Jos humalapula tuleekin taas?

Kurkistus tulevaisuuteen?

2016.
Kaikkialla tuoksuu trooppinen hedelmä, männyn pihkaisuus, sitrushedelmiä, greipin kuorta. Välähdyksiä kukkaisuudesta, käpyä ja vähän ruohoa. Ei ehkä kuitenkaan kauan. Kaikkialla alkavat tuulet kääntymään, koska se joka on niin pitkään määritellyt "Craftbeer" teollisuuden on katoamassa.
Humalasta tulee pian pula. Oikeastaan on jo, mutta kohta se heijastuu tännekin.
Miksi?

Pienpanimobuumi on yksinkertaisesti liian suurta humalantuotantoon nähden. Jos kaikesta "käsityöläisoluesta" yli kolmannes, ellei jopa puolet ole humalavetoista diipadaapaipaa ja tämän sektorin kasvaessa koko ajan, niin vastaavasti humalantuotanto.. Se ei pysy perässä. Humala ei kuitenkaan ole aivan sellainen "istuta, kastele ja korjaa sato" - kasvi. Ymmärtääkseni siinä kuluu vuosia, että köynnös tuottaa satoa. Ymmärtääkseni farmareilla on ongelmia siinäkin, että siinä missä nyt käsistä revittävät lajikkeet ovat in ja hip, niin juommeko me vielä viiden vuoden päästä IPA:aa jonka tähtenä on Citra? Mitä jos muoti muuttuu? Ja sehän muuttuu.. Ei ole siis järkevää investoida arvoitukseen.
Sitten on ilmastonmuutos. Käsittääkseni humala haluaisi tasaisen lämpötilan ja suhteellisen kuivan ilmaston. Siksi sitä viljellään paljon tietyillä alueilla, kuten Yakima Valleyssa, tai Hallertauerin alueella. Samalla ilmasto lämpenee, ääri-ilmiöt kasvavat ja sää on..vaihtelevampaa. Tämä vaikuttaa suoraan satoon, sen laatuun ainakin.
Ja yhtäaikaa meillä on tuhansia panimoita kilpailemassa samoista humalista.. Ja lisää pusketaan päivittäin. Etenkin muodissa olevat lajikkeet, kuten.. Amarillo, Citra, Mosaic, Simcoe ja Centennial kuuluvat jo nyt "hard to get" luokkaan.
Suurimmat valmistajat tietysti pärjäävät pitkien sopimusten turvin vieden kermasta kuohun ja loput... Loput saavat taistella, raapia tuotantoonsa raaka-aineita mistä sattuu, miten sattuu ja millaista sattuu kalliiseen hintaan. Tämän taas on pakko heijastua kuluttajahintoihin pitkässä juoksussa. Kotikeittäjät tuskailevat jo nyt, kun jämätavaraakaan ei riitä suosituissa lajikkeissa. Mikä siis eteen?

Can't Touch This?

Vaihtoehtojahan tässä on. Tulevaisuus näyttää siltä, että tulemme kenties näkemään entistä enemmän erilaisia humalalajikkeita oluissamme. Azacca, Equinox, Jarrylo, Belma, El Dorado, Lemondrop, Medusa, Cashmere, Tahoma, jne. Samalla single hoppien osuus tulee varmasti kasvamaan.
Tai ehkä olutteollisuus jatkaa kulkuaan Sourien ja muiden hapanoluiden kanssa entistä enemmän? Kenties hiivavetoisia belgejä alkaa olemaan enemmän, muutenkin kuin Saisonia? On ennustettu mallasvetoisten Stouttien ja Portterien tuloa isommalla vyöryllä, koska mallasviljasta ei toistaiseksi ole pulaa. Ehkä mallasvetoisuuskin voisi nousta vastapainona happamille ja hiivaisille sävyille?
Samalla Saksassa on lähdetty kehittelemään näitä muodikkaita aromeja tuottavia lajikkeita, kuten Mandarina Bavaria, Hull Melon, Hallertauer Blanc, jne. Silti juuri täällä Euroopassa sato kärsi eniten. Ehkä uusia humalan tuotantoalueita nousee aivan uusiin paikkoihin, koska olen kuullut Etelä-Afrikasta paljon kiintoisia asioita. Humalan kysyntä tuskin tulee muuttumaan, mutta se olut ja ne IPA:t jotka tunnemme nyt muuttuvat varmasti, etenkin uusien panimoiden myötä. Pakostikin.

Nii, loppuuks se?

Miten kirjoittaa olutresepti?

