Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


perjantai 5. helmikuuta 2016

Alkon käsityöläisoluet: Laitilan Lakritsiportteri vs. Kouvostoliiton Laktolakuportteri


Alkon nyt jo perinteeksi osoittautuva alkuvuoden käsityöläisolut katsaus alkaa.
Oluita on varsin laajasti, peräti 19 erilaista. Näistä blogiin päätyvät ne, jotka minä ylimmäisenä tuomarina haluan juoda, tai pikemminkin blogata. Ensimmäinen satsi tuli kotoutettua ja tänään lasiin päätyy kaksi olutta. Toinen tästä katsauksesta, toinen taas jotakin sellaista jonka piti mennä tuotantoon, mutta jäi muhimaan. Molemmilla on yksi yhteinen tekijä. Se on Kouvolan Lakritsi. Suomen Paras laku. Joten tänään Laitila kohtaa Kouvostoliiton. Lakritsiporter vs ”Laktolakuporter”.

 Totuuden nimissä kerrottakoon, että kumpikaan ei ole ensimmäinen tässä sarjassa. Ruotsissa on myös eräs pienpanimo valmistanut jo vuosia sitten samasta Kouvolan Lakritsista oluen ja viennyt sillä muistaakseni jonkin festarin kultamitalinkin kategoriassaan.

Speksataan vähän:

Laitilan Lakritsiportteri:
”Raaka-aineet: Pale ale-, dark ale-, crystal 300- ja suklaamaltaat, Northern Brewer -humalat, Laitilan pohjavesi, lakritsiuute.”
5,4%, 250ebc, 19ebu. Hintaa: 4,21 €/ 0,33l. Eli: 12,45 €/l

Kouvostoliiton Laktolakuportteri: Pale Ale-, CaraBohemian-, cara100-, Musta- ja suklaamaltaat. Kaurahiutale, Ohrahiutale. Columbus, Northern Brewer ja Cascade -humalat. Haminan fiksattu pohjavesi ja ilmeisesti samaa lakritsiuutetta, sekä Kaslinkin nestemäistä laktoosia.
7%, 80ebu, 110ebc (arvot laskennallisia). Hintaa: n. 0,65€/0,33l. Eli: n. 2€/l.

Oma laktolakuportterini käväisi aikanaan myös Rovaniemen Radio Säteilyn Panimo-ohjelmassa maisteltavana. Se pohjautuu varsin erinomaiseen reseptiini (muunneltuna) (linkki reittausblogiin).
Nyt maistossa oleva pullo on lajinsa viimeinen ja pian sekin kuolee sukupuuttoon.
Nopeasti vilkaistuna veikkaan Laitilan version olevan myös kohtalaisen makean lakritsainen. Omassani makeus alkoi korostumaan ikääntyessä, joten on kiintoisa nähdä tämän lapsen kunto tällä hetkellä. Ko. Yksilö on pullotettu 30.11.2014. Joten.. Ei muuta kuin korkkia pois ja lakritsaa kehiin.

Kaadoin omani vielä ensin..
Ulkonäkö: Molemmat aikalailla tasaisen synkkiä. Laitila hieman kirkkaampi, koska Kouvostoliiton hiutaleet todennäköisesti samentavat. Vaahdossa selkeästi eroa. Laitila jättää laelleen keveän, mutta kestävän lakin. Kouvostoliiton versio taas selvästi suuremman ja tummemman. Kestävyyden suhteen vie omani voiton, hiutaleissako salaisuus?
Entäpä se tuoksu.. Laitilalla makeaa lakritsaisuutta, karamellia ja kevyesti hedelmäisiä sävyjä. Hentoa paahtoleipäistä paahteisuutta. Melko mieto tuoksu. Ei ihan iske, muttei missään nimessä tökikkään. Puhdaspiirteistä sulavuutta. Kotipolttoinen taas.. Lyö vaihteen kutoselle ja iskee kunnon salmiakkilakritsi punchin nenään. Humala tuoksuu alta hassusti ja tuntuu korostavan vaikutelmaa, enemmän kuin omia sävyjään. Paahteisuutta ja makeutta taustalla, muttei jännä kyllä enään samalla tapaa kuin jossakin vaiheessa. Selvästi jyhkeämpi tapaus.
Maussa Laitila on melko ovela tapaus. Aluksi se maistuu tasapainoiselta ja vähän tylsältä portterilta ilman suuria ja syviä sävyjä profiilissaan. Keksistä maltaisuutta, vähän makeahkoa hedelmäisyyttä ja hentoa paahdetta. Ennen jälkimaun tiukkaa tsaukkitaukki tyylistä salmiakkilakritsaista jauheisuutta. Vinkeä kombinaatio.
Laktolakua kun hörppää, niin.. Tukevaa kahvista paahteisuutta, tummaa suklaata ja lakritsaa. Jyhkeää. Keveitä yrttis/pihkaisia humalan sävyjä.. Ja sitten se lakritsa iskee kuin lapiolla naamaan tuoden vähän hedelmäisyyttä mukanaan. Sylkirauhaset jäävät puskemaan salmiakkia suuhuni.
Suutuntuma Laitilassa on keskitäyteläinen, pehmeä ja todella kivasti juotava. Kouvostoliitto taas on hyvin tukeva, kohtalaisen täyteläinen ja paksu pommi olueksi.

Mitä jäi käteen..
Naurua ainakin. Tässä on kaksi selkeästi samankaltaista, mutta niiiin erilaista olutta.
Laitila on sofistikoitunut kotimainen ja tasapainoinen tuote kivalla säväyksellä. Ehdottomasti turvallinen vaihtoehto kaikille.
Sitten on Kouvostoliiton Oluen tuotos. Huuh.. Tämä taas iskee, puree ja lyö. Se ei halua miellyttää kaikkia. Siksi minä pidän, ilman kotiinpäin vetämistä, siitä enemmän.
Molemmat hyviä ja pitkästä aikaa Laitila pääsee yllättämään positiivisella tavalla. Silti vähän harmittelen. Sitä ettei tämä oma sielunlapseni lähtenyt koskaan lentoon, mutta onpahan takataskussa taas yksi helkkarin kiintoisa kokeilu ja toimiva resepti siinä kohtaa, kun minun ei tarvitse miellyttää kaikkia (toivottavasti ei koskaan).
Laitilalle vielä pisteet: 7+3+7+3+14 = 34p. Tyylissään 3/5. 
Laktolakulle ei pisteitä, koska oma tuotos.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti