BrewDog Fake Lager ja mastodontti helvetistä

Pitkä päivä oli viimein takana ja torstai ilta kääntyi kohti sitä kulminaatiopistettä, jota olin odottanut tavalla, jonka vain janoinen voi tuntea. Se hetki kun Kari Grandy tuo viimein eteeni lasillisen kylmää juomista, ilman pilliä, on jälleen pelastus keskellä sisustuideoiden autiomaata. Päivä oli ollut monitahoinen, kuin hassusti juoksevaa mustavalkoista komediaa, johon luuli vain parivaljakon Laurel&Hardy pystyvän. Olin jo iltapäivästä tuskaillut postista kotiin jättimäisen kattokruunun kanssa. Voisi kuullostaa helpolta, lamppu paksiin ja kotiin, vaan ei.
Kehitysmaatyyliin köytin tämän mastodontin jälkeläisen tarakalle kiinni muiden alkuasukkaiden virnistellessä vieressä. Polkaisin Boardmanin käyntiin ja surrasin epätoivolla kotiin. Jos olisin tuolloin tiennyt tämän esityksen jäävän vasta alkunäytökseksi olisin "vahingossa" pudottanut tämän helvetistä peräisin olevan sisustusihmeen ojaan. Myöhemmin tuli, jälleen, huomattua, ettei käytännöllisyys ja asennettavuus ole todellakaan näiden innodesignikeikea ihmisten vahvuuksia.   Kotona odotti näytös kaksi.

Aluksi tämä hirviö piti kaivaa pahviluolistaan esiin, jotta pääsin tulkitsemaan tätä mustavalkoista kasausohjetta. Suomalaiseen tapaan vilkaisin lappua ja päätin, että: "sinä päivänä kun minä tarvitsen apua lampun asennuksessa, saa meikäläisen kuskata vanhainkotiin". Ennakoivasti kuuluisia viimeisiä sanoja.. No valaisimen kruunun haarat joutui tietysti käsipelillä vääntämään paikalleen, helppoa kyllä, vielä. Noh ensimmäinen este tuli eteen, kun havaitsin lampun turjakkeen omaavan niin pitkän piuhan, että ainakin matto tulisi valaistua hyvin. Toki tämän johdon ympärille oli kieputettu jotain pahuksen koriste kettinkiä. Tässä kohtaa vihelsin pillillä pelin poikki. Pistin hameväen töihin ja hiivin itse takavasemmalle, pitihän sitä ruokaakin laittaa ja sipulin kuoriminen on todella vaativa urakka muun misauksen lisäksi. Onnekseni kuulin lukuisia kirosanoja olohuoneesta ja hädin tuskin pystyin peittämään hymyäni kysyessäni enkelinsuloisella äänellä: "Onko kaikki ok?". Onneksi itsepäiset ihmiset eivät apua kaipaa.

Ketju oli lopulta oikean kokoinen, mutta lampun suunnitellut pölhö ei ollut tietenkään ajatellut mihin ylimenevän kaapelin piilottaa. Kyllähän sellainen parinkymmenen sentin lenkki näyttää korealta katossa juu. Ei auttanut muu, kuin ruveta tunkemaan kattokupuun kaikki mitä sinne mahtui, luonnollisesti nykäisin tämän metrillä teippiä kiinni ja hieman nippusiteitä vaadittiin myös alaosaan. Tarjosin myös mahdollisuutta käyttää vaikkapa kaunista Maui Brewingin tyhjää tölkkiä lampun jatkeena, johon piuhan saisin piiloon. No lopputuloksen arvaa, eihän tyylikäs havaijilaistaide kelpaa.
Lopulta oli asennuksen aika. Ja sain tietysti sähköiskun repiessäni sokeripaloja irti.
Taas oli pidettävä taukoa ja otettava ruuan päälle tukeva annos vitutusviskiä. Se helpotti kolmannen annoksen kohdalla, meinaan ei käsikään tärissyt enään. Olihan kyseessä pitkä ja kirurgin tarkkuutta vaativa työ.
 Nyt tajusin repiä sulakkeen irti seinästä ja kas.. Sähköt katosivat vähän muualtakin, mutta kun tosimies asentaa ei haittaa vaikka joutuukin työskentelemään taskulamppu suussa.
Nyt tunteja myöhemmin uusi valaistus valaisee taistelukenttää. Ympärillä on pahvisia juoksuhautoja, hylsyjä ja ruuvareita. Pieniä sähköjohdon palasia ja ketjun pätkiä kertomassa karua tarinaa epäinhimillisistä olosuhteista, kidutuksesta ja tuskasta. Kaiken tämän keskellä istun hiljaa, tyytyväisenä. En siksi, että pitkän kamppailun jälkeen oli taas muutama metri maata voitettuna, en siksi, että surisin taistelussa kadonneita osia. Vaikka olin polvensyvyisessä laatikkomeressä, ympärilläni pelkkää kuollutta muovia ja sinistä savua koin tämän hetken äärimmäisen helpottuneena.
 Kaikella on hintansa. Jokaisella hikisellä askeleella miljoonan voltin iskiessä selkäpiitä pitkin kohti lopullista voittoa. Uhrauksia ja janoa.
Nyt se oli ohitse, janoisena tartun kylmään pulloon. Fake Lager, aivan sama mitä pullossa lukee, mutta tämä. Tämä on aivan saa..nan hyvää. Raikasta, hedelmää, ruohoa ja kylmää. Jano katoaa, mieli on raukea. Seuraavan maljan voisin juoda kaatuneille ja katuneille. Kolmannen juon toivolle, sille ajatukselle, että jonain päivänä vanhan ajan yksinkertaiset hissilamput palaavat "muotiin".
"Hyväntahtoinen valaisin katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut asentajille vihainen. Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan. Aika velikultia."