Kuvittele tilanne: Edessäsi on lähibaarissa valutettu tuopillinen tuoretta hyvää olutta. Sitä juodessasi et varmaan tiedosta siihen sinunkin tuoppiisi käytettyä aikaa, rahaa, hikeä ja kyyneliä. Saatat ymmärtää oluesi koostuvan vedestä, maltaasta, humalasta ja hiivasta. Joskus myös muista viljoista, sokereista, mausteista, yrteistä, hedelmistä, tai..lähes mistä vaan. Vaan miten ihmeessä kukaan on osannut luoda juomasi yhdistelmän? Siihen pureudumme tänään.

Oluen valmistus koostuu paitsi teknisestä osaamisesta, mutta myös reseptiikasta. Pitää siis hallita teknistä, järjestelmällistä ja tarkkuutta vaativaa monotonista työtä hankalissa asennoissa, fyysisesti raskaiden asioiden kanssa ja rakastaa siivoamista, pesemistä ja sanitointia. Ja etenkin Suomessa.. Byrokratiaa, tilastointia, kirjanpitoa kaikesta ja napsia silti parit sakot kaiken hyvän päälle.
Samalla pitäisi olla luovaa taiteilijaa, ymmärrystä raaka-aineista, makuaistia ja hulluutta.
Teknisestä puolesta onkin ollut juttua aiemmin, mutta tällä kertaa pohdimme: Miten se resepti tehdään?
Epäilen tähän olevan tapoja yhtä paljon kuin valmistajiakin. Voin siis vain esitellä oman metodini, jota kutsun muovailuksi. Se on luovaa taidetta, ongelmien ratkaisua, mielikuvitusta ja järkeä.
Aloitetaanpa siis järjestelmällisesti purkamaan omaa prosessiani.


1. Idea. Tästähän se kaikki lähtee. Idea voi olla oma, tai vieras. Minun kohdallani vieras idea tarkoittaa sitä, että joku tutuista haluaa keitellä kimpassa, tai sitten eteeni tupsahtaa pyyntö suunnitella kaupallinen resepti. Idea on siis pohja. Yleensä silloin on selvillä joko oluen tyyli, tai siltä halutut ominaisuudet. Omat ideat lähtevät lähinnä omista sen hetkisistä tarpeistani, tai raaka-aineiden jämistä, tms. Muiden taas no.. Milloin mistäkin. Suurin rakkauteni on ehdottomasti ajatukset "makeasta keskioluesta", jolloin tavoittelen vain hermesetaspurkkia.. :D

Maistelu kannattaa aina

2. Preppikset. Tästä se työ alkaa.. Minä kaivan tietoa esiin. Tätä kutsun pohjatyöksi, eli keittiötermein "misojen" hoitamiseksi. Tutustun haluttuun tyyliin klassisesti. Luen reseptejä, tutkin kirjallisuutta ja juon valmiita tuotoksia. Samalla jäsentelen mielessäni mitä ominaisuuksia tähän halutaan, mitä ei. Mitä voin tehdä, mitä en. Miten mikäkin raaka-aine valinta heijastuu lopullisessa maussa.
Muiden reseptitiedoilla ei tee mitään, mikäli ei ole myöskään kuvattu prosessia ja lopullisen tuotteen makua. Lähdekritiikki tulee pitää mielessä kokoajan, jopa kirjallisuuden parissa. Koitan siis poimia ideoita muualta tukemaan omaa visiotani.

Kirjallisuutta tueksi

3. Chillaus. Se vaihe joka etenkin Suomessa jää puolitiehen. Kaikessa luovassa työssä ja ongelmanratkaisussa on tärkeää rentoutua. Kyllä, paheellista. Työssähän kuuluu kärsiä, vähintään näytellä kiireistä. Paitsi.. Ettei se toimi. Aivot prosessoivat asioita levätessään parhaiten. Mielen tyhjentäminen, meditaatio, uni, jooga, tai rötväys on avain. Mitä isompi ongelma, sitä enemmän tarvitsee aikaa palastella. Tällöin voi puuhata myös muuta. Ei ole siis ihmekkään, että monissa ulkolaisissa luovan alan työpaikoissa toimistot muistuttavat huvipuistoja legoineen, säkkituoleineen, vaahtomuovipyssyineen, propellihattuineen, riippumattoineen, jne. Koska luovuus, luo luovuutta.

Monellako kotimaisella panimolla tämä on otettu huomioon?

6. Keitä kahvit. Tämänhän me osaamme täällä. Minulle tämä on rituaali. Hidas aamu, sohvalla makaamista ja pään tyhjentämistä katsoen ulos. Linnut telmivät aroniassa, on niin hiljaista. Muki kahvia piristää ja on ehkä aika tarttua kynään.

Tää taas on kaikkialla narkoosin omaista.

7. Vihkoilu. Luovuuspäissään kirjoittelen usein paperille ensimmäisen vedoksen. Enkä tee muuta. Nyt muovaillaan. Annan sen levätä, mutta palaan siihen ehkä seuraavana päivänä ja...Usein muutan jotakin. Tätä jatkuu niin kauan, että voin olla tyytyväinen, enkä kaipaa muutoksia. Samalla tutkin edelleen reseptiikkaa ja omia raaka-aine saldojani.

Tärkeimpiä työkaluja oluenvalmistuksessa. Kynä&Paperia.

8. Kirjoita puhtaaksi. Minä käytän edelleen vanhaa BeerSmith ykköstä. Se riittää minulle, koska en käytä, tai tarvitse monia sen ominaisuuksista muutenkaan. Pidän sitä vain kätevänä tapana saada oikeat mallasmäärät minun prosenttilaskujeni pohjalta. Oikean vahvuuden, ebut, ebc:t sun muut. Käytän sen muuntimia ajoittain ja tarkistelen sillä tehokkuuttani. Saman voisin laskea laskimella, mutta miksi? Kun ohjelma tekee sen minua nopeammin. (Suosittelen kaikille kuitenkin näiden suhteellisen yksinkertaisten kaavojen opiskelua, tai ainakin pitämään ne tallessa, jos atk sanoo itsensä sopivasti irti)

Ja viimein puhtaaksi. Tässä voisi mielestäni nostaa caran osuutta ehkä n. 5% ja ottaa vähän melanoidimallastakin mukaan?

Heeeiii.. Hän huutaa. Tässäkö tämä nyt oli?

Siis makaat ja rustaat paperille?

Kyllä. En sano etteikö se olisi mukavaa, mutta myös aikaa vievää ja vaativaa. Koska tiiättekö paljonko pitää tietää? Paljonko pitää ymmärtää? Muistaa? Nähdä rivien välistä? Bongata uusia tuulia? Olla ajan hermolla? Paljonko pitää keittää ja kokeilla? Monestiko on opittu kantapään kautta?

Ja silti koen oppivani aina jotakin uutta, odottamatonta kun teen uusia oluita. Jo senkin tähden että raaka-aineita ja niiden valmistajia on tuhottomasti, mutta myös siksi, että sattuma pelaa omaa peliään. En koe että kukaan olisi koskaan valmis reseptien suhteen. Yksikään resepti ei ole täysin valmis, niitä voi aina koittaa vähän viilata, kokeilla asioita ja tarvittaessa palata takaisin. Aloittelijoille kerron kaksi neuvoa joista tärkein: 

 "Keep it simple". Muista tämä, tatuoi se otsaasi. Älä kikkaile ennenkuin opit mikä vaikuttaa mihinkin. Kyllä olen kikkaillut itsekin, aloitin kikkailemalla tajuten etten tajua mitään mitä teen. Sen jälkeen kun oli kiivetty perse edellä puuhun, pudottu alas pystyi opettelemaan perusasioita. Se olisi ollut helpompaa, halvempaa ja vähemmän aikaa vievää ilman tätä. Edelleen on paljon asioita, prosesseja joita vierastan näistä syistä. Kyllä oluessa voi olla paljon maltaita, mutta kullakin on oltava jokin idea, tarkoitus, mutta se ei tarkoita sitä että mäskäät persikkamehussa ja karbonoit jalokahvilla. (Oon muuten toisen tehnyt). Silti jos mokaat, ja kun mokaat.. Kysyt miksi kävi näin? Minunkin on helpompi auttaa, jos resepti on yksinkertainen, tai jos prosessissa on jokin selvästi pielessä.

Ja toisena ohjeena: " Lukekaa läpi tyylien kuvaukset, maistelkaa klassikoita, tutkikaa muiden reseptejä lähdekritiikillä" Ja kun prosessi ja perusteet ovat hanskassa.. Kirjoittakaa itse omat Hamlettinne, Moby Dickit, Jumalaiset Näytelmänne ja Liisat Ihmemaassa. Maalatkaa Mona Lisanne. Huutonne, Venuksen Syntymät ja muut Guernicat. Ohjatkaa kuin Leone, Hitchcock, Kubrick tai Spielberg. 

Ylipäätään tehkää itse omat mestariteoksenne. Minä en saa mitään irti siitä, että kopioisin oppipoikana maalaamassa Van Goghia uudestaan, mutta voin ottaa siitä vaikutteita ja yhdistää siihen Siepparia ruispellossa ja ohjata tämän kuin Kurosawa konsanaan. Olkaa kriittisiä itsellenne, vaatikaa parasta itsestänne. Minä en pidä yhtään tuotettani täydellisenä, älkää tekään. Täydellisyys on maali, paratiisi, nirvana.. Jota ei ole. Ne kerrat kun käy sitä lähellä ovat hekumallisia, mutta aina on oltava jotakin jossa voi pikkuisen parantaa seuraavalla kerralla. Se on humaania. Ne pienet virheet nimittäin.

