Suvin seurassa fiilistellen

”Vain Suvituulen, minä kutsun kuulen, se ottaa mukaan mut uudelleen.”

Heinäkuu, loma, kesä, Suvi. Fiilistelen tänä kauniina iltana kesää, Suvia. Lyhyttä, lämmintä, valoisaa hetkeä vuodessa.

Istahdan terassilleni. Pitkä keittopäivä vaihtuu iltaan. On ollut kuumaa ja kosteaa..Siis kattiloiden äärellä. Väsyneet jalkani kaipaavat istumaan, karhea kurkkuni huutaa kostuketta ja psyyke hetken lepoa terassilla. Vanhat Jyskistä poistetut halppiskalusteet keräävät kevyttä ruostetta pintaansa, vaikka pohjassa kuinka lukeekin ”Stainless”. Kastelen viherkasvit ja kaivan jääkaapista janojuomaa. Tartun Suviin. Olen ollut hänen luonaan ennenkin. Jäätelöauto huudattaa taustalla sävelmäänsä, mutta pihan lapset eivät kirmaakaan autolle jätskiveneilemään, kuten itse joskus lapsena.

Lempeä tuuli puhaltaa hiuksiini pitäen hyttyset loitolla, tai sitten paikallisesta Tokmannista alkukesästä shanghaijattu karkotin toimii oikeasti. Päätän kaivaa myös Suville lasin. Ihastellen kesäistä ulkomuotoa. Kyllä tätä kelpaisi viedä biitsillekin polttavan hiekan päälle, mutta tuskin toiste Kalajoelle?

Loma tuntuu oudolta. Siis siinä mielessä, että lähes kaikki tuttuni ovat töissä. Arkisin on hiljaista, niin kovin hiljaista. Silitän Suvia yksinäisenä. Tiedän hänen ymmärtävän miltä ajoittainen yksinäisyys tuntuu. Välillä se on välttämätöntä ja hyvinkin akkuja lataavaa, välillä tuskaisaa.

Varpaat nurmikossa etsimme neliapiloita yhdessä

Tänään ei tarvitse olla yksin potemassa ikävää ihmisen luo. Tulemme Suvin kanssa varsin hyvin juttuun. Toinen kuuntelee tarinoitani hienosti ja hiljaisinakin hetkinä voin nähdä viiltävän älykkyyden kuplivan kaiken takana. Joku voisi sanoa meillä synkkaavan hienosti jo ensi huikalta.

Suvi on luonnoläheinen, vähän haaveilevan kesäinen. Kotoisin Uudestakaupungista, jota kehun lähes yhtä kauniiksi kuin tämän läsnäolevaa edustajaa. Kadun välittömästi liian siirappista heittoani.

Keskustelemme kaikesta, nauramme samoille tyhmille vitseille. Suvi kertoo lempipuunsa olevan koivu j että hän inhoaa talvea. Kausituote siis. Tulkitsen hänellä olevan pohja tiukasti maassa. Hymyilen ymmärtäväisenä. Kuitenkin... ruohon kutitellessa varpaitamme on meillä molemmilla kaula korkeuksissa, pilvissä asti. Haaveilemme kahden kesäillassa. Viljapelloista, lehdistä sormissa, raikkaista kokemuksista ja yhteisestä tulevaisuudesta. Tuijotan liian pitkään ja minulle vaan virnistetään, vaikkei Suvi siirräkkään sokeriastiaa.. Varovasti kosketan Suvin huulia omillani. Koivu maistuu hennosti maalaamattomissakin huulissa. Kaappaan kevytrunkoisen tuttavuuteni syliini ja kaadumme molemmat nurmikolle.

Suvilla on myös valkoinen lakki helteellä

Tintit puissa virnistelemässä kesäillassa ja suvituulessa

 Annan auringon värjätä hänen kultaisen kuparista pintaansa ja tunnen kasteisen viljapeltoisuuden kielelläni. Niin kesäistä, niin kaunista. Tintit nauravat puussa toisilleen, kenties meillekin. Aurinko painuu hiljakseen taivaanrannan taa, värjäten..no sillä punaisellaan. Hymyilemme toisillemme, laupeutta sylissämme. Ilta saapuu ja päivänsäteeni loppuu. Jään tippa silmissä hymyilemään ja kaipaamaan luoksesi takaisin, hetkeen uskomattomaan. Kaunista kesää ihmiset, rakastakaa toisianne ja pullojanne.