löysin muita korkeamman syöttötuolin, tai kuninkaanjakkaran ja nostin bootsini reteästi pöydälle. Odottaen että kauniit virolaistarjoilijat kantavat kylmää juomista huulilleni ja leyhyttelevät palmunoksilla hipiääni tässä etelän keväässä. Anniskelualuetta rajaava järeä aita sai olomme turvalliseksi. Nyt eivät kaiken maailman pikkulapset kirmaa alaikäisinä ravintolaan aivan työmaan lävitse etsimään sitä hassua haipulloa janoonsa. Fistbump tällekin.

Havaitsimme kuitenkin Rolexissa ajan juoksevan, (mainos?) joten kengitimme keppihevosemme ja ratsastimme kohti festivaalialuetta. Lähietäisyydellä alkoi kuitenkin paitsi janottamaan vietävästi, mutta myös hetkellinen ajatus eksymisestä kalvamaan mieltämme.
Onneksi järjestäjät olivat uhranneet muutaman kyltin ja ohikulkijan matkanvarrelle, joten janoiset tietäjät saapuivat ilman suitsukkeita perille.. Jonottamaan.
Tämä oli tietysti valtaisa pettymys, koska blogin maine ei ollut yltänyt etelään, saati edes ravintola Tigerin VIP-alueelle asti. Olin jo varautunut laittamaan tukan hyvin, koska kaverillani näkyi kello ja marssimaan suoraan sisään. Onneksi jäimme ulos.. Sillä jos ravintola edusti rappion hekumaa, niin tämä Noblessersadamin rakennus oli kuin pyyhkäisy menneisyyteen.
Fiilistelin talonvaltausta entisen Suuren ja Mahtavan satama-alueella olevan niin Punkkia, ettei Brewdogin tiskillä käy kukaan. Rappeutunutta betonia, teollisuusmaisuutta, jätesäkkejä ikkunoiden paikalla koleassa alkuillan tuulessa ja hippejä. Tanskalaisia ruutupaitoja vahattuine viiksineen en nähnyt ja aloin välittömästi kehittelemään Tuopin Ääressä-Olutfestari bingoa; ainakin ruutupaidasta, kokoparrasta, vahatuista viiksistä, TBone:sta, läppäristä ja valituista termeistä(IPAmainen, Citra, kaakaoinen, karhulippis, Mikkeller, jne)  saa kirjaimen. Vaviskaa kesän SOPP:t.
Sisältä paljastui jotain vielä upeampaa. Nimittäin rakennuslämppäreitä, noita isojen käsien kuivaajia, joiden edessä helikopterikin pyörii paremmin kuin pelkässä kevättuulessa. Loppuillasta havaitsin parhaiden bileiden olevan lämppärin luona, jossa eksyneet sielut kaipasivat hieman lämpöä. Ja tunnetusti olenhan hyvin lämminhenkinen ihminen jakamaan lämpöä.
Kylmää, harmaata, teollista, kaunista
Niin se tila.. Aivan huikeaa punkkia, grungea ja post-apokalyptista fiilistä täynnä oleva halli. Oikeastaan kaksi, mutta toisessa oli ehkä maailman hirvein akustiikka, eikä yhtään teemaan sopivaa punkbändiä, koska kyllä minä vähän Pelle Miljoonaa tähän olisin kaivannut. Setämies pyöritti ajatukselleni päätä kaivaten jotakin yhtyettä, jossa olisi kenties Islantilaisia aöäkösiä, vielä edellistä rujompia ihmisiä murisemassa entisessä kaasukammiossa. Epävireisen kitaran ja tuuban kera katsellen kuinka kirkot, maat ja taivaat palaisivat karrelle. Lyriikoilla, joista edes Eino Leino ei olisi ottanut selvää ilman kuulolaitetta ja paria pulloa absinttia. Ja ei, en ole vieläkään nähnyt Jane Fondaa vhs:llä.
Havahduin ajatuksesta absinttitynnyrissä kypsytetystä Saisonista, kun tajusin kuulevani suomea. Suomea kaikkialta, tuttuja punakoita ja pönäköitä naamoja, muita tuttuja piirteitäkin alkoi hahmottumaan verkkokalvoilleni. Ammattialkoholisteja, harrastajia ja panomiehiä. Pelästyin, että olenkin Blade Runnerin uusintaversion kuvauksissa, jossa kaikki muut ovat androideja. Päätimme soluttautua taas sekaan ja tarrasin pikkiriikkiseen kuppiini lujasti.