Lyhyesti kysyttäessä mistä vaiheesta pidän eniten oluen valmistuksessa.. Minä pidän tästä luomisesta, että lopullisen tuotteen ensimmäisestä maistosta kypsänä. Sekä sen tarjoamisesta muille. Kaikki muu on lopulta tylsää, mutta tärkeää pakertamista kohti maalia. Ja lopulta... Älkää ottako sitä, mitään, liian vakavasti. Se on vain olutta. Elämässä on muutakin kaunista, upeaa ja sielukasta. Tutkikaa kaikkea, intohimolla ja tuokaa se sama intohimo ja rakkaus myös tähän.
Kun seuraavaksi tavataan tuopin, kynän, mäskimelan ääressä.. Älkää kertoko säästä, älkää työstänne, tai autostanne. Tarinoikaa intohimoista, unelmista, hulluista visioista maailman valloitukseen tänä yönä. Kertokaa mitä rakastatte, mikä on tärkeää ja innoittavaa. Niin minäkin haluaisin tehdä. 

Alkon käsityöläisoluet: Stadin Wilhelm I vs Mallaskoski Black Pils

Tänään vaihteeksi iisisti videomuodossa tuplasti mustaa pilssiä. Stadin Wilhelm I Imperial Black Pils ottaa mittaa Mallaskosken Black Pilsistä.
Toimitus tyrmää koko termin ja nimeää molemmat oluet Schwarzbier-kategoriaan. Samalla pahoitellen videon tausta kohinaa taas. Mikki olis poikaa, vaan mistä sellaisen saisi todella huokeasti tuohon? Näitä kysymyksiä taas.
No olutta lasiin ja Uuutuupin ääreen siis:

Alkon käsityöläisoluet: Laitilan Lakritsiportteri vs. Kouvostoliiton Laktolakuportteri

Alkon nyt jo perinteeksi osoittautuva alkuvuoden käsityöläisolut katsaus alkaa.

Oluita on varsin laajasti, peräti 19 erilaista. Näistä blogiin päätyvät ne, jotka minä ylimmäisenä tuomarina haluan juoda, tai pikemminkin blogata. Ensimmäinen satsi tuli kotoutettua ja tänään lasiin päätyy kaksi olutta. Toinen tästä katsauksesta, toinen taas jotakin sellaista jonka piti mennä tuotantoon, mutta jäi muhimaan. Molemmilla on yksi yhteinen tekijä. Se on Kouvolan Lakritsi. Suomen Paras laku. Joten tänään Laitila kohtaa Kouvostoliiton. Lakritsiporter vs ”Laktolakuporter”.

 Totuuden nimissä kerrottakoon, että kumpikaan ei ole ensimmäinen tässä sarjassa. Ruotsissa on myös eräs pienpanimo valmistanut jo vuosia sitten samasta Kouvolan Lakritsista oluen ja viennyt sillä muistaakseni jonkin festarin kultamitalinkin kategoriassaan.

Speksataan vähän:

Laitilan Lakritsiportteri:

”Raaka-aineet: Pale ale-, dark ale-, crystal 300- ja suklaamaltaat, Northern Brewer -humalat, Laitilan pohjavesi, lakritsiuute.”

5,4%, 250ebc, 19ebu. Hintaa: 4,21 €/ 0,33l. Eli: 12,45 €/l

Kouvostoliiton Laktolakuportteri: Pale Ale-, CaraBohemian-, cara100-, Musta- ja suklaamaltaat. Kaurahiutale, Ohrahiutale. Columbus, Northern Brewer ja Cascade -humalat. Haminan fiksattu pohjavesi ja ilmeisesti samaa lakritsiuutetta, sekä Kaslinkin nestemäistä laktoosia.

7%, 80ebu, 110ebc (arvot laskennallisia). Hintaa: n. 0,65€/0,33l. Eli: n. 2€/l.

Oma laktolakuportterini käväisi aikanaan myös Rovaniemen Radio Säteilyn Panimo-ohjelmassa maisteltavana. Se pohjautuu varsin erinomaiseen reseptiini (muunneltuna) (linkki reittausblogiin).

Nyt maistossa oleva pullo on lajinsa viimeinen ja pian sekin kuolee sukupuuttoon.

