Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


tiistai 17. syyskuuta 2013

Maitokaupan aloittelijaystävälliset oluet - Ulkomaat


Viimeksi kartoitin kotimaiset aloittelijaystävälliset oluet maitokaupoissa. Tänään edessä on tuontioluiden listaus. Työ oli melko massiivinen, sillä huomasin osan listalle haluamistani ilmeisesti poistuneen myynnistä, kuten. Spendrupsin Pistonheadin, tai Diamondin Lente Blondin. Ulkomaan tuontitavara vaihtelee melkoisesti ja uusia oluita saapuu koko ajan. Otin listalle oluita, jotka eivät ole liian vaikeita ja niitä joiden saatavuus on laajaa (lue: myös suurimpien kaupunkejen ulkopuolella). Aivan jokaista mahdollista olutta en näistäkään listoille laittanut, koska vaikkapa Tsekeistä lähes kaikki ovat varsin helpohkoja ja yleensä varsin onnistuneita tyylissään. Kuten viimeksikin: Oluet ovat skaalattuna yhdestä kolmeen tähteen: *-*** "hankaluuden" mukaan. Tämä ei ole mikään absoluuttinen taulukko, vaan lähinnä yhden ihmisen mielipide miettiessäni aloittelijan suuta, joka on tottunut juomaan kotimaista "suuremmin tuotettua" olutta (Lappari, Karjala, Koff, Karhu, Olvi, jne).


Belgia:

Boon Kriek *
Liefmans Fruitesse *
Lindemans Kriek *
Iki Beer **
Martens Lasso Blonde*

Hollanti:

Bavaria 0,0% Wit *

Iso Britannia:

Fullers London Pride **
Shepherd Neame Spitfire **
Brewdog Punk Pale Ale/Dead Pony Club ***
Williams Black & 80/- **
Buxton Moor Top ***
Inveralmond Lia Fail **
Newcaslte Brown Ale *
Timothy Taylor Landlord **
Oakham Citra **
Guinnes Draught **
Murphys Irish Stout **
Belhaven St. Andrews Ale *
Harviestoun Bitter&Twisted ***
Kilkenny Irish Beer *
Atlas Latitude Highland Pilsner **
Hook Norton Hooky gold **
Adnams Southwold Bitter **
Robinsons Trooper **

Norja:

Nögne Ö Blonde **
Lervig Betty Brown/Hoppy Joe **

Ranska:

Mont Blanc La Blanche **


Saksa:

Weltenburger Barock Dunkel **
Grafenwalder Vehnäolut *
Grafenwalder Shandy/Radler *
Riedenburger Ur-Helles *
Löwenbrau Original *
Ayinger Leichte Bräu Weisse *
Helles Schlenkerla Lagerbier *
Kaiserdom Hefe-Weissbier *
Störtebeker Kellerbier 1404 *

Slovakia:

Urpiner (tumma&vaalea) *


Tsekki:

Pilsner Urquell **
Velkopopovicky Kozel Premium & Dark *
Budejovicky Budvar & Dark *
Staropramen Dark **
Litovel Dark *


USA:

Brooklyn American Ale **
Samuel Adams Boston Lager **
Goose Island Honkers Ale **
North Coast Blue Star *
Flying Dog Underdog Atlantic Lager *

Ja ei muuta kuin kaupan hyllyjä koluamaan.. Alkon hyllyiltä vastaavan listan valmistaminen on siinä mielessä haastavaa, koska valtion laarissa kato käy hivenen nopeammin ja uusiakin saapuu tasaisesti. Joskin jotkut ikisuosikit pitävät pintansa pitkäripaisenkin hyllyillä.

4 kommenttia:

  1. Listat näyttää oikein mainiolta, mutta Saksa on pariin otteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, sen tästä taas saa, kun tekee yömyöhään viimeisiä editointeja. Hyvä pointsi.

      Poista
  2. Urquellille laittaisin toisenkin vaikeustähden. Vahva humalointi vaatii totuttelua. Ainakin eräät bulkkia kuluttavat kaverini pitävät sitä jopa vastenmielisen makuisena, kun taas Budvar (ja irkkustoutit sekä tummat lagerit) on heille herkkua.

    Störtebeker Kellerbieriltä puuttuu myös tähtiasteikko.

    Listan ulkopuolelta uskaltaisin kehua myös Mikkeller The American Dreamia, Flying Dog Underdog Atlantic Lageria, Nögnen Brown Alea, Ugly Duck/Beer Here Helmuthia sekä Fuller's Black Cab Stoutia, mutten tiedä ovatko ne aloittelijaystävällisiä. Ehkä kolmen tähden vaikeudella.

    - Andy

    VastaaPoista
  3. Makuasioita, mutta heitin nyt Urkille tähden, korjasin sen pihkuran kellerin ja heitin tuon Flying Dogin tuonne. Kiitos näistä. Kuten sanottua, tuo ei ole maitokaupan parhaat oluet lista =).

    VastaaPoista