 Tarvitsin olutta ja se minua. Onnekkaasti paikalla oli tätä jumalaista juomaa yllinkyllin taltuttamaan janoani. Samalla tajuten näiden olevan jälleen yksi sellainen tapahtuma, jossa mukini ei tyhjene mitenkään. Suurin huoleni oli kuitenkin erään tiskin etäisesti tutun sedän aivan liian suuri hipstermuki. Se oli falloksena suurempi kuin meidän kuolevaisten ja tämän vanhan rokkitähden aurakin säteili niin kirkkaasti, että varasin aurinkolasit seuraavalle päivälle.
Katselin massaa. Suomalaisia. Tuntien heidän, meidän, juomatapamme, että loppuillasta saattaisi paikallisen AA-yhdistyksen feissareilla olla kysyntää.. Ruuhkaksi asti. Harmi kyllä en muista loppuillasta tällaista, sillä en lopulta muistanut siitä mitään. Paitsi sen faktan, ettei kokkelia kannata edes kokkelivetkulien sniffata levylautaselta, ihmiset eivät osaa päättää seuraavaa juomaansa ja että olen punainen nallekarkki. Tapahtuneesta on olemassa videomateriaalia, mutta se on lähes yhtä palonarkaa, kuin edellinenkin blogipostaukseni, tai sitten eräs vyöperäinen näytelmä viime keväältä?

Tuttuja tuntui illan mittaan riittävän; kättelyitä, tarinointia, korttien jakoa, pussin puristeluvinkkejä, nimikirjoituksia rintoihin, selkääni taputeltiin useasti, tai sitten se oli kaveri joka halusi saada minut oksentamaan? Miten outoa, en yleensä laatoita juodessani. Ylipäänsä kannatan kaakelointihommien jättämistä ammattilaisille aikoina, jolloin hometalot pääsevät otsikoihin heti Haluatko Miljonääriksi ja seksiwowklikkaamua-uutisten perään. Totuus ja tutkiva journalismi on kuitenkin aikamme ja median hienoimpia asioita.

En tiedä miten selvisimme hotelliin, mutta epäilen vauhtia olleen tarpeeksi. Jotenkin jäi niin paheellinen fiilis siitä, ettei alueen ympärillä ollut 3km korkeita aitoja natolangalla, tarkka-ampujatorneilla ja maihinnousukenkäisillä Kekkosilla susikoira Roi:neen päivineen.
Lompakkoa ei tarvinnut, ei seteleiden taikomista kolikoiksi, tai pullonkorkeiksi. Ei kuittikasoja aamulla, ei jonottamista Visaa vinguttamaan, vaan kertarykäisyllä sisään ja juo niin paljon kuin haluat, tai ehdit.
Moraalinen krapulahan tästä vapaudesta seurasi. Sen verran hyvin on kansanterveyslaitos, sosiaaliministeriö ja muut "asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta päätetään siitä kuitenkin" järjestöt, puskat ja muut hoitaneet asiansa. Jouduin heti aamusta pyllistämään, kumartamaan muutaman kerran kohti posliinipilaria, tekemään ave mariat ja katumaan syntejäni. Valitettavasti en oppinut puhumaan kielillä norjaa, joten jokin tässä yhtälössä oli vialla.
Syytin katkerasti myös käsittämättömiä jonoja niille parille nakkikioskille, joita tapahtumaan oli saatu. Olen kuitenkin erittäin huono kansalainen, enkä lähde jonottamaan Burger Kingin avajaisiin, saati ilmaisten Orthexin ämpärien perään paikalliselle Tokmannille räntäsateeseen. Ehkä ensi vuodelle varaamme retkikeittimen ja maistuvan pussikeiton mukaan. Sekin pieksisi muutamien festareiden ylihintaiset mozzarellatikut.