Nopeasti vilkaistuna veikkaan Laitilan version olevan myös kohtalaisen makean lakritsainen. Omassani makeus alkoi korostumaan ikääntyessä, joten on kiintoisa nähdä tämän lapsen kunto tällä hetkellä. Ko. Yksilö on pullotettu 30.11.2014. Joten.. Ei muuta kuin korkkia pois ja lakritsaa kehiin.

Kaadoin omani vielä ensin..

Ulkonäkö: Molemmat aikalailla tasaisen synkkiä. Laitila hieman kirkkaampi, koska Kouvostoliiton hiutaleet todennäköisesti samentavat. Vaahdossa selkeästi eroa. Laitila jättää laelleen keveän, mutta kestävän lakin. Kouvostoliiton versio taas selvästi suuremman ja tummemman. Kestävyyden suhteen vie omani voiton, hiutaleissako salaisuus?

Entäpä se tuoksu.. Laitilalla makeaa lakritsaisuutta, karamellia ja kevyesti hedelmäisiä sävyjä. Hentoa paahtoleipäistä paahteisuutta. Melko mieto tuoksu. Ei ihan iske, muttei missään nimessä tökikkään. Puhdaspiirteistä sulavuutta. Kotipolttoinen taas.. Lyö vaihteen kutoselle ja iskee kunnon salmiakkilakritsi punchin nenään. Humala tuoksuu alta hassusti ja tuntuu korostavan vaikutelmaa, enemmän kuin omia sävyjään. Paahteisuutta ja makeutta taustalla, muttei jännä kyllä enään samalla tapaa kuin jossakin vaiheessa. Selvästi jyhkeämpi tapaus.

Maussa Laitila on melko ovela tapaus. Aluksi se maistuu tasapainoiselta ja vähän tylsältä portterilta ilman suuria ja syviä sävyjä profiilissaan. Keksistä maltaisuutta, vähän makeahkoa hedelmäisyyttä ja hentoa paahdetta. Ennen jälkimaun tiukkaa tsaukkitaukki tyylistä salmiakkilakritsaista jauheisuutta. Vinkeä kombinaatio.

Laktolakua kun hörppää, niin.. Tukevaa kahvista paahteisuutta, tummaa suklaata ja lakritsaa. Jyhkeää. Keveitä yrttis/pihkaisia humalan sävyjä.. Ja sitten se lakritsa iskee kuin lapiolla naamaan tuoden vähän hedelmäisyyttä mukanaan. Sylkirauhaset jäävät puskemaan salmiakkia suuhuni.

Suutuntuma Laitilassa on keskitäyteläinen, pehmeä ja todella kivasti juotava. Kouvostoliitto taas on hyvin tukeva, kohtalaisen täyteläinen ja paksu pommi olueksi.

Mitä jäi käteen..

Naurua ainakin. Tässä on kaksi selkeästi samankaltaista, mutta niiiin erilaista olutta.

Laitila on sofistikoitunut kotimainen ja tasapainoinen tuote kivalla säväyksellä. Ehdottomasti turvallinen vaihtoehto kaikille.

Sitten on Kouvostoliiton Oluen tuotos. Huuh.. Tämä taas iskee, puree ja lyö. Se ei halua miellyttää kaikkia. Siksi minä pidän, ilman kotiinpäin vetämistä, siitä enemmän.

Molemmat hyviä ja pitkästä aikaa Laitila pääsee yllättämään positiivisella tavalla. Silti vähän harmittelen. Sitä ettei tämä oma sielunlapseni lähtenyt koskaan lentoon, mutta onpahan takataskussa taas yksi helkkarin kiintoisa kokeilu ja toimiva resepti siinä kohtaa, kun minun ei tarvitse miellyttää kaikkia (toivottavasti ei koskaan).

Laitilalle vielä pisteet: 7+3+7+3+14 = 34p. Tyylissään 3/5. 

Laktolakulle ei pisteitä, koska oma tuotos.

Testissä: GrainFather

Sitten viimein juttuun GrainFatherin käyttökokeilusta ja sen tuomista kokemuksista..
Panimolaitteisto piti siis uusia ja päätin lopulta hankkia GrainFatherin. Syyt tähän voit lukaista tästä.

Nyt hän on täällä ja olen ehtinyt paitsi kasata, puhdistaa myös koekeittää uudella kalustolla. Joten ensitunnelmia on hyvä jakaa nyt kun olen vielä itsekin newbie tämän kanssa. Millainen laitteisto on siis kyseessä? Oliko se helppo kasata? Töpeksinkö itse? Mikä toimii ja mikä ei?

Laitteisto saapui suuressa laatikossa osissa ja oli hyvin pakattu. Purettuani osat lattialle päätin kerrankin toimia tapojeni vastaisesti ja tavata koko manuaalin ensin ennen koskemista yhteenkään outoon osaan. No koskin kuitenkin, koska onhan näitä uusia leluja pakko vähän kosketella.