Pilsneriä aam..iltapäivään

Aloitimme toisen päivän Põrgussa. Jo sisään mennessä havaitsin tuntevani puolet paikalla olleista krapulaansa hoitavista ammattilaisista. En tiedä millä eväin he olivat selvinneet yöstä, mutta oma selviämiseni alkoi vasta päivän toisella aamiaisella, lounaalla ja illallisella. Põrgu, eli manala on Tallinnalainen todella tyylikäs kellariravintola, sellainen jokaisen itseäänkunniottavan tulevan maailmanvalloittajan koti, johon päivä ei paista. Täydellinen niihin suunnitelmiin siis, jotka eivät kestä päivänvaloa, mutta silti haluat keskiaikaisen miljöön ja pari maukasta suodattamatonta pilsneriä kylkeen.
Koska päivä oli muuten liki edellisen toisinto, muttei crescendo, ei festareilta parane mainita kuin ehdottomasti parhaat oluet. Nimittäin heti paikalle kaasuttaessamme havaitsimme kaukoputkesta Tallinan Crap Beer Festival olevan menossa täyttä häkää. Niitä ihanan miehekkäitä 1,5l muovipulloja täynnä halvinta ja vahvinta bisseä janoisille. Ilman mitään helkkarin Sherry-tynnyreitä, maustekaappia ja liito-oravannahkapulloja. Sellaista jolla voi firman saunaillassa pönkittää varastomiehen egoa Vantaalta ja lyödä pöytään litran Karhua isomman falloksen.


Seuraavana aamuna ryöväsimme Stockalta reput täyteen juomista ja pörrässimme SuperAlkossa katsomassa laatikkoleikkejä. Kotiin vaappuessani jäin kelailemaan kotikatuni pimeyttä katulamppujen ollessa pois päältä. Joten kilometri pimeydessä metsän ympäröimänä ja tähtitaivaan alla sai mieleni todella runolliseksi. Sekä nopeasti pohtimaan mitä tältä tripiltä jäi mieleen. Siispä:

Mitä festareilta jäi oikeassa elämässä olutmielessä minun mielestäni käteen?

Parim:

1. Bakunin. Jännä miten Lening..eiku Pietarista ponnistava panimo löi festareilla luun kurkkuun monille muille. Erityismaininta: Eclipse IS oli hekumaa ja rakkautta.
2. Mallaskoski: Onnea, ollaan jo aika kaukana siitä fiiliksestä mikä minulla oli panimosta vuosia: "Vaalee, vai Tumma Kuohu".
3. Katalonia. Vanhana La Resistencia asiakkaana lämmitti mieltä, että kaikki pienpanimot Iberian niemimaalta olivat tältä alueelta.
4. Buddelship. Helkkarin mukavia sällejä ja ainoat joilla oli boltseja lyödä Red Lager ja Schwartzbier hanaan yhtä aikaa. (Harmi ettei Schwartz ollut kaksinen).
5. Kaikki muutkin upeat Imperial Stoutit, kuten se Yellow Belly jälleen, tai Pime öö PX BA, tai.. tai...
6. Pesupisteet ja ilmaista vettä, reilusti. (CBC:n käytävähanoja ei tosin ollut).

Puudulik:

1. Mikkeller.. Oliko paukut jätetty CBC (Copenhagen Beer Celebrationiin, josta tämä festari on selkeä kiinalainen kopio)? Ilman Brunch Weaselia olisin voinut skipata kokonaan.
2. Mihin ne Stonen loput kegit hukkuivat matkalla? Todella ikävää, vaikka tarjolla olleet oluet olivatkin tyylikkäitä.
3. BrewDog. Oli niiiiin säälittävä näky. Yksin, nurkassa. Ehkä This Is Lagerit ja Pony Clubit, sun muut olivat jo käynneet tutuiksi kaikille vieraille? Toki Vagabond ja Lager tavallaan fiksujakin vetoja monessa mielessä, mutta muu tarjonta jäi kylmästi muiden tennareihin.
4. Ruokatarjoilu oli hidasta, jonoisaa ja vähäistä.
5. Missä olivat laskiämpärit ensimmäisenä päivänä? Minun suussani ilmeisesti?
6. Ei tää toki mikään CBC ole, mutta pahuksen hieno tapahtuma silti.

Ylläpito kiittää kaikkia ja pahoittelee, jos meni humalakäpy kärsään. (Oikeesti lainaisin sitä yhtä Tuulen Viemää lainausta, mutta sen te tiiätte lukemattakin).

Thanks TCBW

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Tallinn Craft Beer Weekend '16 - Lauttamatkailua lahden yli


(Seuraava teksti sisältää asiaa asian vierestä, huuruisia kuvia, ohramallasta ja sekavuutta. Siitä voi vetää jyvän nokkaan, tai humalakävyn kärsään)

Helsinki 1.4. Aprillipäivä. Aamu on alkanut koleana, kuulaana, mutta kutsuvana. Seison tukevasti, mutta en tukevassa, laivan peräkannella katsellen lokkien loputonta kilpailua. Elämä on kovaa, kun joutuu lokittamaan kokoajan tuumin. Toverini ja setämies tupruttelee savua ilmaan. Hän ikävöi Kööpenhaminaa ja toteaa että näytämme aivan liian poikkeavilta tällä lautalla. Katselen tasaisena massana könyäviä karhulippiksiä. Turpeita kasvoja, alkoholismia, kokolattiamattoja ja messinkikaiteita. Mautonta, mutta tälläkin laivalla voi suomalainen nauttia kahden mittavan tunnin ajan joko hoonoa soomenkielistä palvelua, tai juopua. Seison tiskillä ja olutta tilatessa tajuan tekeväni virheen tilatessani pullosta, enkä hanasta. Korjaan salamana mukahauskan pearu-IPA:n. IPA on jo niin kansanomaista, että jopa Ääs-kauppa myy sinulle jo sitä Kotimaisena. Ja Pearu sopii häivyttämään ammattialkoholismiamme rahvaan seurassa. Nimenähän se sopisi halpaan Mustamäen torin "Aitoon Adipas paitaan", kuin kolme raitaa verkkareihin. Samaa ideaa noudattelevat paatin myymälän t-paitojen tekstitkin: "Pikku kakkonen on vaihtunut Isoon kolmoseen III".

Kööpenhaminassa olisin varmaan uponnut kokolattiamaton pehmeyteen, mutta täällä joudun tyytymään hukuttautumista sohvalle. Trubaduurikaksikon veistellessä mielenkiinnottomalle massalle "Whiskey in the Jar:n" alkuriffejä kuulen jo toverini toteavan: "Matkakumppaninasi ja pullonpyörittäjäystävänäsi määrään meidät poistumaan toisaalle, kenties kölin ali". Toiset ovat niin kovin kriittisiä taustaraidan suhteen, tai kenties merenpohjan äänimaailmassa on jotakin svengaavaa. Keskustelemme siis sukeltamisesta, mustasta vedestä, suurista haikaloista, maailmantalouden tilanteesta ja piipuista. Sosiaaliongelmista, hallituksesta ja vapaamuurareista.
Samalla pähkäillen mitä lestadiolainen pääministerimme toteaisi nähdessään Tallinan lauttojen paheellisuuden? Valtion tukemaa laivaliikennettä, Eestin lipun, alla (Hämmästelin ettei tämäkin ole siirtynyt jo Panamaan) kuljettamassa meitä, isänmaan Toivoja ja Tiinoja hakemaan pakettiautoittain kotimaista alkoholia Etelä-Helsingin varastoista kuluttakseen sen sitten kotonaan. Talvi on pitkä, pimeä ja kesälläkin sataa räntää. Katsellen Bernerin sakset kädessään; voisiko näistä veroäyreistä joskus saada jotakin kotiin, vai tulisiko tämä laiva leikata sukellusveneeksi?

Mietin mielessäni samalla taulua, jonka haluaisin kotiini, virastoihin ja varastoihin. En ole kaksinen maalaaja, mutta en myöskään kasvata pieniä viiksiä ja puolisoni mukaan myös kassini vaikuttavat säällisesti normaaleilta. Siinä taulussa olisi juurikin tällainen lautta. Se matkaisi paitsi Suomen, mutta myös minkä tahansa veroparatiisin lipun alla. Kapteeni Sipilä ei pääsisi koskaan ruoriin, koska takkia ei saa käännettyä kuin kahdesti, eikä ruoriakaan voi leikata puoliksi ja kuvitella siitä kasvavan lisää: "Niin hyvää ruoripuuta". Perämies Stubb:lla olisi pyöräilyshortsit jalassaan ja kiikarit tiukasti kohti EU:n tähtikiekkoa ja edeltäjänsä nykyistä palkkapussia kohden, ansiot maan eteen ovat kuitenkin kiistattomat, molemmilla. Toinen perämies Timo taas ei näe jalkapallohuivin takaa mitään, tai näkisi, mutta hänen takkinsa jäi kolmanteen luokkaan käänneltäväksi, joten hän ei ole edes paikalla.
Samalla kansituoleilla norppataljoissaan makaava kotimaan kerma sniffaisi kokkelia ammattiliittojen selästä. Keskustellen miten muuten seuraavat satojen miljardien osingot saisi jemmattua ulkomaille. Samalla fistbumbaten päällystön kanssa ja kiittäen hyvästä työstään. Pitäähän suomalaisen kilpailla työn halpuudesta Indonesialaisten lapsityöläisten kanssa kuitenkin.
Toisessa luokassa matkaavat keskitason suomalaiset taas eivät uskalla hyteistään ulos, sillä käytäväpalvelijat on huhujen mukaan korvattu mamuilla ja kannelle matkan estäisi viimeistään Bernerin sakset, koska kenties hytin koostakin voisi ottaa vähän pois?
Ruumassa matkaava köyhällistö taas kuuntelee vasemmiston puheita kuin piru raamatun lukupiirissä. Unohtaen kuulleensa samat tarinat kansipäällystöltä vasta hetkeä aiemmin. Ne ketkä suostuvat leikkimään leikkausleikkiä tyhjästä saavat ehkä luvan siirtyä joskus seuraavan tuhannen vuoden aikana toisen luokan portaille. Muut poltetaan laivan höyrykattilassa polttoaineena.
Samalla laiva vetää perässään pelastusvenettä johon on ahdettu koko kotimainen media, että seksiwowjulkkikset. Juttujen taso ja totuus riippuu tietysti siitä kenen lompakosta tarinat maksetaan.

Havahdun setämiehen todetessaan, että: " Ei tolla ole väliä, kunhan kaikki on myynnissä ja kaikilla on oma aasi, jolla ratsastaa kuutteja nuijimaan. "
Amen, totean ja pyhitän seuraavankin kasteveden. Tai pyhittäisin, mutta Zanussin jenkkikaappia muistuttava herra pyytää poistumaan alukselta. Tiedättehän: Lyhyt, leveä, mutta kodinkoneen valkoinen. Totean minulla jo olevan Siemensin vastaava, mutta suosin oranssia. Samalla roiskautan vahingossa juomastani jäitä jääpalakonetta kohden. Marssin nauraen kohti satamaa, superalkoa ja viinarallin tuomaa vapautta kohden. Lokit kirkuvat taas korvissani. Ajattelen että onneksi ne eivät ole papukaijoja, koska muuten ne osaisivat toistaa koko liudan kirkkaiden ja värikkäiden juomien nimiä. Samalla tajuten, että siinä voisi olla piilevää nerokkuutta, koska käytös ei poikkeaisi matkaseurueemme keskusteluista. Niin monta olutta on kuulemma tänään pakko maistaa. Pelkään illasta ja viikonlopusta tulevan kohtalokas kansantaloudellisesti, mutta epäilen brutto-onnellisuustuotteen kasvavan samalla.

....Jatkuu....
Seuraavassa osassa saavumme Sveitsiläiseen hotelliin, nautimme tummaa ja mietimme:
 Millainen rakennusviranomainen, alkoholitarkastaja, valvira tai muu mielikuvituskaveri on antanut rakentaa lastulevystä kontin ja nimetä sen ravintolaksi? Saavumme festivaalialueelle ja koemme Neuvostoliiton pienoiskoossa. Paikkaan, jossa on rappioromantiikkaa, punkkia ja talonvaltausta, mutta hienoin asia on rakennuslämpöpuhallin. Suunnittelemme myös Tom Of Finland olutta ja kuulemma juodaan kaljaa pikkuriikkisistä laseistakin.
Voitte vaik kattoa Simoa Vaatehuoneelta ennen seuraavaa osaa.