Manuaali itsessään avautui vasta toisella lukukerralla ja lopullisesti keittäessä. Se on varsin hyvä ja melko selkeä. Ikean/Sotkan/Jyskin kalustekaappien ohjeisiin verrattuna suorastaan erinomainen.

Kasaaminen kävi siis vikkelästi ja muutamien haastavien tiivisteiden osaltakin selvittiin käyttämällä vähän vettä apuna. Laitteiston mukana tulee myös nippu varaosia, lähinnä siis tiivisteitä ja vesihanoihin sopivia liittimiä. Omaan hanaani ainoa sopiva vaikutti hyvin hentoiselta, mutta ajanee asiansa.

Laitteisto koostuu siis suuresta n. 30l kattilaosuudesta, jonka pohjalla on kaksi vastusta saman kuoren sisällä (2000w ja 500w). Tämän ylle tulevasta mallaspiipusta, jossa on siivilä pohjalla. Pumpusta, joka kierrättää vierrettä kattilan pohjalta mallaspiippuun ja myöhemmin vastavirtajäähdyttimeen, sekä lämpötila-anturista ja sen kontrollista. Tämä kontrolli siis vain pitää lämpötilan oikeana, sitä ei saa ohjelmoitua lämpötilan muutoksiin ajallisesti. Eli en voi asettaa sitä siiirtymään vaikka tuosta 67c 60min kuluttua 76c, vaan minun on itse katsottava kelloa ja naputeltava seuraava lämpötila. En koe tätä ongelmaksi, koska näin olen toiminnut tähänkin asti. Se voisi kuitenkin olla kiintoisa lisä.

photo by: richard.mackney.com / GrainFather

Kasatessa heräsi mieleen muutamia asioita, jotka periaattessa voisivat olla toisin.
Kuten se, että vastukset voisivat olla pohjan sijasta laitteen kyljissä, koska pelkäsin pohjaanpalamista (turhaan) ja ihmettelin miksi siivilä itsessään on irtonainen, se kun voisi aivan hyvin olla myös hitsattu mallaspiipun pohjaan kiinni?

Lopulta laitteisto seisoi pystyssä ja oli aika puhdistaa mahdolliset tehdasrasvat pois. Tässä käytin apuna vettä ja oxicleania. Sanottakoon, että pumpun avulla tämä kävi todella näppärästi, mutta pohjalle jäi silti vähän vettä. Tässä tulee mielestäni yksi rakenteellinen ongelma ja kehityskohta.. Laitteessa voisi olla hana kyljessä, tai mieluummin pohja voisi olla keveä kartio ja hana aivan pohjassa.
Tällöin lämmityselementin tulisi olla kyljissä. Helpottaisi paitsi puhdistusta, mutta myös näytteiden ottoa. Tai vaihtoehtoisesti edes kahvat helpottamaan kippausta.
Myöskin jäähdyttimen letkut ovat typerästi lyhyet koska mielelläni pitäisin tätä jossakin muualla, kuin laitteen päällä. No letku ei onneksi ole kallista.

Kattilat kasassa ja puhdistusvedet lämpöstymässä.

Seuraavana päivänä oli aika keittää. Tyyliksi valikoitui California Common, eli höyryolutta. Simppeliä ja tarkoitukseen sopivaa. Sillä mallasmäärä ei olisi älytön, ei vehnää, ruista, hiutaleita, tai muutakaan, eikä älytöntä kasaa humalaa.

Rouhin maltaat samalla kun lämmitin vettä. Havaitsin veden lämpiävän nopeammin, kun pääsin kytkimistä jyvälle. Nimittäin ohjainpaneelissa on yksi keinukytkin (Mash/Boil) ja laiteen kyljessä on myös samanmoinen kytkin teksteillä (Mash/Normal). 

Koska mäskäsin tällä kertaa vain yhdessä lämpötilassa (67c) kytkin kyljestä asentoon "Normal" ja kontrollista säädin lämpötilan kohdilleen ja napsautin kohdan "Mash" päälle.

Harmikseni en tässä kohtaa katsonut kellosta, mutta näppituntumalla tässä ei mennyt kuin n. 20min kun lämpötila oli kohdallaan. Eli ehdin samalla sopivasti punnita ja rouhia maltaat, sekä punnita kevyen annoksen mineraaleja maitohappoa veteeni. 

Oli aika mäskätä. Laitoin mallaspiipun paikalleen ja olin jo laittamassa tämän piipun läpi kulkevaan putkeen tulpan, ettei mallas tukkisi tätä, mutta.. Kas olin unohtanut nostaa piipun pohjaan menevän putken jatkopalan paikalleen.. Ja tämä oli tietysti syvällä kuumassa vedessä.. Onneksi sain tämän nostettua ja hilattua pinnalle melaa apuna käyttäen, joten pääsin lopulta kaatamaan maltaat piippuun/siivilään.

Sekoitin maltaita reilusti ja kun olin mäskin rakenteeseen tyytyväinen oli aika asettaa piipun ylle toinen siivilä kanneksi. Mikä vaikutti minusta vähän oudolta, kunnes tajusin sen olevan varsin fiksu ajatus. Tämä siivilä saa paitsi pumpun kierrättämän vierteen juoksemaan tasaisesti mäskipatjan päälle ja auttaa samassa asiassa huuhtelun suhteen. Nokkelaa. Eli seuraavaksi oli aika kytkeä pumppuun "Sparge arm" ja kytkeä tämä päälle ideana kierrättää vierrettä kattilan pohjalta mäskipatjan lävitse paremman tehokkuuden ja kirkkauden nimessä. Samalla napsautin kattilasta kytkimen asentoon "Mash", tämä siis kytkee kevyemmän 500w vastuksen päälle pitämään lämpötilan tasaisena.

Olin pohjaselvitystyötä tehdessäni nähnyt videolta, että vierteen pitäisi valua myös rummun keskellä olevaan putkeen, mutta näin ei itselläni käynnyt. Epäilin syynä pienehköä mallasmäärää ja pienempää eräkokoa, jolloin nestettäkään ei ole niin paljoa kattilassa lähtökohtaisesti. En tiedä oliko tuo jotenkin tärkeä aspekti, vai ei?

No kuitenkin.. Mäskäys oli kivutonta. Oli aika siivilöidä ja huuhdella. Olin lämmittänyt vanhassa kattilassani 10l vettä huuhtelua varten 76c ja olin valmis siivilöimään. Tässä on GF:n raskain osuus, eli kahvan pujottaminen mallaspiippuun ja piipun rauhallinen nostaminen ylös. Kattilan yläosassa on omat kannakkeensa piipulle, joten homma oli hyvin yksinkertaista. Pelkäsin rakenteesta tulevan huojuvan ja pohjan muovisen rakenteen olevan liian heppoinen pitämään tornia pystyssä, mutta... Olin väärässä.

Siivilöidessä tajusin mokanneeni. Minun piti ulosmäskätä. Eli nostaa vierteen lämpötila myös 76c ja pitää sitä siinä tovi. Unohdin säätäessäni perusasioita, mutta vanhalla kipolla tämä ei mennyt myöskään näin. Kylmälaukussa kun ei ollut vastuksia (Selittelyn makua..).

No hämmästyin kuinka nopeasti siivilöinti tapahtui. Jos vanhalla laitteistolla hyvänä päivänä homma hoitui n. 20-30min ja huonona.. No ei puhuta siitä. Niin nyt olin jo kymmenessä minuutissa valmis. Itseasiassa vierre valui sellaista tahtia, että sain ihan kaatamalla kaataa vettä pitääkseeni mallaspatjan päällä optimaalisen muutaman sentin kerroksen vettä.

Säädin laitteen "Mash" asennoista pois ja aloitin keiton. Tajuten, että ominaispaino oli mittaamatta, mutta onneksi Beersmith korjaa lämpötilan ominaispainosta. Siis se mittaus pelaa parhaiten "huonelämpöisenä", mutta lämpötilan muuntoa varten on omat ja toimivaksi osoitetut taulukkonsa. Näin ainakin luulin. OG 1.043-1.044, olin muutamia pinnoja alhaalla, joten päätin keittää "koko rahalla" siis 60min sijaan 90min. Tämän keiton hienouksia oli jo se, ettei hellalla ollut mitään kattiloita, joten pääsin kerrankin syömään samalla. Luksusta minulle.

Samalla siirsin mallaspiipusta jämät biojätteeseen ja pesin piipun.

Mäskäys menossa

Keitossa itsessään ei ollut mitään vikaa. Todella aktiivisesti kiehuu 22l vierremäärällä ilman kikkoja. Mietin että kattilassa olevassa kannessa (jossa muuten on reikä) voisi olla letku suoraan ulos, tai edes liesituulettimen alle, tai jotakin. Pitää siis miettiä tätä.

Olin kuullut että laitteen pumppu on herkästi tukkeutuvaa mallia, vaikka uuteen (minun) versiooni onkin pumpun siivilää ilmeisesti paranneltu. Päätin elää ilman riskejä ja pussitin humalani sellaiseen "pussimäskäyspussiin" jonka sidoin laitteen reunassa oleviin lenkkeihin. 

Silti.. Keittäessä oli ohjeissa neuvottu hämmentää kattilaa pohjasta pitäen etenkin alussa, jottei varmasti pohjaan pala mitään. No arvatkaapa mitä tapahtui? Tökkäsin pohjalla olevan pumpun siivilän tietysti irti..
Sain tämän palikan tietysti ongittua ylös, mutta heitin samantien kaivoon ajatukset sen saamisesta paikalleen. Päätin siis hylätä jäähdyttämisen uudella vastavirtajäähdyttimellä ja ottaa vanhan immersiojäähdyttimen varastosta taas käyttöön. Problem solved.
Joten.. vierre jäähtyi keiton päälle kauniisti, ilmaus ja astiaan. Hämmästelin astiassa ominaispainon olevan vain n. 1.045-1.047, vaikka haihtumista tapahtui n. 10% (vanha kattila haihdutti tuplasti lyhyemmässä ajassa). Epäilen mittausvirhettä syyksi, mutta tavoitteesta jäätiin selkeästi. Tämän piti olla tehokkaampi kuin vanhan, joten muutamia asioita täytyy muuttaa.
Edessä oli vielä laitteiston puhdistaminen, mikä vie tässä mallissa selvästi hivenen enemmän aikaa kuin vanhassa. Vanhassa systeemissä kun kattilat sai nätisti tiskialtaaseen ja siten puhtaaksi. Tässä se vaatii vähän enemmän työtä ja aikaa kokonsa puolesta.

Tältä sen pitäisi näyttää jäähdyttäessä

Joten mitä jäi käteen?

1. Laitteisto toimi kuten pitikin, vaikka itse töhöilin hämmentävän paljon. Edes Mustialan 200l kattiloilla en saanut tällaista sotkua aikaiseksi.

2. Edelliseen liittyen sisäinen peruskoulun rehtori kysyykin: Mitä opin?
a) Rouhi maltaat paremmin

ja hienommaksi, koska siivilä selkeästi vetää hyvin.
b) Muista ulosmäskäys ja mäskää ehkä pidempään.
c) Mittaa ominaispaino ennen huuhteluveden lisäämistä.
d) Tee joko isompi satsi tai vahvempi olut seuraavaksi.
e) Kiinnitä pumpun siivilä esim. letkupuristemella kiinni, jotta se pysyisi paikallaan.
f) Mieti laitteen sijoituspaikkaa paremmin keittäessä.

3. GF vastaa pitkälti hintaansa. Se vaikuttaa laadukkaalta ja fiksusti harkitulta paketilta, mutta pieniä parannuksia siinä voisi olla, kuten tekstissä mainitsinkin. En ole Braumeisteria käyttänyt, vaikka sellaista 500l olenkin hypistellyt, niin en lähde vertailemaan. Minun vanhaani nähden tässä on paljon etuja. Se voisi silti olla edullisempikin, mutta Speidelin maksaessa ei maltaita, vaan muotihumalia, niin pidän summaa kohtalaisena. Aika näyttää miten laite itsessään kestää. Periaatteessa kaikki muu tuossa on helposti vaihdettavissa, paitsi lämmitysvastukset. Joten sinällään mitään kovin mahdotonta "onnettomuutta" on vaikea kuvitella.

4. Kotimaisille verkkokaupoille terveisiä.. Laitatteko sivuillenne oikeasti nyt ylös minkä satovuoden humalaa teillä kaupan.. Oikeasti. Nimim. Minun Northern Brewer pussini (oluttyylin "signature hop") oli vuodelta 2012, vaikka tilasin sen vasta hetki sitten. Varmistettuani vielä että sivuilla oli maininta satovuodesta 2014.. Kiitos.. Myös asiakkaiden tiedottaminen tavaran viivästymisestä olisi suotavaa, ilman että minun täytyy kysyä asiasta. Itse odottelin tätä pakettia lähes kuukauden. Harkitsen juttua vertailusta teidän välillänne.

5. Tähän laitteistoon saisi myös tislaushuuvan, sikäli mikäli kotitislaaminen olisi laillista. Joten kehoitankin kaikkia kaivamaan vaarin vanhat reseptit naftaliinista ja siirtymään kotimaisiksi pientislaajiksi osa-aikaisesti (hankittuanne luvat, eiks je?).
Ja kun vaarin reseptit on kokeiltu, nykikää hihasta. Minulla on ideoita viskinvalmistukseen.

Näin tällä kertaa. Toivottavasti jaksoitte lukea tämän romaanin loppuun. Katsellaan seuraavan keiton jälkeen muuttuuko mieli?